Kyl määki Turuus - kesälomareissu 2018, päivä 1

Päätimme jo hyvissä ajoin männä talvena, että kun lapsilta loppuu koulu ja päiväkoti, lähdemme lomamatkalle. Samoihin aikoihin päättyisi myös vaimon 6kk toimi kaupungin palveluksessa. Aloimme suunnitella matkaa ja sitä suunnittelua jatkui likimain lähtöpäivään asti. Lisäsuunnittelua tuli myös siitä, että kuukautta ennen h-hetkeä allekirjoittanut siirtyi Tampereen taidemuseon palvelukseen eikä loman järjestyminen ollutkaan aivan selkeä homma. Vekslaamista vaadittiin, jotta museoavustajakin pääsi matkaan mukaan.

Suunnitelman mukaan ajaisimme pikajunalla Turkuun, yöpyisimme siellä yhden yön ja jatkaisimme aamulautalla Maarianhaminaan. Kaksi yötä Ahvenanmaan pääkaupungissa ja sen jälkeen päivälautalla Tukholmaan, jossa viipyisimme kolmen yön verran. Alusta asti oli selvää, että tältä reissulta ei selvitä ilman patsaanmetsästystä, mutta epäselvää oli kuinka paljon patsaita pystyy bongaamaan ja kuvaamaan. Turussa on paljon patsaita, Maarianhaminassakin yli 10 julkista veistosta eikä Tukholmasta kannata tässä kohdassa edes sanoa mitään, se kaupunki pullistelee skulptyyrejä.

Kun kaikki valmista ja lähtömaanantai koitti, hyppäsimme taksiin joka vei nelikkomme Tampereen rautatieasemalle. Taksikuski oli hauska: hänellä oli erikoinen alttari kojelaudan päällä. Siinä oli monta Jeesusta, mutta yksi niistä oli Elvis! Pieniä pehmokoiria oli myös ja niiden alla kumiset vampyyrihampaat. Lisäksi taksissa kuunneltiin klassista musiikkia, matkan aikana kuulimme mm.
Pjotr Tšaikovskin Pähkinänsärkijästä Kukkaisvalssin.

Juna-asemalla piti etsiä myyntipiste, jossa myytiin futiskortteja. Ne löytyivät lopulta Pakkahuoneen vieressä olevasta osuusliikkeen kaupasta. Lapset pääsivät junamatkalle onnellisina. Junahan tosin lähti parikymmentä minuuttia myöhässä. Reissu oli siitä itselle mielenkiintoinen, koska en ollut aiemmin matkustanut Tampereelta Turkuun. Maisemat olivat siis erilaiset kuin yleensä Tampereelta junaillessa.

Välillä seisottiin keskellä peltoja ja odoteltiin tovi, muuten sujui junamatka hyvin. Kahvi oli hyvää. Näimme ikkunasta pelloilla töyhtöhyyppiä ja myös Urjalan, Humppilan ja Loimaan rautatieasemat. Urjalan aseman olimme nähneet toisesta suunnasta, kun olimme pari kertaa ajaneet siitä ohi matkalla Forssaan.

Turkuun saavuttuamme ihmettelimme hetkisen ajan radan toisella puolella näkyvää isoa tiilirakennusta, jonka seinässä luki isolla Logomo. Siis sehän tosiaan on se paikka, jossa kuvataan The Voice of Finland -ohjelmaa. Lapset olivat innoissaan.

Tämä oli meikäläisen ensimmäinen kerta Turussa sillä mielellä että katsellaan maisemia, arkkitehtuuria ja patsaita. Kaikki aiemmat kerrat ovat menneet festari- tai kaverienmoikkaamistarkoituksessa eikä silloin taidetta tullut sen enempää ihailtua. Mutta takaisin raporttiin:

Rautatieaseman edustalla kulkevan Ratapihankadun toisella puolella on puisto nimeltään Rautatientori ja siellä on penkkejä ja lippakioski, joka ei ollut avoinna. Puiston kruununa on reissumme ensimmäinen patsas. Aino-niminen suihkukaivoveistos, jonka on veistänyt Matti Haupt, on pystytetty paikalleen vuonna 1951.

