sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kalavale... ei kun Kalevalan päivä

Näin Kalevalan päivän kunniaksi piipahdetaan kurkkaamassa, minkälaisia kansalliseepokseen liittyviä muistomerkkejä onkaan tullut kuvattua metsästysreissuilla vuosien aikana. Aloitetaan kierros täältä Tampereelta.

"Kalevala-muistomerkki on Liisanpuistossa Tampereella Kalevan kaupunginosassa Kalevan kirkon edessä sijaitseva pronssinen muistomerkki, jonka on suunnittelut Terho Sakki. Kalevala-muistomerkki on 4,5 metriä korkea ja se paljastettiin Tampereen päivänä 30. syyskuuta 1973. Rosoinen ja hieman epämääräisen muotoinen veistos kuvaa maailman syntyä sotkan munasta.


Kalevala-muistomerkin suunnittelusta julkistettiin vuonna 1968 valtakunnallinen kilpailu, jonka voitti kuvanveistäjä Terho Sakki luonnoksellaan ”Ensimmäinen runo”. Sakki sai ajatuksen veistoksensa ulkonäköön sen vieressä kohoavasta kirkosta. Kuvanveistäjä halusi luoda veistoksessaan vastakohdan kirkon suorille pinnoille. Ulkonäkönsä vastakohtaisuuden lisäksi Kalevan kirkossa ja Kalevala-muistomerkissä kohtaavat suomalainen muinaisusko ja luterilainen kristinusko.


Teoksen lähtökohtana oli Kalevalan luomiskertomus, jossa maailma syntyy särkyneen sotkan munan kappaleista. Kuvanveistäjän suunnitelmissa oli myös Kalevalan ensimmäiseen runoon olennaisesti liittyvä vesielementti, mutta sitä kuvastava vesiallas jätettiin jo alkuvaiheessa toteutuksen ulkopuolelle.


Kalevala-muistomerkista on tehty myös pronssinen pienoismalli, joka sijaitsee Tampereen kaupunginkansliassa."


(Lähde: Wikipedia)

Tampereen toinen Kalevala-aiheinen veistos on yksi osa Emil Wikströmin ja Väinö Richard Rautalinin tekemää Näsikallion suihkukaivoa vuodelta 1913. Ylin pronssiveistos esittää Kalevalasta tuttua Pohjanneitoa, joka istuu sateenkaarella ja kehrää värttinällä kultalankaa.



Sitten pääkaupunkiin. Helsingin Kalevala-aiheisista patsaista pitää ehdottomasti ensimmäisenä nostaa esiin samaisen Emil Wikströmin veistämä monumentti, johon on kuvattu itse pääjehu Väinämöinen ja eepoksen koostanut Elias Lönnrot.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Elias Lönnrot (1802-84) oli lääketieteen tohtori, kielitieteilijä sekä suomen kielen ja kansanrunouden tutkija ja kerääjä. Vuosina 1853-62 hän toimi Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professorina. Lönnrot oli merkittävimpiä suomen kielen kehittäjiä 1800-luvulla ja työskenteli uutterasti sen aseman parantamiseksi. Lönnrotin julkaisutoiminta oli erittäin laajaa. Se ulottui lääketieteellisistä artikkeleista Kantelettareen (1841) sekä kansalliseepokseen Kalevalaan, jonka runot hän keräsi, toimitti ja julkaisi (1835, 1849). Myös suomalais-ruotsalainen sanakirja oli hänen toimittamansa (1880). Lönnrotista tuli jo elinaikanaan kansallisesti tunnustettu ja palkittu suurmies.


Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti Lönnrotin muistomerkkikilpailun 1899. Emil Wikström sai veistoksen tehtäväkseen. Lopullinen, 1901 valmistunut ehdotus oli muuttunut huomattavasti alkuperäisestä luonnoksesta ja siinä oli näkyvissä patsaskilpailussa toiseksi jääneen Emil Halosen ehdotuksen vaikutusta. Veistos valettiin pronssiin Brysselissä ja paljastettiin dramattisissa olosuhteissa, yöllä 18.10.1902. Suomi oli vielä osa Venäjän keisarikuntaa ja kansallistunnon ilmenemistä vahdittiin tarkasti. Helsingin kaupunki oli edelleisenä vuonna luovuttanut patsaalle paikan Kirkkotorilta. 


