Veikko Haukkavaara 100 vuotta

Yksi suosikeistani tällä reilun kymmenen vuoden veistostaiteen tutkailu-uralla on ollut tamperelainen Veikko Haukkavaara. Olen julkaissut hänen tuotannostaan jo ainakin kolme päivitystä. Nyt on vuorossa yksi lisää.

Kesällä 2020, kun maailma oli koronasta sekaisin (ja on edelleen), otin yhteyttä Veikon poikaan, jonka luona kävin taannoin katsomassa, millaisessa ateljeessa Veikko töitään teki. Halusin tietää, onko syksyllä 2021 olevan satavuotispäivän (synt. 3.10.1921) johdosta suunnitteilla mitään erityistä Tampereen museoiden suunnalta. Näin ei ollut silloin, eikä ole nyt vieläkään, joten tämä blogi taitaa olla ainoa paikka, jossa Veikko Haukkavaaran syntymän satavuotispäivää juhlitaan.

Vuosi vierähti ja otin uudelleen yhteyden Haukkavaaraan. Ehdotin erilaisia juttuaihioita blogin lisukkeeksi, mutta tärkein ehdotus oli, että kävisimme yhdessä Vammalan keskustassa, jossa on kaksi Veikon tekemää veistosta, joita en ole vielä koskaan nähnyt enkä kuvannut. Sähköposteja läheteltiin puolin toisin ja lopulta pääsimme liikkeelle kohti Sastamalan kunnankeskusta.

Ajoimme matkan varrella sijaitsevan mökin kautta. Kävimme pikaisesti läpi sukumökin tilukset ja nappasin kuvat Veikon tekemistä hienoista kahdesta veistoksesta, jotka mökin pihamaalla sijaitsevat. Kotka ja sammakko saivat fiiliksen nousemaan vieläkin ylemmäs.

Sitten jatkoimme matkaa kohti Sastamalaa. Keskustaan päästyämme parkkeerasimme auton ja kävelimme paikallisen pankin edustalle, jossa seisoo Kasööri-pukki. Se paljastettiin paikalleen lokakuussa 1975, jolloin allekirjoittanut oli puolivuotias vauva. Aikoinaan Tyrvään Sanomissa olleessa jutussa (1978) pankkiväki on kommentoinut pukin olevan "Vammalan entisaikojen elinkeinoelämää parhaiten kuvaava veistos ja eläin". Kuttu ja pukki ovat tuoneet elinkeinon menneinä aikoina monen pöytään, ja sanonnan mukaan "kuttu on köyhän lehmä".

Kasööri-pukin otsaan on joku raaputtanut pentagrammin ja pukinpartaa edustavat metallipuikot ovat saaneet osakseen vähän vääntelyä. Haarovälin pallurat ovat sen sijaan saaneet jäädä rauhaan.

Sen jälkeen kävimme katsastamassa Tyrvään kirkon ja sen ympärillä olevan hautausmaan, kävelimme rantareittiä pitkin Jaatsin puistoon katsomaan Akseli Gallén-Kallelan kotitaloa ja sen ympäristössä olevia veistoksia ja poikkesimme vielä Tyrvään pappilan pihamaalle, jossa oli sekä uudempaa että vanhempaa kuvanveistotaidetta nähtävillä. Sitten palasimme keskustaan Vammaskosken sillan yli, tutkailimme koskessa sijaitsevaa Emil Cedercreutzin vedenneitoa ja päädyimme lopulta torin laidalle ravintolaan syömään.

Maittavan lounaan jälkeen palasimme autolle ja ajoimme paikallisen sairaalan pihalle. Sinne päästyämme nostimme auton takakontista mukaamme seuraavan veistoksen pienoismallin tai oikeastaan luonnoksen. Tämä pikku-Manta pääsi nyt ensi kertaa tänne sitten sairaalan avaamisen, yli 40 vuotta sitten. Silloin luonnos oli paikalla, ennen kuin Veikko ehti varsinaisen Manta-veistoksen tehdä ja juhlallisesti paikalla paljastaa.

