Picassosta Pyykköön – Lahtisten taidekokoelma Kangasalla

Kesän ajan Kangasalla Kimmo Pyykkö Taidemuseossa on ollut näytillä lehtikeisari Urpo Lahtisen ja hänen vaimonsa Hymyn keräämän taidekokoelman aarteita. Pääsin vasta nyt, viime hetkillä, katsomaan näyttelyn. Viimeistä kertaa kokoelma on nähtävillä ensi viikonloppuna. Koska olen ollut töissä museossa, ei vapaa-aikaa ole oikein muulloin kuin maanantaisin ja silloinhan myös Pyykön museo on suljettu, joten ei ole tullut piipahdettua kotikaupungin itänaapurissa.

Nyt kuitenkin sinne siis ehdin ja kun pääsin Kangasalataloon sisälle, minua vastassa oli tervehtimässä romurautataiteen mestarin Veikko Haukkavaaran teos Lintumummu. Siinä on paljon samaa kuin Kultarannassa esillä olleessa lintumummossa.

Pyykkö-museon ensimmäisess kerroksessa oli useita tauluja, mutta myös muutama veistos. Niistä ensimmäisenä vierailijoita vastaanottaa itse Urpo Lahtisen rintakuva, jonka on aikoinaan veistänyt Essi Renvall. Näyttelyissä oppaiden yksi suosikkitarinoista on se, miten Renvall teki teokseen Urpolle rintakarvat, jotka ovat vuosien aikana yksi toisensa jälkeen hävinneet ihailijoiden matkaan.

Renvall veisti myös Lahtisten pojasta pääkuvan. Jeppe Lahtisen muotokuva on vuodelta 1974.

Kimmo Pyyköltä ykköskerroksessa oli rautaveistos Tuomittu vuodelta 1968. Siitä Pyykkö sai aikoinaan Kehujen kannukset tms. Ne ovat nyt näytillä yläkerrassa Pyykön omalla osastolla.

Laila Pullisen nimetön pronssiveistos on hieno yhdistelmä pronssia ja kiveä.

Unto Hietasen pienoisveistos Soutelija on hieno työ. Näitä on aina kiva nähdä.

Tony Craggin puuveistos Wooden Crystal on vuodelta 2000.

Unkarilaisen Gésa Samun teoksia oli kaksi. Toisen nimi on Pieni lohikäärmehäkki (1988-89) ja toisen Suuri haarauma (1989).

Kakkoskerroksessa oli Tapio Junnon vuodelta 1990 oleva pronssiveistos Pilviaurinko.

Sen vieressä seinässä oli Erkki Kannoston erikoinen Tasa-arvoiset, akryylia ja puuta yhdistelevä teos.

Osmo Juvosen kolme teosta ovat nimeltään Silta, Vesiraja ja Kommunikaatio. Niissä on käytetty puuta, pronssia ja paperia.

Elisa Aron veistos Nimetön on vuodelta 1986.

Ossi Somman sekatekniikalla tehty Ristiinnaulittu on sekin hieno teos romurautoineen kaikkineen.

Arvo Siikamäen teoksissa pidän siitä, ettei niissä näy kasvonpiirteitä. Tässä näyttelyssä Siikamäeltä oli esillä sekä Istuva-marmoriveistos että Figuuri-marmori.

Timo Ruokolaisen ruostunutta metallia oleva hitsausteos He ajavat kuin yli kukkien, kerran voittajana taivaaseen sopii Pyykkö-museoon hyvin, olihan Pyykkö tunnetusti nuorena moottorimiehiä.

Veikko Myllerin pronssiveistos Karju näyttää sivusta katsottuna kypärältä. Eräs pariskunta pähkäili, että oliko tullut kirjoitusvirhe plakaattiin, koska heidän mielestään veistos näytti karhulta. Itse en metsänomppua kyllä siitä löytänyt.

