maanantai 25. helmikuuta 2019

Takaisin Tukholmaan, reissupäivä 5 - Djurgårdenilla

Viimeinen yö ApartDirect-hotellissa sujui erinomaisesti. Aamulla ei ainakaan satanut vettä, joten olimme siitä innoissamme. Olimme jo aiemmin päättäneet hylätä suunnitelman mennä viimeisenä päivänä Humlegårdeniin puistokierrokselle. Tärkein homma oli saada matkatavaroita laivaterminaalin säilytyslokeroon, olihan laivan lähtöön monen monta tuntia.

Normaalien aamutoimien jälkeen pakkasimme tavarat ja kello yhdentoista aikaan lähdimme ulos hotellista. Satoi tihkua. Vein kaikki tyhjät pullomme (mm. julmustia ja jaffaa) lähikauppaan ja tulin innoissani rahojen kanssa ulos. Ilmeistä päätellen olin unohtanut jotain? Matkaevääthän ne olivat unohtuneet. Takaisin siis kauppaan.


Kävelimme tuttua puistokatua pitkin Lumabrygganille. Matkalla bongasin sitten toisen Gråtande stenar -veistoskokonaisuuden. Tekijänähän oli Pål Svensson.



Menimme Apatébronia pitkin Sickla Kanalin yli. Pojat pelasivat Pokemonia ja tytöt bongailivat ja kuvailivat lintuja. Haikaraa ei näkynyt. Nokikanat, sinisorsat ja naurulokit seurasivat meitä. Sitten haikara lennähti ihan pääni vierestä ja asettui laiturille. Lintu oli ollut lahdenpohjukan toisessa nurkkauksessa.



Kävelimme aina Henriksdalbrygganille asti ja nousimme lossin kyytiin. Ajoimme täyden kolmiokierroksen ennen kuin nousimme pois Söderin puolella Barnängsbrygganilla. Siitä menimme tuttua kävelyreittiä Danviksbron alitse Masthamnenille ja siitä laivaterminaaliin. Terminaalissa oli vapaa lokero tarjolla, joten isot pakaasit päätyivät sinne säilöön ja pääsimme lähtemään huoletta viettämään viimeistä Ruotsin-päivää.

Huomasimme, että matkalipuissa oli vielä puhtia, joten päätimme huristella keskustaan bussilla. Terminaalin parkkipaikan nurkassa olevat portaat eivät olleet käytössä, joten Londonviaduktenille piti kulkea yhden vanhan talon takaa kulkevaa kävelytietä, samaa tietä pääsee Fåfänganin näköalakukkulalle.

Siinä tietä kulkiessamme katsoin ylös puuhun ja siinä nökötti oksalla ruokailemassa kanahaukka! Hetken fogeli poseerasi meidän monille kameroille, kunnes kyllästyi ja lehahti lentoon ja häipyi Fåfänganin taakse. Me jatkoimme bussipysäkille. Bussi tuli pian ja pääsimme saman 53-linjan reitin toiseen suuntaan kuin muutama päivä aikaisemmin.


Jäimme pois Norrmalmin puolella, Tegelbackenin pysäkillä. Piti löytää lounaspaikka. Bussipysäkin nurkalla, Rödbodtorgetilla, oli Carl Rothlinin vuonna 1974 kivipatsas Envig.



Lähellä olevan virastotalon edustalla oli suikeroveistos. Sitä kuvatessa oven luona seisova vartija tuli esittämään pyynnön, etten kuvaisi suoraan edestä vaan vinottain. Joku salaisuushomma siellä talossa sisällä, onhan kyseessä kuitenkin Ruotsin valtiovarainministeriö.


Veistoksen on tehnyt Eva Hild ja se on nimeltään Binär. Vuosiluku on 2012.


Binääriltä jatkoimme keskustaan päin ja päätimme kulkea Gallerian-kauppakeskuksen läpi. Aikamoinen paikka kertakaikkiaan. Erityisesti tykkäsin kahvilasta, joka oli auditoriomainen: penkit olivat monessa tasossa ja ylimmässä kerroksessa oli tiski. Ostoskeskus oli muutenkin todella iso, tosin ei siellä itselle mitään mielenkiintoista ostettavaa tai edes katsottavaa ollut.