Tyrvään Manta eli kuuluisan kansanparantaja Amanda Jokisen muistomerkki on luonnollista kokoaan suurempi veistos, taattua Veikko-laatua. Se paljastettiin sairaalan pihamaalla Kotiseutujuhlassa kesäkuussa 1981. Juhlassa oli puhujana mm. Suomen Kirjallisuuden Seuran silloinen esimies, professori Lauri Honko.

Sijoitimme luonnoksen varsinaisen veistoksen viereen ja kun olimme molemmat ottaneet valokuvia kahdesta Mantasta, sanoin että tällaisia kuvia ei ole kenelläkään tässä maailmassa. Pieni asia monelle, mutta patsaanmetsästäjälle iso.

Nostimme sitten pikku-Mantan takaisin takakonttiin ja lähdimme kohti Ellivuoren resorttia, kuten sen nimi nykyään modernisti kuuluu. Aiemmin kun kävimme perheen kanssa Ellivuoressa, siellä olevat kaksi lintuveistosta olivat helposti kuvattavissa, mutta hämärtyvä iltapäivä ja harmaa sää sekä kuvausvälineenä ollut huono kännykän kamera tekivät kuvista huonoja. Nyt oli paremmat välineet mukana, joten oli ainakin odotettavissa toivottavasti parempia fotoja.

Aiemmin takapihalla nurmikolla seisonut Pitkäjalkainen lintu (1978) oli nyt siirretty sisäänkäynnin kupeeseen, jossa se olikin hyvin ja näyttävästi esillä. Reception-kyltti oli ehkä hieman liian lähellä taideteosta, mutta sitä enemmän haittasi veistoksen eteen sijoitettu tuhkapönttö tupakoijia varten. Onneksi tuhkiksen sai helposti siirrettyä sivummalle. Jälleen sai huomata, miten eri lailla ihmiset suhtautuvat veistoksiin. Toiset arvostavat ja haluavat, että ne ovat hyvin esillä, toiset taas eivät välttämättä edes huomaa niitä ja ignooraavat omissa jutuissaan vieressä sijaitsevat taiteet tyystin.

Edellisellä käyntikerrallani Kotka (1978) oli ollut sisäänkäynnin yläpuolella lipan päällä. Nyt se oli siirretty sisätiloihin ja asetettu ravintolan ja alakertaan vievien portaiden väliin. Hotellin respa ja ravintola on sisustettu varsin raskaasti isoilla puilla. Tavallaan kotka sopii niiden joukkoon hyvin, ehkä parempaakaan ei ole saatavilla.

Kun Ellivuoren linnut oli kuvattu (kuten huomaatte, jälkimmäisestä ei tullut kovin hyviä kuvia), lähdimme kotimatkalle. Siinä ajelun ohessa tutkin muistiinpanojani ja huomasin, että Tampereella sijaitsevia Veikon teoksia on vielä pari kuvaamatta. Ensimmäinen niistä, jonka lähdin sitten kuvaamaan sijaitsee Tesoman koululla.

Hyppäsin pyörän selkään ja poljin Pispalan läpi Epilään ja sieltä Kaarilan ohi Tesomalle. Kävin pikaisesti supermarketissa ja sitten jatkoin matkaa Ristimäenkadulle, jossa sijaitsevan talon seinässä on Unto Hietasen taideteos, mutta se ei liity tähän tämän enempää. Sitten poljin Kohmankaarelle ja siellä sijaitsevalle koululle. Tesoman koulu on äskettäin remontoitu ja koulukeskuksen tiluksilla on jos jonkinmoista härpäkettä ulkosalla. Haukkavaaraa ei kuitenkaan aluksi löytynyt. Sitten kiersin koulutalon toiselle puolelle ja johan tärppäsi: vuodelta 1974 oleva Kissapuu oli hienosti keskeisellä paikalla koulun talojen välissä.

Tesoman koululta pyöräilin viereisten talojen luo ja kuvasin toisen Unto Hietasen teoksen nimeltä Seita, siitä lisää jossain toisessa päivityksessä. Tesoman Veikko-työ oli kuvattu, oli aika palata kotiin ja miettiä seuraavan ja tällä kertaa viimeisen puuttuvan Veikon työn kuvaamisen aikataulu kuntoon.

