Kultakutri ja muita tarinoita omista kokoelmista

Tampereen taidemuseossa sanottiin elokuun puolivälissä jäähyväiset Vuoden Nuori Taiteilija J.A. Juvanin ja alakerrassa olleen Paikan muisti -näyttelyn Tuomo Rosenlundin ja Mika Hannulan teoksille. Kolmen viikon näyttelynvaihdon aikana taloon kärrättiin läjäpäin teoksia omien kokoelmien aarreaitasta. Syyskuun 7:ntenä oli vuorossa juhlallinen avajaistilaisuus, jossa kutsuvieraat pääsivät ensimmäisinä tutkimaan valittuja teoksia.

Pääsin nyt ensimmäistä kertaa näkemään näyttelyvaihdon alusta loppuun. Touko-kesäkuun vaihteessa Juvanin näyttelyä tehdessä olin viimeisen viikon ja avajaiset lomareissulla, joten se homma jäi silloin sinettiä vaille. Nyt siis tuokin juttu tuli hoidettua maaliin asti.

Aikoinaan Mikko Alatalon ja Heikki Silvennoisen kanssa Tabula Rasa -yhtyeessa progea bassollaan soittanut Tapio Suominen on Tampereen taidemuseon kokoelmapäällikkö ja tämä omien kokoelmien näyttely on hänen koostamansa. Näyttelyssä on 174 teosta 93 taiteilijalta tarinan kerronnan näkökulmasta otettuna.

Tiedotteeseen on kirjoitettu, että näyttely on myös hyvä tapa nähdä, mitä kaupungin verovaroin kokoelmaan on hankittu. Edellisen kerran omien kokoelmien näyttely oli vuonna 2011, joten ei näitä ole ihan joka vuosi uusintoina tarjoiltu, vaikka toki jokunen nytkin näytteillä oleva on ollut aika äskettäin omissa näyttelyissään. Sellaisia ovat mm. Kaj Stenvallin ja Alwar Cavénin taulut. Itseä eniten kiinnostavat teokset eli patsaat sen sijaan eivät ole pitkiin aikoihin olleet tällaisessa näyttelyssä esillä.

Ykköskerroksessa pääoven oikealla puolella vastaanottajana toimii nimensä näyttelylle antanut Kultakutri, joka on Matti Hauptin vuonna 1950-luvulla veistämän patsaan marmoriversio. Pronssinenhan seisoo nykyään "Niämelänsaarella" keskellä Tammerkoskea Finlaysonin ja Tampellan välissä.

Tämän marmoripatsaan näin jo kesällä, kun pääsin tutustumaan Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen. Kultakutrihan on Hauptin tulkinta Zachris Topeliuksen satuprinsessasta.

Museon ylimmässä kerroksessa aihepiirinä on sota ja sen painolasti, erityisesti sata vuotta sitten käyty sisällissota. Paavo Räbinä oli aikoinaan vuoden nuori taiteilija ja hänen Tampereen kapina -teokseensa kuuluu jylhät valokuvat molempien puolien taistelijoista, alumiiniveistoksien keskelle sijoitettu kuva Aaltosen kenkätehtaasta sekä 126 puukkoa seinällä. Puukko, tuo arkinen työväline, jollainen oli sata vuotta sitten jokaisella miehellä hallussaan. Sitten sitä yhtäkkiä tarviittiinkin itsensä puolustamiseen ja naapurin tappamiseen.

Toisen puolen sivusaleissa on Juha Suonpään installaatio Isoisä, jossa on yhdistelmävalokuvia nykypäivästä ja sodan melskeistä. Suonpään isoisä joutui taisteluihin punaisten puolelle ja selvisi vain hyvän tuurin avulla hengissä.

Toisella puolella on Matti Kalkamon muhkea veistosinstallaatio Absurdistan, josta voi bongata mm. ex-presidentin, vapahtajan, aika monta matchbox-autoa sekä Tolstoin.

Seinällä roikkuu Digging Dirt vuodelta 2001. Siinä kaatuneet hallitsijat on ikuistettu pronssiin valettuun lapioon. Kalkamon nettisivut löytyvät täältä!

