Sääksmäen sälli - esittelyssä Evert Porila

Kävin kesällä ja alkusyksystä muutaman kerran vierailulla Kalevankankaan hautausmaalla täällä Tampereella. Olemme käyneet siellä muutamia kertoja ja noilta reissuilta on tarttunut mukaan läjä kuvia. Nyt päätin käydä kaupungin oppaiden vetämällä esittelykierroksella sekä sen jälkeen vielä pariin otteeseen tarkemmalla tutkailukäynnillä. Näistä reissuista huolimatta vielä on muutama nurkka tarkistamatta, ne saavat kuitenkin jäädä odottamaan kevättä.

Kalevankankaalla on paljon hautamuistomerkkitaidetta, joista tunnetuimmat ovat Juice Leskisen, Veikko Sinisalon, Lauri Viidan ja paikallisten murhenäytelmien, kuten Kuru-laivan uppoamisen ja elokuvateatteri Imatran tulipalon muistomerkit. Usean haudan koristeena on muotokuvamedaljonki ja monen hautakiven päällä on patsas. Näitä taideteoksia ovat Kalevankankaalle tehneet paljon mm. Unto Hietanen (oma osio täällä!), Väinö Richard Rautalin (oma osio täällä!) sekä Evert Porila, johon keskitymme tässä päivityksessä.

Esittelen ensin Porilan julkiset taideteokset, jotka olen tähän mennessä reissuillani tavannut ja sen jälkeen vuoron saavat Kalevankankaan hautateokset.

Aloitetaan ensimmäisestä Porilan patsaasta, jonka näimme. Olimme vuonna 2009 häämatkalla kohti Pohjoista Jäämerta ja pysähdyimme Kemiin yhden telttayön ajaksi. Suurimman osan Kemin tutkailusta vei tietenkin kylän oman pojan, Ensio Seppäsen (omat osiot löytyvät oikean laidan linkkien kautta), patsaiden metsästys, mutta ehdittiin sitä ihastelemaan paikallista kirkkoakin ja sen pihalta löytyviä sankaripatsaita. Toisen maailmansodan muistomerkin on tehnyt Emil Filén ja sisällissodan muistomerkin Evert Porila.

Kemin seurakunnan sivuilta:

"Kirkkopuistossa on kuvanveistäjä Evert Porilan tekemä, rukoilevaa sotilasta kuvaava pronssipatsas. Se pystytettiin vuonna 1924 vuoden 1918 sodassa valkoisten puolella kaatuneiden muistoksi."

Oli muuten hienon värinen tuo vaaleanpunaisen sävyissä hehkuva kirkko. Rukoileva sotilas -patsas puolestaan on juuri sellainen, mitä sankaripatsaalta odotetaankin.

Porilan ensimmäiseksi kirjattu julkinen taideteos, Jämsän sankaripatsas, on jäänyt kuvaamatta, mutta ainakin kerran olen sen ohi ajaessa auton ikkunasta nähnyt. Jos sitten seuraavalla kerralla, kun Jämsän suunnalla liikkuu...

Seuraavaksi mennään hetkeksi jo sinne Kalevankankaalle, nyt kun aiheena ovat nämä sankaripatsaat. Kalevankankaalla on valkoisten muistomerkki, joka on (minun tietojeni mukaan ainakin) Evert Porilan toiseksi vanhin julkinen työ.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Kalevankankaan sankarihautaan oli haudattu ensimmäiset valkoiset vainajat jo helmikuussa 1918. Kilpailun sankarihautapatsaasta julisti joulukuussa 1918 viimeinen varallisuuteen pohjautuva kaupunginvaltuusto. Seurakunta otti sankarihauta-alueen hallintaansa ja hoitoonsa vuonna 1920. Ensimmäisen kilpailun tulokset eivät tyydyttäneet muistomerkkilautakuntaa, joten se julisti uuden kilpailun. Sen tuloksena hautamuistomerkki tilattiin kuvanveistäjä Evert Porilalta.           Graniittiveistos esittää haavoittunutta viestinviejää polvillaan. Jalustassa on teksti: "Viestin toit sä maasi ja heimosi vapaudesta henkesi hinnalla". Heimo-sana viittaa neljään Virossa ja yhteen Aunuksessa kaatuneeseen tamperelaiseen sotilaaseen. Vainajien nimet on uurrettu kappelin ulkoseinän kolmeen kivitauluun. Muistomerkki paljastettiin 3.4.1921. Samana päivänä paljastettiin myös Vapaudenpatsas Hämeenpuistossa."

