Veikko Haukkavaara 100 vuotta

Yksi suosikeistani tällä reilun kymmenen vuoden veistostaiteen tutkailu-uralla on ollut tamperelainen Veikko Haukkavaara. Olen julkaissut hänen tuotannostaan jo ainakin kolme päivitystä. Nyt on vuorossa yksi lisää.

Kesällä 2020, kun maailma oli koronasta sekaisin (ja on edelleen), otin yhteyttä Veikon poikaan, jonka luona kävin taannoin katsomassa, millaisessa ateljeessa Veikko töitään teki. Halusin tietää, onko syksyllä 2021 olevan satavuotispäivän (synt. 3.10.1921) johdosta suunnitteilla mitään erityistä Tampereen museoiden suunnalta. Näin ei ollut silloin, eikä ole nyt vieläkään, joten tämä blogi taitaa olla ainoa paikka, jossa Veikko Haukkavaaran syntymän satavuotispäivää juhlitaan.

Vuosi vierähti ja otin uudelleen yhteyden Haukkavaaraan. Ehdotin erilaisia juttuaihioita blogin lisukkeeksi, mutta tärkein ehdotus oli, että kävisimme yhdessä Vammalan keskustassa, jossa on kaksi Veikon tekemää veistosta, joita en ole vielä koskaan nähnyt enkä kuvannut. Sähköposteja läheteltiin puolin toisin ja lopulta pääsimme liikkeelle kohti Sastamalan kunnankeskusta.

Ajoimme matkan varrella sijaitsevan mökin kautta. Kävimme pikaisesti läpi sukumökin tilukset ja nappasin kuvat Veikon tekemistä hienoista kahdesta veistoksesta, jotka mökin pihamaalla sijaitsevat. Kotka ja sammakko saivat fiiliksen nousemaan vieläkin ylemmäs.

Sitten jatkoimme matkaa kohti Sastamalaa. Keskustaan päästyämme parkkeerasimme auton ja kävelimme paikallisen pankin edustalle, jossa seisoo Kasööri-pukki. Se paljastettiin paikalleen lokakuussa 1975, jolloin allekirjoittanut oli puolivuotias vauva. Aikoinaan Tyrvään Sanomissa olleessa jutussa (1978) pankkiväki on kommentoinut pukin olevan "Vammalan entisaikojen elinkeinoelämää parhaiten kuvaava veistos ja eläin". Kuttu ja pukki ovat tuoneet elinkeinon menneinä aikoina monen pöytään, ja sanonnan mukaan "kuttu on köyhän lehmä".

Kasööri-pukin otsaan on joku raaputtanut pentagrammin ja pukinpartaa edustavat metallipuikot ovat saaneet osakseen vähän vääntelyä. Haarovälin pallurat ovat sen sijaan saaneet jäädä rauhaan.

Sen jälkeen kävimme katsastamassa Tyrvään kirkon ja sen ympärillä olevan hautausmaan, kävelimme rantareittiä pitkin Jaatsin puistoon katsomaan Akseli Gallén-Kallelan kotitaloa ja sen ympäristössä olevia veistoksia ja poikkesimme vielä Tyrvään pappilan pihamaalle, jossa oli sekä uudempaa että vanhempaa kuvanveistotaidetta nähtävillä. Sitten palasimme keskustaan Vammaskosken sillan yli, tutkailimme koskessa sijaitsevaa Emil Cedercreutzin vedenneitoa ja päädyimme lopulta torin laidalle ravintolaan syömään.

Maittavan lounaan jälkeen palasimme autolle ja ajoimme paikallisen sairaalan pihalle. Sinne päästyämme nostimme auton takakontista mukaamme seuraavan veistoksen pienoismallin tai oikeastaan luonnoksen. Tämä pikku-Manta pääsi nyt ensi kertaa tänne sitten sairaalan avaamisen, yli 40 vuotta sitten. Silloin luonnos oli paikalla, ennen kuin Veikko ehti varsinaisen Manta-veistoksen tehdä ja juhlallisesti paikalla paljastaa.

Tyrvään Manta eli kuuluisan kansanparantaja Amanda Jokisen muistomerkki on luonnollista kokoaan suurempi veistos, taattua Veikko-laatua. Se paljastettiin sairaalan pihamaalla Kotiseutujuhlassa kesäkuussa 1981. Juhlassa oli puhujana mm. Suomen Kirjallisuuden Seuran silloinen esimies, professori Lauri Honko.

Sijoitimme luonnoksen varsinaisen veistoksen viereen ja kun olimme molemmat ottaneet valokuvia kahdesta Mantasta, sanoin että tällaisia kuvia ei ole kenelläkään tässä maailmassa. Pieni asia monelle, mutta patsaanmetsästäjälle iso.

