Kun vauhtiin on päässyt, lisää kuvia tulee liukuhihnalta. Tällä kertaa jatkoimme metsästysviikkoja sunnuntaina, kun ajoimme Sipoon kirkonkylään Nikkilään. Ajattelin, että jos paikkakunnalla on sekä vanha kivikirkko että "uudempi" tiilikirkko, on siellä pakko olla jonkinlaista sankarihautaa ja sitä myöten myös jonkinlaista sankaripatsasta. Ja sellainenhan löytyi keskiaikaisen kivikirkon pihamaalta. Sankaripatsaan on veistänyt Teuvo Suutari.
Tuosta patsaasta eikä sen veistäjästä löytynyt nopealla haulla mitään informaatiota, joten mennään eteenpäin.
Seuraavana vuorossa oli tiistainen vierailu Töölössä Talvipuutarhassa. Ensin kuvailtiin hieman puutarhan perustamiseen rahallisesti osallistuneen Julius af Lindforsin hienoa rintakuvaa, jonka on tehnyt Walter Runeberg 1900-luvun alussa.
Kaktusten, karppien ja muiden hienojen kasvien jälkeen oli vuorossa pikainen kävelyreissu puutarhan ympäri, jotta saimme muutaman kuvan kahdesta patsaasta. Upeassa säässä oli mukava kuvata Ruotsista Suomeen aikoinaan muuttaneen C.E. Sjöstrandin teos Kullervo puhuu miekalleen, vaikka jouduimmekin ottamaan kuvat aidan ulkopuolelta ja suhteellisen kaukaa, puutarhan ulko-osion ollessa jälleen talven johdosta suljettuna yleisöltä.
Puutarhan toisella puolella, rinteessä kasvaa merkkihenkilöille istutettuja tammia. Puun nimiinsä ovat saaneet Walter Runeberg, Leo Mechelin, J.V. Snellman sekä Jean Sibelius. Kaikkia näitä valvoo rinteen yläpuolella Henrik C. Borgströmin rintakuva, sekin Runebergin käsialaa.
Keskiviikkona oli tarkoitus mennä Helsinkiin, allekirjoittaneelle oli varattuna hiustenleikkuuaika Liisankadulla sijaitsevaan parturiliikkeeseen. Mainio olikin tämä frisyyrinhuoltopaikka kaikin puolin, siitä ehkä tarkemmin toisessa blogissani.
Päivä valkeni varsin harmaana ja lunta oli tosiaan satanut hieman edellisen illan ja yön aikana. Aamiaisen jälkeen puimme ja lähdimme bussilla kohti keskustaa. Menimme ensin tsekkaamaan Stockan perinteisen jouluikkunan, josta Simo löysikin vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää. Sitten lähdimme kulkemaan Aleksia pitkin kohti Suurtoria. Matkan varrelta löytyi ainakin Aleksi 13 -vaateliikkeen oven yläpuolella olevat Robert Stigellin hienot Kehruu ja Metsästys -patsaat.
Senaatintorilla kuvasimme jälleen kerran Aleksanteri II:n huikean muistomerkin, jonka siis Walter Runeberg on veistänyt, mutta tarina kertoo paljon mielenkiintoista tämän monumentin syntyvaiheista. Niistä lisää Runebergin omassa (vielä työn alla olevassa) osiossa.
Snellman, Mechelin ja Säätytalon julkisivufriisi Aleksanteri I ja 1809 valtiopäivistä saivat uuden mahdollisuuden päivänvalossa. Ensin räpsin kuvat Emil Wikströmin aivan mielettömän hienosta ja yksityiskohtaisesta valtiopäiväteoksesta. Taiteilijakodeista kertovassa kirjassa kerrotaan, että Wikströmin ateljeekoti Visavuori lähellä Valkeakoskea paloi tämän teoksen työstövaiheessa ja taiteilija joutui aloittamaan työnsä alusta. Ei ollut helppoa tuohon aikaan näiden hommien tekeminen. Saattoi mökki ja mammona kärähtää hetkenä minä hyvänsä.
Valtiomies Snellmanista tuli nyt saatua paremmat kuvat. Wikströmin teoksessa ukko pönöttää jakkarallaan samaan tapaan kuin yhdessä maailman kuuluisimmista patsaista, eli Washington DC:ssä sijaitsevassa Abraham Lincolnin patsaassa.
Leo Mechelinistä yritin ottaa vielä muutaman paremman päivänvalokuvan, mutta tarkennus meni mönkään.
Kansallisarkiston katolla, edellämainittujen patsaiden välittömässä läheisyydessä seisovat Kolme geniusta, alun perin C.E. Sjöstrandin teos, mutta toisen maailmansodan pommituksista kärsineen taideteoksen veisti hiekkakivestä uudelleen Johannes Haapasalo.
Päivän päätteeksi kuljimme kotimatkan Hakaniemen metroaseman kautta ja sieltähän löytyi Aimo Tukiaisen hieno Torielämää-reliefi, josta lisäinfoa Tukiaisen omassa osiossa.
Siinäpä ne tällä kertaa. Marraskuu on päätöksessään näillä näppäimillä ja alkaa joulukuu. Talviaikaan on vähän päivänvaloa tarjolla eli patsaiden kuvaaminen on hankalaa. Asiaa ei myöskään auta se, että lumiseen aikaan patsaat tuppaavat olemaan lumen peitossa - ainakin osittain. Uusia kuvia ei siis välttämättä ole tulossa, mutta jokunen patsasmaakarin osioiden lisäys varmasti tulee lähiaikoina.
perjantai 30. marraskuuta 2012
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Villit patsaanmetsästysviikot marraskuussa 2012 - osa 1
Tämä patsaanmetsästysblogin aloittaminen innosti sen verran,
että olemme parin viime viikon ajan käyneet tutkailemassa ja kuvaamassa aika
monta patsasta, jotka ovat olleet kuvattavien listalla jo pidemmän aikaa. No,
tutkaileminen on tavallaan jäänyt vähemmälle, kun olemme hurauttaneet autolla
patsaiden kupeeseen ja käyneet nopeasti nappaamassa kuvat ja katselleet niitä
sitten jälkikäteen koneelta.
Kaikki lähti tosiaan liikkeelle tästä blogista ja sen
Eläinpatsaat-päivityksestä, johon ajattelin tarvittavan hieman lisämateriaalia.
Sitä tulikin hankittua oikein kunnolla – ja samalla myös hieman lisukettakin.
Aloitimme sunnuntaina 4.11. kun ajelimme Espoossa. Ensin poikkesimme Mäkkylään, jossa kivan pusikon takana, kävelytien pientareella lähes näkymättömissä on Ville Vallgrenin tekemä Saksalaisen sotilaan hauta -muistomerkki.
Pohjoisen Leppävaaran liikekeskuksen alueella on Lähivakuutus-talo, jonka edustalle on vuonna 1997 laitettu hieno suihkukaivoveistos Lämmin sade, jonka on tehnyt Kari Juva. Harmi vaan, että kuvaamishetki oli marraskuussa, jolloin suihkulähdeosa oli jo peitetty vanerilevyillä. Ensi kesänä sitten näyttävämpiä kuvia ottamaan. Juvalta on tulossa oma osio tänne blogiin, kunhan saan enemmän materiaalia kerättyä sitä varten.
Sunnuntai-iltapäivän viimeinen kuvattu patsas oli Kauniaisten hautausmaalla oleva Yrjö Liipolan sankaripatsas. Siitä tarkemmin Liipolan omassa osiossa.
Jatkoimme metsästelyä isänpäiväsunnuntaina, kun hurautimme kohti
Mustikkamaata ja cyclocrosskisaa, jossa oli mukana lankoni Samuli. Sitä ennen
kurvasimme kuitenkin pienelle lastennukutusajelulle, joka vei ensin
Ruskeasuolle, ihan Mannerheimintien kupeeseen, jossa olevaan puistoon on vuonna
2003 pystytetty Pirkko Nukarin veistos nimeltä Kurki on laskeutunut.
Rusalta matka jatkui Kallioon ja Karhupuistoon. Jussi Mäntysen
mainio punagraniittinen Mesikämmen muurahaiskeolla tuli vihdoin kuvattua.
Taustalle sain (vahingossa) otettua mukaan myös siniristilippumme, isänpäivän kunniaksi. Mäntysen oma osio täällä.
Kalliosta hieman lähemmäs Mustikkamaata, mitäköhän
kaupunginosaa varsinaisesti lienee tämä Lintulahti, jossa on uudet korkeat
asuintalot. Niiden keskellä aukiota vartioi Hanhiparvi, sekin Nukarin käsialaa.
Kun aikaa ennen kisan alkua vielä oli sopivasti, ajoimme
Hakaniemen torille ja vilkaisimme ohimennen Oleg Kirjuhinin mahtipontista
maailmanrauhapatsasta, joka jäi edelleen varsinaisesti kuvaamatta. Sen sijaan
näin talojen välistä Paasivuorenpuistikkoon, jonka keskellä on muhkea
Nyrkkeilijät-patsas. Sen on veistänyt Johannes Haapasalo ja se on vuodelta
1932. Sopiva lisä Urheiluaiheisten patsaiden osioon.
Seuraavalla viikolla käväisimme Haminassa parin päivän
reissulla ja muutenkin patsasteluihin tuli lähes viikon tauko. Lauantaina
pääsimme kuitenkin jälleen vauhtiin. Ensin Kaivopuistosta Kalastava karhu,
jonka on tehnyt aikoinaan Bertel Nilsson, mies myös kasvitieteellisen puutarhan
hurjan Kotkat-veistoksen takaa.
Sitten hieman kohti Etelärantaa, läheltä Yhdysvaltain
lähetystöä löytyy Pekka-koira, jonka on veistänyt eläinaiheisista patsaistaan
tunnettu Emil Cedercreutz.
