Mualiman navas eli Kuoppijjoos 2

Kuopion-reissun päivä 2 alkoi varhain. Kello 5, jos totta puhutaan. Ensin heräsi toinen lapsista viideltä, pirteänä kuin peruna. Sitten toinen. Eikä kumpikaan halunnut enää nukkua. Vanhempien yrityksistä huolimatta huoneessa ei enää nukuttu tuona aamuna. Aamiaiseen oli pari tuntia. Odotellessa luimme Harry Potter ja kuoleman varjeluksia.

Hetkistä ennen aamupalaa kävimme pleikkaria pelaamassa. Sitten syömään. Hyvä ja runsas aamupala oli tarjolla. Tosin ei mitään paikallista tahi erikoista vuodenaikaan sopivaa vaan perusaamupala kaikkinensa. Sigge-siili pyöri ympäri ravintolaa vilkuttelemassa lapsille - ja aikuisillekin. Lapset eivät kauaa jaksaneet pöydässä istua vaan juoksivat pleikkarille. Vanhemmat jäivät pöytään kahville ja teelle sekä lehtiä lukemaan.

Sitten olikin jo aika lähteä autoa vuokraamaan. Lähdin kävellen Kuopion läpi. Ensimmäisenä löysin kirjaston edustalta Eemil Halosen veistoksen Pohjolan emäntä, joka on vuodelta 1940. Paikalleen se pystytettiin vuonna 1985. Veistos oli remonttiaitojen ympäröimä, koska Kuopiossa on meneillään iso remontti, jossa rakennetaan lisärakennus, joka yhdistää taidemuseon ja kirjaston toisiinsa. Hyvä niin.

Kirjastolta kävelin tieltä toiselle hyppien kohti rautatieasemaa. Sain auton helposti. Tosin en vieläkään toivomaani VW Poloa vaan VW Golfin. Mikäs siinä. Ensimmäinen kerta, kun ajoin kuusivaihteisella autolla. En tosin havainnut kuudetta vaihdetta mitenkään tarpeelliseksi. Nippeliä ja nappulaa myös riittää näissä uusissa autoissa.

Lähdin länteen päin. Ajattelin käydä joitain veistoksia kuvaamassa, mutta en meinannut selvitä keskustasta pois. Katusuunnat veivät lopulta takaisin hotellille, mutta jatkoin hieman eteenpäin. Ortodoksikirkon kulmalta löysin yhden reliefin. Tämän muistolaatan oli tehnyt Irma Mattila vuonna 1987. Aiheena Sosiaaliturva-lehti ja Bruno Sarlin, tuleva ministeri ja maaherra.

Ajoin sitten hotellille ja hain perheen kyytiin. Ajoin keskustan läpi kohti Puijon huippua ja tornia. Sinne päästyämme huomasimme, että torni oli huputettuna. Kahvila oli suljettu, mutta näköalatasanteelle pääsi maisemia katselemaan. Hienot maisemat. Tuuli vaan oli liian kova, eikä ylhäällä viihdytty kauaa.

Tornin seinästä löysin Veikko Vuolevi Jalavan veistämän C.R. Dahlströmin muotokuvareliefin. Dahlström on plakettinsa ansainnut, tämä raatimies oli ensimmäisen Puijon tornin puuhamies. Tornilla pitäisi olla myös Irma Mattilan veistämä Matti Pietikäisen muistomerkki, mutta sitä en nähnyt, johtuen varmasti remontista. Itse asiassa aika monta remonttia Kuopiossa oli meneillään.

Puijolta lähdimme moottoritielle ja huristimme Siilinjärvelle. Ajattelin ensin, että siellä voisi etsiä muutaman muistomerkin, mutta kun kurvasimme marketin parkkipaikalle, tuli siivousoperaatio eteen johtuen takapenkin matkapahoinvoinnista.

Kävimme kaupasta ostamassa vaihtovaatteita, putsasimme auton ja saimme samalla itsellemme myös lämpimämpiä vaatteita. Sitten lähdimme kohti Nilsiää ja ajelimme rauhallisesti kummitätini tiluksille, jotka ovat keskellä metsää.

80-vuotisjuhlallisuudet vietettiin kevyesti, paikalla olivat meidän perheen lisäksi pari serkkuani. Rupateltiin kaikenlaista, kuulumisia vaihdeltiin ja tilukset tutkittiin. Edellisen kerran vierailimme täällä 8 vuotta sitten, kun poitsu oli ihan pieni eikä tytär ollut vielä syntynyt.

