Kesälomareissun antia

Tämän vuoden ensimmäisen kesälomareissun saalis kerääntyi puolivälissä, kun vaihdoimme paikkaa mökiltä mummikkalaan. Pysähdyimme matkalla Porvooseen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ensin taustat kuntoon: päätimme lähteä papan kutsusta käymään Mäntlahden-mökillä. Pakkasimme kamat valmiiksi maanantai-iltana ja tiistaiaamuna olimme valmiita, kun kyyti saapui. Kuten ehkä saatatte muistaa, luovuimme omasta autosta puolitoista vuotta sitten, joten matkailu suoritetaan nykyään muiden aikataulujen mukaan eikä reissuille voi suunnitella sen enempiä patsaanmetsästelyjä.

Lähdimme tutulle reitille, joka kulkee Tampereelta Kangasalan, Pälkäneen, Hauhon ja Hämeenkosken kautta Lahteen ja siitä Kouvolaan, kunnes kurvataan Kotkantielle. Tien päässä häämöttävälle moottoritielle lähdetään Haminan suuntaan ja sieltä museotietä kohti Klamilaa. Paljon paikkoja, joiden ohi huristellaan.

Tällä kertaa pysähdyspaikaksi valikoitui Hämeenlinnaan kuuluva Tuulos ja sen reunalla sijaitseva kauppakeskus Tuulonen. Ostoskeskuksen pihamaalle on rakennettu sankarimuistomerkki, jossa on metalliveistos sekä sankarivainajien muistotolpat. Ennen kuin pääsin kuvaamaan tämän muistomerkin, jonka ohi oli tullut jokusen kerran ajeltua, käväisimme kahvilla keskuksen uumenissa sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä. Huomasimme, että "maaseudun palvelen kauppakeskuksen" Tuulosen erikoisuutena ovat lentokoneet. Niitä on pihamaalla (2 kpl suihkuhävittäjiä) ja sisätiloissa (kaksitaso ja armeijan vanha kuljetuskone Hanssin-Jukka).

Tuona tiistaina oli sateinen sää, joten valokuvatkin tuli otettua pikavauhtia. Muistomerkki ajaa asiansa sankarivainajien muistelemista ajatellen, mutta itselle tämä metallista leikattu veistos ei kovinkaan innostavana esiinny.

Vietimme tosiaan juhannusviikon mökillä. Esittelin taannoin Mäntlahdessa ateljeetaan pitävän Hermanin (katso juttu täältä). Nyt kun pääsin tienoolle ensi kertaa kahteen vuoteen, päätin tietenkin käydä morjestamassa Hermania ja katsomassa, josko uutta taidetta olisi ilmaantunut pihamaalle. Ja olihan sitä.

Sitten edellisreissun on Hermanin ateljeen yhteyteen avattu galleria Kymen Kulta, jossa on tänä vuonna esillä Risto Vuorimiehen valokuvia vuodelta 1974. Valokuvissa on aiheena tuon kevään 1974 savolainen maalaiskylä Joensuun ja Parikkalan välillä. Hienoja mustavalkokuvia! En tällä kertaa kuvannut Hermanin tekemiä taideteoksia (harmittaa vähän), mutta ensi kerralla sitten paremmalla ajalla. Tässä kuitenkin Hermanin kylän liikenteenjakajaan tekemä taideteos:

Lähdimme seuraavaan kohteeseen juhannuspäivänä, jolloin oli myös jonkin verran muitakin liikkeellä, ainakin kun pysähdyimme Porvoossa kahvipaussille. Jätimme auton parkkiin uuden kaupungintalon edustalle ja lähdimme kulkemaan Välikatua kohti vanhaa raatihuoneen toria. Siellä bongasin ensimmäisen teoksen, jota olin kaipaillut.

Ville Vallgren asui aikoinaan tässä toria reunustavassa talossa ja kuvanveistäjän vuonna 1934 tekemä reliefi on ripustettu talon seinälle. Mahtavaa, kun pitkästä aikaa sai metsästyssaalista!

