Karhu eli metsänomppu - eläinpatsaat, osa 2

Meinasin melkein unohtaa tämän päivityksen, kunnes käväisin Epilässä etsimässä yhtä muistomerkkiä. Sieltä poispäin ajellessa muistin, että erään talon pihallahan on yksi karhuveistos. Hilpaisin paikalle ja koska kukaan ei ollut kotona, otin kuvat talteen. Olisi ollut mukavaa jo tässä vaiheessa saada tietoa tuosta veistoksesta, mutta pitää käydä vierailulla joskus uudelleen, ehkä silloin on väkeä kotosalla. Nuo kuvat hieman alempana, ensin pätkä alkuperäistä tekstiä:

Karhu on Suomen kansalliseläin. Siitä olisi voinut tulla maamme tunnuseläin. Leijonaan päädyttiin. Karhuja on kuvattu patsaissa useasti - ja miksei kuvattaisi, sen verran komea eläin on kyseessä. Onhan karhu niin tärkeä, että kun sellainen on nähty Haminassa, siitä pitää laittaa yleinen varoitus koko maahan. (Nythän tätä kirjoitusta valmistellessa tuli uusi varoitusilmoitus telkkarista, kun nallukka tallusteli Vääksyssä ja koki kovan kohtalonsa, kun virkavalta ampui elukan hengiltä.)

Täällä hieno kirjoitus (jo kymmenen vuoden takaa) karhuista ja heidän ansaitsemistaan muistomerkeistä:

http://www.kaleva.fi/karhu/karhu-kulttuurissamme/karhun-kansaa/112907/

Tuon artikkelin mukaan Helsingissä pitäisi olla reilun kilometrin säteellä Senaatintorista n. 50 karhupatsasta. Ainakaan minä en netistä moista määrää löytänyt, mutta tässä muutama joihin olen törmännyt:

Bertel Nilssonin suihkukaivoveistos Kalastava karhu pulputtaa kesäisin Kaivopuistossa, Kaivohuonetta vastapäätä. Kaivari tunnetaan kaikista muista paikoistaan ja aktiviteeteistaan, enkä minäkään ollut ennen tätä patsaanmetsästysharrastusta kiinnittänyt tähän taideteokseen mitään huomiota lukuisilla ohikulkureissuilla.

Emil Wikströmin graniittinen Kansallismuseon karhu on tietenkin Kansallismuseon portailla. Museorakennus on kellotapulimaisen torninsa johdosta yksi pääkaupungin tunnetuimpia maamerkkejä, karhu sen sijaan ei niinkään tuttu. Silti, aina kun siitä ohi on kulkenut, joku on napsimassa nallukasta kuvia. Itsekin pariin otteeseen.

Eläinpatsaistaan tunnetun Jussi Mäntysen yksi pääteoksista - ainakin tunnettuuden osalta - oli Kalliossa seisova Mesikämmen muurahaispesällä, joka antoi sijaintipaikalleenkin nimen: Karhupuisto.

Mäntysen veistoksen alkuperäinen versio on parin korttelin päässä Karhupuistosta, Työväenopiston sisällä. Taannoinen Helsingin-reissu ei mahdollistanut kyseisen herkun nauttimista, mutta varmasti tulen opiston sisällä vielä piipahtamaan.

Linnanmäellä on tuo kaikkien tuntema karhuperheveistos. Tekijä on Mikko Hovi ja Leikkivät karhut -nimen saanut teos on vuodelta 1951. Patsas on näyttävä, mutta jää selkeästi muiden taideteosten varjoon sijaintinsa puolesta.

Käväisin pienellä Itä-Helsingin bongailureissulla tässä elokuussa ja kun poikkesin Kulosaaressa sijaitsevaan Leposaaren kalmistoon, löysin sieltä Ulf Tikkasen veistämän pienikokoisen, leikkiviä karhuja kuvaavan patsaan. Karhunpennut pitävät huolta sotaveteraani Björn Hagertin haudasta. Lienee hankittu vainajan nimen perusteella.

Helsingissä on vielä yksi karhuaiheinen taideteos, jonka olen nähnyt useastikin, mutta on jäänyt toistaiseksi kuvaamatta. Kyseessä on Juho Feliks Talvian julkisivuveistoskarhut Töölössä, Museokadun ja Oksasenkadun risteyksessä.

