Takaisin Tukholmaan, reissupäivä 3 - perhosia, haita ja patsaita

Ensimmäinen ilta ja yö hotellissa menivät mukavasti. Ehkä myös hieman väsyneesti, olihan takana pitkä päivä Gamla stanin puolella. Yöllä oli myös kylmä, ja kuuma. En pidä hotelleissa ja laivoilla olevista liian paksuista ja kuumista peitoista. Me aikuiset nukuimme alakerrassa vuodesohvalla, joka halusi imaista tyynyt sisuksiinsa. Olisi varmaan pitänyt nukkua toisin päin siinä. Lapset puolestaan nukkuivat makeasti yläkerran parivuoteessa, jonka uumenissa suoritettiin myös jokailtainen Harry Potter -lukuhetki.

Söimme aamiaisen (huoneistohotellin etuja on kunnon jääkaappi ja keittiövarustus), teimme suunnitelmia päivän suhteen ja lapset leikkivät. Lähdimme sitten kohti raitiovaunupysäkkiä. Se sijaitsi aivan lähistöllä, parin korttelin päässä. Hyppäsimme tuttuun Tvärbana 22:een ja huristelimme ohi Lumaparkenin, viimekertaisen hotellin (Motel L) ja Globenin, jonka pysäkin jälkeen alkoikin ennennäkemätön reitti. Raitsikka 22 kulkee Tukholman lounaisosan kautta läntisen keskustan kiertäen aina Solnaan saakka. Matka kestää n. puoli tuntia.

Reitti kulkee ensimmäisen sillan yli jo ennen Gullmarsplanin asemaa. Sitten ajellaan Årstan poikki Liljeholmeniin ja Trekanten-järven ohi Gröndaliin, jossa mennään isoa 260-metristä Gröndalsbronia pitkin 26 metriä vedenpinnan yläpuolella Stora Essingenin saarelle. Sillalta on hyvät näkymät länteen Mälarenille sekä itään Västerbronille, Södermalmin länsiosiin sekä Långholmenin saarelle.

Stora Essingenin toisella puolella odottaa 400-metrinen Alviksbron, joka ylittää Oxhålssundet-salmen 24 metrin korkeudella ja vie matkustajat Bromman kaupunginosaan ja ensimmäiseksi Alvikin keskukseen. Alviksbronilta on myös hyvät näkymät koilliseen, jossa ovat Kungsholmen-saaren länsikärjen alueet Fredhäll ja Kristineberg.

Sen jälkeen rata kiertää Bromman kuntaa, ohittaa lentokentän ja ylittää vielä Ulvsundasjönin lahden Ulvsundabron-siltaa pitkin. Bällsta bro on vielä matkan varrella ja Solnan businessalue ja Solnan keskusta kunnes päätepysäkki Solnan asemalla on edessä.

En ottanut noista silloista ja matkasta kuvia. Olisi ehkä pitänyt pistää oikein kunnon turistimoodi päälle. Vaimokin joutui hieman toppuuttelemaan, kun kävin intokierroksilla. Mutta minkäs sitä mahtaa, kun sellainenkin monelle arkinen maisema kuin mikä tällä kiertoajelulla on nähtävillä, saa meikäläisen innostuneeksi.

Edellisenä iltana oli alkanut todella kova myrskytuuli (Ruotsin puolella nimeltään Alfrida-myrsky) ja se tuntui myös Solnassa pakkasen purevuutena. Oli kyllä aikamoinen tuuri, että tulimme meren poikki juuri maanantain ja tiistain välisenä yönä, silloin ei ollut juurikaan merenkäyntiä. Seuraavana yönä olikin ollut kunnon mainingit. Hotellihuoneessa, joka oli korkealla viidennessä kerroksessa, humisi ja kolisi päivälläkin oikein kunnolla.

Takaisin Solnaan. Kävelimme 22:n päättäriltä kohti Hagaparkenia. Vaimo oli tutkinut sijaintia jo etukäteen ja tiesi, että juuri ennen Uppsalaan vievän moottoritien ylittävää siltaa olisi yksi pronssipatsas, sopivasti matkan varrella. Kävelimme Hagalundin asuinalueen poikki ja lopulta löysimme Hagahusetin edustalta Stig Blombergin veistoksen Fiskarflickan. Siinä on vanhempi tyttö, ilmeisesti isosisko ja pikkuveli. Vuosiluvusta ei ole tietoa.

