Könysimme tutusti ylös Pyynikin mäkeä ja poikkesimme Lauri Viidan muistomerkille. Muistelimme siinä Viidan 100-vuotisjuhlapäivää, joka on tämän vuoden joulukuussa. Silloin lisää Viidasta. Tässä yksi kuva Viidan muistomerkistä Betonimyllystä runon siivet (paljastettu vuonna 1991), jonka on tehnyt Pertti Mäkinen.
Tampereen taidemuseon sivuilta:
"'Suunnitelma muistomerkistä sai hahmonsa välittömästi lukiessani Betonimylläri-runokokoelmaa. Nimiruno koko väkevyydessään teki minuun juuri sen vaikutuksen, mikä on nyt nähtävissä valmiissa muistomerkissä', totesi kuvanveistäjä Pertti Mäkinen.Muistomerkki paljastettiin Lauri Viidan syntymän 75-vuotispäivänä vuonna 1991."
Viidan monumentilta jatkoimme matkaa ja poikkesimme sitten Pyykkimettään maisemia ihailemaan. Pyhäjärvi, tuo Viidan suosikkijärvi, näytti upealta syksyisen harmaassa säässä. Tahmelan rannalla kelluva saunalauttakin osui silmään likimain heti.
Pyykkimettässä on punakaartilaisten muistomerkki. Perinteinen graniittipaasi, ilman mitään pröystäilyjä. Sen on suunnitellut Merja Vainio ja se on paljastettu vuonna 1982. Työväenmuseo Werstaan sivut kertovat näin:
"Lähes kolmemetrinen mustasta graniitista valmistettu muistomerkki on lahjoitus Tampereen Punakaartilaismuistomerkin Tuki ry:ltä Tampereen kaupungille. Kun kaupunki oli jo siirtynyt valkoisten valtaan, käytiin vielä Pispalassa Tampereen viimeiset taistelut. Epilänharjulla taistelleet punaiset antautuivat viimeisinä, 6. huhtikuuta. Pispalassa ja Epilässä antautuneiden vankijono marssitettiin Pirkkalan valtatietä pitkin Keskustorille, jossa heidät liitettiin muiden vankien joukkoon."
Pispalasta laskeuduimme Lauri Viidan syntymäkodin ja museon ohitse Tahmelan puolelle. Kiersimme pitkän reitin ohi uittotunnelin aina Hyhkyn perukoille saakka ja sieltä takaisin Pyhäjärven rantaa pitkin. Mietimme Tahmelan rannan kohdalla ollessamme, että kannattaisikohan kaupungin henkilökunnan käydä hinaamassa se saunalautta pois mätänemästä.
Piipahdimme myös Tahmelan lähteellä, jonka rannalla on muistokivi laattoineen.
Pendolla pääkaupunkiin
Muutamien kesän reissun jälkeen esiteltyjen muistolaattojen lisäksi oli pakko pysähtyä Luonnontieteellisen museon edustalle ihailemaan Jussi Mäntysen Hirveä. Lisäksi museon seinässä on muistolaatta hienon talon aiemmasta käytöstä Kadettikouluna.
Pohjoisella rautatiekadulla on yhden talon seinässä kaksi samanlaista reliefiä. Liekö ne tehnyt joku tunnettu kuvanveistäjä vai ovatko liukuhihnatavaraa?
Kusaman näyttelyn jälkeen katsoimme läpi sekä Tove Janssonin perusnäyttelyn että taidemuseon samanlaisen. Patsaanmetsästäjän iloksi tuosta jälkimmäisestä löytyi itselle ennennäkemättömiä teoksia. Ville Vallgrenin vuonna 1904 veistämä Uni on hieno naisen pääkuva. Infolaatan mukaan veistos on omistettu Werner Söderhjelmille, joka oli kielitieteilijä ja kirjallisuudentutkija.
Suomen neito -veistos on kaikille Tampereella vierailleille tuttu, onhan hän yksi neljästä Hämeensillan Pirkkalaisveistoksesta. HAM:n tiloissa on neidon marmoriversio, jonka Wäinö Aaltonen veisti vuonna 1929.
Taiteilijoista kertovalle muotokuvaseinälle oli ynnätty myös Aaltosen valokuva. Siinä Wäiski oli työn touhussa tekemässä jotain lukemattomista hienoista veistoksistaan.