Tästä innostuneena päätin tehdä pienen pikalenkin vanhan kirkon kulmille. Olimme aikoinaan lähes 10 vuotta sitten käyneet vaimon kanssa Porvoon-reissulla ja silloin, ennen kuin patsaanmetsästys oli edes alkanut kunnolla, ottaneet vain yhden kuvan Vallgrenin veistämästä taidemaalari Albert Edelfeltin rintakuvasta. Nyt oli aika ottaa paremmat kuvat!

En muistanut, missä Edelfeltin rintakuva tarkalleen sijaitsee, joten kiertelin hetken aikaa upeita pikkukatuja pitkin ja ihastelin samalla upeita vanhoja taloja ja pihoja. Lopulta löysin Vallgrenin veistoksen toiselta puolelta kirkkoa.

Rintakuvassa ei ole selkeää signeerausta, mutta netistä löytyi tietoa teoksen tekijästä ja tekovuodesta.

Ennen kuin löysin Edelfelt-pystin, bongasin kirkon toiselta seinustalta kirkkoherra Frans Ludwig Schaumanin rintakuvan. Rintakuvan tekijästä ei ole tätä kirjoitettaessa tietoa. [Edit] Sainkin tietoa Porvoon museosta: "Rintakuva on Walter Runebergin (1838-1920) aikanaan tekemän kipsimuotokuvan mukaan valettu, aloitteentekijänä oli Samfundet Pro Borgåa vuonna 1964. Muistomerkki paljastettiin 18.5.1965." [/Edit]

Vielä ennen kuin palasin autolle, yritin löytää säveltäjä Gabriel Linsénin rintakuvan. Etsin ensin väärästä suunnasta, mutta osuin sattumalta oikeaan paikkaan Myllykivenpuistoon. Siellä bongasin ensin myllynkivisuihkulähteen ja sen jälkeen säveltäjän pystin. En tiennyt patsaan historiaa, mutta löysin onneksi netistä tämän tekstinpätkän:

"Gabriel Linsén syntyi Helsingissä vuonna 1838, opiskeli viulunsoittoa Saksassa, Leipzigissa 1850-luvun lopulla ja työskenteli Suomeen palattuaan Svenska Teaternin viulistina Helsingissä. Vuonna 1865 hän muutti Porvooseen. Täällä hän toimi lyseon musiikinopettajana ja suomalaisen kirkon urkurina. Hän antoi myös yksityistunteja viulun- ja pianonsoitossa. Opetustyön ohella Linsén sävelsi ja kirjoitti noin 80 kuoro- ja yksinlaulua. Tunnetuin hänen sävellyksistään on Kesäpäivä Kangasalla (Mä oksalla ylimmällä...). Hänen tiedetään myös säveltäneen Porvoo-marssin, joka kuitenkin on kadonnut.

Porvoossa Gabriel Linsén avioitui Natalia Boreniuksen kanssa, joka paremmin tunnetaan nimellä Natalia Linsén. Tämä oli valokuvaaja, joka ikuisti paitsi porvoolaisia myös ensimmäisten joukossa Porvoon kaupunkikuvaa. Gabriel Linsén kuoli vuonna 1914 ja hänen vaimonsa viisi vuotta myöhemmin.

1954 Porvoon kaupungille tarjottiin ostettavaksi kuvanveistäjä Alpo Sailon jo vuonna 1912 silloisesta naapuristaan Gabriel Linsénistä tekemää muotokuvaa. Hanke kaatui, koska kaupungilla ei ollut tarvittavia varoja ja koska säveltäjän tytär Maria Linsén vastusti ostoa, sillä hän piti veistosta epäonnistuneena. Neljä vuotta myöhemmin asia nousi kuitenkin uudelleen esiin. Pro Borgoa -yhdistys hankki muistomerkille rahoituksen myymällä yrityksille mainostilaa linja-autoaseman ilmoitustaululla.

