perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kesälomareissu 2018 päivä 3 - tuulta riittää

Ensimmäinen yö Ahvenanmaalla meni hyvin. Heräsimme klo 7.45. Koska aamiaistarvikkeita ei ollut, kipaisin heti kahdeksan jälkeen kauppaan, tällä kertaa Varuboden Cityyn. Sehän on siis paikallinen versio Salesta. Löytyi kuitenkin limppua, sämpylää, metukkaa, juustoa, salaattia, omenaa, kahvia ja teetä aamupalaa varten. Osa saattoi olla kyllä edelliseltä kauppareissulta, en enää tarkalleen muista.

Aamiaisen jälkeen suunnittelimme hetken päivän reittejä. Sitten lähdimme matkaan, suuntana Sjöfartsmuseum. Ensin kuljimme länteen kohti koulukeskusta, siitä etelään kirkolle. Maarianhaminan kirkko on nimeltään St. Görans kyrka ja se on aika pieni kirkko. Matkalla kirkolle näimme IFK Mariehamnin ja Åland Unitedin kotikentän. Siellä juhlittiin Suomen mestaruutta pari vuotta sitten. Hyvä!

Kirkko oli siis pieni, mutta siellä oli isot urut parvella. Alttarin lasimaalaus oli paljon pienempi kuin Turussa Mikaelinkirkossa. Viistokatoissa oli 12 paneelia kuvineen ja jokaisessa oli opetuslapsen nimet. Paitsi yhdessä. Judas Iskariotin nimeä ei löytynyt. Kirkon takapihalla oli kala-aiheinen suihkulähde. Luulisin, että se on puutarhakoristekamaa. Laitetaan tähän kuitenkin kuva siitä.


Kirkon edustalla kirjoiteltiin muistiinpanoja mm. luontohavainnoista. Kuvasin Ukri Merikannon punagraniittisen veistoksen Anadyomene. Se on vuodelta 1991. Itse kivityöt veistokseen on tehnyt Kaavin Kivi.




Pohdittiin siinä miltä veistos näyttää ja mitä siitä tulee mieleen? Ainakin tarjottiin kalan pyrstöä, tyrskyä, purjelaivaa ja valasta. Mikä sinulle tulee tuosta mieleen?

Lehmusesplanadin länsipäässä on Havets folk -monumentti, jonka on veistänyt Matti Haupt. Vuodelta 1971 oleva veistos on tyylikäs, ehkä hieman karu. Täysin eri maata kuin Turussa oleva Aino tai Tampereella oleva Kultakutri. Samaa lajia kuin Helsingissä oleva Kohottava voima.

John Nurmisen Säätiön sivuilta:

"'Vi är havets folk.' Me olemme meren kansaa. Maarianhaminassa sijaitsevan Matti Hauptin Havets Folk -patsaan kyljessä oleva runo kuvaa ahvenanmaalaisten kohtalonyhteyttä mereen.  Ahvenanmaa on toki meren keskellä, mutta henkisesti moni muukin suomalainen kokee olevansa meren kansaa. Me olemme meren ympäröimiä, se on osa kansallista identiteettiämme. Kyse on sukupolvien katkeamattomasta ketjusta, meren äärellä eläneiden ihmisten muistoista ja tarinoista. Rannoillamme on vuosisatainen 'helminauha' museoita, saaria, purjehduskerhoja, kalastus- ja kesänviettopaikkoja, joissa jatketaan vuosisataisia merenkulkuun ja -käyttöön liittyviä perinteitä."






Jatkoimme hieman eteenpäin ja saavuimme Sjöfartsmuseumin pihalle. Siellä oli vastassa Emil Cedercreutzin veistämä Ruorimies-patsas eli Mereen hukkuneiden muistomerkki.

Harjavallan sivuilta:

"Ruorimies-veistos on pystytetty 1933 Maarianhaminaan Mereen hukkuneiden muistomerkiksi. Veistos oli alun perin tarkoitettu Rauman torille, koska Rauma oli merenkulkukaupunki ja veistoksen merimies esittää "Raumlaissi jaarituksi" -kirjan merimieshamoa Tasala Vilkkua, jonka loi professori, kunnanlääkäri, kirjailija ja valtiopäiväedustaja H.J. Nortamo.

