Syysloman reissu Helsinkiin, osa 1

Vuotuinen syysloma tuli jälleen. Lapset saavat hetkisen hengähtää kouluhommista ja iskällä on päivisin puuhankeksintää edessä. Keskiviikkona lähdimme lasten kanssa kolmisin aamuisella junalla kohti maamme pääkaupunkia. Matka sujui mukavasti, syksyisen sateen saatellessa valtionrautateiden matkustajia. Aikataulusta jäimme jälkeen tällä kertaa vain 17 minuuttia. Lapset tuijottivat puhelimiltaan jotain nettivideoita, itse keskityin erinomaiseen Sjövallin ja Wahlöön Beck-kirjaan "Kadonnut paloauto - romaani rikoksesta".

Asemalla luovutin jälkikasvun mummansa hoiviin loppuviikoksi ja lähdin päämäärättömästi kulkemaan stadin katuja. Aluksi oli suunnitelmissa mennä jonnekin museoon katsomaan näyttelyjä, mutta lopulta päädyin Punavuoren kautta Kaivopuistoon ja sieltä Kaartinkaupunkiin ja Richardinkadun kirjastoon.

Kuva syksyisestä Kaivopuistosta.

Ennen reissua suunnittelin hieman ohjelmaani tutkimalla patsastiedostojani. Huomasin, että suurin osa julkisista veistoksista, jotka ovat keskustan alueella, olen jo kuvannut. Ei siis ollut mitään erityistä paikkaa, minne mennä etsimään veistotaidetta. Hietsun hautausmaan ajatuksen hautasin heti alkuunsa. Kalmistossa olisi mennyt niin pitkään, että olisin varmasti myöhästynyt kotiin kuljettavasta linja-autosta.

Eirassa päätin käydä katsomassa ns. Grönblomin taloa. Kyseinen arvotalo oli pitkään surkeassa jamassa, mutta perikunta pääsi sopuun ja talo myytiin pari vuotta sitten. Suurremontin ja entisöinnin jäljiltä talo on nyt upeassa kunnossa. Ja pihamaalle on näemmä palautettu allasta koristamaan Viktor Janssonin veistos Kala ja poika vuodelta 1929. En tällä kertaa räpsinyt kuvia aidan ylitse, kuten tein vuosia sitten ohikulkiessani.

Grönblomin kartanon lähellä olevassa puistossa tutkailin ja kuvailin Matti Hauptin marmoriveistosta Kolme vesiastiaa kannattelevaa poikaa. Hieno veistos upeassa puistossa. Onneksi ilkivaltaa ei ole enää veistokselle tehty.

Astelin kohti meren rantaa ja poikkesin ihastelemaan Villa Ensin veistoksia. Otin uudet kuvat Harald Sörensen-Ringin kahdesta pronssiveistoksesta (Jäähyväiset ja Äitiyden ilo), Johannes Haapasalon marmorisista reliefeistä sekä Emil Wikströmin ovenkahvasta. Pihan nurkkauksessa olevaa tuimannäköistä ukkoa en tällä kertaa kuvannut.

Menin autotien toiselle puolelle ja könysin skeittipuiston poikki Merenkulkijoiden muistomerkille. En ole tämän Oskari Jauhiaisen ja Eero Eerikäisen yhdessä suunnitteleman teoksen luona käynyt koskaan ihan siinä monumentin läheisyydessä. Nyt kävin ja näin kaikki osiot, mitä siellä on.

Wikipediasta:

"Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkki (alun perin Merenkulun muistomerkki) on Oskari Jauhiaisen ja Eero Eerikäisen suunnittelema, Helsinkiin vuonna 1968 meren­kulkijoiden kunniaksi ja tunnustukseksi pystytetty muistomerkki.