Piipahdin vielä yläkerrassa katsomassa jo ainakin kolmatta kertaa Pyykön valitun tuotannon ja sen jälkeen oli aika siirtyä etsimään lounaspaikkaa, joka tällä kertaa löytyi Tampereelta saakka. Mutta se ei liity enää tähän tarinaan tämän enempää.

Seuraavaksi Kimmo Pyykön museossa on tarjolla ainakin Pyykön veistoksia, sellaisia jotka eivät ole olleet näytillä ylimmän kerroksen pysyvässä näyttelyssä.

Patsaita ja lätkää Riihimäellä

Pitkä itsenäinen harjoittelukausi hyvän talven aikana huipentui vappuviikonloppuna Riihimäellä, jossa pelattiin harrastekiekkoturnaus. Osallistuimme siihen tutulla porukalla, ilman erityisiä ennakkoaavistuksia. Homma lähti käyntiin erinomaisesti, vaikka jouduimmekin vaihtamaan varusteita minimaalisessa pukukopissa. Kahden voiton ja tasapelin jälkeen välieräpaikka oli varma. Siitäkin tuli voitto ja näin ollen pelasimme turnauksen päätösottelussa. Finaali päättyi riemukkaisiin juhliin, joukkueemme saavutti ensimmäisen turnausvoiton!

Mutta ennen kuin kiekko putosi osaltamme jäähän, ehdin hieman metsästellä patsaita. Edellinen kerta Riihimäellä oli vuodelta 2010, jolloin tavoitteena oli kuvata kaksi Kalervo Kallion patsasta. Ne saatiinkin kuvattua ja  lisäksi saatiin makoisa parkkisakko.

Heräsin aamulla varhain ja raahasin pelivarusteet mukanani Tampereen rautatieasemalle läpi likimain aution kaupungin. Rymysin junaan sisälle. Olin hankkinut lipun sellaiseen pikkukoppiin jossa on paikat neljälle matkustajalle. Arvelin, ettei kukaan osta siihen lippua, kun huomaa sinne jo jonkun ostaneen lipun. Vielä mitä. Kolme äijää pönötti paikoillaan kopissa, kaikki eri porukkaa. Viereinen normaali vaunuosasto oli lähes tyhjä, vain yksi nainen matkustamassa kohti pääkaupunkia. Onneksi vieressäni istunut mies häipyi ravintolavaunun suuntaan, tuli vähän enemmän tilaa.

Vietin matkan Riihimäelle kirjaa lukien ja maisemia katsellen. Bongasin matkan varrella pelloilta joutsenia, lokkeja ja kauriita. Töyhtöhyyppiä, haukkoja ja korppeja ei tällä kertaa näkynyt.

Kun saavuin Riihimäen asemalle, aloin heti etsiä aseman seinästä Kari Juvan veistämää Riihimäen ja Pietarin välisen radan 100-vuotismuistolaattaa. Tämän alla olevan löysin. Eihän se ollutkaan tuttua Juva-tyyliä vaan pelkistetty laatta, jonka Juva on kyllä suunnitellut. Laatta on kiinnitetty aseman seinään syyskuun 11:ntenä vuonna 1970. Laatan kaksoiskappale on Pietarin asemalla.

Aseman toisella puolella keskellä aukiota on korkea punagraniittinen paasi, jonka keskellä olevassa lovessa on Wäinö Aaltosen tekemä H.G. Paloheimon muotokuvareliefi. Muistomerkki paljastettiin paikallaan syyskuussa 1961. Kyseiselle paikalle perustettiin aikoinaan Paloheimo-yhtiöiden toinen saha. Paloheimo oli merkittävä liikemies 1900-luvun alkupuolella. Lue lisää Paloheimosta Wikipedia-sivulta.

Muistomerkin toisella puolella on neljä pronssiplakettia, jotka edustavat yhtiön toimialoja: puu-, tiili- ja sähköteollisuus sekä maatalous.