Nilsiästä lähdimme sitten takaisin Kuopioon päin. Poistuin moottoritieltä ja käännyin Puijonsarventielle, joka vei pienvenesatamaan, jossa serkkuni oli odottamassa. Keräsimme tarvittavat tavarat autosta ja menimme laiturille odottamaan serkkuni aviomiestä. Nousimme veneeseen. Moottori oli ollut huollossa ja alussa hieman jännitti miten kone kuljettaa... Muutaman ysköksen jälkeen kuljetti hyvin ja vei meidät saareen. Olin käynyt täällä joskus pikkupoikana 1980-luvun alussa. En muista reissusta juuri mitään.

Oli kiva viettää ilta serkun mökillä ja nauttia tuoreesta savustetusta siiasta sekä köyhistä ritareista. Olut oli myös hyvää. Paikka oli mahtava. Lapset jaksoivat aluksi pelata hetken yatzya, mutta lopulta molemmat nukahtivat oleskelutilan sohville. Aikuiset jatkoivat juttelua iltaan saakka. Noin kymmenen aikoihin puimme lapset monella kerroksella ja päälle pelastusliivit. Paluumatka rantaan kulki paljon sutjakammin kuin menomatka. Harmi, koska oli kiva olla veneessä ja pöristellä Kallaveellä.

Ajoimme läpi yöhän valmistautuvan Kuopion. Hotellilla huomasimme, että parkkipaikat olivat täynnä. Jätin muut oven eteen ja kiertelin pari kertaa lähikatuja, tutkien parkkisääntöjä. Onneksi löytyi paikka suht läheltä hotellia.

Aamulla nukuttiin sitten pidempään kuin vuorokautta aiemmin. Olimme suunnitelleet käyntiä allasalueella, mutta kun kaikkia muita paitsi minua nukutti, niin päätimme jättää sen väliin. Kävimme aamiaisella ja lapset menivät sen jälkeen pleikkaria pelaamaan. Minä lähdin palauttamaan autoa rautatieasemalle.

Luovutin auton vuokraamon edustajalle ja lähdin kartta kourassa etsimään veistostaidetta. Sitä löytyi rautatieaseman itäpuolelta, jossa sijaitsee Minna Canthin puisto ja sen keskellä Eemil Halosen veistämä Minna Canthin näköispatsas. Valos valmistui vuonna 1936 ja patsas paljastettiin Maljalahden kaupunginosaan, keskustan koillisnurkkaan perustettuun puistoon toukokuussa 1937. Tuolloin tuli kuluneeksi 40 vuotta Canthin kuolemasta.

Kiva pikku puisto, jonka keskellä muhkea Minna. Seuraavaksi etsin entisen talouskoulun, jonka seinässä on Taru Mäntysen veistämä Valtiopäivämiesten muistomerkki -reliefi vuodelta 2001. Sillipyttyjen alla olevassa taulussa lukee näin:

"Kuopion naisyhdistyksen aloitteesta valtiopäivämiehet August Herckman, Kustaa Killinen ja Ivar Kyander esittivät ensimmäisinä valtiopäivillä 1897 äänioikeuden myöntämistä naisille."

Muistattehan Taru Mäntysen näyttelystä kertovan raportin? Se löytyy täältä!

Työnkulmasta, Maaherrankadulta löytyi Taisto Martikaisen veistämä Edvard Gyllingin muistolaatta. Se on vuodelta 1982. Gylling oli kommunistijohtaja, joka pakeni Suomesta Tukholman ja Kööpenhaminan kautta Neuvostoliittoon ja toimi siellä Karjalan neuvostotasavallan johtotehtävissä, kunnes Stalinin puhdistuksissa vangittiin vuonna 1937.

Keskustaa ihaillessani puhelin soi. Hotellilla oli ollut palohälytys (jonkun asiakkaan hiustenkuivaaja oli kärähtänyt), ja iskää kaivattiin lohduttamaan. Siirryin Satamakadulle ja lähdin rantaa pitkin kohti hotellia. Matkan varrella oli vielä yksi reliefi: Paavo Halosen veistämä Gustaf Raninin muistolaatta. Tämä hieno reliefi on vuodelta 1989 ja on kiinnitettynä vanhassa, vuonna 1875 pystytetyssä Kuopion ensimmäisessä tehdassavupiipussa, joka on nykyään asuintalojen ympäröimä. Tukkukauppias ja laivanvarustaja Ranin oli näyttelijä, teatterineuvos Matti Raninin isoisän Lassin veli.