Ihan heti ei tuo nimen antanut kalastajatyttö tuosta auennut, eikä se, miksi nimeen on päässyt vain tyttö, kun siinä on tuo poikakin. Ehkä tuosta verkkopussista pitäisi selvitä. En myöskään tiedä, miksi tytöllä on vaatteet, mutta poika on nakkisillaan.

Pitää mainita vielä tuosta Hagahusetista sen verran, että kun kävelimme sinne, oli yhden suojatien eteen pysähtynyt pakettiauto, joka oli pullollaan työmiehiä. No, sitten kun olimme siinä Hagahusetin kohdalla, tämä samainen pakettiauto kurvasi Hagahusetin edustalle. Ei, autosta ei hypännyt naamiomiehiä, jotka ryöstäisivät pankit tai mitään sellaista. Neljä miestä nousi autosta (viides jäi pitämään kärryä käynnissä ja lämpimänä) ja alkoi viskoa sepeliä talon edustalle. Kun tuli valmista, kaikki häipyivät auton uumeniin ja vaihtoivat maisemaa. Missälie seuraava kohde? Tehokasta sepelöintiä joka tapauksessa.

Hagaparkeniin pääsee täältä, kun ylittää moottorien Haga Norra Gångbrota pitkin. Se sijaitsee aivan suuren Norra begravningsplatsenin eli hautausmaan pohjoislaidalla. Sillan länsipäässä oli muutama pronssipallo ja sillallakin oli taidetta. Sivert Lindblom (mm. Blasieholmstorgin pronssiset hevoset ja kaivopumppu) on tehnyt nämä muistomerkit, joissa esitellään merkkihenkilöitä.

Varsinaiset muotokuvamedaljongit, jotka on liitetty Lindblomin töihin, on veistänyt aikoinaan Johan Tobias Sergel. Medaljongeissa ovat Carl Michael Bellman, Louis Jean Desprez, Fredrik Magnus Piper ja Gustav III, kaikki liittyvät jotenkin Hagaparkenin perustamiseen.

Bellman

Desprez

Piper

Gustav III

Sillan toisella laidalla oli samanlaiset pömpelit kuin nämä missä oli taidetta, mutta ilman mitään kaiverruksia tahi veistoksia. Toiselle puolelle päästyämme huomasimme, että sielläkin on samanlaiset pallot.

Hagaparkeniin on hieno portti. Siitä kun kulkee läpi, pääsee upeaan puistoon, joka oli näin uuden vuoden ja tammikuun kylmällä kelillä ja vähälumisenakin erinomaisen hienon näköinen. Kunpa olisi ollut enemmän aikaa ja edes vähän lämpimämpi niin olisimme voineet kierrellä ja tutustua paikkaan paremmin, ehkä jopa käydä katsomassa kruununprinsessan kotia, Haga Slott -linnaa.

Menimme pikavauhtia Fjärilshusetiin, jossa on trooppinen ilmasto ja paljon erilaisia ja -kokoisia perhosia. Kameran linssi oli pitkään huurussa, jäädyttyään ensin hyisessä ulkoilmassa ja päädyttyään sitten vähintään 35 asteen lämpöön.

Toisessa osassa taloa on iso akvaario, jossa uiskentelee muutamaa erilajista haita sekä pikkukaloja ja rauskuja. Lisäksi siellä on monta erilaista ja pienempää akvaarioallasta, joissa on erilaisia mereneläviä nähtävillä.

Yllättävää kyllä, ns. museokauppa oli aika huono. Ei löytynyt juuri mitään järkevää, joten päätimme säästää rahat. Myöskään kahvilan puolelta ei löytynyt suuhunpantavaa. Lähdimme ulos ja kävelimme Kupariteltalle. Siellä ihastelimme todella pitkää pulkkamäkeä. Siinä on varmaan mahtavat liukua.