Asema-aukiolta lähdin pitkin Pohjoista Asemakatua tavoitteenani löytää Juvan veistämä monumentti Topparoikka. Sitä ei ole vaikea nähdä, kun vain kulkee tuota katua eteenpäin. Radanrakentajien muistomerkki sijaitsee Keskuspuistossa. Se paljastettiin myös samaan aikaan kuin aseman muistolaatta eli syyskuussa 1970, jolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta Pietarin-radan käyttöönotosta.

Riihimäen kaupungin sivuilta:

"Muistomerkistä taiteilija kertoo: 'Topparoikka-ajatus sai alkunsa, kun katselin Rautatiemuseossa kuvia suoraselkäisestä topparoikasta'. Patsas kuvaa sitä hetkeä, jolloin rata oli valmis ja rakentajat saattoivat oikaista selkänsä mahtipontisina mittavan työn tehtyään. Patsaan karkea tekotapa kuvaa kurjuutta, jota radantekijät kokivat aikanaan."

Topparoikan jälkeen lähdin metsästämään Äiti ja lapsi -reliefiä, joka sijaitsee Junailijankadulla. Kauppakatua kävellessäni silmäilin vähän väliä suoraan eteenpäin mäen rinteelle, jossa Kallion veistämä Lasinpuhaltaja-patsas seisoo ylväänä. Jätin sen tällä kertaa tämän tarkemmin tutkailematta väliin. Tässä kuitenkin vanha kuva siitä.

Kalervo Kallion patsaista kertova sivu löytyy täältä! Siellä on myös näytillä se toinen Riihimäellä oleva Kallion teos eli punagraniittinen sankaripatsas.

Takaisin tähän reissuun:

Hämeenkadun kohdalla ohiajaneesta autosta morjesteli tuttuja kasvoja, kun pelikaverit siinä huristelivat kohti jäähallia. Itse jatkoin painavien tavaroiden raahaamista, kun en tajunnut nakata niitä auton kyytiin.

Löysin lopulta etsimäni Junailijankadun varrella sijaitsevasta Karlskoga-talosta, jossa on päiväkoti. Seinässä olevan Aiti ja lapsi -kivireliefin on veistänyt Jyrki Sailo ja se on paljastettu vuonna 1951.

Jatkoin Junailijankatua eteenpäin ja käännyin vasemmalle Temppelikadulle. Tällä kadulla em. parkkisakko aikoinaan napsahti, mutta ehkä nyt on jo hyvä aika lakata puhumasta siitä ikivanhasta tapahtumasta, eikö vain? Etsin tuosta katujen kulmasta nettisivuilla mainittua Veikko Eskolin-Eskin tekemää Tiedon puu -veistosta. En sitä kuitenkaan löytänyt ja kun myöhemmin tutkin asiaa, huomasin, että kyseinen teos sijaitsee sisäpihalla, jonne en tajunnut mennä vaikka pihan sisäänkäyntiä katselinkin ohikulkiessani.

Ylitin Hämeenkadun ja kuvasin kirkonportaiden kupeessa olevan Karjalaan jääneiden muistomerkin. Se lienee Kirsti Liimataisen 1950-luvulla tekemä muistomerkki.

Viereisessä puistossa on Jyrki Sailon hieno suihkukaivoveistos Kalapoika, jonka luona otimme silloin 8 vuotta sitten muutaman kuvan, mutta ei tullut sen tarkemmin tutkittua sitä. Nyt räpsin kuvia joka puolelta. Kiva että talvi oli jo vaihtunut kevääksi ja veistos oli paikallaan sekä vesi ryöppysi kuten asiaan kuuluu. Suihkulähde on sijainnut tässä puistossa vuodesta 1955.

Tämän jälkeen oli aikaa vain yhden veistoksen etsimiseen, vaikka monta muutakin Riihimäellä on. Ragnar Granitin aukion lähellä Pääskypuistossa on Sailon veistämä Lapsenlikka, joka on vuodelta 1964. Pääskypuiston lahjoitti Riihimäen kaupungille aikoinaan Helsingin Työväen Säästöpankki ja sinne päätettiin tuo patsas pystyttää. Teekkarit ovat joskus lakittaneet tämän "Riihimäen kauneimman naisen".