Muistomerkki sijaitsee meren rannalla Eirassa, Ursinin kalliolla. Se on betoninen, majakkaa muodostava rakennelma, jonka huipulla paloi 2010-luvun puoliväliin asti ikuinen tuli. Betoni­pylväiden välissä maan pinnalla on pronssinen kompassi­aiheinen medaljonkimainen veistos, jossa on suomeksi ja ruotsiksi teksti 'Suomen meren­kulkijoille' sekä roomalaisin numeroin merkitty vuosi­luku MCMLXVIII (1968).

Nykyään muistomerkki käsitetään ennen kaikkea hukkuneiden merimiesten muisto­merkiksi ja muistelu­paikaksi. Vuosittain pyhäinpäivänä Suomen Merimieskirkko järjestää sen luona tilaisuuden mereen menehtyneiden muistoksi. Tilaisuuden yhteydessä pelastus­laivat tekevät kunnia­käynnin muisto­merkin edustalla. Järjestö on myös kiinnittänyt siihen muisto­laatan, jossa ovat Itämerellä vuonna 1979 uponneen M/S Malmin mukana hukkuneiden nimet sekä teksti: 'Mereen jääneiden vainajien muistolle.'"

Merenkulkijoiden muistomerkiltä kuljin rantaa pitkin kompassikulmalle saakka ja siitä aina Kaivopuiston reunaa pitkin roomalaiskatoliselle katedraalille. Jätin Pekka Jylhän kultaisen Odotus-patsaan nyt kuvaamatta. Kadun varrella oli poliisiauto parkissa. Ajettelin heidän olevan aika kaukana jenkkien ja brittien lähetystöltä, mutta kun pääsin lähemmäs, tajusin syyn miksi he olivat siinä: tuollahan on Turkin lähetystö, sitä pollarit olivat vahtimassa.

Kuvasin katedraalin seinällä olevat valkoiset patsaat, jotka ovat seuraavanlaiset: ylinnä on pyhä Henrik, vasemmalla Paavali ja oikealla Pietari. Tekijää ei seurakunnan sivuilta löytynyt.

Kirkolta lähdin ohi Venäjän lähetystön kohti Tähtitorninmäkeä. Tulin lopulta Kirurgisen sairaalan ohi ja Kaartinkujalle Pääesikunnan taakse ja huomasin vanhan maneesirakennuksen seinässä olevat hevosreliefit. Kukakohan ne on siihen tehnyt?

Sitten päädyin Kasarmitorin kulmille. Jälleen kerran katselin suljettujen ovien takaa, kuinka Tapio Junnon veistämä teos seisoo Korkeimman hallinto-oikeuden ala-aulassa. Ei kuvia siitä, vieläkään. Lähellä olevassa seinässä on Gunnar Finnen reliefi Säästäjä, josta otin nyt vähän paremmat kuvat kuin aiemmalla ohikulkukerralla. Finne teki reliefin aikoinaan vuonna 1942 silloisen Postipankin pääkonttorin seinäkoristeeksi.

Sen jälkeen menin torille tutustumaan Pekka Kauhasen hienoista kalabaliikkia aiheuttaneeseen Talvisodan muistomerkkiin nimeltä Valon tuoja. Sotien muistomerkkejähän on lukemattomia ympäri Suomen ja varsinkin kirkkomailla. Pääkaupungista sellainen on kuitenkin puuttunut (onhan tietenkin Hietsussa ja muuallakin sankarihautausmaita), joten sellaisen päättivät 100-vuotisjuhlaa varten hankkia.

Veistos on samanlainen kuin monet Kauhasen aiemmat veistokset. Se vaan on julmetun paljon isompi kuin ne aiemmat. Mutta ihan näyttävä reikäinen peltiukko se on.

Wikipediasta:

"Talvisodan kansallinen muistomerkki eli Valon tuoja on Helsingin Kasarmitorilla sijaitseva teräspatsas, joka valmistui vuonna 2017. Muistomerkki on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen suunnittelema noin 10 metriä korkea sotilas. Se on Suomen suurin teräspatsas. Kauhanen voitti kulttuuriministeriön järjestämän suunnittelukilpailun vuonna 2013.