Peräkammarissa on Heli Ryhäsen teos History repeating, jossa painolasti on siirtymässä poloisen pienokaisen kannettavaksi. Ryhäsen teokset ovat kamalan näköisiä, mutta koskettavia ja koukuttavia. Ryhäsen nettisivut löytyvät täältä!

Keskikerroksessa on tarjolla sekalainen setti. Siellä on muotokuvia, sisäkuvia, ulkokuvia, jne. Patsaat löytyvät muotokuvaosastolta. Niistä ensimmäinen on Pentti Saarikosken graniittinen pääkuva, jossa kirjailijalla näyttää olevan muhkea krapula, sen verran jättimäisiksi ovat hänen otsalohkonsa pullistuneet. Saarikosken kuvan on veistänyt Heikki Virolainen ja teos on vuodelta 1967.

Toinen keskikerroksen veistos on uudempaa matskua. Marianna Sirin vuoden 2014 veistos Kuolinsyy: Keuhkosairaus, tukehtuminen on sekin mielenkiintoinen teos. Näyttää klassiselta kipsiseltä rintakuvalta, mutta tarkemman tutkailun myötä huomaa nykytaiteen jäljen: nuoren naisen hiuksissa ei olekaan hiuspinnejä vaan savukkeita ja rinnassa kulkee talvirenkaiden nastoja, jotka muodostavat keuhkoja tai sydäntä muistuttavan kuvion. Aivan kuin nastat tarkoittaisivat viimeistä niittiä.

Samaisessa salissa on vitriinissä sekalainen kokoelma mitaleja. Pertti Mäkinen, jonka kädenjälki näkyy yhden euron kolikossa, on tehnyt Akseli Gallén-Kallelan muistomitalin. Raimo Heino puolestaan on vastuussa kahden euron kolikon kuvituksesta sekä vitriinissä olevasta Jouko Voionmaan mitalista. Voionmaa oli tunnettu numismaatikko ja mitalitaiteen edistäjä.

Keskikerroksen ulkomaisemia esittelevien teosten keskellä on Andrew Wyethin kuuluisan maalauksen Christina's World pohjalta tehty taideteos. Jouna Karsin teos on vuodelta 2010.

Kun teosta katsoo ylävinkkelistä, ei se vaikuta sen ihmeellisemmältä. Nainen maan pinnassa katselee taloille päin. Mutta kun katsoo naisen näkökulmasta, huomaa mitä kyseinen nainen, joka on halvaantunut, näkee pyrkiessään takaisin pellolta kotiin. Alkuperäisessä maalauksessa rakennukset ovat periamerikkalaiset, tähän teokseen ne on muutettu suomalaisiksi maalaistaloiksi.

Kellarikerrokseen kulkevat portaat ovat tämän näyttelyn veistosnäyttämö. Parin kesän ajan Tammerlammessa ohikulkijoita ihastuttanut Viktor Janssonin suihkukaivoveistos Knock Out vuodelta 1937 (valettu pronssiin 1991) on sijoitettu portaiden puoliväliin.

Ja muita tarinoita -tekstin alle portaikon keskelle on sijoitettu kaksi veistosta.

Vasemmalla on Emma Hellen keraaminen Kala ja aalto ja lapsi vuodelta 2016. Oikealla Aimo Tukiaisen pronssiveistos vuodelta 1950 nimeltä Vilvoittava vesi.

Portaiden toisella reunalla on Into Saxelinin marmorinen Torso vuodelta 1917, Ben Renvallin pronssinen Tarantella vuodelta 1957 sekä Viktor Janssonin kipsinen Tyttö suihkussa vuodelta 1914.

Ja toisella reunalla Unto Hietasen pronssinen Rannalla, pronssinen Voimakas soutaja vuodelta 1979 sekä Aukusti Veuron pronssinen, 1910-luvulta oleva pienoisveistos Saunapoika.

