keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Vuodenvaihteessa Turussa ja Tukholmassa - ensin tois puol jokke

Kun kesälomareissu Kuopioon (raportti löytyy vanhemmista päivityksistä) oli paketissa, alkoi jo seuraavan matkan alustava suunnittelu. Löimme lukkoon ajankohdan: menisimme välipäiviksi Tukholmaan. Sitten aloimme tutkia mahdollisia majapaikkoja ja kulkuvälineitä. Päätimme jatkaa punaisilla laivoilla ja satamana toimisi jälleen Turku.

Netin kautta onnistui napata hyvä hotelli: tällä kertaa majoittuisimme Kungsholmenin saarelle. Syy tähän oli se, että kumpikaan aiemmista hotelleista Hammarbyssä eli Motel L ja ApartDirect eivät tarjonneet sopivan halpaa majoitusta. Jälkimmäisessä ei myöskään hotsittanut alempien kerrosten huoneet, kun oli vuosi sitten päässyt kaksikerroksisen makuun.


Syksyn ajan suunnitelmaa päivitettiin, matkoja ja majoituksia maksettiin. Lähtöpäivä lähestyi.

Vaimo oli perjantaina töissä etänä, joten viimeiset pakkaamiset voitiin suorittaa viime hetkellä. Itse kärräsin kasan lainoja takaisin kirjastoon, lapset puolestaan viettivät aikaa joululahjaksi saadun pleikkarin äärellä. Kun työt päättyivät klo 15 jälkeen, puimme vaatteet ylle ja lähdimme kohti Tampereen rautatieasemaa.

Kävely asemalle sujui jälleen vauhdikkaasti ja olimme asemalla reilusti ajoissa. Matkalla Pokemon Go'n pelaaminen vauhditti (ja hidasti) menoa. Kylmä tuuli hieman häiritsi, mutta siitä selvittiin helposti. Asemalla kulutimme aikaa, lopulta kävelimme tunneliin ja pysähtyneitä rullaportaita ylös laiturille 5.


Juna olikin jo odottamassa ja löysimme oman yksityiskoppimme. Lukuvalot eivät toimineet, mutta siitä tulikin mainio tunnelma matkalle. Käytävän valo riitti hyvin ja ikkunasta näki pimeän reittimme varrella hyvin talojen jouluvaloja. Olimme tehneet matkaevääksi mm. kraavilohileipiä, joita olikin mainio syödä allergiahytissä. Toivottavasti seuraavaksi koppiin ei tullut kala-allergikkoja...

Turkuun saavuimme aikataulun mukaisesti hieman vaille kuusi illalla. Juna olisi jatkanut satamaan saakka, näin ei ollut kun matkan aikoinaan varasin ja maksoin. Se ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, koska meillä oli niin pitkä aika laivan lähtöön, että terminaalissa olisi ollut kurja odotella.

Suunnitelmassa oli siltoja, patsaita, föri ja funikulaari. Niitä lähdettiin metsästämään nousemalla ensin ylös Humalistonkatua ja laskeutumalla alas kohti Aurajokea. Muistelimme edellisiä reissuja samoilla kujilla ja myös edellisten reissujen sääoloja.

Yliopistonkadun risteyksessä olevan Von Simolinin kaupan ikkunassa oli reissun ensimmäiset veistokset mm. Kari Juvalta vuosimallia 1992 ja Jussi Mäntyseltä vuodelta 1928.


Paljon oli myös muuta tavaraa kaupassa tarjolla. Linnankadun toisella puolella oli pimeä piha, jonka toisessa päädyssä oli ravintola täynnä kuhinaa. Kuljimme pihan poikki joen rantaan.

Nelikko jakaantui hetkeksi kahdeksi pariksi, kun minä ja poika pelasimme pokemonia ja naiset menivät reittiä eteenpäin. Yhytimme kaksikon Qwenselin talolla (apteekkimuseo ym.), jossa kuvasimme hieman matkakuvia.

Menimme tois puol jokke Auransiltaa pitkin. Wikipediasta:

Auransilta (ruots. Aurabron) on Aurajoen ylittävä silta. Sillalta luoteeseen johtaa Aurakatu, kaakkoon Kaskenkatu. Vuonna 1907 rakennetulla sillalla on mittaa 47 metriä ja leveyttä 12 metriä. Sillassa oli aiemmin Tuomiokirkkosillan tavoin puukansi, mutta perustukset olivat kiveä. Auransilta ylittää Aurajoen Kaupungintalon kohdalta. Sillalla kulki myös raitiovaunu liikenteen aloittamisesta 1908 vuoteen 1949 saakka, jolloin Nummenmäelle kulkeva kakkonen siirrettiin kulkemaan Tuomiokirkkosiltaa pitkin. Auransillan nimi oli vuoteen 1923 asti Alasilta Tuomiokirkkosillan ollessa Yläsilta.
Alun perin silta rakennettiin vuonna 1827 Turun palossa tuhoutuneen sillan tilalle. Sillan rakentaminen herätti vastustusta, sillä sillan paíkkaa pidettiin silalle sopimattomana. Vastustajien mielestä mikään silta ei voinut pärjätä paikassa, jonka perustukset olivat savivelliä ja toisesta päästä nousee jyrkkä mäki. Nykyinen Auransilta on tyyliltään jugendia. Se on kaksikaistainen ja molemmin puolin kulkee jalkakäytävä.
Otin tien reunalta kuvia Paavo Nurmen patsaasta. Nyt on kaksi versiota Wäinö Aaltosen veistoksesta vihdoin bongattu ja kuvattu, tosin pimeässä ei saanut hyviä kuvia. Pakko kyllä ihmetellä näin patsasbongarin näkökulmasta patsaan sijoittelua: toisaalta erinomainen, toisaalta aika surkea ajoratojen välissä.


Ravintola Samppalinnan edustalla oleva Mäntysen Hirvenpää jäi näkemättä, päätimme kulkea rantaa pitkin. Mukavan näköistä, kun ravintolalaivat on valaistu ja vastarannalla on valoja joka paikassa. Teatterisillan kohdalla vaihdoimme puolta ja katselimme mm. Outi Sarjakosken teosta Network, eli kuten me sitä kutsumme "hämiksenseittiä".


