perjantai 23. elokuuta 2019

Mualiman navas eli Kuopijjoos, osa 1

Tämän kesän lomamatka kuljetti meidän koplan Savoon, upean Kallaveden rannalle Kuopioon. Syynä kummitätini elokuussa oleva 80-vuotispäivä. Ja tietenkin jokunen kaupungissa oleva veistos.

Kuvanveistotaidetta saatiin tallennettua valokuvamuotoon 25 kappaleen verran. Muutama lisää nähtiin, mutta niistä ei kuvia otettu tällä kertaa. Näiden lisäksi jäi vielä suuri määrä veistoksia kuvaamatta. Joko ei löytynyt tai sitten ei vaan ehtinyt niitä käydä etsimässä.

Reissu alkoi tiistaiaamuna Tampereelta. Lähdimme perheen kanssa tuttuun tapaan kävellen kohti rautatieasemaa. Ehdimme hyvin perille ja löysimme kulkupelin laiturilta 3. Ensimmäistä kertaa lähdimme muuhun suuntaan kuin etelään, sillä tämä juna lähti itäisen Tampereen läpi kohti Jyväskylää ja Pieksämäkeä.


Ihastelin maisemia aina siihen saakka, kunnes alkoi Orivesi-Jyväskylä-radan tunneliosuus. Matkalla on yksi Suomen pisimmistä rautatietunneleista, Korpilahden tunneli, joka on 4,3 kilometriä pitkä. Korvat menivät lukkoon monta kertaa tällä pätkällä. Ai niin, Orivedelle jämähdimme hetkeksi, koska junassa oli oviongelma.

Hain kahvia ja teetä ravintolavaunusta. Aamupalaksi söimme junassa sämpylöitä, kaurarieskaa (tuliaisia Lapista), kurkkua, tomaattia, herneitä, omenoita, vissyä ja vähän suklaatia.

Junanvaihto tapahtui Pieksämäellä. Kuopion-juna odotti siellä myöhässä tulevia matkalaisia. Siirryimme pöytäpaikalta perhekoppiin, joka oli aika hauska. Tosin pienille lapsille varattu nappulahässäkkä oli rikki ja lähes vaarallinen. Se ei kuitenkaan Tatu ja Patu -kirjan lukemista juurikaan haitannut. Hienoja maisemia myös näkyi matkalla. Ja eläimiä: lehmiä, hevosia sekä joko haikara tai kurki.


Kuopioon saavuimme likimain aikataulussa. Helteinen Tampere oli jäänyt taakse ja edessä oli 15 astetta ja kovaa tuulta sisällään pitänyt Savo. Pohdimme hetken, käymmekö parantamassa vaatekertaamme kirpputoreilla, mutta päätimme etsiytyä ensitöiksemme torille. Juuri ennen toria vastaan tuli ensimmäinen veistos.

Kyseinen veistos on Raatihuoneenpuistossa seisova Raivaajat tai toiselta nimeltään Pellervo-patsas. Sen on veistänyt Kalervo Kallio ja se on vuodelta 1962. Veistoksen yhteydessä oli mukavan oloinen vesiallas.

Kuopion torin nettisivuilta:

"Raivaajat (Pellervo) -patsas on Kalervo Kallion tekemä vuonna 1962. Patsas on kunnianosoitus maatamme hyötykäyttöön raivanneille talonpojille ja se sijaitsee Kuopion kaupungintalon takana koilliskulmauksessa. Raivaaja aiheisia patsaita on pystytetty ympäri Suomea. Patsasta kutsutaan myös nimellä Pellervo, koska patsaan tilasi Pellervolaisen osuustoimintakunta, joka on saanut nimensä Sampsa Pellervoisesta. Sampsa Pellervoinen on suomalaisen mytologian hahmo, joka tunnettaan Kalevalassa esiintyvänä haltijana. Pellervoinen kylvää mytologian mukaan kasvit, metsät, suot ja ahot kuin myös kivikot. Patsaaseen olennaisena osana kuuluu myös sen yhteydessä oleva vesielementti."




Kävelimme raatihuoneen puistosta torille. Lapset hinkuivat lelukauppaan, mutta aikuiset menivät ensin torin alle Apaja-keskukseen, josta löytyi Kuopion infopiste ja läjä karttoja. Itse koen paperisen kartan edelleen kännykästä löytyvää karttaa mukavampana.

Nousin takaisin maan pinnalle ja lähdimme kohti himoittua lelukauppaa. Kauppahallin itäpäässä oli hieno suihkukaivoveistos nimeltään Veljmies. Sen on veistänyt Heikki Kottinen ja se on vuodelta 1959.