1933 Maanviljelysneuvos Eliel Sundström hankki Ruorimies -veistoksen Cedercreutzilta ja lahjoitti sen Maarianhaminan kaupungille kunnioittaakseen merikapteeni-isäänsä ja muiden meren syliin jääneiden merimiesten muistoa. Veistos on omistettu ahvenanmaalaisille, jotka ovat löytäneet hautansa merestä.

Aluksi Mereen hukkuneiden muistomerkki asetettiin Englantilaiseen puistoon, mutta siirrettiin sieltä nykyiselle paikalleen Merenkulkumuseon puistoon. Kaupunki pystytti veistoksen taakse graniittisen muistomuurin, johon on kiinnitetty ahvenanmaalaisten laivapalveluksen aikana menehtyneiden merimiesten nimilaattoja.

Luonnos Ruorimiehestä on valittu Merenkulun turvallisuus –palkinnoksi (Sea Sunday), jota on jaettu maassamme vuodesta 1997 alkaen."







Yritimme löytää jostain museon alueelta Kap Hornin muistomerkkiä, mutta löysimme tällaisen albatrossiteoksen joka varmaankin lienee se, jota etsimme. Näistä Maarianhaminan patsaista on todella nihkeästi tietoa netissä. Harmi kyllä. Jos tämä oli oikea, niin sen tekijä on Allan Palmer, merikapteeni, joka yleensä seilaa Nordboen-laivalla, mutta joskus myös edellisessä tekstissä mainitsemallani Albanus-kaljaasilla.



Menimme alas rantaan ja näimme, että Pommern oli poissa laiturista. Se oli siirretty hieman pohjoiseen päin laiturin kunnostuksen ajaksi. Lapset innostuivat heittelemään kiviä laiturilta mereen.

Merimuseossa oli lapsille (ja aikuisillekin) etsintäpuuhaa, piti kurkkia hiirenkoloihin sekä löytää oikeat merimerkkiliput ja niiden kirjaimet. Näyttely oli hieno, paljon mielenkiintoisia esineitä menneiltä vuosilta. Vaihtuvassa näyttelyssä oli aiheena merimiestatuoinnit. Alkoi heti tehdä mieli käydä ottamassa uusia tatuointeja!

Museossa oli myös lapsille huikea puuhapaikka. Alimmassa kerroksessa oli pimeä huone, jonka katossa oli vanhapuuvene ja sen sisälle pystyi könyämään. Sen veneen takana jemmassa oli lastenhoitohuone-wc. Hissi oli naamioitu haihäkiksi, tikkaita pystyi kiipeämään yläkertaan ja peräluolassa oli aarrekammio. Lapset tykkäsivät myös simpukkatyynypäähineistä.

Ostimme museokaupasta jotain pientä ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa. Museossa olikin vierähtänyt pari tuntia ihan helposti. Kävelimme kohti kukkulaa, kunnes päätin poiketa läheiselle Havsgatanille etsimään Stava-Mosterin rintakuvaa.


Gustava "Stava-moster" Andersson oli ahvenanmaalainen merimieskodin pitäjä, jota arvostetaan paikkakunnalla edelleen suuresti. Muistomerkin on veistänyt Sittkoffin patsaankin tehnyt Mia Arentz-Grastvedt ja se on vuodelta 1998. Tällä hetkellä sen sijainti on aika erikoinen: pensasaidan syvennyksessä likimain syrjäkadulla.


Kun kuljin Havsgatanille tuota muistomerkkiä etsimään ja sen jälkeen takaisin, kuljin Ruotsin konsulaatin ohi. Siellä oli täysi tohina päällä, olihan keskiviikkona Ruotsin kansallispäivä ja juhlia järkkäiltiin vauhdilla. Otin joitakin kuvia lähinnä juhlista. Vaimo myöhemmin kysyi, huomasinko pihalla olleen veistoksen? No en ollut tietenkään huomannut, surkeana pienenä pisteenä näkyy kuvassa.