Nostimme sitten pikku-Mantan takaisin takakonttiin ja lähdimme kohti Ellivuoren resorttia, kuten sen nimi nykyään modernisti kuuluu. Aiemmin kun kävimme perheen kanssa Ellivuoressa, siellä olevat kaksi lintuveistosta olivat helposti kuvattavissa, mutta hämärtyvä iltapäivä ja harmaa sää sekä kuvausvälineenä ollut huono kännykän kamera tekivät kuvista huonoja. Nyt oli paremmat välineet mukana, joten oli ainakin odotettavissa toivottavasti parempia fotoja.

Aiemmin takapihalla nurmikolla seisonut Pitkäjalkainen lintu (1978) oli nyt siirretty sisäänkäynnin kupeeseen, jossa se olikin hyvin ja näyttävästi esillä. Reception-kyltti oli ehkä hieman liian lähellä taideteosta, mutta sitä enemmän haittasi veistoksen eteen sijoitettu tuhkapönttö tupakoijia varten. Onneksi tuhkiksen sai helposti siirrettyä sivummalle. Jälleen sai huomata, miten eri lailla ihmiset suhtautuvat veistoksiin. Toiset arvostavat ja haluavat, että ne ovat hyvin esillä, toiset taas eivät välttämättä edes huomaa niitä ja ignooraavat omissa jutuissaan vieressä sijaitsevat taiteet tyystin.

Edellisellä käyntikerrallani Kotka (1978) oli ollut sisäänkäynnin yläpuolella lipan päällä. Nyt se oli siirretty sisätiloihin ja asetettu ravintolan ja alakertaan vievien portaiden väliin. Hotellin respa ja ravintola on sisustettu varsin raskaasti isoilla puilla. Tavallaan kotka sopii niiden joukkoon hyvin, ehkä parempaakaan ei ole saatavilla.

Kun Ellivuoren linnut oli kuvattu (kuten huomaatte, jälkimmäisestä ei tullut kovin hyviä kuvia), lähdimme kotimatkalle. Siinä ajelun ohessa tutkin muistiinpanojani ja huomasin, että Tampereella sijaitsevia Veikon teoksia on vielä pari kuvaamatta. Ensimmäinen niistä, jonka lähdin sitten kuvaamaan sijaitsee Tesoman koululla.

Hyppäsin pyörän selkään ja poljin Pispalan läpi Epilään ja sieltä Kaarilan ohi Tesomalle. Kävin pikaisesti supermarketissa ja sitten jatkoin matkaa Ristimäenkadulle, jossa sijaitsevan talon seinässä on Unto Hietasen taideteos, mutta se ei liity tähän tämän enempää. Sitten poljin Kohmankaarelle ja siellä sijaitsevalle koululle. Tesoman koulu on äskettäin remontoitu ja koulukeskuksen tiluksilla on jos jonkinmoista härpäkettä ulkosalla. Haukkavaaraa ei kuitenkaan aluksi löytynyt. Sitten kiersin koulutalon toiselle puolelle ja johan tärppäsi: vuodelta 1974 oleva Kissapuu oli hienosti keskeisellä paikalla koulun talojen välissä.

Tesoman koululta pyöräilin viereisten talojen luo ja kuvasin toisen Unto Hietasen teoksen nimeltä Seita, siitä lisää jossain toisessa päivityksessä. Tesoman Veikko-työ oli kuvattu, oli aika palata kotiin ja miettiä seuraavan ja tällä kertaa viimeisen puuttuvan Veikon työn kuvaamisen aikataulu kuntoon.

Toinen puuttuva Veikon teos sijaitsee puolestaan Kaukajärven koululla sisätiloissa. Otin hyvissä ajoin kouluun yhteyden ja kerroin olevani tulossa ja sainkin luvan piipahtaa veistoksen kuvaamassa. Puhelimessa koulun vahtimestari sanoi Kevät-veistoksen olevan koulun tiloissa. En vain silloin osannut aavistaa, että se sijaitsisi koulun pommisuojassa, poissa katseilta, mutta ei turvassa pölyyntymiseltä.

Tein tämänkin kuvausreissun uskollisella Helkama-polkupyörälläni, jossa mm. takavanne veivaa ja vääntää kuin hullu, mutta perille sillä pääsee. Kesällä tuli pyöräiltyä viikottain Kaukajärvelle, joten matka oli tuttu ja yhtä pahalta tuntui polkea Iso-Viluselle vievä ylämäki parin kuukauden tauon jälkeen. Helpotus kuitenkin seuraa joka kerran, kun on aikansa viettänyt ylämäessä ja pääsee lopulta ajamaan alamäkeä kohti Kauksun kauppakeskittymää.