Maanantaina olimme mumman luona Vartiokylässä ja
paluumatkalla hyppäsimme pois metrosta jo Hakaniemessä ja kävelimme sieltä
torin ohi, ihmettelimme jälleen Kirjuhinin maailmanrauhaa ja ylitimme
Pitkänsillan. Päiväunet väliin jättänyt poitsu nukahti vihdoin juuri ennen
Unioninkadun ja Liisankadun risteystä, joten päätimme kävellä ihailemaan
Kruununhaan hienoja vanhoja taloja ja yrittää kuvata muutama patsaskin.
Ensin vuorossa oli J.V. Snellmanin jyhkeä muistomerkki
Suomen Pankin edustalla. Snellun monumentin on tehnyt näistä isoista töistä
tuttu Emil Wikström. Harmi vaan, että pimeässä ja kuitenkin kuvaamista
ajatellen heikosti valaistuista tummista patsaista ei saa hyviä kuvia.
Snellmanin jälkeen tien toiselta puolelta löytyi Säätytalon
nurmikolta Leo Mechelinin rintakuva, joka on Walter Runebergin käsialaa.
Toivottavasti pian saisin muutaman Walterin patsaan lisää kuvattua, että voisi
tehdä tästä hienoja monumentteja veistäneestä taiteilijasta tehdä oman osion.
Runebergin huikea teos tsaari Aleksanteri II:sta hallitsee
Suurtorin keskustaa ja monumentti onkin ansaitusti laitettu siihen kuntoon,
että turistilaumat pystyvät kiertämään sen ympäri ja kuvaamaan joka nurkalta.
Yritin samaa, mutta ei niistä kuvista tullut oikein mitään. Kännykällä yritin
räpsiä, kun Nikonista loppui akku.
Tiistaina olimme jälleen ajelulla ja reitti vei aina Rajamäelle
asti. Sikäläisen kirkon ovien molemmin puolin on portaali, jonka on tehnyt vuonna
1938 myöhemmin hienon uran Yhdysvalloissa tehnyt Arvi Tynys.
Kirkon pihamaalla on Yrjö Liipolan sankaripatsas, joka tuli
lisättyä tuonne Liipolan omaan osioon. Tässä yksi kuva suhteellisen perinteisestä,
isänmaallisesta muistomerkistä.
Keskiviikkona kävimme tekemässä ruokaostokset Ruoholahden
uudistetussa Citymarketissa. Lapset olivat sen verran väsyneitä, että vuorossa
oli jälleen nukutusajelut. Ei muuta kuin Lauttasaareen etsimään Aimo Tukiaisen
tekemää sankaripatsasta. Se löytyikin kirkolle vievän tien risteyksen kupeesta.
Larun kirkko on varsin huikea kokonaisuus pitkine portaineen. Sankarihauta-alue
on hieman tavallaan syrjässä, mutta silti ymmärrettävässä paikassa.
Tukiaisen tekemää Mannerheimin ratsastajapatsastahan
haukuttiin aikoinaan tylsän realistiseksi, joten 13 vuotta myöhemmin pystytetty
Katkaistu elämä –teos olikin sitten ihan toista maata, aivan kuten moni muukin
Tukiaisen myöhempien vuosien työ.
Lauttasaaresta ajoimme jälleen Eiraan ja kävimme ihailemassa
ihanaa, ränsistyvää ns. Grönblomin taloa. Sen kun saisi ostettua ja
kunnostettua ansaitsemaansa kuntoon! Sieltä tie vei ohi Pekka Jylhän kultaisen
Odotus-veistoksen (kuvataan se sitten joskus toiste) kohti Etelärantaa. Matkan
varrella on Viktor Janssonin veistämä Arvid Mörnen muistopatsas, josta
tarkemmin Janssonin omassa osiossa.
Päivän päätteeksi kävimme vielä Katajanokalla, kasinon
pihamaalla, ihailemassa Pohjoisrannan maisemaa ja kuvaamassa Lauri Leppäsen
veistämää Kukkula 13 –sankaripatsasta. Siitä tarkemmin ja enemmin kuvin
Leppäsen omassa osiossa.
Marraskuuta on vielä jäljellä, mitäköhän sitä vielä ehtisi käydä kuvaamassa? Kelit vaan ovat olleet sen verran huonot, ettei parasta laatua ole kuviin tarjolla.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Lauri Leppänen - taiteen ja sodankäynnin ammattilainen
Lauri Leppänen oli kuvanveiston lisäksi kapteeni armeijassa. Leppänen opiskeli Helsingissä Gunnar Finnen opissa, mutta ilmoittautui vapaaehtoiseksi saksalaisten puolelle ensimmäisessä maailmansodassa. Sotien jälkeen Leppänen oli joitakin vuosia aktiivipalveluksessa, mutta palasi kuvanveiston pariin.
Leppäsen teoksia ei ole montaa, mutta muutama niistä on varsin muhkeita, kuten Minna Canthin muistomerkki Tampereen Hämeenpuistossa ja Eino Leinon muistomerkki Helsingin Esplanadinpuistossa. Aloitetaan kuitenkin niinkin perinteisestä teoksesta kuin sankaripatsaasta.
Ensimmäinen kuvaamamme Leppäsen patsas on siis sankaripatsas ja se sijaitsee Kangasniemen kirkon pihamaalla. Satuimme kuvaamaan tämän patsaan, kun olimme syyslomalla vuonna 2008 ja matkalla kohti Saarijärveä. Ajoimme pitkän matkan aina Haminan Mäntlahdesta Virojoen ja Suur-Miehikkälän kautta Mikkeliin ja sieltä kohti Jyväskylää ja lopulta Saarijärveä. Takamuksellaan nojaava sotilas on varsin yleinen tyylisuunta näissä patsaissa eikä Leppäsen teos muodosta poikkeusta.
Jukka Joutsin nettisivuilta:
"Kirkon läntisen pääsisäänkäynnin kohdalla on sankarivainajapatsas, jonka v.1956 veisti Lauri Leppänen. Kuoleva sotilas katsoo viimeisen kerran - ylös."
Tuolla nettisivuilla on myös vanha kuva patsaan pystyttämisen ajoilta, kannattaa käydä tsekkaamassa.
Seuraavana kameran linssi tarkentui Leppäsen patsaan suhteen Raumalla, kun piipahdimme kevätlomallamme siellä syömässä ja tutustumassa yleisesti ganalikaupunkiin. Moni raumalaispatsas on jo päässyt Patsaanmetsästäjä-blogin aiempiin kirjoituksiin, nyt on vuorossa sitten Kanali Helm, varsin viehkeä suihkukaivoveistos, joka oli Leppäsen ja Mauno Oittisen yhteistyö.
Raumakuvasto-sivuilta:
"Nortamonkadun ja kanaalin välissä lähellä teatteria on Kanali Helm -niminen suihkukaivo naisfiguureineen. Tämän kauniin muistomerkin lahjoitti Raumalle Alfred Kordelinin säätiö 25- vuotisen toimintansa kunniaksi. Patsaan suunnitteli kuvanveistäjä Mauno Oittinen ja valantakuntoon sen viimeisteli taiteilija Lauri Leppänen. Patsas paljastettiin 29.6.1947."
En muista nyt tarkalleen, kumpi kirjailija tuli kuvattua ensin, mutta otetaan tähän Leppäsen henkilökohtainen ystävä, runoilija Eino Leino. Kyseinen patsas on varsin muhkea ja sijaitsee tunnetusti Esplanadin puistossa Helsingissä. Silti se jää helsinkiläisten patsaiden suhteen varsin vähälle huomiolle, erityisesti kun verrataan Espan keskellä seisovaa J.L. Runebergia ja tämän katseen kohteena olevaa, Kauppatorin kupeessa vettä suihkuttelevaa Havis Amandaa.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Eino Leino (1878-1926) on suomalaisen lyriikan rakastettu klassikko. Eino Leinon seura, Suomen kulttuurirahasto ja Kustannus Oy Otava järjestivät 1948 Eino Leinon muistomerkkikilpailun. Lopullinen tulos ratkesi vasta 1951 järjestetyssä kutsukilpailussa, johon osallistuivat ensimmäisessä mittelössä parhaiten menestyneet. Lauri Leppänen, Eino Leinon henkilökohtainen ystävä, sai lopulta muistomerkin tehtäväkseen. Muistomerkki paljastettiin 1953.
Muotokuvataiteilijana ja sankarimuistomerkkien suunnittelijana ansioituneen Leppäsen tekemästä veistoksesta tuli dynaaminen ja massiivinen, eurooppalaisessa runoilijoiden muistomerkkiperinteessä yleinen haltioitumista ja innoitusta korostava teos. Veistos on Leppäsen tuotannolle luonteenomaisesti ekspressiivinen ja tehokasta luonteikkuutta hakeva. Pronssinen muistomerkki on jalustoineen 4,2 metriä korkea.
Ennen veistoksen pystytystä sen sijoituspaikasta käytiin laajaa keskustelua. Lauri Leppänen sanoi suunnitelleensa patsaan Eino Leinon kadun ja Topeliuksenkadun kulmaan ja toivoi, ettei veistosta sijoitettaisi Esplanadin puiston sisään vaan paikkaan, jossa se saisi neutraalin arkkitehtonisen taustan.
Kuvanveistäjä Leppäsen nuoret kollegat ja ateljee-avustajat tekivät kepposen Leinon patsaalle ennen veistoksen pronssivalua ja painoivat viidenmarkan kolikon runoilijan ojennettuun vasempaan kämmeneen. Heidän mielestään runoilija oli todennäköisesti rahan tarpeessa. Kolikko on edelleen paikoillaan, vaikkakaan ei selkeästi erotu pronssin seasta. Tekijänoikeudenhaltijana kuvanveistäjä Leppänen on aikoinaan hyväksynyt harmittoman kepposen, eikä ole vaatinut teoksesta uutta valua."