Wikipediasta:

"Konttinen voitti teoksellaan vuonna 1957 järjestetyn Kuopion Yksityisyrittäjien kutsukilpailun, jonka pohjalta patsas toteutettiin. Se oli yrittäjien lahja 175-vuotiaalle Kuopion kaupungille. Konttisen mukaan patsaan innoituksena toimi Aaro Jalkasen 1910-luvulla kirjoittama Kallavesj-laulu ja erityisesti sen säe 'Veljmies salloo tuulastelj, tiirustelj, riijustelj'."




Lelukaupasta lapset saivat haluamansa. Lähdimme Haapaniemenkatua alas rantaan. Ohitimme Jotuninpuiston kulmilla yhden muistokiven, jossa näytti olevan reliefikin mukana. Emme kuitenkaan ylittäneet tietä ja menneet tutkimaan tarkemmin, koska keli oli aika kurja. Ei tosin satanut vielä. Tietokannasta näin, että kyseessä on Anu Matilaisen tekemä Elisabeth Stenius-Aarnekallion muistomerkki.

Kävelimme Jotuninpuiston ohi rantaan ja katselin puistossa olevia betonipylväitä ihmetellen. Myöhemmin hotellissa selvisi, että ne olivat samaisen tekijän betoniteoksia, kuin Hämeenlinnassa hotellin luona. Kyseessä kuvanveistäjä Rúri ja teos on nimeltään Observatorio. En ottanut siitä kuvaa, hölmö kun olen.


Poika päätti rakentaa ostamansa legon heti rannassa valmiiksi, eikä siinä puuhassa kauaa nokka tuhissut. Sen  verran kuitenkin, että aikuiset ehtivät kuvata lähistöllä uiskennelleita vesilintuja. Ainakin uikkuja, sorsia ja haapana siellä polski. Näimme myös kahden stadionin valopylväät. Koska en tiennyt niin paljoa kuopiolaisesta urheilusta, ihmettelin, miksi niin lähellä on toinenkin stadika. Väinölänniemi oli ennestään tuttu. Tämäkin asia selvisi sitten tutkimisen jälkeen.


Tässä vaiheessa alkoi tihuttaa vettä. Tuuli oli myös aika navakkaa. Lähdimme kohti hotellia kävellen läheisen puiston läpi. Lapsia ei kiinnostanut lainkaan mennä matkan varrella olevaan leikkipuistoon.

Pääsimme hotellille ja jouduimme odottelemaan hetken huoneeseen pääsyä. Istuimme aulassa ja ihmettelimme hotellin hintatasoa kioskituotteissaan. Kun pääsimme vihdoin huoneeseen, ihailimme upeaa näkymää. Olimme kakkoskerroksessa ja ikkunasta näkyi alapuolella oleva siipirakennuksen katto.

Hotellista löytyi lapsille puuhahuone sekä pleikkari. Poitsu meni heti pleikkarin ääreen ja iski kiinni lempipeliinsä. Samaan aikaan minä tutkin samasta kerroksesta löytyvät sauna- ja allastilat sekä punttisalin.

Päikkärien jälkeen lähdimme tihkusateessa keskustaan. Meillähän ei tosiaan ollut lämpimiä vaatteita saati mitään sadevaatteita mukana. Ortodoksikirkko (Pyhän Nikolaoksen katedraali) ei ollut avoinna. Viereisestä Brahenpuistosta löysimme Pietari Brahen muistomerkin. Kiven ja reliefin on tehnyt Olli Halonen vuonna 1985.



Puistossa oli myös Kuopion 2. ja 3. kirkon muistokivi. Tekijä tuntematon.


Korttelin päässä näistä oli Tuomiokirkko puistoineen. Snellmaninpuisto oli tosin ison remontin jaloissa. Aita oli kuitenkin auki, joten kirmasin nopeasti nappaamaan kuvat J.V. Snellmanin rintakuvasta. Johannes Takasen teos on vuodelta 1886 ja se on Suomen vanhimpia julkisia patsaita.



Seuraavaksi bongasimme Minna Canthin talon ja sitä vastapäätä sijainneen gallerian, jossa oli Kuu-aiheinen näyttely. Paikkahan on tietenkin VB-valokuvakeskus ja valokuvanäyttely oli nimeltään Man on the Moon - Matka Kuuhun, joka juhlisti ensimmäisen kuukävelyn 50-vuotispäivää.