Löysin koulun helposti ja yhytin vahtimestarin työtäni helpottamaan. Kuljimme koulun käytävien läpi ja alas pommariin, jossa olikin ennakko-odotuksista poiketen varsin siistiä. Kuulemma palotarkastus ollut juuri äskettäin, siksi oli niin siistiä. Heh. Kevät-veistos löytyi perimmäisestä huoneesta. Vuodelta 1973 oleva kevätlaitumelle innoissaan loikkiva lehmä oli hauska teos. Veistos on siirretty pois alakoulun aulasta turvallisuussyistä, etteivät lapset loukkaa itseään lehmän sarviin.

Kaukajärveltä lähdin ohjeiden mukaisesti vielä yhtä puuttuvaa Veikon veistosta metsästämään. Ruotulassa sijaitsevan Lahdensivun kodin piharakennuksen katolla on Kukko. Sehän piti käydä tsekkaamassa. Poljin läpi erilaisten pientaloalueiden ja löysin perille. Kuvasin kukon ja huomasin, että ikkunalaudalla sisällä oli ainakin Nina Ternon ratsastajapatsas pienoisveistoksena. Kävin sisällä ilmoittautumassa ja sain luvan kuvata kolme veistosta, joista yksi kuvasi kahta lohta. Ne eivät ole Veikon lohet, joten näistä kolmesta lisää toisessa päivityksessä. Nyt tähän ne kuvat siitä kukosta, joka on näemmä vuodelta 1985:

Laitetaan loppuun vielä aiemmin esitelty Kalevan kaupunginosassa sijaitsevan entisen Väinölän lastentalon pihalla ollut Pöllö (1972), joka on nykyisin Kissanmaalla päiväkodin pihamaalla. Törmäsin tähän vahingossa kesällä, kun pyöräilin Kaukajärveltä Jankan ja Hakametsän kautta Kissanmaalle ja piipahdin Kissanmaan koulun pihalla katsomassa, olisiko koulun seinässä ollut joku reliefi, jonka olin unohtanut. No ei ollut, mutta päiväkodin pihalta löytyi siis tämä tuttu Pöllö ja sehän piti tietenkin kuvata. Joten tässä kuvat Pöllöstä uudella asuinpaikallaan.

Tähän vielä Veikon nettisivuilta elämäkerrallisia tietoja:

Veikko Haukkavaara (vuoteen 1924 Falkenberg; 1921 Tampere–2004 Tampere) asui suurimman osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Tampereen keskustassa sijaitsevassa kivitalossa, jonka osoite on Hatanpään valtatie 14. Hänen isänsä Verus Haukkavaara toimi tukkuliikkeen edustajana ja kiersi Oldsmobile-autolla maaseutukauppiaiden luona. Äiti Ida Haukkavaara (o.s. Lindberg) huolehti kodista ja neljästä lapsestaan. Kesät Veikko vietti vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Tottijärvellä kauppias Murron Pyhäjärven rannalla sijainneessa kesäpaikassa.

1930-luvun lopulla Veikko Haukkavaara meni lentokoneasentajaksi Valtion lentokonetehtaalle. Talvisodan ajan hän korjasi ja koekäytti sotilaslentokoneiden moottoreita Kokkolassa.

Haukkavaara osallistui Jatkosotaan 1941–1944 Panssaripataljoonan ja Panssariprikaatin mukana. Samassa yksikössä palveli kuvanveistäjä Uuno Nurmi, joka suoritti ABC-piirustuskoulun kirjekurssia. Hänen työskentelynsä seuraaminen osaltaan sai Haukkavaaran kiinnostumaan piirtämisestä.

Vuodenvaihteessa 1944–1945 Haukkavaara palasi lentokoneasentajaksi Valtion lentokonetehtaalle Tampereelle, ja vuonna 1946 hän solmi avioliiton Maija-Liisa Salon kanssa. Hän harjoitteli piirtämistä, kävi taidenäyttelyissä ja hankki taidekirjoja. Erkki Tantun 1947 ostettu puupiirros on ensimmäinen taidehankinta.

Loput voi lukea täältä Haukkavaaran nettisivuilta!

Oljon pannea vaan, Veikko! Kiitos kaikista näistä hauskoista veistoksista!

Elokuun alussa itäisessä Helsingissä

Porin-reissun jälkeen oli vuorossa vielä yksi reissu ennen kuin lomat olisivat ohi ja perheenjäsenet palaisivat mm. kouluun. Lähdimme junalla anoppilaan ja kävimme siellä ulkoilemassa ja peuhaamassa Rastilan rannalla olevassa vesileikkipuistossa. Oli muuten aikamoisen rankkaa poukkoilla vedestä liukkailla muovisilla patjoilla. Hauskaa kuitenkin oli.