Menimme polkua pitkin metsään. Maasto oli rutikuivaa: saniaiset ruskeita, pihlajat nuupahtaneita. Löysimme kivan portaikon, joka nousi kanjonin keskellä kalliomäkeä ylös. Olimme lukeneet ennen matkaa Lucky Luke -albumin Apassikanjoni, joten mieleen juolahti heti "curuco fissa fissa". Lapsilla oli myös hauskaa kautta lomareissun pomppia kehää ja hokea "bonga bonga bonga tok tok".


Mäen päällä on vesitorni ja sen juurella mainio näköalapaikka merelle. Sieltä näki erinomaisesti, kun Viikkarin ja Tallinkin paatit saapuivat satamaan. Myös Pommernin mastot ja kansi näkyivät. Bongasimme myös haikaran ja kaukana alhaalla salmessa hanhipesueen.



Alaspäin lähdimme mäen toiselle puolelle kulkevaa serpentiinitietä pitkin. Ihan kuin olisimme olleet Lappi-Pohjois-Norja-akselilla! Yhtä kuivaa, käppyräpuita, kiemurtelevia teitä. Mahtavaa!

Ammattikorkeakoulualueen takaa pääsimme Övernäsin koulun pihan kulmille ja löysimme sieltä romuista tehdyn robotin ja koiran. Ne on tehnyt taiteilija Johan Karlsson vuonna 2017. Ålandsradion jutun mukaan Karlsson pääsi työtä tehdessään toteuttamaan robottiunelmansa.




Koko päivän näimme paikallisia nuoria polkemassa pyörillään länteen päin. Mihinköhän lienevät olleet matkalla? Ei selvinnyt meille. Ennen kämpille paluuta käväisimme uudelleen edellisenä päivänä löytämälle pikkuaukealle keskusapteekin edustalle. Matkalla kuljimme uudelleen urheilukentän ohi.


Ehdotin kulkua Skarpansvägeniä pitkin keskustaan. Kun olimme ihmetelleen aikamme Juha Pykäläisen gallerian ikkunaa, jatkoimme kohti kirjastoa. Sen pihalla ovat Pykäläisen vuonna 2015 tekemät betoniset pässit Mariehamsgumsen.



Niiden kanssa peuhaamisen jälkeen pääsimme vihdoin kämpille. Tosin lepo jäi vähiin, kun lähdimme pojan kanssa ensin lelu- ja sitten ruokakauppaan. Dimmenissä oli hyvä palvelu ja hyvä oli myös valikoima leluissa. Ruokakaupasta löysin paikalliselle panimolle pyhitetyn hyllyn. Pakkohan siitä oli yksi tuote napata iltaa varten.

Tämäkin juttu on jo niin pitkä, että laitetaan tähän väliin stoppi. Seuraavassa julkaisussa tarinaa iltakävelystä uimarannalle ja saman reissun patsasbongailuista.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kesälomareissu 2018 päivä 2 - Ahvenanmaalle laivalla

Kesän 2018 lomareissu reitillä Turku-Mariehamn-Stockholm jatkuu. Aamulla herättiin Turussa suht hyvin nukutun yön jälkeen jo kello seitsemältä. Kaikki aamulla oli pikaista: hampaidenpesu, aamiainen ja pakkaus. Myös taksitilaus hoidettiin pikaisesti. Taksikuski oli tällä kertaa töykeämpi. Musiikkivalintakin oli klassisen sijaan iskelmää. Hän ei myöskään huomioinut lapsia lainkaan, keskittyi vaan motkottamaan takana tööttäilleestä bussikuskista vaikka 8-vuotias melkein jäi auton alle. Nyt harmittaa, etten siinä tilanteessa antanut äijän kuulla kunniaansa.

Terminaalissa check-in sujui jouheasti ja käynti laivaan myös. Lapset olivat innoissaan ja tietenkin hieman jännittyneitä. Veimme matkalaukut säilytyshuoneeseen ja kirmasimme takakannelle lähtöä katsomaan. Baari oli auki ja otimme kaikki sihijuomat. Karhu ruis-IPA oli aika hyvää.


Näimme selkälokkeja, tiiroja, merimetsoja, naakkoja, kimalaisen sekä Ruissalon hienoja villoja. Ruisrock-rannalla ei ollut ristin sielua ja se näytti pieneltä laivasta päin. Myös toisella puolella salmea oli hienoja taloja. Saaristo oli hieno ja mielenkiintoinen paikka.