Kuvanveistäjä Alpo Sailon leski, kuvanveistäjä Nina Sailo teki alkuperäisestä veistoksesta puolitoista kertaa suuremman, parannellun version, joka soveltui ulkoilmaan sijoitettavaksi muistomerkiksi. Veistoksen sijoitusvaihtoehtoina olivat ainakin Kaupunginpuisto, Raatihuoneentori ja puistikko Kirkkokadun ja Vuorikadun välissä. Viimeksi mainittu valittiin, koska se sijaitsi lähellä Linsénien Vuorikadun asuntoa. Syksyllä 1959 muistomerkki paljastettiin. Pronssiin valetun muotokuvan graniittijalustan oli valmistanut Berglöfin kivenhakkaamo ja siihen oli kiinnitetty laatta, johon kultaseppä Veriö oli kaivertanut Kesäpäivä Kangasalla -laulun ensitahdit. Koko puistikko nimettiin sittemmin Linsénin puistoksi."

En sano juuta enkä jaata Linsénin tyttären mielipiteeseen. Tai sanon: mielestäni säveltäjästä tehty rintakuva on hieno ja sopii aikalaistensa muotokuvien joukkoon varsin hyvin. Alpo Sailon kädenjälki näkyy teoksessa selvästi ja niin näkyy myös Nina Sailon.

Näin oli Porvoo tältä osin tsekattu. Vielä jäi paljon nähtävää ja koettavaa, muutenkin kuin Patsaanmetsästäjän näkökulmasta katsottuna. Toivottavasti pääsemme pian uudelleen käymään upeassa Porvoossa.

Vantaan ja Helsingin osuudella ei tullut tällä kertaa patsaita bongailtua. Vietimme aikaa lähinnä Myyrmäessä ja siellä kävimme katselemassa nyt koko porukalla Jouko Toiviaisen Äyriäinen-veistosta. Tämä vuodelta 1972 oleva veistos on Vantaan ensimmäisiä julkisia veistoksia ja on ollut allekirjoittaneelle yksi tutuimmista patsaista aina vuodesta 1982 lähtien, kun sen ensimmäisen kerran näin.

Tässä kaikki tällä erää. Jos ei kohta tule uusia metsästysreissuja näköpiiriin niin voisin oikeastaan julkaista jotain kuva-arkistoista. Näihin kuviin ja tunnelmiin!

Joulunakin tärppäsi - tässä saalisraporttia

Tänä vuonna päätimme viettää reissujoulun. Ensin mumman luokse Vartiokylään muutamaksi yöksi. Sitten mummikkalaan vielä muutamaksi yöksi. Lopulta jouluaattona siirryttiin vielä Karkkilaan papan kartanolle.

Aloitimme matkan mukavan kiireettömästi, kun piti perjantaina klo 11 käydä tyhjentämässä kirpputoripöytä ja viedä kaikki myymättömät roinat verkkokellariin, ennen kuin lähdimme kohti juna-asemaa mukanamme kaksi matkalaukkua, rattaat ja pari naperoa. Menimme siis ensimmäistä kertaa junalla stadiin koko perhe. Hauskaa oli, vaikka jätimme leikkiosaston väliin vesirokon takia. No, ensi kerralla sitten, lapset.

Pääkaupungissa mumma oli vastassa ja jatkoimme saman tien alas metroasemalle ja pitkästä aikaa metrolla mummolaan. Lapset jäivät leikkimään, me vanhemmat häippäsimme Lauttasaareen, jossa oli Maijan 70-vuotisjuhlat. Kivaa oli ja mahtavaa nähdä Helsinkiä iltavaloissa. Viikonlopun ohjelmaan kuului myös shoppailua, ulkoilua lähipuistoissa ja -metsissä sekä pienimuotoiset pikkujoulut.