Antti Louhiston teos Itsenäisyyden kivi käytiin myös kuvaamassa. Turku.fi -sivuilta:

"Kuvanveistäjä Antti Louhiston (1918–1989) Itsenäisyyden kivi on kotimaisesta graniitista veistetty obeliski, yhdestä kivestä valmistettu ylöspäin kapeneva veistos jota koristaa Suomen valtiollinen tunnus, pronssinen leijona. Veistos on Turun joukko-osaston kiltojen lahjoitus Turun kaupungille ja se paljastettiin 6.12.1977 Suomen itsenäisyyden 60-vuotisjuhlien yhteydessä."


Teatterisilta oli hienosti valaistu ja kuten jo toisella puolella jokea huomasimme, myös musiikkia kuului sillalla. Wikipediasta:

Teatterisilta (ruots. Teaterbron) on Aurajoen ylittävä kevyen liikenteen silta. Vuonna 1997 rakennettu Teatterisilta ylittää joen itäpuolella Turun kaupunginteatterin kohdalta ja länsipuolella Turun ylioppilasteatterin kohdalta. Teatterisilta yhdistää Turun III kaupunginosan VII kaupunginosaan eli Turun ydinkeskustaan. Teatterisillan on suunnitellut Insinööritoimisto Pontek Oy.


Teatterin edustalla on Aaltosen tekemä Aleksis Kiven pronssipää graniittisella jalustalla. Kun ohitimme teatterin lämpiön, katselin portaiden alapäässä olevaa Jussi Vikaisen tekemää reliefiä. Ehkä joskus senkin ehtii käydä kuvaamassa... Wikipediasta:

Kaupunginteatteri (Itäinen rantakatu 14), jokinäkymää hallitseva konstruktivistinen teatteritalo kiertyy kuparilla vuoratun näyttämötornin ympärille. Sisäänkäynti on lämpiön arkadin alla. Vaatenaulakoilta noustaan lämpiöön toiseen kerrokseen ohi portaikkoon sijoitetun Jussi Vikaisen veistämän reliefin. Lämpiössä on Eila Hiltusen veistos “Itäiseen tapaan” sekä Wäinö Aaltosen “Naisen naamio”. Kahden kerroksen korkuinen lämpiö avautuu hienosti Aurajokimaisemaan lounaaseen ja luoteeseen päin. Talon koillissivulla on kolmena portaana nousevat tekniset ja toimistotilat. Teatterin edusaukiolla on siihen vuonna 1962 sijoitettu Wäinö Aaltosen erittäin hyvin tunnettu Aleksis Kiven patsas vuosilta 1948-49.


Turku.fi -sivuilta voi lukea myös Kiven patsaasta:

"Turkuun veistos saatiin Wäinö Aaltosen lahjoitettua Helsingin muistomerkin pohjalta tehdyn kipsiveistoksen Turun kaupungille. Ehtona oli, että kaupunki valattaa teoksen pronssiin. Turun Aleksis Kivi -kerhon ja kaupungin yhdessä tuottama veistos lahjoitettiin turkulaisille vuonna 1949. Aleksis Kiven muistomerkki pystytettiin alun perin Turun yliopiston silloisen päärakennuksen eteen Kauppatorin laidalle 21.5.1949. Nykyiselle paikalleen Turun kaupunginteatterin edustalle veistos pystytettiin 8.9.1962."

Teatterin jälkeen tuli Itsenäisyydenaukio, jossa otimme iltakuvat Terho Sakin teoksesta Soihtu, Herman Joutsenen tekemästä Adolf Ehrnroothin muistomerkistä sekä Mariella Bettineschin tekemästä Carro Celestestä. Wikipediasta:

Itsenäisyydenaukio on perustettu 1970-luvun puolivälissä Valtion virastotalon eduspuistoksi. Aiemmin paikalla sijaitsi 1800-luvulta peräisin olleita makasiinirakennuksia, mutta valtaosa niistä purettiin 1950-luvulla huonon kunnon vuoksi. Puistossa on käytetty alueella olleita vaahteroita, jonka lisäksi sinne on istutettu vuorijalavaa, rauduskoivua ja saarnia. Itsenäisyydenaukio sulautuu hienosti jokimaisemaan ja se on suosittu läpikulku- ja oleskelupuisto sekä tapahtuma-areena. Puistossa on kolme julkista taideteosta: Terho Sakkin valoefektein tehostettu suihkukaivoveistos ”Soihtu” (1975), Mariella Bettineschin ”Carro Celeste” (suom. Taivaallinen vaunu) (1994) ja Herman Joutsenen vuonna 2005 veistämä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin muistomerkkireliefi.


Seuraavana vuorossa oli Wäinö Aaltosen Museo, jossa olisi erittäin mukava päästä vierailemaan. Nyt toistaiseksi oli tyydyttävä pimeässä nähtyihin ulkoveistoksiin, joita ovat Myrsky, Henkinen työ, Raivaaja ja Tulevaisuus.

Turku.fi:

"Wäinö Aaltosen museon terassia on koristanut sen avajaisista 17.9.1967 asti Myrsky –veistos. Kyseessä oli Turun kaupungin suuri ilojuhla, Turun päivä. Myrskyn tunnelma ei kuitenkaan vaikuta lainkaan hilpeältä. Se kuvaa rajun tuulen kourissa eteenpäin askeltavaa, epätoivoiselta näyttävää naista, jonka hame ja hiukset liehuvat riepovassa tuulessa. Aaltonen halusi itse nimikkomuseonsa eteen veistoksen, joka välittäisi dynaamista voimaa. Paikalle oli suunnitteilla muunnelmaa Alkuvoima -nimisestä nuoruudenteoksesta, jonka muovailu ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tulla valmiiksi. Tästä syystä taiteilijan poika, arkkitehti Matti Aaltonen, ehdotti museon ulkoterassille Myrskyä korvaamaan taiteilijan viimeisen veistoksen hurjaa voimantuntoa.



Teosta ei ole aina tulkittu epätoivon tunneskaalassa. Aaltosen monografian kirjoittanut Esko Hakkila tulkitsi Myrskyä alkuvoiman ja jatkosodan kiihkeissä tunnelmissa vuonna 1942. Hän näki veistoksessa 'naisellisen vastineen sille miehiselle vastustus- ja taisteluhalulle, jonka Runeberg oli ikuistanut jylhimmän sankarirunoelmansa, Kuningas Fjalarin, titaanihahmossa'."