Kun matkustaa hieman kauemmas Helsingistä, niin Hyvinkäällä on mainio teos: Pirkko Nukarin Sunnuntaisirkus eli Sirkuskarhu eli Mopoileva karhu vuodelta 1977, se sijaitsee (kuten ylimmästä kuvasta näkyy) Hyvinkään taidemuseon edustalla. Kävimme aikoinaan jollain päiväuni/nukutusajelulla Hyvinkäällä saakka ja vaikka karhupolo onkin mopoineen jumissa hangessa, oli mukava saada siitä kuvat. Joskus voisi käväistä Hyvinkäällä kesällä, eiköhän sielläkin ole aina kesäisin mukava meininki.

Pori on ruotsiksi Björneborg eli Karhunlinna. On siis vain suotavaa, että paikkakunnan kovin patsasmaakari Emil Cedercreutz on saanut kunnian veistää näkyvälle paikalle karhupatsaan: Satakunnan karhu on vuodelta 1938 ja se seisoo Raatihuoneen edustalla. Aiemmin tuolla paikalla oli Cedercreutzin kivestä veistämä istuva karhunpoikanen, joka siis korvattiin tällä nykyisellä veistoksella.

Porin puistoristikko on hieno paikka ja sen varrelle on sijoitettu paljon veistoksia. Pohjoisesta etelään kulkevan linjan alemman päädyn herkkupalana on Cedercreutzin hevospatsas ja ylemmän päädyn kruunaa tämä karhu, joka tähyilee alas puistoon.

Porista sitten Tampereelle, jossa on kaksi julkista karhupatsasta:

Jussi Mäntysen Kalakarhu, herttainen suihkukaivoveistos, sijaitsee Pyynikinharjulla Kisakentänpuistossa. Veistos on vuodelta 1931, se hankittiin kaupungin haltuun vuonna 1933. Ensin se sijoitettiin Tammelantorin puistoon, mutta siirrettiin vuonna 1959 nykyiselle paikalleen Pyynikille.

Mauno Juvosen veistämä Karhu-patsas istuu pyllyllään Tarkonpuistossa, Salhojankadun ja Kalevantien risteyksessä. Sen löytää parhaiten, kun katsoo Kalevankankaan hautausmaan sivuportilta tien yli leikkipuistoon päin. Tämä karhu on vuodelta 1956.

Kolmas Tampereen karhu sijaitsee siis Epilän kaupunginosassa, lähellä Tohloppijärveä. Tekijästä ja valmistumisvuodesta ei ole tietoa, kuten ei myöskään siitä, miten patsas on tämän talon pihalle päätynyt.

Hauska veistos, jossa nallukka pitelee kippoa olkapäällään ja lupsuttaa kupinreunaa.

Loppuun vielä tietoa muista Suomessa olevista karhupatsaista. Näitä on varmasti lisääkin, mutta tässä ne, joista minulla on tähän mennessä tietoa.

Jyväskylässä on kaksi karhuveistosta, joista kumpaakaan en ole vielä ehtinyt näkemään muuten kuin valokuvana. Toinen on Kalle Keskisen vuonna 1961 tekemä harmaagraniittinen Karhu, joka seisoo Pitkäkadun vanhainkodin pihassa. Toinen on Oskari Raja-ahon Rajakadun Karhu, ammatillisen opettajakorkeakoulun pihalla. Tämä graniittikarhu on ainakin kaupungin nettisivujen mukaan siirretty varastoon rakennuksen remontin tieltä.

Jämsässä on Eino Rautaruohon romumetallista kyhäämä karhupatsas. Harmillisesti ne muutamat kerrat, kun olemme Jämsän nurkilla liikkuneet, ovat olleet niin kiireisiä, ettei tätä ole päässyt ihastelemaan lähempää. Rautaruohon romumetallista tekemään kurkipatsaaseen törmäsimme sattumalta Jämsänkoskella.

Kymenlaakson ainoa karhu (ainakin minun tietojeni ainoa) löytyy Kouvolasta: Tuure "Tuke" Laurilan suunnittelema ja Leo Mäen kivestä veistämä Kalastava karhu majailee Kouvolan kauppatorin eteläreunalla. Olen sen ohimennen nähnyt, mutta emme pysähtyneet sillä kertaa kuvaamaan.

