Retkipäiväksi päätettiin lokakuun ensimmäisen viikonlopun lauantai. Valmistauduin tietenkin vahvasti kaupungin runsaan patsaskannan ennakkotutkinnalla. Jo etukäteen oli pakko myöntää, että monta taideteosta jäisi näkemättä ja kuvaamatta, sen verran vähän syksyisessä päivässä on tunteja käytettäväksi eikä lapsia viitsi pakottaa seurata isän juoksua patsaalta toiselle. Vaikka uudet kengät olivatkin jalassa:
Onneksi moni patsaista on sijoitettu hienon kaupunkipuiston varrelle, ristikkoa oli helppo seurata eikä matka päästä päähän ollut liian pitkä. Lähdimme liikkeelle kello kymmenen aikaan Tampereelta ja perillä olimme puolisentoista tuntia myöhemmin. Ilma suosi: aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja saimme nauttia upeaakin upeammasta syyspäivästä.
Ajoimme keskustaan ja löysin mainion parkkipaikan pohjoispuiston kupeesta, Raatihuoneen puiston viereltä. Keräsimme tavarat autosta ja lapset kirmasivat heti puistosta löytyvän suihkulähteen kimppuun. Lähteessä ei ollut enää vettä (onko ollut koko kesänä?), joten vaatteet säilyivät kuivina.
Kaupungintalon seinässä on satakuntalaisen kuvanveistäjän Emil Cedercreutzin teos, joka kuvaa Ruotsin kuningas Juhana III:sta vuosilta 1568-1592. Suomen herttuana toiminut Juhana perusti aikoinaan Porin kaupungin, joten hallitsijaa on muisteltu kaupungissa lämpimästi jo yli 450 vuoden ajan. Cedercreutzin säätiö lahjoitti teoksen kaupungille vuonna 2008.
Lähdimme sitten kulkemaan puistoristikkoa pohjois-etelä-suunnassa. Ensimmäisenä tämän akselin patsaista bongasin säveltäjä Selim Palmgrenin rintakuvan, jonka on veistänyt Lauri Leppänen vuonna 1955. Porissa syntynyt ja varttunut Palmgren tunnetaan monista pianosävellyksistään.
Palmgren katsoo teoksessa kohti syntymäkotiaan, joka sijaitsi Pohjoispuisto 2:ssa. Tuolla paikalla on seinässä muistolaatta, jonka ovat tehneet Raimo Huittinen ja Olavi Karihaara, mutta en aluksi huomannut kyseistä laattaa ja kun sen vihdoin näin, olimme jo autossa matkalla pois keskustasta.
>>Lauri Leppäsen muista teoksista kertovan päivityksen löydät täältä!
Seuraavana vuorossa oli taidemaalari Akseli Gallen-Kallelaa kunnioittava patsas. Tämän teoksen on veistänyt Heikki Nieminen vuonna 1965 ja se sijaitsee Pohjoispuistossa lähellä Porin kirjastoa. Tuimakatseisen maalarin kourassa on paletti ja toisessa sivellin. Poritieto-nettisivuilta löytyi pieni tiedonpätkä:
"Gallén-Kallelan patsaan hankkimiseksi järjestetyssä yleisessä kilpailussa, jossa ei jaettu ensimmäistä palkintoa, tämä patsas tuli jaetulle toiselle sijalle ja sijoitettiin Pohjoispuistoon."
Taidemaalarilegendan jälkeen vuorossa oli sodanaikainen presidentti, Risto Ryti, jonka rintakuvan on veistänyt uudempi taiteilija, Sofia Saari, ja se on julkistettu vuonna 2008. Saaren omilta sivuilta voi katsoa kuvia mm. Rytin patsaan tekovaiheista.
Per Kirkebyn erikoisen Tiiliveistoksen eli Porin portin jälkeen tulimme Eteläpuiston päähän ja Cygnaeuksen koulun edustalle, josta löytyi yksi reissun tärkeimmistä bongauskohteista, Emil Cedercreutzin pääteoksena pidetty Äestäjä vuosilta 1912-1920. Poritieto-nettisivut sanovat patsaasta näin:
"Äestäjä on Cygnaeuksen koulun edessä puistossa sijaitseva Emil Cedercreutzin vuonna 1920 veistämä äestäjää ja hevosta esittävä pronssipatsas, joka paljastettiin 29.8.1920. Teos oli aikansa suurin Suomessa toteutettu taidevalutyö ja myös Cedercreutzin ensimmäinen kaupungin koristukseksi lahjoittama veistos. Taiteilija luonnehti Poria lakeuksien kaupungiksi, joka on syntynyt mullan ja raadannan työstä."