Jyhkeä on graniittimies. Lihaksikas kuin mikä.

Jyväskylään nykyään kuuluvan Korpilahden patsas jäi aikoinaan kuvaamatta, kun kirkolle poikkesimme. Samoin kävi nyt kesällä Ruovedellä. Ehdin vain pikaisesti poikkeamaan kirkon kupeessa olevalla hautausmaalla ja kuvasin yhden hautapatsaan lisäksi vain punaisten 1918 muistomerkin. Harmillisesti myös Rovaniemen hautausmaan käynnillä ei tullut napattua sankaripatsaasta kuvaa. Ensio Seppäsen patsaat kyllä tutkailtiin tarkasti.

Raahessa en ole koskaan käynyt, vain pari kertaa kulkenut ohi kohti Oulua. Näin ollen sinne pystytetty August Myhrbergin patsas on jäänyt näkemättä.

Tampereella käytiin kovat taistelut vuoden 1918 kansalaissodassa. Siitä johtuen marsalkka Mannerheimin patsaasta on myös käyty vuosien varrella hurjia taisteluja, eivätkä ne ole loppuneet vieläkään. Alun perin patsaan piti sijoittua keskustaan, mutta lopulta Marski kärrättiin Vehmaisten (vai Leinolan) metsään, sinne missä ylipäällikkö seurasi Tampereen taisteluja. Tuolloin puusto lienee ollut hieman matalampaa, nykyään Mannerheim näkee aitiopaikaltaan ainoastaan korkeiden puiden latvoja.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Vuoden 1918 vapaussotureita edustavan Tampereen seudun Rintamamiesyhdistyksen aloitteesta Wäinö Aaltonen ja Evert Porila tekivät luonnokset Mannerheimin patsasta varten. Varsinainen patsashankkeen alkuunpanija oli kauppaneuvos Rafael Haarla, joka ilmeisesti lahjoitti rahaa hankkeelle.

Kuvanveistäjä Porilalta työ tilattiin ja hän sai patsaan valmiiksi vuonna 1939. Kaupunginvaltuusto luovutti patsaalle paikan Koskipuistosta Verkatehtaan edustalta, jonne patsaan jalusta ehdittiin asettaa. Jalusta oli tehty Kurun mustasta graniitista ja siinä oli korkokuvina jääkäri ja suojeluskuntalainen. Sotien vuoksi patsaan pystyttäminen viivästyi eikä sen pystyttämiseksi ryhdytty enää toimiin marsalkka Mannerheimin pyynnöstä hänen eläessään.

Patsasta säilytettiin Haiharan kartanossa, jonne se oli siirretty Porilan ateljeesta sodan aikana pommitusvaaran takia. Patsashankkeen hoitaminen jäi yksityisten ihmisten harteille, koska patsaan pystyttämisanomuksen tehnyt Tampereen seudun Rintamamiesyhdistys oli lakkautettu syksyllä 1944.

Mannerheimin kuoltua kaupunginvaltuusto päätti, ettei patsasta pystytetä Koskipuistoon, koska Mannerheim on esitetty vuoden 1918 aikaisessa sotilasasussa. Neutraalimmin esitettynä eli Suomen marsalkkana, kahden myöhemmän sodan johtajana, Mannerheimin patsas olisi todennäköisesti pystytetty Tampereen keskustaan.

Patsas pystytettiin lopulta vuonna 1956 Mannerheiminkalliolle Vehmaisiin, josta Mannerheimin tiedetään seuranneen Tampereen taisteluita vuonna 1918. Talonomistaja Kustaa Kauppila lahjoitti Vapaussoturien Huoltosäätiölle tarkoitukseen 0,5 ha maata. Patsaalle hankittiin uusi punagraniittinen jalusta. Vapaussoturien Huoltosäätiö lahjoitti patsaan kaupungille vuonna 1996. Veistoksen sijoituspaikasta on käyty keskustelua vuosikausia, sitä on ehdotettu pystytettäväksi mm. Keskustorille."

Mannerheimin jälkeen takaisin Jyväskylään. Evert Porila veisti kaupunginarkkitehti Matti Hämäläisen suunnittelemaan möhkäleeseen pronssilaatat. Muistomerkki on pystytetty Taipaleen taistelujen muistoksi.

Jyväskylän sivuilta:

"Muistomerkin on suunnitellut Matti Hämäläinen, Jyväskylän kaupungin arkkitehti vuosilta 1939–1946. Muistomerkin laatat on suunnitellut ja valanut Evert Porila.