Valamon luostarin alueella Heinävedellä on yksi graniittikarhu. Myös Virroilla, kirjaston edessä, on yksi karhupatsas.

Hämeessä karhulla on pitkät perinteet. Aulangolla sijaitsee yksi maamme hienoimmista karhuveistoksista, Karhut. Sen veisti vuonna 1906 vuolukivestä Robert Stigell ja se sijaitsee Aulangonvuoren juurella näkötornin alapuolella. Tänne on ollut haave päästä jo pidemmän aikaa. Ehkä toive vielä jossain vaiheessa toteutuu.

Lahden länsipuolella, Salpakankaan Nesteen lähellä on ilmeisesti kiven päällä yksi graniittinen karhupatsas.

Länsirannikolla, Raumalla ja siellä UPM:n tehdasalueella on puutalo Norjala, jonka edustalla on Reijo Paavilaisen veistos Mesikämmen ja havununna. Se on paperitehtaan 30-vuotisjuhlaan tilattu ja paljastettiin vuonna 1999.

Vielä kun palaa pääkaupunkiseudulle, niin tarjolla on ainakin yksi karhupatsas. Vantaan Tikkurilassa on yksi karhupatsas, jonka tekijä on Risto Leinonen ja julkistusvuosi 1987. Kyseisessä teoksessa on karhuemo, jonka vartalon suojassa lymyilee pieni pentu. Tämänkin veistoksen bongasin nettietsinnän myötä ja olen nähnyt siitä vain valokuvan. Seuraavalla kerralla, kun tie vie Tiksiin, pitää käväistä kuvaamassa tämä teos.

Sääksmäen sälli - esittelyssä Evert Porila

Kävin kesällä ja alkusyksystä muutaman kerran vierailulla Kalevankankaan hautausmaalla täällä Tampereella. Olemme käyneet siellä muutamia kertoja ja noilta reissuilta on tarttunut mukaan läjä kuvia. Nyt päätin käydä kaupungin oppaiden vetämällä esittelykierroksella sekä sen jälkeen vielä pariin otteeseen tarkemmalla tutkailukäynnillä. Näistä reissuista huolimatta vielä on muutama nurkka tarkistamatta, ne saavat kuitenkin jäädä odottamaan kevättä.

Kalevankankaalla on paljon hautamuistomerkkitaidetta, joista tunnetuimmat ovat Juice Leskisen, Veikko Sinisalon, Lauri Viidan ja paikallisten murhenäytelmien, kuten Kuru-laivan uppoamisen ja elokuvateatteri Imatran tulipalon muistomerkit. Usean haudan koristeena on muotokuvamedaljonki ja monen hautakiven päällä on patsas. Näitä taideteoksia ovat Kalevankankaalle tehneet paljon mm. Unto Hietanen (oma osio täällä!), Väinö Richard Rautalin (oma osio täällä!) sekä Evert Porila, johon keskitymme tässä päivityksessä.

Esittelen ensin Porilan julkiset taideteokset, jotka olen tähän mennessä reissuillani tavannut ja sen jälkeen vuoron saavat Kalevankankaan hautateokset.

Aloitetaan ensimmäisestä Porilan patsaasta, jonka näimme. Olimme vuonna 2009 häämatkalla kohti Pohjoista Jäämerta ja pysähdyimme Kemiin yhden telttayön ajaksi. Suurimman osan Kemin tutkailusta vei tietenkin kylän oman pojan, Ensio Seppäsen (omat osiot löytyvät oikean laidan linkkien kautta), patsaiden metsästys, mutta ehdittiin sitä ihastelemaan paikallista kirkkoakin ja sen pihalta löytyviä sankaripatsaita. Toisen maailmansodan muistomerkin on tehnyt Emil Filén ja sisällissodan muistomerkin Evert Porila.

Kemin seurakunnan sivuilta:

"Kirkkopuistossa on kuvanveistäjä Evert Porilan tekemä, rukoilevaa sotilasta kuvaava pronssipatsas. Se pystytettiin vuonna 1924 vuoden 1918 sodassa valkoisten puolella kaatuneiden muistoksi."

Oli muuten hienon värinen tuo vaaleanpunaisen sävyissä hehkuva kirkko. Rukoileva sotilas -patsas puolestaan on juuri sellainen, mitä sankaripatsaalta odotetaankin.