Veistos koostuu pallolla seisovasta sotilaasta. Pallon sisällä on 105 valokuvaa, jotka edustavat 105 päivää kestänyttä sotaa. Teos on 10,6 metriä korkea ja painaa 6 000 kiloa. Muistomerkki symboloi talvisodan tapahtumia ja sen vaikutuksia kulttuuriin. Sotilaan univormu on täynnä reikiä, esittääkseen sekä vahvuutta että voimattomuutta."

Kasarmitorilla on myös Silmä, vanhan kaivon muistomerkki. Sen on tehnyt Jukka Tuominen vuonna 2006.

Torilta kuljin katuja pitkin Richardinkadulle ja päätin poiketa kirjastoon katsomaan, josko Wäinö Aaltosen marmoriveistos Kahlaaja olisi palannut omalle paikalleen kirjatornin portaiden yläpäähän. Ja siellähän se olikin! Edellisellä kerralla, kun kävin siellä, veistos oli kärrätty HAM:iin näyttelyä varten.

Kirjastosta menin viereiselle Korkeavuorenkadulle ja ajattelin piipahtaa WSOY:n päämajassa. Viime kerralla, kun siellä kävin, sain kuvata myymälässä olleet hienot veistokset. Niistä kerroin tässä raportissa! Toivoin, että nyt voisin päästä tutkimaan kustantamon muita taideteoksia. Mutta siellähän oli vain tyhjät liiketilat ja näytti muutkin paikat olevan tyhjillään. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että byroo oli häipynyt paikalta.

Sieltä lähdin sitten kohti Amos Rexiä, jonne en kuitenkaan mennyt, koska oli mentävä nappaamaan jotain hiukopalaa. Kävin kultaisten kaarten alla syömässä. Sen jälkeen pohdin HAM:ia ja Ellen Thesleffin näyttelyä. Jätin senkin väliin, koska aika oli käymässä vähiin. Päädyin kiertämään Kampin korttelin, kiipeilemään Amos Rexin takapihalla ja käymään Lautapelit.fi-kaupassa Carcassonne-pelin lisäosia tutkimassa. Sitten olikin aika siirtyä linja-autoasemalle ja kohti kotia.

Seuraavan kerran isolle kirkolle lauantaina, ehkä siitä reissusta tulee jotain pientä kerrottavaa myös tänne blogiin. Pysykää taajuudella.

Ikuisuusprojekti numero uno check!

Syyslomaviikko käynnistyi heti perjantaina, kun pappa tuli hakemaan lapset yökylään. Jäimme vaimon kanssa viettämään laatuaikaa kahden kesken ja lauantaina olikin hyvin aikaa käydä kunnon kävelylenkillä, pitkästä aikaa Pispalassa ja Tahmelassa.

Könysimme tutusti ylös Pyynikin mäkeä ja poikkesimme Lauri Viidan muistomerkille. Muistelimme siinä Viidan 100-vuotisjuhlapäivää, joka on tämän vuoden joulukuussa. Silloin lisää Viidasta. Tässä yksi kuva Viidan muistomerkistä Betonimyllystä runon siivet (paljastettu vuonna 1991), jonka on tehnyt Pertti Mäkinen.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"'Suunnitelma muistomerkistä sai hahmonsa välittömästi lukiessani Betonimylläri-runokokoelmaa. Nimiruno koko väkevyydessään teki minuun juuri sen vaikutuksen, mikä on nyt nähtävissä valmiissa muistomerkissä', totesi kuvanveistäjä Pertti Mäkinen.Muistomerkki paljastettiin Lauri Viidan syntymän 75-vuotispäivänä vuonna 1991."

Viidan monumentilta jatkoimme matkaa ja poikkesimme sitten Pyykkimettään maisemia ihailemaan. Pyhäjärvi, tuo Viidan suosikkijärvi, näytti upealta syksyisen harmaassa säässä. Tahmelan rannalla kelluva saunalauttakin osui silmään likimain heti.