Muistomerkissä yhdistyy realistinen veistosnäkemys osittain runollisiin ja mielikuvituksellisiin aiheisiin. Lönnrot istuu runonkerjuumatkalla pieksut jalassa kirjoittamassa muistikirjaan kuuntelemiaan syntysanoja ja lauluja. Selvästi näköisenä esitetyn Lönnrotin vierellä on kaksi runohengen ruumiillistumaa. Vasemmalla on Väinämöinen, Kalevalan eeppisten ja loitsurunojen symboli. Oikealla jalustan juurella on Kantelettaren ja Kalevalan lyyristen ja laulurunojen vertauskuvana Impi. 


Veistoksen kivisen jalustan sivulla on kalevalaisen tietäjän Antero Vipusen "piilokuva". Vipusen viiksekkäät kasvot ovat kohokuvana ja ylösalaisin Väinämöisen alla. Vipunen oli tietäjä-jättiläinen, jolta Väinämöinen meni kysymään neuvoa ja tiedustelemaan puuttuvia sanoja. (Kalevalan 17. runo). Väinämöinen lipesi Vipusen suuhun ja joutui tämän vatsaan, josta sai lopulta taiteiltua itsensä ulos. Vipusen otsaan kuvanveistäjä on hakannut viisisakaraisen merkin, pentagrammin, jolla lienee kalavalais-kosmisia maailmaan syntyyn liittyviä mystisiä merkityksiä. 



Wikströmin ajatus oli lisätä taustalle vielä Tapio karjan suojelijana, mutta ideasta jouduttiin kustannussyistä luopumaan. Muistomerkin paljastamisen jälkeen Wikströmiä arvosteltiin siitä, että hän oli kuvannut sekä elävän inhimillisen Lönnrotin että runohahmot yhtä realistisesti. Jalustan edustassa on Lönnrotin nimen lisäksi teksti: Sain sanat salasta ilmi, Kalevala. "


Merkittävä Lönnrotin muistomerkki sijaitsee Sammatissa. Kuvanveistäjä Eino Räsänen veisti Emil Halosen pienoisluonnoksen mukaan Lönnrotin patsaan, joka paljastettiin vuonna 1952.

Toinen Lönnrot-patsas, jota en ole vielä ehtinyt ihailemaan sijaitsee Kajaanissa. Mauno Oittisen veistämä patsas on juhlinnan kohteena aina Kalevalan päivänä, olihan Kajaani ja Kainuu merkittävässä roolissa Kalevalan synnyn suhteen. Harmittaa, ettei tullut viimeisimmällä Kajaanin-käynnillä poikettua tätä teosta katsomassa.

Takaisin Helsinkiin ja Kalevalan maailman synty -aiheeseen. Aarre Aaltosen muhkea Ilmatar ja sotka -veistos yleensä jää huomiotta, koska Mechelininkadun toisella puolella on Sibelius-monumentti, joka vie kaiken huomion.

"Ilmatar ja sotka on suomalaisen kuvanveistäjä Aarre Aaltosen tunnetuimmaksi teokseksi mainittu teos, joka esittää maailman syntyä Kalevalan näkökulmasta. Eeppistä aihetta on kuvattu art decoon ja klassismiin viittaavalla tavalla. Patsas sijaitsee Helsingissä Sibeliuksen puistossa, puiston halkovan Mechelininkadun itäpuolella.



Vuonna 1928 perustettu, Suomen Kulttuurirahastoon 2003 sulautettu Leo ja Regina Wainsteinin säätiö järjesti vuonna 1939 patsaskilpailun, jolla oli tarkoitus hankkia Helsinkiin Kalevala-aiheinen veistos. Aaltonen voitti kilpailun.



Pronssiin valettu veistos paljastettiin vasta sodan jälkeen vuonna 1946. Patsaan Vehmaan graniittia olevaan jalustaan on kaiverrettu Tuuli neittä tuuitteli, säe on Kalevalan ensimmäisestä runosta, joka kuvaa Ilmatarta ja sotkaa osana maailman luomista."