Sieltä ei havittelemaan hampurilaisbaaria löytynyt, ei tietenkään, koska kyseinen paikka sijaitsee naapurikadun varrella. Pääsimme siellä kokeilemaan ensimmäistä kertaa itsepalvelunäyttöruutua, jonka kautta tilattiin pöperöt tiskille. Söimme kaikessa rauhassa, kunnes tajusimme, että jos haluamme ehtiä Djurgårdeniin vievän Emelie-paatin kyytiin, oli pakko kiiruhtaa Nybroplanin laiturille.


Västra Trädgårdsgatanin sivukadulla, jota pitkin menimme Kungsanille, oli jättimäinen lumikinos. Sinne olivat kipanneet kaikki lähikatujen lumet sekä ne lumet, jotka oli aurattu luistinradalta. Rata oli pullollaan luistelijoita. Menimme Kungsanin poikki, pikkukatua pitkin Berzelii Parkiin. Aikaa ei ollut pidempään ihailuun, mutta näimme Berzeliuksen patsaan, Millesin veistämät karhut sekä isot valohirvet.


Emelie tuli ja poimi meidät kyytiin. Huomasimme, että kesällä meitä auttanut nainen oli jälleen työvuorossa. Tällä kertaa Emelie asettui Djurgårdenin puolella Gröna Lundin laituriin, kesällä olimme jääneet pois Vasa-museon laiturilla.



Oli jo pimeää, kun kävelimme Liljevalchsin taidemuseon ja Vikingalivin ohi Vasa-museoon. Siellä katselimme nyt jo tuttuja samoja juttuja kuin kesällä, kävimme tietty märssykorissakin. Näimme ja huomasimme myös uusia juttuja.

Loppuillan kävelyistä ja patsaista sitten seuraavassa päivityksessä.

Lähteet: Wikipedia

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Takaisin Tukholmaan, reissupäivä 4 - iltavaloissa

Tulimme päivän kävelyreissulta hotellille ja vaimo kävi pyykkien (toinen erinomainen etu huoneistohotelliasumisessa) ja ruoanlaiton kimppuun. Me lasten kanssa menimme käymään siinä edellisessä päivityksessä mainitussa Hemmakväll-kaupassa hakemassa vähän namusia.

Hotellilla suoritetun ruokailu-, pyykkäys-, herkuttelu- ja lepäämistauon jälkeen päätimme lähteä vielä katselemaan kaupungin ydinkeskustaa iltavaloissa. Ei muuta kuin vaatteet ylle ja raitiovaunupysäkkiä kohti. Tvärbanan vei meidät jälleen Gullmarsplanin T-asemalle, josta ajoimme vihreän linjan maanalaisella T-Centralenin asemalle. Kapusimme ylös Vasagatanin puolelle.

Käväisimme pikaisesti rautatieaseman nurkalla, otin kaukaa yhden huonon kuvan Nils Ericsonin patsaasta. Ericson (1802-18970) oli insinööri ja rautatierakentaja, joka suunnitteli ja rakennutti mm. Slussenin patoja ja ollain tavoin mukana myös Saimaan kanavan rakennushommissa. Ericsonin muistomerkki on suihkukaivoveistos, jonka vesielementti ei tietenkään nyt tammikuun alussa ollut käytössä ja muutenkin muistomerkkiä pitää käydä vielä uudelleen tutkailemassa. Sen on suunnitellut ja veistänyt John Börjeson ja se on pystytetty paikalleen juhlallisin menoin vuonna 1893, Ericsonin kuoleman muistopäivänä 8. syyskuuta.


Börjesonin ansioluettelosta löytyy myös Nilsin pikkuveljen Johnin patsas, siitä kerroin viime kesän raportissa täällä!


Hetken aikaa katselimme, kun poika kiipeili Klara Vattugrändillä olevassa lampputolpassa ja sen jälkeen menimme Klarakyrkanin vieruksille. Kirkkomaa oli suljettu, joten jatkoimme Klarabergsgatania kohti Sergels torgia. Lähistöllä oli Nils Ferlinin patsas. Sen on veistänyt Karl Göte Bejemark ja se on vuodelta 1982. Sijaintipaikkakin on nimeltään Nils Ferlins torg.