Menimme katsomaan näyttelyn, vaikka kello oli jo melkein 18 ja sulkemisaika. Ehdimme kuitenkin hyvin katsoa hienon näyttelyn läpi. Talon takapihalla oli kahvila Vohoveli (suljettu jo) ja vielä erillinen kellarigalleria sekä hauska valokuutio Camera Obscura.


VB tarkoittaa valokuvaaja Viktor Barsokevitschia, joka asui ja toimi tässä talossa. Väinö Lätti muovaili hänen muistolaattansa vuonna 1983. Wikipediasta:

"Victor Barsokevitsch (22.11.1863 Helsinki – 6.3.1933 Helsinki), isänsä puolelta puolalaista sukujuurta, oli Kuopiossa kuvaamoaan pitänyt valokuvaaja, joka oli 1800–1900-lukujen vaihteen tunnetuimpia valokuvaajia Suomessa. Hänen uransa käsitti niin ateljeekuvausta, maisema- ja miljöökuvausta kuin lehtikuvaajanakin toimimista."


Sen jälkeen kävelimme Kauppakatua pitkin keskustaan. Lyseon seinässä on Juhani Ahon muistoreliefi. Vuodelta 1983 olevan reliefin on tehnyt em. Brahen muistomerkin tehnyt Olli Halonen. Juhani Ahohan tietenkin on yksi Suomen kuuluisimmista kirjailijoista ja Halosesta lukee Taidemuseo Eemilin sivuilla näin:

"Veljekset Olli ja Paavo Halonen ovat molemmat kuvanveistäjiä. Kaksospojat saivat perintönä vankan taiteellisen pohjan. Aune-äiti oli viulisti Heikki Halosen tytär, ja Elias-isä jatkoi Arttu Halosen valimotoimintaa Lapinlahdella. Olli jatkoi isänsä jalanjäljillä ja työskenteli Lapinlahdella taidevalajana. Taiteen tekeminen kiinnosti lahjakasta nuorukaista niin, että hän vuodesta 1977 alkaen alkoi luoda uraa myös kuvanveistäjänä. Veistäjänä Olli on itseoppinut. Lopullisen sysäyksen ammattiin hän sai veljeltään tämän opiskellessa Taideakatemian koulussa."


Kauppahallin toisella puolella on Taru Mäntysen veistos Siskotyttö vuodelta 1984. Wikipediasta:

"Siskotyttö on liike- ja teollisuuslaitosten Kuopion kaupungille lahjoittama patsas. Kutsukilpailulla haettiin savolaisen torimyyjän 'muotokuvaa'. Varkautelainen kuvanveistäjä Taru Mäntynen voitti kilpailun ja toteutti pronssisen veistoksen vuonna 1984"


Lapset olisivat halunneet Heseen, mutta päätimme kuitenkin mennä viereiseen Rossoon, koska Rossoja ei enää juuri missään ole. Vikatikki tällä kertaa. Istuimme pöytään, tilasimme ruoat, haimme alkusalaatit ja saimme juomat. Sitten odotimme. Ja odotimme. Kolme varttia myöhemmin tuli uusi tarjoilija kysymään, joko olimme valmiit tilaamaan? Sanoin, että 45 minuuttia tässä on odottettu jo. Tarjoilija yritti selvittää asiaa, mutta kukaan ei vastannut hänen radiopuhelinkutsuunsa. Lopulta kerrottiin, että ihan pian saamme ruoat pöytään.

Lahjaksi tarjottiin perinteiset kahvit ja jätskit, joista kieltäydyimme, koska halusimme sen ruoan syötäväksi ja vielä ehtiä hotellille saunomaan. Olisi pitänyt heti siinä vaiheessa, kun tarjoilija tuli kyselemään, ilmoittaa että lähdemme pois. Toisaalta, sitten olisi jäänyt erinomaisen hyvät ruoat syömättä. Laskun maksettuamme lähdimme torin toiselle puolelle hakemaan jälkiruoat.

Hotellilla nappasimme heti uimakamppeet mukaan ja menimme saunaan ja altaalle. Pimenevässä illassa oli hauska olla allasosastolla, jonka valaisi vedenalaiset uv-valot. Sulkemisaika häämötti, joten käväisimme saunassa ja lähdimme huoneeseen. Lisäksi tyttären loikka portailta altaaseen meinasi mennä mönkään. Onneksi mitään pahempaa kuin pieni mukkasu ei tapahtunut.

Illan päätteeksi menimme pojan kanssa vielä hetkeksi pleikkarille, koska oli kesä ja loma. Kello oli jo 23. Pelihetken jälkeen kävimme yöpuulle. Seuraavien päivien touhuista seuraavassa julkaisussa.