Alpo Sailon neljäntenä lapsena vuonna 1913 syntyneen Jyrki Sailon lyhyen esittelyn voitte lukea täältä (Wikipedia). Nyt kun on jokusen Sailon veistoksen saanut kuvattua, voisin vaikka tehdä Jyrkistä ihan oman päivityksenkin.

Seuraavalle Riihimäen-vierailulle jäivät etsittäväksi ainakin Lauri Leppäsen Aseseppä, Heikki Niemisen Pukkihyppy, Armas Hutrin Kurki, Anneli Sipiläisen Matkan varrella sekä Nina Ternon Sirkusratsastaja.

Sunnuntaina vierailimme Vantaan taidemuseo Artsissa katsomassa mm. Tove Janssonin piirtämiä luonnoksia Hobitti-kirjaan. Erinomaisia piirroksia ovatkin. Artsissa oli myös jonkin verran kuvanveistotaidetta, mm. Kimmo Kaivannon ultramariinia oli nähtävillä. Seinälle oli ripustettu kolme Kimmo Pyykön teosta, jotka olivat tuttuun tapaan valmistettu kiiltävästä alumiinista ja koristeltu hienoilla yksityiskohdilla.

Siinäpä kaikki tällä kertaa. Seuraavalla kerralla on tiedossa jotain varsin mielenkiintoista, joten pysykää kuulolla.

Värikkäällä syysreissulla Helsingissä, osa 2 - Töölön maisemissa

Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, alla oli ensin huonosti nukuttu yö, sitten muutaman tunnin intensiivinen kiertely Hietaniemen hautausmaalla ja Gunnar Finnen entisessä ateljeessa. Siitä pikaisesti päivällistä syömään Myyrmäkeen ja miltei heti siitä synttärijuhlille Jätkäsaareen. Onneksi kuitenkin sain lauantain ja sunnuntain välisen yön nukuttua hyvin ja aamiaisella tuli tankattua vielä paremmin. Oli siis aika lähteä bussilla keskustaan ja aloittaa tämän reissun viimeinen osio: Meilahden rajoilta Töölön kautta ydinkeskustaan ennen kuin olisi aika lähteä kotiin onnibussilla.

Jäimme bussista Tullinpuomin kohdalla. Ensimmäinen kohde oli Tukholmankadulla olevassa puistikossa. Siellä on Into Saxelinin graniittiveistos nimeltään Yllätys. Taisi olla myös aikamoinen yllätys meikäläisen kuvailu sunnuntain aamupäivällä, koska puistikossa muovikasseineen aikaa viettänyt hieman laitapuolisen näköinen herrasmies antoi jonkin verran pahaa silmää patsaanmetsästysmiehelle.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Yllätys on veistetty punaisesta graniitista ja se esittää polvillaan istuvaa alastonta naista. Veistoksen nimi viittaa hätkähdykseen, joka saa yllättyneen naisen kavahtamaan taaksepäin. Tästä liikkeestä syntyy veistoksen rytmi. Yllätyksen tyyli on lempeän klassisesti sävytettyä realismia.  Helsingin kaupunki hankki veistoksen kokoelmiinsa jo varhain, mutta vasta sotien jälkeen 1940-luvun lopulla sille löytyi paikka pienestä puistosta Meilahdessa. Veistos pystytettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1948, mutta alunperin Saxelin teki sen jo 1925."

Jatkoimme matkaa kohti pohjoista, koska vanhan sairaanhoito-opiston oviaukossa on seinässä Gunnar Finnen reliefi.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Gunnar Finnen reliefi on juuri ennen sotaa paljastettu kaakelireliefi, joka kuvaa istuvaa sairasta miestä ja häntä hoitavaa naista. Taiteilija käyttää teoksessaan harkittua symboliikkaa henkilöitten asennoissa sekä naishahmon kantamassa öljylampussa, joka symbolisoi tietoa ja pelastusta. Gunnar Finne käytti samaa materiaalia esimerkiksi Salmisaaren reliefissä Elämän Nektaria."