Leppäsen teoksia ei ole montaa, mutta muutama niistä on varsin muhkeita, kuten Minna Canthin muistomerkki Tampereen Hämeenpuistossa ja Eino Leinon muistomerkki Helsingin Esplanadinpuistossa. Aloitetaan kuitenkin niinkin perinteisestä teoksesta kuin sankaripatsaasta.
Ensimmäinen kuvaamamme Leppäsen patsas on siis sankaripatsas ja se sijaitsee Kangasniemen kirkon pihamaalla. Satuimme kuvaamaan tämän patsaan, kun olimme syyslomalla vuonna 2008 ja matkalla kohti Saarijärveä. Ajoimme pitkän matkan aina Haminan Mäntlahdesta Virojoen ja Suur-Miehikkälän kautta Mikkeliin ja sieltä kohti Jyväskylää ja lopulta Saarijärveä. Takamuksellaan nojaava sotilas on varsin yleinen tyylisuunta näissä patsaissa eikä Leppäsen teos muodosta poikkeusta.
Jukka Joutsin nettisivuilta:
"Kirkon läntisen pääsisäänkäynnin kohdalla on sankarivainajapatsas, jonka v.1956 veisti Lauri Leppänen. Kuoleva sotilas katsoo viimeisen kerran - ylös."
Tuolla nettisivuilla on myös vanha kuva patsaan pystyttämisen ajoilta, kannattaa käydä tsekkaamassa.
Seuraavana kameran linssi tarkentui Leppäsen patsaan suhteen Raumalla, kun piipahdimme kevätlomallamme siellä syömässä ja tutustumassa yleisesti ganalikaupunkiin. Moni raumalaispatsas on jo päässyt Patsaanmetsästäjä-blogin aiempiin kirjoituksiin, nyt on vuorossa sitten Kanali Helm, varsin viehkeä suihkukaivoveistos, joka oli Leppäsen ja Mauno Oittisen yhteistyö.
Raumakuvasto-sivuilta:
"Nortamonkadun ja kanaalin välissä lähellä teatteria on Kanali Helm -niminen suihkukaivo naisfiguureineen. Tämän kauniin muistomerkin lahjoitti Raumalle Alfred Kordelinin säätiö 25- vuotisen toimintansa kunniaksi. Patsaan suunnitteli kuvanveistäjä Mauno Oittinen ja valantakuntoon sen viimeisteli taiteilija Lauri Leppänen. Patsas paljastettiin 29.6.1947."
En muista nyt tarkalleen, kumpi kirjailija tuli kuvattua ensin, mutta otetaan tähän Leppäsen henkilökohtainen ystävä, runoilija Eino Leino. Kyseinen patsas on varsin muhkea ja sijaitsee tunnetusti Esplanadin puistossa Helsingissä. Silti se jää helsinkiläisten patsaiden suhteen varsin vähälle huomiolle, erityisesti kun verrataan Espan keskellä seisovaa J.L. Runebergia ja tämän katseen kohteena olevaa, Kauppatorin kupeessa vettä suihkuttelevaa Havis Amandaa.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Eino Leino (1878-1926) on suomalaisen lyriikan rakastettu klassikko. Eino Leinon seura, Suomen kulttuurirahasto ja Kustannus Oy Otava järjestivät 1948 Eino Leinon muistomerkkikilpailun. Lopullinen tulos ratkesi vasta 1951 järjestetyssä kutsukilpailussa, johon osallistuivat ensimmäisessä mittelössä parhaiten menestyneet. Lauri Leppänen, Eino Leinon henkilökohtainen ystävä, sai lopulta muistomerkin tehtäväkseen. Muistomerkki paljastettiin 1953.
Muotokuvataiteilijana ja sankarimuistomerkkien suunnittelijana ansioituneen Leppäsen tekemästä veistoksesta tuli dynaaminen ja massiivinen, eurooppalaisessa runoilijoiden muistomerkkiperinteessä yleinen haltioitumista ja innoitusta korostava teos. Veistos on Leppäsen tuotannolle luonteenomaisesti ekspressiivinen ja tehokasta luonteikkuutta hakeva. Pronssinen muistomerkki on jalustoineen 4,2 metriä korkea.
Ennen veistoksen pystytystä sen sijoituspaikasta käytiin laajaa keskustelua. Lauri Leppänen sanoi suunnitelleensa patsaan Eino Leinon kadun ja Topeliuksenkadun kulmaan ja toivoi, ettei veistosta sijoitettaisi Esplanadin puiston sisään vaan paikkaan, jossa se saisi neutraalin arkkitehtonisen taustan.
Kuvanveistäjä Leppäsen nuoret kollegat ja ateljee-avustajat tekivät kepposen Leinon patsaalle ennen veistoksen pronssivalua ja painoivat viidenmarkan kolikon runoilijan ojennettuun vasempaan kämmeneen. Heidän mielestään runoilija oli todennäköisesti rahan tarpeessa. Kolikko on edelleen paikoillaan, vaikkakaan ei selkeästi erotu pronssin seasta. Tekijänoikeudenhaltijana kuvanveistäjä Leppänen on aikoinaan hyväksynyt harmittoman kepposen, eikä ole vaatinut teoksesta uutta valua."
Tampereella, Hämeenpuiston varrella seisoo Minna Canthin näköispatsas. Hieno patsas hyppää kyllä silmään, mutta sekin jää lähistöllä sijaitsevan korkeajalustaisen ja mahtipontisen patsaan varjoon. Tällä kertaa voiton vie Viktor Janssonin äärimmäisen miehinen Vapaudenpatsas miekkoineen päivineen.
Canthista voi kaivaa esiin sellaisen nippelitiedon, että aikoinaan lukiossa piti äidinkielen tunnille tehdä esitelmä jostain kotimaisesta tärkeästä kirjailijasta. Olin ollut valintahetkellä poissa ja kun tulin seuraavalle tunnille, sain valita itselleni Minna Canthin. Mitään tietoa tuohon aikaan ei minulla kyseisestä kirjailijasta ollut ja aika nopeasti esitelmän valmistumisen jälkeen nekin vähäiset tiedot mielestä poistuivat. Eikä edes tätä päivitystä varten tullut paljoa uutta tietoa tankattua.
Minna Canthin patsas tuli viime kesänä vihdoin kuvattua. Monta kertaa siitä tuli ohi käveltyä, eikä kuvia tullut räpsittyä. Onneksi vihdoin tuli kuvattua niin tuli myös katsottua takapuolelle, josta löytyy tosiaan aikamoinen kuvaus Canthin näytelmästä, kuten alla tarkemmin kerrotaan.
"Kirjailija Minna Canth
(1844-1897) syntyi ja asui varhaislapsuutensa Tampereella.
Tampere-Seuran aloitteesta muodostettiin Minna Canthin patsastoimikunta
kaupungin ja eri kulttuuriyhteisöjen edustajista. Pohjarahaston
patsashankkeelle lahjoitti teollisuusneuvos Rosa Salmelin. Varoja
patsashankkeeseen saatiin lahjoituksina eri kulttuuri-, nais- ja
raittiusjärjestöiltä. Lisäksi Tampereen kaupunki osallistui hankkeen
kustannuksiin.
Kuuden kuvanveistäjän kutsukilpailun voitti Lauri
Leppänen luonnoksellaan Taistelija. Veistos esittää nuorta Minna Canthia
nojaamassa oikealla kädellään pronssipaateen. Paaden takapuolella on
korkokuvana Canthin vuonna 1895 ilmestyneestä näytelmästä Anna-Liisa kohtaus,
jossa vastasyntyneen aviottoman lapsensa surmannut Anna-Liisa anelee polvillaan
armoa äidiltään, isältään ja Johannes-sulhaseltaan.
Canth-muistomerkissä Lauri Leppänen käytti matalaa,
porrastettua jalustaa, jonka ympärille levittäytyy laattakiveys. Veistos
sijoitettiin lähelle Puutarhakatua, jonka varrella oli sijainnut Minna Canthin
syntymäkoti. (laatta Puutarhakatu 8:n seinässä) Muistomerkki paljastettiin
juhlallisin menoin syyskuussa 1951."
Toistaiseksi viimeisenä, muttei varsinkaan vähimmäisenä Leppäsen teoksena kävimme tämänviikkoisen hurjan patsaanmetsästyksen aikana katsomassa lähempää ja kuvaamassa Helsingin Katajanokalla sijaitsevan Kukkula 13 -sankaripatsaan. Patsas sai jo ensimmäisellä bongauskerralla aikaan aikamoisen ihmettelyn, sen verran pienikokoisesta veistoksesta on kysymys.
"Isänmaallisena henkilönä tunnettu kuvanveistäjä Lauri
Leppänen lahjoitti Katajanokan kasinon Upseerikerholle sotilasaiheisen Kukkula
13 -veistoksen, jolla hän aikoinaan oli osallistunut Haminan
reserviupseerikoulun järjestämään muistomerkkikilpailuun. Lauri Leppäsen
käsialaa on myös pienikokoinen sotilaspatsas Saksan sotavoimissa (Waffen SS)
1941-43 kaatuneiden suomalaisten vaapaaehtoisten muistoksi pystytetyssä
hautamuistomerkissä Hietaniemen hautausmaalla."
Leppäsen wikipediasivu sanoo teoksen tekoajan olevan tuntematon, mutta jos taidemuseolla on tieto, että patsaalla on osallistuttu Haminan RUK:n muistomerkkikilpailuun, onhan tuo kilpailu järjestetty jonain tiettynä vuonna, joten siitä voisi saada osviittaa tekoajalle. Patsaassa ei ole Leppäsen signeerausta, pelkästään teksti Kukkula 13.