Kuten edellisenä päivänä, myös tiistaina oli kova tuuli. Merenkäyntiä ei kuitenkaan ollut nimeksikään. Ostimme lapsille kovasti toivotut Ville Viikinki -pehmolelut. Ne ovat olleet mukana leikeissä vielä kotonakin, mutta varsin tärkeitä olivat koko matkan.

Aikamme hengailtuamme takakannella, siirryimme sisätiloihin. Lasten kanssa tutkittiin lasten osasto ja pelikoneet. Nappasimme paikan kasikannelta buffetravintolan edustan ikkunalaudalta ja siinä odoteltiin ruokailun alkamista. Ai että oli hienoa syödä kunnon seisovan pöydän ateria pitkästä aikaa! Lapsille maistui parhaiten jälkiruoat, varsinkin kukkaiskakku, mansikkasorbetti ja marmeladit. Itse tykkäsin juustotarjoilusta, maustenakeista ja myös jälkiruokajäätelöistä.

Ruoan jälkeen lapset leikkivät ysikannen taka-aulassa ja aikuiset katselivat Ahvenanmaan saaristoa. Kovasta tuulesta huolimatta nähtiin Kobba Klintarin luodot ja talot. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, toivottavasti jo ensi kerralla pääsisi tuonne käväisemään.


Toisella puolella oli eräällä luodolla tahi saarella tällainen muistomerkki. En osaa yhtään sanoa, minkä tapahtuman tai henkilön muistomerkistä on kyse.


Laiva oli myöhässä lähes tunnin. Kuulutusten mukaan kilpailevan laivayhtiön purtilolla oli vaikeuksia saada itsensä kiinnitettyä laituriin. No, lopulta pääsimme Ahvenanmaan kamaralle. Terminaalin edustalla oli ketjut, joita pitivät yllä hauskat hahmot.



Kävelimme pitkin lehmuskujaa kohti majapaikkaa. Puolimatkassa on Maarianhaminan kirkko, jonka edessä sijaitsee Ukri Merikannon graniittiveistos. Siitä kerron myöhemmin, mutta se oli ensimmäinen Ahvenanmaalla näkemäni veistos.

Townhouse Apartments löytyi nopeasti. Isäntä oli vastassa ja esitteli paikat. Asetuimme aloillemme ja ihastelimme seuraavan parin päivän asumustamme. Kaupassa piti käydä, joten lähdin matkaan. Kiersin hieman keskustaa ja etsiskelin tuulta pitävää takkia, koska olin kotona olleessa helteessä päättänyt, että jos sellaista tarvitsen niin ostan matkan varrelta. Ja nyt helle oli tipotiessään ja meikäläinen tarvitsi takin. Alennusmyyntejä oli muutamassa paikassa, mutta en löytänyt sopivaa ryijyä niskaan.

Galleria-kauppakeskuksen edustalla on Nikolai Sittkoffin patsas. Pakkohan siitä oli ottaa kuvat heti, vaikka ei ollut kameraa mukana. Otin tästä myöhemmin myös uudelleen kuvia ja tutkailin paremmalla ajalla. Sitkoffin patsaan on veistänyt Mia Arentz-Grastvedt ja se on vuodelta 1993-94.

Wikipediasta:

"Nikolai Sittkoff (1828–1887) oli Maarianhaminan ensimmäinen laivanvarustaja. Hän muutti vuonna 1865 Ahvenanmaalle ja vaikutti olennaisesti ahvenanmaalaisen merenkulun kehittymiseen. Hänen omistamansa parkkilaiva S/S Mariehamn purjehti ensimmäisenä ahvenanmaalaisena laivana maailman ympäri."




Odotukset olivat kovat, että saisimme paikallisia herkkuja, joita maarianhaminalaisessa kaupassa hyllyt notkuisivat. Mathishallen-kauppa olikin kooketjun kauppa, joten samat pöperöt siellä oli tarjolla kuin kotipuolessakin. Höh. Jotain ahvenanmaalaisia tuotteita onnistuin kuitenkin jääkaappiin löytämään. Eniten Ruotsin läheisyys näkyi lehtihyllyssä, joka pullisteli länsinaapurista tuotuja aviiseja.