Äestäjä ei paljoa lapsia kiinnostanut, vaikka olisin voinut kuvitella hevosen ja auran ja sen sellaisten olevan juuri sellaisia, minkä kimppuun he käyvät hetimiten. Sen sijaan puistosta löytynyt kastanjapuu piikikkäine hedelmineen oli paljon hauskempi. Piikkien terävyyttä kokeiltiin ja pähkinöitä kerättiin talteen.
Sitten oli tarkoitus käydä etsimässä Liisanpuisto, tai siis Liisantori, josta piti löytyä Cedercreutzin veistos Itkevä tyttö. Saavuimme Liisanpuistoon/-torille, joka olikin hiekkakenttä eikä missään näkynyt veistoksia. Kysyin vastaan tulleelta paikalliselta tietoa, mutta ei ollut kyseinen tyttö tuttu hänelle. Pähkäilimme kuitenkin, että puiston laidalla oli vanha tyttölyseo, "Tipula", notta voisiko patsas olla sen tiluksilla? Ei muuta kuin katsomaan. Ja sieltähän se nurkan takaa löytyikin.
Itkevä tyttö on vuodelta 1928, mutta pystytetty nykyiselle paikalleen vuonna 2008.
Matkalla Länsipuistoon erään talon seinästä löytyi reliefi, jota ei ollut listalla ja jonka tekijä oli täysin tuntematon. Netti informoi kyseessä olevan Aarne Elomaan tekemä työ Porin entisen työväentalon muistoksi. Näemmä vanhaa työväentaloa kohdeltiin samoin kuin niin monia muitakin vanhoja taloja 1960-70-lukujen vaihteen tietämillä: vanhat pois ja elementtiä tilalle.
Sitten uudelleen Risto Rytin patsaan kimppuun ennen kuin menimme ihastelemaan Luontotalo Arkin antimia. Hienot eläimet ja luontomaisemat ja lapset tykkäsivät majakasta löytyineistä istuintyynyistä, joita oli kiva heitellä alas majakantornista.
Palasimme Raatihuoneenpuistoon, kaikilla oli kova nälkä, joten eväät autosta ja penkeille nautiskelemaan. Otin sitä ennen vielä muutaman kuvan Selim Palmgrenin rintakuvasta. Aterian jälkeen oli vuorossa Porin karhu, Juhana ja Raatihuoneen katolla olevat veistokset. Karhuveistos on Emil Cedercreutzin yksi tunnetuimmista teoksista. Se on vuodelta 1938.
Raatihuoneen seinässä oleva teksti Curia Arctopolis tarkoittaa "karhukaupungin neuvotteluhuone" ja tuota huonetta vartioivat Themis vaakoineen sekä kaksi vartijaa tikareineen ja pertuskoineen. Patsaat ovat vuodelta 1891, tekijä on tuntematon.
Ylen nettiuutiset kirjoittavat patsaista seuraavaa:
"Porin raatihuoneen patsaat ovat sinkkiveistoksia. Tämä on yksi syy sille, että patsaiden kunnostus on vienyt aikansa. Vastaavia veistoksia on Suomessa vähän. Helsingin tuomiokirkon apostolit ovat sinkkipatsaista ehkä tunnetuimpia.
– Nämä patsaat on tilattu aikanaan Saksasta. Niitä tehtiin siellä sarjatuotantona. Sinkki on toisentyyppinen materiaali kuin esimerkiksi pronssi, Nummelin kertoo."
Siellä ne nyt olivat, hienosti paikoillaan. Näiden jälkeen siirryin tien toiselle puolelle, siitäkin huolimatta, että poikani oli hetkellisesti jäänyt kengästään jumiin kiipeilypuuhun. Onneksi äiti ehti apuun.
Sofia Saari on tehnyt kunkku-herttua Juhana kolmannen patsaan, joka tarkkailee Valtakadun liikennettä raatihuoneen itäpuolella.
Aika hienot popot ainakin ollut Jussilla. Liekö kuitenkaan kovin ergonomiset?
Seuraavaksi oli vuorossa vierailu Kirjurinluodolle, josta olin kuullut, että siellä on lapsille erinomainen Pelle Hermannin puisto. Koska Pelle Hermanni oli yksi lapsuuden kovimmista tv-tähdistä, olihan tuo pakko mennä katsomaan. No, itse PH:ta luodolla ei juurikaan näkynyt (ehkä teatteriesityksissä on toisin?), mutta leikkipaikkoja oli vaikka millä mitalla. Kelpasi siinä peuhata.
Netistä löysin tiedon, että Pelle Hermanni on ennen tv-sarjaa ollut tunnettu Simo Ojasen kirjoittamista kirjoista. No, nyt tiedän senkin.
