Syysloman reissu Helsinkiin, osa 1

Vuotuinen syysloma tuli jälleen. Lapset saavat hetkisen hengähtää kouluhommista ja iskällä on päivisin puuhankeksintää edessä. Keskiviikkona lähdimme lasten kanssa kolmisin aamuisella junalla kohti maamme pääkaupunkia. Matka sujui mukavasti, syksyisen sateen saatellessa valtionrautateiden matkustajia. Aikataulusta jäimme jälkeen tällä kertaa vain 17 minuuttia. Lapset tuijottivat puhelimiltaan jotain nettivideoita, itse keskityin erinomaiseen Sjövallin ja Wahlöön Beck-kirjaan "Kadonnut paloauto - romaani rikoksesta".

Asemalla luovutin jälkikasvun mummansa hoiviin loppuviikoksi ja lähdin päämäärättömästi kulkemaan stadin katuja. Aluksi oli suunnitelmissa mennä jonnekin museoon katsomaan näyttelyjä, mutta lopulta päädyin Punavuoren kautta Kaivopuistoon ja sieltä Kaartinkaupunkiin ja Richardinkadun kirjastoon.

Kuva syksyisestä Kaivopuistosta.

Ennen reissua suunnittelin hieman ohjelmaani tutkimalla patsastiedostojani. Huomasin, että suurin osa julkisista veistoksista, jotka ovat keskustan alueella, olen jo kuvannut. Ei siis ollut mitään erityistä paikkaa, minne mennä etsimään veistotaidetta. Hietsun hautausmaan ajatuksen hautasin heti alkuunsa. Kalmistossa olisi mennyt niin pitkään, että olisin varmasti myöhästynyt kotiin kuljettavasta linja-autosta.

Eirassa päätin käydä katsomassa ns. Grönblomin taloa. Kyseinen arvotalo oli pitkään surkeassa jamassa, mutta perikunta pääsi sopuun ja talo myytiin pari vuotta sitten. Suurremontin ja entisöinnin jäljiltä talo on nyt upeassa kunnossa. Ja pihamaalle on näemmä palautettu allasta koristamaan Viktor Janssonin veistos Kala ja poika vuodelta 1929. En tällä kertaa räpsinyt kuvia aidan ylitse, kuten tein vuosia sitten ohikulkiessani.

Grönblomin kartanon lähellä olevassa puistossa tutkailin ja kuvailin Matti Hauptin marmoriveistosta Kolme vesiastiaa kannattelevaa poikaa. Hieno veistos upeassa puistossa. Onneksi ilkivaltaa ei ole enää veistokselle tehty.

Astelin kohti meren rantaa ja poikkesin ihastelemaan Villa Ensin veistoksia. Otin uudet kuvat Harald Sörensen-Ringin kahdesta pronssiveistoksesta (Jäähyväiset ja Äitiyden ilo), Johannes Haapasalon marmorisista reliefeistä sekä Emil Wikströmin ovenkahvasta. Pihan nurkkauksessa olevaa tuimannäköistä ukkoa en tällä kertaa kuvannut.

Menin autotien toiselle puolelle ja könysin skeittipuiston poikki Merenkulkijoiden muistomerkille. En ole tämän Oskari Jauhiaisen ja Eero Eerikäisen yhdessä suunnitteleman teoksen luona käynyt koskaan ihan siinä monumentin läheisyydessä. Nyt kävin ja näin kaikki osiot, mitä siellä on.

Wikipediasta:

"Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkki (alun perin Merenkulun muistomerkki) on Oskari Jauhiaisen ja Eero Eerikäisen suunnittelema, Helsinkiin vuonna 1968 meren­kulkijoiden kunniaksi ja tunnustukseksi pystytetty muistomerkki.

Muistomerkki sijaitsee meren rannalla Eirassa, Ursinin kalliolla. Se on betoninen, majakkaa muodostava rakennelma, jonka huipulla paloi 2010-luvun puoliväliin asti ikuinen tuli. Betoni­pylväiden välissä maan pinnalla on pronssinen kompassi­aiheinen medaljonkimainen veistos, jossa on suomeksi ja ruotsiksi teksti 'Suomen meren­kulkijoille' sekä roomalaisin numeroin merkitty vuosi­luku MCMLXVIII (1968).

Nykyään muistomerkki käsitetään ennen kaikkea hukkuneiden merimiesten muisto­merkiksi ja muistelu­paikaksi. Vuosittain pyhäinpäivänä Suomen Merimieskirkko järjestää sen luona tilaisuuden mereen menehtyneiden muistoksi. Tilaisuuden yhteydessä pelastus­laivat tekevät kunnia­käynnin muisto­merkin edustalla. Järjestö on myös kiinnittänyt siihen muisto­laatan, jossa ovat Itämerellä vuonna 1979 uponneen M/S Malmin mukana hukkuneiden nimet sekä teksti: 'Mereen jääneiden vainajien muistolle.'"

Merenkulkijoiden muistomerkiltä kuljin rantaa pitkin kompassikulmalle saakka ja siitä aina Kaivopuiston reunaa pitkin roomalaiskatoliselle katedraalille. Jätin Pekka Jylhän kultaisen Odotus-patsaan nyt kuvaamatta. Kadun varrella oli poliisiauto parkissa. Ajettelin heidän olevan aika kaukana jenkkien ja brittien lähetystöltä, mutta kun pääsin lähemmäs, tajusin syyn miksi he olivat siinä: tuollahan on Turkin lähetystö, sitä pollarit olivat vahtimassa.

