Kotkan poikii (ja ukkoja) ilman siipii

Jokunen aika sitten sain tietooni, että vanha kaverini viettäisi kesäkuun puolessa välissä viisikymppisiään Kotkassa ja että juhlallisuuksissa esiintyy sellainen orkesteri, jota en ole koskaan elävänä lauteilla nähnyt. Oli siis aivan välttämätöntä ja pakko päästä reissuun, vaikka mikä olisi. Kaiken lisäksi, jos vain hyvä sää soisi, olisi tarjolla kaikki Kotkan patsaat, joita en ole aiemmilla käväisyillä ehtinyt kuvata.

Valitsin kulkupeliksi junan, koska bussi olisi ollut lähes samanhintainen ja siinä tapauksessa menen mieluummin junalla. Huomasin myös, että lauantaisin on mahdollista päästä Kouvolasta Kotkaan paikallisjunan kyydillä, joten valinta oli sitä myöten selvä: en ole koskaan matkustanut junalla välillä Riihimäki-Kouvola, saati sieltä Kotkaan. Ja en muuten matkustanut vieläkään, sillä Kouvolan-juna huristaa oikorataa pitkin, eikä edes kierrä Riksun kautta!

Matka alkoi Tampereelta varhain aamulla. Pendolinolla pääsin nopeasti Helsinkiin, jossa löysin vanhempani odottamassa. Kävimme pikku aamukävelyllä ja bongaamassa muutaman veistoksen, ennen kuin matkani jatkuisi kohti Kouvolaa.

Kuljimme Kaisaniemenpuiston ja junaradan välistä kohti Linnunlaulua ja käännyimme Tokoinrantaan päin. Upea kesäaamupäivä, aurinko paistoi eikä vielä ollut liian kuuma. Könysin kaupunginteatterin nyppylälle ja löysin sieltä Kari Juvan veistoksen Thalia ja Pegasos. Tuttua Juva-laatua tämäkin. Veistos paljastettiin vuonna 1970.

HAM:n sivuilta:

"Vuonna 1966 Helsingin kaupunki julisti kilpailun, jonka tarkoituksena oli saada veistos rakenteilla olevan uuden kaupunginteatterin puistoon. Kuvanveistäjä Kari Juvan oivallinen ja viitekehykseen loistavasti sopiva Thalia ja Pegasos valittiin voittajaksi 54 ehdotuksen joukosta. Veistos on yhdistelmä esittävää ja vapaata, tyyliteltyä muotoa. Thalia ja Pegasos -veistoksessa näkyy hyvin Kari Juvan kyky yhdistää voimakas massa ja kevyen liikkeen vaikutelma saumattomaksi kokonaisuudeksi."

Lähempänä Hakaniemeä ja ympyrätaloa sijaitsee Aimo Tukiaisen veistämä Soihtu vuodelta 1966. Se on myös poliitikko Miina Sillanpään muistomerkki.

HAM:n sivuilta:

"Miina Sillanpää (1866-1952) oli työläinen, toimittaja ja poliitikko. Hän oli 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä yhteiskunnallisia vaikuttajia Suomessa. Sillanpää oli lyhyin keskeytyksin kansanedustaja 1907-47 ja ensimmäinen suomalainen naisministeri.

Aimo Tukiainen sai vuonna 1966 kutsukilpailun jälkeen tehtäväkseen Miina Sillanpään muistomerkin. Muistomerkin suunnittelussa Tukiaisen keskeisenä ajatuksena oli koti ja siihen liittyvät mielikuvat ja symbolit. Veistoksessa on viitteellisesti kuvattu harjakattoisia taloja.

Soihtu-niminen veistos paljastettiin Miina Sillanpään 102-vuotissyntymäpäivänä 4.6.1968. Soihtu on lähinnä abstrakti pronssiveistos, jonka hahmossa voi ehkä nähdä viittauksen soihdusta lieskana nousevaan valoon."

Siltasaarenkärjestä bongasimme talon seinästä kuvanveistäjä Eemil Halosen asumuksen ja työskentelytilan muistoksi asetetun muistolaatan, jonka on tehnyt kuvanveistäjä Sanna Koivisto. Laatta on vuodelta 1995.

