Kesäloman viimeinen mökkireissu ja läjä patsaita, osa 2

Ja näin jatko-osaa pukkaa. Yleensä niissä on enemmän mättöä ja vähemmän oikeaa sisältöä. Mitenköhän on tämän päivityksen laita? Pidemmittä jorinoitta suoraan asiaan, vassokuu!

Mökkireissun kotimatka aloitettiin Haminan keskustasta. Kävimme viemässä lankomiehen silmätipat Satamakadun jääkaappiin ja lähdimme sitten kohti Tamperetta. Ensin kuitenkin poikkesimme Haminan sairaalalla, koska Mäntlahden hollantilaissyntyinen kuvataiteilija Herman oli siellä olevasta hitsaustyöstä allekirjoittanutt informoinut. Tosiaan, ensiavun edustalla seisoo tutunnäköinen lintu. Sitä ei kuitenkaan ole Haukkavaaran Veikko tehnyt, vaan Haaralan Veikko. Jälkimmäisestä ei ole mitään tietoa internetissä, joten voisiko kyseessä olla kuitenkin Haukkiksen Veka? Ja onko se Ankkalammen lintutyö saman miehen käsialaa? Vai naisen? Hmmm...

Hieno on joka tapauksessa tämäkin teos. Sen kuvattuamme lähdimme kohti moottoritietä ja suht lähellä sairaalaa bongasin omakotitalon pihamaalta läjän lintuveistoksia. Liekö samaisen Haaralan kotipiha? Nappasin pikaisen salakuvan ja sitten jatkoimme matkaa.

Ajoimme uutta moottoritietä aina tuttuun kuutostien risteykseen Koskenkylään ja siitä lähdimme pohjoiseen kohti Myrskylää. Paikallisia kuuluisuuksia emme nähneet, mutta pidimme juomatauon Lasse Virenin patsaan viereisessä puistikossa. Terho Sakki on patsaan veistänyt ja samanlainen on Helsingin Kisahallin edustalla. Siitä lisää Urheiluaiheiset patsaat -osiossa täällä.

Täällä YLE:n juttu ja video patsaan julkistustilaisuudesta Helsingissä.

Myrskylän kirkkomaalla on Sulo Mäkelän sankaripatsas, mutta sitä emme tällä kertaa ihastelleet vaan kävimme tien toisella puolella olevalla hautausmaalla kuvaamassa Pentti Papinahon veistosta Karjalaan jääneiden muistoksi.

Ei mitenkään erityisen vavahduttava teos, mutta ajaa asiansa erittäin hyvin.

Myrskylästä matka jatkui Orimattilaan, jossa jatkui kotimatkan veistäjähenkilöksi nousseen Papinahon veistosten metsästys. Kurvasin keskustaan, joka oli pullollaan väkeä. Kylällä oli markkinat ja se yhdessä aurinkoisen sään kanssa oli saanut porukan liikkeelle. Parkkipaikka oli kiven alla, mutta onneksi bongasin kaupungintalon takana vapaita paikkoja. Ei muuta kuin Volvo sinne ja kipin kapin lähialueella sijaitsevia patsaita tutkailemaan. Ensin kuvasin Papinahon veistämän Orimattilan varsat -monumentin, joka on vuodelta 1976.

Tässä teoksessa on vahvasti sama meininki kuin Lahdessa olevassa Hakkapeliittain paluu -teoksessa (1975), josta kerroin taannoisessa raportissa, jonka voi lukea täältä! En ole Lappeenrannassa vieraillut vuosikausiin, enkä ole siellä olevaa Rakuunapatsasta (1982) nähnyt, mutta kuvien perusteella siinäkin on sama idea ollut käytössä.

Kaupungintalon toisella puolella, talon seinässä on Papinahon vuonna 1959 tekemä Orimattilan kunnanvakuuna.

