Syyslomalla piipahdettiin Forssassa

Forssa, Tyykikylä. Hieno paikka pikku vierailulle. Sopivasti matkalla appiukon luokse Karkkilaan.

Lähdimme reissuun perjantaina sankan sumun ympäröimänä. Ensimmäinen etappi oli välillä Tampere-Urjala. Vaimo ja lapset olivat tämän pätkän jo kerran suhanneet ja hyväksi havainneet. Matkalla näytti, että olemme jonkin verran myöhässä, mutta lopulta olimme perillä Urjalassa vain pari minuuttia aikataulusta jäljessä.

Urjalassa meidän jatkoyhteys olikin jo odottamassa ja ensimmäinen bussi pääsi matkaan kohti Turkua. Forssan-bussin kuljettaja olikin oikea palveluammattilainen. Ei hymyä, ei sanaakaan. Ei muuta kuin kuitit kouraan ja kaasu pohjaan. Kiva, että tuli sentään ruuman luukun avaamaan, saimme tavarat sinne ja mukaan matkaan.

Tuo pienenpieni kupru ei kuitenkaan häirinnyt matkantekoamme ja reissu sujuikin erittäin mukavasti. Sekä lapset että aikuiset nauttivat. Pääsimme hienosti aina päätepysäkille saakka. Jäimme odottelemaan pappaa linja-autoaseman kulmalle. Sumu oli hälvennyt - ainakin toistaiseksi - ja aurinko paistoi. Forssan torille alkoikin kokoontua mukavankokoinen porukka paikallisia pultsareita.

Otin kameran kainaloon ja kipitin torin toiselle laidalle patsaita kuvaamaan. Ensimmäisenä vuorossa oli Aukusti Veuron vuonna 1912 veistämä Istuva tyttö, joka on kuin Kööpenhaminassa sijaitseva kuuluisa Pieni merenneito -patsas. Veuron teos on vuoden vanhempi kuin Edvard Eriksenin, mutta niitähän on voitu tehdä samaan aikaan, paljastus vain on tapahtunut eri aikaan. Eihän Forssan patsastakaan ole omien tietojeni mukaan tuona vuonna sinne paljastettu. No, tutkitaan ja hutkitaan asiaa.

Siinä istuvan tytön vieressä läheisellä kumpareella on Kehrääjätyttö, joka on Viljo Savikurjen teos. Se on vuodelta 1957. Savikurjen tunnetuimpia teoksia ovat Helsingissä entistä hotelli Hesperiaa vastapäätä oleva Sokerityttö.

Kehrääjätyttö on hieman samanlainen veistos kuin Veuron Verkonkutoja, josta kerroin tässä päivityksessä. Tuolta näet myös mitä muita patsaita tuolloin Forssassa kuvasin.

Torilta lähdin tois puol jokkee eli menin Loimijoen yli, hotelli Koskenniskan ohi ja siinä hetsillään onkin patsas nimeltä Mylläri. Patsas on vuodelta 1967 ja sen on veistänyt Tampereelle useita veistoksia tehnyt Unto Hietanen. Hänen oman osionsa voit lukaista täältä!

Aurinkoinen keli oli kiva, mutta aiheutti pieniä kuvaamisongelmia, koska valopallo loimotti juuri patsaiden takaa, matalalta. Ja sopivasti kaikkien patsaiden rintamasuunta oli länteen.

Näiden kolmen patsaan jälkeen tuli pieni tauko, joka vietettiin riemukkaasti Vesihelmessä polskien. Uintireissun jälkeen söimme Martinassa, jossa olikin hyvät pöperöt. Lapsille pizzaa ja aikuisille kanaburgerit. Vissyt tosin jäivät saamatta.

