tiistai 30. huhtikuuta 2019

Kalervo Kallio osa 2 - kivenkovan veistäjän paluu

Viime aikoina ei ole tullut julkaistua tällaisia jatko-osia kuvanveistäjien töihin. Tuppaa ne veistokset jämähtävän niihin käyntiraportteihin. Nyt kun ei oikein ole mitään työn alla näyttelyiden ym. osalta eikä metsästysreissujakaan ole ollut, niin ajattelin tekaista kautta aikojen toisena kuvanveistäjänä mielenkiintoni napanneen Kalervo Kallion töistä kakkososan. Kale esiteltiin aikoinaan täällä!

Presidentin poika Kalervo Kallio oli aikoinaan varsin työteliäs veistäjä. Vaikka muutamat taideasiantuntijat ja -kriitikot ovatkin arvostelleet Kalliota varsin voimakkain lausunnoin, omasta mielestäni Kalervon tuima tyyli on - jos ei muuta niin ainakin jossain määrin mielenkiintoinen.

Elokuussa 2011 olimme toistaiseksi viimeisimmän kerran pohjoisessa ja käväisimme matkan varrella Kemijärvellä ottamassa paremmat kuvat paikallisesta sankaripatsaasta. Tuo patsas kuvineen oli viimeisin, jonka laitoin siihen ensimmäiseen Kale-juttuun. Nyt lähdetään kohti nykypäivää ja mennään ihan aikajärjestyksessä, mutta uusimmasta vanhimpaan.

Tämä uusin rintakuva tuli eteen varsin yllättäen. En tiennyt tämän olemassaolosta, koska en omista (enkä ole missään nähnyt) Kalliosta kertovaa kirjaa, jossa olisi hänen veistostensa luettelo. Wäinö Aaltosen, Viktor Janssonin ja monen muun veistäjän töistä sellainen nide minulta löytyy.

Menimme perheen kanssa ensimmäistä kertaa Vantaalla sijaitsevaan tiedekeskus Heurekaan ja siellä oli heti oven sisäpuolella vastassa patsas. En aluksi uskonut sen olevan millään tavoin kiinnostava, mitä nyt perustutkailut oli suoritettava. Sitten huomasin tekijän signeerauksen ja mielenkiinto nousi heti huomattavasti.


Kyseessä on legendaarinen tiedemies Albert Einstein. Hänen rintakuvansa Kallio veisti ja valatti pronssiin vuonna 1952. En tiedä miksi Kallio teki patsaan juuri kyseisenä vuonna. Einsteinilla ei ollut mitään merkkipäiviä tuolloin. Ainoastaan häntä ehdotettiin Israelin valtion presidentiksi, mutta hän kieltäytyi. No, joka tapauksessa oli erittäin hauskaa Heurekassa ja hauskaa oli myös bongata uusi Kalervon patsas.



Kangasalan hautausmaalla olen vieraillut muutaman kerran. Eräällä käyntikerralla (elokuussa 2017) napsin kuvia kaikista taideteoksista, mitä kyseisellä hautausmaalla on. Sieltä löytyi pitäjän historiaan liittyvät Antti Agaton Tuliheimon hautakivestä muotokuvareliefi, jonka oli signeerannut Kallio. Vuosiluvusta ei ole tietoa, mutta reliefin epäsäännöllinen muoto on hyvä. Kangasalan kalmiston patsaista ja muistomerkeistä voit lukea täältä!



Elokuussa 2016 olimme anopin luona ja lainasin häneltä fillarin ja lähdin Itä-Helsingin kierrokselle kuvaamaan niiden seutujen julkisia taideteoksia. Tiesin, että Kulosaaressa on Kallion tekemä liikemies Antti Wihurin muistomerkki. Löysin graniittisen rintakuvan Wihurin hulppean linnan edustalta, mäntyjen katveesta. Kierroksen muista taideteoksista voit lukea täältä!