Turun kaupungin sivuilta:

"Matti Hauptin (1912–1999) Aino on Leo ja Regina Wainsteinin Säätiön ja Turun Verkatehdas Oy:n Turun kaupungille lahjoittama Suomen kansalliseepos Kalevalasta inspiroitunut teos. Veistos saatiin sekä marmoriin veistettynä että pronssin valettuna. Lahjoittajan toivomuksesta pronssinen Aino sijoitettiin Asemapuistoon, jossa sen pystyttämistyöt aloitettiin kesäkuun lopulla vuonna 1951. Veistoksen yhteyteen rakennettiin suihkukaivo, jonka pohjaan taiteilija suunnitteli uniikin mosaiikkikuvion kala- ja merieläinaiheineen. Aino-veistos suihkukaivoineen oli Turun toinen julkinen suihkulähde Leijona-suihkukaivon jälkeen. Aino on luotu lähes klassisen taiteen ihanteen mukaan, ja veistoksen tulkinnassa on lyyrisiä ja yksilöllisiä piirteitä. Kasvoiltaan pronssineito muistuttaa etäisesti taiteilijan vaimoa Emmaa."

Asemapuistosta eli Rautatientorilta lähdimme Käsityöläiskatua pitkin Rauhankadulle, jota kävelimme suuntana Portsa eli Port Arthur. Koulukadun ylitettyämme löytyi ensimmäinen leikkipaikka lapsille. Mannerheiminpuistossa on itäpäädyssä tosiaan leikkipaikka, keskellä hiekkakenttä, etelälaidalla keinut ja länsipäädyssä jonkinlainen vesiallas, joka oli remontissa. Pieni jännitys iski tässä vaiheessa, että onko hakemaani patsasta tässä lainkaan vai onko se viety talteen? Lasten kahluuallas ei kuitenkaan liittynyt mitenkään asiaan.

Onneksi pusikon takana pönötti päivän synttärisankari, marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim, jolla oli tuolloin maanantaina 151-vuotissyntymäpäivä. Veikko Leppäsen veistämä rintakuva on sijoitettu portaiden yläpäähän, rintamasuunta kohti Mikaelinkirkkoa.

Turun kaupungin sivuilta:

"Pronssinen rintakuva pohjautuu kuvanveistäjä Veikko Leppäsen (1918–1969) luonnokseen, jonka hän teki Helsingin Mannerheimin ratsastajapatsasta varten vuonna 1959. Arkkitehti Aarne Ehojoki (1913–1998) suunnitteli teokselle graniittijalustan ja kiviportaat. Veistoksen pystytyshankkeen pani alulle kuvanveistäjä Veikko Leppäsen poika, lehtori Yrjö Leppänen, joka otti yhteyttä Turussa asuneeseen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothiin vuonna 1992 ja tarjosi Mannerheimin rintakuvaa Turkuun.

Veistos paljastettiin 4.8.1994, jolloin tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun eduskunta valitsi C. G. E. Mannerheimin Tasavallan Presidentiksi."

Suomen Turussa oli maanantaina kova tuuli, joten on hyvä, että Marskilla on aina päässään karvalakki. Ei tule kylmä.

Kiersimme suojatien kautta toiselle puolelle Puistokatua. Lapset laskivat innoissaan portaita matkalla ylös Mikaelinkirkolle. Käväisimme pikaisesti tutkimassa kirkon sisuksia. Kirkossa ei ole veistoksia, mutta todella iso lasimaalaus alttarin yläpuolella oli. Ja isot urut. Kirkon takaa löytyi myös hauskat portaat alas Sairashuoneenkadulle.

Puutarhakatua kävelimme kunnes löysimme aamun kolmannen patsaan. Portsan pojat -pronssipatsas sijaitsee hauskasti kerrostalon pienen nurmikon ja jalkakäytävän välissä. Lieko sijoituspaikka ollut aikonaan erinäköinen? Patsaan on veistänyt paikallinen Viljo Mäkinen.