Toinen puuttuva Veikon teos sijaitsee puolestaan Kaukajärven koululla sisätiloissa. Otin hyvissä ajoin kouluun yhteyden ja kerroin olevani tulossa ja sainkin luvan piipahtaa veistoksen kuvaamassa. Puhelimessa koulun vahtimestari sanoi Kevät-veistoksen olevan koulun tiloissa. En vain silloin osannut aavistaa, että se sijaitsisi koulun pommisuojassa, poissa katseilta, mutta ei turvassa pölyyntymiseltä.

Tein tämänkin kuvausreissun uskollisella Helkama-polkupyörälläni, jossa mm. takavanne veivaa ja vääntää kuin hullu, mutta perille sillä pääsee. Kesällä tuli pyöräiltyä viikottain Kaukajärvelle, joten matka oli tuttu ja yhtä pahalta tuntui polkea Iso-Viluselle vievä ylämäki parin kuukauden tauon jälkeen. Helpotus kuitenkin seuraa joka kerran, kun on aikansa viettänyt ylämäessä ja pääsee lopulta ajamaan alamäkeä kohti Kauksun kauppakeskittymää.

Löysin koulun helposti ja yhytin vahtimestarin työtäni helpottamaan. Kuljimme koulun käytävien läpi ja alas pommariin, jossa olikin ennakko-odotuksista poiketen varsin siistiä. Kuulemma palotarkastus ollut juuri äskettäin, siksi oli niin siistiä. Heh. Kevät-veistos löytyi perimmäisestä huoneesta. Vuodelta 1973 oleva kevätlaitumelle innoissaan loikkiva lehmä oli hauska teos. Veistos on siirretty pois alakoulun aulasta turvallisuussyistä, etteivät lapset loukkaa itseään lehmän sarviin.

Kaukajärveltä lähdin ohjeiden mukaisesti vielä yhtä puuttuvaa Veikon veistosta metsästämään. Ruotulassa sijaitsevan Lahdensivun kodin piharakennuksen katolla on Kukko. Sehän piti käydä tsekkaamassa. Poljin läpi erilaisten pientaloalueiden ja löysin perille. Kuvasin kukon ja huomasin, että ikkunalaudalla sisällä oli ainakin Nina Ternon ratsastajapatsas pienoisveistoksena. Kävin sisällä ilmoittautumassa ja sain luvan kuvata kolme veistosta, joista yksi kuvasi kahta lohta. Ne eivät ole Veikon lohet, joten näistä kolmesta lisää toisessa päivityksessä. Nyt tähän ne kuvat siitä kukosta, joka on näemmä vuodelta 1985:

Laitetaan loppuun vielä aiemmin esitelty Kalevan kaupunginosassa sijaitsevan entisen Väinölän lastentalon pihalla ollut Pöllö (1972), joka on nykyisin Kissanmaalla päiväkodin pihamaalla. Törmäsin tähän vahingossa kesällä, kun pyöräilin Kaukajärveltä Jankan ja Hakametsän kautta Kissanmaalle ja piipahdin Kissanmaan koulun pihalla katsomassa, olisiko koulun seinässä ollut joku reliefi, jonka olin unohtanut. No ei ollut, mutta päiväkodin pihalta löytyi siis tämä tuttu Pöllö ja sehän piti tietenkin kuvata. Joten tässä kuvat Pöllöstä uudella asuinpaikallaan.

Tähän vielä Veikon nettisivuilta elämäkerrallisia tietoja:

Veikko Haukkavaara (vuoteen 1924 Falkenberg; 1921 Tampere–2004 Tampere) asui suurimman osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan Tampereen keskustassa sijaitsevassa kivitalossa, jonka osoite on Hatanpään valtatie 14. Hänen isänsä Verus Haukkavaara toimi tukkuliikkeen edustajana ja kiersi Oldsmobile-autolla maaseutukauppiaiden luona. Äiti Ida Haukkavaara (o.s. Lindberg) huolehti kodista ja neljästä lapsestaan. Kesät Veikko vietti vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Tottijärvellä kauppias Murron Pyhäjärven rannalla sijainneessa kesäpaikassa.