(Lähde: Wikipedia)

Maikkarin (MTV) tiluksilla Ilmalassa on nimensä Ilmatar mukaisesti paikkaan sopiva Kari Juvan veistos. Siitä voi lukea tarkemmin Juvan esittelyosiosta.



Talvipuutarhan pihalla on C. E. Sjöstrandin veistos Kullervo puhuu miekalleen. Sjöstrand oli ensimmäisiä julkisia veistoksia esille saanut kuvanveistäjä Suomessa.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Carl Eneas Sjöstrand oli ruotsalaissyntyinen kuvanveistäjä, jota pidetään suomalaisen kuvanveiston perustajana. Hänellä oli ratkaiseva osa 1850-ja 1860-luvulla suomalaisen julkisen veistotaiteen edistäjänä ja ensimmäisen suomalaissyntyisen kuvanveistäjäsukupolven kouluttajana.
Sjöstrand teki lukuisia Kalevala-aiheisia teoksia. Kullervon tarusta hän kuvasi alun ja lopun: hän teki 1858 Kullervo katkoo kapalonsa -veistoksen, jossa Kullervo on muutaman päivän ikäinen sekä veistoksen aikuisesta Kullervosta, joka "puhuu miekalleen". 


Sjöstrand teki jo 1867 Roomassa Helsingin ruotsalaista teatteria varten Kullervo puhuu miekalleen -kipsin, joka kuitenkin päätyi Ateneumin kokoelmiin. Sieltä Helsingin kaupunki lainasi sitä pronssivalua varten 1930-luvulla. Veistos oli aluksi muutaman vuoden Hakasalmen huvilan edustalla kunnes se 1935 pystytettiin läheiseen Hesperian puistoon. Sieltä se puolestaan ilkivallan takia ja Finlandia-talon työmaan alta siirrettiin turvaan kaupungin Talvipuutarhan aidatulle alueelle. 


Miekalleen puhuvan Kullervon aihe on Kalevalan 36. runosta:
'Kullervo, Kalervon poika, tempasi terävän miekan, katselevi, kääntelevi, kyselevi, tietelevi; Kysyi mieltä miekaltansa, tokko tuon tekisi mieli syöä syyllistä lihoa, viallista verta juoa.' Runon kohdassa hurjan ja kurjan elämän viettänyt Kullervo miettii, mitä tehdä kun on kaiken elämänsä huipuksi tietämättään vietellyt sisarensa. Kullervo päätyy itsemurhaan.


Sjöstrandin Kullervolla on kaksi selvää lähtökohtaa: klassinen kuvanveisto ja 1800-luvun skandinaavinen, germaanisesta jumaltarustosta aiheensa ammentanut kuvataide. Kullervo on pukeutunut karhuntaljaan, vyötäröllä roikkuvat karhun käpälät ja uskollinen koira on jalkojen juuressa. Hän on sekoitus Pohjolan mytologista hahmoa ja antiikin atleettista sankaria."

Kuuluisa runonlaulaja Larin Paraske istuu Mannerheimintien kupeessa, lähellä Finlandia-taloa.



Lisää kuvia ja tarinaa sekä Helsingin kuvausreissun raportista sekä Alpo Sailon esittelystä. Sailohan oli todellinen Kalevalan tuntija ja innokas kuvaaja.

Kun matkataan Helsingin keskustaan, löytyy kaksi tuttua veistosta, jotka kuitenkin jäävät useimmilta useimmiten huomiotta.

"Vanhan ylioppilastalon pääovea koristavat mytologiamme keskeissankarit Väinämöinen ja Ilmarinen. Robert Stigellin veistokset ovat vuodelta 1888.

Stigellin Väinämöinen soittaa myyttistä hauen leukaluista kanneltaan ja saa koko luomakunnan soittonsa lumoihin. Väinämöisen soittoa on sanottu suomalaisen taiteen synnyn kuvaukseksi. Stigellin Ilmarinen on arkisissa askareissa, takomassa tärkeää työkalua auraa.


Vanhan ylioppilastalon veistokset tuovat esiin alkuheerostemme eri puolet: Ilmarinen tekniset taidot, Väinämöinen taiteen luomisvoiman. Molemmat ovat mytologiamme alkusankareina osallisia maailman luomiseen: Ilmarinen on tehnyt sammon ja ollut takomassa taivaankantta, Väinämöinen on myyttisten voimien sankari, tietäjä iänikuinen, tulen tuoja ja ensimmäisen veneen tekijä, elämän ylläpitäjä, luova innovaattori.