Turun kaupungin sivuilta:

"Portsan pojat -veistoksessa kaksi eloisaa 1900-luvun alun lyseolaispoikaa kirmaa koulusta kotiin koulukirjat vyöhön sidottuna. Teos kunnioittaa Port Arthurin työväen kaupunginosaa, joka on Turun parhaiten säilyneitä puutalokaupunginosia ja nykyisin kaavalla suojeltu puutaloalue. Teoksessa näkyy Kupittaan Savessa keramiikkataitelijanakin työskennelleelle Viljo Mäkiselle ominainen humoristinen ote ja lämpimästi kuvatut ihmishahmot. Taiteilija on huomioinut veistoksessaan myös lapset ja nuoret, mikä on harvinaista julkisen kuvanveiston muistomerkkikentällä."

Huomasin muuten juuri tätä kirjoittaessani, että Portsan poikien patsaan osoite on Puutarhakatu 34, joka on sattumoisin sama kuin työpaikkani osoite Tampereella.

Patsaan jälkeen käväisimme kaupassa. Pakko kehua kyseistä kauppaa! Erinomainen valikoima, aivan kuin olisi ollut ulkomailla! Paljon erikoisia tuotteita, mutta silti samoja tuttuja kuin omassa lähikaupassakin. Jos Portsassa asuisin, olisin varmasti iloinen tästä kauppaliikeestä.

Eväidenoston jälkeen lähdimme mäkeä ylös kohti Kakolan vanhaa vankilaa. Aika hurjannäköinen paikka! Ei ole varmasti kellään ollut kivaa siellä. Ei vangeilla eikä vartijoilla, saati johtajilla. Kakolanmäki on myllätty rakennustyömaaksi. Sinne tulee asuntoja ja ties mitä kaikkea. Keskellä mäkeä ja louhoksia oli lampi, joka näytti ulottuvan syvälle kallioiden väliin. Lammesta on aikoinaan saatu mm. Turun linnan vesi johtoja pitkin. Karunnäköinen paikka nykyään tuo historiallinen paikka.

Hurjia vankeja on Kakolassa istunut. Muiden muassa Reijo Hammar, Volvo-Markkanen, Kanaali-Koskinen sekä Juha Valjakkala. Ei nykyisestä Saramäen vankilasta enää samanlaisia tarinoita ole kuulunut.

Koko toukokuun kestänyt hellesää on kuivattanut maastoa myös Kakolanmäellä. Kun siinä työmaa-aidan takana katseli alas lammelle ja käveli kohti serpentiininä alas vievää tietä, tuntui kuin olisi ollut jossain etelänmaassa. Chiewitzin serpentiinitie toivottavasti säilyy ja toivottavasti myös sen luonnonmukaisuus vaikka ylös mäelle tuleekin asuntoja jne.

Alhaalla jokirannassa ihastelimme joen poikki kulkevaa Föri-lauttaa. Harmi, ettei tällä kertaa ollut aikaa poiketa tois puol jokke. Tässä vaiheessa käynnistyi koko perhettä koskenut patsaanmetsästys. Oona Tikkaojan vuonna 2011 tekemä Piiloleikki on hauska ajanviete lapsille. Siinä on tarkoituksena löytää 30 pienoisveistosta, jotka on sijoitettu mitä erikoisempiin paikkoihin matkalla joenvartta Turun linnan suuntaan.

>>Täältä saat lisätietoa kyseisestä jutusta ja voit printata kartan tietoineen mukaasi.

Laitetaan tähän vielä Turun kaupungin esittely Piiloleikistä:

"Kuvataiteilija Oona Tikkaojan (s.1976) Piiloleikki koostuu kolmestakymmenestä Aurajoen länsirannalle sijoitetusta 5-10-vuotiaiden lasten tekemästä pienoispronssiveistoksesta, joiden teemana on ollut omakuva. Veistokset on sijoitettu Martinsillan ja Turun linnan puiston väliselle alueelle lasten itsensä valitsemiin paikkoihin. Jännittävintä pienoisveistosten etsiminen on ilman ohjeita.