Hotellilta nappasin matkaan muun porukan ja palasimme samaa tietä, kuin olin tullut itse hotellille. Ihastelimme satamaa, Kallavettä ja hotellilaivaa. Kun aurinko tuli pilven takaa esiin, oli kuuma. Muuten oli rannan äärellä viileä sää.

Olin pariin otteeseen silmäillyt Kauppakadun kulmilla, että missä se Taru Mäntysen reliefi Meijerihistoriaa oikein onkaan? Kun ei löydy ja sijaintipaikallakin on Sale-kauppa. Lopulta reliefi löytyi, hieman lähempänä keskustaa. Tämä laatta on vuodelta 1991.

Kävelimme keskustaan, torin laidalta portaiden juuresta löytyi Herman Saastamoisen muistomerkki. Erkki Korhosen veistämä reliefi on vuodelta 1998. Sekatavarakauppias Saastamoisen perustamat liikkeet olivat tunnettuja Savossa.

Kävimme hampurilaisravintolassa syömässä ja lähdimme sitten länteen päin, etsimään pari muistomerkkiä. Niistä ensimmäinen oli tämä Pekka Kauhasen hauska Nalliainen vuodelta 2013. Se on kiinnitettynä kävelykadun varren penkkiin. Kauhasen veistoksia on jokunen torin ympäristössä, mutta vain kaksi bongattiin tällä reissulla.

Hain postista postimerkkejä ja sen jälkeen ihmettelimme Martti Aihan betonista Futura II -teosta. Vuodelta 1989 oleva teos sijaitsee Kauppakadun varrella, Nuorisokeskuksen edustalla.

Kasarmikadun varrelta löytyi Väinö Verneri Lätin veistämä Mårten Johan Lindforsin muistolaatta. Kuten reliefissä lukee, oli Lindfors Suomen ensimmäinen laillistettu eläinlääkäri sekä Suomen kirjallisuuden seuran perustajia. Lätti veisti reliefin vuonna 1975, mutta paikalleen se asetettiin viisi vuotta myöhemmin 1980.

Saman kadun päässä, kasarmialueen kupeessa sijaitsee Hanna Partasen leipomo ja myymälä. Saamiemme kehujen perusteella poikkesin hakemaan meille lihapiirakat ja otin vielä jälkkäriksi omenatäytteiset piirakat.

Kasarmialueella olisi varmaankin ollut paljonkin erilaisia muistomerkkejä, mutta tällä kertaa ehdin bongata vain Väinö Verneri Lätin tekemän Sotiemme 1939-1945 muistomerkin, siis muistolaatan kivessä. Tämä muistomerkki on vuodelta 1987.

Einar Vihman muistomerkki, näköisreliefi, löytyy Puistokadun puolelta, vanhan kasarmialueen nurkkauksesta. Erkki Korhosen veistämä reliefi on vuodelta 1992. Vihma oli kuopiolaissyntyinen kenraalimajuri ja Mannerheim-ristin ritari, joka Tali-Ihantalan taistelussa vuonna 1944. Vihma oli myös viimeinen jatkosodassa kuollut jääkäri ja myös ainoa itsenäisen Suomen rintamalla kuollut kenraali.

Tien toisella puolella, Kuopion verotalon edustalla on Pauno Pohjolaisen tekemä teräsveistos nimeltään Keko. Se on vuodelta 2014.

Tulliportinkadun toisella puolella oli hauska veistos. Siinä on pronssinen puu, jonka oksalla killuu nuori poika. Tämä Kari Juvan veistämä teos on Simo Puupposen eli Aapelin muistomerkki, nimeltään myös Hyvän tuulen voima. Vuosiluku tälle teokselle on 1989. Juva oli tähän muistomerkkiin ynnännyt myös Puupposen kasvonpiirteet, mutta niitä ei kuvissa oikein kunnolla näy, kiitos puista pudonneiden siemennysten.