Jansson-osiossa oli myös valokuvia. Niistä mielenkiintoisin oli Per Olov Janssonin kuva Viktor Janssonista ateljeessaan Lallukan taiteilijakodissa. Kuvassa isä-Jansson valmistelee Kaivopuistoon lopulta sijoitettua Arvid Mörnen patsasta. Taustalla näkyy vaikka mitä veistoksia, osa tuttuja, osa tuntemattomia.
Museolta kohti maisemia ja patsaita
Taidemuseolta lähdimme katsastamaan muutaman patsaan, joita en ollut vielä kuvannut. Niistä ensimmäinen sijaitsee Lapinrinteellä Satakuntatalon seinässä. Otin yhteyden Satakuntalaisen osakunnan kuraattoriin, joka kertoi että seinässä oleva Satakunnan vaakuna ei olekaan Emil Cedercreutzin, kuten epäilin, vaan Lauri Leppäsen veistämä. Laurin oman osion voit tsekata täältä!
Satakuntatalossa on jokunen taideteos nähtävillä. Siellä pitää vierailla heti kun vain mahdollista.
Matti Haupt, osa 2
Sitten oli vuorossa tälle päivitykselle nimen antanut teos. Vihdoinkin sain kuvattua ja pääsin ihailemaan lähietäisyydeltä Matti Hauptin patsasta Kohottava voima, joka sijaitsee Punavuoressa Telakkapuistossa.
Patsas on varsin karu ja muhkurainen. Vaimo sanoi, että ota kuva jaloista ja varpaista. Ne näyttävät aivan samanlaisilta kuin Don Rosan piirtämässä Roope Ankka -tarinassa, jossa Roope pamauttaa pöydälle nostamansa kultaiset perintötekohampaat kiinni, kun Jamesin veljesten sormet ovat tekarien sisällä. Junarosvojen sormet ovat sen jälkeen ihan mutkaiset.
Helsingin taidemuseon nettisivut puolestaan kertovat sen, mitä olisi voinutkin epäillä eli Rodin ja Michelangelo lienevät olleet esikuvina tälle muhkuraiselle teokselle:
"Suomen kaapelitehdas pystytti Kohottava voima -veistoksen 28.10.1962 juhliessaan 50-vuotista toimintaansa. Veistos on pronssia ja sen korkeus on jalustoineen 4 metriä. Maapalloa nostavaa miestä esittävä veistos on tehty Italiassa, jossa teos oli myös näytteillä ennen kuin se pystytettiin Helsingissä paikalleen. Veistoksen hahmossa voi nähdä erilaisia viittauksia kuvanveiston historiaan. Tyyli muistuttaa 1800-luvun loppupuolen realismia, pronssipinnat on työstetty elävästi kuin Rodinin töissä ja miehen päässä on Michelangelon Davidin piirteitä."
Ikuisuusprojektin tultua nyt onnellisesti päätökseen päätimme poiketa Grönblomin talolla. Tämä kyseinen upea vanha talo on seisonut tyhjillään vuosikaudet. Sen pihalla oli ennen muinoin myös Viktor Janssonin Kalapoika-suihkukaivoveistos, mutta enää sitä ei altaan koristeena näkynyt. Toivottavasti uusi omistaja on korjannut veistoksen talven tieltä piiloon eikä sitä ole varastettu.
Grönblomin talon ja Tehtaankadun välissä on hieno pieni puisto pensaineen ja kiviportaineen. Lisäksi puiston koristeena on Hauptin veistos Kolme astiaa kannattelevaa poikaa. Kyseinen teos on nähnyt Helsinkiä: ensin se sijoitettiin Katajanokalle Keskon pääkonttorin edustalle, sieltä poikien matka jatkui Korkeasaareen ja lopulta Eiran puistoon. Siellä teosta on töhritty, mutta se on onneksi pystytty puhdistamaan edes jonkin verran.
Seuraavana vuorossa oli jälleen Matti Hauptin veistos eli Metsäkauris, toiselta nimeltään Bambi, josta voi lukea lisää Masan omasta osiosta täältä!
Sitten muitakin kuin Haupteja
Bambin leikkipuiston kupeessa on Uno Staudingerin aikoinaan rakennuttama sairaala, joka on nykyään nimeltään Villa Ensi, nimetty Staudingerin tyttären Ensin mukaan. Staudinger oli taiteen ystävä ja mesenaatti, joka auttoi rahoittamaan mm. Emil Wikströmin uraa.