Söimme spagettia ja jauhelihakastiketta, jonka jälkeen lähdimme kävelylle kohti pohjoista ja Nabbenin venekylää. Matkalta löytyi ensimmäinen patsas: paikallisen Juha Pykäläisen punagraniittisen kuusimetrisen paaden nokassa oli smaragdinvihreä lasisalmiakki. Se on valaistu, joten jos olisimme olleet pimeän aikaan liikkeellä, olisi nähnyt senkin version. Algot Johanssonin muistomerkki on vuodelta 2000.



Wikipediasta:

"Erik Ivar Algot Johansson (11.10.1898 Hammarland – 11.2.1986 Maarianhamina) oli ahvenanmaalainen laivanvarustaja. Hän sai kauppaneuvoksen arvon 1958. Hän oli perustamansa Sally-varustamon toimitusjohtaja 1937–1974. Hänen poikansa Sven-Erik Johansson jatkoi isänsä jälkeen Sallyn toimitusjohtajana vuonna 1976."

Muistomerkin takaa, paikallisradion talon edustalta siirryimme polkua pitkin metsään. Näimme ensimmäisen haikaran, se lentää liihotti Maarianhaminan maakaistaleen yli toiselle puolle. Polulla kuulimme viserrystä ja bongasimme tikanpesän, jossa nähtiin kaksi tikkaa. Todella kuivaa oli! Maasto kaipasi kipeästi sadetta. Ilmeisesti yli viikon joutuivat vielä kunnon vesiryöppyä odottamaan siellä.


Saavuimme hautausmaalle ja patsasbongailua päästiin harrastamaan. Tässä saalista kuvineen. Ensimmäisenä Gustaf Erikson, Pommernin omistaja. Yrjö Liipola on tehnyt hautakiven laidoissa olevat pronssireliefit vuonna 1948. Keskellä olevan Pommernin tekijästä ei minulla ole tietoa.

Wikipediasta:

"Gustaf Adolf Mauritz Erikson (24.10.1872 Lemland – 15.8.1947 Maarianhamina) oli ahvenanmaalainen merikapteeni, laivanvarustaja ja merenkulkuneuvos. Erikson kuljetti rahtia purjelaivoilla pidempään kuin useimmat muut varustajat. Tästä syystä Eriksonin laivasto oli purjelaivakauden loppuajan suurin purjelaivasto. Eriksonilla oli kaikkiaan 46 purjelaivaa, joista kuuluisia ovat muun muassa nykyinen museolaiva Pommern, Philadelphiassa ravintolalaivana toimiva isokokoinen Moshulu sekä nopea windjammer Herzogin Cecilie. Erikson sai merenkulkuneuvoksen arvonimen 1931."





Näyttävät reliefit ja upea kiveenhakattu laiva!

Seuraavana löysin Eriksonin hautaa vastapäätä  Carl Rundbergin haudan ja sen edustalla olevan pronssipatsaan. Jalustassa on signeeraus TH-84. Veikkaisin että kyseessä on Tea Helenelundin teos. Rundbergista ei juuri tietoja netistä herunut, mutta mies taisi perustaa Ahvenanmaalle nimeään kantavan saha- ja puuyhtiön, joka käyttää edelleen sahallaan raamisahaa.





Hjalmar Agardh oli ruotsalaissyntyinen näyttelijä, joka saapui Helsingin kautta Ahvenanmaalle 1800-luvulla.



Carl Björkmanin Agnes-vaimon haudalla on marmorinen muotokuvareliefi.

Wikipediasta:

"Carl Björkman (15.2.1873 Turku – 5.9.1948 Maarianhamina) oli ahvenanmaalainen poliitikko. Björkman oli yhdessä Julius Sundblomin kanssa merkittävä Ahvenanmaan Ruotsiin liittämisen puolesta puhuja. Perusti Ahvenanmaan suojeluskunnan sisällissodan aikana, sittemmin Ahvenanmaan kysymyksen kärjistyttyä Suomen viranomaiset pidättivät hänet ja Sundblomin syytettynä maanpetoksesta. Kysymyksen ratkettua heidät vapautettiin. Björkman valittiin Ahvenanmaan maakuntahallituksen ensimmäiseksi maaneuvokseksi 1922 ja hän piti asemansa vuoteen 1938 asti."