Kävelimme Kaisaniemenpuiston ympäri takaisin juna-asemalle. Matkalla huomasin, että Bertel Nilssonin veistos Kotkat on saanut Kasvitieteellisen puutarhan remontin jälkeen uuden paikan ruohonyppylältä. Pitääpä joskus käväistä kuvaamassa se nykyisessä paikassaan.

InterCity-juna lähti matkaan ja jatkoin uuteen kameraan tutustumista sekä kirjan lukemista. Muistin myös katsella maisemia, kun itselle uudelle rataosuudelle pääsimme.

Juna saapui Kouvolaan, mutta vaikka siellä on useita patsaita, jotka ovat vielä kuvaamatta, jouduin ne tällä kertaa jättämään väliin. Vaihtoyhteys Kotkaan lähti likimain heti. Ehdin vain vilkaista aseman kupeesta löytyvää muistomerkkiä.

Taajamajunayhteys Kotkaan oli hauska kokemus, varsinkin kun ns. vanhalla lähijunalla on tullut matkustettua lähinnä pääkaupunkiseudulla ja vuosia sitten. Tavallaan yllättävän pitkään matka kesti, mutta onhan Kotkan ja Kouvolan välimatkakin lähes puolisataa kilometriä, että kyllähän siinä aikaa vierähtää. Kymijoki on hieno näky.

Kotkassa hyökkäsin heti julkisten taideteosten kimppuun. Aloitin kierrokseni kirkkopuistosta. Ensimmäisenä vastaan tuli sankarihauta-alue ja siellä oleva sankaripatsas. Kivipaateen tehdyt korkokuvat on veistänyt Emil Filén. Sankaripatsas julkistettiin Erik Bryggmanin suunnittelemalla sankarihauta-alueella vuonna 1951.

Kirkkopuistossa on myös Jyrki Sailon veistos Karjalaan jääneiden muistoksi. Nimeltään Karjalainen äiti oleva veistos on vuodelta 1962.

Kotkalainen kirjailija ja akateemikko Toivo Pekkanen on saanut paljon muistomerkkejä synnyinkaupunkiinsa. Hänen mukaansa on nimetty koulu sekä puisto. Kirkon kupeessa on lisäksi kaksi hänelle tehtyä muistomerkkiä. Ensimmäinen niistä on Arvo Siikamäen graniittiin veistämä kolmiosainen Tahdon voima vuodelta 1985. Ilmeisesti Pekkasen muistomerkkiä alettiin puuhaamaan jo vuonna 1968, mutta valmista tuli kaikkien vaiheiden jälkeen vasta 1980-luvun puolivälissä, lähes 20 vuotta myöhemmin.

Toinen Pekkas-muistomerkki kirkkopuistossa on itse asiassa hänen hautansa. Nappasin kuvat tästä Wäinö Aaltosen ja poikansa Matin yhteistyöstä ja ihmettelin, miksi se on vaakatasossa ja kuin haudaksi tehty. Intterwebsistä tieto löytyi: Pekkanen tosiaan haudattiin Kotkan kirkkomaalle. Aaltosten tekemä muistomerkki on vuodelta 1962.

Kirkkopuistosta lähdin kohti kaupungin äärimmäistä keskustaa ja ydintä. Tulin risteykseen, josta pääsi Sibeliuspuistoon sekä Palotorninvuorenpuistoon. Valitsin jälkimmäisen. Kapusin ylös katua ja vastassa kiven päällä istuen odotti Kim Simonssonin pronssinen Idoli. Tämä vuonna 2010 valmistunut teos on aiemmin ollut keskustassa, mutta siirretty parempaan paikkaan puiston yhden sisäänmenoväylän edustalle.

Ylhäällä puiston huipulla on mukava terassikahvila, jolta on hienot näkymät Kotkan kantasatamaan. Terassin takaa laskeutuivat portaat alas toiselle näköalapaikalle, jonka keskellä seisoo Oskari Jauhiaisen veistämä muistomerkki Ahtaajat. Satamatyön kunniaksi pystytetty patsas on vuodelta 1966.

Ahtaajilta siirryin alas keskustaan ja bongasin Kirkkokadun Tornioravasta eli vanhasta Kansallis-Osake-Pankin talon seinästä KOP:n vanhan seinäreliefin.