Maanantaina oli edessä maisemanvaihdos. Taas metropysäkille ja hurautus keskustaan. Sieltä ensimmäistä kertaa ei-M-junalla Louhelan asemalle. Tutun kukkakiskan kautta mummikkalaan, jossa serkkutytöt olivat jo odottaneet pitkän aikaa meitä saapuviksi. Olivat koristelleet kuusen hienoksi.

Tiistaina lähdimme perinteiselle 22. päivän Korkeasaaren-reissulle. Pariin viime vuoteen emme ole käyneet, joten oli hauska päästä taas pienen tauon jälkeen katselemaan elukoita juuri tuona päivänä. Keskustaan päästyämme menimme odottamaan bussia ja sillä välin ehdin ottamaan muutaman kuvan Ateneumin julkisivusta, jossa olevia taideteoksia on tehnyt mm. Ville Vallgren.

Ajattelin ensin kuvata Wäinö Aaltosen veistämän Aleksis Kiven patsaan Patsaanmetsästäjän Instagram-tilille, mutta siellä oli niin paljon kuvaajia, etten jaksanut jäädä odottelemaan otollista hetkeä. Sen sijaan instasin Korkeasaaren Pukki-patsaan. Kyseinen Constantino Pandianin teos pääsi Patsaanmetsästäjän esittelyyn jo edellisellä vierailullamme.

Paluumatka oli hurja: ollessamme Korkeasaaren sillalla, näimme miten 14-bussi saapui juuri päätepysäkille. Katsoin, että meillä on 3 minuuttia aikaa ehtiä kyytiin. Harpoimme niin nopeasti kuin mahdollista, mutta juuri kun olimme bussin perän kohdalla, kuski nosti kytkintä ja lähti liikkeelle. Näin selvästi, samalla kun käsiä levittelin, miten kuski katsoi minua peilistä, mutta ei viitsinyt pysähtyä. Kuitenkin heti ensimmäisessä mutkassa vastaan tuli henkilöauto, jota bussi väisti kapean tien vuoksi. Silti kuski ei tehnyt elettäkään ottaakseen meidät kyytiin.

Odotimme seuraavaa bussia eikä sekään mennyt lopulta ihan putkeen. Kaisaniemessä bussi teki äkkipysäyksen ja Sonja putosi takapenkiltä penkkien väliin. Eipä kiinnostanut tätäkään kuskia kyyditettävien hyvinvointi, kun ei tullut rautatientorin päätepysäkillä kyselemään vointia.

Aatonaattona menimme isäni kanssa Helsingin pitäjän kirkolle eli Pyhän Laurin kirkolle viemään hautakynttilät ja koska keli oli aurinkoinen, päätin hieman tutkailla tätä vanhaa hautuumaata. Olemme siellä joskus vuosia sitten käväisseet, siis vanhalla puolella, mutta en ollut silloin vielä patsaista näin kiinnostunut. Nyt tuli napattua kuvat Aimo Tukiaisen orjantappuraporteista sankarihauta-alueen reunalla.

Kun pääsimme takaisin Myyrmäkeen, kävin kuvaamassa veistoksen, joka on minulle ehdottomasti kautta aikojen läheisin. Niin monta kertaa sen päällä on kiipeilty, sen ohi on kuljettu ja sitä on ohimennen vilkuiltu, kun aikaa on vietetty siinä kulmilla. Jouko Toiviaisen veistos Äyriäinen on vuodelta 1972. En muista, onko tätä vesiallasta korjattu tai laitettu toimintakuntoon kesäksi vai seisooko tämä "muurahainen" kuivassa altaassa yhä edelleen.

Aattona tosiaan ajoimme vielä yhteen joulunviettopaikkaan Karkkilaan, jossa olikin menoa ja melskettä ihan riittämiin. Lauantaina oli aamupäivällä sen verran mukava aurinkoinen keli, että päätin kävellä vajaan kilometrin matkan kirkolle patsaita kuvaamaan. Ensimmäisenä yhytin Terho Sakin tekemän Valajapatsaan.