Nils Ferlin oli suosittu runoilija, joka eli vuosina 1898-1961. Hänen asuinpaikkansa oli Klara, joka asettui Klarakyrkanin ympärille. Ensin vietiin "kaupunginosa", kun se nimettiin Norrmalmiksi, sitten vietiin vanhat talot ja lopulta seurakuntakin, kun Klara liitettiin Tukholman tuomiokapitulin alaiseksi.


Bejemarkin veistämä näköispatsas on erilainen kuin yleensä, koska se on kulmikas. Ferlin on kuvattu liituraitapuvussa, tukka taakse suittuna, juuri sytyttämässä savuketta. Iltavaloissa ja pimeässä patsas on uhmakas, päivänvalossa varmasti leppoisampi.

Sergelintorilta lähdimme etsimään paria vaimon netistä bongaamaa patsasta. Aivan torin kulmassa, Klarabergsgatanin kohdalla, Åhlens-tavaratalon edustalla on Uppåt vuodelta 2017. Tässä Beth Laurinin veistämässä pronssiteoksessa henkilö nousee putkesta esiin ja leväyttää kätensä levälleen, kuin huutaen "tadaa!"



Sitten löytyi Apoteket Ugglan. Korpin kaveriksi saatiin kiiluvasilmäinen pöllö.


Kysyin opastavalta puolisolta, että missäs ne patsaat ovat ja silloin tajusimme menneemme väärään suuntaan Drottninggatania. Olimme lähteneet pohjoiseen kun suunnan olisi pitänyt olla etelään päin. Hodarikojukin ehti juuri pakata kamppeensa emmekä saaneet evästä.

Vaihdoimme sivukatua pitkin toiselle isommalle kadulle ja huomasimme sattumalta päätyneemme Hötorgetille, jonne ei pitänyt olla tällä reissulla mahdollisuutta päästä. Torin laidalla on suuri talo, jonka edustalla on myös suuri patsas. Tukholman konserttitalon edustalla on Carl Millesin veistämä suihkukaivoveistos Orfeusgruppen vuodelta 1936. Milles työsti veistosta lähes kymmenen vuoden ajan.



Bergmanin taidevalimossa pronssiin valetussa teoksessa Orfeus soittaa lyyraa, kuten kreikkalaisen mytologian mukaan pitääkin ja hänen alapuolellaan on ryhmä ihmisiä erilaisissa asennoissa. Hahmoja on yhdeksän ja Milles antoi yhdelle Beethovenin kasvot. Ryhmän yhdeksän henkilöä on viittaus Beethovenin yhdeksänteen sinfoniaan.


On muuten mahtavaa, että Tukholmassa ei tiloja hukata. Orfeusgruppenin jalustan viereen on tällätty roskakori sekä hiekoituslaatikko. Mikäs sen parempi paikka niille. Kuvassa vähän näyttävät kuitenkin tyhmiltä eikä patsaanmetsästäjä niistä hirveästi tykkää. Mutta minkäs teet.

Hötorgetilta lähdimme oikeaan suuntaan ja pääsimme Sergelgatanille. Haimme nälkäisille lapsille syötävää hampurilaisravintolasta ja sitten jatkoimme matkaa. Bongasimme pari patsasta. Niistä ensimmäinen on Sergelminnet. Se on tietenkin Johan Tobias Sergelin muistoksi pystytetty patsas, jonka on tehnyt Göran Strååt ja se on paljastettu vuonna 1990.



Sergel (1740-1814) oli saksalaisille vanhemmille syntynyt poika, josta tuli kuvanveistäjä, taidemaalari ja piirtäjä. Hänen nimeään Tukholmassa kantavat Sergelintori sekä Sergelgatan. Hötorgetilla on Sergelhuset, joka oli hänen ateljeensa ja jota ovat sittemmin käyttäneet useat tunnetut ja tuntemattomammat taiteilijat.

Toinen veistos on Non-Violence. Ruotsalaistaiteilija ja kuvanveistäjä Carl Fredrik Reuterswärd teki tämän teoksen, jossa jättikokoisen Colt Python .357 Magnumin piippu on solmussa ja piipunsuu osoittaa kohti taivasta, sen jälkeen kun John Lennon oli ammuttu kuoliaaksi joulukuussa 1980.