Sen jälkeen hurautimme etsimään vielä paria veistosta. Jätimme tällä kertaa väliin Heikki Häiväojan graniittisen Ihmisen hyväksi -veistoksen, joka on työväentalon edustalla, ja ajoimme suoraan Kuhalan koulun pihaa kohti. Siellä koulun seinustalla on Aukusti Veuron tuttu veistos, joka täällä Vorssaas tunnetaan nimellä Vasikkaa juottava. Samaisen patsaan isompi valos on Hämeenlinnassa taidemuseon edustalla ja nimellä Vasikanjuottaja. Hämeenlinnassahan kävimme syyskuun alussa ja sen raportin voi lukea täältä!

Koululta ajoimme vielä vanhan kutomon alueelle, jossa nykyään on ainakin yksi hypermarket. Kiersimme vanhan kutomon, enkä tällä kertaa havainnut kutomon pääsisäänkäyntiä, jonka yläpuolella on Walter Runebergin tekemä August Borgströmin muotokuvareliefi. Se jäi siis ensi kertaan. Sen sijaan löysin kyllä kutomon toiselta puolelta Viktor Janssonin Kalapoika-suihkukaivopatsaan. Vedet oli altaasta jo poistettu, mutta poika ja kala olivat paikoillaan. Tämä Janssonin veistos on vuodelta 1935.

Aika hyvä saalis tällä reissulla! Viisi kuudesta tavoitteena olleesta patsaasta/veistoksesta tuli kuvattua. Tai seitsemästä, jos tuon Häiväojan graniittityön laskee mukaan.

Forssaan jäi siis vielä yksi Runeberg, yksi Häiväoja, kaupungintalolla olevat Veurot sekä kaikki ne, joita en ehtinyt näkemään edellisellä hautausmaakäynnillä. Onneksi matka täältä Tampereelta ei ole lopulta pitkä.

Loppuun vielä tunnelmakuvia Karkkilasta:

Siihen päättyivät reissuraportit tältä erää. Seuraavaksi vuorossa jotain muuta, ehkä voisi pitkästä aikaa julkaista jutun jostakin kuvanveistäjästä.

Väinö Richard Rautalinin veistoksia, osa 2

Tampereen nurkilla vaikuttanut ja viimeisen kotikaupunkinsa Lempäälän kirkkomaan multiin aikoinaan peitelty kuvanveistäjä Väinö Richard Rautalin on saanut sijoitetuksi hienoja taideteoksiaan ympäri Tamperetta ja lähikuntia. Esittelin Rautalinin julkisia veistoksia hänen omassa osiossaan vuonna 2013 ja sen jutun voi lukea täältä!

Löysin netistä suurin piirtein vuosi sitten blogitekstin, jossa kerrottiin Rautalinista paljon sellaista, jota en ollut aiemmin nähnyt enkä tiennyt. Nappasin sieltä tietokantaani mm. Kaupin sairaalan naapurissa olevan Tammenlehväkeskuksen sisällä olevat teokset. Lue Joel Niinisen teksti täältä!

Viime viikolla oli vihdoin sopiva hetki lähteä käymään tuolla Tammenlehväkeskuksessa. Navakan tuulen saattelemana kävelin parin kilometrin matkan kohti Lapinniemeä ja Kaupin metsän länsilaitaa. Oikea paikka oli helppo löytää ja pääsin nopeasti juttusille opastuksen työntekijän kanssa. Parin puhelun jälkeen sain avukseni keskuksessa kulttuurikuntoutuksesta vastaavan virikeohjaajan ja pääsin luvan kera kuvaushommiin.

Koska netistä ei löydy näistä patsaista mitään lisätietoa, käytän tuleviin lainauksiin tuota Joel Niinisen blogitekstiä. Niinisen tietojen mukaan pronssivalokset ovat vuosilta 1989-90. Ne ovat alun perin olleet kipsivaluina mukana Rautalinin ensimmäisessä omassa näyttelyssä Näsilinnassa vuonna 1921. Niininen kertoo vielä blogissaan kipsivalosten kohtalosta: ne lienevät tuhoutuneet vuonna 2003 Teiskossa sijainneen Koivuniemi-huvilan tulipalossa. Mutta nyt niiden patsaiden pariin...

Ensimmäisenä menimme tutkailemaan teosta nimeltä Inspiraatio. Se on vuodelta 1921.