1930-luvun lopulla Veikko Haukkavaara meni lentokoneasentajaksi Valtion lentokonetehtaalle. Talvisodan ajan hän korjasi ja koekäytti sotilaslentokoneiden moottoreita Kokkolassa.

Haukkavaara osallistui Jatkosotaan 1941–1944 Panssaripataljoonan ja Panssariprikaatin mukana. Samassa yksikössä palveli kuvanveistäjä Uuno Nurmi, joka suoritti ABC-piirustuskoulun kirjekurssia. Hänen työskentelynsä seuraaminen osaltaan sai Haukkavaaran kiinnostumaan piirtämisestä.

Vuodenvaihteessa 1944–1945 Haukkavaara palasi lentokoneasentajaksi Valtion lentokonetehtaalle Tampereelle, ja vuonna 1946 hän solmi avioliiton Maija-Liisa Salon kanssa. Hän harjoitteli piirtämistä, kävi taidenäyttelyissä ja hankki taidekirjoja. Erkki Tantun 1947 ostettu puupiirros on ensimmäinen taidehankinta.

Loput voi lukea täältä Haukkavaaran nettisivuilta!

Oljon pannea vaan, Veikko! Kiitos kaikista näistä hauskoista veistoksista!

Helteinen pyöräretki Pirkkalaan

Kuten lukijani tietävät, olen vuosien aikana yrittänyt bongata mahdollisimman paljon eri puolille Suomea (ja naapurimaita, kuten Norja ja Ruotsi) kerääntyneitä kuvanveistotaiteita ja kertoa niistä lukijoille täällä blogissa. Tampereelle muutimme alkukesästä 2013 ja aluksi tulikin kierrettyä paljon myös ympäryskuntia ja kuvattua niissä olevia patsaita. Niiden raportteja löytyy blogin arkistosta.

Sen jälkeen kun luovuimme omasta autosta, ovat vierailut niissä jääneet pois, kuten tällä kertaa aiheena olevassa Pirkkalassa. Kun aloitin toukokuussa työkokeilun Sointu Senioripalveluissa, joiden yksi toimipiste on Härmälässä oleva Kuuselakeskus, päätin heti kulkea työmatkat polkupyörällä. Ja heti ajattelin, että voisin jollain matkalla piipahtaa Pirkkalan keskustassa kulkemassa heidän veistospuistonsa vihdoinkin läpi ja kuvata teokset.

Samalla reissulla menisi myös käynti Pirkkalan vanhan kirkonkylän koululle, jonka pihalla seisoo Veikko Haukkavaaran metalliveistos Pukki. Olin sen nähnyt ohiajaessa, mutta en ollut koskaan pysähtynyt kuvaamaan sitä. Haukkavaaran syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta, joten on aikakin päästä edes yksi puuttuva teos kuvaamaan. Pohdinpa tässä ääneen, että olisiko jotenkin mahdollista ehtiä vielä tänä kesänä Sastamalan keskustaan, jossa on muutama Haukkavaaran teos…

No ainakin tällä reissulla pääsisin tutustumaan myös Pirkkalan vanhaan kirkkoon, joka sekin juhlistaa tänä vuonna satavuotista taivaltaan. En ollut ollenkaan kartalla tämän kirkon suhteen, mutta sopivasti bongasin heidän julkaisemansa liitteen paikallislehden välistä ja innostuin heti!

Polkaisin keväällä ostamani Helkama Kulkurikympin liikkeelle aamulla kotipihasta ja laitoin päälle Sportstrackerin. Kuljin tuttua reittiä ensin Ratinaan, siitä Hatanpään valtatietä Rantaperkiöön ja sieltä Nuolialantietä Kuuselaan. Pikainen piipahdus työpisteellä ja sitten matka jatkui kohti Pirkkalaa. En ollut koskaan pyöräillyt Partolan automarketeilta eteenpäin, joten kyseessä oli hienoinen neitsytmatka. Mielessä on ollut myös kiertää Pyhäreitti, joka kulkee Pyhäjärven "ympäri", siihen tämä oli hyvää harjoitusta.