Leppäsen katalogista mieli tekisi bongata ainakin Antin ahven -suihkukaivoveistoksen Joensuussa, J.L. Runebergin muistomerkin Vaasassa, ensimmäisen Suomessa paljastetun Mannerheim-patsaan Seinäjoella, Selim Palmgrenin rintakuva Porissa sekä Huittisten Henki ja aine sekä Riihimäen Aseseppä. Lisäksi on jokunen jääkäripatsas ja lukuisia sankaripatsaita ympäri Suomen. Niistä lisää sitten, kun on bongattu ja kuvattu.
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Eläinpatsaat - osa 1
Moni patsasmaakareista on urallaan tehnyt ainakin yhden eläinaiheisen teoksen. Joku on luonut koko uransa eläimistä kertovilla veistoksilla. Koska suurin piirtein tärkeimmät patsasmaakarit alkavat olla jo paketissa ja esiteltyjä, on aika kerätä joitakin erityisaiheita nippuun ja sitä kautta saada näkyville myös sellaisten kuvanveistäjien luomuksia, joille ei riittäisi omaa päivitysosuutta.
Aiemminhan tein tällaisen norjalaisista patsasmaakareista ja kotimaisista urheiluaiheisista patsaista (joihin muuten tuli yksi lisäys). Nyt vuorossa on ensimmäinen osa eläinaiheisista patsaista.
Jussi Mäntynen teki siis urallaan monen monta eläinpatsasta ja niistä kerroin tarkemmin miehen omassa osiossa. Tuon päivityksen jälkeen onnistuimme vihdoin piipahtamaan Kallion Karhupuistossa nappaamassa sympaattisesta mesikämmenestä kuvat. Koko puistolle nimen antanut veistos tunnetaan nimellä Mesikämmen muurahaispesällä.
Helsingin taidemuseon nettisivuilta:
"Muinaisen Suomen toteemieläin karhu on kuvattu niska köyryssä muurahaiskeon päällä. Veistoksen jyhkeys ja tyylitelty, mutta pohjimmiltaan realistinen ilmaisu vaikuttavat koko ympäristöön. Anatominen tarkkuus yhdistyy luonnonmukaiseen sommitelmaan. Teos viestii voimaa ja omanarvontunnetta. Veistoksen materiaali on punaista graniittia. Veistos paljastettiin 1931."
Samaisella reissulla bongasimme Ruskeasuolta Pirkko Nukarin teoksen Kurki on laskeutunut, joka on vuodelta 2003, sekä saman tekijän Hanhiparven, joka sijaitsee suht uusien tornitalojen välisellä aukealla Sörnäisten rantatien ja Hämeentien välisellä Lintulahden asuinalueella.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Helsingin kaupungin taidemuseo tilasi kuvanveistäjä Pirkko Nukarilta veistoksen uuteen asukaspuistoon, joka kunnostettiin Mannerheimintien ja Keskuspuiston väliselle alueelle Ruskeasuolla. Kuvanveistäjä Nukari tunnetaan erityisesti lintuaiheisista veistoksistaan ja hänen mielestään erityisesti kurki sopisi hyvin uuteen puistoon, koska kurjet viihtyvät soilla. Nimestä voisi päätellä, että myös Ruskeasuo on mahdollisesti ollut kurkien suosimaa aluetta ennen kaupungistumista. Kurki on 1950-luvulla perustetun Ruskeasuo-seuran tunnuseläin, vaikka taiteilija ei tätä tiennytkään töihin ryhtyessään."
Omasta mielestä teoksen lintu näyttää enemmän joutsenelta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa kyllä kyseessä olevan kurjen.
Hanhiparvesta taidemuseo kertoo näin:
"Lintulahden aukiota vartioi luonnollisen kokoinen Hanhiparvi -veistos. Mallina on ollut kesy kotihanhi. Taiteilijan mukaan hanhet ovat hyviä vahteja, koska niiden ääntelystä voi heti huomata, jos pihalla tapahtuu jotain erikoista!"
Yksi Helsingin vanhimmista julkisista taideteoksista sijaitsee Korkeasaaressa. Italialaisen Constantino Pandianin veistämä Pukki lienee suurimmalle osalle eläintarhassa käyneistä tuttu, mutta silti vieras. Ainahan se on siinä ravintolan edustalla seisonut, mutta useimmiten jäänyt sen ympärillä käyskentelevien ja kovaa mekkaalaa pitävien koreiden riikinkukkojen varjoon.
Helsingin Taidemuseon sivuilta:
"Valtioneuvos J.J. Pippingsköldin perikunta lahjoitti Pukki-veistoksen Helsingin kaupungille 1892. Veistos on alunperin ostettu Pariisin 1889 maailmannäyttelystä. Teoksen materiaali on pronssia ja se edustaa viime vuosisadan realistista veistostyyliä. Taiteilija Constantino Pandiani syntyi Milanossa 1837."
Yksi maamme tunnetuimmista taideteoksista on varmasti kauppatorin kulmauksessa sijaitseva Havis Amanda, "Manta", joka aina vappuaattona saa päähänsä ylioppilaslakin. Tässä vaiheessa varmaankin moni miettii, mitä ihmettä "Mantalla" on tekemistä eläinaiheisten patsaiden osiossa? Suihkukaivoveistoksen kehällähän sijaitsee neljä hyljettä eli oikeasti merileijonaa, joiden suista suihkuaa vettä. Siinä se helppo syy, usein nuo hylkeet jäävät tyystin unholaan kyseistä patsasta ajatellessa.
Wikipediasta:
"Havis Amanda on kuvanveistäjä Ville Vallgrenin Pariisissa vuonna 1906 muovailema pronssipatsas ja suihkulähde Helsingissä Kauppatorin laidalla. Alkuperäiseltä nimeltään se on Merenneito. Patsas symboloi merestä nousevaa Helsinkiä. Suihkulähdekokonaisuudessa on naisfiguurin lisäksi neljä altaan reunustaa kiertävää merileijonaa sekä vettä suihkuttavia kaloja. Veistososat ovat pronssia ja allas punaista rapakivigraniittia. Altaan suunnittelija on Eliel Saarinen. Veistos on Helsingin suosituin ja tunnetuin taideteos. Vappuna patsas on ylioppilaiden juhlinnan keskipiste, kun se pestään ja lakitetaan."
Havis Amandan veistäneen Ville Vallgrenin oma osio on työn alla. Ehkä jokunen puuttuva patsas pitäisi vielä käydä bongaamassa ennen sen julkaisua. Tarkoitus olisi myös julkaista oma osio Emil Cedercreutzin teoksista. Niitäkin on vielä sen verran kuvaamatta, että tovi siinä julkaisussa menee. Siitä syystä tähän päivitykseen voi ynnätä yhden Cedercreutzin tunnetuimmista ja nähdyimmistä veistoksista, eli Äidinrakkauden. Kaisaniemessä, Unioninkadun ja Kaisaniemenkadun välisellä ruohoalueella vuosikymmenien ajan nököttänyt hevosta ja varsaa kuvaava patsas on hieno ja rauhoittava. Sitä on ilo katsella, kun siihen on tilaisuus. Harmi, että ohi kiitävät ihmiset eivät työ- ja muilla matkoillaan ehdi sitä ihailemaan.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Vuonna 1928 pystytettiin Unioninkadun ja silloisen Puutarhakadun kulmauksessa olevaan puistikkoon tammaa ja varsaa esittävä Äidinrakkaus-veistos. Kuvanveistäjä Emil Cedercreutz oli tarjonnut veistosta Helsingille 1927 ja kaupunginhallitus osti sen 95 000 markalla. Toteutunut veistos eroaa tarjotusta luonnoksesta. Alunperin tamma seisoi pää pystyssä mutta toteutuneessa versiossa se kääntää turpansa varsaa kohden. Veistos on pronssia.
Hevoset olivat Cedercreutzin suosikkiaihe, ja hän halusi esittää ne todenmukaisesti ja ihaillen niin kuin Äidinrakkaudessakin. Kenraali Mannerheimin kerrotaan sanoneen Cedercreutzin kuvanveistäjälaadusta, että 'Kuka tahansa pystyy veistämään minut, mutta vain Emil Cedercreutz pystyy veistämään hevosen alleni.'"
Kävimme viime kesänä kävelyllä Kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingin Kaisaniemessä. Hienoja puita, kukkia, kasveja, vanhoja rakennuksia sekä vesialtaan keskellä seisova pronssinen lintupatsas. En heti löytänyt Helsingin taidemuseon sivuilta patsaan tietoja, joten kysyin niitä sähköpostitse. Lopulta Bertel Nilssonin veistos Kotkat löytyi myös museon sivuilta.
Helsingin taidemuseon sivut:
"Kahta kotkaa esittävää veistosta ympäröi vesiallas. Toinen kotkista näyttää juuri nielevän saalista toisen tarkkaillessa ympäristöä. Veistos on muovailtu realistisesti, mutta kotkien pöyhkeilevän itsevarma ilmeikkyys tuo teokseen myös humoristisen lisän. Karakterisoinnilla on luotu kuva julmasta saalistajasta, joka pronssiin valettuna muuttuu vaarattomaksi ja näyttää kaikessa pelottavassa mahtavuudessaankin hieman surkuhupaisalta. Veistos on alunperin sijainnut Ateneumin puistikossa, josta se on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1974. Teos valmistui vuonna 1913 ja sen materiaalina on pronssi."
Kuvaa katsoessa tulee mieleen pari juttua, joista ylläolevassa tekstissäkin on osittain mainintaa. Toinen kotkista näyttää tosiaan olevan nielemässä saalista, läpi jonkinlaisen iskuhaan, sellaiselta linnun nokka näyttää. Toisen kotkan katseesta tulee mieleen Taru Sormusten Herrasta -elokuvan örkki, joka yrittää Fangornin metsässä suolistaa Merrin ja Pippinin. Tsekkaa leffa dvd:ltä tai juutuubasta, jos ei yhdennäköisyys osu heti silmään.