Jotain hienoa noissa Finnen reliefeissä on. Finnen teoksia on Helsingissä nähtävillä useita. Kerron lähiaikoina Finnen ateljeessa toimivasta ravintolasta ja siellä olevasta taiteesta. Tiedossa on myös kattava paketti Finnen tuotannosta. Mutta siitä lisää tuonnempana.

Töölössä Paasikivenkadun varrella on presidentti Paasikiven entisen kotitalon muistolaatta. Sen on tehnyt Kimmo Pyykkö. Paasikiven entisessä kotitalossa sijaitsee nykyään Turkin suurlähetystö. Ja kuten tiedämme, turkkilaiset eivät välillä tykkää lehtimiehistä ja kameroista, joten siitä sai lisäjännitystä tämän laatan kuvaamiseen.

Sitten vuorossa olivat ns. Lastenlinnan julkisivua koristavat taideteokset, jotka on suunnitellut Sakari Tohka ja toteuttanut Yrjö Kyllönen. Niitä kuvioita ja hahmoja onkin sitten aikamoinen määrä ja ympäri tätä isoa linnamaista kompleksia.

RKY:n sivuilta:

"Lastenlinnan sairaala on valmistunut arkkitehtien Elsi Borgin, Otto Flodinin ja Olavi Sortan suunnitelmien mukaan 1948. Lastenlinna koostuu korkeasta, pyöreämuotoisesta sairaalarakennuksesta ja siihen liittyvästä matalasta siipirakennuksesta. Julkisivuja on elävöitetty poikkeuksellisen koristeellisilla, rappaukseen reliefinä tehdyillä kuvioilla. "

Välissä poikkesimme Lastenklinikan pihamaalle ja nappasin kuvat Walter Runebergin patsaasta nimeltä Danaidit sekä Kari Juvan veistoksesta nimeltään Katse tulevaisuuteen. Olin jo aiemmin kuvannut nämä patsaat, mutta silloin oli talvi ja jouduin putsaamaan patsaat harjalla. Ajattelin, että nyt kun olen paikanpäällä niin otan kesäisemmät kuvat.

Danaidit

Katse tulevaisuuteen

Yksi Helsingin tunnetuimmista patsaista kautta muistomerkeistä on tietenkin Sibelius-monumentti. Se on aina aiemmin jäänyt kuvaamatta. Miksi, en tiedä varmasti. Ehkä yksi syy on se, että siellä on aina niin julmetun paljon porukkaa pyörimässä ympäri Sibben pillejä. No nyt oli kuitenkin jo aika käydä tuokin muistomerkki kuvaamassa. Teoksenhan on tietenkin tehnyt Eila Hiltunen.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Eila Hiltunen alkoi abstrahoida veistostensa muotoja 1950-luvun loppupuolella. Pelkistäminen kulki rinnakkain teosten voimakkaan ekspressiivisyyden kanssa. Veistosten rujoon ilmeikkyyteen vaikutti hitsaustekniikka, jonka soveltamisessa kuvanveistoon Eila Hiltunen oli uranuurtaja Suomessa. Vuonna 1957 perustetun Sibelius-Seuran toimesta järjestettiin kaksiosainen muistomerkkikilpailu, jonka toisen kierroksen voitti Eila Hiltunen ehdotuksellaan Passio Musicae. Muistomerkkikilpailun saama julkisuus oli valtaisa. Paineet abstraktin ja esittävän taiteen kärjistetylle vastakkainasettelulle olivat olemassa, mutta tilanne ratkaistiin liittämällä teokseen Sibeliuksen muotokuvapää. Veistoksen tilallinen moniulotteisuus, joka mahdollistaa katsojan kulkemisen teoksen sisällä, sekä kaiun ja äänien syntyminen sen onkaloissa tekevät monumentista ainutlaatuisen. Kauempaa katsottaessa veistoksen muoto yhdistyy metsien puuseinämiin ja rosoisiin kalliojyrkänteisiin. Sibeliuksen musiikin luonnonkuvaus saa monumentissa visuaalisen ilmaisun.