Puupponen eli nimimerkki Aapeli oli kirjailija ja mm. Savon Sanomien toimittaja ja pakinoitsija. Aapelin tunnetuimpia romaaneja ovat Siunattu hulluus sekä Pikku Pietarin piha, joista jälkimmäisen olen itsekin lähiaikoina lukenut. Mainio pikku opus.

Loikin Tulliportinkadun yli, sankaripuiston puolelle. Siellä on monta sankarihautaa sekä Essi Renvallin suurikokoinen muistomerkki Haavoittunut sotilas vuodelta 1952. Vaikka veistoksessa ei olekaan Renvallille tuttua kultaa, on hahmoissa tuttu ilme. Tekijä näkyy.

Täältä voitte lukea raportin Essi Renvallin näyttelystä Tampereella. Sisältää linkit myös muihin Renvall-teksteihini.

Sankarihautausmaan toisella puolella, Suokadulla, pysähdyimme hetkeksi tutkailemaan äitini vanhaa kotitaloa, jossa hän asui aina 1960-luvun alkuun saakka. Hänen äitinsä, minun mummini, asui siellä kuolemaansa saakka. Hautausmaan muuri ja sen päällinen kaide sekä hautausmaalle vievät portaat olivat iskostuneet verkkokalvoilleni lapsuudenkotini seinällä olevasta taulusta. Nyt vihdoin pääsin näkemään tuon samaisen paikan, jota olin monet kerrat taulusta katsellut.

Sitten tulikin kiire kipittää rautatieasemalle, koska kotimatka oli alkamassa ja Intercity-juna oli lähtemäisillään. Näin ollen Suokadun muut veistostaiteet ja Kuopion loput veistokset saivat jäädä seuraavaan kertaan.

Junamatka Kuopiosta Pieksämäelle sujui nopeasti, junanvaihto sujui hyvin ja paluumatkalla eivät Savon-radan tunnelitkaan niin paljoa korvia lukkoon lyöneet. Väsyneet mutta onnelliset matkalaiset pääsivät lopulta kotiin Tampereelle. Hetkeksi tosin, koska heti seuraavana aamuna lähdimme Helsinkiin. Näkyikö siellä jotain patsaita? Siitä lisää tuonnempana.

Kesälomareissun antia, osa 2 - Itäisen Helsingin patsaita etsimässä

Muistanette varmaan, kuinka kävin 2016 elokuussa anopin pyörällä patsaanmetsästysreissulla Itä-Helsingissä. Jutun voi lukea täältä!

Nyt oli aika tehdä uusintapyöräily. Lähdimme pari viikkoa sitten junalla Helsinkiin ja asetuimme taloksi mummalaan viiden päivän ajaksi. Siellä teimme kaikenlaista, kävimme mm. Linnanmäellä, katsomassa kesäteatteriesityksen Puotilan kartanon pihalla, veneilemässä Vuosaaren edustalla ja itse piipahdin keskustassa moikkaamassa kavereita ja kuuntelemassa kunnon heviä pitkästä aikaa.

Kävimme kaksi päivää ennen reissuun lähtöä Sara Hildénin taidemuseossa katsomassa Kimmo Kaivannon näyttelyn. Siitä innostuneena kun saavuimme rautatieasemalle, piti heti etsiä Kaivannon tilataideteos Sininen linja, joka alkaa asemalaiturilta, jatkuu Tampere-talossa nimellä Sininen suora ja päättyy Huippuvuorille.

Ehdin siis myös metsästysreissulle etsimään aiemmin kuvaamatta jääneitä patsaita. Aloitin reissun polkemalla Myllypuroon. Löysin aika pian etsimäni Tapio Junnon Rakkaus ja valppaus -teoksen.

HAM Helsingin sivuilta:

"Tapio Junno on vienyt Rakkaus ja Valppaus veistoksessa muunnellun ihmishahmon aina perussymboleiden tasolle. Pylväiden päissä olevat suu, korva ja silmä ovat ikään kuin länsimaisen fragmentoituneen maailman toteemeita. Irrallisilta vaikuttavat aistisymbolit ovat kiinni samassa jalustassa, mikä mahdollistaa katsojalle niiden yhdistämisen. Aistit täydentävät toisiaan ja toimivat rinnakkain. Veistos on päivätty vuodelle 1976 ja sen materiaali on pronssia. 2013 veistos siirrettiin Myllynsiiven leikkikentältä Myllypuron keskustan uuteen puistoon / aukiolle. Tässä yhteydessä veistos sai uuden mustan diabaasijalustan."