Patsaan vuosiluvuksi kerrotaan 1985. Niitä on ympäri maailman yhteensä 22 kappaletta, joista 14 on Ruotsissa. Alkuperäiset ovat Malmössä, YK-talon edustalla New Yorkissa sekä Euroopan komission edustalla Luxemburgissa.

Harmillisesti en tajunnut katsella tarpeeksi hyvin ympärilleni Sergelgatanilla niin jäi näkemättä Strååtin vuonna 1981 veistämä Limpan Lindström -pienoisveistos.

Sergelintorilla oli jättimäiset valohirvet ja -kuuset. Ja pari polliisiautoakin. Mutta ei juurikaan ihmisiä. Torilta kävelimme Hamngatania kohti Kungsträdgårdenia. Erään talon seinästä bongasin Siri Derkertin tekemän reliefin nimeltään Sverigeväggen. Se on vuodelta 1969. Talo, jonka seinässä reliefi on, on Sverigehuset. Siinä on  alakerrassa ravintoloita ja yläkerrassa ainakin joitain toimistoja.


Puistossa eli Kungsanilla oli hienot isot valopeurat sekä tuttuun tapaan luistelurata kuninkaan (Karl XIII, patsaan tekijä E.G. Goethe) muistomerkin ympärillä. Katselimme hetken luistelijoita ja kuvasin muutaman kuvan patsaasta, ennen kuin jatkoimme matkaa.



Kesällä Kungsanilla oli ruokamessut, jotka täyttivät puiston äärimmilleen kojuja, esiintymislavoja ja muita hökkeleitä. Silloin ei Molins fontän -suihkulähteelle ollut asiaa. Nyt pääsimme. Kauempaa katsottuna vain häkkyrä, iso sellainen. Lähempää katsottuna täynnä yksityiskohtia: ihmisiä eri tilanteissa ja altaan reunoilla useita joutsenia.





Tässäkään ei tietenkään ollut vesielementtiä mukana, mutta sainpahan jokusen pimeäkuvan sentään napattua veistoksista.

Kun tulimme metrolta maanpinnalle, alkoi sataa räntää. Tässä vaiheessa, Kungsanin nurkilla, räntäsade oli jo aika melkoinen ja aloimme olla jo aika märkiä. Ei kuitenkaan missään tapauksessa niin paha sade ja myräkkä kuin silloin uuden vuoden aattona Turussa.

Operan takapiha oli edelleen remontin tiimoilta aidattu ja takapihalla olevat patsaat olivat aitojen takana piilossa. Jakobs kyrka oli edelleen iso ja hieno rakennus. Kuulimme kirkonkellojen soiton, taisi olla jälleen kolmen vartin soitto. Erikoinen juttu, kellot soivat kun iso viisari on yhdeksikön päällä. Mistä johtuu? Täytyypä ottaa selvää.


Gustav Adolfs torg oli säästä ja kellonajasta johtuen lähes autio. Operatalolla oli ravintoloissa porukkaa, mutta muuten oli hiljaista. Operan oli valaistu värein siitä tuli hieno tausta ratsastajapatsaan kuville.


Gustav II Adolf oli tietenkin yksi kautta aikojen sotapäälliköistä, suuri ruotsalainen kuningas, jota myös Napoleon ihaili. Toki asiasta voi nykypäivänä olla montaakin mieltä, oliko se nyt niin hienoa sotia ja valloitella lähiympäristöä tavallisten tallaajien kustannuksella.

Patsaan on alun perin veistänyt ranskalainen Pierre Hubert L'Archevêque. Hän ehti kuolla vuonna 1778 ennen kuin patsas oli valmis. Hänen oppilaansa Sergel teki patsaan valmiiksi, viimeisteli jalustassa olevat neljä medaljonkia (30-vuotisen sodan Köningsmarck, Wrangel, Torstenson, Banér) ja lisäsi kuningas Gustav III:nnen toiveesta ja käskystä teoksensa Axel Oxenstierna och Clio eteläiselle puolelle jalustaa. Homma kuitenkin tyssäsi jostain syystä ja jalustan taiteet saatiin patsaan ympärille vasta vuonna 1906. Patsas oli siinä vaiheessa ollut paikallaan jo 110 vuotta, julkistustilaisuus oli vuonna 1796.




