maanantai 19. lokakuuta 2015

Patsaspuistoja, osa 3 - rokkikukko ja muita paikallisia puupatsaita

Tätä tekstiä ensimmäistä kertaa kirjoittaessani (jo yli kuukausi sitten) kuulokkeissa soi yksi Suomen legendaarisimmista rokkitähdistä, Andy McCoy, ja hänen vuosien takainen yhtyeensä Shooting Gallery. Olin tosiaan tekemässä varsinaista patsaanmetsästyspäivitystä, kun kuvia katsellessa aloin muistelemaan ensin mäntlahtelaista Hermanin pystyttämää "patsaspuistoa" ja heti perään sitä, kun kävimme Särkänniemessä nauttimassa ilmaisesta Näsinneulasta (joo, ilmaisuus katosi Pilvikahvilan herkkuihin), kiipeilytelinehässäkästä, huvikarusellista ja Sara Hildenin museon pihasta.

Andy McCoy liittyy patsasblogiin tietenkin sukulaismiehensä Matti Hulkon tekemän puisen Andy-patsaan johdosta. Hulkon Antiksi kastetun tulevan rokkikukon näköispatsas on hänen kotikylässään Lapissa, Pelkosenniemellä. Poikkesimme kylässä vuosia sitten, yhden lomareissumme lomassa. Ihmettelimme likimain autiota kylänraittia, jäätävän kylmää Kemijoen varren ilmastoa sekä Matti Hulkon taideteoksia.






Tässä vielä uudelleen linkki ykkösosaan!

Ja tässä linkki kakkososaan!

maanantai 12. lokakuuta 2015

Viehkeitä naisia ja komeita miehiä - esittelyssä Essi Renvall

Essi Renvall on yksi harvoista suomalaisista naispuolisista kuvanveistäjistä, jonka teoksia on ympäri maan ja osa niistä hyvinkin tunnettuja. Vain tekijä on usein jäänyt ihmisiltä kuulematta. Renvallin esittely tuttuun tapaan tekstin lopussa.

Tampereella on yksi Essi Renvallin teos. Atlas-tyttö sijaitsee Marianpuistossa, Pyynikin kaupunginosassa. Tässä teoksessa Renvall on käyttänyt kultaista väriä tavallista pronssista patsasta elävöittämään.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Veistos esittää nuorta lyhythihaiseen leninkiin pukeutunutta naista seisomassa jalustalla kultasandaaleissaan. Vasemmassa kädessään hänellä on puola, josta ohut kultalanka johtaa koholla olevaan oikeaan käteen. Naisella on kullattu riipus kaulassaan. Atlas on satiinipohjainen kangassidos, jota käytetään lähinnä vuorisilkissä. Atlas on ollut myös Suomen Trikoo Oy:n virallinen tuotemerkki vuosina 1913-1960. Suomen Trikoo Oy lahjoitti veistoksen kaupungille yhtiön 50-vuotisen toiminnan muistoksi. Teos sijoitettiin Mäntypuistoon, jolloin se jäi yhtiön kolmen tehtaan muodostaman kolmion keskelle. Suomen Trikoolla oli tehtaat Pyynikillä, Satamakadulla ja Onkiniemessä. Atlas-tyttö paljastettiin 12.11.1954."






Hieno teos ja hienolla paikalla. Tosin aika kova liikenne siitä pöristää ohi jatkuvalla syötöllä. Silti lähellä oleva hieman pieni ja vanhanaikainen leikkipuisto on ollut aina kovassa suosiossa meidän perheen pienimpien kohdalla.

Seuraavaksi Jyväskylään, jossa on samoihin aikoihin julkaistu Kalevalainen nainen, jonka esittelin kesällä. Jutun kokonaisuudessaan voi lukea täältä!

Jyväskylän kaupunginmuseon sivuilta:

"Kalevalaisen naisen muistomerkki edustaa Suomen kansalliseepoksen uustulkintaa. 1950-luku oli jälleenrakentamisen ja tulevaisuudenuskon aikaa ja äitiys oli arvossaan. Teoksen tilasivat ja valmistuttivat Jyväskylän kalevalaiset naiset. Järjestö lahjoitti veistoksen kaupungille vuonna 1954. Veistoksen jalustassa on teksti: Kalevalaista naista kunnioittaakseen pystyttivät tämän vuonna 1953 Jyväskylän kalevalaiset naiset."