Turku.fi jatkaa:

"Wäinö Aaltosen perikunnan ja Turun kaupungin pystyttämä veistossarja WA-museon ulkoterassilla. Teokset ovat eduskuntatalon istuntosalin veistoksista (1930) vuonna 1968 tehtyjen pronssivalosten kaksoiskappaleita. Viisiosaisesta sarjasta ulos sijoitettiin veistokset Henkinen työ, Tulevaisuus ja Raivaaja."


Patsaita ei yleensäkään ole valaistu kuvattavaksi yöaikaan, mutta joskus tämä harmittaa tietenkin. Nyt erityisesti, kun katsoo näitä kuvia tätä julkaisua varten. Pitäisi olla hankittuna kunnon kuvankäsittelyohjelma, jolla voisi edes hieman noita lähes täysin mustia kuvia valaista.

Myllysillan kupeessa ovat Kari-Petteri Kakon hauskat veistokset Hetki sitten ja Eilen, jotka kuuluvat Tähtiin tähyävät -sarjaan. Toiset ovat sillan toisella puolella ja niistä voi katsoa kuvat täältä!



Myllysillasta Wikipedia kertoo näin:

Myllysilta (ruots. Kvarnbron) on Aurajoen ylittävä silta. Sillalla on neljä ajokaistaa ja yksi kevyen liikenteen väylä. Sen viralliset avajaiset ja vihkiäiset pidettiin 29.11.2011. Nykyinen silta avattiin liikenteelle jo 19.9.2011. Aluksi ajokaistoista oli käytössä vain kaksi. Samalla paikalla oli aikaisemmin samanniminen vuonna 1975 valmistunut silta, joka suljettiin sen painuttua notkolle 6.3.2010 ja purettiin touko-heinäkuussa 2010. Tähtiin tähyävät on Turun uudelleen rakennetun Myllysillan juurella syyskuussa 2013 paljastettu neljän pronssiveistoksen kokonaisuus, jonka on tehnyt kuvanveistäjä Kari-Petteri Kakko. Kukin veistoksista kuvaa yhtä ihmisen ikäkautta ja on sijoitettu istuskeluportaikkoon yhteen sillan neljästä kulmasta. Teoksessa Huomenna pieni tyttö konttaa ja osoittaa taivaalle. Tänään kuvaa kuulokkeet päässä lootusasennossa istuvaa teini-ikäistä. Hetki sitten on keski-ikäinen mieshahmo, joka lepää sillan portailla salkkuunsa nojaten. Eilen-veistoksen hymyilevä vanha nainen istuu ja katselee taivasta papiljotit päässään. Veistokset paljastettiin Turun päivänä 15.9.2013.

Sillan alikulun yläpuolella oli hauska teatterimainos "Keski-ikäiset mutanttikilpikonnat". Varsinkin, kun lapset ovat katsoneet televisiosta teini-ikäisistä kilppareista kertovaa uutta sarjaa.

Sitten tulimme viimeisen sillan luo, jota pitkin pääsee Aurajoen yli toiselle puolelle. Martinsillalla oli paljon autoliikennettä. Wikipediasta:

Martinsilta (ruots. Martinsbron) on Aurajoen ylittävä palkkisilta. Sillalta luoteeseen johtaa Puistokatu, kaakkoon Martinkatu. Vuonna 1940 rakennetulla sillalla on pituutta 104,5 metriä ja leveyttä 16,5 metriä. Silta yhdistää Turun IV kaupunginosan eli Martin VIII kaupunginosaan eli Port Arthuriin. Läheisen Myllysillan valmistuttua vuonna 1975 Martinsilta muutettiin yksisuuntaiseksi, niin että sen yli liikenne kulki ainoastaan Port Arthurista Marttiin. Kun Myllysilta jouduttiin sulkemaan maaliskuussa 2010, Martinsilta muutettiin väliaikaisesti jälleen kaksisuuntaiseksi. Puisto- ja Martinkadun yhdistävä silta sisältyi jo Engelin vuoden 1827 kaupunkipalon jälkeen Turulle laatimaan uuteen asemakaavaan, mutta sen rakentaminen lykkäytyi yli sadalla vuodella. Muut saman asemakaavan edellyttämät sillat, Tuomiokirkkosilta ja Auransilta, oli rakennettu jo paljon aikaisemmin. Ennen Martinsillan rakentamista ihmisiä kuljetti Aurajoen yli kaksi föriä, joista toinen väistyi uuden sillan tieltä. Saaristolaivaliikenteen vuoksi sillasta suunniteltiin aluksi korkeaa, siinä piti olla jopa 6,7 metrin aukko. Suunnitteluaikana laivaliikenne kuitenkin väheni sen verran, että sillasta päätettiin rakentaa suorempi ja halvempi.

Lapset alkoivat olla jo hermostuneita ja halusivat terminaaliin. Kun he sitten näkivät Förin saapuvan laituriin, innostus nousi. Föristä tykättiin niin paljon, että sillä haluttiin mennä vielä kokonainen rundi ennen kuin oltiin valmiita jatkamaan matkaa. Hauska pikku pikalautta. Förin sivuilta:

Föri on lautan virallinen nimi. Nimi tulee joko ruotsin sanoista ”färja” tai englannin ”ferry” eli lautta. Sitä ennen siitä on käytetty virallisissa papereissa nimiä ”Wächtergrändens färja”, ”Aurajoen lautta” tai ”Jokilautta”. Mitään näistä nimistä ei ole koskaan maalattu aluksen kylkeen, mutta nykyään ohjaamon katolla lukee Föri.

Föri kuljettaa ihmisiä maksutta joen yli Tervahovinkadun (itäranta) ja Wechterinkujan välillä (länsiranta). Joen ylitys Förillä kestää noin kaksi minuuttia. Kovina talvina Förin korvaa jääsilta edellyttäen, että jään paksuus on kauttaaltaan vähintään 30 senttimetriä. 2000-luvulla jääsilta on ollut käytössä 2003, 2010, 2011, 2014 ja 2018.