Jätimme Arvfurstenspalatsetin eli Perintöruhtinaan palatsin seudun tutkimatta, koska oli myöhä, pimeä ja märkää. Menimme Norrbron yli kuninkaanlinnaa kohti. Sillan päädyssä on kaksi egyptiläistyylistä leijonaa, joiden tekijästä ei ole tietoa. Se tiedetään, että ne ovat vuodelta 1926.



Näin olimme jälleen Gamliksen puolella. Kävelimme aika rivakalla tahdilla tutuille kaduille ja kujille, ohi Korppi-apteekin, kunnes pääsimme Gamla stanin T-asemalle. Odottelua ei ollut juuri ollenkaan ja juna tuli vieden meidät jälleen Gullmarsplanille. Tvärbanan kutsui ja raitsikka 22 tuli sekin parin minuutin kuluessa.

Keskustan alueella on vikkelää liikennöidä julkisilla kulkuneuvoilla. Ei aikaakaan, kun olimme jo hotelilla näpyttelemässä ovikoodia. Suihkun ja iltapalan jälkeen kirjasin päivän muistiinpanot ylös vihkoon ja pian oli edessä viimeinen yö hotellissa ennen kotiinpaluuta. Viimeisestä päivästä Ruotsin puolella lisää seuraavassa päivityksessä.

Lähteet: Wikipedia

perjantai 15. helmikuuta 2019

Takaisin Tukholmaan, reissupäivä 4 - lähialueella lintuja ja taideteoksia

Aamu Tukholmassa numero 3 valkeni harmaana. Yö meni jo rennommin, ei ollut kuuma eikä kylmä. Aloin siis kotiutua, juuri sopivasti ennen poislähtöä. Mutta lähtö kotiin ei ollut vielä edessä vaan lähialueiden tutkailu. Olimme suunnitelleet käyvämme katsomassa Sickla Kanalin toisella puolella olevia paikkoja ja samalla etsiä muutama näille uusille asuinseuduille sijoitettu nykytaiteen patsasedustaja.

Ikkunan takana näkyvää laskettelurinnettä oli lumetettu läpi yön. Luonnonluntakin satoi edellisenä päivänä ja yön aikana jonkin verran. Perjantaiksi oli kuitenkin luvattu vesisadetta ja plusasteita, joten ehkä rinteisiin eivät innokkaat pääse vielä silloinkaan.

Pohdimme terassilla sieltä näkyvää Söderin siluettia. Yritimme keksiä, mitkä ovat mitkäkin näkyvissä olevat tornit? Yksi niistä saattoi olla Blasieholmenin kirkontorni. Toinen taasen Mosebacken torin vieressä oleva vesitorni. Vita bergenin aluetta olisi ollut kiva käydä taas tutkailemassa, mutta aika ei vain anna myöden kaikelle.


Muiden valmistautuessa lähtöön, tiskailin astioita ja onnistuin kaatamaan kahvinjämät pitkin seiniä ja lattioita. Great success. Pikkasen enemmän tuli puuhaa kuin mihin oli ryhtynyt. Mutta lopulta paikat olivat puts plank ja saatoimme lähteä pakkaspäivän rientoihin.

Veimme pojan kanssa roskat ulos. Näillä uusilla asuinalueilla ei paljoa näkynyt roskakatoksia eikä moolokkeja. Roskat laitettiin putkeen, joita oli monen talon seinässä tai edustalla maassa. Siitä ne sitten päätyvät jonnekin maan uumeniin pois näkyvistä.

Hotellimme viereisellä kadulla sijaitsevan talon sisäpihalla on Mamma Ekorre -veistos. Sen on veistänyt Charlotta Mickelsson ja se on vuodelta 2008. Pronssista pitäisi olla, mutta näytti ihan keraamiselta patsaalta.



Se sijaitsee vanhusten- tai vastaavan hoitotalon takapihalla kukka-asetelman keskellä. Nyt talvellahan siinä ei tietenkään ole kukkasia vaan pakkasta ja lunta kestäviä kanervia.