Villa Ensin länsinurkalla seisoo valvojana Viktor Janssonin veistämä Taistelija, joka tunnetaan myös nimellä Valmis. Se on vuodelta 1913. Janssonin veistoksissa on tottunut seesteisiin naishahmoihin, joita Faffan veisteli mallinaan tyttärensä Tove. Tokihan Jansson teki myös sankaripatsaita, joissa oli yrmeitäkin ukkoja.
Tuosta Taistelijasta tulee hieman mieleen Predator. Samanlainen ruumiinrakenne ja kasvonpiirteet. Hmm...
Villa Ensin pääovien edessä ovat Harald Sörensen-Ringin veistokset Äitiyden ilo ja Jäähyväiset. Luulin esitelleeni kyseiset patsaat jo muutama vuosi sitten, mutta näemmä olin laittanut näistä pelkät jalat niitä esitelleeseen Jalat, jalat, jalat -päivitykseen.
En ollut tuolla edellisellä kerralla tajunnut vilkaista pääovea tarkemmin. Nyt olin päivittänyt tietokantoja sen verran, että tiedossa oli siellä olevat Johannes Haapasalon reliefit. Olikin mukava ihailla niitä (ja ottaa kuvat, tietenkin).
Juuri kun olimme lähdössä jatkamaan matkaa, vaimo huomasi ovenkahvankin olevan taideteos. Nappasin siitä kuvat ja tekijä on ollut tässä ihmetyksen aiheena. Eipä ole enää. Kävin kirjastossa ja lainasin sieltä Emil Wikströmistä kertovan kirjan, joka on julkaistu vuonna 2002 Mäntässä pidettyä näyttelyä varten. Ja katso! Siellähän se kerrotaan, että Wikström veisti kyseistä ovea varten kaksi ovenkahvaa. Toinen on tietenkin oven toisella puolella, joten onpas kivaa, kun pääsee uudelleen vierailemaan tuolla Villa Ensin suunnalla!
Uno Staudingerilla oli Villa Ensin lähistöllä, Laivurinkadun toisella puolella kotitalo nimeltään Villa Johanna, nimetty vaimonsa Hannan mukaan. Sinne korkeiden muurien varjoon hän sijoitti Wikströmin suihkukaivoveistoksen. Se on sittemmin siirretty muihin maisemiin, mutta yritin tiirailla muurien taakse, josko siellä olisi ollut joitain veistoksia tai ainakin jälkiä niiden aiemmasta sijainnista tontilla. Eipä löytynyt, mutta viereisen talon seinässä on koristeena hauska lohikäärme.
Näiden patsaiden tiimoilta olikin kännykästä jo akku loppu, joten kuvasin isolla kameralla vielä pari vanhaa Ladaa matkalla rautatieasemalle.
Eläimellistä maanantaita tiedossa
Maanantaina kävimme Korkeasaaressa. Siellä oli jäljellä vielä pari hiekkaveistosta.
Viimeiset kuvat tähän päivitykseen ovat Constantino Pandianin legendaarisesta Pukki-veistoksesta. Siitä on jo vaikka kuinka paljon kuvia tallessa ja päivityksiäkin on tehty ainakin Eläinaiheiset -ykkösosaan. Edellisellä kerralla vuosi sitten joulukuussa laitoin myös Instagramiin kuvan. Silti siitä on aina otettava ainakin muutama kuva. Ja lisättävä blogipäivitykseen, tietty.
Vaimo lukaisi tämän päivityksen äsken läpi ja mainitsi erinomaisen idean: Korkeasaareen voisi laittaa enemmänkin patsaita. Nythän eläintarhasaarella on portilla jättimäinen puusta veistetty laiskiainen ja Pukki. Korkkiksen rantoja kiertää lähes koko matkalta kävelytie. Sinne voisi laittaa jokusen patsaan, samaan tapaan kuin on mm. Tampereella Sorsapuistossa ja Kotkassa Sapokanpuistossa.
Tässä kaikki tällä kertaa. Ilmat kylmenevät, päivät pimenevät. Patsaanmetsästäjän on varmaankin siirryttävä sisätiloihin. Siitä lisää tuonnempana.