Kuten jo heinäkuussa sanoin, aika hassun näköinen on tuo patsaan alaosa. Varpaat ovat nopeasti hutaistut ja niiden edessä on ihmeelliset nypyt. Myös maahan asti ulottuva hameen helma on oudon näköinen. Eipä sillä, silti hieno patsas!

Kotkan keskustassa on tunnettu teos, Kotkan pojat. Nyt vaihtui päähahmot naisista miehiksi.

Kotkan sivuilta löytyi tällainen tekstinpätkä:

"Veistoshankkeen alullepanija oli kaupunginjohtaja K.R. Lindgren, joka halusi Kotkan kasvua kuvaavan monumentin kaupungintalon nurkalle. Kaupunginhallitus myönsi vuonna 1947 määrärahan kuvapatsaan hankkimista varten. Taiteilijaksi valittiin Essi Renvall, jolta tilattiin luonnoksia vuonna 1948. 28.7.1951 paljastettu veistos edustaa suomalaista realistista kuvanveistoperinnettä."



Aika korkealla ovat isän housut. Lienevät työhousut, tai sitten tuon ajan muotia.

Helsingistä löytyy kaksi Renvallin teosta. Ensimmäinen on Töölössä, Kisahallia vastapäätä oleva Kalapoika, joka niin helposti ohitetaan sen pienen koon ja sijainnin vuoksi, vaikka siihen helposti voisi kompastua.

Hamhelsinki-sivuilta:

"Essi Renvallin Kala ja poika -veistos ja vesiallaskokonaisuus toteutettiin Mannerheimintien ja Kammionkadun (nyk. Sibeliuksenkatu) kulmaukseen 1940-luvulla. Veden suuren kulutuksen ja likaantumisen vuoksi suihkukaivo muutaman vuosikymmen kuluttua jätettiin kuivilleen ja veistos siirrettiin varastoon.

Värimosaiikkipalasilla koristeltu vesiallas oli tyhjillään, kunnes keväällä 2004 suihkulähteen korjauksen ja vesitekniikan uudistamisen yhteydessä taloyhtiö palautti kalalla ratsastavan pojan takaisin paikoilleen. Kesäisin jälleen vesi suihkuaa hauen näköisen kalan suusta Mannerheimintien ja Sibeliuksenkadun kulmauksessa."





Toinen on yksi tunnetuimmista patsaista Helsingissä, Rauhanpatsas, joka sijaitsee matkalla Eteläsatamasta Kaivopuistoon. Tästä patsaasta ei ole koskaan tullut otettua selkeää kuvaa, joten laitan toistaiseksi tähän yhden pimeän kuvan. Ja tietty tekstinpätkän:

"Essi Renvall on kertonut, että Rauhanpatsaan naisfiguuri on rauhan henki, joka sodan jälkeen palaa uuden rauhanomaisen sydämen saatuaan uudistuneena maan päälle. Veistoksen pronssinen naisfiguuri on 5,35 m korkea ja Vehmaan punaista graniittia olevan jalustan mitat ovat 1,5 x 1,5 x 3 m."


Aika hienolta näyttää kaupunki tuolla taustalla, vai mitä?

Lahdessa on mediamoguli J.H. Erkon patsas. Siitä kerroin tarkemmin tässä raportissa.

Lahdessa-infosivustolta löysin tällaista infotekstiä:

"Lahden Rotary-klubit lahjoittivat kaupungille J. H. Erkon patsaan, joka paljastettiin runoilijan kuoleman 50-vuotispäivänä 16.11.1956. Erkko on kirjoittanut Hämäläisten laulun, jonka alku on veistoksen jalustassa."




Erkon patsaassa on selkeästi nähtävillä ajankohta: Erkko on siis vuodelta 1956, vain kaksi vuotta Atlas-tytön ja Kalevalaisen naisen jälkeen. Varsin samanoloiset hahmot ovat kaikissa kuvattuina. Erkko tietysti ihan oikeana itsenään, mutta kuitenkin.

Nokian kirkon hautausmaalla on Juntun sukuhauta, jossa on Essi Renvallin tekemä kuvareliefi.