Kaupungintalon edustalla olevassa puistikossa on orimattilalaissyntyisen J.H. Erkon muistopatsas, jonka on veistänyt Aukusti Veuro. Tuosta ylläolevasta linkistä löytyvästä tekstistä voi lukea Lahdessa sijaitsevasta Erkon patsaasta. Laitetaan se linkki vielä, eli tästä klikkaamalla.

Tykkään paljon tuollaisista patsaista, missä on muitakin hahmoja kuin se, jota patsaalla kunnioitetaan. Kuten viime aikoina nähdyistä Uno Cygnaeuksen patsas Jyväskylässä ja tietenkin helsinkiläiset Runebergin ja Aleksanteri II:n patsaat.

Kävin Orimattilan paikallisesta pitseriasta hakemassa pari matkaevästä ja sitten lähdimme kohti sopivaa retkipaikkaa. Ajoimme kohti Lahtea, ei mitään. Emme halunneet pysähtyä Lahteen, vaikka siellä olisi mukaviakin paikkoja ollut puistoissa ja järven rannoilla, joten jatkoimme matkaa kohti kotia. Kyllähän nyt sitten siinä Hollolan jälkeen joku sopiva löytyy. Ei mitään sopivaa. Lapset nukahtivat takapenkille, joten posotin menemään, kunnes olimme jo lähellä Pälkänettä. Päätimme mennä Aapiskukkoon syömään ja viettämään viimeistä taukoa ennen kotia. Näin ollen orimattilalaiset pitsat matkustivat aina kotiin saakka ja ne syötiin vasta iltapalaksi.

Tämän enempää ei tälle reissulle patsaita siunaantunut, hieman verotti se ruokapaikan löytymisen hankaluus sekä kuuma auringonpaiste, jota oli jo monta tuntia autossa istuen (ilmastointi edelleen rikki) nautittu.

Mökkireissun patsaspommi jysähti Suomen Tsikagossa - katso kuvat!

Lähdimme Haminan suuntaan mökkeilemään perjantaina 5. kesäkuuta. Tarkoitus oli olla muutama päivä, mutta reissu venähti kahdentoista päivän mittaiseksi. Olin suunnitellut, että menomatkalla poikkeaisimme Lahteen, jossa voisi kuvata jokusen patsaan kaupungin varsin mittavasta julkisten taideteosten kavalkadista.

Päädyimme kuitenkin viime juhannukselta tuttuun reittiratkaisuun, joka vei meidät ensin erinomaiseen Pyynikintorin Liha -ruokakauppaan aamupalatarvikkeita hakemaan. Tällä kertaa vierailu kaupassa oli haikea, koska kauppiaspariskunta oli päättänyt lyödä hanskat lihatiskiin ja laittaa lapun luukulle. Onneksi ehdimme vielä piipahtamaan ja jättämään jäähyväiset ja tietenkin ostamaan ne pöperöt. Tampereelta ajoimme jälleen kohti Padasjokea ja pysähdyimme Matinsaaren levähdys- ja grillauspaikalle. Leipää, kinkkua, Laitilan La Rita -limpparia ja persikoita oli tarjolla evääksi.

 Matinsaaresta hurautimme ensin Padasjoen liittymään ja siitä Vääksyn kanavan kulmille Asikkalaan. Kanavapitäjässä päätimme etsiä Lauri Rapalan patsaan, mutta löysimme vain kalastusmuseon sekä sen pihamaan läheisyydessä olleen huikean hienon puiston. Tuon puiston kupeessa on Tomi Kulmalan teos Kiintorasti, joka on mestarisuunnistaja Minna Kaupin huikean uran kunniaksi pystytetty. Rapalan hienoa patsasta, jossa uistinkeisari on jättilohi sylissään, emme päässeet kuvaamaan, kun aikataulu alkoi jo painaa päälle eikä antanut sijaa jalkautua kanavan rannoille. Ensi kerralla sitten.

Täällä kuvamateriaalia Kiintorastin paljastustilaisuudesta.