Föri on valmistunut vuonna 1903 ja se otettiin käyttöön vuonna 1904. Se onkin Suomen vanhin jokapäiväisessä ammattiliikenteessä oleva kulkuneuvo. Föriin mahtuu kerrallaan maksimissaan 75 matkustajaa.

Kettinkivetoinen Föri toimii sähkömoottoreilla. Virta sähkömoottoreihin tulee akuista, jotka ladataan yöaikaan rantalatausasemassa Förin ollessa laiturissa. Alun perin Förissä oli höyrykone, joka dieselöitiin vuonna 1953. Dieselmoottorit vaihdettiin sähkömoottoreihin vuonna 2017. Föri on rakennettu Turussa Ab Vulcanin telakalla. Modernisoinnin on tehnyt turkulainen Mobimar Oy.

Ohjeet matkustajille: Älä lähre mihenkkäs ennenku föri on kii kaijas ja puami ylhäl.


Kävelymatka aiheutti hetkisen lisää harmittelua, mutta kun näkivät funikulaarin saapuvan ala-asemalle, nousi jälleen innostus uusiin sfääreihin. Matka ylös Kakolanmäellä oli hauska, mutta nopea. Maisemia ei ehditty katselemaan, vaan pitikin kirmata saman tien takaisin alas lähtevän "hiilivaunun" kyytiin. Olisin vielä itse mennyt uudelleen ylös ja katsellut rauhassa maisemia, mutta huomasimme, että pian alkaa tulla kiire ehtiä terminaaliin ja matkaa oli vielä jonkin verran.


Funikulaari on Suomen ensimmäinen ulkona kulkeva kaupunkivinohissi. Funikulaari tarjoaa esteettömän kulun Kakolanmäelle, jonne ei tule muuta joukkoliikennettä. Funikulaari kulkee Linnankadun ja Graniittilinnankadun väliä osoitteessa Linnankatu 55b. Funikulaari otettiin käyttöön perjantaina 24.5.2019. Radan pituus on 130 metriä ja korkeuseroa ala- ja yläaseman välillä on 30 metriä. Matka-aika yhteen suuntaan on noin yksi minuutti. Kyytiin pääsee molemmilta asemilta. Funikulaarilla matkustaminen on maksutonta. Funikulaari on avoinna arkisin 04.30–01.00 sekä viikonloppuisin 5.00–24.00.
Linnalle tultaessa alkoi junaradan kellot kilkattamaan ja puomit laskeutuivat. Ohikulkeva juna seurattiin tarkkaan ja sitten jatkettiin matkaa. Terminaalissa olikin jo aika paljon porukkaa laivaanpääsyä odottamassa. Lähes kaikki lapset (ja aikuisistakin suurin osa) olivat odotteluajan nenä kiinni kännykän ruudussa.


Kun pääsimme laivaan ja hyttiin, huomasimme, että hytti oli hieman erilainen edelliseltä reissulta: nyt lattiaa peitti tuttuakin tutumpi kokolattiamatto ja ikkunalauta oli pienempi, se aiheutti tilavaa ikkunalautaa odottaneessa pikkuväessä hieman pettymystä, mutta asiasta toettiin pikavauhtia.

Kävin tilaamassa yläsänkysuojat ja sain vihdoin myös siirrettyä rahaa tiliemme välillä. Pankilla oli ollut ongelmia verkkojuttujensa kanssa ja ehdimme jo hieman pohtia, mitä tehdä jos ongelma jatkuu yli viikonlopun.

Suojat tulivat, laitoimme ne paikoilleen ja lähdimme buffettiin syömään. Muilla ei ollut oikein ruokahalua, joten ruokailu ei kestänyt liian pitkään. Paljon oli porukkaa syömässä ja sitä myöden myös ääntä riitti. Kun jälkiruokakahvikin oli juotu, lähdimme kauppaan ostamaan odotetut lelut.

Nukkumaanmeno kesti aika pitkään, lapset olivat selkeästi päässeet loma-aikatauluun. Nukuin tällä kertaa suht hyvin, heräsin jo klo 5. Köllöttelin sängyssä tyytyväisenä ja odottelin muiden heräämistä. Olisi tosin pitänyt lähteä kannelle katselemaan Tukholman saaristoa ja kirkasta tähtitaivasta.

Tukholman touhuista lisää seuraavassa päivityksessä, pysykäähän kuulolla!

maanantai 27. tammikuuta 2020

Vuodenvaihteessa Turussa ja Tukholmassa - Slussenilta Tekniskaan

Oli lauantai 28. joulukuuta ja olimme saapuneet Tukholmaan ja Södermalmille! Viimeksi olimme täällä päättyvän vuoden tammikuussa. Pääsimme sujuvasti ulos laivasta ja terminaalista. Pienen neuvonpidon jälkeen päätimme hylätä suunnitelman kävellä terminaalilta lähtevän Folkungagatanin keskiväliin etsimään bussi nro 3:n pysäkkiä. Sillä olisi päässyt suoraan lähelle hotellia. Sen sijaan menimme viereiselle Londonviaduktenin pysäkille ja hyppäsimme ensimmäiseen Slussenille vievään bussiin.


Päätepysäkillä pois bussista ja portaita ylös Ryssgårdille. Tunnelbana-asemalle ja alas laiturille. Ensimmäinen vierailu kyseisellä asemalla, oli taas pakko muistella vanhoja aikoja, millaista suomalaisrokkareilla on 1980-luvun alussa ollut siellä yöpyä. Asemalla oli taiteiluja, mutta en siinä tajunnut allaolevaa kuvaa enempää kuvata.


Erinomaisesta Tukholman metromatkaopas -kirjasta Slussenin kohdalta:

Vaikka Slussenin asema ei olekaan tunnelbanan keskeisin asema, sitä voidaan pitää tunnelbana-asemien äitinä. Slussenista tuli tunnelbanaksi kutsutun maanalaisen raitiotielinjan pohjoinen pääteasema 1933, ja ensimmäisen varsinaisen metrolinjan pohjoinen pääteasema 1950. Slussen on vihreän ja punaisen linjan nollapiste, josta lasketaan kilometriluvut näiden kahden linjan rataverkolle.