Melkein heti vasemmalla  näkyi Jääkärimuistomerkki, jota en muistanut olevan olemassakaan. Päätin kuitenkin jättää kuvaamisen paluumatkalle, sillä halusin pyöräillä kirkolle vauhdikkaasti, ennen kuin aurinko porottaisi liian kuumasti. Toive oli kuitenkin turha, aurinkoa ei päässyt matkalla piiloon juuri lainkaan ja hiki valui. Silti oli mahtavaa hurauttaa menemään. Pian olin rajasiltojen risteyskohdassa ylittämässä kehätietä.

Ensimmäinen huoli sikisi mieleen, kun ajoin koulun ohi ja huomasin siellä olevan massiivisen remontin. Koulun pihalla oli parakkeja eikä Pukkia näkynyt missään. En antanut sen häiritä vaan jatkoin kohti kirkkoa. Maalaismaisemat olivat upeat, pelloilla näkyi useita lintuja ja rusakoita.

Kirkon ympäristössä oleva hautausmaa on aika pieni, mutta viihtyisä. Siellä sijaitsi vanhat kirkot sekä hautausmaat. Vanhimmat säilyneet haudat ovat 1700-luvun lopulta. Vanha hautausmaa otettiin uudelleen käyttöön 1921. Muistomerkkejä on muutama. Niistä ensimmäisenä tietenkin sankarivainajien muistomerkki, jonka on suunnitellut Ilmari Wirkkala vuonna 1947. 

Vuoden 1918 uhrien muistomerkin on tehnyt Villu Jaanisoo, ja se on uunituore, vuodelta 2020. [Edit] Kiitokset Juha Hotarille tiedosta, että tämä allaoleva muistomerkki on vuodelta 2000. Luotin kirkon julkaisemaan lehtiseen enkä tarkistanut julkaisuvuotta. Kannattaa muuten käydä tsekkaamassa Juhan erinomaiset nettisivut, ovat pullollaan sankaripatsaita jne.[/Edit]

Muualle haudattujen muistopaasi risteineen on Antti Lehtisen, vuodelta 2002.

Karjalaan jääneiden uhrien muistomerkkejä teki aikoinaan useita Kirsti Liimatainen, mutta tämän Pirkkalan vanhalla kirkolla olevan krediitit ovat pelkästään Pirkkalan karjalaisilla vuodelta 1956.

Hautakivien yhteydessä ei ollut juurikaan kuvanveistotaidetta. Pirkkalan isoja kihoja sata vuotta sitten oli Juho Pere, jonka hautakivessä on Evert Porilan veistämä muotokuvaplaketti. 

Yhden pikkutytön haudalta löytyi hieno Annamaija Urmin veistämä enkeliveistos. Helsinkiläissyntyinen, nykyään Tampereella asuva Urm on tehnyt myös mosaiikkiteoksia.

Kirkolta lähdettyäni huomasin pellon yläpuolella lentävän kotkan. Nappasin kameran satulalaukusta ja otin ohiliitävästä linnusta kuvia. Hetkistä myöhemmin kotka ilmaantui uudelleen tien toisella puolella olevan pellon yläpuolelle. Otin jälleen muutaman kuvan ja jäin odottamaan, josko lentopeto syöksyisi pellolla kirmaavan rusakon kimppuun. Ei syöksynyt vaan kierteli ilmavirtausten mukana ylöspäin ja lähti sitten kohti pohjoista. Minä polkaisin siitä sitten takaisin koulun kohdalle ja etsin Pukin, joka oli laitettu aitaukseen. Pääsin kuitenkin työmaa-aitojen sisäpuolelle ketään häiritsemättä ja kenenkään minua häiritsemättä ja napsin kuvat. On aina ilo päästä näkemään Haukkavaaran tekemiä patsaita.