Olisi ollut hauskaa nähdä veistos alkuperäisessä ympäristössään. Yksi kavereistani kommentoi heti kuvan Instagramiin laittamisen jälkeen kiipeilleensä patsaalla pikkutyttönä. Oli varmasti nastaa puuhaa.

Junnon veistoksen kuvaamisen jälkeen polkaisin metroaseman oven kupeeseen, jossa on Riikka Purosen mielenkiintoinen, vuonna 2004 julkistettu teos Sirenan kielet. Patsaan vieressä oli kuljetuslaatikko, jonka kyljessä olevassa paperilapussa luki: "Vahingoittunut teososa odottaa konservointia".

HAM Helsingin sivuilta:

"Myllypuron metroaseman 1970-luvun arkkitehtuuri houkutteli taiteilija Riikka Purosen luomaan teoksesta koristeellisen ja toisaalta rauhoittavan ja interaktiivisen. Teosta voi kosketella ja sillä voi tehdä myös ääniä. Graniittijalustalta nouseva veistos muodostuu neljästä pronssipallosta ja näitä hieman korkeammalle kohoavasta simpukka-aiheisesta veistoksesta. Pronssipallojen pintaan on upotettu pyöreäksi hiottuja kivijä mm. spektroliittia. Palloja pyörittämällä saa aikaan miellyttävän soinnin. Sirenan kielet on kuin rauhoittava kellopelikeidas keskellä metrosta kiiruhtavaa ihmismassaa. Taiteilija on saanut tietoisia vaikutteita tiibettiläisten munkkien ja maalikoiden uskonnollisiin rituaaleihin käyttämistä rukousmyllyistä, joiden sisälle on kääritty pyhiä tekstejä ja joita kädessä pitämällä pyöritetään."

Enpä tajunnut pyöritellä noita "palloja". Höh. Jotain karua mutta tyylikästä tuossa teoksessa kyllä on.

Myllikästä huristelin Itäkeskuksen poikki Roihuvuoreen. Roihikassa olevan Itä-Helsingin musiikkiopiston seinästä löysin Carl Wilhelmsin tekemän muotokuvaplaketin. Se kuvaa varatuomari Gustaf von Wintheriä, joka oli läheisen Strömsin kartanon omistaja vuoteen 1950 saakka.

Carl Wilhelms oli pietarilaissyntyinen kuvanveistäjä, jonka tunnetuimpia teoksia ovat Helsingin Kruununhaassa oleva kaakelireliefi Pietarin kalansaalis sekä Eduskuntatalon elinkeinoja kuvaavat korkokuvat. Wilhelms oli myös näyttelijädiiva Ella Erosen aviomies numero kaksi.

Musiikkiopistolta lähdin kohti Porolahden peruskoulua. Siinä koulun edustalla kadun varressa on Taisto Martiskaisen veistos Kiikkujat, toiselta nimeltään Välitunti.

HAM Helsingin sivuilta:

"Kiikkujat -veistos tunnetaan myös nimellä Välitunti. Veistoksen toteutukseen liittyi runsaasti dramatiikkaa. Toimikunta vaati teokseen muutoksia ja vasta Wäinö Aaltosen puuttuminen arvovallallaan asiaan turvasi taiteilijan näkemyksen toteutumisen. Kahden tytön keinuminen on antanut vauhdille ja liikkeelle muodon. Hahmot on veistetty tyylitellysti, mutta klassisia ihanteita noudattaen. Horisontaalisesti painottuva sommittelu ja keinumisliike saavat teoksen elämään. Veistoksen materiaalina on pronssi. Teos pystytettiin 1964 Porolahden peruskoulun pihalle."

Jätin Roihuvuoren taakseni ajamalla Strömsinlahden rantareittiä pitkin kohti Laajasaloa. Yliskylän sillan kohdalla huomasin, että pyörässä oli jokin vialla. Syy selvisi pian ja se oli jo kotoa tuttu: mustekala oli kiertynyt rattaiden väliin. Olin lahden rannalla polkiessani pysähtynyt ottamaan joutsenenpoikasista kuvia ja kun pistin kameran takasin reppuun ja repun pakkarilla olevaan koriin, unohdin laittaa mustekalan kiinni. Pikkuhiljaa se putosi alas ja kiertyi siis rattaiden väliin. Pian olivat näpit rasvassa, mutta sain kuin sainkin kuminauhan revittyä irti ja matka jatkui.