Näytti siltä, että tämänvuotisen reissun patsasanti jää tuohon Kiintorastiin ja muutamaan tuttuun hautamuistomerkkiin sekä kahteen alla olevaan enkelipatsaaseen, jotka kuvasin uudelleen, kun kävimme Haminan Myllykylän hautausmaalla. Kunnes paluumatkalla poikkesimme sukuloimaan Lahteen. Haimme parkkipaikkaa Erkonpuiston kulmilta ja huomasin puistossa olevan peräti neljä pronssista muistomerkkiä aivan lähekkäin. Olin aiemmin kiinnittänyt huomiota vain Jussi Mäntysen Hirvi-patsaaseen.

Kun vierailumme oli päättynyt ja tulimme ulos porraskäytävästä, vaimo huikkasi, että "mikäs se tuo tuossa on?" Sisäpihalla oli suihkukaivo ja siinä naista esittänyt veistos. Tutkailin netistä ja sain selville, että kyseessä on Heikki Niemisen vuonna 1961 tekemä Susanna kylvyssä -veistos. Lapset olivat vesialtaan ympärillä innoissaan, olivathan he saaneet mäkkäristä happy meal -leluina vesipyssyt.

Toukokuussa 89 vuotta täyttänyt Heikki Nieminen on tehnyt uransa aikana lukuisia tunnettuja julkisia veistoksia. Niistä tunnetuimmat ovat varmasti Hymytyttö- ja Hymypoika-veistokset, joita on jaettu oppilaille vuosien aikana lukuisia pystejä.

Ennen kuin siirryin kuvaamaan Erkonpuiston patsaita, päätin poiketa parin korttelin päähän kävelykadulle torin kupeeseen, jossa on Pentti Papinahon veistämät kaksi korskuvaa ratsua, selässään kaksi kotiinpalaavaa hakkapeliittaa. Massiivinen monumentti on kyllä hieno teos.

Wikipedia-sivut kertovat näin:

"Hakkapeliittain kotiinpaluu on Lahden torin vieressä Aleksanterinkadun varrella Mariankadun kävelykaduksi muutetun osan keskellä oleva kahta kotiin palaavaa hakkapeliittaa kuvaava ratsastajapatsas. Sen on tehnyt kuvanveistäjä Pentti Papinaho, joka käytti työhön viisi vuotta.

Patsas paljastettiin 4. lokakuuta 1975 Lahden Sairaalanmäellä, josta se sittemmin on siirrettiin myöhemmin nykyiselle paikalleen kävelykaduksi muutetulle Mariankadun osalle Lahden kauppatorin eteläpuolella kulkevan Aleksanterinkadun risteykseen, mikä osuu Lahden kaupungintalon ja Ristinkirkon väliselle suoralle linjalle. Uudessa paikassaan patsas paljastettiin toisen kerran puolustusvoimain lippujuhlapäivänä 4. kesäkuuta 1991.

1970-luvulla patsas sai osakseen arvostelua, koska jotkut pitivät sitä sotaa ihannoivana. Nykyisin Hakkapeliittain kotiinpaluu on lahtelaisten suosikkipatsas."

Erkonpuiston (tai itse asiassa tämä sijaitsee virallisesti Paasikivenaukiolla, joka on Erkonpuiston pohjoispäässä) ensimmäinen kohdalle osunut patsas on presidentti Juho Kusti Paasikiven muistomerkki, tekijänään Veikko Leppänen vuonna 1961. On kyllä pakko ihmetellä, miten tämän järkäleen on aiemmilla kerroilla missannut.

Lahden museolla on minimalistinen informaatio julkisista veistoksista nettisivuillaan. Sieltä löytyi kuitenkin tällainen pätkä Leppäsen töistä:

"Lahtelainen kuvanveistäjä Veikko Leppänen sai tehtäväkseen 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa suurmiesten muistomerkkejä. Leppäsen käsialaa ovat klassisistinen Mannerheimin ratsastajapatsas, informalistinen Eetu Salinin muistomerkki sekä tyylitellyn realistinen Paasikiven patsas."