Kesäkuussa 2016 olin käymässä Helsingissä ja kuvasin tuolloin julmetun määrän patsaita, joita bongailin kaduilta, seiniltä, yliopistosta, ylioppilastalolta ja vaikka mistä. Tuon kierroksen aikana löysin yliopistolta presidenttien rintakuvakavalkadin ja sen joukosta Yhdysvaltain presidentin Herbert Hooverin patsaan, tekijänä Kalervo Kallio. Marmoriin naputeltu rintakuva on vuosien 1950-53 aikana tehty.

Hoover ja Einstein. En nyt äkkiseltään muista keneltäkään muulta suomalaiselta kuvanveistäjältä ulkomaalaisen merkkihenkilön patsasta. Lenin taitaa olla lähimpänä, mutta nekin kuvat on yleensä venäläistä tekoa. Toki moni suomalainen kuvanveistäjä on tehnyt tilaustöitä mm. Yhdysvaltoihin (Arvi Tynys, Wäinö Aaltonen) ja Saudi-Arabiaan (Laila Pullinen), mutta tällaisia rintakuvia tai kokovartalokuvia ei taida kovinkaan montaa olla.


Kallion presidenttikuvia on yliopistolla kaksi muutakin. On oman isän Kyösti Kallion rintakuva sekä häntä virassa seuranneen Risto Rytin rintakuva, molemmat marmoria.


Porin edustalla Reposaaressa on upeat maisemat, upeat vanhat puutalot ja upea vanha tunnelma. Siellä on myös upea vanha puukirkko sekä upea vanha hautausmaa. Sen edustalla on Wäinö Aaltosen veistämä S2-veneen turman muistomerkki, mutta hautausmaan sisällä on Kalervo Kallion veistämä Nuorukainen ja ankkuri -niminen patsas. Se on kauppaneuvos Otto Werner Hacklinin haudalla.


 Tampereen ja Turun välillä kulkevan 9-tien varrella on Urjala. Siellä olevan kirkon kulmalla seisoo, mäntyjen katveessa, Raivaajapatsas. Kallio on signeerannut punagraniittisen patsaansa vuodelle 1949. Jalustan on suunnitellut arkkitehti Reima Pietilä. Raivaajamallina oli paikallinen tunnettu kuokkija Hugo Kalliomäki. Patsas julkistettiin juhlallisesti 28. toukokuuta 1949.


Viimeisenä tässä päivityksessä on Postitalon tyttö. Se on signeerattu vuosille 1954-57. Punagraniittinen patsas sijaitsee Helsingin vanhassa pääpostitalossa, jonne se sijoitettiin vuonna 1959. Paljastustilaisuuden aikoihin lehtihaastattelussa Kallio epäili, että "tyttö saa loppuikänsä kantaa postitytön nimeä".

Kuvaamisen kannalta tuo patsas sijaitsi hankalassa paikassa. Kuvaushetkellä oli aurinkoinen sää (kuten näkyy) ja muutenkin kaksi-ja-puolimetrinen patsas on aikamoisen korkealla, joten kuvat tulevat väkisinkin alapuolelta. Pitääpä muistaa käydä tsekkaamassa tämä patsas seuraavan kerran Helsingissä käydessä, josko olisi parempiin kuviin mahdollisuus.

Siinäpä nämä edellisen Kalervo Kallio -päivityksen jälkeen bongatut teokset. Lisää saisi tulla. Muutaman lähelle on jo päästy, kuten mm. Helsingissä Töölössä olevan Pohjalaisen osakunnan muistomerkki, Jyväskylässä Wilhelm Schaumanin muistomerkki, Porissa Keihäänheittäjä ja Turussa Heikki Nurmion rintakuva. Vielä niiden luokse en ole ennättänyt, mutta tavoitteena ovat.

torstai 18. huhtikuuta 2019

Jälkiä metsässä – Jussi Mäntynen Tampereella

Eläinveistosten mestarillinen tekijä, Jussi Mäntynen, on saanut Tampereen taidemuseoon upean, hienon näyttelyn. Siellä ovat näytillä Mäntysen hirvet, ilvekset ja muut eläimet, sulassa sovussa rinnakkain.