Sibelius-monumentti paljastettiin 7.9.1967. Se on Helsingin suosituimpia veistoksia ja tunnetuimpia matkailunähtävyyksiä. Monumentin pienoismalli (1964) on Unescon päämajassa Pariisissa ja teoksen yksityiskohta on YK:n päämajan aukiolla New Yorkissa. Teoksen 6,7 metriä korkea osaluonnos oli esillä 1967 Montrealin maailmannäyttelyssä, jonka yhteydessä Suomen valtio lahjoitti sen Montrealin kaupungille.

Teoksen materiaali on haponkestävä teräs ja sen mitat ovat: korkeus 8,5m; pituus 10,5m ja syvyys 6,5 metriä; putkia siinä on yli 600kpl ja teos painaa 24 tonnia."

Sen jälkeen kävelimme Mestaritallin pihalle ja aloimme etsiä Anu Matilaisen veistämää säveltäjä Toivo Kuulan muistomerkkiä. Olimme sen jo vaimon toimesta vuosia sitten osittain kuvanneet, mutta halusin vielä ottaa uudemmat kuvat. Kunhan vain ensin löytäisimme sen... ei meinannut näet millään osua silmät kyseiseen rintakuvaan.

Lopulta tajusin missä pysti on ja pääsin ottamaan kuvat. Kuulan huuleen oli iskenyt jonkinlainen sieni, näyttää ihan kuin herralla olisi valkoinen huuliherpes.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Toivo Kuulan muistomerkki on ekspressiivishenkinen näköiskuva. Veistoksen liikevaikutelmaa ja elävyyttä lisää jalustan muoto. Toivo Kuulan (1883-1918) traaginen kuolema oli suuri menetys suomalaiselle säveltaiteelle. Lyhyen uransa aikana hän sävelsi lauluja ja kamarimusiikkia. Päätyönä pidetään viimeiseksi jäänyttä teosta "Stabat Mater". Häneltä jäi kesken suunniteltu baletti ja sinfonia. Toivo Kuula -seura ry. tilasi veistoksen kuvanveistäjä Anu Matilaiselta ja lahjoitti sen edelleen Helsingin kaupungille.  Veistos on pronssia ja se paljastettiin 1988."

Merenrannan tuntumasta siirryimme takaisin sisemmäs ja kävelimme Töölön kirkolle. Samalla kun minä kuvasin Gunnar Finnen betonista reliefiä Vertaus suurista pidoista tai toiselta nimeltään Taivaalliset pidot, isäni kertoi päässeensä ripille kyseisessä kirkossa. Ajattelin, että kun kerran täällä ollaan, voisimme poiketa sisällä, jos ei siellä ole mitään tähdellistä juuri käynnissä.

Ovikellon soittoon vastattiin ja ovi avattiin. Pääsimme sisään ja sain ihastella kirkkosalista löytyviä taiteita. Carl Wilhelms teki katonrajaan neljää apostolia kuvaavat korkokuvat.

Apostoli Andreas oli Pietarin veli.

Paavali kutsui itseään "pakanoiden apostoliksi".

Simon Pietari.

"Epäilevä Tuomas" eli Juudas Kaksonen.

Elias Ilkka puolestaan veisti puiset evankelistojen symbolikuvat saarnatuoliin.

Matteus

Markus

Luukas

Johannes

Alttarin vierestä seinältä löytyy Gunnar Finnen kullattua puuta oleva veistos Ylösnoussut Kristus.

Vain Nina Ternon paimensommitelma oli poissa, se oli siirretty aikoinaan remontin yhteydessä ties minne.

