Kultakutri ja muita tarinoita omista kokoelmista

Tampereen taidemuseossa sanottiin elokuun puolivälissä jäähyväiset Vuoden Nuori Taiteilija J.A. Juvanin ja alakerrassa olleen Paikan muisti -näyttelyn Tuomo Rosenlundin ja Mika Hannulan teoksille. Kolmen viikon näyttelynvaihdon aikana taloon kärrättiin läjäpäin teoksia omien kokoelmien aarreaitasta. Syyskuun 7:ntenä oli vuorossa juhlallinen avajaistilaisuus, jossa kutsuvieraat pääsivät ensimmäisinä tutkimaan valittuja teoksia.

Pääsin nyt ensimmäistä kertaa näkemään näyttelyvaihdon alusta loppuun. Touko-kesäkuun vaihteessa Juvanin näyttelyä tehdessä olin viimeisen viikon ja avajaiset lomareissulla, joten se homma jäi silloin sinettiä vaille. Nyt siis tuokin juttu tuli hoidettua maaliin asti.

Aikoinaan Mikko Alatalon ja Heikki Silvennoisen kanssa Tabula Rasa -yhtyeessa progea bassollaan soittanut Tapio Suominen on Tampereen taidemuseon kokoelmapäällikkö ja tämä omien kokoelmien näyttely on hänen koostamansa. Näyttelyssä on 174 teosta 93 taiteilijalta tarinan kerronnan näkökulmasta otettuna.

Tiedotteeseen on kirjoitettu, että näyttely on myös hyvä tapa nähdä, mitä kaupungin verovaroin kokoelmaan on hankittu. Edellisen kerran omien kokoelmien näyttely oli vuonna 2011, joten ei näitä ole ihan joka vuosi uusintoina tarjoiltu, vaikka toki jokunen nytkin näytteillä oleva on ollut aika äskettäin omissa näyttelyissään. Sellaisia ovat mm. Kaj Stenvallin ja Alwar Cavénin taulut. Itseä eniten kiinnostavat teokset eli patsaat sen sijaan eivät ole pitkiin aikoihin olleet tällaisessa näyttelyssä esillä.

Ykköskerroksessa pääoven oikealla puolella vastaanottajana toimii nimensä näyttelylle antanut Kultakutri, joka on Matti Hauptin vuonna 1950-luvulla veistämän patsaan marmoriversio. Pronssinenhan seisoo nykyään "Niämelänsaarella" keskellä Tammerkoskea Finlaysonin ja Tampellan välissä.

Tämän marmoripatsaan näin jo kesällä, kun pääsin tutustumaan Tampereen museoiden kokoelmakeskukseen. Kultakutrihan on Hauptin tulkinta Zachris Topeliuksen satuprinsessasta.

Museon ylimmässä kerroksessa aihepiirinä on sota ja sen painolasti, erityisesti sata vuotta sitten käyty sisällissota. Paavo Räbinä oli aikoinaan vuoden nuori taiteilija ja hänen Tampereen kapina -teokseensa kuuluu jylhät valokuvat molempien puolien taistelijoista, alumiiniveistoksien keskelle sijoitettu kuva Aaltosen kenkätehtaasta sekä 126 puukkoa seinällä. Puukko, tuo arkinen työväline, jollainen oli sata vuotta sitten jokaisella miehellä hallussaan. Sitten sitä yhtäkkiä tarviittiinkin itsensä puolustamiseen ja naapurin tappamiseen.

Toisen puolen sivusaleissa on Juha Suonpään installaatio Isoisä, jossa on yhdistelmävalokuvia nykypäivästä ja sodan melskeistä. Suonpään isoisä joutui taisteluihin punaisten puolelle ja selvisi vain hyvän tuurin avulla hengissä.

Toisella puolella on Matti Kalkamon muhkea veistosinstallaatio Absurdistan, josta voi bongata mm. ex-presidentin, vapahtajan, aika monta matchbox-autoa sekä Tolstoin.

Seinällä roikkuu Digging Dirt vuodelta 2001. Siinä kaatuneet hallitsijat on ikuistettu pronssiin valettuun lapioon. Kalkamon nettisivut löytyvät täältä!

Peräkammarissa on Heli Ryhäsen teos History repeating, jossa painolasti on siirtymässä poloisen pienokaisen kannettavaksi. Ryhäsen teokset ovat kamalan näköisiä, mutta koskettavia ja koukuttavia. Ryhäsen nettisivut löytyvät täältä!

Keskikerroksessa on tarjolla sekalainen setti. Siellä on muotokuvia, sisäkuvia, ulkokuvia, jne. Patsaat löytyvät muotokuvaosastolta. Niistä ensimmäinen on Pentti Saarikosken graniittinen pääkuva, jossa kirjailijalla näyttää olevan muhkea krapula, sen verran jättimäisiksi ovat hänen otsalohkonsa pullistuneet. Saarikosken kuvan on veistänyt Heikki Virolainen ja teos on vuodelta 1967.