Veistosten sankarit on kuvattu dynaamisina ylöspäin suuntautuvassa liikkeessä. Kantele ja aura vahvistavat horisontaalisina elementteinä hahmojen symmetrisyyttä. Stigellin Väinämöinen ja Ilmarinen viittaavat nuorison tehtävään yhteiskunnan henkisinä ja aineellisina rakentajina. Tästä muistuttavat myös pääoven yllä sanat "Spei suae patria dedit" ("Isänmaa antoi toivoilleen").

Vanhan ylioppilastalon edusta on Helsingin keskeisimpiä paikkoja. Päivittäin talon ohittavat kymmenettuhannet kaupunkilaiset ja turistit."


(Lähde: Helsingin Kalevalaiset Naiset)

Erottajan yli kohti Iso-Roobertinkatua kulkiessa saavutaan Yrjö Liipolan veistoksen luo.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Helsingin kaupunki hankki kuvanveistäjä Yrjö Liipolalta puistoveistoksen Kolmikulman (Trekanten) kaunistukseksi 1928. Veistos tilattiin Taidehallin näyttelyssä esillä olleen Liipolan Diana-pienoispatsaan (1924) mukaisesti. Pienoisveistos kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmiin. 


Antiikin taruston metsästävään jumalattareen viittavan aiheensa vuoksi teosta on alusta saakka kutsuttu sekä Dianaksi että Tellervoksi. Tellervo on Suomen kansantarustossa roomalaisen Dianan vastine, metsän jumala Tapion tytär. Kun Diana metsästää perinteisesti jousella, Tellervolla on kädessään keihäs. Veistoksen nimikysymys on vaikuttanut myös kaupungin nimistöön. Puistikko, jossa veistos sijaitsee on viralliselta nimeltään Kolmikulma, mutta se tunnetaan yleisesti myös Diana-puistona.

Veistos valettiin pronssiin Unkarissa, jossa Liipola asui pitkiä aikoja 1900-luvun alussa. Vuonna 1929 paljastetusta veistoksesta tuli nopeasti yksi Helsingin ihastelluimpia julkisia teoksia. 


Aika ajoin erityisesti Tellervon keihäs on ilkivallan kohteena. Siinä roikutaan, jolloin se katkeaa tai vääntyy kieroksi. Tähän asti itse veistos on välttynyt vaurioilta.

Yrjö Liipola ihaili erityisesti sekä renessanssin ajan että ranskalaisen Auguste Rodinin (1840-1917) veistotaidetta. Liipolan oma tyyli on lähinnä klassismin hiomaa realismia.

Dianapuisto sai uuden ilmeen elokuussa 2007. Remontin yhteydessä vesiallas patsaan edustalla uusittiin ja altaaseen asennettiin Tellervon keihään kaarta kuvaavat suihkulähteet. "


Aiemmin Espan kulmilla olleen myymälän tuulikaapissa sijainnut Emil Halosen veistämä Louhi, Pohjolan emäntä -veistos sijaitsee ilmeisesti nykyään Pitäjänmäellä Kalevalakorun tiloissa.

"Emil Halonen: Louhi, Pohjolan emäntä, 1945
Kalevala Korun tehdassali, Pitäjämäki

Pohjolan nuori emäntä Louhi otti aikoinaan ravintolavieraat vastaan kuuluisan Kestikartanon aulassa. Kalevalaisten naisten omistama kelohonkainen ravintola sijaitsi Keskuskadun varrella. Kestikartano avasi ovensa maaliskuussa 1946.

Emil Halosen pronssinen Louhi, Pohjolan emäntä valmistui 1945. Kalevalaisten naisten puheenjohtaja, kirjailija Elsa Heporauta luonnehti Halosen Pohjolan emäntää terveen itsetietoiseksi mutta samalla vieraanvaraiseksi. Louhi on kalevalaisten runojen voimakas emäntä, Pohjolan mahtava valtias.