Tässäpä nämä Essi Renvallin julkiset veistokset toistaiseksi. Jokunen on vielä bongaamatta. Sitten kun päivitettävää tulee, niin päivitetään.

Renvall on myös tulossa ensi vuonna ajankohtaiseksi:

"Oulun taidemuseo ja Tampereen taidemuseo järjestävät yhteistyössä kuvanveistäjä Essi Renvallin (o.s. Lähde) tuotantoa laajasti esittelevän takautuvan näyttelyn vuonna 2016. Näyttelyä varten kartoitetaan taiteilijan tuotanto mahdollisimman tarkasti. Museot toivovat yleisön apua yksityiskokoelmissa olevien teosten löytymiseksi.

Tampereen taidemuseo on aloittanut näyttelyyn liittyen Essi Renvallin tuotannon kartoittamisen, teosten etsimisen ja dokumentoimisen. Renvallin teoksia kuuluu useisiin julkisiin kokoelmiin, mutta yleisön apua tarvitaan niiden teosten kartoittamisessa, jotka ovat yksityiskokoelmissa. Teosten omistajat voivat ottaa yhteyttä Tampereen taidemuseoon."

Essi Renvall Biografia:

Essi Renvall oli yksi ensimmäisiä merkittäviä suomalaisia naiskuvanveistäjiä. Ester ”Essi” Renvall (o.s. Lähde, 3.10.1911 Oulu – 18.10.1979 Helsinki) syntyi Oulussa, jossa hän myös vietti lapsuusvuotensa. Isä oli nahkurimestari ja äiti ompelija. Lähde asui Tampereella vuodesta 1920 syksyyn 1930, jolloin hän aloitti opinnot Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä. Aikuisikänsä Renvall asui ja työskenteli Helsingissä. Hän meni naimisiin Ben Renvallin kanssa vuonna 1933, mutta erosi miehestään vuonna 1943. Renvallin tuotanto koostuu monumentaaliveistoksista, pienoisveistoksista sekä muotokuvista. Hänen tunnettuja julkisia veistoksiaan ovat mm. Rauhanpatsas Helsingin Kaivopuistossa ja Atlas-tyttö Tampereella Marianpuistossa. Essi Renvall kuoli vuonna 1979. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle. Valokuvaaja Simo Rista on Essi ja Ben Renvallin poika.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Syksyinen retki Poriin toi saaliiksi mm. karhun

Olimme jo tovin pohtineet vierailua Poriin, olihan kaupunkiin vaivainen sadan kilometrin matka Tampereelta. Aiemmin olemme käyneet Porissa ja Reposaaressa vuonna 2009, joten olikin jo aika käväistä uudelleen. Kaikki festarit ja jazzit ja muut bakkanaalit ovat vuosien varrella jääneet välistä, uutta oli siis tiedossa Kirjurinluodon, Yyterin ja keskustan muodossa.

Retkipäiväksi päätettiin lokakuun ensimmäisen viikonlopun lauantai. Valmistauduin tietenkin vahvasti kaupungin runsaan patsaskannan ennakkotutkinnalla. Jo etukäteen oli pakko myöntää, että monta taideteosta jäisi näkemättä ja kuvaamatta, sen verran vähän syksyisessä päivässä on tunteja käytettäväksi eikä lapsia viitsi pakottaa seurata isän juoksua patsaalta toiselle. Vaikka uudet kengät olivatkin jalassa:


Onneksi moni patsaista on sijoitettu hienon kaupunkipuiston varrelle, ristikkoa oli helppo seurata eikä matka päästä päähän ollut liian pitkä. Lähdimme liikkeelle kello kymmenen aikaan Tampereelta ja perillä olimme puolisentoista tuntia myöhemmin. Ilma suosi: aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja saimme nauttia upeaakin upeammasta syyspäivästä.

Ajoimme keskustaan ja löysin mainion parkkipaikan pohjoispuiston kupeesta, Raatihuoneen puiston viereltä. Keräsimme tavarat autosta ja lapset kirmasivat heti puistosta löytyvän suihkulähteen kimppuun. Lähteessä ei ollut enää vettä (onko ollut koko kesänä?), joten vaatteet säilyivät kuivina.