Jatkoin matkaa ohi kauppatorin, kaupungintalon kulmalle. Siellä, kaupungintalon seinässä, on Gunnar Finnen veistämä reliefi Kotkan kaupungin vanhasta vaakunasta.

Kiersin kaupungintalon ja lähdin Itäkatua pitkin eteenpäin kohti Isopuistoa. Sen reunalla on venäläisen Popovin rintakuva. Radiotekniikan uranuurtajan, fyysikon ja keksijän Alexandr Stepanovitš Popovin muistomerkin on veistänyt Dimitri Borisvitš Rjabitshev.

Wikipediasta:

"Marraskuussa 1899 panssarilaiva General-admiral Apraksin ajoi karille Suursaaren lähistöllä, ja Amiraliteetti palkkasi langattomalla lennättimellä kokeita tehneen Popovin, joka muodosti tammikuussa 1900 Suursaaren ja Kymin Kuutsalon välille yhden maailman varhaisimmista radioyhteyksistä pelastustöitä varten. Radioasemaa käytettiin ensimmäisen kerran tositoimissa 5. helmikuuta 1900, jolloin Suursaaren luona ollut jäänmurtaja Jermak sai aseman välittämän viestin ryhtyä pelastamaan Lavansaaren lähellä jäälautalle jääneitä suomalaisia kalastajia. Kalastajat saatiin turvaan. Heidän lukumääränsä vaihtelee eri lähteissä 25:stä 50:een. Keväällä Kuutsalon asema siirrettiin Kotkansaarelle. Vuonna 1901 Popovin laitteella saattoi muodostaa yhteyden 150 kilometrin päähän."

Itäkadun päässä käännyin Gutzeitintielle. Sen varrella on Monikulttuurinen yhdistys Mylly, jonka pihalta löytyi ensin tällaiset veistokset:

Oikeanpuolimmaisen veistoksen jalustassa lukee Muinais Kalevalainen Ukko Ylijumala.

Sitten Myllyn portin kupeesta löytyi kaksi Raimo Kuusikin tekemää graniittipaatta. Ensimmäinen on nimeltään Dialogi ja siinä Kuusik on yhdistänyt kuuluisan Carraran marmorin  kotimaiseen punagraniittiin. Dialogi on vuodelta 2010. Teoslaatassa lukee näin:

"Dialogi. Kehotus monikulttuurisen dialogin ylläpitämiseksi. Veistänyt kotkalaiseen graniittiin ja Carrara-marmoriin Raimo Kuusik. Paljastettu Myllyn 3-vuotispäivänä 15.11.2010. Patsashanketta ja monikulttuurista dialogia tukivat Kotkan kaupungin puistotoimi, Kaupunkilehti Ankkuri ja Viikkolehti Eteenpäin."

Toiseen paateen Kuusik veisti Kotkan uudet kasvot suoraan punagraniittiin. Tämä muistomerkki on vuodelta 2009. Teoslaatassa lukee näin:

"Kotkan uudet kasvot. Kunnianosoitus Monikulttuuriselle toimintakeskus Myllylle. Veistänyt Kotkan punaiseen graniittiin Raimo Kuusik. Paljastettu 6.6.2009. Toteutettu seuraavien tahojen ystävällisellä tuella: Kotkan Sos.dem. Työväenyhdistys ry, Kotkan kaupungin puistotoimi, Vikmanin Kivi ky."

Myllyltä könysin Ruotsinsalmenkatua ylös vähän matkaa, käännyin sitten Merikadulle ja siltä heti Työmiehenkadulle. Tuon kadun yläpäästä pudottauduin alas Kapteeninkadulle ja kuljin sitä pitkin aina Keskuskadulle saakka. Siellä yhytin ns. Veistosbulevardin. Siitä kerron lisää seuraavassa osassa.

Patsaita ja lätkää Riihimäellä

Pitkä itsenäinen harjoittelukausi hyvän talven aikana huipentui vappuviikonloppuna Riihimäellä, jossa pelattiin harrastekiekkoturnaus. Osallistuimme siihen tutulla porukalla, ilman erityisiä ennakkoaavistuksia. Homma lähti käyntiin erinomaisesti, vaikka jouduimmekin vaihtamaan varusteita minimaalisessa pukukopissa. Kahden voiton ja tasapelin jälkeen välieräpaikka oli varma. Siitäkin tuli voitto ja näin ollen pelasimme turnauksen päätösottelussa. Finaali päättyi riemukkaisiin juhliin, joukkueemme saavutti ensimmäisen turnausvoiton!