Sain tietää, että Pukista on tehty televisio-ohjelma vuonna 1983. Esittelyteksti sanoo näin: "Miten Pirkkalan peruskoululaiset saivat kuvanveistäjä Veikko Haukkavaaran kanssa aikaiseksi ihan oman metallivestoksen koulunsa pihaan kaunistukseksi ja leikkipaikaksi." Olisi hauskaa nähdä tuo ohjelma.

Sitten edessä oli paluumatka Pirkkalan keskustaan. Aloin vasta siellä tutkia tarkemmin veistosraitin karttaa ja etsiä veistoksia. Lukuunottamatta Vähäjärven ympäristöön sijoitettuja veistoksia, muiden luo kulkeminen on aikamoista siksakkia.

Veistospuisto kulkee pitkin Pirkkalan kuntakeskusta ja Vähäjärven rantaa ja koostuu yli 30 julkisesta veistoksesta. Teokset ovat sulautuneet osaksi maisemaa ja pirkkalaisuutta. Veistospuiston teokset ovat valmistuneet pääosin neljässä Pirkkala Sculpture -tapahtumassa, joka oli Pirkkalassa järjestetty kansainvälinen veistostapahtuma, jonka taiteellisena johtajana toimi kuvataideakatemian professori Villu Jaanisoo.

Kolmeviikkoisten biennaalien aikana Pirkkala täyttyi suomalaisista ja kansainvälisesti arvostetuista taiteilijoista. Heidän ansiostaan kuvanveistotaide on sulautunut osaksi Pirkkalan julkista tilaa ja luonnonmaisemaa. Tapahtuma järjestettiin vuosina 2001, 2003, 2005 ja 2007. Pirkkala Sculpture -tapahtumat huipentuivat kesäiltaisin järjestettyihin raudan valantasessioihin. Raudan valamisen ja muiden tapahtuman aikaan järjestettyjen työpajojen kautta kuvanveiston ammattilaiset saattoivat siirtää arvokasta tietotaitoaan eteenpäin alan opiskelijoille.

Ensimmäisenä pyöräilin Lentoasemantietä etelään päin ja bongasin peltihäkkyrän: kyseessä on Jaan Soans -nimisen virolaisen kuvanveistäjän teos Pyörre ja se on vuoden 2003 tapahtuman satoa.

Jatkoin matkaa eteenpäin ja seuraavana vuorossa oli terveyskeskuksen vierustalla oleva Toipilas, jonka on betonista valmistanut nokialaissyntyinen, vuonna 2018 ajasta iäisyyteen siirtynyt Mauno Kivioja, jonka veistoksia on Tampereella useita, mm. Väinö Linnan ja Eeva-Liisa Mannerin muistoreliefit.

Terkkarin takana, tien varressa oli japanilaisen Keiko Kubota-Miuran rautapallo Planet Anju, vuoden 2001 Pirkkala Fe -tapahtuman satoa.

Sitten puuskutin menemään helteessä kohti koulukeskusta. En tajunnut edes etsiä savupiipusta Stephen Honakerin tekemää Scattered Rays -reliefiä vuodelta 2007. Sen sijaan löysin nurmelta virolaisen Katrin Amosin vuoden 2003 tapahtumaan tekemän rautakuution nimeltä Se tulee (It's Coming).

Kiertelin koulurakennuksia, mutta menin ilmeisesti väärästä paikasta, koska yhdysvaltalaisen Daniel Mathesonin samaiseen 2007 tapahtumaan raudasta vääntämä Nimeämätön jäi löytämättä. Ajoin sitten Suupantoria kohti ja kuvasin latvialaisen Ojars Feldbergsin vuoden 2005 tapahtumaan veistämän graniittiteoksen Avattu kivi (Opened Stone). 

Sen jälkeen vuorossa oli asuintalojen, parkkipaikan, kävelytien ja liikerakennuksen takana ja risteyksessä sijaitseva yhdysvaltalaisen Jay Wholleyn vuoden 2003 tapahtumaan raudasta tekemä Cubist Dilemma.