Alakerrassa aihepiirinä on vesi. Siellä ensimmäisenä vastaan tulee lumoava Värähtelijä. Aluksi siitä ei tule lainkaan mieleen vesi, mutta kun punnusten liikettä seuraa, on sijoitus vesiaiheeseen selviö.

Unto Hietaselta on näyttelyssä vielä yksi patsas, portaikossa olevan Voimakkaan soutajan tyylinen Pohjantutkijat vuodelta 1973. Tarjolla oli vielä ristinmuotoinen Kalastaja vuodelta 1976, mutta sille ei näyttelyssä ollutkaan tilaa. Ehdin kuitenkin napsia siitä kuvat ennen kuin se palautettiin kokoelmakeskukseen.

Kellarikerroksen kiinnostavimpia teoksia ovat Värähtelijän lisäksi afrikkalaisista kalastajista aaltojen kynsissä kertova video Kalastajat: Etydit nro 1 sekä aikoinaan vuoden nuorena taiteilijana palkitun Jarmo Vesalan pysäyttävä installaatio Ikkunan takana sataa, jossa sateisen ikkunan takana seisoo yksinäinen tyttö. Alemmassa kuvassa etualalla Riku Riipan puinen veistos nimeltä Veistos.

Takimmaisessa osastossa on vanhoja tauluja, uudempia valokuvateoksia sekä Väinö Richard Rautalinin pronssipatsas Tyttö lähteellä vuodelta 1921.

Alimmassa kerroksessa on näiden lisäksi vielä pari Pekka Luukkolan valokuvataulua. Luukkolan näyttely avautuu Kangasalla vain muutaman päivän kuluttua tätä kirjoittaessa. Alakerrassa on myös Jan-Erik Anderssonin installaatio Luonto iskee takaisin, Mondrian.

Kaiken kaikkiaan näyttely on mitä parhain keino nähdä, mitä Tampereen taidemuseon ja kaupungin kokoelmissa on. Näyttely on avoinna loppiaiseen eli vielä ensi vuoden tammikuun alkuun saakka ehtii käväisemään katsomassa nämä teokset.

Värikkäällä syysreissulla Helsingissä, osa 2 - Töölön maisemissa

Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, alla oli ensin huonosti nukuttu yö, sitten muutaman tunnin intensiivinen kiertely Hietaniemen hautausmaalla ja Gunnar Finnen entisessä ateljeessa. Siitä pikaisesti päivällistä syömään Myyrmäkeen ja miltei heti siitä synttärijuhlille Jätkäsaareen. Onneksi kuitenkin sain lauantain ja sunnuntain välisen yön nukuttua hyvin ja aamiaisella tuli tankattua vielä paremmin. Oli siis aika lähteä bussilla keskustaan ja aloittaa tämän reissun viimeinen osio: Meilahden rajoilta Töölön kautta ydinkeskustaan ennen kuin olisi aika lähteä kotiin onnibussilla.

Jäimme bussista Tullinpuomin kohdalla. Ensimmäinen kohde oli Tukholmankadulla olevassa puistikossa. Siellä on Into Saxelinin graniittiveistos nimeltään Yllätys. Taisi olla myös aikamoinen yllätys meikäläisen kuvailu sunnuntain aamupäivällä, koska puistikossa muovikasseineen aikaa viettänyt hieman laitapuolisen näköinen herrasmies antoi jonkin verran pahaa silmää patsaanmetsästysmiehelle.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Yllätys on veistetty punaisesta graniitista ja se esittää polvillaan istuvaa alastonta naista. Veistoksen nimi viittaa hätkähdykseen, joka saa yllättyneen naisen kavahtamaan taaksepäin. Tästä liikkeestä syntyy veistoksen rytmi. Yllätyksen tyyli on lempeän klassisesti sävytettyä realismia.  Helsingin kaupunki hankki veistoksen kokoelmiinsa jo varhain, mutta vasta sotien jälkeen 1940-luvun lopulla sille löytyi paikka pienestä puistosta Meilahdessa. Veistos pystytettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1948, mutta alunperin Saxelin teki sen jo 1925."