Mutta ennen kuin kiekko putosi osaltamme jäähän, ehdin hieman metsästellä patsaita. Edellinen kerta Riihimäellä oli vuodelta 2010, jolloin tavoitteena oli kuvata kaksi Kalervo Kallion patsasta. Ne saatiinkin kuvattua ja  lisäksi saatiin makoisa parkkisakko.

Heräsin aamulla varhain ja raahasin pelivarusteet mukanani Tampereen rautatieasemalle läpi likimain aution kaupungin. Rymysin junaan sisälle. Olin hankkinut lipun sellaiseen pikkukoppiin jossa on paikat neljälle matkustajalle. Arvelin, ettei kukaan osta siihen lippua, kun huomaa sinne jo jonkun ostaneen lipun. Vielä mitä. Kolme äijää pönötti paikoillaan kopissa, kaikki eri porukkaa. Viereinen normaali vaunuosasto oli lähes tyhjä, vain yksi nainen matkustamassa kohti pääkaupunkia. Onneksi vieressäni istunut mies häipyi ravintolavaunun suuntaan, tuli vähän enemmän tilaa.

Vietin matkan Riihimäelle kirjaa lukien ja maisemia katsellen. Bongasin matkan varrella pelloilta joutsenia, lokkeja ja kauriita. Töyhtöhyyppiä, haukkoja ja korppeja ei tällä kertaa näkynyt.

Kun saavuin Riihimäen asemalle, aloin heti etsiä aseman seinästä Kari Juvan veistämää Riihimäen ja Pietarin välisen radan 100-vuotismuistolaattaa. Tämän alla olevan löysin. Eihän se ollutkaan tuttua Juva-tyyliä vaan pelkistetty laatta, jonka Juva on kyllä suunnitellut. Laatta on kiinnitetty aseman seinään syyskuun 11:ntenä vuonna 1970. Laatan kaksoiskappale on Pietarin asemalla.

Aseman toisella puolella keskellä aukiota on korkea punagraniittinen paasi, jonka keskellä olevassa lovessa on Wäinö Aaltosen tekemä H.G. Paloheimon muotokuvareliefi. Muistomerkki paljastettiin paikallaan syyskuussa 1961. Kyseiselle paikalle perustettiin aikoinaan Paloheimo-yhtiöiden toinen saha. Paloheimo oli merkittävä liikemies 1900-luvun alkupuolella. Lue lisää Paloheimosta Wikipedia-sivulta.

Muistomerkin toisella puolella on neljä pronssiplakettia, jotka edustavat yhtiön toimialoja: puu-, tiili- ja sähköteollisuus sekä maatalous.

Asema-aukiolta lähdin pitkin Pohjoista Asemakatua tavoitteenani löytää Juvan veistämä monumentti Topparoikka. Sitä ei ole vaikea nähdä, kun vain kulkee tuota katua eteenpäin. Radanrakentajien muistomerkki sijaitsee Keskuspuistossa. Se paljastettiin myös samaan aikaan kuin aseman muistolaatta eli syyskuussa 1970, jolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta Pietarin-radan käyttöönotosta.

Riihimäen kaupungin sivuilta:

"Muistomerkistä taiteilija kertoo: 'Topparoikka-ajatus sai alkunsa, kun katselin Rautatiemuseossa kuvia suoraselkäisestä topparoikasta'. Patsas kuvaa sitä hetkeä, jolloin rata oli valmis ja rakentajat saattoivat oikaista selkänsä mahtipontisina mittavan työn tehtyään. Patsaan karkea tekotapa kuvaa kurjuutta, jota radantekijät kokivat aikanaan."

Topparoikan jälkeen lähdin metsästämään Äiti ja lapsi -reliefiä, joka sijaitsee Junailijankadulla. Kauppakatua kävellessäni silmäilin vähän väliä suoraan eteenpäin mäen rinteelle, jossa Kallion veistämä Lasinpuhaltaja-patsas seisoo ylväänä. Jätin sen tällä kertaa tämän tarkemmin tutkailematta väliin. Tässä kuitenkin vanha kuva siitä.