Slussenin alue oli merkittävä paikka jo keskiajalla. Vanhan kaupungin itärannalla sijaitsi Skeppsbronin satamalaiturit, ja Slussenin kautta kulki vesireitti Mälaren-järveltä merelle. Mälarenin ja meren välille rakennettiin ensimmäinen kanava sulkuineen 1642, ja näin paikka sai myös nykyisen nimensä (sluss=sulku). 1750-luvulla vanhat sulut korvattiin Polhemin suluilla, vuonna 1850 Karl Johanin suluilla. Nykyiset sulut valmistuivat 1935, samaan aikaan, kun sulkujen eteläpuolella avattiin moderni apilanmuotoinen eritasoliittymä. Liittymän yhden rampin sisään oli sijoitettu pyöreä yökerhorakennus Kolingsborg. Eritasoliittymä on viime vuosina purettu, koska autojen merkitys paikalla on vähentynyt läntisempien Mälarenin ylittävien siltojen myötä.

Slussenin eteläpuolelle muodostui Södermalmin alueen keskeinen aukio Södermalmstorg, josta pääkadut Götgatan ja Hornsgatan johtavat etelään ja länteen vanhojen maanteiden reittejä myöten. Aukion reunalle rakennettiin eteläinen kaupungintalo (Tessin 1680), johon sijoittui mm. tuomioistuin. 1930-luvulla rakennukseen muutti Tukholman kaupunginmuseo, joka toimii rakennuksessa edelleen. Kaupunginmuseon laaja näyttely antaa kattavan kuvan Tukholman historiasta. Kaupunginmuseon takana Götgatanin varrella on raudankauppaamisella omaisuutensa hankkineen Louis de Geerin palatsi (1651), jossa toimii nykyisin Alankomaiden lähetystö. Lähellä sijaitsee myös K.A. Almgrenin silkkikutomo, museo, jossa edelleen tuotetaan silkkiä lähes 160-vuotiailla laitteilla. Tehdas perustettiin 1833, ja tehdasrakennus valmistui 1862.

Kaupungin läpi vuonna 1871 valmistunut rautatie kulki pohjoisesta Slusseniin siltaa, jatkui nykyisen kaupunginmuseon edestä ja sukelsi museon eteläpuolella tunneliin kohti etelää. Vuonna 1954 rata siltoineen ja tunneleineen siirtyi lännemmäs, ja vanhan sillan paikalle rakennettiin tunnelbana-silta. Vanha tunneli jäi pois käytöstä ja siellä on mm. kaupunginmuseon varastotiloja. Slussenin kohdalla pääradasta haarautui satamarata Stadsgårdenin satamaan itään sekä Skeppsbronin satamaan pohjoiseen. Stadsgårdenin kautta oli ratayhteys myös Saltsjöbanan radalle sekä Norra Hammarbyhamnenin satamaan. Satamaratayhteys jäi pois käytöstä 1950-luvulla pääradan uuden linjauksen myötä.

Södermalmstorgista muodostui 1800-luvun lopussa raitiovaunulinjojen solmukohta, jonne eteläisten esikaupunkien ja Södermalmin useimmat raitiolinjat päättyivät. Aukio muutti muotoaan maanalaisen raitiotielinjan avaamisen myötä 1933, kun tunnelista aukiolle päivänvaloon tulleen raitiolinjan kääntösilmukka sijoitettiin aukiolle muuta ympäristöään alemmalle tasolle. Paikan liikenteellinen merkitys kasvoi entisestään 1936, kun itäinen esikaupunkirata Saltsjöbanan johdettiin Stadsgårdenin satama-alueelta Slusseniin saakka. Radan uusi pääteasema sijoitettiin satamalaiturien tasolle, raitiotien ja katujen alapuolelle, ja asemalta johdettiin Tukholman ensimmäiset joukkoliikenteeseen liittyvät liukuportaat ylös katutasolle. Saltsjöbanan ratapihan paikalle rakennettiin vuonna 1971 Värmdön bussilinjojen terminaali, joka on koko Ruotsin vilkkain bussiterminaali.

Maanalaisen raitiotien kääntösilmukka korvattiin päättyvillä raiteilla maaliskuussa 1950 - noin puoli vuotta ennen varsinaisen metrojunaliikenteen alkua. Raiteet sijoitettiin uudestaan 1957, jolloin asema sai kaksi lisäraidetta vuonna 1964 avattavaa uutta linjaa varten, ja samalla valmistui raideyhteys pohjoiseen, kohti Gamla Stania. Edellisen, ennen käynnissä olevaa jättiremonttia olleen ulkomuotonsa Södermalmstorg sai 1960-luvun alussa, kun asema katettiin, ja asemalaiturien yläpuolelle muodostui Ryssgårdenin aukio.

Södermalmstorgin itäpuolella rannasta korkealle yläilmoihin kohoaa Katarinahissen, hissi, joka kuljettaa matkustajat alhaalta rannasta korkean kallioseinämän yläreunalle. Kun ensimmäinen hissi valmistui 1883, aukiolta ei vielä johtanut Katarinavägenin katua ylös, ja hissi oli ainoa yhteys ylhäällä sijaitsevalle asutusalueelle. Hissistä muodostui merkittävä nähtävyys, ja hissitornin kylkeen vuonna 1909 kiinnitetty Stomatol-hammastahnan valomainos syöpyi kaikkien tukholmalaisten mieliin. Alkuperäinen hissi purettiin 1933 - samaan aikaa, kun koko aukion liikennejärjestelyt uusittiin. Uusi moderni hissi avattiin 1935, ja legendaarinen valomainos päätyi läheisen talon katolle. Hissin ylätasolta johtavalla sillalla toimii ravintola Gondolen, yksi kaupungin tunnetuimmista näköalabaareista.

Katarinahisseniltä itään sataman vanhassa jugendtyylisessä tullihuoneessa (Boberg 1910) toimii valokuvataiteen museo Fotografiska, yksi maailman suurimmista valokuvakokoelmista ja -näyttelyistä. Museo avattiin yleisölle 2010.

Ajoimme vihreän linjan metrolla Fridhemsplanin asemalle. Juna kiertää Norrmalmin ja Vasastanin kautta Kungsholmenin saarelle. Vasastanin puolella olevan S:t Eriksplanin aseman jälkeen juna oli hetken ulkoilmassa ylittäessään S:t Eriksbronia. Hauska pikku hetki matkalla. Fridhemsplanilla oli myös taidetta. Seinälle kaakeliteokset ja yhden lasikuvun sisälle jemmatun veistoksen on tehnyt portugalilainen Dimas Macedo.