Jatkoimme matkaa kohti pohjoista, koska vanhan sairaanhoito-opiston oviaukossa on seinässä Gunnar Finnen reliefi.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Gunnar Finnen reliefi on juuri ennen sotaa paljastettu kaakelireliefi, joka kuvaa istuvaa sairasta miestä ja häntä hoitavaa naista. Taiteilija käyttää teoksessaan harkittua symboliikkaa henkilöitten asennoissa sekä naishahmon kantamassa öljylampussa, joka symbolisoi tietoa ja pelastusta. Gunnar Finne käytti samaa materiaalia esimerkiksi Salmisaaren reliefissä Elämän Nektaria."

Jotain hienoa noissa Finnen reliefeissä on. Finnen teoksia on Helsingissä nähtävillä useita. Kerron lähiaikoina Finnen ateljeessa toimivasta ravintolasta ja siellä olevasta taiteesta. Tiedossa on myös kattava paketti Finnen tuotannosta. Mutta siitä lisää tuonnempana.

Töölössä Paasikivenkadun varrella on presidentti Paasikiven entisen kotitalon muistolaatta. Sen on tehnyt Kimmo Pyykkö. Paasikiven entisessä kotitalossa sijaitsee nykyään Turkin suurlähetystö. Ja kuten tiedämme, turkkilaiset eivät välillä tykkää lehtimiehistä ja kameroista, joten siitä sai lisäjännitystä tämän laatan kuvaamiseen.

Sitten vuorossa olivat ns. Lastenlinnan julkisivua koristavat taideteokset, jotka on suunnitellut Sakari Tohka ja toteuttanut Yrjö Kyllönen. Niitä kuvioita ja hahmoja onkin sitten aikamoinen määrä ja ympäri tätä isoa linnamaista kompleksia.

RKY:n sivuilta:

"Lastenlinnan sairaala on valmistunut arkkitehtien Elsi Borgin, Otto Flodinin ja Olavi Sortan suunnitelmien mukaan 1948. Lastenlinna koostuu korkeasta, pyöreämuotoisesta sairaalarakennuksesta ja siihen liittyvästä matalasta siipirakennuksesta. Julkisivuja on elävöitetty poikkeuksellisen koristeellisilla, rappaukseen reliefinä tehdyillä kuvioilla. "

Välissä poikkesimme Lastenklinikan pihamaalle ja nappasin kuvat Walter Runebergin patsaasta nimeltä Danaidit sekä Kari Juvan veistoksesta nimeltään Katse tulevaisuuteen. Olin jo aiemmin kuvannut nämä patsaat, mutta silloin oli talvi ja jouduin putsaamaan patsaat harjalla. Ajattelin, että nyt kun olen paikanpäällä niin otan kesäisemmät kuvat.

Danaidit

Katse tulevaisuuteen

Yksi Helsingin tunnetuimmista patsaista kautta muistomerkeistä on tietenkin Sibelius-monumentti. Se on aina aiemmin jäänyt kuvaamatta. Miksi, en tiedä varmasti. Ehkä yksi syy on se, että siellä on aina niin julmetun paljon porukkaa pyörimässä ympäri Sibben pillejä. No nyt oli kuitenkin jo aika käydä tuokin muistomerkki kuvaamassa. Teoksenhan on tietenkin tehnyt Eila Hiltunen.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Eila Hiltunen alkoi abstrahoida veistostensa muotoja 1950-luvun loppupuolella. Pelkistäminen kulki rinnakkain teosten voimakkaan ekspressiivisyyden kanssa. Veistosten rujoon ilmeikkyyteen vaikutti hitsaustekniikka, jonka soveltamisessa kuvanveistoon Eila Hiltunen oli uranuurtaja Suomessa. Vuonna 1957 perustetun Sibelius-Seuran toimesta järjestettiin kaksiosainen muistomerkkikilpailu, jonka toisen kierroksen voitti Eila Hiltunen ehdotuksellaan Passio Musicae. Muistomerkkikilpailun saama julkisuus oli valtaisa. Paineet abstraktin ja esittävän taiteen kärjistetylle vastakkainasettelulle olivat olemassa, mutta tilanne ratkaistiin liittämällä teokseen Sibeliuksen muotokuvapää. Veistoksen tilallinen moniulotteisuus, joka mahdollistaa katsojan kulkemisen teoksen sisällä, sekä kaiun ja äänien syntyminen sen onkaloissa tekevät monumentista ainutlaatuisen. Kauempaa katsottaessa veistoksen muoto yhdistyy metsien puuseinämiin ja rosoisiin kalliojyrkänteisiin. Sibeliuksen musiikin luonnonkuvaus saa monumentissa visuaalisen ilmaisun.