Niinisen blogista:

"Veistos on vuodelta 1921 Näsilinnan näyttelyn lehtiarvostelussakin mainittu 'Inspiraatio'. Taiteilija oli itse silloin 30-vuotias. Kuvan mieshahmolla on käsissään kuvanveistäjän tunnusmerkit, taltta ja vasara."

Seuraavana vuorossa oli pääaulassa oleva sankaripatsasreliefi Rukoileva sotilas vuodelta 1940. Se on valettu pronssiin vuonna 1989.

Niinisen blogista:

"189 cm korkea 'Rukoileva sotilas' vuodelta 1940 on neljäs Richard Rautalinin veistos Tammenlehväkeskuksen aulassa. Siihen kiinnitetty laatta kertoo sen vaiheista."

Laatassa lukee:

"Reliefin lahjoitti veljeskodille tekijän puoliso Ester Linnansaari. Pronssiin valamisen kustansi Sotainvalidien Veljesliiton Pirkka-Hämeen piiri ry:n naistoimikunta. Valutyö Taidevalimo P. Venäläinen Ky, Kuopio, 1989."

Aivan sotilasveistoksen lähettyvillä, pääaulan vieressä olevan kahvilan kupeessa käytävällä oli vielä kaksi Rautalinin veistosta, Bacchus ja Purolla.

Niistä oikeanpuolimmainen esitti siis Bacchusta, tuota muinaisen Kreikan mytologiasta tuttua juhlinnan mestaria. Bakkanaalihemmo on veistetty vuonna 1920.

Niinisen blogista:

"Näkemäni Rautalinin veistosten kaikki miehet ovat ilmeeltään totisia. Tästä poiketen Tammenlehväkeskuksessa hymyilee raukeasti tämä vuodelta 1920 oleva 135 cm korkea Bacchus viinirypäleineen ja juomamaljoineen."

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Rikun teoksena oli Purolla-nimellä tunnettu veistos, jossa nuori nainen on ruukkuineen. Tämä veistos on myös vuodelta 1920.

Niinisen blogista:

"Vuodelta 1920 oleva 127 cm korkea naisfiguuri. Näsilinnan näyttelyssä on eräästä näyttelykuvasta päätellen ollut useita veistoksia naisvartalosta. 'Purolla'-nimisen veistoksen pienoismalli oli myös mukana näyttelyssä nimellä 'Faraon tytär'."

Näiden neljän Rautalinin teoksen lisäksi huomion Tammenlehväkeskuksen aulassa kiinnitti valkoinen kipsiltä näyttävä teos, joka esitti Kullervoa. Sen on tehnyt Marja-Leena Mettinen. Kuten kuvista näkyy, Kultsilla on kanaverkosta tehdyt siivet.

Tammenlehväkeskuksen suunnalta saamieni tietojen mukaan Kullervo on kuin onkin betoniveistos. Olisi varmaan pitänyt hypistellä ja varmistua asiasta, sano.

Entäpä muut Rautalinin veistokset? Niitä on vielä on jokunen näkemättä ja kuvaamatta. Sellaisia ovat mm. Pyynikinlinnassa, Emil Aaltosen museossa oleva Madonna ja lapsi sekä Hämeenkadun länsipäässä sijaitsevan, omistajaa taas ilmeisesti vaihtavan Viihdepalatsin 16 reliefiä.

Hatanpään valtatiellä, Koskikeskusta vastapäätä sijaitsevan Haarlan palatsina tunnetun, pylväiden ja portaita vartioivien ilvesten koristaman talon päätykolmio, Kalevankankaan hautausmaalla olevan Haarlan mausoleumin eli sukuhaudan muotokuvaplaketit ja kaikki siellä olevat puuttuvat veistokset (jos sellaisia vielä on jäljellä) sekä taiteilijan syntymäkunnassa Kalvolassa (nyk. Hämeenlinna) oleva A.L. Granfeltin hautamuistomerkki.