Halosen sympaattinen veistos esittelee yllättävän nuoren Pohjolan valtiattaren. Patsas tervehtii nykyään Kalevala Korun vieraita ja henkilökuntaa Pitäjänmäellä sijaitsevassa Kalevalakartanossa."


En ollut tietoinen, että Pihlajistossa, Lahdenväylän pohjoispuolella pönöttää tällainen Alkumuna:

"Tamás Ortutay: Alkumuna, 1971
Salpausseläntie, Pihlajisto

Nuoren unkarilaisen taiteilijan Tamás Ortutayn veistos Alkumuna paljastettiin Pihlajistossa vuonna 1971. Idea veistoksen saamisesta Helsinkiin syntyi aikoinaan Unkarin presidentin vierailun yhteydessä. Seurueeseen kuului taiteilijan isä, tunnettu fennougristi Guyla Ortutay. Alkumuna on suurimuotoista keramiikkaa, se on tehty korkeapolttoisesta shamottimassasta, joka kestää myös pakkasta.

Veistos tunnetaan myös nimellä Maailman synty. Se kuvaa Kalevalan ensimmäisen runon säkeitä maailman synnystä: 'Muuttuvat murut hyviksi, kappalehet kaunoisiksi: munasen alainen puoli alaiseksi maaemäksi, munasen yläinen puoli yläiseksi taivahaksi.' Maailma on vanhojen myyttien mukaan syntynyt munasta laajoilla kulttuurialueilla eri puolilla maailmaa."



Viipurissa on Väinämöisen patsas. Sen vaiheista voi lukea wikipediasta tarkemmin. Liian paljon tavaraa lainattavaksi tähän.

Tässä kun on siteerattu kalevalaisten naisten nettisivuja, on reilua laittaa loppuun itse Kalevalainen nainen. Kuvausreissuun liittyvän tarinan voi käydä lukemassa täältä.

"Kalevalaisen naisen muistomerkki edustaa Suomen kansalliseepoksen uustulkintaa. 1950-luku oli jälleenrakentamisen ja tulevaisuudenuskon aikaa ja äitiys oli arvossaan. Teoksen tilasivat ja valmistuttivat Jyväskylän kalevalaiset naiset. Järjestö lahjoitti veistoksen kaupungille vuonna 1954. Veistoksen jalustassa on teksti: Kalevalaista naista kunnioittaakseen pystyttivät tämän vuonna 1953 Jyväskylän kalevalaiset naiset.



Essi Renwall on tunnettu erinomaisena muotokuvaajana ja häneltä on lukuisia äiti ja lapsi -aiheisia teoksia.Kalevalainen nainen on ylpeä äiti, joka kohottaa lapsen korkealle sylissään ja antaa tälle runon ja musiikin, voiman ja henkisen pääoman kanteleen muodossa. Hauenleukaluinen kannel symboloi musiikkia ja sen myötä taiteen merkitystä lapsen kasvatuksessa."

Essi Renvallin omassa osiossa ylläolevasta teoksesta lisää ja myös muista Renvallin teoksista tietoa ja kuvia.

Hyvää Kalevalan päivää kaikille!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Runebergin päivä

Illan päätteeksi ehtii vielä juhlistamaan Runebergin päivää julkaisemalla pitkästä aikaa Patsaanmetsästäjän blogissa uuden julkaisun. Nämä kuvat ovat olleet nähtävillä jo aiemmin, mutta ajattelin Sibelius-päivityksen tyyliin tehdä tällaisen kokoelman.

Ensimmäisenä tietenkin Helsingin Esplanadinpuistossa oleva poikansa Walter Runebergin tunnettu teos.




Toisena Porvoon versio samaisesta veistoksesta.


Kolmantena Heikki Varjan veistos, joka sijaitsee Ruovedellä.



Vielä puuttuvia Runebergin muistomerkkejä ovat Runebergin kumpu Punkaharjulla, Ferdinand Öhmanin suunnittelema hautamuistomerkki Porvoon Näsinmäen hautausmaalla, Walter Runebergin tekemä rintakuva Pietarsaaressa, Lauri Leppäsen veistämä muistomerkki Vaasassa sekä Harry Kivijärven teos Kolme vekkulia (Runeberg, Snellman ja Lönnrot), joka sijaitsee Turussa.