Taipaleen taistelujen muistomerkki on kivijalustalla seisova kivilaatoista muurattu kuutio noin 2x2x2 m. Julkisivulla on nelikulmainen pronssilaatta, jossa on tyylitelty Suomen vaakuna, yläpuolellaan pronssikirjaimin TAIPALE ja alapuolella vuosiluvut 1939-1940. Vastakkaisella puolella kirkkoon päin olevassa pyöreässä pronssilaatassa on Taipaleen karttaan merkitty Taipaleen tärkeimpien taistelupaikkojen nimet. Sivuilla olevissa pienemmissä pronssilaatoissa toisessa on teksti KUNNIA-ISÄNMAA ja toisessa KESKI-SUOMEN SOTILAILLE. Patsaan päällä on isokokoinen pronssinen Vapauden risti.

Taipaleen taistelujen muistomerkkiä alettiin puuhata kovalla kiireellä melkein heti talvisodan päättymisen jälkeen. Muistomerkkiä varten varoja kerättiin mm. taistelupaikkoja kuvaavia postikortteja myymällä. Koska suurin osa Taipaleessa taistelleista joukoista oli koottu Keski-Suomesta, pidettiin luonnollisena, että patsaan oikea paikka on Jyväskylä. Muistomerkki haluttiin paljastaa jo saman vuoden itsenäisyyspäivänä 1940, joten veistoksen kivityö annettiin paikalliselle Mustakivi Graniitille.

Evert Porila Tampereelta lupautui tekemään laatat ja valamaan ne. Laatat saatiin ajoissa junalla Jyväskylään, vaikka vahingossa ne olikin lähetetty väärälle asemalle. Muistomerkin paljastustilaisuudessa talvisen viiman ja lumen vihmoessa oli paikalla noin 1900 Taipaleen ja Suvannon taistelujen miestä. Kenraali Heirichs otti vastaan prikaatin."

Muista sankaripatsaista en tiedä, joten siirrytään tästä sitten Porilan tekemän hautataiteen pariin. Mennään about aakkosjärjestyksessä lista läpi. Niistä haudatuista, joista on julkista tietoa, laitan sen tähän. Muuten jääköön arvailujen varaan, miksi kyseiset suvut ovat haudoilleen nämä patsaat ja medaljongit tahtoneet.

Apteekkari Aksel Surtell:

Giltig Kalke:

John, Alma, Hildur, Paul, Bo Grönblom:

Täällä tietoa tuosta Grönblomin perheestä! Liekö kyseessä ollut Kuru-laivan alkuperäinen suunnittelija, insinööri John Grönblom.

Hj. Grönblomin sukuhauta:

Täällä tietoa Hjalmar Grönblomin perheestä! Myös hän on ollut jonkinlainen iso kiho Tampereella aikoinaan.

Heikkilän sukuhauta:

Karl Frans Hjorth:

"Karl Frans Hjorth (11.6.1857 Tyrväntö – 8.2.1919 Tampere) oli suomalainen Tampereella asunut kauppias ja tehtailija. Hjorth perusti 1881 Oy K. Hjorth Ab:n joka toimii edelleen urheilu- ja metsästysaseiden, niihin liittyvien tarvikkeiden ja urheiluvälineiden maahantuojana."

Tässä vielä Aamulehden Kalevankankaan hautausmaan nettikartasta napattu tiedonpätkä (samaa asiaa, mutta myös vähän lisuketta):

"Nuori Karl Hjorth avasi sekatavarakaupan Keskustorin etelälaidalla vuonna 1881. Saman vuosikymmenen lopulla liike vaihtoi toimialaa: Hjorth ryhtyi myymään urheilu- ja metsästysaseita sekä urheiluvälineitä. Hjorthin perintö voi hyvin: Oy K. Hjorth Ab toimii edelleen samalla alalla ja Hjorthin rakennuttama Pispalan haulitorni on tallella. Se on ainoa Suomessa säilynyt haulitorni. Hjorthin haudalla on Kalevankankaan suurin luonnonkivimonumentti. Siihen on kiinnitetty kuvanveistäjä Evert Porilan muotoilema Hjorthin muotokuvareliefi ja neljä pronssista ruusunoksaa."

Juho Konstantin Koskinen perheineen:

Näyttelijä Kössi Ojala:

"Kössi Ojala (16.6.1886 – 11.5.1922 Tampere) oli suomalainen näyttelijä. Alun perin muurarina työskennellyt Ojala teki lyhyen uransa aikana useita kiitettyjä roolisuorituksia Tampereen Työväen Teatterissa."