Suupantorin vieressä kadun varrella seisoo Pirkkalan ihminen vuodelta 1998. Villu Jaanisoon veistämän pronssiveistoksen mallina oli peruspirkkalalainen Valte Nieminen.

Ajoin sitten alas Vähäjärveä kiertävälle hiekkatielle. Heti järven nurkassa näin iloisia lapsia vanhempineen ja isovanhempineen peuhaamassa vedessä ja pienellä hiekkarannalla. Mieli teki mennä pulahtamaan, mutta jatkoin patsasmetsästystä. Läheltä löytyi Mauno Kiviojan veistämä Pirkkalan tiima vuodelta 1985. Tuo kaksiosainen teos on nykyisellä paikallaan, koska Pirkkalan vanha kunnantalo sai purkutuomion ja tilalle rakennetaan - yllätys, yllätys - asuintaloja. Reliefiä ei näkynyt, se lienee varastossa säilössä.

Tiimalta ajoin leikkipuiston kupeeseen, johon on sijoitettu Kain Tapperin vuonna 1998 veistämä Ransu. Tuo kaikkien lasten suosikki Pikku Kakkosesta oli aikoinaan itsellekin kiva hahmo, mutta tykkäsin enemmän eno-Elmeristä ja myös siitä kolmannesta karvakuonosta. Elmerin äänenähän toimi Pikku Kakkosta juontanut Pekka Salo, joka asui meidän talossa parin vuoden ajan. Mukava mies.

Palasin järvikierrokselle ja urheilukeskuksen nurkalta löytyi yhdysvaltalaisen Phil Proctorin vuoden 2003 tapahtumaan valmistama, jättimäistä popniittiä muistuttava Found a Round.

Jay Wholleyn teosta muistuttava, hänen maanmiehensä Carl Billingsleyn vuoden 2003 tapahtumaan tekemä rautateos Bell of Memories oli jykevästi rantanurmikolla.

Urheilukentän päädyssä nurmikumpareella on Villu Jaanisoon erikoisen mainio Lehmä vuoden 2005 tapahtumasta. Aluksi tämä klöntti ihmetytti, mutta sitten kun huomasi yksityiskohdan eli sen, että lehmä oli haudannut päänsä nurmeen, tuli teokseen uutta pontta.

Virolaisen Harvi Varkki -nimisen kuvanveistäjän vuoden 2005 tapahtumaan tekemä Toivonpylväs (Request Post) oli siitä hieno, että vaikka se vaikuttikin ensi silmäyksellä tylsältä tolpalta, jossa oli pohja betonia, välissä pronssiosuus ja päällä ruosteista rautaa, löytyi siitä pronssikohdasta vaikka mitä yksityiskohtia ja rautakohdastakin myös.

Nimestä on kyllä pakko mainita, että englanninkielinen nimihän kääntyy sanatarkasti suomeksi nimellä Toivomuspylväs, mutta ei anneta sen haitata vaan jatketaan eteenpäin. Hanna Vihriälän, joka tuolloin tunnettiin sukunimellä Jaanisoo, teos Välineet prinsessan löytämiseksi on vuodelta 2003.

Pakko sanoa, että en oikein ymmärrä tällaisen teoksen hienoutta: suorakaiteen muotoinen klöntti metallia, jossa ei ole mitään yksityiskohtaa, dumpattuna nurmikolle. No, voihan siinä istua sentään.

Paljon enemmän ymmärrän seuraavaa teosta, jonka on tehnyt yhdysvaltalainen Kenneth Payne vuoden 2007 näyttelyyn eli Bird Jar. Monta metriä korkeassa rautaveistoksessa on selkeä lintuhahmo, joka tuo mieleen egyptiläisen kuvaston ja edessä on vielä kulkuaukko, josta voi käydä kurkkaamassa, miltä veistos näyttää sisältä. Yläosassa näyttää olevan reikiä, joten sisällä tuntuu kuin katselisi tähtitaivasta.

"Lintupurkin" takana seisoo C. Soundersin ja I. Rohnerin vuonna 2003 tekemä Pieni punainen talo (Little Red House). Erikoinen teos tämäkin.