Viereisellä pihalla puolestaan oli ensimmäinen Gråtande stenar -veistosryhmä. Pål Svenssonin tekemässä teoksessa on diabaasipylväitä ja suihkukaivo kesäisin. Nyt vesi eli kivien kyyneleet olivat jäätyneet.




Sjöstadsparterret on hauska talojen välissä kulkeva puistokäytävä, jossa kulkee myös pieni vesikanava. Kuljimme parterretin vartta Lugnets Allén kohdalle ja siitä raitsikkapysäkin ja liikenneympyrän ohi talojen sisäpihalle. En ottanut siellä olevasta betonisesta kilpikonnasta, joka oli lasten leikkipaikan kohdalla, yhtään kuvaa, koska en uskonut sen olevan mikään taideteos, mutta niin se vain on nimeltään Solnedgång, Mats Birgertin ja Lars Bergströmin vuonna 2010 luoma taideteos, johon kuuluu tuo betoninen kilppari (skjöldpadda) ja lamppuryhmä.

Pressbyråsta ostimme matkaevääksi suklaata ja Ramlösa-kuplavettä. Nam. Hammarby Allén varrella näkyi olevan Hemmakväll, joka on paikallinen Makuuni. Päätimme vierailla siellä illemmalla. Matkalla lossirantaan pelailimme Pokemon Go'ta ja nappailimme puuttuvia uusia pokemon-hahmoja.


Menimme Lumabryggan laiturilta Lisen/Lottenilla tällä kertaa Hammarby Sjön yli Henriksdal Bryggan puolelle. Nämä alueet ja talot olimme tähän mennessä nähneet veden toiselta puolen. Kävelimme talojen välissä kulkevaa kävelytietä. Sen varrella, talojen pihalla oli ensimmäinen leikkipaikka, jonka vetonaulana toimi ihmeellinen lentoelukka, joka ei varsinaisesti ollut sudenkorento, mutta muistutti vahvasti sellaista. Nasta kiipeilyteline lasten mielestä.


Taustalla Skanstullbron.


Pääkohteemme oli Vasa-laivan noston organisoineen Anders Franzénin nimikkoleikkipuisto, Anders Franzéns Varv. Telakka-aluetta muistuttava puisto oli yksi hienoimmista, missä olen lasten kanssa käynyt. Kateellisena ihastelin kaikkia niitä oikeista härveleistä tehtyjä leikkijuttuja. Oli puu- ja kivitaloja, joissa kulkea ja leikkiä, oli aaltopeltinen verstashökkeli, oli höyrylaiva Hildur, oli satamanosturi, oli vaikka mitä. Aitojen ulkopuolella vielä puuhapaikkoja. Kaikki nämä Danvikin rinteeseen nivoutuneena, yllään Hästholmsvägenin korkeiden talojen siluetit.




Kävimme sitten Danviksklippanin kulmalla ihailemassa Danvikskanalenissa (se kanava, jota pitkin pääsee Söderin eteläpuolelta merelle ja autolauttaterminaalille) uiskennelleita joutsenia ja nokikanoja. Hienolta näyttivät joutsenpariskunta, kun talviauringon valaisemina lensivät kanaalin yläpuolella kohti Danviksbro-siltaa. Kuvassa tosin putputtaa paatti, eivät linnut.


Ensimmäiset taideteokset koristavat tätä Hammarby Sjöstadin vanhan sataman/telakan laiturien reunaa. Metalliset aaltokuviot olivat lapsille hauska leikkipaikka.


Henriksdalsallén varrelta bongasin Nikolina Ställbornin tilataideteokset Nymphaea Luminis (Gigantea) ja Mushrooms Illuminated. Ne ovat vuodelta 2014. Materiaaliltaan ne ovat betonia, lasikuitua, ledvaloja ja polyesteria. Pimeällä niissä on valo.




Noita teoksia on siis tuon kadun varrella vielä pidemmälläkin, itse nappasin kuvat vain näistä lähimmistä.