 Viimeisenä löysimme Nikolai Sittkoffin haudan.


Hautausmaan jälkeen yritimme ylittää Österledenin. Eihän se onnistunut, liikennettä oli tasaiseen tahtiin molempiin suuntiin. Kävelimme lopulta tienviertä aika matkan aina Mariebadin suojatielle saakka. Siinä portailla on Grön kvinna med ring (Rengastyttö), metalliveistos vuodelta 1999, jonka on tehnyt syntyjään tamperelainen Timo Solin. Täällä tietoa Timosta på svenska.




Läheisellä kukkulalla on Stefan Lindforsin metallinen häkkyrä nimeltään Radar II. Sen juurella pidettiin pieni evästauko ja bongailtiin patsaiden sijaan lintuja. Ruovikossa oli ainakin telkkiä ja haikara ja paljon pikkulintuja piilossa sirkuttamassa.



Jatkoimme matkaa kohti Nabbenia. Vähän matkaa Radarilta eteenpäin tulee näkyviin uimaranta, joka onkin varattu linnuille! Hiekkatie kulkee ohi poukaman kaartaen kohti Nabbenia, mutta rannan ja tien välissä on iso kaislikko- ja ruohikkoalue. Ruohikon keskellä kulkee "pitkospuut", joita pitkin pääsee nautiskelemaan luonnosta. Veikkaan, että yleensä täällä on kesäkuun alussa varsin märkää, mutta nyt oli kuivaakin kuivempaa.


Paljon nähtiin lintuja, ihmeteltiin mm. kolmea mustaa lintua jotka lensivät hurjaa vauhtia eikä niistä meinannut saada tolkkua. Kottaraisiksi sitten paljastuivat. Lisäksi bongattiin tiiroja, lokkeja, haikaroita, kuovi ja koskelo poikasineen. Jossain lähellä oli myös lampaita laitumella.


Nabben oli hauska paikka, hiljainen kun ei ollut lainkaan väkeä liikkeellä. Veden päällä paaluilla olevista venevajoista tuli heti mieleen Saariston lapset. Myös murhamysteeritarina sopisi tänne mainiosti: pitkospuut, rantaruohikkoa, venevajoja, jne.



Palasimme samaa tietä takaisin Mariebadiin saakka. Siitä jatkoimme tutkailemaan Sjökvarteret-nimistä toista kalastus- ja veneilypaikkaa. Hiljainen, jopa aavemainen pikkukylä valtatien ja meren välissä. Betonilaituriin köytettynä nuokkui kaljaasi Albanus. Laiturin päässä tekosaarella seisoi kappeli. Kylästä löytyi myös ainakin sepänpaja.

Kuljimme eteläänpäin ja vierasvenesataman kohdalla näimme ensin sotkakaksikon uiskentelemassa ja niiden jälkeen joutsenpariskunnan syömässä levää. Tien toisella puolella oli lasten leikkipaikan vieressä tikkuhäkkyrä, joka on itse asiassa Simon Häggblomin teos Vindöga. Se on julkistettu paikallaan vuonna 1998.


Ylitimme Österledenin ja kuljimme ohi kongressikeskuksen. Sen edustalla vahtimestari laski liput salosta ja hymyili ystävällisesti meille. Auringonlasku oli jo suht pitkällä. Pääsimme vihdoin takaisin asunnolle. Vielä pikainen punkkitarkastus ja iltasuihku ennen spagettia ja jauhelihasoossia.

Lapset nukahtivat kesken Topeliuksen tonttutarinan. Aikuiset katsoivat valokuvia ja kirjoittivat muistiinpanoja päivän tapahtumista. Pähkinät rouskuivat ja sihijuoma virtasi, ennen kuin oli aika siirtyä yöpuulle. Seuraavassa päivityksessä sitten lisää Mariehamnin patsaista, pysykäähän kanavalla!