Kävelimme pois puistosta auringon jo pikkuhiljaa laskiessa horisonttia kohti. Ennen porttia nappasimme kuvan kansalliskaupunkipuiston monumentista. Menimme samaisen sillan yli ja bussipysäkille. Bussi 515 tuli pian ja pääsimme sen kyydillä Odenplanille. Matkalla näimme mm. huojuvasta tornista mallia ottaneen tornitalon. Se sijaitsee lähellä Astrid Lindgrenin mukaan nimettyä lastensairaalaa. Tutkimustyön tuloksena löysin tiedon, että kyseessä on ensimmäinen kahdesta rakenteilla olevasta Norra tornen (pohjoistornit) -tornitaloista, jotka rakennetaan Norra länken -tunnelin yläpuolelle.

Norrplanilla seisoimme hetken ruuhkassa ja pysäkillä ja huomasin, että erään talon seinässä, sisäänkäynnin yllä oli iso pronssireliefi. Pitääpä laittaa se tutkinnan alle. Kuka tehnyt ja milloin ja miksi? Ainakaan vielä en ole löytänyt siitä tietoa.

Vanadislunden-puiston reunalla oli todella hienoja puutaloja. Vaikka Tukholmassa onkin mainiosti toimiva metrojärjestelmä ja sillä pääsee nopeasti paikasta toiseen, on kehuttava ehdottomasti myös maanpäälistä joukkoliikennettä. On mahtavaa nähdä eri paikkoja bussin tai raitiovaunun ikkunasta. Jos jollain reissulla päädymme Vanadislundeniin (ja niin todellakin toivon käyvän), voi sitten käydä katsomassa em. taloja lähemmin.

Odenplanilla otimme pikaisesti kuvat Gustav Vasa -kirkosta ja aukiolla olevasta Bror Marklundin pronssipatsaasta Sittande pojke. Se on vuodelta 1986. Samannimisiä veistoksia, vähän erilaisessa asennossa olevasta pojasta on ainakin Västertorpin patsaspuistossa.

Meidän ollessa paikalla patsaan välittömässä läheisyydessä oli joku ihme rakennelma. Ehkä se oli siirrettävä taidegalleria, en tiedä. Mutta kun katsoin instagramista istuvasta pojasta kuvia, ei kyseistä rakennelmaa näkynyt enää lainkaan. Hassua. Netistä löytyi paikallislehden juttu, jossa kerrottiin patsaan siirtyneen pyöräparkkitalon taakse, koska keskellä toria "hänellä oli ollut kurja ja yksinäinen olo, nyt on 'oma huone'". Just.

Sitten olikin kaikilla jo kova nälkä. Koska ei ollut oikein suunniteltuna ruokapaikkoja Odenplanin läheisyydessä, päätimme lasten toivomuksesta mennä amerikkalaisperäiseen hampurilaisbaariin. Ruokailun aikana aurinko laski lopullisesti ja tuli pimeä. Jätimme siitä syystä aikaisemman suunnitelman läpikäymättä. Siihen kuului mm. kävely ympäri läheisen Observatiolunden-puiston ja Atlasområde-talohässäkkä ja muut sen alueen kadut ja nähtävyydet, jotka esiintyvät mm. 1970-luvun Beck-filmatisoinnissa Mies katolla. No, ensi kerralla ehkä sitten sinne.

Laskeuduimme alas Odenplanin T-asemalle ja haimme jälkkäriksi suklaapatukat Pressbyråsta. Vihreän linjan juna 19 tuli heti, kun pääsimme alas laiturille. Lapset olivat nukahtamisen partaalla, kun ajoimme junalla tunneleita pitkin. Gullmarsplan oli jälleen kohteemme ja vaihdoimme siellä Tvärbanaan. Huristimme sillä motellien ja hotellien ohi aina Sicklassa olevalle pääteasemalle asti. Näin olimme ajaneet kyseisen linjan päästä päähän, tosin emme yhdellä istumalla.

Lapset piristyivät, kun oli edessä heille matkan tärkein hetki eli säästettyjen rahojen tuhlaaminen paikallisessa lelukaupassa. Kävelimme Sicklan päätepysäkiltä kohti Sicklan kauppakeskusta. Siellä piti olla kaksi lelukauppaa. Ensimmäisen löysimme helposti, mutta sieltä ei löytynyt lainkaan legoja eikä muitakaan merkkileluja. Jatkoimme matkaa ja lopulta löysimme etsimämme. Ikävä kyllä joulun aika oli verottanut valikoimaa, eikä haluttuja leluja löytynytkään. Onneksi sentään jotkut transformerit löytyivät ja niillä saatiin hyvät kotimatkaleikit aikaan.