Henriksdalskajenin pohjukassa oli luonnontilainen kaislikko ja matalikko, jossa viihtyi useat linnut. Yllätykseksi näimme siellä harmaahaikaran seisoskelemassa poistoputken edustalla. Pikkulokkeja talvipuvuissaan oli myös useita. Siinä pohjukassa oli myös laituri, penkkejä, pensaita, puita ja vaikka mitä. Mahtava paikka!




Siinä samoilla nurkilla, keskellä puistoa, on Instabil. Punainen tolppa ja vihreä siipi. Teräksestä ja hiilikuidusta valmistettu häkkyrä, joka pyörii hitaasti tuulen mukana ja muuttaa muotoaan. On siis instabiili. Teoksen on tehnyt Lars Englund ja se on vuodelta 2001. Kun siipi on ylimmässä muodossaan, Instabil on kaksitoista metriä korkea.


Lugnets Allén ja Sickla Kanalvägenin välissä olevalla pihalla on Erik Åkerlundin vuonna 2003 tekemä veistos Cirklarna kring Lasse och hans mamma.




Kiersimme Sickla Udde -niemeä kaislikkoa viertä kulkien ja ihmettelin, mikä lintu pitää tuollaista ääntä? Sehän oli tietenkin peukaloinen. Lintukaksikko lenteli kaislikon uumenissa kovalla vauhdilla, välillä pysähdellen.


Sitten pääsimme Observatioriumin luo. Se on vuodelta 2002 ja hauska Gunilla Bandolinin taideteos, joka toimii samalla myös uimapaikkana, auringonottopaikkana ja muuten vaan piipahduskohteena.


Muu perhe jäi siihen odottelemaan ja pikku hiljaa jatkamaan matkaa, kun meikäläinen piipahti Sickla Kanalvägenin nurkilla etsimässä muutaman patsaan. Ensimmäinen niistä oli Frukost i soluppgången tai kuten taiteilijan itsensä tekemässä signeerauslaatassa lukee Soluppgången över frukostbordet. Se on vuodelta 1975, mutta pystytetty tänne sisäpihalle 30 vuotta myöhemmin 2005. Veistäjä on nimeltään Bitte Jonason Åkerlund, jonka teoksista tässä blogissa on esitelty mm. Cornelis-veistos.




Hauska tyyppi ja mininorsukin siinä vierellä.

Saman talorykelmän yhdessä rappukäytävässä oli pronssinen merenneitopatsas sisällä. Kunnon kuvaa en saanut heijastuksen takia eikä kukaan asukkaista ollut liikkeellä, jotta olisin voinut kysyä hetken audienssia tämän merenneidon kanssa.


Ja sen rappukäytävän vieressä, piha-aidan kadun puolella oli Bitten toinen taideteos, nimeltään Skepp o hoj! vuodelta 2002.





Hauska työ tämäkin. Matruusikaksikolla hyvät näkymät Hammarby Sjön ja Södermalmin suuntaan. Tuossa talossa oli myös tyhjillään katutasossa asunto tai liikehuoneisto, kaksi kerrosta taisi olla ja mielenkiintoisen näköinen kyllä. Mikäs tuolla olisi asustella.

Tästä hilpaisin takaisin kaislikkoon ja sen keskelle kulkevalle laiturikäytävälle. Veden pinnalla oli ohut, hento riite. Yleisväri alueella oli harmaa. Muiden jatkaessa rantatieta, hyppäsin vielä hetkeksi Sickla Kanalgatan yli yhden pihan edustalle, johon on sijoitettu pieni vesiallas ja sen reunalle veistos Barn och hund. Pikkuinen lapsi istuu altaan reunalla ja toisella reunalla, mutta sopivan lähellä, on koira kuin vartioimassa pienokaista. Veistäjänä toimi Hertha Hillfon, jonka muistanette Astrid Lindgrenin patsaista. Barn och hund on pronssia ja vuodelta 2002.



Näiden jälkeen vetäydyimme hotelliin. Matkalla kuljimme Lugnets Allén sillan ali ja Sickla slussin patosillan yli. Sickla sluss on Hammarby sjön ja Sickla sjön välissä oleva kanavasulku.


Hetken levon jälkeen lähdimme katsomaan, miltä Tukholma näyttää iltavaloissa. Mutta siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

Lähteet: Wikipedia