Turbofutista ja Tikkurilan patsaita bongaamassa

Lauantaina pelattiin Puistolassa kaveriporukoiden välinen futisturnaus. Lähdin Tampereelta matkaan aikaisin aamulla. Kaupunki oli aamuhämärissä varsin tyhjä, mutta suhteellisen siisti. Pendolinolla matka Tikkurilaan sujui nopeasti, matkalla sain ihastella mm. haukkaa lentämässä pulujen perässä ja Kiira-myrskyn aiheuttamia kaatuneita puita Järvenpään pohjoispuolella.

Aikaa ei ollut hukattavaksi, joten lähdin heti etsimään Tiksin patsasosastoa. Ensimmäisenä löytyi kaupungintalon edustalta ART4-ryhmittymän käsialaa oleva Vesipeili-teos. Siinä on iso vesiallas, jonka keskellä tyttö seisoo onkivapa kädessään. Altaan ympärillä kiertää kivinen penkkireunus, jolle on pultattu kiinni pronssiset neuletakki, lierihattu sekä salkku. Hienon näköinen työ.

Vesipeili on itseasiassa se vesiosa tuosta teoksesta. Muut osuudet (tyttö, takki, hattu, salkku) ovat Merja Rankin ja Outi Turpeisen teos Apaja.

Artsin tiedotteessa lukee mm. näin:

"Teoskokonaisuuden nimi ja lähtökohdat viittaavat sekä onnistumiseen, löytämiseen että oikeaan
aikaan ja paikkaan. 1950-luvulla asuinrakentamisen mittakaava perustui ihanteelliseen ajatteluun,
ja teos korostaa sitä yhdessä kävelykeskustan mittakaavan kanssa. Ihminen on läsnä tilassa ja
Apaja on yhdelle kalaonnea ja toiselle merkityksellinen löytö kokemuksellisessa kaupunkitilassa.
50-luvulla uskottiin tulevaisuuteen ja teos katsoo sinne myönteisesti. Altaassa sijaitsevat
pronssinen nilkkoja myöten vedessä seisova lasta esittävä pronssinen veistos sekä altaan pohjalla
valokivinä hehkuvat kalat. Altaan reunalle on unohtunut pronssinen salkku, takki ja hattu. Altaalla
et ole yksin, vaan teokset viittaavat toiseen, läsnäoloon ja aikaan nyt ja ennen."

Kaupungintalon toisella puolella on ruosteinen puu -veistos. Se on Merja Rankin Tarinapuu, joka on tehty plasmaleikatusta Corten-teräksestä. Se on ihan uusi teos, tältä vuodelta. Artsin tiedote sanoo mm. näin:

"1950-luvun perheen ja yhteisön arvot sekä Sakari Topeliuksen Koivu ja Tähti –teos
ovat Tarinapuun lähtökohtina."

Lähdin sitten etsimään Kielotien varrelta oikeustaloa. Matkalla huomasin valtion virastotalon sisäpihalta kurkkaavan Nina Ternon Vouti-veistoksen. Sinne palaisin hetkisen kuluttua. Kuljin kantamuksineni oikeustalolle, jonka nurkalla vartioi Ossi Somman veistämä Viimeinen ratsastaja, joka on vuodelta 1989. Näin kertoo ratsastajapatsaasta Kansallisgallerian nettisivut:

"Arkkitehti Kaarlo Leppäsen suunnittelema Vantaan oikeus- ja poliisitalo valmistui vuonna 1988. Valtion taideteostoimikunta halusi tilata sisääntuloaukiolle veistoksen, joka muodostaisi selkeän vastakohdan rakennuksen arkkitehtuurille ja samalla soveltuisi idealtaan sen toimintoihin.  Näiden kriteereiden todettiin täyttyvän osuvasti Ossi Somman (s. 1926) vuonna 1974 valmistuneessa Viimeisessä ratsastajapatsaassa. Kuvanveistäjä Ossi Somma kertoo teoksen historiasta seuraavaa: 'Ensimmäisen luonnoksen tein Leningradissa opiskellessani I. Repinin instituutissa. Pyrkimyksenäni oli osoittaa teoksella asevarustelun ja sotien järjettömyys. Vuonna 1969 paloi työhuoneenani Nokialla ollut koulurakennus, josta jäi jäljelle kasa mustuneita hiiliä. Tämä jätemateriaali innoitti tekemään palaneista hirsistä ja laudoista Viimeisen ratsastajapatsaan. Perinteisen ratsastajapatsaan tarkoituksena on tavallisesti säilyttää epätavallisen miehen tai tavattomien tekojen muisto. Viimeinen ratsastajapatsas on jo tekotavaltaan perinteisen sankari-ihanteen vastainen. Perinteinen ratsastajapatsas on tehty säilyttämään asenteita, Viimeinen ratsastajapatsas niitä muuttamaan.'"

