Picassosta Pyykköön – Lahtisten taidekokoelma Kangasalla

Kesän ajan Kangasalla Kimmo Pyykkö Taidemuseossa on ollut näytillä lehtikeisari Urpo Lahtisen ja hänen vaimonsa Hymyn keräämän taidekokoelman aarteita. Pääsin vasta nyt, viime hetkillä, katsomaan näyttelyn. Viimeistä kertaa kokoelma on nähtävillä ensi viikonloppuna. Koska olen ollut töissä museossa, ei vapaa-aikaa ole oikein muulloin kuin maanantaisin ja silloinhan myös Pyykön museo on suljettu, joten ei ole tullut piipahdettua kotikaupungin itänaapurissa.

Nyt kuitenkin sinne siis ehdin ja kun pääsin Kangasalataloon sisälle, minua vastassa oli tervehtimässä romurautataiteen mestarin Veikko Haukkavaaran teos Lintumummu. Siinä on paljon samaa kuin Kultarannassa esillä olleessa lintumummossa.

Pyykkö-museon ensimmäisess kerroksessa oli useita tauluja, mutta myös muutama veistos. Niistä ensimmäisenä vierailijoita vastaanottaa itse Urpo Lahtisen rintakuva, jonka on aikoinaan veistänyt Essi Renvall. Näyttelyissä oppaiden yksi suosikkitarinoista on se, miten Renvall teki teokseen Urpolle rintakarvat, jotka ovat vuosien aikana yksi toisensa jälkeen hävinneet ihailijoiden matkaan.

Renvall veisti myös Lahtisten pojasta pääkuvan. Jeppe Lahtisen muotokuva on vuodelta 1974.

Kimmo Pyyköltä ykköskerroksessa oli rautaveistos Tuomittu vuodelta 1968. Siitä Pyykkö sai aikoinaan Kehujen kannukset tms. Ne ovat nyt näytillä yläkerrassa Pyykön omalla osastolla.

Laila Pullisen nimetön pronssiveistos on hieno yhdistelmä pronssia ja kiveä.

Unto Hietasen pienoisveistos Soutelija on hieno työ. Näitä on aina kiva nähdä.

Tony Craggin puuveistos Wooden Crystal on vuodelta 2000.

Unkarilaisen Gésa Samun teoksia oli kaksi. Toisen nimi on Pieni lohikäärmehäkki (1988-89) ja toisen Suuri haarauma (1989).

Kakkoskerroksessa oli Tapio Junnon vuodelta 1990 oleva pronssiveistos Pilviaurinko.

Sen vieressä seinässä oli Erkki Kannoston erikoinen Tasa-arvoiset, akryylia ja puuta yhdistelevä teos.

Osmo Juvosen kolme teosta ovat nimeltään Silta, Vesiraja ja Kommunikaatio. Niissä on käytetty puuta, pronssia ja paperia.

Elisa Aron veistos Nimetön on vuodelta 1986.

Ossi Somman sekatekniikalla tehty Ristiinnaulittu on sekin hieno teos romurautoineen kaikkineen.

Arvo Siikamäen teoksissa pidän siitä, ettei niissä näy kasvonpiirteitä. Tässä näyttelyssä Siikamäeltä oli esillä sekä Istuva-marmoriveistos että Figuuri-marmori.

Timo Ruokolaisen ruostunutta metallia oleva hitsausteos He ajavat kuin yli kukkien, kerran voittajana taivaaseen sopii Pyykkö-museoon hyvin, olihan Pyykkö tunnetusti nuorena moottorimiehiä.

Veikko Myllerin pronssiveistos Karju näyttää sivusta katsottuna kypärältä. Eräs pariskunta pähkäili, että oliko tullut kirjoitusvirhe plakaattiin, koska heidän mielestään veistos näytti karhulta. Itse en metsänomppua kyllä siitä löytänyt.

Piipahdin vielä yläkerrassa katsomassa jo ainakin kolmatta kertaa Pyykön valitun tuotannon ja sen jälkeen oli aika siirtyä etsimään lounaspaikkaa, joka tällä kertaa löytyi Tampereelta saakka. Mutta se ei liity enää tähän tarinaan tämän enempää.

Seuraavaksi Kimmo Pyykön museossa on tarjolla ainakin Pyykön veistoksia, sellaisia jotka eivät ole olleet näytillä ylimmän kerroksen pysyvässä näyttelyssä.