Veistoskierroksella on neljä "liikennemerkkiä", jotka on kiinnitetty lampputolppiin. Näitä en tajunnut etsiä lainkaan, joten niistä ei tule kuvamateriaalia. Ne on tehnyt Signmarkers-niminen ryhmittymä.

Isobritannialaisen David Goodingin vuoden 2007 tapahtumaan tekemä Et in Arcadia ego jäi sekin  huomaamatta, onhan tuo veistos sijoitettu maahan kivien ja sammalien keskelle kuin joku tavallinen puukeppi. Pakko sanoa, että helteisenä kesäkuun päivänä ei oikein hyvin saa käytettyä kännykän ruudulta muuten varsin hyvää kartta- ja tietopankkia, joka tästä veistoskierroksesta on Pirkkalan sivuille laitettu.

Kanadalaisen Reinhard Reizenssteinin vuoden 2003 tapahtumaan rakentama Puutalo (Treehouse) oli nykyään varsin syvällä pusikossa, joten se näytti vielä vaikuttavammalta ns. hylätyltä mökiltä, sellaiselta joita edelleen löytyy ympäri Suomea.

Puumökin lähellä oli yhdysvaltalaisen Coral Lambertin vuoden 2003 tapahtumaan tekemä rautaisa Iso lammi (Big Water). 

Vähäjärven ison uimarannan reunalla, lähes vastapäätä toista veistostaan, on Carl Billingsleyn tekemä Break Through vuoden 2001 Pirkkala Fe -tapahtumasta. Veistos on näemmä varsin hyvä uimarannalle tulijoille tuomaan varjon mm. polkupyörille ja sitä voi käyttää myös tavaratelineenä.

Keiko Kubotan toinen veistos tällä kierroksella on vuoden 2007 tapahtumasta nimeltään Bridge to the Planet. Tämä oli mielestäni hieno, kuten tuo edellinenkin.

Aloin olla jo aika finaalissa veistosten, helteen, kuvaamisen ja ketjunpyörittämisen suhteen, joten niin pääsi käymään että tällä järvikierroksella viimeinen teos jäi kuvaamatta. Huomasin sen kyllä ohi ajaessa. Kyseessä oli Marja Kausalaisen vuoden 2003 tapahtumaan tekemä Lähiö (Suburb), jossa niityllä on kuusi korkeaa tolppaa ja muutaman nokassa linnunpöntöiltä näyttävät laatikot. No, ensi kerralla otetaan tästäkin kuvat sitten...

Jaksoin vielä kuitenkin etsiä kaksi veistosta. Kuntakeskuksen ulkopuolella, lähellä huoltoasemaa, Vähäjärvelle vievän hiekkatien varrella nurmikolla on Julie Silverin vuoden 2001 Pirkkala Fe -tapahtumaan veistämä Ferrous Angalicus. 

Siitä polkaisin vielä pienen matkan päähän kohti Vähäjärveä, jossa asuintalojen lähellä olevassa puistossa kumpareella seisoo tänne siirretty virolaisen Matti Varikin pronssiin veistämä yksisarvinen eli Unicorn vuodelta 2005.

Kotimatkalla pysähdyin vielä Jääkärimuistomerkillä, josta mainitsin jo tämän päivityksen yläosassa. Tämä muistomerkki on siitä mielenkiintoinen, että kyseinen teos on itse asiassa aikoinaan valmistettu Mannerheimin muistomerkiksi ja tämä oli Tampereen Koskipuistoon suunnitellun Mannerheimin patsaan jalusta. Marskin patsaalle kävi kuin kävi, ja tämä jalusta päätyi Pirkkalaan Naistenmatkantielle. Ovatko jääkärireliefit Evert Porilan tekemiä, sitä en tiedä eikä netti antanut ainakaan vielä vastausta.

Sitten oli vuorossa matkan loppupyöräily Kuuselakeskukseen, jonne ehdin klo 13, jolloin koko reissu oli kestänyt neljä tuntia. Olipahan kivaa, vaikkakin raskasta.