Taiteilijan keskeisenä ideana on ollut tuulettaa teoksella julkiseen taiteeseen liitettyjä vakiintuneita näkökulmia ja lähestymistapoja, kun kuvanveistäjien arvomateriaali pronssi on teoksessa sulanut poikkeuksellisesti lasten valmistamiksi muodoiksi ja veistosten sijoituspaikoiksi on valikoitunut aukioiden ja puistojen sijaan kaupungin 'epäpaikkoja', kuten kadun reunoja, koloja ja nurkkauksia. Teoksen tavoitteena on myös houkutella katsojia piiloleikkiin ja aktivoida heitä liikkumaan."

Noita veistoksia sitten etsittiin porukalla - ja kahdella, kun yksi isä-ja-pojat-kolmikko oli samoissa puuhissa samoilla nurkilla. Päätimme pitää evästauon laiturilla, ettei löytämisen fiilis katoaisi, kun kaksi porukkaa on samaa tekemässä.

Siinä eväitä syödessämme saimme nauttia virkistävistä vesisuihkuista, joita Harmonia päällemme välillä suihkautteli.

Turun kaupungin sivuilta:

"Achim Kühnin (s.1942) Harmonia on hyvä esimerkki siitä, miten luonnonympäristö, nykyajan tekniset mahdollisuudet ja taiteilijan mielikuvitus voidaan hienosti yhdistää. Pimeään vuodenaikaan veistos valaistaan ja sulan veden aikana toukokuusta lokakuuhun se toimii suihkulähteenä. Vesi pumpataan Aurajoesta teoksen kotelorakenteen sisällä olevan vesiputkiston kautta teoksen yläosaan, josta se valuu alas valaan pyrstössä olevien lukuisten pienten suuttimien kautta.

Teoksen valaan pyrstöä muistuttava yläosa on leveimmillään lähes 7 metriä ja se koostuu 280 käsin taotusta jaloteräslevystä. Jaloteräslevyt, eli pyrstön 'suomut', on käsitelty elektrolyyttisesti, jolloin niihin on saatu aikaan monimutkainen kiiltävä ja vivahteikas väri. Siihen vaadittava huipputekniikka on kehitetty Saksassa. Teoksen jalustana toimivat entisen satamanosturin perustusrakenteet, ja teos yhdistyy sekä aiheeltaan että sijoittelultaan Turun merelliseen historiaan. Harmonia tunnetaan myös nimellä Valaan pyrstö."

Eväiden (lihapullia, leipäjuustoa, rypäleitä, pähkinöitä, lettuja, suklaatikkuja ja mehua) ja Kühnin veistoksen jälkeen jatkoimme matkaa. Piiloleikin veistoksia löytyi joitakin. Sigyn-laiva oli poissa, paikalla oli vain tyhjä laituripaikka ja taulu, jossa kerrottiin Sigynin historiaa ja toivottiin sen säilyttämiseen löytyvän rahaa.

Stefan Lindforsin hitsausteos Symbiosis oli seuraavana vuorossa. Lapsia se ei kiinnostanut, he juoksivat läheiselle majakalle. Symbiosis on vuodelta 2014 ja sen tarkoitus on herättää ihmisten kiinnostus saaristomeren suojeluun.

Täältä voi lukea uusimman Turun Sanomien uutisen aiheesta.

Edellämainitun majakan vieressä laiturissa on Suomen Joutsen, tuo legendaarinen laiva. Lapsia piipahdus laivalla ei kiinnostanut niin paljoa, että olisimme sinne menneet. Sen sijaan ihastelimme "Auringonkukkaa".

Ja etsimme Piiloleikin pienoisveistoksia. Kävimme myös tutkimassa nopeasti Forum Marinumin myymälää. Emmekä löytäneet yhtä veistosta, jonka piti olla Forumin luona. Jatkoimme siis matkaa viimeisille piiloleikkisille, jotka ovat Linnapuiston kupeessa. Ylitimme samalla satamaradan. Linnapuistossa tuuli vain yltyi. Näimme mustarastaita poikasineen. Löysimme ne viimeiset pikkupatsaat.

Tähän on parasta laittaa ensimmäinen stoppi ettei tule liian pitkiä pötköjä luettavaa ja katsottavaa. Linnasta ja lopuista maanantaisista Turun patsaista heti seuraavassa julkaisussa lähiaikoina.