Tämän blogin työstäminen on kestänyt pitkään ja olemme sen tekovaiheen aikana ehtineet tosiaan käydä jo monta patsasta kuvaamassa. Yksi sellainen on Nilssonin karhuveistos, joka on Helsingin Kaivopuistossa, ravintola Kaivohuoneen lähistöllä. Siitä kuitenkin tarkemmin seuraavassa osassa.
Hannele Kylänpää on uudempia tuttavuuksia. Monen vuoden ajan hänen suihkukaivoveistoksensa Vedet tuli nähtyä Ilmalan vesitornin pihalla, mutta sen enempää siihen ei kiinnittänyt huomiota. Eräänä päivänä satuin kulkemaan siitä ohitse ja päätin ottaa kuvat talteen.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Helsingin kaupungin taidemuseo tilasi kuvanveistäjä Hannele Kylänpäältä vesiaiheisen teoksen Helsingin Veden pääkonttorin edustalle Ilmalaan. Teos julkistetiin 25.9.2006. Teoskokonaisuus esittää joutsenta, joka merenneitomaisen tytön ohjastamana ikään kuin vetää perässään kahta vesipyörää. Vettä suihkuttavat kaaret muodostavat teoksen keskelle ohuen vesiseinämän.
Teos sijoitettiin olemassaolevaan graniitilla päällystettyyn vesialtaaseen. Figuurit on valmistettu pronssista. Vesikaaret ovat ruostumatonta terästä. Veistoksesta tulee mielleyhtymä romantiikan ajan postikorttiin tai vanhaan kiiltokuvaan, jossa kaunis nuori neito ajelee joutsenen vetämässä avovaunussa ja kylvää ruusunnuppuja ympärilleen."
Kesälomareissulla viime elokuussa, kun kävimme kotkalaisessa Sapokan puistossa bongasimme sieltä erikoiset, koko puiston ympäristöön kuin vaivihkaa ripotellut eläinveistokset. Tarkemman netistä etsinnän tuloksena paljastui, että samainen Kylänpää on nuo veistänyt. Hienoja, hieman rosoisia, eläinkuvia kaikki.
Koko homman aloittaneelta Ensio Seppäseltä olen valinnut tähän päivitykseen upean Hyppäävät lohet -suihkukaivoveistoksen. Kyseinen Kemin hotelli Merihovin edustalla puistossa sijaitseva monumentti on näkemistämme Seppäsen teoksista ainoa, jossa hän kuvaa eläintä sellaisenaan. Muuten eläin on valjastettu tavallaan ihmisen apuvoimaksi, kuten sodankyläläisessä Poro ja lappalainen -patsaassa ja rovaniemeläisessä Maidolla elämän alku -teoksessa.
Essi Renvallin suihkukaivoveistos Kala ja poika on helppo sekoittaa Viktor Janssonin samankaltaisiin teoksiin, joita löytyy mm. Esplanadin puistosta. Poika ja kala, jossa pikkupoika ratsastaa hauella, on sijoitettu Mannerheimintien varrelle, Kisahallia vastapäätä. Veistos tosin viedään talveksi sisätiloihin, joten sitä ei kannata synkkinä ja pimeinä kuukausina Manskun varrelta etsiä.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Essi Renvallin Kala ja poika –veistos ja vesiallaskokonaisuus toteutettiin Mannerheimintien ja Kammionkadun (nyk. Sibeliuksenkatu) kulmaukseen 1940-luvulla. Veden suuren kulutuksen ja likaantumisen vuoksi suihkukaivo muutaman vuosikymmen kuluttua jätettiin kuivilleen ja veistos siirrettiin varastoon.
Värimosaiikkipalasilla koristeltu vesiallas oli tyhjillään, kunnes keväällä 2004 suihkulähteen korjauksen ja vesitekniikan uudistamisen yhteydessä taloyhtiö palautti kalalla ratsastavan pojan takaisin paikoilleen. Kesäisin jälleen vesi suihkuaa hauen näköisen kalan suusta Mannerheimintien ja Sibeliuksenkadun kulmauksessa."
Yrjö Liipola tuli esiteltyä tuossa jokunen päivä sitten. Tuosta osiosta nostetaan tähän eläinaiheiseen päivitykseen Ykän ainoa eläinaiheinen patsas, eli Paimenpoika, joka sijaitsee Tampereella varsin keskeisellä paikalla, mutta jää selkeästi Hämeensillan pirkkalaisveistosten varjoon. Sen enempää tekstiä en tähän laita, kuvat pelkästään. Tarkemman infon voi lukea Liipolan omasta osiosta.
Gunnar Finne on tehnyt jokusen merkittävän patsaan aikoinaan. Niistä tunnetuin lienee Esplanadin puistossa seisova Sakari Topeliuksen muistomerkki, joka on uudelleensijoituksen aikaan asetettu jalustaan väärin päin. Hieman sivummalla, eteläisen Espan kulmilla sisäpihalla ravintolan edustalla sijaitsee suihkukaivoveistos Kalat, jossa on kaksi kalaa ja niiden suista pitäisi ilmeisesti suihkuta virkistävää vettä altaan kupeessa lepäävien kulkijoiden iloksi ja sielunravinnoksi. Eipä näkynyt vesisuihkua kuvauskerralla.
Helsingin taidemuseon sivut kertovat näin:
"Kalat-teoksen tyylitelty realismi ja hienovarainen huumori, jota ilmentää leikki eri luonnonelementtien kanssa (Kalat suihkuttavat vettä), pehmentävät Bensowin-talon tummaa ja hieman jähmeää ilmettä. Suihkukaivo on vuodelta 1949, ja se on valettu pronssiin."
Vuonna 2010 kävimme kesäisellä päiväreissulla Riihimäellä. Tarkoituksena oli tutustua tähän perinteiseen pitäjään, yrittää löytää jotain mielenkiintoisia kauppoja shoppailua varten, jokin mainio ravintola lounastamiseen sekä bongata Kalervo Kallion Lasinpuhaltaja-patsas. Kaikki edellämainitut aktiviteetit onnistuivat mainiosti, lisäksi tuli ohimennen kuvattua Kalapoika-patsas, jonka on tehnyt kuvanveistäjäsukuun kuuluva Jyrki Sailo.
Riihimäen kaupungin nettisivuilta:
"Jyrki Sailon pronssinen Kalapoika-patsas on valmistunut 1955. Kalapoika on pieni 6-7-vuotias lapsi, joka seisoo vettä suihkuttavat kalat käsissään rantakivellä. Patsas on suihkulähde, joka viedään talveksi sisätiloihin säilöön."
Kuvaushetkellä ei vesisuihkua ollut nähtävillä. Harmi, että nämä hienot suihkulähteet/suihkukaivot ovat nykyään kuivia tai niissä lilluu roskainen vesi. Koti-Myrtsissäkin on vuosikausia raitin ilona ollut suihkulähde, ei sen erityisempi muuten, mutta muistan hyvin lapsuudesta, miten siinä vesi suihkusi kesäisin. Kiva oli pyöräillä siitä ohitse ja vaikka nopeasti käväistä veden alla vilvoittelemassa. Taisi tuo aina herkistää suihkulähteen lähettyvillä olevia vanhuksia nyrkkiään heristämään, kun kakarat kävivät rauhaa häiritsemässä.
Haminan kirjaston edustalla käyskentelevät Kurjet olivat menneet aiemmilla ohiajeluilla tyystin ohi, mutta viime kesän reissulla ne huomasin. Ei muuta kuin kävelylle siihen suuntaan ja eläinveistoksia tarkemmin tutkailemaan. Signeerauksesta en saanut oikein selvää, joten piti ottaa linkki kaupungin asioista tietäviin, joilta aiemminkin on näitä tietoja irronnut. Sähköposti kertoi seuraavaa:
"Kurjet-veistos on vuodelta 1956 ja se on paljastettu Haminan Yhdyspankin konttorin avajaistilaisuudessa. Tarina ei kerro, onko pankki saanut sen lahjoituksena vai onko ostettu. Patsas on Ulf Tikkasen (1920-1969) käsialaa. Hänet tunnetaan lintukuvien tekijänä ja Wäinö Aaltosen oppilaana sekä työtoverina. Julkisia taideteoksia löytyy Helsingistä ja Pietarsaaresta."
Aika hassua, että vaikka kyselin tietoa patsaasta ja sainkin sen, ei Haminan nettisivuille ole kyseistä tekstiä tai jotain vastaavaa infopätkää lisätty.
Ulf Tikkasen toinen teos, joka pitäisi ehdottomasti käydä bongaamassa sijaitsee Helsingin Oulunkylässä, vanhusten palvelukeskuksen pihalla. Satoja kertoja on tuon keskuksen ohi tullut ajettua, mutta en ole vielä Pulut-veistosta sattunut näkemään. Asia korjaantunee vielä tämän loppuvuoden aikana, viimeistään ensi keväänä.
Matti Hauptin teos Metsäkauris eli Bambi oli osittain tiedossa, että sellainen pitäisi eteläisestä Helsingistä käydä etsimässä. Silti oli yllätys, kun Eiranrannassa kävelyreissulla päätimme etsiä Aimo Tukiaisen veistämän Juhani Ahon patsaan ja siro kauris näkyi Ensinpuiston reunalla.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Metsäkauris-veistoksen lahjoitti Helsingin kaupungille johtaja Mikko Penttinen vuonna 1957. Pronssinen veistos on siro realistinen kuva valppaana seisovasta kauriista. Veistoksen korkeus on 115 cm ja jalusta on graniittia."
Yksi maamme tunnetuimmista patsaista on tietenkin Marskin patsas Helsingissä. Sen enempää tästä Aimo Tukiaisen tunnetuimmasta teoksesta en rupea tarinoimaan, koska tarkemmat tiedot voi katsoa Tukiaisen omasta osiosta. Tässä yksi kuva ratsastajapatsaasta.