Ratsastajan kuvattuani palasin virastotalolle ihastelemaan vuonna 1972 paljastettua Ternon Voutia. Kansallisgallerian sivut sanovat Voudista näin:

"Kuvanveistäjä Nina Terno (1935–2003) voitti vuonna 1970 valtion taideteostoimikunnan viidelle kuvanveistäjälle järjestämän kutsukilpailun, jonka tarkoituksena oli hankkia veistos uuden Tikkurilan virastotalon sisäpihalle. Voittanutta ehdotusta Vouti arvioitiin seuraavasti: ”Aiheeltaan ja sommittelultaan paikkaan hyvin sopiva teos. Plastillinen rakenne on pääpiirteissään selkeä.” Teos on hienosti pelkistetty tulkinta ylväsryhtisen ratsastajan ja hevosen yhteydestä. Taidokas patinointi korostaa pronssiteoksen materian tuntua."

Kuljin takaisin kaupungintalolle, jonka toiselta puolelta, Lauri Lairalan aukiolta, löysin Laila Pullisen veistoksen Ajan henki - aineen vanki. Se on vuodelta 1976. Veistosta on kutsuttu tuttavallisesti myös nimellä Korvapatsas.

Pullisen teokset ovat kyllä aina yhtä hienoja! Niiden muoto ja tyyli ovat omalaatuiset ja mielenkiintoiset. Harmillisesti en tänäkään kesänä ehtinyt Nissbackan veistospuistoon Lailan teoksia ihailemaan.

Wäinö Aaltosen Museon julkaisema näyttelykirja Atti d'Amore kertoo tuosta Ajan hengestä sen verran, että se on kutsukilpailun voittotyö. Kilpailun järjesti Rakennuskunta Haka ja muut osallistujat olivat Raimo Utriainen ja Martti Aiha.

Kielotien toisella puolella, Tikkuraitin varrella on Heikki Häiväojan metallinen taideteos nimeltään Plootu. Tsekkailin tietoja tästä veistoksesta ja ilmeni, että se on sijoitettu väärään paikkaan vuonna 1982 ja taiteilija sekä teoksen tilaaja ovat yrittäneet saada sitä siirrettyä jo vuosien ajan. Vantaan Sanomien jutun aiheesta voi lukea täältä!

Hassua muuten, että toisissa lähteissä veistoksella ei ole lainkaan nimeä ja siitä on käytetty nimeä "Veistos (9m)" korkeutensa takia. Toisissa lähteissä sen nimeksi on annettu "Tie ylös ja alas yksi ja sama".

Plootun vieressä Tikkuraitilla on Risto Leinosen hieno graniittipatsas Karhut, jossa on emo poikasensa kanssa. Muistattehan käydä tsekkaamassa erityisen Karhu-osion, jonka julkaisin vuonna 2016. Se löytyy tämän linkin takaa!

Yritin löytää Leinosen Kettu-patsaan, jonka piti olla jossain Tikkuraitilla myös, mutta ei löytynyt. Vantaan taidemuseon mukaan patsas on siirretty varastoon, koska Tikkuraitilla on remonttia tiedossa.

Sitten olikin aika jättää taide ja siirtyä urheilun puolelle. Seuraavassa päivityksessä kolutaan yhtä hautuumaata. Siihen asti, näihin kuviin ja tunnelmiin!