Pyykkimettässä on punakaartilaisten muistomerkki. Perinteinen graniittipaasi, ilman mitään pröystäilyjä. Sen on suunnitellut Merja Vainio ja se on paljastettu vuonna 1982. Työväenmuseo Werstaan sivut kertovat näin:

"Lähes kolmemetrinen mustasta graniitista valmistettu muistomerkki on lahjoitus Tampereen Punakaartilaismuistomerkin Tuki ry:ltä Tampereen kaupungille. Kun kaupunki oli jo siirtynyt valkoisten valtaan, käytiin vielä Pispalassa Tampereen viimeiset taistelut. Epilänharjulla taistelleet punaiset antautuivat viimeisinä, 6. huhtikuuta. Pispalassa ja Epilässä antautuneiden vankijono marssitettiin Pirkkalan valtatietä pitkin Keskustorille, jossa heidät liitettiin muiden vankien joukkoon."

Pispalasta laskeuduimme Lauri Viidan syntymäkodin ja museon ohitse Tahmelan puolelle. Kiersimme pitkän reitin ohi uittotunnelin aina Hyhkyn perukoille saakka ja sieltä takaisin Pyhäjärven rantaa pitkin. Mietimme Tahmelan rannan kohdalla ollessamme, että kannattaisikohan kaupungin henkilökunnan käydä hinaamassa se saunalautta pois mätänemästä.

Piipahdimme myös Tahmelan lähteellä, jonka rannalla on muistokivi laattoineen.

Pendolla pääkaupunkiin

Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys, Pendolino kuljetti meidät Helsinkiin. Siellä oli tarkoitus mennä Tennispalatsiin katsomaan japanilaisen Yayoi Kusaman näyttely. Matkalla bongattiin Jukka Lehtisen vuonna 2007 paljastettu Oma maa mansikka -teos. Se sijaitsee eduskunnan lisärakennuksen pihalla.

Muutamien kesän reissun jälkeen esiteltyjen muistolaattojen lisäksi oli pakko pysähtyä Luonnontieteellisen museon edustalle ihailemaan Jussi Mäntysen Hirveä. Lisäksi museon seinässä on muistolaatta hienon talon aiemmasta käytöstä Kadettikouluna.

Pohjoisella rautatiekadulla on yhden talon seinässä kaksi samanlaista reliefiä. Liekö ne tehnyt joku tunnettu kuvanveistäjä vai ovatko liukuhihnatavaraa?

Kusaman näyttelyn jälkeen katsoimme läpi sekä Tove Janssonin perusnäyttelyn että taidemuseon samanlaisen. Patsaanmetsästäjän iloksi tuosta jälkimmäisestä löytyi itselle ennennäkemättömiä teoksia. Ville Vallgrenin vuonna 1904 veistämä Uni on hieno naisen pääkuva. Infolaatan mukaan veistos on omistettu Werner Söderhjelmille, joka oli kielitieteilijä ja kirjallisuudentutkija.

Suomen neito -veistos on kaikille Tampereella vierailleille tuttu, onhan hän yksi neljästä Hämeensillan Pirkkalaisveistoksesta. HAM:n tiloissa on neidon marmoriversio, jonka Wäinö Aaltonen veisti vuonna 1929.

Taiteilijoista kertovalle muotokuvaseinälle oli ynnätty myös Aaltosen valokuva. Siinä Wäiski oli työn touhussa tekemässä jotain lukemattomista hienoista veistoksistaan.

Jansson-osiossa oli myös valokuvia. Niistä mielenkiintoisin oli Per Olov Janssonin kuva Viktor Janssonista ateljeessaan Lallukan taiteilijakodissa. Kuvassa isä-Jansson valmistelee Kaivopuistoon lopulta sijoitettua Arvid Mörnen patsasta. Taustalla näkyy vaikka mitä veistoksia, osa tuttuja, osa tuntemattomia.