Kävin jokunen vuosi sitten samaisen reissun aikana kuvaamassa itäisen Helsingin patsaita ja kerroin niistä näissä päivityksissä:

>>Kesän päätösreissu Helsinkiin, osa 2: itä meidän!

>>Kesälomareissun antia, osa 2 - itäisen Helsingin patsaita etsimässä

Nytkin päätin käydä tsekkaamassa pari sellaista veistosta, joita en ollut aiemmin nähnyt enkä kuvannut. Lainasin anoppilasta polkupyörän ja kypärän ja hurautin matkaan. Ajoin Vartiokylästä Vartioharjun ja Mellunkylän kautta Kontulaan ja paikalliselle Mikaelinkirkolle. Sen katolla on Kari Juvan pronssinen veistos Mikael, joka istuu ristin juurella. Veistos on vuodelta 1988 ja toiselta nimeltään Ristin tie.

Kirkko ja kaupunki -lehdessä luki näin:

"Kari Juva itse kertoi veistoksen esittävän miestä, joka turvautuu ristiin. Kun häneltä kysyttiin, voiko siinä nähdä enkelin, hän sanoi katsojan voivan tulkita asian omalla tavallaan."

Olin lähdössä kohti Vuosaarta tai Herttoniemeä, en ollut vielä päättänyt, kun tsekkasin tiedostoista, mitä olikaan vielä kuvaamatta ja huomasin, että Kontulankaaren varrella olevassa Ruuti-talossa olisi seinällä Heimo Suntion tekemä reliefi. Suuntasin fillarin sinne.

Kävin ensin kääntymässä Kontulankaaren päässä ja huomasin, että parittomalla puolella oli kolmessa kerrostalossa päädyissä isot muraalit.

Sitten löysin sen Ruuti-talon ja sen seinässä ja muurin päällä olevan Suntion kolmiosaisen veistoksen nimeltään Merkkien järjestäytyminen. Vuosiluku teokselle on 2002. HAM Helsingin sivuilta voi lukea lisää teoksesta.

Heimo Suntion tunnetuin teos on Haminan uimarannan lähelle pystytetty Pelle Miljoonan rumpalipatsas. Suntio ja Miljoona ovat vanhat kaverit.

Kontulasta ajoin tuttuja kevyen liikenteen väyliä (ollaan mm. ulkoilutettu koiria siellä) Kontulasta takaisin Vartiokylään ja Itäväylän yli Puotilan puolelle. Ostarin ohi ja kohti Itäkeskuksen ostoskeskuksia. Niiden ohi ja siirtolapuutarhan vierestä Roihuvuoreen. Roihikasta Herttoniemeen ja sieltä teollisuusalueen poikki Roihupellon taakse. Sieltä löytyi reissun pääkohde: kuvanveistäjä Pirkko Nukarin koti ja työpaikka.

Nukari ja hänen miehensä, kuvanveistäjä Tapio Junno ostivat aikoinaan rintamamiestalon ja sen takapihalle rakennuttivat 1990 valmistuneen, Kirmo Mikkolan suunnitteleman ateljeetalon, jossa valmistivat useat tunnetut veistoksensa, ja Nukari valmistaa vieläkin. Huomasin pihaan ajaessani, että kotona ollaan ja kävelin rohkeasti ovelle koputtamaan.

Kun olin esittäytynyt, sain tietää että talon omistaja oli tietoinen harrastuksestani ja tästä blogista. Hyvä. Sainkin audienssin ja luvan kuvata pihamaalla olevia veistoksia. Pääsin myös sisätiloihin ateljeehen ja näin Junnon työskentelytilat, jotka ovat olleet muistona jo 14 vuoden ajan. 

Monet näkemäni veistokset olivat jo tuttuja sekä Junnon että Nukarin kirjoista, jotka Nukari yhdessä toimittaja Otso Kantokorven kanssa kirjoitti ja jotka pari vuotta sitten julkaistiin. Olin ne tietenkin jo lainannut kirjastosta ja lukenut kannesta kanteen sekä päivittänyt taiteilijoiden tietoihin veistokset.

Laitan tähän päivitykseen tuohon yläpuolelle muutaman kuvan niistä veistoksista, jotka näin ja kuvasin. Enemmän kuvia sitten, kun saan tehtyä näistä omat osionsa. Junnosta sellainen on tyystin tekemättä, Nukarin taidetta olen esitellyt mm. Eläinpatsaat-osiossa.