Paasikiven jälkeen oli vuorossa em. Mäntysen hirvi. Samanlainen hirvi on se kuuluisampi, se joka seisoo Eläintieteellisen museon edustalla Helsingin Arkadiankadulla. Mäntysen veistoksista taitaa olla useampia vedoksia ympäri Suomea, ainakin lentoon nousevia joutsenia tai kurkia taitaa olla Turussa, Tampereella ja ties missä.

Essi Renvallin veistos J. H. (Johan Henrik) Erkosta oli myös itselle tuntematon teos. Hauskannäköinen mies tämä Hesarin perustajan isoveli. Hyvää työtä on Essi tehnyt, jälleen kerran. Renvallin teoksista lisää joskus myöhemmin.

Viimeisenä Erkonpuistossa on entisen kansakoulun edustalla, mutta puiston puolella Hämeenkatua sijaitseva Mikael Agricolan rintakuva. Emil Wikströmin vuonna 1924 veistämästä ja Lahdessa vuonna 1953 paljastetusta muistomerkistä on toinen vedos Pernajan kirkolla. Tuosta veistoksesta ja muista Wikströmin patsaista lisää täällä.

Ajaessamme kohti Aleksanterinkatua näin Vesijärvenkadulta kaupungintalolle päin katsoessani näin Viktor Janssonin Vapaudenpatsaan sekä Yrjö Liipolan Työn patsaan. Lahden patsastarjonta on - kuten aiemmin mainitsin - todella runsas ja olisi kyllä oman mielenrauhan takia mukavaa päästä sitä tarjotaa tutkimaan jo pian.

Loppuun vielä mukava kuva juhannukselta, toinen kuva Jussi Mäntysen teoksista tähän päivitykseen.

Ei muuta kuin hyvää kesää kaikille!

Juhannuksen tienoilla mökkeiltiin, käytiin keikalla Tukholmassa ja bongattiin patsaitakin

Huh, ehtipäs taas vierähtää pitkä tovi viimeisimmän päivityksen jälkeen. Kesäkuussa tuli kuitenkin muutama patsas bongattua. Juhannusreissulla pysähdyimme Nastolassa ja yritin etsiä paikallisen koulun tiluksilta Pentti Papinahon reliefiä. En sitä tainnut löytää, mutta vaimo ehdotti, että etsimämme taideteos voisi olla koulun seinässä oleva muotoilu. Mene ja tiedä, tässä kuitenkin siitä kuva.

Hieman tuolta koululta eteenpäin ajettuani huomasin tien oikealla puolella näyttävän pronssipatsaan. Ei muuta kuin auto ympäri ja tutkimaan. Muistomerkki paljastui neuvostoliittolaisten hautamuistomerkiksi.

Nastolan kunnan sivuilta:

"22.11.1987 paljastettiin neuvostoliittolaisten sotavankien hautausmaalla kolme metriä korkea Äiti maa –patsas. Pronssisen patsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Vladimir Feodorov ja se painaa noin 6 tonnia. Kustannuksista vastasi Neuvostoliiton kulttuuriministeriö.

Nastolassa toimi vuodesta 1941 lähtien Järjestelyleiri 1, jonka kautta suurin osa sotavangeista kulki. Täällä heidät kuulusteltiin ja lähetettiin muualla olleisiin vankileireihin. Leirialue oli nykyisen Kirkonkylän koulun kohdalla ja sen lähiympäristössä. Leirin kirjoissa on ollut 64188 venäläistä sotavankia. Monet terveet sotavangit työskentelijät nastolalaisissa maataloissa. Leirin vangeista useat olivat sairaita tai haavoittuneita, joten heitä täällä myös menehtyi. Kausantien hautausmaalle, jolla Äiti maa –patsas seisoo, on haudattu 1055 venäläistä sotavankia.