Sibelius-monumentti paljastettiin 7.9.1967. Se on Helsingin suosituimpia veistoksia ja tunnetuimpia matkailunähtävyyksiä. Monumentin pienoismalli (1964) on Unescon päämajassa Pariisissa ja teoksen yksityiskohta on YK:n päämajan aukiolla New Yorkissa. Teoksen 6,7 metriä korkea osaluonnos oli esillä 1967 Montrealin maailmannäyttelyssä, jonka yhteydessä Suomen valtio lahjoitti sen Montrealin kaupungille.

Teoksen materiaali on haponkestävä teräs ja sen mitat ovat: korkeus 8,5m; pituus 10,5m ja syvyys 6,5 metriä; putkia siinä on yli 600kpl ja teos painaa 24 tonnia."

Sen jälkeen kävelimme Mestaritallin pihalle ja aloimme etsiä Anu Matilaisen veistämää säveltäjä Toivo Kuulan muistomerkkiä. Olimme sen jo vaimon toimesta vuosia sitten osittain kuvanneet, mutta halusin vielä ottaa uudemmat kuvat. Kunhan vain ensin löytäisimme sen... ei meinannut näet millään osua silmät kyseiseen rintakuvaan.

Lopulta tajusin missä pysti on ja pääsin ottamaan kuvat. Kuulan huuleen oli iskenyt jonkinlainen sieni, näyttää ihan kuin herralla olisi valkoinen huuliherpes.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Toivo Kuulan muistomerkki on ekspressiivishenkinen näköiskuva. Veistoksen liikevaikutelmaa ja elävyyttä lisää jalustan muoto. Toivo Kuulan (1883-1918) traaginen kuolema oli suuri menetys suomalaiselle säveltaiteelle. Lyhyen uransa aikana hän sävelsi lauluja ja kamarimusiikkia. Päätyönä pidetään viimeiseksi jäänyttä teosta "Stabat Mater". Häneltä jäi kesken suunniteltu baletti ja sinfonia. Toivo Kuula -seura ry. tilasi veistoksen kuvanveistäjä Anu Matilaiselta ja lahjoitti sen edelleen Helsingin kaupungille.  Veistos on pronssia ja se paljastettiin 1988."

Merenrannan tuntumasta siirryimme takaisin sisemmäs ja kävelimme Töölön kirkolle. Samalla kun minä kuvasin Gunnar Finnen betonista reliefiä Vertaus suurista pidoista tai toiselta nimeltään Taivaalliset pidot, isäni kertoi päässeensä ripille kyseisessä kirkossa. Ajattelin, että kun kerran täällä ollaan, voisimme poiketa sisällä, jos ei siellä ole mitään tähdellistä juuri käynnissä.

Ovikellon soittoon vastattiin ja ovi avattiin. Pääsimme sisään ja sain ihastella kirkkosalista löytyviä taiteita. Carl Wilhelms teki katonrajaan neljää apostolia kuvaavat korkokuvat.

Apostoli Andreas oli Pietarin veli.

Paavali kutsui itseään "pakanoiden apostoliksi".

Simon Pietari.

"Epäilevä Tuomas" eli Juudas Kaksonen.

Elias Ilkka puolestaan veisti puiset evankelistojen symbolikuvat saarnatuoliin.

Matteus

Markus

Luukas

Johannes

Alttarin vierestä seinältä löytyy Gunnar Finnen kullattua puuta oleva veistos Ylösnoussut Kristus.