Kun lähdimme kirkolta eteenpäin, vilkaisin vielä kerran kellotorniin ja huokaisin hiljaa Petri Wallin muistolle.

Poikkesimme edellisenä päivänä mukana olleen serkkuni työhuoneella Et. Hesperiankadulla ja moikkasimme hänen aviomiestään. Serkkuni oli Hietsun kierroksen jälkeen paiskinut hommia ja oli vierailumme aikana vielä nukkumassa. Työhuoneelta jatkoimme matkaa Taivallahden koululle, josta etsin Eila Hiltusen veistämää reliefiä, mutta sellaista ei ainakaan koulun ulkoseinissä näyttänyt olevan. Ehkä se on sisällä, mutta ovet olivat sunnuntaina kiinni.

Sitten harkitsin etsiväni Väinämöisenkadulta Viktor Janssonin suihkukaivoveistoksen, mutta päätin jättää sen toiseen kertaan. Olen kyllä nähnyt sen kerran, kun ajoimme kyseisen paikan ohi autolla.

Ylitimme sen sijaan Runeberginkadun ja pysähdyimme Oksasenkadun ja Museokadun kulmaan.

Helsingin taidemuseon sivuilta:

"Oksasenkadun ja Museokadun kulmauksen kaarevaa julkisivua ja korkeaa portaikkoa vartioivien graniittisten karhujen tekijää ei varmuudella tiedetä. On arveltu, että ne olisivat kuuromykän kuvanveistäjä Juho Feliks Talvian käsialaa. Talvia työskenteli mm. Emil Wickströmin ateljeessa ja hänen tiedetään tehneen paljon julkisivuveistoksia. Toinen karhu-veistoksista joutui 60-luvulla ilkivallan kohteeksi ja oli vuosia poissa paikoiltaan. Nyt se on korjattu ja molemmat karhut istuvat jälleen paikoillaan ohikulkijoiden katseenvangitsijoina. "

Karhuista julkaisin oman osionsa, jonka voi käydä lukemassa täällä!

Minervankadulta löytyi hauskassa paikassa pienen portin takana olevan kerrostalon oven vierestä Folke Palmgrenin muistolaatta, jonka on tehnyt Gerda Qvist. Palmgren oli viereisen Olaus Petrin kirkon kirkkoherrana aikoinaan.

Kirkko oli nyt kiinni, joten Emil Cedercreutzin veistos Kustaa II Adolf ratsailla jäi kuvaamatta, samoin kävi Wäinö Aaltosen veistämien kastemaljan reliefien ja Suojelusenkeli-veistoksen kohdalla. Myös Minervaskolanilla piti olla julkisivureliefit, mutta koko koulu on remontin takia hupun alla ja reliefit on varmasti viety jonnekin turvaan.

Näin oli tuo Töölön osuus käyty läpi. Lähdimme kohti rautatieasemaa. Kukakohan nämä Kansanvalistusseuran oviaukon molemmin puolin olevat kivihahmot on veistänyt? Talon on suunnitellut Emil Svensson vuonna 1918.

Kuvasin vielä Eduskuntatalon kupeesta kolmen presidentin patsaat uudelleen. Nehän on esitelty jo aiemmin sekä Kalervo Kallion (Kyösti Kallion patsas) että Wäinö Aaltosen (Svinhufvudin ja Ståhlbergin patsaat) osioissa.

Nyt kun Eduskuntatalon remontti on ohi, pääsin kapuamaan portaat ja kuvaamaan sivuseinässä olevan arkkitehti J.S. Sirénin mitalit. Ne on suunnitellut Aimo Tukiainen.

Siihen päättyi tämä patsaanmetsästysreissu. Jäljellä oli vielä ruokailu jossain ja jos aikaa riittäisi, käynti Ateneumissa. Ja aikahan riitti. Ainakin vähän. Kävin siis tsekkaamassa Ateneumin ison kotimaista kuvataidetta esitelleen näyttelyn, mutta siitä seuraavassa päivityksessä.