Viime reissulla Laajasalon kirjasto oli kiinni, nyt oli parempi onni matkassa (olinhan liikkeellä arkipäivänä) ja pääsin ihastelemaan Liisa Ruusuvaaran (1937-1975) veistämää Lintuparvea vuodelta 1972. Linnut lentelevät kirjaston pienellä neliönmuotoisella sisäpihalla metallivarsien varassa.

Nuorena kuolleesta "savitäti" Ruusuvaarasta ei juurikaan netistä tietoa löytynyt eikä tästä veistoksesta muuta kuin valmistusvuosi 1972 ja paljastusvuosi 1976.

Viimeisenä tämän reissun löytämänä taideteoksena esittelen Eino Ruutsalon teoksen Viestejä tuntemattomille. Se on vuodelta 1998 ja sijaitsee Herttoniemessä autokauppojen ja kallioseinämän välissä.

Aika erikoisen näköisiä  nämä teräspylvästeokset. Mutta vaikka ulkonäöltään tämä ei ole kaikista silmiähivelevin, on tuo puistikko kuitenkin kiva ja toivottavasti se ei ole kesäisin ihan niin vähäisellä käytöllä kuin tuolloin kun siellä kävin.

HAM Helsingin sivuilta:

"Viestejä tuntemattomille on itse asiassa veistospari: Obeliski ja Palkeet. Eino Ruutsalo on työstänyt teoksia 70-luvulta lähtien. Eräs versio osallistui Tapiolan veistoskilpailuun, missä se herätti kiinnostusta, mutta sitä ei kuitenkaan toteutettu. Materiaalina on käytetty amerikkalaista COR-TEN terästä 4 mm ja 5 mm:n levyinä, jotka on hitsattu muotoonsa. Teräksen ominaisuuksiin kuuluu, että sään vaihtelut aiheuttavat korroosion, joka muuttaa sen pinnan tummanruskeaksi (Black Steel). Pintoja viimeisteltiin vielä hiekkapuhaltamalla kesällä 1985. Teoksia säilytettiin teollisuuslaitoksen pihalla Herttoniemessä. Saatuaan tarjouksen teoksista Temet Oy:ltä, kaupunki päätti sijoittaa ne suunnitteilla olevaan Asentajanpuistoon. Teoskokonaisuus paljastettiin kesällä 1998. Taiteilijan toivomuksen mukaan teokset pystytettiin yhtenäiselle 5,5 m x 12 m sora-alustalle, jolle on sijoitettu myös betonisia istuintasoja. Eino Ruutsalo on halunnut luoda läheisesti koettavan veistostilan, johon ihmiset voivat kokoontua istuskelemaan, keskustelemaan, esittämään musiikkia, lukemaan runoja, jne. Obeliskin maston kautta kutsuviestit lähtevät tavoittamaan ihmisiä: Viestejä tuntemattomille!"

Ruutsalon teoksen kuvaamisen jälkeen siirryin autokaupoille ja aiheutin suurta ihmetystä kun kysyin menopelin sijaan patsasta. Sain monia erilaisia ilmeitä ja vastauksia osakseni, mutta lopulta vain yhdessä paikassa autonmyyjä ei ollut tippaakaan kiinnostunut uhraamaan toimettomuudestaan veistoskyselyideni hyväksi. Muualla asiaa ihmeteltiin ja pohdittiin, mutta haettua teosta eli Taru Mäntysen vuonna 2002 tekemää Keväthangilla-veistosta ei löytynyt. Tutkin sitten vielä netistä veistoksen tilannetta ja löysinkin sieltä tiedon, että pysti oli siirretty jo vuonna 2009 Espoon nykytaiteen museo EMMA:an. Sinne tuolloin deponoitu teos on sittemmin myyty Hagelstamin huutokaupassa, eikä olinpaikka ole tiedossa.

Oli kaiken kaikkiaan hauska reissu! Jokunen patsas sinne idän suunnalle vielä jäi, niiden kimppuun sitten ensi kesänä. Ehkä myös samalla reissulla uudelleen Leposaaren kalmistoonkin käymään. Ja tuli myös mieleen, etten muistanut käydä katsomassa Tapio Junnon ja Pirkko Nukarin ateljeekotia. Sekin jäi siis ensi kertaan.