Kävin pitkästä aikaa keikalla Tavastialla ja päätin ajaa mennen tullen Runeberginkatua, jotta pääsisin tutkailemaan vielä uudelleen Kauppakorkeakoulun edustalla olevaa Tukiaisen Liikevoitto-suihkukaivoveistoksen, jossa kaksi tiiraa kilpailee kalasta. Pitää käydä napsimassa tuosta tekeleestä kuvat ja ynnätä se sitten osa kakkoseen.
Erkki Kannosto on veistänyt mm. juoksijalegenda Volmari Iso-Hollon suihkukaivomuistomerkin Keravalle. Siitä tarkemmin Sporttipatsaat-osiossa. Eläinaiheiseen päivitykseen Kannosto pääsee Espoon Leppävaarassa sijaitsevan Lampaankantaja-patsaan tiimoilta. Rosoisen patsaan erikoisuus löytyy viimeisestä kuvasta.
Espoon Auroran nettisivut kertovat näin:
"Nykyinen Laurean kampus Leppävaarassa valmistui 1969–72 Espoon kauppakoulun, työväenopiston ja pääkirjaston käyttöön, suunnittelijat mm. Temppeliaukion kirkon arkkitehteina tunnetut Timo ja Tuomo Suomalainen. Kirjaston pääoven edessä on Erkki Kannoston Lampaankantaja vuodelta 1973. Kirjasto on siirtynyt Selloon ja rakennuksessa toimii nykyisin kelloseppäkoulu."
Syntyjään multialainen Pentti Papinaho teki synnyinpitäjänsä keskustaan vaikuttavan näköisen Maakotka-veistoksen. Vuodelta 1981 olevasta patsaasta ei ole sen enempää tietoa netissä, joten annetaan kuvien puhua puolestaan.
Erityisesti ns. suihkukaivoveistoksessa lämmittää silmää ja mieltä "kelopuu", jonka latvaoksalla kotka valmistautuu lentoonlähtöön.
Antti Palinin hevoset Ypäjällä, tuossa hevostelun kotimaisessa pääkaupungissa, ovat mielenkiintoinen osa suomalaista kuvanveistäntää. Palin on suunnitellut kaksi hevosta kuvaavan veistoksen, mutta toisin kuin yleensä, hepat on veistetty paljon halpaa työvoimaa sisältävässä Kiinan kansantasavallassa. Lienevät olleet halvat nuo kiviset pollet.
Richard Rautalinin sammakot Kevät-suihkukaivossa Tampereella ei varsinaisesti ole eläinaiheinen, vaan lapsiaiheinen, onhan teoksessa pääosassa neljä ringissä iloisesti tanssivaa pikkutyttöä. Silti Rautalinin hieno suihkukaivoveistos pääsee mukaan, onhan tyttöjen jalkojen juuressa vettä suihkuttamassa useampikin sammakko.
Taru Mäntysen perhoset Neitoperhossa Keravalla oli erikoinen löytö: olin viemässä autoa ilmastointihuoltoon ja päätin matkalla juna-asemalle käydä etsimässä Volle Iso-Hollon patsaan. Tiesin suurin piirtein teoksen sijainnin, mutta käännyin harhaan. Käveltyäni talon taakse, näin läheisellä kummulla patsaan, joka oli tietysti pakko käydä tutkimassa ja kuvaamassa. Tämäkään ei varsinaisesti ole eläinaiheinen, mutta kun tuli otettua patsaassa näkyvistä perhosista kuva, laitetaan tuo foto tähän mukaan. Saadaanpahan Mäntynenkin mukaan Patsaanmetsästäjä-blogiin.
Keravan nettisivut kertoivat vuonna 2008:
"Keravan päivänä 15.6. klo 18 paljastetaan vanhan kaupungintalon puistossa, ns. Hallintopuistossa, Unto ja Eeva Suomisen testamenttivaroin teetetty patsas, jonka on veistänyt kuvanveistäjä Taru Mäntynen. Patsaan nimi on "Oi neitoperho" ja se kuvaa noin 13-vuotiasta koulutyttöä, jonka hameenliepeelle on laskeutunut perhonen ja jota tyttö ihastelee."
Kävimme tässä pari päivää sitten Keravalla ja ajoimme tämän patsaspaikan ohitse. Ihan varmasti en voi sanoa, mutta vaikutti siltä, että tuo puistikko/kukkula, jolla Neitoperhokin sijaitsi, oli jyrätty talotyömaan alta pois. Tarkempaa infoa en netistä löytänyt. Toivottavasti olemme väärässä, eikä tätä kivaa ja keravalaisille perinteikästä paikkaa ole uhrattu jollekin lasiseinäiselle tornikolossille.
Eino Rautaruohon ruosteinen kurki Koskenpäässä tuli bongattua, kun paluumatkalla Saarijärveltä ajoimme tuota kautta löytääksemme Koskenpään kirkon pihalla olevan Kunnioita isääsi ja äitiäsi -patsaan, jonka on tehnyt Ensio Seppänen. Rautaruoho on tehnyt taideteoksensa jätemetallia hyväksi käyttäen.
Siinäpä ne tällä kertaa. Pitkä oli tämän päivityksen tekoaika ja pitkä oli myös aikaväli kuvien ottamisessakin. Pakko yrittää saada seuraavat päivitykset nopeammin valmiiksi ja vähemmillä kuvilla. Muuten menee ihan mahdottomaksi tämä työstäminen.
Aiemminhan tein tällaisen norjalaisista patsasmaakareista ja kotimaisista urheiluaiheisista patsaista (joihin muuten tuli yksi lisäys). Nyt vuorossa on ensimmäinen osa eläinaiheisista patsaista.
Jussi Mäntynen teki siis urallaan monen monta eläinpatsasta ja niistä kerroin tarkemmin miehen omassa osiossa. Tuon päivityksen jälkeen onnistuimme vihdoin piipahtamaan Kallion Karhupuistossa nappaamassa sympaattisesta mesikämmenestä kuvat. Koko puistolle nimen antanut veistos tunnetaan nimellä Mesikämmen muurahaispesällä.
Helsingin taidemuseon nettisivuilta:
"Muinaisen Suomen toteemieläin karhu on kuvattu niska köyryssä muurahaiskeon päällä. Veistoksen jyhkeys ja tyylitelty, mutta pohjimmiltaan realistinen ilmaisu vaikuttavat koko ympäristöön. Anatominen tarkkuus yhdistyy luonnonmukaiseen sommitelmaan. Teos viestii voimaa ja omanarvontunnetta. Veistoksen materiaali on punaista graniittia. Veistos paljastettiin 1931."
Samaisella reissulla bongasimme Ruskeasuolta Pirkko Nukarin teoksen Kurki on laskeutunut, joka on vuodelta 2003, sekä saman tekijän Hanhiparven, joka sijaitsee suht uusien tornitalojen välisellä aukealla Sörnäisten rantatien ja Hämeentien välisellä Lintulahden asuinalueella.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Helsingin kaupungin taidemuseo tilasi kuvanveistäjä Pirkko Nukarilta veistoksen uuteen asukaspuistoon, joka kunnostettiin Mannerheimintien ja Keskuspuiston väliselle alueelle Ruskeasuolla. Kuvanveistäjä Nukari tunnetaan erityisesti lintuaiheisista veistoksistaan ja hänen mielestään erityisesti kurki sopisi hyvin uuteen puistoon, koska kurjet viihtyvät soilla. Nimestä voisi päätellä, että myös Ruskeasuo on mahdollisesti ollut kurkien suosimaa aluetta ennen kaupungistumista. Kurki on 1950-luvulla perustetun Ruskeasuo-seuran tunnuseläin, vaikka taiteilija ei tätä tiennytkään töihin ryhtyessään."
Omasta mielestä teoksen lintu näyttää enemmän joutsenelta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa kyllä kyseessä olevan kurjen.
Hanhiparvesta taidemuseo kertoo näin:
"Lintulahden aukiota vartioi luonnollisen kokoinen Hanhiparvi -veistos. Mallina on ollut kesy kotihanhi. Taiteilijan mukaan hanhet ovat hyviä vahteja, koska niiden ääntelystä voi heti huomata, jos pihalla tapahtuu jotain erikoista!"
Yksi Helsingin vanhimmista julkisista taideteoksista sijaitsee Korkeasaaressa. Italialaisen Constantino Pandianin veistämä Pukki lienee suurimmalle osalle eläintarhassa käyneistä tuttu, mutta silti vieras. Ainahan se on siinä ravintolan edustalla seisonut, mutta useimmiten jäänyt sen ympärillä käyskentelevien ja kovaa mekkaalaa pitävien koreiden riikinkukkojen varjoon.
Helsingin Taidemuseon sivuilta:
"Valtioneuvos J.J. Pippingsköldin perikunta lahjoitti Pukki-veistoksen Helsingin kaupungille 1892. Veistos on alunperin ostettu Pariisin 1889 maailmannäyttelystä. Teoksen materiaali on pronssia ja se edustaa viime vuosisadan realistista veistostyyliä. Taiteilija Constantino Pandiani syntyi Milanossa 1837."
Yksi maamme tunnetuimmista taideteoksista on varmasti kauppatorin kulmauksessa sijaitseva Havis Amanda, "Manta", joka aina vappuaattona saa päähänsä ylioppilaslakin. Tässä vaiheessa varmaankin moni miettii, mitä ihmettä "Mantalla" on tekemistä eläinaiheisten patsaiden osiossa? Suihkukaivoveistoksen kehällähän sijaitsee neljä hyljettä eli oikeasti merileijonaa, joiden suista suihkuaa vettä. Siinä se helppo syy, usein nuo hylkeet jäävät tyystin unholaan kyseistä patsasta ajatellessa.