Hilda ja Matti Lahtinen:

Laitinen-Liuksiala-hauta:

Pentti Agathon Liuksiala oli Kangasalan karhuna tunnetun Agathon Meurmanin jälkeläisiä tai ainakin sukulaisia. Tarkempaa tietoa en netin kautta löytänyt. Yrjö Laitinen saattoi olla ammatiltaan varatuomari, joka oli mukana Ruovedellä tapahtuneen ruoppaaja-aluksen uppoamisen oikeuskäsittelyssä.

Olssonin perhehauta:

Haarlan perhehauta:

Rafael Haarla oli menestynyt liikemies. Hän lahjoitti Tampereen kaupungille tunnetut Hämeensillan Pirkkalaisveistokset. Haarlan sukuhaudassa on monen sukulaisen plaketit, joista osan on tehnyt Richard Rautalin.

Sitten vuoron saa Kustaa Rantasen hauta. Tällä haudalla oleva kenotafi löytyy myös presidentti Risto Rytin haudalta Helsingin Hietaniemessä.

Suutalan hauta:

Viimeisenä vuorossa näyttelijä Vihtori Kanto:

Evert Porila Fact File:

Evert Martialis Porila (sukunimi vuoteen 1907 Grönfors; 30.6.1887 Yli-Porila, Sääksmäki – 18.4.1941) oli suomalainen kuvanveistäjä. Evert Porilan tuotantoon kuuluu Raahessa sijaitseva Myhrbergin patsas sekä noin kolmekymmentä sankaripatsasta eri puolilla maata.

Porilan vanhemmat olivat maanviljelijä August Grönfors ja Vilhelmiina Yli-Porila. Porila oli ensin Emil Wikströmin opissa 1905–1907 ja sitten hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1907–1909 sekä Berliinissä 1911. Porilan töitä oli esitteillä ensimmäisen kerran vuonna 1909.

Lähteet: Wikipedia

Mökkireissun antimia Keski-Suomesta, osa 2

Kuten edellisen osan lopussa mainitsin, lähdimme Saarijärveltä kotia kohti tällä kertaa Uuraisten ja Jyväskylän kautta. Uuraisilta ei löytynyt kuvattavaa, muisteltavaa sen sijaan kyllä. Aina se Nykäsen Matin muuttuminen Paanalaksi ja eteneminen aina Uuraisten kunnanvaltuustoon jaksaa naurattaa. Matka sujui rattoisasti auringonpaisteen ja rankkasateen välisessä yhteisymmärryksessä. Ensimmäiseksi kuvaksi laitan piristykseksi itse Patsaanmetsästäjän uimassa Mahlujärvessä hetkeä ennen Saarijärven sateita ja Uuraisten suuntaan lähtöä.

Nykäskylään päästyämme ajelimme kohti kirkkopuistoa. Matkalla pohdin poikkeamista hautuumaalla, mutta totesin sen liian aikaavieväksi ja jätin tuleville kerroille. Heti hautausmaan jälkeen oli tien vasemmalla puolella pieni puistonpläntti, jonka keskellä oli hauska patsas, missä kaksi poikaa pelasivat palloa. Leikkivät pojat jäivät tällä kertaa myös odottamaan parempaa kuvausaikaa ja -paikkaa.

Kirkkopuiston laidalta, Gummeruksenkadulta löytyi parkkipaikka, josta pääsi nopeasti puiston taideteosten kimppuun. Ensimmäisenä nähtiin C.C. Rosenbröijerin rintakuva.

Jyväskylän taidemuseon sivuilta lisää infoa, tässä kuitenkin pikku pätkä:

"Majuri Carl Christian Rosenbröijer (vuoteen 1819 Bröijer) (1762–1832) oli Uddegårdia eli nykyistä Jääskelän tilaa Oravasaaressa isännöinyt aatelismies, joka teki aloitteen Jyväskylän kaupungin perustamiseksi Laukaan pitäjänkokouksessa pitämällään puheenvuorolla 1823.

Kuvanveistäjä Kauko Räsäsen tekemä C.C. Rosenbröijerin muistopatsas valmistui vuonna 1962. Rintakuvan lahjoitti Jyväskylän kaupungille konsuli Rosenbröijer kaupungin 125-vuotisjuhlien yhteydessä.