Porilan ensimmäiseksi kirjattu julkinen taideteos, Jämsän sankaripatsas, on jäänyt kuvaamatta, mutta ainakin kerran olen sen ohi ajaessa auton ikkunasta nähnyt. Jos sitten seuraavalla kerralla, kun Jämsän suunnalla liikkuu...

Seuraavaksi mennään hetkeksi jo sinne Kalevankankaalle, nyt kun aiheena ovat nämä sankaripatsaat. Kalevankankaalla on valkoisten muistomerkki, joka on (minun tietojeni mukaan ainakin) Evert Porilan toiseksi vanhin julkinen työ.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Kalevankankaan sankarihautaan oli haudattu ensimmäiset valkoiset vainajat jo helmikuussa 1918. Kilpailun sankarihautapatsaasta julisti joulukuussa 1918 viimeinen varallisuuteen pohjautuva kaupunginvaltuusto. Seurakunta otti sankarihauta-alueen hallintaansa ja hoitoonsa vuonna 1920. Ensimmäisen kilpailun tulokset eivät tyydyttäneet muistomerkkilautakuntaa, joten se julisti uuden kilpailun. Sen tuloksena hautamuistomerkki tilattiin kuvanveistäjä Evert Porilalta.           Graniittiveistos esittää haavoittunutta viestinviejää polvillaan. Jalustassa on teksti: "Viestin toit sä maasi ja heimosi vapaudesta henkesi hinnalla". Heimo-sana viittaa neljään Virossa ja yhteen Aunuksessa kaatuneeseen tamperelaiseen sotilaaseen. Vainajien nimet on uurrettu kappelin ulkoseinän kolmeen kivitauluun. Muistomerkki paljastettiin 3.4.1921. Samana päivänä paljastettiin myös Vapaudenpatsas Hämeenpuistossa."

Jyhkeä on graniittimies. Lihaksikas kuin mikä.

Jyväskylään nykyään kuuluvan Korpilahden patsas jäi aikoinaan kuvaamatta, kun kirkolle poikkesimme. Samoin kävi nyt kesällä Ruovedellä. Ehdin vain pikaisesti poikkeamaan kirkon kupeessa olevalla hautausmaalla ja kuvasin yhden hautapatsaan lisäksi vain punaisten 1918 muistomerkin. Harmillisesti myös Rovaniemen hautausmaan käynnillä ei tullut napattua sankaripatsaasta kuvaa. Ensio Seppäsen patsaat kyllä tutkailtiin tarkasti.

Raahessa en ole koskaan käynyt, vain pari kertaa kulkenut ohi kohti Oulua. Näin ollen sinne pystytetty August Myhrbergin patsas on jäänyt näkemättä.

Tampereella käytiin kovat taistelut vuoden 1918 kansalaissodassa. Siitä johtuen marsalkka Mannerheimin patsaasta on myös käyty vuosien varrella hurjia taisteluja, eivätkä ne ole loppuneet vieläkään. Alun perin patsaan piti sijoittua keskustaan, mutta lopulta Marski kärrättiin Vehmaisten (vai Leinolan) metsään, sinne missä ylipäällikkö seurasi Tampereen taisteluja. Tuolloin puusto lienee ollut hieman matalampaa, nykyään Mannerheim näkee aitiopaikaltaan ainoastaan korkeiden puiden latvoja.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Vuoden 1918 vapaussotureita edustavan Tampereen seudun Rintamamiesyhdistyksen aloitteesta Wäinö Aaltonen ja Evert Porila tekivät luonnokset Mannerheimin patsasta varten. Varsinainen patsashankkeen alkuunpanija oli kauppaneuvos Rafael Haarla, joka ilmeisesti lahjoitti rahaa hankkeelle.

Kuvanveistäjä Porilalta työ tilattiin ja hän sai patsaan valmiiksi vuonna 1939. Kaupunginvaltuusto luovutti patsaalle paikan Koskipuistosta Verkatehtaan edustalta, jonne patsaan jalusta ehdittiin asettaa. Jalusta oli tehty Kurun mustasta graniitista ja siinä oli korkokuvina jääkäri ja suojeluskuntalainen. Sotien vuoksi patsaan pystyttäminen viivästyi eikä sen pystyttämiseksi ryhdytty enää toimiin marsalkka Mannerheimin pyynnöstä hänen eläessään.