Lähellä Oripäätä, Loimaan kulmilla on Vapautemme puolesta -patsas ja Hyvinkäällä hautausmaalla Savolaisen haudalla jonkinlainen veistos. Kangasalla on Suinulan verilöylyn muistomerkki, johon Rautalin on ollut tekemässä ainakin jotain muotoilua.

Mitähän mahtaisi tulla seuraavaksi? Tulevaan päivitykseen varmaankin seuraava osa Tampereen koulukierroksesta. Joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Wäinö Aaltonen, osa 2 - muutamat päivitykset samaan nippuun

Meinasin laittaa näitä Wäinö Aaltoselta kerääntyneitä bongauksia tuohon alkuperäiseen esittelypakettiin, mutta kun tajusin, että niitä on sen verran paljon, päätinkin tehdä kakkososan. Nehän ovat aina kivoja, vai mitä?

Ensin linkki siihen ykkösosaan eli klikkaa tästä! Sitten uusien patsaiden ja kuvien kimppuun!

Eduskuntatalon edustalla olevat presidentit K.J. Ståhlberg ja P.E. Svinhufvud ovat todellinen murheenkryyni. Molemmilla kerroilla, kun olen ohi kulkenut ajatuksella kuvata patsaat, on mukana ollut vain kännykkä, joten kuvista on tullut näin surkeita. Patsaat ovat niin korkeita ja seisovat edestäpäin katsottuna siellä nyppylän päällä, joten taivas palaa taustalla valkoiseksi. Paras paikka napata kuva olisi varmasti Mannerheimintien toiselta puolelta, aidan vierestä, järkkärikameralla ja zoomilla. Ehkä siihenkin tässä vielä avautuu mahdollisuus, jahka vaan pääkaupunkiin ennättää.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Kaarlo Juho Ståhlberg (1865-1952) oli Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti 1919-25. Muistomerkki tilattiin Wäinö Aaltoselta sen jälkeen, kun vuonna 1955 järjestetty yleinen kilpailu ja vuoden 1956 kutsukilpailu (mukana taiteilijat Olli Vaittinen, Viljo Savikurki, Armas Tirronen ja Wäinö Aaltonen) eivät tuottaneet tulosta. Veistos on pronssia ja jalustakivi on punaista graniittia. Ståhlbergin muistomerkki paljastettiin 22.9.1959 jolloin oli kulunut 7 vuotta presidentin kuolemasta. Muistomerkki jatkaa Aaltosen veistoksille ominaista herooista ja klassista muistomerkkien perinnettä, jossa fyysinen näköisyys yhdistyy pelkistettyyn realistiseen muotoon. Ståhlberg on kuvattu lakikirja oikeassa kädessään, jolla muistutetaan hänen lakimiesurasta, poliittisesta toiminnasta ja erityisesti roolista Suomen hallitusmuodon isänä."

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944) oli Suomen tasavallan kolmas presidentti 1931-37. Hän muodosti marraskuussa 1917 ns. itsenäisyyssenaatin, joka julisti Suomen itsenäiseksi joulukuun alussa. Hän myös johti lähetystöä, joka kävi vuoden 1917 lopussa Pietarissa hankkimassa kansankomissaarien neuvoston tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle. Svinhufvudin muistomerkin tilasi Wäinö Aaltoselta P. E. Svinhufvudin muistosäätiö 1957 ja muistomerkki paljastettiin presidentin syntymän 100-vuotispäivänä 15.12.1961. Veistos on pronssia ja jalustakivi on punaista graniittia. Svinhufvud seisoo muistomerkissään vasen käsi pikkutakin taskussa ja oikea käsi nyrkkiä pöytään tukien. Aaltonen toistaa tässä teoksessaan samaa mallia, jota hän käytti samaan aikaan tekemässään K. J. Ståhlbergin muistomerkissa. Veistos on 1900-luvun alkupuolen suomalaisen muistomerkkiperinteen tyypillinen näköispatsas."