Lahjoituksessa edellytettiin, että veistos pystytetään ulkosalle. Aluksi rintakuva sijoitettiin kuitenkin kaupunginvaltuuston istuntosaliin. Salin restauroinnin yhteydessä sille piti löytää uusi paikka ja vuonna 1981 museonjohtaja Markku Lahden esityksestä se päätettiin sijoittaa kaupungintalon edustalle. Siirron yhteydessä vuonna 1987 veistokselle valmistettiin sen nykyinen graniittinen, ulkotilaan suunniteltu jalusta."

Aika hienot hiukset on Räsänen CC:lle tehnyt. Laineita riittää.

Rosenbröijerin jälkeen menimme hiekkakentän poikki ja ihastelimme Evert Porilan tekemää Karjalan kannas -laattaa, tarkemmin sanottuna Taipale-muistomerkkiä.

Jyväskylän museon sivuilta:

"Joulukuussa 1939 Taipaleella käydyt kolme taistelua olivat ensimmäiset suuret torjuntavoitot ja ne kohottivat ratkaisevasti suomalaisten taistelumielialaa.

Näiden talvisodan historian merkittävien taistelujen muistomerkki on kivijalustalla seisova kivilaatoista muurattu kuutio noin 2x2x2 m. Julkisivulla on nelikulmainen pronssilaatta, jossa on tyylitelty Suomen vaakuna, yläpuolellaan pronssikirjaimin TAIPALE ja alapuolella vuosiluvut 1939-1940. Vastakkaisella puolella kirkkoon päin olevassa pyöreässä pronssilaatassa on Taipaleen karttaan merkitty Taipaleen tärkeimpien taistelupaikkojen nimet. Sivuilla olevissa pienemmissä pronssilaatoissa toisessa on teksti KUNNIA-ISÄNMAA ja toisessa KESKI-SUOMEN SOTILAILLE. Patsaan päällä on isokokoinen pronssinen Vapauden risti.

Muistomerkin on suunnitellut Matti Hämäläinen, Jyväskylän kaupungin arkkitehti vuosina 1939–1946. Muistomerkin laatat on suunnitellut ja valanut Eevert Porila."

Sitten oli vuorossa Minna Canthin patsas. Pauli Koskisen veistämä Nuori uneksija -veistos on yksi maamme neljästä Canth-muistomerkistä.

Jyväskylän museon sivuilta:

"Aloitteen patsaan hankkimisesta teki Suomalaisen Naisliiton Jyväskylän osasto. Kilpailusuunnitelmaan kuului lisäksi Erkki Kantosen suunnittelema suihkuallas, joka kuitenkin jäi toteutumatta.

Patsashanke oli herätetty henkiin jo 1909 Naisliiton kokouksessa. Varat patsaaseen eli 3,5 miljoonaa markkaa kootiin roposista: adressikaupalla, harrastajanäytelmin, keräyslistoilla, postikorteilla. Niinpä Tampere ja Kuopio ehtivät yhteiskunnan tuella saada omat Minna-veitoksensa ennen Jyväskylää. Patsas paljastettiin 18.3.1962, Minna Canthin syntymäpäivän aattona. Tilaisuus liittyi myös Jyväskylän kaupungin 125 -vuotisjuhliin.

Veistos kuvaa nuorta Minna Canthia nojaamassa Moirislammen kaiteeseen. Vieressä oleva avoin kirja symboloi Canthin tulevaa asemaa suomalaisen kirjallisuuden voimahahmona. Nuori uneksija on voimanainen, naisten oikeuksien puolestapuhuja. Nuori Minna Canth on saanut taiteilijan, lähinnä Wäinö Aaltoselta, omaksumat tyyli- ja rotupiirteet, jotka hallitsivat suomalaista julkista veistotaidetta aina 1960-luvun alkupuolelle asti. Taiteilija käytti työskennellessään tukena Canthia käsitteleviä kirjoituksia ja kuvia."

Sen jälkeen olikin vuorossa ruokatauko. Murkinan jälkeen palasimme kirkkopuistoon. Toisen kerran kuvaukset aloitti Oskari Raja-ahon veistos Neito, joka tunnetaan myös nimillä Aino, Kevät ja Ikävä.