Karkkilan ruukkimuseon sivuilta:

"Högforsin tehdas täytti 150 vuotta vuonna 1970. Kymin Osakeyhtiön, tehtaan silloisen omistajan järjestämässä juhlassa puheen pitänyt hallituksen puheenjohtaja, pääjohtaja Mika Tiivola ilmoitti, että yhtiö oli päättänyt lahjoittaa Karkkilan kauppalalle veistoksen, joka kuvaa Karkkilassa raudan parissa tehtyä työtä. Lahjoitukseen liittyi toivomus, että veistokselle löydetään edustava paikka kauppalan keskustasta. Kauppala päätti ottaa veistoksen vastaan.

Kuvanveistäjän valitsemisesta ja teoksen toteutuksen valvomisesta vastasi toimikunta, johon kuuluivat Veikko Talvi, Erik Karling sekä asiantuntijajäsenenä kuvanveistäjä Aimo Tukiainen. Valuvaiheessa toimikunnan työhön osallistui myös diplomi-insinööri Viljo Leskinen. Veistos päätettiin sijoittaa Keskuspuistoon, paikan valintaan osallistui yhtiön ja kaupungin edustajien lisäksi kuvanveistäjä Aimo Tukiainen.

Toimikunta antoi luonnoksen suunnittelun hyvinkääläisen taiteilijan Terho Sakin tehtäväksi. Hän kiteytti Högforsin valimosta ja Karkkilasta saamansa vaikutelmat raudan valutapahtuman esittämiseen. Karkkilan kauppala, veistostoimikunta ja yhtiön johto hyväksyivät luonnoksen, lopullinen toteuttaminen annettiin Sakille syksyllä 1971. Veistoksen kypsyttely kesti vuoden ja se hyväksyttiin syksyllä 1972 ja oli sitten valmis valettavaksi pronssiin. Veistoksen vaativan valutyön teki taidevalaja Erkki Savolainen Nurmijärvellä sijaitsevassa taidevalimossa. Valajapatsas paljastettiin 22.5.1973 Keskuspuistossa järjestetyssä tilaisuudessa."

Parinkymmenen metrin päässä on Aimo Tukiaisen ensimmäinen julkinen veistos, punaisten muistomerkki, joka on aikamoisen jyhkeä graniittipatsas.

Karkkilan ruukkimuseon sivuilta:

"Karkkilan punaisten muistomerkki paljastettiin vuonna 1948. Patsaan on veistänyt kuvanveistäjän Aimo Tukiainen. Punaiseen graniittiin veistetyssä, yli 3 metriäkorkeassa patsaassa on symbolisesti kuvattuna Hyvästijättö, Marssi kohtalon teillä, Veljesapu (paluu) ja Toivontähti (lapset). Patsaan jalustassa ovat sana: Aatteemme puolesta hurmeenne juoksi, Lähditte taistohon ihmisen vuoksi."
Kirkkomaalla ei varsinaisia taideteoksia ole juurikaan. Sankaripatsas, joka on muhkea graniittipaasi, on kirjattu Gunnar Finnen nimiin. Paaden päällä on musta risti ja sitä ympäröivät mustat liekit.

Jokunen hauska ja mielenkiintoinen hautakivi löytyi, mm. erilaisia kivenveistäjien tekemiä enkeleitä ja ruukkuja. Yrjö Laguksen muistomerkki on kirkon seinustalla.

Antton Salon haudalla oli muotokuvamedaljonki ja Kivelän haudalla kiviveistos.

Siinäpä ne tuolta reissulta olivatkin. Seuraavasta patsaanmetsästysmatkasta ei olekaan tietoa. Myin uskollisen kuljetusvälineen, virkamies-Volvo Pentti Tegelmanin pois, joten enää ei voi tehdä sellaisia ex tempore - kuvausreissuja jonnekin lähiseuduille. Mutta eiköhän tässä jotain keksitä.