Kaupungintalon seinässä on satakuntalaisen kuvanveistäjän Emil Cedercreutzin teos, joka kuvaa Ruotsin kuningas Juhana III:sta vuosilta 1568-1592. Suomen herttuana toiminut Juhana perusti aikoinaan Porin kaupungin, joten hallitsijaa on muisteltu kaupungissa lämpimästi jo yli 450 vuoden ajan. Cedercreutzin säätiö lahjoitti teoksen kaupungille vuonna 2008.



Lähdimme sitten kulkemaan puistoristikkoa pohjois-etelä-suunnassa. Ensimmäisenä tämän akselin patsaista bongasin säveltäjä Selim Palmgrenin rintakuvan, jonka on veistänyt Lauri Leppänen vuonna 1955. Porissa syntynyt ja varttunut Palmgren tunnetaan monista pianosävellyksistään.





Palmgren katsoo teoksessa kohti syntymäkotiaan, joka sijaitsi Pohjoispuisto 2:ssa. Tuolla paikalla on seinässä muistolaatta, jonka ovat tehneet Raimo Huittinen ja Olavi Karihaara, mutta en aluksi huomannut kyseistä laattaa ja kun sen vihdoin näin, olimme jo autossa matkalla pois keskustasta.

>>Lauri Leppäsen muista teoksista kertovan päivityksen löydät täältä!

Seuraavana vuorossa oli taidemaalari Akseli Gallen-Kallelaa kunnioittava patsas. Tämän teoksen on veistänyt Heikki Nieminen vuonna 1965 ja se sijaitsee Pohjoispuistossa lähellä Porin kirjastoa. Tuimakatseisen maalarin kourassa on paletti ja toisessa sivellin. Poritieto-nettisivuilta löytyi pieni tiedonpätkä:

"Gallén-Kallelan patsaan hankkimiseksi järjestetyssä yleisessä kilpailussa, jossa ei jaettu ensimmäistä palkintoa, tämä patsas tuli jaetulle toiselle sijalle ja sijoitettiin Pohjoispuistoon."





Taidemaalarilegendan jälkeen vuorossa oli sodanaikainen presidentti, Risto Ryti, jonka rintakuvan on veistänyt uudempi taiteilija, Sofia Saari, ja se on julkistettu vuonna 2008. Saaren omilta sivuilta voi katsoa kuvia mm. Rytin patsaan tekovaiheista.





Per Kirkebyn erikoisen Tiiliveistoksen eli Porin portin jälkeen tulimme Eteläpuiston päähän ja Cygnaeuksen koulun edustalle, josta löytyi yksi reissun tärkeimmistä bongauskohteista, Emil Cedercreutzin pääteoksena pidetty Äestäjä vuosilta 1912-1920. Poritieto-nettisivut sanovat patsaasta näin:

"Äestäjä on Cygnaeuksen koulun edessä puistossa sijaitseva Emil Cedercreutzin vuonna 1920 veistämä äestäjää ja hevosta esittävä pronssipatsas, joka paljastettiin 29.8.1920. Teos oli aikansa suurin Suomessa toteutettu taidevalutyö ja myös Cedercreutzin ensimmäinen kaupungin koristukseksi lahjoittama veistos. Taiteilija luonnehti Poria lakeuksien kaupungiksi, joka on syntynyt mullan ja raadannan työstä."







Äestäjä ei paljoa lapsia kiinnostanut, vaikka olisin voinut kuvitella hevosen ja auran ja sen sellaisten olevan juuri sellaisia, minkä kimppuun he käyvät hetimiten. Sen sijaan puistosta löytynyt kastanjapuu piikikkäine hedelmineen oli paljon hauskempi. Piikkien terävyyttä kokeiltiin ja pähkinöitä kerättiin talteen.

Sitten oli tarkoitus käydä etsimässä Liisanpuisto, tai siis Liisantori, josta piti löytyä Cedercreutzin veistos Itkevä tyttö. Saavuimme Liisanpuistoon/-torille, joka olikin hiekkakenttä eikä missään näkynyt veistoksia. Kysyin vastaan tulleelta paikalliselta tietoa, mutta ei ollut kyseinen tyttö tuttu hänelle. Pähkäilimme kuitenkin, että puiston laidalla oli vanha tyttölyseo, "Tipula", notta voisiko patsas olla sen tiluksilla? Ei muuta kuin katsomaan. Ja sieltähän se nurkan takaa löytyikin.