Museolta kohti maisemia ja patsaita

Taidemuseolta lähdimme katsastamaan muutaman patsaan, joita en ollut vielä kuvannut. Niistä ensimmäinen sijaitsee Lapinrinteellä Satakuntatalon seinässä. Otin yhteyden Satakuntalaisen osakunnan kuraattoriin, joka kertoi että seinässä oleva Satakunnan vaakuna ei olekaan Emil Cedercreutzin, kuten epäilin, vaan Lauri Leppäsen veistämä. Laurin oman osion voit tsekata täältä!

Satakuntatalossa on jokunen taideteos nähtävillä. Siellä pitää vierailla heti kun vain mahdollista.

Matti Haupt, osa 2

Sitten oli vuorossa tälle päivitykselle nimen antanut teos. Vihdoinkin sain kuvattua ja pääsin ihailemaan lähietäisyydeltä Matti Hauptin patsasta Kohottava voima, joka sijaitsee Punavuoressa Telakkapuistossa.

Patsas on varsin karu ja muhkurainen. Vaimo sanoi, että ota kuva jaloista ja varpaista. Ne näyttävät aivan samanlaisilta kuin Don Rosan piirtämässä Roope Ankka -tarinassa, jossa Roope pamauttaa pöydälle nostamansa kultaiset perintötekohampaat kiinni, kun Jamesin veljesten sormet ovat tekarien sisällä. Junarosvojen sormet ovat sen jälkeen ihan mutkaiset.

Helsingin taidemuseon nettisivut puolestaan kertovat sen, mitä olisi voinutkin epäillä eli Rodin ja Michelangelo lienevät olleet esikuvina tälle muhkuraiselle teokselle:

"Suomen kaapelitehdas pystytti Kohottava voima -veistoksen 28.10.1962 juhliessaan 50-vuotista toimintaansa. Veistos on pronssia ja sen korkeus on jalustoineen 4 metriä. Maapalloa nostavaa miestä esittävä veistos on tehty Italiassa, jossa teos oli myös näytteillä ennen kuin se pystytettiin Helsingissä paikalleen. Veistoksen hahmossa voi nähdä erilaisia viittauksia kuvanveiston historiaan. Tyyli muistuttaa 1800-luvun loppupuolen realismia, pronssipinnat on työstetty elävästi kuin Rodinin töissä ja miehen päässä on Michelangelon Davidin piirteitä."

Ikuisuusprojektin tultua nyt onnellisesti päätökseen päätimme poiketa Grönblomin talolla. Tämä kyseinen upea vanha talo on seisonut tyhjillään vuosikaudet. Sen pihalla oli ennen muinoin myös Viktor Janssonin Kalapoika-suihkukaivoveistos, mutta enää sitä ei altaan koristeena näkynyt. Toivottavasti uusi omistaja on korjannut veistoksen talven tieltä piiloon eikä sitä ole varastettu.

Grönblomin talon ja Tehtaankadun välissä on hieno pieni puisto pensaineen ja kiviportaineen. Lisäksi puiston koristeena on Hauptin veistos Kolme astiaa kannattelevaa poikaa. Kyseinen teos on nähnyt Helsinkiä: ensin se sijoitettiin Katajanokalle Keskon pääkonttorin edustalle, sieltä poikien matka jatkui Korkeasaareen ja lopulta Eiran puistoon. Siellä teosta on töhritty, mutta se on onneksi pystytty puhdistamaan edes jonkin verran.

Seuraavana vuorossa oli jälleen Matti Hauptin veistos eli Metsäkauris, toiselta nimeltään Bambi, josta voi lukea lisää Masan omasta osiosta täältä!

Sitten muitakin kuin Haupteja

Bambin leikkipuiston kupeessa on Uno Staudingerin aikoinaan rakennuttama sairaala, joka on nykyään nimeltään Villa Ensi, nimetty Staudingerin tyttären Ensin mukaan. Staudinger oli taiteen ystävä ja mesenaatti, joka auttoi rahoittamaan mm. Emil Wikströmin uraa.