Wikipediasta:
"Havis Amanda on kuvanveistäjä Ville Vallgrenin Pariisissa vuonna 1906 muovailema pronssipatsas ja suihkulähde Helsingissä Kauppatorin laidalla. Alkuperäiseltä nimeltään se on Merenneito. Patsas symboloi merestä nousevaa Helsinkiä. Suihkulähdekokonaisuudessa on naisfiguurin lisäksi neljä altaan reunustaa kiertävää merileijonaa sekä vettä suihkuttavia kaloja. Veistososat ovat pronssia ja allas punaista rapakivigraniittia. Altaan suunnittelija on Eliel Saarinen. Veistos on Helsingin suosituin ja tunnetuin taideteos. Vappuna patsas on ylioppilaiden juhlinnan keskipiste, kun se pestään ja lakitetaan."
Havis Amandan veistäneen Ville Vallgrenin oma osio on työn alla. Ehkä jokunen puuttuva patsas pitäisi vielä käydä bongaamassa ennen sen julkaisua. Tarkoitus olisi myös julkaista oma osio Emil Cedercreutzin teoksista. Niitäkin on vielä sen verran kuvaamatta, että tovi siinä julkaisussa menee. Siitä syystä tähän päivitykseen voi ynnätä yhden Cedercreutzin tunnetuimmista ja nähdyimmistä veistoksista, eli Äidinrakkauden. Kaisaniemessä, Unioninkadun ja Kaisaniemenkadun välisellä ruohoalueella vuosikymmenien ajan nököttänyt hevosta ja varsaa kuvaava patsas on hieno ja rauhoittava. Sitä on ilo katsella, kun siihen on tilaisuus. Harmi, että ohi kiitävät ihmiset eivät työ- ja muilla matkoillaan ehdi sitä ihailemaan.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Vuonna 1928 pystytettiin Unioninkadun ja silloisen Puutarhakadun kulmauksessa olevaan puistikkoon tammaa ja varsaa esittävä Äidinrakkaus-veistos. Kuvanveistäjä Emil Cedercreutz oli tarjonnut veistosta Helsingille 1927 ja kaupunginhallitus osti sen 95 000 markalla. Toteutunut veistos eroaa tarjotusta luonnoksesta. Alunperin tamma seisoi pää pystyssä mutta toteutuneessa versiossa se kääntää turpansa varsaa kohden. Veistos on pronssia.
Hevoset olivat Cedercreutzin suosikkiaihe, ja hän halusi esittää ne todenmukaisesti ja ihaillen niin kuin Äidinrakkaudessakin. Kenraali Mannerheimin kerrotaan sanoneen Cedercreutzin kuvanveistäjälaadusta, että 'Kuka tahansa pystyy veistämään minut, mutta vain Emil Cedercreutz pystyy veistämään hevosen alleni.'"
Kävimme viime kesänä kävelyllä Kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingin Kaisaniemessä. Hienoja puita, kukkia, kasveja, vanhoja rakennuksia sekä vesialtaan keskellä seisova pronssinen lintupatsas. En heti löytänyt Helsingin taidemuseon sivuilta patsaan tietoja, joten kysyin niitä sähköpostitse. Lopulta Bertel Nilssonin veistos Kotkat löytyi myös museon sivuilta.
Helsingin taidemuseon sivut:
"Kahta kotkaa esittävää veistosta ympäröi vesiallas. Toinen kotkista näyttää juuri nielevän saalista toisen tarkkaillessa ympäristöä. Veistos on muovailtu realistisesti, mutta kotkien pöyhkeilevän itsevarma ilmeikkyys tuo teokseen myös humoristisen lisän. Karakterisoinnilla on luotu kuva julmasta saalistajasta, joka pronssiin valettuna muuttuu vaarattomaksi ja näyttää kaikessa pelottavassa mahtavuudessaankin hieman surkuhupaisalta. Veistos on alunperin sijainnut Ateneumin puistikossa, josta se on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1974. Teos valmistui vuonna 1913 ja sen materiaalina on pronssi."
Kuvaa katsoessa tulee mieleen pari juttua, joista ylläolevassa tekstissäkin on osittain mainintaa. Toinen kotkista näyttää tosiaan olevan nielemässä saalista, läpi jonkinlaisen iskuhaan, sellaiselta linnun nokka näyttää. Toisen kotkan katseesta tulee mieleen Taru Sormusten Herrasta -elokuvan örkki, joka yrittää Fangornin metsässä suolistaa Merrin ja Pippinin. Tsekkaa leffa dvd:ltä tai juutuubasta, jos ei yhdennäköisyys osu heti silmään.
Tämän blogin työstäminen on kestänyt pitkään ja olemme sen tekovaiheen aikana ehtineet tosiaan käydä jo monta patsasta kuvaamassa. Yksi sellainen on Nilssonin karhuveistos, joka on Helsingin Kaivopuistossa, ravintola Kaivohuoneen lähistöllä. Siitä kuitenkin tarkemmin seuraavassa osassa.
Hannele Kylänpää on uudempia tuttavuuksia. Monen vuoden ajan hänen suihkukaivoveistoksensa Vedet tuli nähtyä Ilmalan vesitornin pihalla, mutta sen enempää siihen ei kiinnittänyt huomiota. Eräänä päivänä satuin kulkemaan siitä ohitse ja päätin ottaa kuvat talteen.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Helsingin kaupungin taidemuseo tilasi kuvanveistäjä Hannele Kylänpäältä vesiaiheisen teoksen Helsingin Veden pääkonttorin edustalle Ilmalaan. Teos julkistetiin 25.9.2006. Teoskokonaisuus esittää joutsenta, joka merenneitomaisen tytön ohjastamana ikään kuin vetää perässään kahta vesipyörää. Vettä suihkuttavat kaaret muodostavat teoksen keskelle ohuen vesiseinämän.
Teos sijoitettiin olemassaolevaan graniitilla päällystettyyn vesialtaaseen. Figuurit on valmistettu pronssista. Vesikaaret ovat ruostumatonta terästä. Veistoksesta tulee mielleyhtymä romantiikan ajan postikorttiin tai vanhaan kiiltokuvaan, jossa kaunis nuori neito ajelee joutsenen vetämässä avovaunussa ja kylvää ruusunnuppuja ympärilleen."
Kesälomareissulla viime elokuussa, kun kävimme kotkalaisessa Sapokan puistossa bongasimme sieltä erikoiset, koko puiston ympäristöön kuin vaivihkaa ripotellut eläinveistokset. Tarkemman netistä etsinnän tuloksena paljastui, että samainen Kylänpää on nuo veistänyt. Hienoja, hieman rosoisia, eläinkuvia kaikki.
Koko homman aloittaneelta Ensio Seppäseltä olen valinnut tähän päivitykseen upean Hyppäävät lohet -suihkukaivoveistoksen. Kyseinen Kemin hotelli Merihovin edustalla puistossa sijaitseva monumentti on näkemistämme Seppäsen teoksista ainoa, jossa hän kuvaa eläintä sellaisenaan. Muuten eläin on valjastettu tavallaan ihmisen apuvoimaksi, kuten sodankyläläisessä Poro ja lappalainen -patsaassa ja rovaniemeläisessä Maidolla elämän alku -teoksessa.
Essi Renvallin suihkukaivoveistos Kala ja poika on helppo sekoittaa Viktor Janssonin samankaltaisiin teoksiin, joita löytyy mm. Esplanadin puistosta. Poika ja kala, jossa pikkupoika ratsastaa hauella, on sijoitettu Mannerheimintien varrelle, Kisahallia vastapäätä. Veistos tosin viedään talveksi sisätiloihin, joten sitä ei kannata synkkinä ja pimeinä kuukausina Manskun varrelta etsiä.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Essi Renvallin Kala ja poika –veistos ja vesiallaskokonaisuus toteutettiin Mannerheimintien ja Kammionkadun (nyk. Sibeliuksenkatu) kulmaukseen 1940-luvulla. Veden suuren kulutuksen ja likaantumisen vuoksi suihkukaivo muutaman vuosikymmen kuluttua jätettiin kuivilleen ja veistos siirrettiin varastoon.
Värimosaiikkipalasilla koristeltu vesiallas oli tyhjillään, kunnes keväällä 2004 suihkulähteen korjauksen ja vesitekniikan uudistamisen yhteydessä taloyhtiö palautti kalalla ratsastavan pojan takaisin paikoilleen. Kesäisin jälleen vesi suihkuaa hauen näköisen kalan suusta Mannerheimintien ja Sibeliuksenkadun kulmauksessa."
Yrjö Liipola tuli esiteltyä tuossa jokunen päivä sitten. Tuosta osiosta nostetaan tähän eläinaiheiseen päivitykseen Ykän ainoa eläinaiheinen patsas, eli Paimenpoika, joka sijaitsee Tampereella varsin keskeisellä paikalla, mutta jää selkeästi Hämeensillan pirkkalaisveistosten varjoon. Sen enempää tekstiä en tähän laita, kuvat pelkästään. Tarkemman infon voi lukea Liipolan omasta osiosta.
Gunnar Finne on tehnyt jokusen merkittävän patsaan aikoinaan. Niistä tunnetuin lienee Esplanadin puistossa seisova Sakari Topeliuksen muistomerkki, joka on uudelleensijoituksen aikaan asetettu jalustaan väärin päin. Hieman sivummalla, eteläisen Espan kulmilla sisäpihalla ravintolan edustalla sijaitsee suihkukaivoveistos Kalat, jossa on kaksi kalaa ja niiden suista pitäisi ilmeisesti suihkuta virkistävää vettä altaan kupeessa lepäävien kulkijoiden iloksi ja sielunravinnoksi. Eipä näkynyt vesisuihkua kuvauskerralla.
Helsingin taidemuseon sivut kertovat näin:
"Kalat-teoksen tyylitelty realismi ja hienovarainen huumori, jota ilmentää leikki eri luonnonelementtien kanssa (Kalat suihkuttavat vettä), pehmentävät Bensowin-talon tummaa ja hieman jähmeää ilmettä. Suihkukaivo on vuodelta 1949, ja se on valettu pronssiin."