Nykyisin hautausmaata hoitaa Suomi-Venäjä-Seuran Nastolan osasto."

Aika vaikuttava paikka tuo hautausmaa, pelkkä nurmikenttä, jonka keskellä patsas ja kummun vierellä muistotaulu.

Viikko juhannuksen jälkeen lähdin bussilla Helsinkiin, päämääränä Tukholma ja Pearl Jamin keikka. En ole aiemmin tätä loistavaa yhtyettä livenä nähnyt, joten oli erittäin mukavaa lähteä vanhojen kaverien, tuttujen ja monen tuntemattoman kanssa ryhmämatkalle laivalla. En ole risteilyllä käynytkään lähes kymmeneen vuoteen. Päädyin sitten samalle kadulle (Götgatan), kuin vuonna 2006. Sillon vierailtiin mm. Gröne Jägaren -pubissa, nyt oltiin saman kadun varrella hotellissa.

Ensin kuitenkin Helsinkiin. Etsin ensin sopivaa lounaspaikkaa, mutta päädyin Forumin yläkertaan, Kukontorille ja Eerikin Pippuriin syömään lohirullaa ja ranskalaisia. Ei ihan sellainen kelpo lounas, mitä odotin. Ruokahetken parasta antia oli katsoa Tuska-festareille suuntaavia nuoria rässijäbiä, joita oli kuusi kappaletta naapuripöydässä, kaikilla farkkuliivit selkälipuilla ja verkkolippikset päässä siimatukkia peittämässä.

Ruokatauon jälkeen pyörin kaupungilla, kunnes päädyin postitalon nurkille. Muistin, että sen sisuksissa on Kalervo Kallion veistos, joka kantaa pelkistettyä nimeä "Postitalon tyttö". En ollut varma, onko taideteos selvinnyt postitalon muutoksista, joten menin jännäfiiliksissä sisään. Onneksi Kalen veistos löytyi omalta paikaltaan ja pääsin sitä ihailemaan sekä kuvaamaan. Netistä ei patsaasta tietoa herunut, joten pakko näpytellä Pauli Jokisen ja Marja Väänäsen kirjasta "Kulttuurikävelyllä Helsingissä" (Minerva, 2011) muutama rivi:

"Kuvanveistäjä Kalervo Kallio ansioitui aistikkaiden naispatsaiden veistäjänä. Postitalon ala-aulassa kahvilan vieressä oleva naispatsas edustaa Kallion taidetta tyylikkäimmillään. Postitalon naishahmo on hieman luonnollista kokoa suurempi, noin kaksi ja puolimetrinen, ja se on veistetty punaisesta graniitista. Patsaalla ei ole nimeä, se tunnetaan vain naishahmona tai Postitalon tyttönä. Kun patsas vuonna 1959 paljastettiin, kuvanveistäjä Kallio epäili lehtihaastattelussa, että 'tyttöparka saa lopun ikäänsä kantaa Postineidin nimeä' ja lisäsi, että 'vaikka mikäpä siinä, onhan postissa ollut kauneuskuningattariakin'"

Sen jälkeen menin hetkeksi kirjastoon lataamaan kännykän akkua ja lukemaan Pearl Jamin Twenty-kirjaa. Pitää hankkia tuo nide ehdottomasti omaan hyllyyn.

Tukholmassa, Södermalmilla on hienoja taloja, katuja, kauppoja, pubeja, toreja ja puistoja, joissa on myös patsaita. Ensimmäisen patsaan bongasin Medborgarstorgetilta. Kasper-patsas on vuodelta 1970 ja sen on veistänyt Göran Strååt.

Menin portaita alas ohi kauppahallin ja tunnelbana-sisäänkäynnin, kohti eteläistä paikallisjuna-asemaa. Kävelytien vasemmalla puolella oli puolikaaressa talo ja sen edustalla puisto, Fatbursparken. Tuossa puistossa oli ensin hieno suihkulähde. Se on nimeltään Afrodites brunn ja sen on tehnyt Roland Haeberlein.