Noustessamme kohti S:t Eriksgatania huomasimme, että Västermalmsgallerian-kauppakeskuksen ovet olivat avoinna vaikka liikkeet olivat vielä kiinni. Menimme siis etsimään etukäteen siellä olevan lelukaupan, jotta esikoinen osaisi sinne helposti, kun myöhemmin olisi aika käydä siellä törsäämässä pitkin syksyä säästetyt taskurahat.


Kävelimme sitten Alströmergatania hotellille. Kyseessä on kapeahko pikkukatu, joka lähtee S:t Eriksgatanilta länteen. Hotellilla ostimme aamiaisen kaikille ja saimme tietää, että huoneemme on valmis viimeistään klo 15 ja että matkatavarat voi jättää komeroon säilytykseen. Aamiainen oli hyvä, eikä liian kallis. Lapset pitivät erityisesti nutellacroissanteista.


Lähdimme ulos ja kävelimme takaisin tunnelbanalle. Nyt valitsimme sinisen linjan laiturin (siellä on Ingegerd Möllerin ja Torsten Renqvistin taidetta) ja hurautimme ohi T-Centralenin aina Kungsträdgårdenin pääteasemalle. Asemalla oli paljon taidetta. Neljäkymmentä metriä merenpinnan alapuolella olevalle asemalle on kärrätty erilaisia taide-esineitä mm. Makalösin palatsista ja Tukholman kaupunginmuseosta.


Nousimme ylös Arsenalsgatanin puolelta. Suoraan vastapäätä on Svenska Handelsbankenin jyhkeä talo, jossa on paljon kuvanveistotaidetta. Tämän oven on tehnyt Olof Ahlberg.


Tunnelbanan sisäänkäynti on puolestaan Gamla Jernkontoretin talossa, jonka seiniä koristavat neljäntoista merkkihenkilön muotokuvamedaljongit (mm. Berzelius, Scheele ja Polhem) ja koko talon yläreunassa kulkeva 57-metrinen friisi. Ne ovat Johan Frithiof Kjellbergin (1836-1885) tekemiä. Ilmeisesti myös pääsisäänkäynnin ympärillä olevat upeat lyhdynkannattajat ovat Kjellbergin tekemiä.




Myös viereisessä talossa Kungsträdgårdsgatanin varrella seinällä oli kuuluisaa taidetta. Katunumero kahdeksikossa on Skandinaviska Enskilda Bank. Arkkitehti Ivar Tengblom suunnitteli talon alun perin Knut Wallenbergin toimeksiannosta Svenska Enskilda Bankille ja se rakennettiin vuosina 1913-14. Pääsisäänkäynnin ympärillä olevat veistokset on tehnyt itse Carl Milles. Ne ovat mustaa diabaasia ja kuvaavat kaupankäyntiä historian kautta.





Kungsan-puisto oli lauantaiaamuna aikalailla tyhjillään. Zamboni kiersi yleisöluistelujään kuntoon ja heti olikin pari lasta äitinsä kanssa valmiina pyörähtelemään piruetteja. Ihailin Molinin fontääniä ja muita veistoksia, joita puistossa on, nyt kun tällä käyntikerralla puistossa ei ollut ruokamessuja emmekä olleet liikkeellä pimeän aikaan. Aiemmista reissuista löytyy raportit vanhemmista päivityksistä. Puistossa olivat myös jälleen kerran valoeläimiä eli peuroja,  nyt tosin ilman valaistusta.



Kungsträdgårdsgatan 14 eli Thulehuset on sekin koristeltu julkisivutaiteella. Ikävä kyllä nappasin vain puiden välistä surkeat kuvat, mutta kerron kuitenkin tässä, että talon pääsisäänkäynnin eli portaalin yllä on Christian Erikssonin veistokset. Katonrajassa puolestaan on Ivar Johanssonin veistokset. Välissä olevat naamat ovat ehkä Carl Fagerbergin.


Menimme Hamngatanin pysäkille. Pienen odottelun jälkeen Spårvagn City eli raitsikka numero 7 tuli Sergels torgin suunnalta ja kapusimme kyytiin. Oli mukavaa katsella aamuauringossa Norrmalmstorgia, Berzelii Parkia, Dramatenia ja Nybroplania. Pää pyöri ympyrää, kun yritin ahmia sekä Strandvägenin ja vesistön antimia vuorotellen. Jäimme pois Djurgårdsbronin pysäkillä. Ohitimme tuon sillan, muistelimme Thor-patsaan paljasta peppua, kuvasimme kauempaa Oscarskyrkania ja jatkoimme sitten rantareittiä eteenpäin.


Ensin ohitimme kuninkaallisen venekerhon. Kivenheiton päässä sillalta sijaitsevan Israelin suurlähetystön kulmilla rannan puolella on lekplats, mainio pieni leikkipaikka, joka itse asiassa oli vain yksi rämä hiekkalaatikko. Silti siinä lapset saivat äidin kanssa hyvät leikit sillä aikaa, kun itse kuvasin David Wretlingin veistosta. Se on nimeltään Den första segelbåten ja on vuodelta 1982.



Pienellä hiekkarannalla oli paljon sorsia, hanhia ja nokikanoja. Patsaan takana Nobelparkenin mäellä oli monenlaisia puita, onhan paikka arboretum. Puistossa oli paljon lenkkeilijöitä, koiria ulkoiluttajineen, kävelijöitä sekä jäätä veden pinnalla ja siitä tulevaa ritinää. Aurinko paistoi matalalla Djurgårdenin horisontin yllä. Mahtava ulkoilusää!

Siinä kävellessä eteenpäin huomasimme, että haikara lensi edestämme yhden Diplomatstadenin talon katolle. Katsoimme katolle tarkemmin ja sehän oli täynnä haikaroita! Muutaman vierekkäisen talon katoilla laskimme pikaisesti olevan n. 20 haikaraa auringossa lämmittelemässä.