Kävelimme valaistujen talojen välistä kohti Hammarbybackenia, hotellimme edustalla olevaa laskettelurinnettä ja Sickla Kanalia, joka erottaa Nackan kunnan Tukholman kaupungista. Pieni kaistale vain, hienon näköistä seutua. Vaikka oli pimeää. Laskettelumäkeä kiertävä kävelytie oli jäinen ja liukas. Kuntoilulaitteiden kohdalla nostelimme hetken pölkkyjä ja katselimme, miten neljä nuorukaista kiipesi pulkkien ja stigan kanssa yhden rinteen puolivälin tienoille ja kaksi heistä laski hurjaa vauhtia mäkeä alas.

Kun pääsimme moottoritien yli hotellin puolelle, huomasin, ettei kenelläkään naapuritaloissa asuvista ollut keittiön eikä olohuoneen ikkunoissa verhoja edessä. Ikkunat olivat joissain taloissa lattiasta kattoon asti. Siinäkin selkeä ero suomalaiseen asumistyyliin. Meillä verhot vedetään eteen heti kun kotiin tullaan ja valot sytytetään. Palatakseni parvekelasiasiaan on pakko sanoa, että kun aamusella ajoimme Tvärbanaraitsikalla Solnaan, oli sielläpäin olevissa lähiötaloissa enemmän parvekelaseja laitettuna kuin Hammarbyn suunnalla.

Kuva seuraavalta päivältä, mutta tästä leikkipuistosta on seuraavassa kappaleessa kyse.

Hassuttelimme hetken hotellin viereisessä leikkipuistossa ja sen jälkeen menimme Coopiin ostoksille. Siellä oli lapsille puuhanurkkakin tarjolla. Kaupassakäynnin jälkeen kävin elämäni ensimmäisen kerran Systembolagetissa. Ostin paikallista olutta: Nils Oskar India Pale Ale (sen enempää mainostamatta). Ihan hyvänmakuinen olut. Valintaan vaikutti seuraavat asiat: ei saanut olla lageria, piti olla paikallista A-vahvuista. Toinen vaihtoehto olisi ollut St. Eriks, mutta koska emme käyneet St. Eriksplanin nurkilla, jätin sen ensi kertaan.

Ostin kaupasta myös paikallista kahvia: Alfred Nordströms Festitiva, hinta 20 kruunua eli palttiarallaa pari euroa. Sikäli selkeä valinta, tummaakin tummempaa paahtoa ja koska raitsikkamme kulki Solnassa kyseisen kahvifirman tehtaiden ohi.

Sumuinen Södermalm horisontissa. Sofiakyrkanin kellotaulu näkyy pienenä pisteenä.

Hotellilla söimme iltapalan ja lapset leikkivät uusilla, juuri hankkimillaan leluilla. Iltapesun jälkeen oli jälleen Harry Potterin vuoro. Lasten nukahdettua aikuiset kirjoittivat muistiinpanoja päivän tapahtumista ja kuuntelivat joululahjakaiuttimesta Hans-Erik Dyvik Husbyn erinomaisia versioita Cornelis Vreeswijkin lauluista.

Muistiinpanojen jälkeen luin hetken Jääkaksoset-jännärikirjaa. Olin nähnyt kansikuvan useastikin, mm. kirjakerhojen ja -kauppojen mainoksissa. En ollut kuitenkaan hankkinut sitä ennen kuin vasta kun löysin sen kirjastosta asiakkaiden kirjavaihtohyllystä. Kannessa lukee isolla Ennakkokappale. Kotona tytär omi kirjan ja kanniskeli sitä monta päivää paikasta toiseen ja esitti lukevansa kirjaa. Sitten hän pakotti minut ottamaan kirjan mukaan matkalle ja lukemaan sen. Nyt kun kirjan on lukenut, niin ihan kiva että tuli otettua se silloin matkaan ja luettua.

Tässä päivityksessä oli paljon matkatarinaa ja vähän patsaita. Saas nähdä, oliko niitä edessä enemmän seuraavan päivän meiningeissä. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

Lähteet: Wikipedia