Patsaskuja alkoi tuosta suihkulähteestä. Ensimmäisenä vastaan tuli hevosveistos. Sekin Haeberleinin käsialaa, kuten suurin osa tämän kujan teoksista. Heppaveistoksen nimi on Stupad hjälte.

Sitten vuorossa oli muistikirjaveistos. Tai siis toimittaja-kirjailija Olof Lagercrantzin (Zlatan-kirjan kirjoittaja David Lagercrantzin isä) kirjoittamasta kirjasta Nobel-palkitusta runoilija Nelly Sachsista.

Sachs-muistomerkin jälkeen vuoron sai Gästgivare.

Gustav av Guds nåde oli sitten vuorossa. Erikoisen näköinen veistos kyseessä, kuten nämä muutkin Haeberleinin teokset.

Antiikin Kreikan jumalatar Athene tuli seuraavaksi vastaan. Aika spookyssa teoksessa on jumalattaren pää ja sen sivulla kaksi sormea. Lisäksi takaraivossa oli aikamoinen monttu ja nenä oli runnellun näköinen. Liekö kärsinyt vuosien varrella mahdollisesti ilkivallasta vai oliko taiteilija jättänyt pään vajaaksi. Ainakin joku ohikulkija oli päättänyt liipaista naiselle silmiin pystyviirut, tehden silmistä kissamaiset.

Antiikin teemaa jatkoi Apollolle omistettu patsas.

Näiden jälkeen huomasin puolikaaritalossa korkean läpikulkuväylän ja siellä veistoksia. Ei muuta kuin lähemmäs katsomaan. Kaksi pronssista ponia oli sijoiteltu käytävälle ja infolaattakin löytyi. Aline Magnussonin teos Daphne ja Olle on vuodelta 1992.

Muistin nähneeni toisenkin läpikulkuväylän ja sielläkin patsaita. Kiersin talon toiselta puolelta tuolle käytävälle ja löysin sieltä vanhaan aikaan sijoittuvat hahmot, joista harlekiinimies seisoi käsillään ja vierellään nainen katseli toimitusta hymynkare suupielissään. Kyseessä on karlshamnilaisen kuvanveistäjän Peter Linden teos Commedianterna vuodelta 1992.

Götgatania kohti Globenia kävellessä on paljon kauppoja ja kauppakeskuksia. Kävin yhdessä niistä, löysin lapsille tuliaisia ja sen jälkeen ylitin kadun ja lähdin tutkimaan, mitä sieltä löytyisi. Vastaan tuli mitä hienompia katuja, puiden reunustamia kävelyväyliä ja yksi patsaskin. Siinä naisella on vauva sylissään ja vaunut vierellään. Tekijänä Gunnel Frieberg. Veistoksen nimi on Jannica med dockvagnen.

Näistä ylläolevista tietoja etsiessäni päädyin Wikipedia-sivulle, johon on listattu monta tukholmalaista patsasta, järjestettynä kaupunginosittain. Pitänee varmaankin mennä uudelleen käymään, jo pelkästään Södermalm pursuaa toinen toistaan hienompia patsaita! Ja pitkäputki mukaan matkaan, että saa paremmat kuvat siitäkin suihkuputkesta, jonka päällä on jokin patsas. Löytyi pois seilatessa matkan varrelta.

Siinäpä kaikki tällä kertaa. Eipä noiden bongailujen jälkeen kauaa mennyt, kun jo seuraavia löytyi kotimaan kamaralla. Matkasimme Haminaan pienelle kesälomamatkalle ja siellä tuli kuvattua pari uutta veistosta sekä yksi ikuisuusprojekti, mutta niistä lisää seuraavassa päivityksessä, toivottavasti mahdollisimman pian.