Villa Ensin länsinurkalla seisoo valvojana Viktor Janssonin veistämä Taistelija, joka tunnetaan  myös nimellä Valmis. Se on vuodelta 1913. Janssonin veistoksissa on tottunut seesteisiin naishahmoihin, joita Faffan veisteli mallinaan tyttärensä Tove. Tokihan Jansson teki myös sankaripatsaita, joissa oli yrmeitäkin ukkoja.

Tuosta Taistelijasta tulee hieman mieleen Predator. Samanlainen ruumiinrakenne ja kasvonpiirteet. Hmm...

Villa Ensin pääovien edessä ovat Harald Sörensen-Ringin veistokset Äitiyden ilo ja Jäähyväiset. Luulin esitelleeni kyseiset patsaat jo muutama vuosi sitten, mutta näemmä olin laittanut näistä pelkät jalat niitä esitelleeseen Jalat, jalat, jalat -päivitykseen.

En ollut tuolla edellisellä kerralla tajunnut vilkaista pääovea tarkemmin. Nyt olin päivittänyt tietokantoja sen verran, että tiedossa oli siellä olevat Johannes Haapasalon reliefit. Olikin mukava ihailla niitä (ja ottaa kuvat, tietenkin).

Juuri kun olimme lähdössä jatkamaan  matkaa, vaimo huomasi ovenkahvankin olevan taideteos. Nappasin siitä kuvat ja tekijä on ollut tässä ihmetyksen aiheena. Eipä ole enää. Kävin kirjastossa ja lainasin sieltä Emil Wikströmistä kertovan kirjan, joka on julkaistu vuonna 2002 Mäntässä pidettyä näyttelyä varten. Ja katso! Siellähän se kerrotaan, että Wikström veisti kyseistä ovea varten kaksi ovenkahvaa. Toinen on tietenkin oven toisella puolella, joten onpas kivaa, kun pääsee uudelleen vierailemaan tuolla Villa Ensin suunnalla!

Uno Staudingerilla oli Villa Ensin lähistöllä, Laivurinkadun toisella puolella kotitalo nimeltään Villa Johanna, nimetty vaimonsa Hannan mukaan. Sinne korkeiden muurien varjoon hän sijoitti Wikströmin suihkukaivoveistoksen. Se on sittemmin siirretty muihin maisemiin, mutta yritin tiirailla muurien taakse, josko siellä olisi ollut joitain veistoksia tai ainakin jälkiä niiden aiemmasta sijainnista tontilla. Eipä löytynyt, mutta viereisen talon seinässä on koristeena hauska lohikäärme.

Näiden patsaiden tiimoilta olikin kännykästä jo akku loppu, joten kuvasin isolla kameralla vielä pari vanhaa Ladaa matkalla rautatieasemalle.

Eläimellistä maanantaita tiedossa

Maanantaina kävimme Korkeasaaressa. Siellä oli jäljellä vielä pari hiekkaveistosta.

Viimeiset kuvat tähän päivitykseen ovat Constantino Pandianin legendaarisesta Pukki-veistoksesta. Siitä on jo vaikka kuinka paljon kuvia tallessa ja päivityksiäkin on tehty ainakin Eläinaiheiset -ykkösosaan. Edellisellä kerralla vuosi sitten joulukuussa laitoin myös Instagramiin kuvan. Silti siitä on aina otettava ainakin muutama kuva. Ja lisättävä blogipäivitykseen, tietty.

Vaimo lukaisi tämän päivityksen äsken läpi ja mainitsi erinomaisen idean: Korkeasaareen voisi laittaa enemmänkin patsaita. Nythän eläintarhasaarella on portilla jättimäinen puusta veistetty laiskiainen ja Pukki. Korkkiksen rantoja kiertää lähes koko matkalta kävelytie. Sinne voisi laittaa jokusen patsaan, samaan tapaan kuin on mm. Tampereella Sorsapuistossa ja Kotkassa Sapokanpuistossa.

Tässä kaikki tällä kertaa. Ilmat kylmenevät, päivät pimenevät. Patsaanmetsästäjän on varmaankin siirryttävä sisätiloihin. Siitä lisää tuonnempana.