Patsasta säilytettiin Haiharan kartanossa, jonne se oli siirretty Porilan ateljeesta sodan aikana pommitusvaaran takia. Patsashankkeen hoitaminen jäi yksityisten ihmisten harteille, koska patsaan pystyttämisanomuksen tehnyt Tampereen seudun Rintamamiesyhdistys oli lakkautettu syksyllä 1944.

Mannerheimin kuoltua kaupunginvaltuusto päätti, ettei patsasta pystytetä Koskipuistoon, koska Mannerheim on esitetty vuoden 1918 aikaisessa sotilasasussa. Neutraalimmin esitettynä eli Suomen marsalkkana, kahden myöhemmän sodan johtajana, Mannerheimin patsas olisi todennäköisesti pystytetty Tampereen keskustaan.

Patsas pystytettiin lopulta vuonna 1956 Mannerheiminkalliolle Vehmaisiin, josta Mannerheimin tiedetään seuranneen Tampereen taisteluita vuonna 1918. Talonomistaja Kustaa Kauppila lahjoitti Vapaussoturien Huoltosäätiölle tarkoitukseen 0,5 ha maata. Patsaalle hankittiin uusi punagraniittinen jalusta. Vapaussoturien Huoltosäätiö lahjoitti patsaan kaupungille vuonna 1996. Veistoksen sijoituspaikasta on käyty keskustelua vuosikausia, sitä on ehdotettu pystytettäväksi mm. Keskustorille."

Mannerheimin jälkeen takaisin Jyväskylään. Evert Porila veisti kaupunginarkkitehti Matti Hämäläisen suunnittelemaan möhkäleeseen pronssilaatat. Muistomerkki on pystytetty Taipaleen taistelujen muistoksi.

Jyväskylän sivuilta:

"Muistomerkin on suunnitellut Matti Hämäläinen, Jyväskylän kaupungin arkkitehti vuosilta 1939–1946. Muistomerkin laatat on suunnitellut ja valanut Evert Porila.

Taipaleen taistelujen muistomerkki on kivijalustalla seisova kivilaatoista muurattu kuutio noin 2x2x2 m. Julkisivulla on nelikulmainen pronssilaatta, jossa on tyylitelty Suomen vaakuna, yläpuolellaan pronssikirjaimin TAIPALE ja alapuolella vuosiluvut 1939-1940. Vastakkaisella puolella kirkkoon päin olevassa pyöreässä pronssilaatassa on Taipaleen karttaan merkitty Taipaleen tärkeimpien taistelupaikkojen nimet. Sivuilla olevissa pienemmissä pronssilaatoissa toisessa on teksti KUNNIA-ISÄNMAA ja toisessa KESKI-SUOMEN SOTILAILLE. Patsaan päällä on isokokoinen pronssinen Vapauden risti.

Taipaleen taistelujen muistomerkkiä alettiin puuhata kovalla kiireellä melkein heti talvisodan päättymisen jälkeen. Muistomerkkiä varten varoja kerättiin mm. taistelupaikkoja kuvaavia postikortteja myymällä. Koska suurin osa Taipaleessa taistelleista joukoista oli koottu Keski-Suomesta, pidettiin luonnollisena, että patsaan oikea paikka on Jyväskylä. Muistomerkki haluttiin paljastaa jo saman vuoden itsenäisyyspäivänä 1940, joten veistoksen kivityö annettiin paikalliselle Mustakivi Graniitille.

Evert Porila Tampereelta lupautui tekemään laatat ja valamaan ne. Laatat saatiin ajoissa junalla Jyväskylään, vaikka vahingossa ne olikin lähetetty väärälle asemalle. Muistomerkin paljastustilaisuudessa talvisen viiman ja lumen vihmoessa oli paikalla noin 1900 Taipaleen ja Suvannon taistelujen miestä. Kenraali Heirichs otti vastaan prikaatin."

Muista sankaripatsaista en tiedä, joten siirrytään tästä sitten Porilan tekemän hautataiteen pariin. Mennään about aakkosjärjestyksessä lista läpi. Niistä haudatuista, joista on julkista tietoa, laitan sen tähän. Muuten jääköön arvailujen varaan, miksi kyseiset suvut ovat haudoilleen nämä patsaat ja medaljongit tahtoneet.