Vain Nina Ternon paimensommitelma oli poissa, se oli siirretty aikoinaan remontin yhteydessä ties minne.

Kun lähdimme kirkolta eteenpäin, vilkaisin vielä kerran kellotorniin ja huokaisin hiljaa Petri Wallin muistolle.

Poikkesimme edellisenä päivänä mukana olleen serkkuni työhuoneella Et. Hesperiankadulla ja moikkasimme hänen aviomiestään. Serkkuni oli Hietsun kierroksen jälkeen paiskinut hommia ja oli vierailumme aikana vielä nukkumassa. Työhuoneelta jatkoimme matkaa Taivallahden koululle, josta etsin Eila Hiltusen veistämää reliefiä, mutta sellaista ei ainakaan koulun ulkoseinissä näyttänyt olevan. Ehkä se on sisällä, mutta ovet olivat sunnuntaina kiinni.

Sitten harkitsin etsiväni Väinämöisenkadulta Viktor Janssonin suihkukaivoveistoksen, mutta päätin jättää sen toiseen kertaan. Olen kyllä nähnyt sen kerran, kun ajoimme kyseisen paikan ohi autolla.

Ylitimme sen sijaan Runeberginkadun ja pysähdyimme Oksasenkadun ja Museokadun kulmaan.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Oksasenkadun ja Museokadun kulmauksen kaarevaa julkisivua ja korkeaa portaikkoa vartioivien graniittisten karhujen tekijää ei varmuudella tiedetä. On arveltu, että ne olisivat kuuromykän kuvanveistäjä Juho Feliks Talvian käsialaa. Talvia työskenteli mm. Emil Wickströmin ateljeessa ja hänen tiedetään tehneen paljon julkisivuveistoksia. Toinen karhu-veistoksista joutui 60-luvulla ilkivallan kohteeksi ja oli vuosia poissa paikoiltaan. Nyt se on korjattu ja molemmat karhut istuvat jälleen paikoillaan ohikulkijoiden katseenvangitsijoina. "

Karhuista julkaisin oman osionsa, jonka voi käydä lukemassa täällä!

Minervankadulta löytyi hauskassa paikassa pienen portin takana olevan kerrostalon oven vierestä Folke Palmgrenin muistolaatta, jonka on tehnyt Gerda Qvist. Palmgren oli viereisen Olaus Petrin kirkon kirkkoherrana aikoinaan.

Kirkko oli nyt kiinni, joten Emil Cedercreutzin veistos Kustaa II Adolf ratsailla jäi kuvaamatta, samoin kävi Wäinö Aaltosen veistämien kastemaljan reliefien ja Suojelusenkeli-veistoksen kohdalla. Myös Minervaskolanilla piti olla julkisivureliefit, mutta koko koulu on remontin takia hupun alla ja reliefit on varmasti viety jonnekin turvaan.

Näin oli tuo Töölön osuus käyty läpi. Lähdimme kohti rautatieasemaa. Kukakohan nämä Kansanvalistusseuran oviaukon molemmin puolin olevat kivihahmot on veistänyt? Talon on suunnitellut Emil Svensson vuonna 1918.

Kuvasin vielä Eduskuntatalon kupeesta kolmen presidentin patsaat uudelleen. Nehän on esitelty jo aiemmin sekä Kalervo Kallion (Kyösti Kallion patsas) että Wäinö Aaltosen (Svinhufvudin ja Ståhlbergin patsaat) osioissa.

Nyt kun Eduskuntatalon remontti on ohi, pääsin kapuamaan portaat ja kuvaamaan sivuseinässä olevan arkkitehti J.S. Sirénin mitalit. Ne on suunnitellut Aimo Tukiainen.

Siihen päättyi tämä patsaanmetsästysreissu. Jäljellä oli vielä ruokailu jossain ja jos aikaa riittäisi, käynti Ateneumissa. Ja aikahan riitti. Ainakin vähän. Kävin siis tsekkaamassa Ateneumin ison kotimaista kuvataidetta esitelleen näyttelyn, mutta siitä seuraavassa päivityksessä.