Itkevä tyttö on vuodelta 1928, mutta pystytetty nykyiselle paikalleen vuonna 2008.

Matkalla Länsipuistoon erään talon seinästä löytyi reliefi, jota ei ollut listalla ja jonka tekijä oli täysin tuntematon. Netti informoi kyseessä olevan Aarne Elomaan tekemä työ Porin entisen työväentalon muistoksi. Näemmä vanhaa työväentaloa kohdeltiin samoin kuin niin monia muitakin vanhoja taloja 1960-70-lukujen vaihteen tietämillä: vanhat pois ja elementtiä tilalle.



Sitten uudelleen Risto Rytin patsaan kimppuun ennen kuin menimme ihastelemaan Luontotalo Arkin antimia. Hienot eläimet ja luontomaisemat ja lapset tykkäsivät majakasta löytyineistä istuintyynyistä, joita oli kiva heitellä alas majakantornista.

Palasimme Raatihuoneenpuistoon, kaikilla oli kova nälkä, joten eväät autosta ja penkeille nautiskelemaan. Otin sitä ennen vielä muutaman kuvan Selim Palmgrenin rintakuvasta. Aterian jälkeen oli vuorossa Porin karhu, Juhana ja Raatihuoneen katolla olevat veistokset. Karhuveistos on Emil Cedercreutzin yksi tunnetuimmista teoksista. Se on vuodelta 1938.



Raatihuoneen seinässä oleva teksti Curia Arctopolis tarkoittaa "karhukaupungin neuvotteluhuone" ja tuota huonetta vartioivat Themis vaakoineen sekä kaksi vartijaa tikareineen ja pertuskoineen. Patsaat ovat vuodelta 1891, tekijä on tuntematon.

Ylen nettiuutiset kirjoittavat patsaista seuraavaa:

"Porin raatihuoneen patsaat ovat sinkkiveistoksia. Tämä on yksi syy sille, että patsaiden kunnostus on vienyt aikansa. Vastaavia veistoksia on Suomessa vähän. Helsingin tuomiokirkon apostolit ovat sinkkipatsaista ehkä tunnetuimpia.

– Nämä patsaat on tilattu aikanaan Saksasta. Niitä tehtiin siellä sarjatuotantona. Sinkki on toisentyyppinen materiaali kuin esimerkiksi pronssi, Nummelin kertoo."







Siellä ne nyt olivat, hienosti paikoillaan. Näiden jälkeen siirryin tien toiselle puolelle, siitäkin huolimatta, että poikani oli hetkellisesti jäänyt kengästään jumiin kiipeilypuuhun. Onneksi äiti ehti apuun.

Sofia Saari on tehnyt kunkku-herttua Juhana kolmannen patsaan, joka tarkkailee Valtakadun liikennettä raatihuoneen itäpuolella.





Aika hienot popot ainakin ollut Jussilla. Liekö kuitenkaan kovin ergonomiset?

Seuraavaksi oli vuorossa vierailu Kirjurinluodolle, josta olin kuullut, että siellä on lapsille erinomainen Pelle Hermannin puisto. Koska Pelle Hermanni oli yksi lapsuuden kovimmista tv-tähdistä, olihan tuo pakko mennä katsomaan. No, itse PH:ta luodolla ei juurikaan näkynyt (ehkä teatteriesityksissä on toisin?), mutta leikkipaikkoja oli vaikka millä mitalla. Kelpasi siinä peuhata.

Netistä löysin tiedon, että Pelle Hermanni on ennen tv-sarjaa ollut tunnettu Simo Ojasen kirjoittamista kirjoista. No, nyt tiedän senkin.

Matkalla Kirjurinluodolle ohitimme Harry Kivijärven Lokki-veistoksen ja Porin taidemuseon. Kyseinen kiviveiston on julkaistu Etelärantaan taidemuseon edustalle vuonna 1987, kaupungin merkittävän taidevaikuttajan, Maire Gullichsenin 80-vuotispäivien kunniaksi.