Museon sivuilta:

"Neito kuvaa surumielistä naista polvillaan rantakivellä toinen jalka vedessä katselemassa ikävöiden veden kuohuja. Mallina on toiminut todennäköisesti jyväskyläläinen nuori nainen, jonka kanssa taiteilija seurusteli. Neito-veistosta kutsutaan myös nimellä Aino ja nimen on arveltu tulevan veistoksen mallina toimineelta naiselta. Toisaalta aiheen voidaan katsoa viittaavan Kalevalan Aino-taruun. Lisäksi Neito tunnetaan nimillä Kevät ja Ikävä. Ensimmäiset kipsiluonnokset aiheesta taiteilija teki nimellä Kevät, ensimmäisen Italian matkansa (1925) muistumina. Teos on taiteilijan pohjoinen vastine kuuluisan renessanssitaitelijan Botticellin Firenzen Uffizi-galleriassa oleville teoksille Primavera (Kevät) ja Venuksen syntymä. Suomalaisina esikuvina Raja-aholle ovat toimineet Ville Vallgrenin ja Carl Eneas Sjöstrandin naisaiheet.

Oskari Raja-ahon (1899–1932) vain noin kymmenvuotisen taiteilijanuran alkuvuosille ovat tyypillisiä suhteellisen realistiset ja osin ekspressiiviset veistokset. Taideopintojen ja ulkomaanmatkojen myötä hän alkoi työstää teoksiaan kiveen, samalla hänen tuotantonsa sai klassisempia ja tyyliteltyjä piirteitä. Raja-ahon tyypillisiä aiheita ovat lapset ja naisfiguurit."

Tuosta Neidosta tulee mieleen täällä Tampereella, Pyynikin eli Aleksanterin kirkon puistossa oleva Suru-veistos. Samanlaiset punagraniittiset surumieliset tytöt molemmissa. Tuli muuten hienosti tuo naakka heittämään pienet photobombit.

Surullisen neitokaisen vieressä on Veteraanimuistomerkki, josta ei nyt paljoakaan ole sanottavaa. Tyypillinen aiheeseen sopiva klöntti, joka on haudattu vanhojen, isojen kuusten alle. Pikainen kuvan räpsäisy ja eteenpäin, sano.

Seuraavassa patsaassa olikin jotain tuttua: nimittäin kultainen lisä. Essi Renvallin teoksessa Kalevalainen nainen on hauenleukaluinen kannel, joka on kultainen. Samanlainen kultainen lisuke on Renvallin Atlas-tytössä, joka on Tampereella Marianpuistossa.

Museon sivuilta:

"Kalevalaisen naisen muistomerkki edustaa Suomen kansalliseepoksen uustulkintaa. 1950-luku oli jälleenrakentamisen ja tulevaisuudenuskon aikaa ja äitiys oli arvossaan. Teoksen tilasivat ja valmistuttivat Jyväskylän kalevalaiset naiset. Järjestö lahjoitti veistoksen kaupungille vuonna 1954. Veistoksen jalustassa on teksti: Kalevalaista naista kunnioittaakseen pystyttivät tämän vuonna 1953 Jyväskylän kalevalaiset naiset.

Essi Renvall on tunnettu erinomaisena muotokuvaajana ja häneltä on lukuisia äiti ja lapsi -aiheisia teoksia.Kalevalainen nainen on ylpeä äiti, joka kohottaa lapsen korkealle sylissään ja antaa tälle runon ja musiikin, voiman ja henkisen pääoman kanteleen muodossa. Hauenleukaluinen kannel symboloi musiikkia ja sen myötä taiteen merkitystä lapsen kasvatuksessa."

Aika hassun näköinen tuo patsaan alaosa. Varpaat ovat nopeasti hutaistut ja niiden edessä on ihmeelliset nypyt. Myös maahan asti ulottuva hameen helma on oudon näköinen.

Kalevalaisen naisen jälkeen päätin, että nyt on hyvä aika elävöittää ainakin hetkellisesti meidän vuosia sitten käynnistynyt toinen kuvausprojekti, nimittäin kirkot. Kovalevyllä on iso pino kuvia, joissa allekirjoittanut pönöttää kirkon pääoven edustalla ja kirkko näkyy hyvin (yleensä kokonaan) taustalla). Näiden kuvien ottaminen jäi tauolle joskus vuoden 2009 aikoihin. Voi olla, että tulee yhtä pitkä tauko ennen seuraavaa kuvaa. Tai sitten ei.

Okei, jaarittelu sikseen ja takaisin asiaan. Pienen neuvonpidon jälkeen päätimme kävellä seuraavassa korttelissa olevaan Cygnaeuksen puistoon, josta piti löytää ainakin muutama patsas lisää. Niitä oli siellä kaksi, joista toinen on jyhkeä vanhan kirkon muistomerkki. Sen on väsännyt Gunnar Finne ja se on paljastettu vuonna 1938.