Vuonna 2010 kävimme kesäisellä päiväreissulla Riihimäellä. Tarkoituksena oli tutustua tähän perinteiseen pitäjään, yrittää löytää jotain mielenkiintoisia kauppoja shoppailua varten, jokin mainio ravintola lounastamiseen sekä bongata Kalervo Kallion Lasinpuhaltaja-patsas. Kaikki edellämainitut aktiviteetit onnistuivat mainiosti, lisäksi tuli ohimennen kuvattua Kalapoika-patsas, jonka on tehnyt kuvanveistäjäsukuun kuuluva Jyrki Sailo.
Riihimäen kaupungin nettisivuilta:
"Jyrki Sailon pronssinen Kalapoika-patsas on valmistunut 1955. Kalapoika on pieni 6-7-vuotias lapsi, joka seisoo vettä suihkuttavat kalat käsissään rantakivellä. Patsas on suihkulähde, joka viedään talveksi sisätiloihin säilöön."
Kuvaushetkellä ei vesisuihkua ollut nähtävillä. Harmi, että nämä hienot suihkulähteet/suihkukaivot ovat nykyään kuivia tai niissä lilluu roskainen vesi. Koti-Myrtsissäkin on vuosikausia raitin ilona ollut suihkulähde, ei sen erityisempi muuten, mutta muistan hyvin lapsuudesta, miten siinä vesi suihkusi kesäisin. Kiva oli pyöräillä siitä ohitse ja vaikka nopeasti käväistä veden alla vilvoittelemassa. Taisi tuo aina herkistää suihkulähteen lähettyvillä olevia vanhuksia nyrkkiään heristämään, kun kakarat kävivät rauhaa häiritsemässä.
Haminan kirjaston edustalla käyskentelevät Kurjet olivat menneet aiemmilla ohiajeluilla tyystin ohi, mutta viime kesän reissulla ne huomasin. Ei muuta kuin kävelylle siihen suuntaan ja eläinveistoksia tarkemmin tutkailemaan. Signeerauksesta en saanut oikein selvää, joten piti ottaa linkki kaupungin asioista tietäviin, joilta aiemminkin on näitä tietoja irronnut. Sähköposti kertoi seuraavaa:
"Kurjet-veistos on vuodelta 1956 ja se on paljastettu Haminan Yhdyspankin konttorin avajaistilaisuudessa. Tarina ei kerro, onko pankki saanut sen lahjoituksena vai onko ostettu. Patsas on Ulf Tikkasen (1920-1969) käsialaa. Hänet tunnetaan lintukuvien tekijänä ja Wäinö Aaltosen oppilaana sekä työtoverina. Julkisia taideteoksia löytyy Helsingistä ja Pietarsaaresta."
Aika hassua, että vaikka kyselin tietoa patsaasta ja sainkin sen, ei Haminan nettisivuille ole kyseistä tekstiä tai jotain vastaavaa infopätkää lisätty.
Ulf Tikkasen toinen teos, joka pitäisi ehdottomasti käydä bongaamassa sijaitsee Helsingin Oulunkylässä, vanhusten palvelukeskuksen pihalla. Satoja kertoja on tuon keskuksen ohi tullut ajettua, mutta en ole vielä Pulut-veistosta sattunut näkemään. Asia korjaantunee vielä tämän loppuvuoden aikana, viimeistään ensi keväänä.
Matti Hauptin teos Metsäkauris eli Bambi oli osittain tiedossa, että sellainen pitäisi eteläisestä Helsingistä käydä etsimässä. Silti oli yllätys, kun Eiranrannassa kävelyreissulla päätimme etsiä Aimo Tukiaisen veistämän Juhani Ahon patsaan ja siro kauris näkyi Ensinpuiston reunalla.
Helsingin taidemuseon sivuilta:
"Metsäkauris-veistoksen lahjoitti Helsingin kaupungille johtaja Mikko Penttinen vuonna 1957. Pronssinen veistos on siro realistinen kuva valppaana seisovasta kauriista. Veistoksen korkeus on 115 cm ja jalusta on graniittia."
Yksi maamme tunnetuimmista patsaista on tietenkin Marskin patsas Helsingissä. Sen enempää tästä Aimo Tukiaisen tunnetuimmasta teoksesta en rupea tarinoimaan, koska tarkemmat tiedot voi katsoa Tukiaisen omasta osiosta. Tässä yksi kuva ratsastajapatsaasta.
Kävin pitkästä aikaa keikalla Tavastialla ja päätin ajaa mennen tullen Runeberginkatua, jotta pääsisin tutkailemaan vielä uudelleen Kauppakorkeakoulun edustalla olevaa Tukiaisen Liikevoitto-suihkukaivoveistoksen, jossa kaksi tiiraa kilpailee kalasta. Pitää käydä napsimassa tuosta tekeleestä kuvat ja ynnätä se sitten osa kakkoseen.
Erkki Kannosto on veistänyt mm. juoksijalegenda Volmari Iso-Hollon suihkukaivomuistomerkin Keravalle. Siitä tarkemmin Sporttipatsaat-osiossa. Eläinaiheiseen päivitykseen Kannosto pääsee Espoon Leppävaarassa sijaitsevan Lampaankantaja-patsaan tiimoilta. Rosoisen patsaan erikoisuus löytyy viimeisestä kuvasta.
Espoon Auroran nettisivut kertovat näin:
"Nykyinen Laurean kampus Leppävaarassa valmistui 1969–72 Espoon kauppakoulun, työväenopiston ja pääkirjaston käyttöön, suunnittelijat mm. Temppeliaukion kirkon arkkitehteina tunnetut Timo ja Tuomo Suomalainen. Kirjaston pääoven edessä on Erkki Kannoston Lampaankantaja vuodelta 1973. Kirjasto on siirtynyt Selloon ja rakennuksessa toimii nykyisin kelloseppäkoulu."
Syntyjään multialainen Pentti Papinaho teki synnyinpitäjänsä keskustaan vaikuttavan näköisen Maakotka-veistoksen. Vuodelta 1981 olevasta patsaasta ei ole sen enempää tietoa netissä, joten annetaan kuvien puhua puolestaan.
Erityisesti ns. suihkukaivoveistoksessa lämmittää silmää ja mieltä "kelopuu", jonka latvaoksalla kotka valmistautuu lentoonlähtöön.
Antti Palinin hevoset Ypäjällä, tuossa hevostelun kotimaisessa pääkaupungissa, ovat mielenkiintoinen osa suomalaista kuvanveistäntää. Palin on suunnitellut kaksi hevosta kuvaavan veistoksen, mutta toisin kuin yleensä, hepat on veistetty paljon halpaa työvoimaa sisältävässä Kiinan kansantasavallassa. Lienevät olleet halvat nuo kiviset pollet.
Richard Rautalinin sammakot Kevät-suihkukaivossa Tampereella ei varsinaisesti ole eläinaiheinen, vaan lapsiaiheinen, onhan teoksessa pääosassa neljä ringissä iloisesti tanssivaa pikkutyttöä. Silti Rautalinin hieno suihkukaivoveistos pääsee mukaan, onhan tyttöjen jalkojen juuressa vettä suihkuttamassa useampikin sammakko.
Taru Mäntysen perhoset Neitoperhossa Keravalla oli erikoinen löytö: olin viemässä autoa ilmastointihuoltoon ja päätin matkalla juna-asemalle käydä etsimässä Volle Iso-Hollon patsaan. Tiesin suurin piirtein teoksen sijainnin, mutta käännyin harhaan. Käveltyäni talon taakse, näin läheisellä kummulla patsaan, joka oli tietysti pakko käydä tutkimassa ja kuvaamassa. Tämäkään ei varsinaisesti ole eläinaiheinen, mutta kun tuli otettua patsaassa näkyvistä perhosista kuva, laitetaan tuo foto tähän mukaan. Saadaanpahan Mäntynenkin mukaan Patsaanmetsästäjä-blogiin.
Keravan nettisivut kertoivat vuonna 2008:
"Keravan päivänä 15.6. klo 18 paljastetaan vanhan kaupungintalon puistossa, ns. Hallintopuistossa, Unto ja Eeva Suomisen testamenttivaroin teetetty patsas, jonka on veistänyt kuvanveistäjä Taru Mäntynen. Patsaan nimi on "Oi neitoperho" ja se kuvaa noin 13-vuotiasta koulutyttöä, jonka hameenliepeelle on laskeutunut perhonen ja jota tyttö ihastelee."
Kävimme tässä pari päivää sitten Keravalla ja ajoimme tämän patsaspaikan ohitse. Ihan varmasti en voi sanoa, mutta vaikutti siltä, että tuo puistikko/kukkula, jolla Neitoperhokin sijaitsi, oli jyrätty talotyömaan alta pois. Tarkempaa infoa en netistä löytänyt. Toivottavasti olemme väärässä, eikä tätä kivaa ja keravalaisille perinteikästä paikkaa ole uhrattu jollekin lasiseinäiselle tornikolossille.
Eino Rautaruohon ruosteinen kurki Koskenpäässä tuli bongattua, kun paluumatkalla Saarijärveltä ajoimme tuota kautta löytääksemme Koskenpään kirkon pihalla olevan Kunnioita isääsi ja äitiäsi -patsaan, jonka on tehnyt Ensio Seppänen. Rautaruoho on tehnyt taideteoksensa jätemetallia hyväksi käyttäen.
Siinäpä ne tällä kertaa. Pitkä oli tämän päivityksen tekoaika ja pitkä oli myös aikaväli kuvien ottamisessakin. Pakko yrittää saada seuraavat päivitykset nopeammin valmiiksi ja vähemmillä kuvilla. Muuten menee ihan mahdottomaksi tämä työstäminen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)