Tämänkeväinen näyttely esittelee Mäntysen tuotannosta tietenkin pienoisveistoksia. Niitä on näytillä kaikkiaan neljäkymmentä. Veistokset on jaoteltu lajeittain: ensin on karhuja, sitten ilveksiä, hirviä ja lintuja.

Karhut olivat lähellä Mäntysen sydäntä. Kuvasi niitä eri muodoissa. Yksi näistä karhuveistoksista on hänen omakuvansa, tehty viimeisten veistosten joukossa.



Karhusalin reunalla on mahonkinen, vuodelta 1924 oleva hieno, lepääviä kettuja esittävä Siesta.


Ilveksetkin olivat Mäntysen suosiossa. Näistä ilveksistä hauska yksityiskohta löytyy Kalelan ilveksestä, jossa on - kuten muutamassa muussakin tupsukorvassa - selkeät Akseli Gallen-Kallelan kasvonpiirteet.


Suosikkini ehkä näistä on tämä Keväthangilla (lepäävä ilves), jonka ilmeestä voi päätellä monia asioita, suuntaan jos toiseenkin.


Tämän graniittisen ilvesemon pentuineen voi nähdä isompana, puisena versiona Hämeenlinnan taidemuseossa.


Hirvet ovat muhkeita ja massiivisia eläimiä. Niistäkin Mäntynen piti, ainakin veistosmuodossa. Niin paljon niistä muutkin ovat pitäneet, kun ovat niitä eri kaupunkeihin pystyttäneet isoina pronssipatsaina. Nämä pienemmät ovat vähemmän massiivisia, ja aika kivoja itse asiassa.



Lintuosastolla on nähtävillä myös julkisista patsaista tuttuja veistoksia, kuten joutsenia, kurkia ja kotkia. Mäntynen teki paljon lintuaiheisia töitä myöhäisemmässä vaiheessa uraansa.





Mäntysen lapsenlapsen Tarun näyttely on samaan aikaan taidemuseon alimmassa kerroksessa. Siitä kerroin tässä raportissa. Sen verran voi tässä vertailla, että on mielenkiintoista, miten isoisällä eläinveistokset ovat realistisia ja niin pyöreitä ja pehmeänoloisia. Pojantyttärellä sitten puolestaan niin rosoisia teoksia kuin mahdollista. Molemmat omalla alallaan erinomaisia.

Jussi Mäntysen oma erikoisosio vuodelta 2012 on luettavissa täällä!

Lähteet: Tampereen taidemuseo, Wikipedia

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Kulkijan näyt – Taru Mäntynen Tampereella

Tampereen taidemuseon alakerran valtasi helmikuun lopulla upea Taru Mäntysen näyttely – Kulkijan näyt. Edellisen omien kokoelmien näyttelyn jälkeen museon pohjakerros on vieläkin tummempi ja hämärämpi. Mäntysen veistokset tulevat näyttävästi esiin tarkoin suunnattujen spottivalojen ansiosta.

Alakertaan vievässä portaikossa Sudenmorsian (pronssi, 1983)
Taru Mäntynen, vuonna 1944 Varkaudessa syntynyt kuvanveistäjä, työskentelee omassa pajassaan ja valaa teoksensa itse. Mäntysen tuotantoa on nähtävillä tämän näyttelyn lisäksi ainakin kotikaupunki Varkaudessa ja lähiseuduilla Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Taru Mäntynen halusi aikoinaan eläinlääkäriksi ja oli opiskelemassa alaa Sveitsissä. Sieltä palatessaan hän piipahti tuolloin vielä Lidingössä asuneen isoisänsä Jussi Mäntysen luo. Pappa pisti pojantyttären piirtämään ja muovailemaan ja tulokset nähtyään sanoi: "sinusta tulee taiteilija". Näin ollen Mäntynen kirjoittautui vapaaseen taidekouluun ja valmistui kuvanveistäjäksi kaksi vuotta ennen papan kuolemaa, joka ehti siis nähdä suvussa kuvataiteen jatkuvan.