Toinen puiston patsas on sille nimen antaneen Uno Cygnaeuksen muistopatsas. Ville Vallgrenin jo vuonna 1899 veistämä teos on upea tuon ajan realistinen veistos.

Museon sivuilta:

"Uno Cygnaeus (1810-1888) oli Jyväskylän seminaarin ensimmäinen rehtori ja suomenkielisen kansakoululaitoksen perustaja. Cygnaeuksen patsas on Jyväskylän ensimmäinen julkinen veistos ja muistomerkki. Se on rahoitettu Suomen kansakouluopettajien yhteiskeräyksellä. Jyväskylässä Cygnaeuksen patsaan paikalla oli vielä 1700-luvulla kirkko ja hautausmaa.

Ville Vallgrenin suunnittelema patsas edustaa perinteistä tapaa esittää merkkihenkilöt. Kuvattava henkilö on asetettu korkealle jalustalle, välimatkan päähän katsojasta, ympäristöstä ja sen tapahtumista. Cygnaeuksen merkitystä luonnehtivat kivipaaden juurelle asetetut lapsihahmot: kukkia ojentava tyttö ja kirjaa lukeva poika kansansivistyksen symboleina ja Suomen kansan tulevaisuuden toivona."

Vaikka tässä vaiheessa alkoikin näyttää siltä, että saamme niskaamme sadetta, päätimme silti jatkaa vielä yhden korttelin verran eteenpäin, kohti Seminaarinmäkeä ja Lounaispuistoa. Sinne päästyämme lapset huomasivat leikkipaikan ja säntäsivät sinne. Näin patsaanmetsästäjällä oli rauhallista kuvailla puiston muistomerkkejä.

E.A. Hagforsin muistomerkin veistokset ovat Pauli Koskisen käsialaa. Koskisella on paljon töitä esillä Jyväskylässä, ehkäpä miehen voisi esitellä tarkemminkin. Tässä kuitenkin museon infoa Hagforsista:

"E.A. Hagfors oli monipuolinen talous- ja kulttuurivaikuttaja, joka toimi Jyväskylän seminaarin ensimmäisenä musiikin lehtorina. Hänet mainitaan musiikkitoiminnan alulle panijana Jyväskylässä. Hän perusti seminaarin kuoron jo vuonna 1864, vuosi koulun aloittamisen jälkeen.

E.A. Hagforsin muistomerkissä on reliefimuotokuvan lisäksi sijoitettuna teoksen jalustaan teksti 'E.A. Hagfors 1827–1913, Suomenkielisen kuorolaulun isälle'. Realistinen puoliprofiilireliefi kuvaa Hagforsin korkeaotsaisena, parrakkaana, ystävällisenä vanhana miehenä. Itse pronssinen veistos kuvaa henkilön sijaan ideaa. Lentoon lähteviksi kurjiksi perinteisesti nähdyt hahmot symboloivat alkua ja lähtöä. Ohuet, ylöspäin kapenevat muodot luovat veistokseen ilmavuutta ja liikettä."

Toinen puistossa olevista muistomerkeistä kuvaa säveltäjää ja runoilijaa P.J. Hannikaista. Sen on tehnyt miehensä Alpo Sailon alkuperäisteosta mukaillen Nina Sailo.

Museon sivuilta:

"Säveltäjä ja runoilija P.J. Hannikainen (1854–1924) oli suomalaisen kuorolaulun kehittäjä. Säveltäjän rakastetuimpia kuorolauluja ovat muun muassa Kesälaulu, Paimenen pyhä ja Karjalaisten laulu. Hän perusti Jyväskylän amatööriorkesterin sekä Ylioppilaskunnan laulajat ja Mieskuoro Sirkat, joiden johtajana hän myös toimi. Lisäksi Hannikainen työskenteli usean vuosikymmenen ajan Jyväskylän seminaarin lehtorina.

Kun kunnioitetun kaupunkilaisen muistoksi päätettiin pystyttää patsas, muistomerkkitoimikunta antoi tehtävän Nina Sailolle. Kuvanveistäjä käytti mallina työssään miehensä, kuvanveistäjä Alpo Sailon, ennen kuolemaansa elävästä mallista tekemää veistosta. Nina Sailon tehtäväksi jäi suurentaa luonnollista kokoa oleva rintakuva puolitoistakertaiseksi."

Yllä olevissa kahdessa kuvassa ei oikein kunnolla näy patsaan oikeaa silmää, joka on täysin valkoinen. Liekö joku käynyt maalaamassa vai onko kenties lintu ollut niin tarkka tuotoksessaan? Joka tapauksessa valkosilmä tuo mieleen monokkelin.