Porin Reposaaressa S2-torpedoveneen muistomerkin eli Myrskyn pääsimme kuvaamaan 2015 lokakuun alussa tekemällämme Porin-reissulla. Vierailimme perheen kanssa ympäri Poria (siitä tarkemmin täällä), ja reissun lopuksi kävimme viel Reposaaressa auringonlaskun aikaan. Siksi kuvatkin ovat hieman heikonlaiset. Tässä muistomerkin surevan naisen hahmossa on samaa näköä kuin muissakin Aaltosen muistomerkkinaisissa, kuten Hämeensillan Suomen neidossa, Muusassa ja Suru-veistoksissa.

Poritieto-nettisivuilta:

"Torpedovene S2:n muistomerkki sijaitsee Reposaaren kirkon edustalla Meri-Porin Reposaaressa. Torpedovene S2:n uppoaminen keräsi aikanaan huomattavasti julkisuutta ja järkytti niin merivoimien henkilökuntaa, suomalaisia merenkulkijoita kuin suurta yleisöäkin. Torpedoveneen hylystä löytyneet 23 vainajaa siunattiin Porin Reposaaren yhteishautaan 15. elokuuta1926. Onnettomuudessa menehtyneille pystytettiin kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen suunnittelema muistomerkki Reposaaren kirkkomaalle onnettomuuden vuosipäivänä vuonna 1930. Suomen merivoimat muistavat onnettomuuden uhreja yhä laskemalla muistomerkille seppeleen vuosittain."

Kuusankosken sankaripatsas Läpi tulen oli vuorossa kesällä 2015, kun lähdimme elokuussa mökkeilemään Haminan Mäntlahteen. Katsoin listalta matkan varrelle sopivat Kouvolan patsaat ja ei kun matkaan. Jokusen tovin jouduimme tätä monumenttia Kuusankosken keskustasta etsimään, mutta onneksi lopulta löytyi. Näin amatöörikuvaajana harmittaa, kun en edes sillä järkkärillä saa pilvisen harmaana päivänä parempia kuvia otettua. Pitäisi vain käyttää enemmän aikaa harjoitteluun.

Kouvolan nettisivuilta:

"Läpi tulen -patsas paljastettiin Kuusankoskella 28.9.1958 talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden Kymin Osakeyhtiön palveluksessa olleiden muistoksi. Tilaisuudessa juhlapuheen piti Kymin Oy:n hallituksen puheenjohtaja, varatuomari C.J. Ehrnrooth. Patsas esittää nuorukaista, joka pidättävin askelin, luja ilme kasvoillaan astuu läpi sodan liekkien. Jalustaan on hakattu teksti Pro Patria sekä vuosiluvut 1939-1944. Veistoksen monumentaalisuutta tehostaa taustalla sijaitseva toista metriä korkea liuskakivipäällysteinen muuri."
Tampereella sijaitsevan Aleksis Kiven muistomerkin Runoilija ja muusa kävin kuvaamassa uudelleen keväällä 2015. Aurinkoinen kevät innoitti kuvaamaan kaikkia mahdollisia tamperelaisia muistomerkkejä sinistä taivasta vasten ja tämäkin oli mitä parhain siihen tarkoitukseen.

Hämeensillan Pirkkalaisveistokset on tapana pukea sopivina hetkinä urheiluseurojen paitoihin. Jokusena vuonna jääkiekkoliigan finaaleissa häviävänä osapuolena ollut Tappara sai paitansa näiden patsaiden ylle, näin taisi olla tänäkin vuonna ja nyt pääsivät patsaatkin juhlimaan Tapparan pitkästä aikaa voittamaa mestaruutta. Paitsi jos ovat Ilves- tai KooVee-faneja. Sitten voi ehkä pikkasen harmittaa. Myös salibandyliigaa menestyksekkäästi pelaavan Classicin paidat sekä valkolakki on nähty näiden Aaltosen vuonna 1929 veistämien hahmojen yllä.

Palataanpa hetkeksi Helsinkiin. Kruununhaan eli Krunikan kaupunginosassa on paljon patsaita ja muita muistomerkkejä. Siellä on myös Wäinö Aaltosen Sarastus eli Nuori tyttö ja lupaus.