Matkalla Kirjurinluodolle ohitimme Harry Kivijärven Lokki-veistoksen ja Porin taidemuseon. Kyseinen kiviveiston on julkaistu Etelärantaan taidemuseon edustalle vuonna 1987, kaupungin merkittävän taidevaikuttajan, Maire Gullichsenin 80-vuotispäivien kunniaksi.
Paluumatkalla bongasin Annankatu 6:n seinässä jättimäiset graffitit ja muraalit. Ei kun sinne, heti! Hienoja piissejä monta ja jonkin verran peruskamaa.
Tuon alemman kuvan on tehnyt Hende, jonka blogia voi lukea täältä!
Katutaiteen jälkeen takaisin perinteisemmän taiteen pariin ja Teatterikadulle, jossa istuu runoilija Hj. (Hjalmar) Nortamon patsas. Sen on veistänyt Yrjö Liipola.
Poritieto-nettisivuilta pieni tiedontynkä:
"H. J. Nortamon patsas sijaitsee Teatterikadulla aivan Porin teatterin vieressä. Patsaan on veistänyt Yrjö Liipola vuonna 1938, mutta pystytettiin paikalleen vasta sotavuosien jälkeen vuonna 1946. Pronssiteos valmistui Satakunnan kirjallisen kerhon aloitteen pohjalta."
>>Yrjö Liipolan muista teoksista kertovan päivityksen löydät täältä!
Lapset leikkivät vielä hetken hauskoja leikkejä patsaan lähellä olleessa leikkipaikassa ja sitten pakkauduimme autoon ja suunnistimme kohti kultaisia kaaria, ruokatauko oli paikallaan. Hieman Porin keskustan ulkopuolella sijainneelta Mäkkäriltä lähdimme sitten kohti viimeistä etappia eli Reposaarta. Vaimo kuitenkin innostui vielä, että menisimme kuitenkin Yyteriin heittämään jäähyväiset kesälle ja uimaan vielä kerran. Olihan keli mitä mainioin, joten suuntasimme sinne.
Hieman oli liian kylmä tuuli, mutta auringonlasku oli erittäin upea! Muut mamoilivat, mutta vaimo vaihtoi uikkarin ylleen ja syöksyi maininkien sekaan. Jonkin verran oli porukkaa biitsillä, eivät tosin kukaan muu uimapuuhissa vaan tukevasti pukeutuneita syksyn kelien mukaan. Yyterin dyyneiltä ajoimme kiireen vilkkaa Reposaareen, jotta ehtisimme vielä näkemään, miten aurinko laskee horisontin taa.
Eihän sitä kuitenkaan ehditty näkemään, varsinkin kun patsaanmetsästys nosti päätään parkkeerattuani kirkon portille. Ryntäsin kuvaamaan Wäinö Aaltosen veistämää Suomen laivaston S2-torpedoveneen muistomerkkiä nimeltään Myrsky. Sen jälkeen suoraan kirkon takana olevalle hautausmaalle etsimään Kalervo Kallion tekemää hautapatsasta Nuorukainen ja ankkuri. Harmillista, että oli jo niin myöhä. Kuvat jäivät huonoiksi valaistuksen kadottua illan pimeyteen.
Reposaaren kirkko rakennettiin vuonna 1876 ja mallina käytettiin norjalaista tunturikirkkoa. Torpedovene S2 upposi Reposaaren edustalla lokakuun 4:ntenä vuonna 1925. Olimme siis kuvausreissulla päivää ennen tuhon 90-vuotispäivää. Aaltosen veistos on vuodelta 1930. Poritieto-nettisivuilta löytyy tarkemmat tiedot tapahtuneesta.
Ankkurimies - tai Nuorukainen ja ankkuri, näillähän on usein monta nimeä - on vuodelta 1963 ja pystytetty Reposaaren suurmiehen, kauppaneuvos Otto Werner Hacklinin haudan kupeeseen.
>>Wäinö Aaltosen oman osion löydät täältä!
>>Kalervo Kallion puolestaan täältä!
Söimme kirkon pihalla vielä iltapalaksi ja jälkiruoaksi herkullista mustikkapiirakkaa, ennen kuin etsimme Linnapuiston, josta näki taivaanrantaan, jonka aurinko oli värjännyt violetiksi. Sen jälkeen alkoi kotimatka, joka sujui rattoisasti vaimon kanssa rupatellen ja vastaantulijoiden pitkiä valoja manaillen. Lapset nukahtivat nopeasti. Kivaa oli Porissa ja pitääkin mennä sinne uudelleen kesällä.
Tuo on jotenkin mielettömän kaunis tuo Myrsky. Hyvä kokonaisuus, haikea tunnelma. Hieno Pori-päivä ja monta hyvää saalista! Aika perinteisiä suurin osa patsaista, paljon kuvia suurista miehistä. ;)
VastaaPoista