Paluumatkalla bongasin Annankatu 6:n seinässä jättimäiset graffitit ja muraalit. Ei kun sinne, heti! Hienoja piissejä monta ja jonkin verran peruskamaa.



Tuon alemman kuvan on tehnyt Hende, jonka blogia voi lukea täältä!

Katutaiteen jälkeen takaisin perinteisemmän taiteen pariin ja Teatterikadulle, jossa istuu runoilija Hj. (Hjalmar) Nortamon patsas. Sen on veistänyt Yrjö Liipola.

Poritieto-nettisivuilta pieni tiedontynkä:

"H. J. Nortamon patsas sijaitsee Teatterikadulla aivan Porin teatterin vieressä. Patsaan on veistänyt Yrjö Liipola vuonna 1938, mutta pystytettiin paikalleen vasta sotavuosien jälkeen vuonna 1946. Pronssiteos valmistui Satakunnan kirjallisen kerhon aloitteen pohjalta."





>>Yrjö Liipolan muista teoksista kertovan päivityksen löydät täältä!

Lapset leikkivät vielä hetken hauskoja leikkejä patsaan lähellä olleessa leikkipaikassa ja sitten pakkauduimme autoon ja suunnistimme kohti kultaisia kaaria, ruokatauko oli paikallaan. Hieman Porin keskustan ulkopuolella sijainneelta Mäkkäriltä lähdimme sitten kohti viimeistä etappia eli Reposaarta. Vaimo kuitenkin innostui vielä, että menisimme kuitenkin Yyteriin heittämään jäähyväiset kesälle ja uimaan vielä kerran. Olihan keli mitä mainioin, joten suuntasimme sinne.

Hieman oli liian kylmä tuuli, mutta auringonlasku oli erittäin upea! Muut mamoilivat, mutta vaimo vaihtoi uikkarin ylleen ja syöksyi maininkien sekaan. Jonkin verran oli porukkaa biitsillä, eivät tosin kukaan muu uimapuuhissa vaan tukevasti pukeutuneita syksyn kelien mukaan. Yyterin dyyneiltä ajoimme kiireen vilkkaa Reposaareen, jotta ehtisimme vielä näkemään, miten aurinko laskee horisontin taa.



Eihän sitä kuitenkaan ehditty näkemään, varsinkin kun patsaanmetsästys nosti päätään parkkeerattuani kirkon portille. Ryntäsin kuvaamaan Wäinö Aaltosen veistämää Suomen laivaston S2-torpedoveneen muistomerkkiä nimeltään Myrsky. Sen jälkeen suoraan kirkon takana olevalle hautausmaalle etsimään Kalervo Kallion tekemää hautapatsasta Nuorukainen ja ankkuri. Harmillista, että oli jo niin myöhä. Kuvat jäivät huonoiksi valaistuksen kadottua illan pimeyteen.




Reposaaren kirkko rakennettiin vuonna 1876 ja mallina käytettiin norjalaista tunturikirkkoa. Torpedovene S2 upposi Reposaaren edustalla lokakuun 4:ntenä vuonna 1925. Olimme siis kuvausreissulla päivää ennen tuhon 90-vuotispäivää. Aaltosen veistos on vuodelta 1930. Poritieto-nettisivuilta löytyy tarkemmat tiedot tapahtuneesta.




Ankkurimies - tai Nuorukainen ja ankkuri, näillähän on usein monta nimeä - on vuodelta 1963 ja pystytetty Reposaaren suurmiehen, kauppaneuvos Otto Werner Hacklinin haudan kupeeseen.

>>Wäinö Aaltosen oman osion löydät täältä!

>>Kalervo Kallion puolestaan täältä!

Söimme kirkon pihalla vielä iltapalaksi ja jälkiruoaksi herkullista mustikkapiirakkaa, ennen kuin etsimme Linnapuiston, josta näki taivaanrantaan, jonka aurinko oli värjännyt violetiksi. Sen jälkeen alkoi kotimatka, joka sujui rattoisasti vaimon kanssa rupatellen ja vastaantulijoiden pitkiä valoja manaillen. Lapset nukahtivat nopeasti. Kivaa oli Porissa ja pitääkin mennä sinne uudelleen kesällä.