Lainaus toukokuun 2013 kuvaussessiopäivityksestä:

Ensin käännyimme Unioninkadulta Rauhankadulle ja olipas tylsä näky! Wäinö Aaltosen pronssinen veistos nimeltä Sarastus, jossa selityksen mukaan nuori nainen ihailee nousevaa aurinkoa ja suojaa siltä silmänsä eteen kohotetuin käsivarsin, olikin runtattu siirtolavan taakse. Remontit ovat kyllä todellinen pain-in-the-arse.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Punagraniittisella alustalla seisova pronssiveistos kuvaa kaunista nuorta naista, joka ihailee nousevaa aurinkoa ja näyttää suojaavan silmiään sen kirkkaalta valolta. Veistos on Suomen Pankin tilaus suoraan taiteilijalta. Teos on myös tunnettu nimellä 'Nuori tyttö ja lupaus'."

Tuo Nuori tyttö ja lupaus eli Sarastus on paljastettu tuolla paikalla vuonna 1956. Kruununhaan-kierros olisi mukava tehdä taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Siellä on tosiaan monta hienoa patsasta ja se Viisas hiirikin lienee palannut omalle paikalleen remontin jälkeen.

Tampereelta löytyy myös paljon taidetta sisätiloista. Kävin tammikuussa 2016 Sampolan kirjastossa ja poikkesin samalla vieressä olevan lukion tiloihin. Olin lukenut Aaltosen teoksista kertovasta kirjasta, että Sampolassa olisi Genius ohjaa nuoruutta -veistos ja tokihan sellainen kakkoskerroksesta löytyi.

Tampereen poliisilaitoksen sisällä on puolestaan aika surullinen näky. Paavo Nurmen patsaan kipsiversio seisoo keskellä kurjaa odotustilaa, rautatangoilla tuettuna ja halkeilleena.

Jotain tuolle veistokselle tarttis tehdä. Joku muistaakseni kirjoitti paikallislehti Tamperelaiseen tai sitten Aamulehteen tästä veistoksesta ja sen surkeasta tilasta yleisönosastokirjoituksen. En kyllä ole aiheesta sen jälkeen nähnyt julkista sananvaihtoa.

Hautausmaat ovat täynnä taidetta. Tampereen suurin hautausmaa on Kalevankankaalla. Siellä ei muistaakseni ole lainkaan Aaltosen tekemiä veistoksia, mutta Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla on. En ole siellä ehtinyt kuin pari kertaa vierailemaan, enkä saanut läheskään kaikkia paikkoja edes koluttua läpi. Seuraavaa kertaa varten on kuitenkin hyvä lista valmiina. Yhden vierailun aikana tuli napattua pikaisesti pari heikkolaatuista muistomerkkikuvaa ja yksi niistä oli presidentti Risto Rytin hautamuistomerkistä, jonka on veistänyt Wäinö Aaltonen. Tässä toistaiseksi tällainen epätarkka räpsäisy:

Johan on kaupungista toiseen hyppimistä, mutta palataan taas Tampereelle. Hämeenpuiston eteläpäädyn eli siitä alkavan Eteläpuiston maamerkkinä seisoo - ainakin vielä toistaiseksi - muhkea, graniittinen suihkukaivoveistos, jonka on tehnyt tietenkin Wäinö Aaltonen. Sen nimi on Osuustoimintamuistomerkki ja siinä on kaksi puolta eli kaksi erillistä osaa. Etupuolella on Ostoksilta paluu, jossa on kuvattuna naisia ja takapuolella on Tukinkantajat, jossa kolme miestä on työn touhussa.

Tutuilta museon sivuilta:

"Muistomerkki pystytettiin Tampereelle vuonna 1900 perustetun Suomen ensimmäisen osuuskaupan 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Osuuskauppojen keskusjärjestö Kulutusosuuskuntain Keskusliitto järjesti muistomerkkikilpailun, jonka Wäinö Aaltonen voitti luonnoksellaan Pato. Teos paljastettiin Osuuskauppaliikkeen 50-vuotisjuhlien yhteydessä 17.6.1950. Muistomerkin tieltä purettiin 1920-luvulla rakennettu soittolava.