Kalervo Kallion patsaista kertova sivu löytyy täältä! Siellä on myös näytillä se toinen Riihimäellä oleva Kallion teos eli punagraniittinen sankaripatsas.

Takaisin tähän reissuun:

Hämeenkadun kohdalla ohiajaneesta autosta morjesteli tuttuja kasvoja, kun pelikaverit siinä huristelivat kohti jäähallia. Itse jatkoin painavien tavaroiden raahaamista, kun en tajunnut nakata niitä auton kyytiin.

Löysin lopulta etsimäni Junailijankadun varrella sijaitsevasta Karlskoga-talosta, jossa on päiväkoti. Seinässä olevan Aiti ja lapsi -kivireliefin on veistänyt Jyrki Sailo ja se on paljastettu vuonna 1951.

Jatkoin Junailijankatua eteenpäin ja käännyin vasemmalle Temppelikadulle. Tällä kadulla em. parkkisakko aikoinaan napsahti, mutta ehkä nyt on jo hyvä aika lakata puhumasta siitä ikivanhasta tapahtumasta, eikö vain? Etsin tuosta katujen kulmasta nettisivuilla mainittua Veikko Eskolin-Eskin tekemää Tiedon puu -veistosta. En sitä kuitenkaan löytänyt ja kun myöhemmin tutkin asiaa, huomasin, että kyseinen teos sijaitsee sisäpihalla, jonne en tajunnut mennä vaikka pihan sisäänkäyntiä katselinkin ohikulkiessani.

Ylitin Hämeenkadun ja kuvasin kirkonportaiden kupeessa olevan Karjalaan jääneiden muistomerkin. Se lienee Kirsti Liimataisen 1950-luvulla tekemä muistomerkki.

Viereisessä puistossa on Jyrki Sailon hieno suihkukaivoveistos Kalapoika, jonka luona otimme silloin 8 vuotta sitten muutaman kuvan, mutta ei tullut sen tarkemmin tutkittua sitä. Nyt räpsin kuvia joka puolelta. Kiva että talvi oli jo vaihtunut kevääksi ja veistos oli paikallaan sekä vesi ryöppysi kuten asiaan kuuluu. Suihkulähde on sijainnut tässä puistossa vuodesta 1955.

Tämän jälkeen oli aikaa vain yhden veistoksen etsimiseen, vaikka monta muutakin Riihimäellä on. Ragnar Granitin aukion lähellä Pääskypuistossa on Sailon veistämä Lapsenlikka, joka on vuodelta 1964. Pääskypuiston lahjoitti Riihimäen kaupungille aikoinaan Helsingin Työväen Säästöpankki ja sinne päätettiin tuo patsas pystyttää. Teekkarit ovat joskus lakittaneet tämän "Riihimäen kauneimman naisen".

Alpo Sailon neljäntenä lapsena vuonna 1913 syntyneen Jyrki Sailon lyhyen esittelyn voitte lukea täältä (Wikipedia). Nyt kun on jokusen Sailon veistoksen saanut kuvattua, voisin vaikka tehdä Jyrkistä ihan oman päivityksenkin.

Seuraavalle Riihimäen-vierailulle jäivät etsittäväksi ainakin Lauri Leppäsen Aseseppä, Heikki Niemisen Pukkihyppy, Armas Hutrin Kurki, Anneli Sipiläisen Matkan varrella sekä Nina Ternon Sirkusratsastaja.

Sunnuntaina vierailimme Vantaan taidemuseo Artsissa katsomassa mm. Tove Janssonin piirtämiä luonnoksia Hobitti-kirjaan. Erinomaisia piirroksia ovatkin. Artsissa oli myös jonkin verran kuvanveistotaidetta, mm. Kimmo Kaivannon ultramariinia oli nähtävillä. Seinälle oli ripustettu kolme Kimmo Pyykön teosta, jotka olivat tuttuun tapaan valmistettu kiiltävästä alumiinista ja koristeltu hienoilla yksityiskohdilla.

Siinäpä kaikki tällä kertaa. Seuraavalla kerralla on tiedossa jotain varsin mielenkiintoista, joten pysykää kuulolla.