Kolmas Lounaispuiston muistomerkeistä on omistettu Martti Korpilahdelle. Myös tässä muistomerkissä olevan reliefin on tehnyt Pauli Koskinen.

Museon sivuilta:

"Opettaja ja valistusupseeri Martti Korpilahti oli yksi Jyväskylän ja Keski-Suomen musiikkielämän näkyvimmistä hahmoista 1920–30-luvuilla. Hänen menestyksekkäästi johtamiaan kuoroja olivat muun muassa Suojeluskunnan Sekakuoro sekä edelleen toimiva Mieskuoro Sirkat. Tämän kotiseuturunoilijan, kansanvalistajan ja maakunnallisen herättäjän muistoksi pystytettiin patsas 28.6.1974. Hautakivimäisen muistomerkin muodostaa osittain hiottu graniittipaasi. Sen yläosaan on kiinnitetty realistisesti toteutettu pronssireliefi merkkihenkilön kasvoista."

Kun kuvaukset olivat valmiit, oli aika patsaanmetsästäjänkin osallistua leikkipaikan rientoihin. Ne tosin keskeytyivät lähes heti sateen alettua. Lähdimme siis - lasten suureksi harmiksi - takaisin autolle.

Sinne kävellessä bongasimme vielä kaupunginkirjaston sisäpihaparkkipaikan seinästä hienon muraalin, jossa oli upeita kuvia ja hassuja hahmoja. Lapsia myös huvitti pihalle hylätty lonkerotölkki, jonka kyljessä oli pieni reikä. Siitä suihkusi paineella juomaa ulos ja isäkin innostui tölkkiä pitkin pihaa pyörittämään.

Tämän pikku välipysähdyksen jälkeen pääsimme lopulta takaisin autolle ja kotimatka jatkui. Hetken tosin harkitsin Hippokselle ajamista Kari Juvan Sieppari-veistoksen takia tai Messutorin etsimistä Kalervo Kallion Schauman-rintakuvan vuoksi, mutta jätin ne seuraavaan kertaan.

Kun ajoimme kohti 9-tietä, huomasin heti äskeisen puiston ohi ajettuamme, että jonkin hienon vanhan talon/kartanon pihalla oli muutama veistos. Mikähän paikka sekin lienee? Onneksi netistä tämäkin tieto löytyi: arkkitehti Wivi Lönnin itselleen suunnitelema kaupunkihuvila erillisine piharakennuksineen ja puutarhoineen. Paljon on Jyväskylässä vielä mielenkiintoista nähtävää, ei tule seuraavallakaan kerralla aika pitkäksi.

Ajomatka sujui rattoisasti, kunnes koko autokuntaa alkoi janottaa. Olimme tulossa sopivasti Jämsään, joten päätimme poiketa siellä kauppaan. Koko matkan Jyväskylästä Jämsään olimme ihmetelleet, miksi vastaan tuli niin paljon asuntovaunuja ja -autoja. Syy selvisi Jämsässä: siellä oli ollut lestadiolaisten kesäseurat. Parilla nurmikentällä oli vielä jäljellä varmaankin tuhansia osallistujia.

Löysimme lopulta avoinna olevan lähikaupan (kello oli juuri yli 18, joten cittarit ja äsmarketit olivat juuri menneet kiinni), mutta sitä ennen bongasin keskustasta laskettelijapatsaan. Nettiopiskelu kertoi patsaan olevan Antonio da Cudanin tekemä pronssinen veistos, joka on aiemmin ollut 9-tien kupeessa, mutta siirretty sittemmin keskustaan. Patsaan kyljessä komeilee Himoksen logo. 

Laskettelijapatsas sai luvan olla tämän reissun viimeinen kuvattu patsas, vaikka Jämsässäkin on mm. Evert Porilan tekemä sankaripatsas ja hauskasti metalliromusta veistoksiaan tehneen Eino Rautaruohon Karhu-patsas. Nekin jäivät seuraavaan kertaan.

Hauska lomamatka päättyi siis hurjiin patsaanmetsästyksiin ja lopulta teimme kotimatkaa ainakin seitsemän tuntia. Iloiset mutta väsyneet matkalaiset kömpivät omiin vuoteisiin vihdoin illan päätteeksi.

Seuraavaksi voisi olla vuorossa henkilöesittely, ellei sitten ehdi tulla joku matka sitä ennen. Siihen asti, näihin kuviin ja tunnelmiin!