Yhden näistä Nobelgatanin taloista edustalla oli terassin molemmin puolin graniittiset villisiat. Näiden tekijöistä ei ole vielä tietoa, mutta kuvan voin tähän laittaa:


Vastarannalla Djurgårdenin puolella näimme hevosen ratsastajineen, hienon Sirishovin kartanon ja Skansenin. Toissa kesän reissulla piti käydä kulkemassa tuota rantareittiä, mutta aika ei siihen riittänyt. Jäi siis tuolloin Erik Rafael-Rådbergin veistämä Jenny Lindin muistopatsas näkemättä. Nyt näimme sen Djurgårdsbrunnsvikenin toiselta puolelta. Otin tietenkin kaukokuvankin muistoksi. Kuvasin myös Jennyä suht lähellä olevan patsaan.

Nobelgatanin ja Laboratoriegatanin välissä kulkee Kruthusplan ja sen rannanpuoleisessa päässä on Den Vilande Diana -niminen patsas. Se paljastettiin paikallaan vuonna 1964. Ranskalainen kuvanveistäjä Jean Goujon veisti patsaan alun perin 1500-luvun puolivälissä ja tuolloinen Ranskan kuningas Henri II antoi sen lahjaksi rakastajattarelleen Diana de Poitiersille.


Myöhemmin veistos päätyi Louvren haltuun. Toisen maailmansodan aikana veistos katosi jäljettömiin ja sodan jälkeen Louvre tilasi tukholmalaiselta taidevalimolta (Bergmans konstgjuteri) uuden valoksen. Mallina käytettiin Vatikaanissa ollutta marmorista jäljennöstä.


Samaan aikaan taide-entusiasti Svante Påhlson tilasi veistospuistoonsa Rottnerosiin yhden kappaleen teoksesta. Veistos oli hetken esillä Tukholmassa ja sen saaman positiivisen palautteen johdosta päätettiin tilata Tukholman kaupungillekin yksi kappale patsaita. Kun vielä saatiin apua taidemesenaatti Axel Hirschiltä, saatiin patsas pystytettyä nykyiselle paikalleen.


Patsas esittää Dianaa, metsästyksen jumalatarta, joka pitelee kädessään kultaista jousta ja toisella kädellä kiinni ampumaansa kaurista tai peuraa. Heidän takana on kaksi koiraa.

Dianalta kuljimme eteenpäin ja ohitimme mm. vahvasti suojatun Turkin lähetystön. Sen ympärillä oli muurit, piikkilankaa niiden yllä ja alimpien kerrosten ikkunoissa vahvat kalterit. Muiden lähetystöjen ympärillä ei ollut näin vahvaa puolustusta.

Sjöhistoriska museetille kulkiessa oli Etelä-Korean lähetystön luona Korean sotaan vuonna 1950 perustetun ruotsalaisen kenttäsairaalan muistokivi.


Viereisen Norjan lähetystön lähellä muistokivi Ruotsissa koulutettujen norjalaisten poliisisotilaiden muistoksi.


Nobelparken vaihtui Museiparkeniksi. Täällä ovat pieni hotelli Villa Källhagen (jonka rannanpuoleisella edustalla on vanha punamultainen hirsirakennus), Sjöhistoriska, Riksidrottsmuseet, Polismuseet, Etnografiska ja Tekniska.


Sjöhistoriska museetille saavuttaessa edessä on ensin ison nurmikenttä. Sen keskellä on muistomerkki, jonka nimi on Restare. Tekijä on Monika Larsen Dennis. Muistomerkin paljasti kuningas Carl XVI Gustaf vuoden 2013 veteraanien muistopäivänä. Monika Larsen Dennis on syntynyt Malmössä vuonna 1963 ja tekee kuvanveiston lisäksi valokuva- ja videotaideteoksia.



Sjöhistoriskan viereinen piha on kivimuurin päällä, kävelytie kulkee rantaa pitkin alhaalla. Siellä on myös Sjömannen-patsas, jonka on veistänyt Nils Sjögren. Patsas on vuodelta 1953. Siinä on pronssiveistoksen lisäksi graniittipaadessa jokaisella neljällä sivulla reliefit.




Patsaalle ja museoon pääsee portaita, joiden yläpäässä on laivan masto. Tällä kertaa emme menneet tutkimaan merimuseota, koska Tekniskassa olevat robotit kiinnostivat enemmän. Museon pihalla oli matematiikkapuisto, johon oli laitettu leikki- ja kiipeilyvälineitä matikkameiningillä.


Tekniskassa oli todella paljon kaikenlaista, niin paljon, että emme ehtineet kaikkea käydä läpi ennen kuin oli pakko mennä jo lounaalle ja sitten kaikki olivat niin väsyneitä jo, että päätimme jättää loput näyttelyt väliin ja mennä bussipysäkille.




Kävin muiden vielä pukeutuessa vastapäisen Etnografiska museetin edustalla kuvaamassa siellä olleet kaksi itämaista patsasta. Vahtileijonat ovat alun perin Kiotosta, Japanista ja ne lahjoitti Etnografiskalle vuonna 1938 hovijalokiviseppä Karl Andersson.


Museoiden ja Kaknäs-tornille vievän tien takana oli julmetun iso nurmikenttä, jolla kulkevilla kävelyteillä oli paljon kansaa lauantaikävelyllä. Ladugårdsgärdetin takana näkyi vasemmalla Gärdet ja Hjorthagen korkealla ja oikealla metsän takana Kaknäs-torni.

Tällipaju Ladugårdsgärdetin reunalla.
Bussi 69 vei samaa reittiä kuin olimme tulleetkin eli Strandvägen-Hamngatan-Sergelin tori. Huomasimme, että Sergelin torin remontti oli ainakin osittain ohi ja tori oli jo normaalissa käytössä ilman työmaa-aitoja. Hyvä! Torilla olivat viime reissulta tutut valoeläimet eli hirviperhe. Jäimme kyydistä Klarabergsgatanilla, toiseksi viimeisellä pysäkillä, ja lähdimme kävelemään kohti Kungsholmenia.

Muut perheenjäsenet halusivat mennä tunnelbanalla T-Centralenilta perille saakka, mutta olin vakaasti päättänyt, että menemme matkan kävellen ja näin myös teimme. Menimme Klara Sjön yli pitkin Klarabergsviadukten-siltaa. Ensin katselin alas keskusrautatieaseman edustalle ja pähkäilin, josko milloinkaan osun sinne ja pääsen tutkimaan Nils Ericsonin patsasta...