Mahtavan monumentin etupuolella on kolmen naisen ryhmä. Yksi naisista kantaa kädessään koria ja toinen onnen oksaa. He symboloivat yhteistoiminnan henkistä ja kohottavaa puolta. Vastakkaisella sivulla on joukko suurta tukkia kantavia miehiä, jotka puolestaan ilmentävät yhteistoiminnan ruumiillisia ponnisteluja. Muistomerkki oli aikanaan Pohjoismaiden suurin veistos."

Kuulin juuri taannoin, että näissä mallina olleissa herroissa olisi ollut mukana presidentti Mauno Koiviston isä. Ainakin tuo vasemmanpuoleinen voisi olla Manun faija, näyttää paljon pojaltaan.

Sitten vielä lähikuvat toisen puolen naisista:

Jotta tämä kahden kaupungin välinen pomppiminen ei jäisi liian vähäiseksi, tehdään se jälleen. Hetken jo ajattelin järjestää nämä kuvat ja tarinat kaupungeittain, mutta enpä teekään sitä. Tämä on hauskempaa näin!

Siispä takaisin Helsinkiin: Munkkiniemen sankaripatsas Maaemo suojelee poikaansa kuvattiin toukokuussa 2013 erään nukutusajelu/patsaanmetsästysreissun viimeisenä kohteena. Sopivasti juuri kuvaushetkellä (jonka jälleen suoritin pikaisesti patsaalle juosten ja kuvat napaten) alkoi satamaan vettä, joten kuvailut jäivät nopeisiin räpsäisyihin.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Maaemo suojelee poikaansa kuuluu Wäinö Aaltosen myöhäiskauden tuotantoon, se on signeerattu vuodelle 1959. Veistoshahmojen kuvauksessa Aaltonen on vapautunut raskaasta monumentaalisuudesta ja teoksessa ilmenee ekspressiivinen pohjavire. Pojan hahmon klassismi on saanut vastaparikseen kubistisemmin luonnostellun symbolisen naishahmon. Pronssiin valettu kaksifiguurinen veistos seisoo harmaagraniittijalustalla. Teoksen korkeus on 240 cm ilman jalustaa. Veistos paljastettiin 5.6.1960. Maaemo suojelee poikaansa on Munkkiniemen sankarihaudalla, jonka ympäristön on suunnitellut arkkitehti, professori Aulis Blomstedt. Veistoksen jalustassa on teksti Pro Patria."

Jaaaa, eiköhän mennä takaisin Tampereelle! Antero Rinne, yhteiskuntatieteilijä ja Aaltosen ystävä. Aaltosen Rinteestä veistämä rintakuva sijaitsee Tampereen yliopiston sisällä. Tästä veistoksesta en ole löytänyt mitään tietoa, sitä ei ole kirjattu ainakaan kahteen Wäinö Aaltosen Museon julkaisemaan kirjaan, joissa on Aaltosen teosluettelo.

Vielä kerran matkustetaan virtuaalisella pendolinolla välillä Tre-Hki. Teimme itse tuon reissun toukokuun lopulla. Jokusen patsaan onnistuin reissun aikana bongaamaan. Niistä tärkein oli kuitenkin aivan majapaikan vieressä sijaitseva Rakentajan käsi. Helsingin Alppilassa, Kulttuuritalon pihalla oleva suihkukaivoveistos ei ole aiemmin kuulunut suosikkeihini, mutta onhan se varsin hieno ja itse asiassa täysin Aaltosen tyylinen.

Viimeisenä Aaltosen patsaista, jotka olen tähän mennessä ehtinyt näkemään on Muusa. Se sijaitsee Helsingin Esplanadilla, Kauppatorin päässä olevan ravintola Kappelin sisätiloissa. Tuttu myös tuolta ylempää, Aleksis Kiven muistomerkistä.

Siinäpä ne tällä kertaa.