Hissiaulan viisikko.
Tässä näyttelyssä on esillä yli 60 teosta. Mäntysen veistokset johdattelevat katsojan "omaperäiseen mytologiseen maailmaan, jossa on viitteitä antiikin ja Kalevalan taruista aina surrealismiin saakka."

Mäntysen veistosten aiheina ovat ihmiset, eläimet ja näiden metamorfoosit. Kun näytillä on tosiaan yli 60 teosta, ei tässä raportissa voi ihan kaikkia käydä läpi. Mutta yritin löytää ne kiinnostavimmat (ainakin itselle) ja kertoa niistä.

Takaseinustan pyramidi.

Heti alussa vastaan tulee kilven taakse suojautunut sudenpäinen kaksikko, Merkitty on. Tämä veistos on vuodelta 1996.


Vasemmalla on veistoskolmikko, joista valitsin reunimmaiset Sudenmorsiamen yö ja Maan juuret. Ensinmainittu on vuodelta 1996 ja jälkimmäinen 2012.


Kullervosta Mäntynen on tehnyt kaksi patsasta, jotka peilikuvamaisesti ovat toisiaan vasten salin molemmilla puolilla. Ne ovat vuodelta 2008.



Uudempaa tuotantoa ovat veistoskaksikko Viisisorminen (2014) sekä sen vieressä vääntyvä Kierre (2017).


Takaseinustan pyramidin portailla on useita veistoksia. Kuvissa ovat Paimenpoika (1984), Kyynpesä (2014) sekä Homos Lupus (1996)




Yksi näyttelyn mieleenpainuvimmista teoksista on Oksi, melaa heiluttava karhu. Tämän vuosiluku on 1991.


Pidin myös paljon vuodelta 1996 olevasta teoksesta Lampaanpesijä:


Hissiaulassa on koottuna näyttelyn realistiset veistokset. Niistä laajempi kuva siis tuolla ylhäällä, tässä pari kuvaa teoksista. Ne ovat Huilusoolo (1979), Runoilijan poika (1999) sekä Tyttönen (1980).




Keskikerroksen Olotilassa on yksi Taru Mäntysen teos. Päiväunilla (1979) näyttää työprosessin vaiheet kipsimallista muottiin, vahamallista pronssiin.

Kulkijan näyt – Taru Mäntysen näyttely Tampereen taidemuseossa on nähtävillä aina 19. toukokuuta saakka. Toiseksi viimeisenä aukiolopäivänä on jälleen Tampereen Museoiden Yö, jolloin Mäntysen veistoksiin voi tutustua klo 18.30 alkaen Pekko Käpin jouhikon säestyksellä.

Olen yhden julkisen patsaan Mäntyseltä saanut aiemmin kuvattua, se on Keravalla ainakin silloin sijainnut Oi, Neitoperho. Tyttöä ja perhosta kuvaava patsas on vuodelta 2008. Esitellään se tarkemmin myöhemmin tänä vuonna, jos vain onnistun suunnitelmissani kuvata joitakin Mäntysen patsaista Kuopiossa. Ehkä voisin myös päästä kuvaamaan eduskuntatalolla olevan patsaan.

Tampereen taidemuseossa on samaan aikaan siis myös Jussi Mäntysen näyttely Jälkiä metsässä. Siitä kerron seuraavassa päivityksessä.

Lähteet: Tampereen taidemuseo, Keravan taidemuseo, Wikipedia