Apteekkari Aksel Surtell:

Giltig Kalke:

John, Alma, Hildur, Paul, Bo Grönblom:

Täällä tietoa tuosta Grönblomin perheestä! Liekö kyseessä ollut Kuru-laivan alkuperäinen suunnittelija, insinööri John Grönblom.

Hj. Grönblomin sukuhauta:

Täällä tietoa Hjalmar Grönblomin perheestä! Myös hän on ollut jonkinlainen iso kiho Tampereella aikoinaan.

Heikkilän sukuhauta:

Karl Frans Hjorth:

"Karl Frans Hjorth (11.6.1857 Tyrväntö – 8.2.1919 Tampere) oli suomalainen Tampereella asunut kauppias ja tehtailija. Hjorth perusti 1881 Oy K. Hjorth Ab:n joka toimii edelleen urheilu- ja metsästysaseiden, niihin liittyvien tarvikkeiden ja urheiluvälineiden maahantuojana."

Tässä vielä Aamulehden Kalevankankaan hautausmaan nettikartasta napattu tiedonpätkä (samaa asiaa, mutta myös vähän lisuketta):

"Nuori Karl Hjorth avasi sekatavarakaupan Keskustorin etelälaidalla vuonna 1881. Saman vuosikymmenen lopulla liike vaihtoi toimialaa: Hjorth ryhtyi myymään urheilu- ja metsästysaseita sekä urheiluvälineitä. Hjorthin perintö voi hyvin: Oy K. Hjorth Ab toimii edelleen samalla alalla ja Hjorthin rakennuttama Pispalan haulitorni on tallella. Se on ainoa Suomessa säilynyt haulitorni. Hjorthin haudalla on Kalevankankaan suurin luonnonkivimonumentti. Siihen on kiinnitetty kuvanveistäjä Evert Porilan muotoilema Hjorthin muotokuvareliefi ja neljä pronssista ruusunoksaa."

Juho Konstantin Koskinen perheineen:

Näyttelijä Kössi Ojala:

"Kössi Ojala (16.6.1886 – 11.5.1922 Tampere) oli suomalainen näyttelijä. Alun perin muurarina työskennellyt Ojala teki lyhyen uransa aikana useita kiitettyjä roolisuorituksia Tampereen Työväen Teatterissa."

Hilda ja Matti Lahtinen:

Laitinen-Liuksiala-hauta:

Pentti Agathon Liuksiala oli Kangasalan karhuna tunnetun Agathon Meurmanin jälkeläisiä tai ainakin sukulaisia. Tarkempaa tietoa en netin kautta löytänyt. Yrjö Laitinen saattoi olla ammatiltaan varatuomari, joka oli mukana Ruovedellä tapahtuneen ruoppaaja-aluksen uppoamisen oikeuskäsittelyssä.

Olssonin perhehauta:

Haarlan perhehauta:

Rafael Haarla oli menestynyt liikemies. Hän lahjoitti Tampereen kaupungille tunnetut Hämeensillan Pirkkalaisveistokset. Haarlan sukuhaudassa on monen sukulaisen plaketit, joista osan on tehnyt Richard Rautalin.

Sitten vuoron saa Kustaa Rantasen hauta. Tällä haudalla oleva kenotafi löytyy myös presidentti Risto Rytin haudalta Helsingin Hietaniemessä.

Suutalan hauta:

Viimeisenä vuorossa näyttelijä Vihtori Kanto:

Evert Porila Fact File:

Evert Martialis Porila (sukunimi vuoteen 1907 Grönfors; 30.6.1887 Yli-Porila, Sääksmäki – 18.4.1941) oli suomalainen kuvanveistäjä. Evert Porilan tuotantoon kuuluu Raahessa sijaitseva Myhrbergin patsas sekä noin kolmekymmentä sankaripatsasta eri puolilla maata.

Porilan vanhemmat olivat maanviljelijä August Grönfors ja Vilhelmiina Yli-Porila. Porila oli ensin Emil Wikströmin opissa 1905–1907 ja sitten hän opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1907–1909 sekä Berliinissä 1911. Porilan töitä oli esitteillä ensimmäisen kerran vuonna 1909.

Lähteet: Wikipedia