Toinen keskikerroksen veistos on uudempaa matskua. Marianna Sirin vuoden 2014 veistos Kuolinsyy: Keuhkosairaus, tukehtuminen on sekin mielenkiintoinen teos. Näyttää klassiselta kipsiseltä rintakuvalta, mutta tarkemman tutkailun myötä huomaa nykytaiteen jäljen: nuoren naisen hiuksissa ei olekaan hiuspinnejä vaan savukkeita ja rinnassa kulkee talvirenkaiden nastoja, jotka muodostavat keuhkoja tai sydäntä muistuttavan kuvion. Aivan kuin nastat tarkoittaisivat viimeistä niittiä.

Samaisessa salissa on vitriinissä sekalainen kokoelma mitaleja. Pertti Mäkinen, jonka kädenjälki näkyy yhden euron kolikossa, on tehnyt Akseli Gallén-Kallelan muistomitalin. Raimo Heino puolestaan on vastuussa kahden euron kolikon kuvituksesta sekä vitriinissä olevasta Jouko Voionmaan mitalista. Voionmaa oli tunnettu numismaatikko ja mitalitaiteen edistäjä.

Keskikerroksen ulkomaisemia esittelevien teosten keskellä on Andrew Wyethin kuuluisan maalauksen Christina's World pohjalta tehty taideteos. Jouna Karsin teos on vuodelta 2010.

Kun teosta katsoo ylävinkkelistä, ei se vaikuta sen ihmeellisemmältä. Nainen maan pinnassa katselee taloille päin. Mutta kun katsoo naisen näkökulmasta, huomaa mitä kyseinen nainen, joka on halvaantunut, näkee pyrkiessään takaisin pellolta kotiin. Alkuperäisessä maalauksessa rakennukset ovat periamerikkalaiset, tähän teokseen ne on muutettu suomalaisiksi maalaistaloiksi.

Kellarikerrokseen kulkevat portaat ovat tämän näyttelyn veistosnäyttämö. Parin kesän ajan Tammerlammessa ohikulkijoita ihastuttanut Viktor Janssonin suihkukaivoveistos Knock Out vuodelta 1937 (valettu pronssiin 1991) on sijoitettu portaiden puoliväliin.

Ja muita tarinoita -tekstin alle portaikon keskelle on sijoitettu kaksi veistosta.

Vasemmalla on Emma Hellen keraaminen Kala ja aalto ja lapsi vuodelta 2016. Oikealla Aimo Tukiaisen pronssiveistos vuodelta 1950 nimeltä Vilvoittava vesi.

Portaiden toisella reunalla on Into Saxelinin marmorinen Torso vuodelta 1917, Ben Renvallin pronssinen Tarantella vuodelta 1957 sekä Viktor Janssonin kipsinen Tyttö suihkussa vuodelta 1914.

Ja toisella reunalla Unto Hietasen pronssinen Rannalla, pronssinen Voimakas soutaja vuodelta 1979 sekä Aukusti Veuron pronssinen, 1910-luvulta oleva pienoisveistos Saunapoika.

Alakerrassa aihepiirinä on vesi. Siellä ensimmäisenä vastaan tulee lumoava Värähtelijä. Aluksi siitä ei tule lainkaan mieleen vesi, mutta kun punnusten liikettä seuraa, on sijoitus vesiaiheeseen selviö.

Unto Hietaselta on näyttelyssä vielä yksi patsas, portaikossa olevan Voimakkaan soutajan tyylinen Pohjantutkijat vuodelta 1973. Tarjolla oli vielä ristinmuotoinen Kalastaja vuodelta 1976, mutta sille ei näyttelyssä ollutkaan tilaa. Ehdin kuitenkin napsia siitä kuvat ennen kuin se palautettiin kokoelmakeskukseen.

Kellarikerroksen kiinnostavimpia teoksia ovat Värähtelijän lisäksi afrikkalaisista kalastajista aaltojen kynsissä kertova video Kalastajat: Etydit nro 1 sekä aikoinaan vuoden nuorena taiteilijana palkitun Jarmo Vesalan pysäyttävä installaatio Ikkunan takana sataa, jossa sateisen ikkunan takana seisoo yksinäinen tyttö. Alemmassa kuvassa etualalla Riku Riipan puinen veistos nimeltä Veistos.

Takimmaisessa osastossa on vanhoja tauluja, uudempia valokuvateoksia sekä Väinö Richard Rautalinin pronssipatsas Tyttö lähteellä vuodelta 1921.

Alimmassa kerroksessa on näiden lisäksi vielä pari Pekka Luukkolan valokuvataulua. Luukkolan näyttely avautuu Kangasalla vain muutaman päivän kuluttua tätä kirjoittaessa. Alakerrassa on myös Jan-Erik Anderssonin installaatio Luonto iskee takaisin, Mondrian.

Kaiken kaikkiaan näyttely on mitä parhain keino nähdä, mitä Tampereen taidemuseon ja kaupungin kokoelmissa on. Näyttely on avoinna loppiaiseen eli vielä ensi vuoden tammikuun alkuun saakka ehtii käväisemään katsomassa nämä teokset.