Kungsholmenin puolella vastaan tuli jyrkkä rinne ja sen yläpuolelle vievät portaat.


Portaita ennen on Bolinders Plan -aukio ja sen reunalla vanhusten hoitokoti tms, jonka sisäänkäynnin ympärillä on Keisarin uudet vaatteet -veistos. Kyseessä on Sven Lundqvistin veistos Kejsarens nya kläder. Vuosilukua en vielä löytänyt intterneetin syövereistä. Sisäänkäynnin tolpassakaan ei vuosilukua mainita, vain se, että veistos on valettu Eskilstunassa taidevalimossa.




Kiipesimme ainakin 115 rappusta käsittävät Kaplanstrappan-portaat ylös Kungsklippanille. Siellä on Sven Wallanders Park, leikkipuisto ja näköalapaikka, kaupunginarkiston (Stadsarkivet) ja jyrkänteen välissä.


Tukholmassa ovat mahtavasti nimenneet näitä tällaisia pieniäkin paikkoja tuolla plan-nimityksellä. Bolinders Plan on siis pieni laattapiha sillalle kaartavan Kungsholmsgatanin ja Serafimerslasarettet-talon välissä. Wikipedia kertoo paikalla sijainneen Jean Bolinderin 1855 perustama tehdas, joka muutti Eskilstunaan vuonna 1932. Tehtaan lähdön jälkeen sekä alas Klara Sjön rannalle että Kungsklippanille ylös rakennettiin asuintaloja, jotka oli piirtänyt Sven Wallander. Arkkitehti ikuistettiin siis paikkaan nimeämällä puisto hänen mukaansa.

Arkiston eli Stadsarkivetin yläoven edustalla on Mimi, nuorta tyttöä esittävä patsas, jonka on veistänyt Gunnar Nilsson. Se on vuodelta 1967 ja omaa myös toisen nimen La petite baigneuse (Pikku kylpijä).



Näin pikaisella vilauksella Kungsklippan vaikutti erittäin upealta asuinpaikalta. Vanhat talot olivat todella hienoja ja maisemat ylhäältä ovat varmasti huikeat. Kuljimme klippanilta alas pitkin Coldinutrappania (mistä lie nimi?). En antanut vieläkään periksi, kun portaiden alapäässä oli sisäänkäynti Rådhusetin tunnelbana-asemalle. Jatkoimme siis jalkaisin matkaa.

Kungsholmens glassfabrik -jäätelötehdas ja kahvila olisivat olleet avoinna, mutta muut eivät halunneet paikallista jätskiä. Jatkoimme taas matkaa. Piperstrappor veivät meidät Piperska murenin vierelle.

Takapihalla olevan muurin syvennyksissä on antiikkisia hahmoja esittäviä rintakuvia.


Varsinainen barokkipuutarha oli suljettu talven ajaksi eikä siellä ollut kuvista nähtyjä veistoksia kuin yksi.


Vanha raatihuone eli Rådhuset oli jättimäinen talo pitkin Scheelegatania. Kun tuli Piperska parkin ja sitä reunustavan talon välistä kujaa katujen risteykseen, tuntui kuin raatihuone olisi kaatunut päälle. Kuvasin pikaisesti pääsisäänkäynnin ympärillä olleita reliefejä.


Lapset halusivat nyt vauhdikkaammin lelukauppaan, joten emme kääntyneet kohti poliisitaloja ja Kronobergsparkenia. Jatkoimme Scheelegatania kunnes tulimme Fleminggatanille. Risteyksen toisella puolella Tukholman käräjäoikeuden talo ja sen edustalla on Peter Linden veistos Riddare, tosin jalustassa lukee Ecce homo. Patsas on vuodelta 1988.




Linden veistokset ovat hienoja ja näyttävät samaan aikaan sekä nykyaikaisilta että vanhoilta.

Kun kävelin Flemaria eteenpäin, näin sisäpihalla erikoisen näköisen taideteoksen. Noas dans on Lasse Trollbergin tekemä ja vuodelta 1975. Sisäpiha kuuluu Trygg-Hansahusetille. Jälleen yksi hieno iso taideteos, joka tarvitsee nähdä kesällä, kun kaikki härpäkkeet (lue: vesielementti) ovat käytössä.



Grubbensringen-kadulle ja Grubbensparken-sisäpihalle vievää porttia vastapäätä on sisäänkäynnin yllä veistokset, jotka täydentävät HSB:n logon. Yritin saada mahdollisimman hyvän kuvan. Välillä tämän reissun aikana tuli ikävä ns. pitkää putkea, mutta toisaalta olin iloinen ettei se ollut mukana lisäämässä kannettavaa painoa.

Valurautaiset veistokset on tehnyt Bo Notini, vuonna 1910 Södertäljessä syntynyt taiteilija. Tämä työ on Notinin (k. 1975) kuuluisin veistos.



Fleminggatanin ja S:t Eriksgatanin risteyksessä on jo aamulla jo kahteen kertaan näkemämme kauppakeskus. Ehdimme lelukauppaan ajoissa ja lapset pääsivät käyttämään säästämiään taskurahoja haluamiinsa tuliaisiin. Kiersimme vähän eri reittiä lopun matkaa hotellille.

Hain iltaruokamme "kultaisilta kaarilta". Ennen kuin menin Mäkkäriin, kuljin hotellikatumme päästä päähän ja yritin löytää sinne sijoitetut patsaat. En löytänyt niitä, mutta löysin vanhan juutalaisen hautausmaan, josta lisää myöhemmin. Huomasin myös, että Tukholmassa on vielä vahvasti voimissaan pienyrittäjyys. Kaupungissa on paljon yksityisiä kioskeja, vaikka tärkeimpiä liikepaikkoja hallitseekin Pressbyrån ja myös jossain määrin amerikkalainen 7-Eleven. Suomessa kiellettyjä tupakkaa ja uhkapelejä myös mainostetaan edelleen kioskien nimissä ja julkisivukylteissä.

Ilta meni mukavasti aikaa viettäessä hotellihuoneessa. Seuraavana päivänä oli sitten vuorossa kaupungintalo eli Stadshuset. Miten siellä meni, siitä kuulette seuraavassa päivityksessä.