Kuvasin katedraalin seinällä olevat valkoiset patsaat, jotka ovat seuraavanlaiset: ylinnä on pyhä Henrik, vasemmalla Paavali ja oikealla Pietari. Tekijää ei seurakunnan sivuilta löytynyt.

Kirkolta lähdin ohi Venäjän lähetystön kohti Tähtitorninmäkeä. Tulin lopulta Kirurgisen sairaalan ohi ja Kaartinkujalle Pääesikunnan taakse ja huomasin vanhan maneesirakennuksen seinässä olevat hevosreliefit. Kukakohan ne on siihen tehnyt?

Sitten päädyin Kasarmitorin kulmille. Jälleen kerran katselin suljettujen ovien takaa, kuinka Tapio Junnon veistämä teos seisoo Korkeimman hallinto-oikeuden ala-aulassa. Ei kuvia siitä, vieläkään. Lähellä olevassa seinässä on Gunnar Finnen reliefi Säästäjä, josta otin nyt vähän paremmat kuvat kuin aiemmalla ohikulkukerralla. Finne teki reliefin aikoinaan vuonna 1942 silloisen Postipankin pääkonttorin seinäkoristeeksi.

Sen jälkeen menin torille tutustumaan Pekka Kauhasen hienoista kalabaliikkia aiheuttaneeseen Talvisodan muistomerkkiin nimeltä Valon tuoja. Sotien muistomerkkejähän on lukemattomia ympäri Suomen ja varsinkin kirkkomailla. Pääkaupungista sellainen on kuitenkin puuttunut (onhan tietenkin Hietsussa ja muuallakin sankarihautausmaita), joten sellaisen päättivät 100-vuotisjuhlaa varten hankkia.

Veistos on samanlainen kuin monet Kauhasen aiemmat veistokset. Se vaan on julmetun paljon isompi kuin ne aiemmat. Mutta ihan näyttävä reikäinen peltiukko se on.

Wikipediasta:

"Talvisodan kansallinen muistomerkki eli Valon tuoja on Helsingin Kasarmitorilla sijaitseva teräspatsas, joka valmistui vuonna 2017. Muistomerkki on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen suunnittelema noin 10 metriä korkea sotilas. Se on Suomen suurin teräspatsas. Kauhanen voitti kulttuuriministeriön järjestämän suunnittelukilpailun vuonna 2013.

Veistos koostuu pallolla seisovasta sotilaasta. Pallon sisällä on 105 valokuvaa, jotka edustavat 105 päivää kestänyttä sotaa. Teos on 10,6 metriä korkea ja painaa 6 000 kiloa. Muistomerkki symboloi talvisodan tapahtumia ja sen vaikutuksia kulttuuriin. Sotilaan univormu on täynnä reikiä, esittääkseen sekä vahvuutta että voimattomuutta."

Kasarmitorilla on myös Silmä, vanhan kaivon muistomerkki. Sen on tehnyt Jukka Tuominen vuonna 2006.

Torilta kuljin katuja pitkin Richardinkadulle ja päätin poiketa kirjastoon katsomaan, josko Wäinö Aaltosen marmoriveistos Kahlaaja olisi palannut omalle paikalleen kirjatornin portaiden yläpäähän. Ja siellähän se olikin! Edellisellä kerralla, kun kävin siellä, veistos oli kärrätty HAM:iin näyttelyä varten.

Kirjastosta menin viereiselle Korkeavuorenkadulle ja ajattelin piipahtaa WSOY:n päämajassa. Viime kerralla, kun siellä kävin, sain kuvata myymälässä olleet hienot veistokset. Niistä kerroin tässä raportissa! Toivoin, että nyt voisin päästä tutkimaan kustantamon muita taideteoksia. Mutta siellähän oli vain tyhjät liiketilat ja näytti muutkin paikat olevan tyhjillään. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että byroo oli häipynyt paikalta.

Sieltä lähdin sitten kohti Amos Rexiä, jonne en kuitenkaan mennyt, koska oli mentävä nappaamaan jotain hiukopalaa. Kävin kultaisten kaarten alla syömässä. Sen jälkeen pohdin HAM:ia ja Ellen Thesleffin näyttelyä. Jätin senkin väliin, koska aika oli käymässä vähiin. Päädyin kiertämään Kampin korttelin, kiipeilemään Amos Rexin takapihalla ja käymään Lautapelit.fi-kaupassa Carcassonne-pelin lisäosia tutkimassa. Sitten olikin aika siirtyä linja-autoasemalle ja kohti kotia.

Seuraavan kerran isolle kirkolle lauantaina, ehkä siitä reissusta tulee jotain pientä kerrottavaa myös tänne blogiin. Pysykää taajuudella.

Kesän 2018 näyttelyvierailuja – Finlayson Art Area

Lopuillaan olevan kesän aikana ei tullut juurikaan käytyä katsomassa näyttelyitä, mutta muutamiin ehti työkiireiden ohella piipahtamaan. Yksi niistä loppui juuri eli Finlayson Art Area. Erinomaisen taidekokoontumisen järjestää Galleria Himmelblau ja tänä kesänä Väinö Linnan aukiolla seisoi Pekka Kauhasen veistos.

Täksi vuodeksi näyttelypaikat olivat hieman muuttuneet: aiemmin Himmelblaun alakerrassa ollut tila, jossa viime vuonna oli Miina Äkkijyrkän patsaat, on nyt toimistotila ja aiemmin lastenkultturikeskus Rullan tilana olleessa salissa oli nyt Kauhasen näyttely.

Näyttelyssä oli mukana monta samaa teosta kuin ne, jotka näin edellisenä vuonna Helsingissä HAM:n tiloissa. Kauhasella on oma, hauska tyylinsä ja hänen veistoksensa ovat mukavia katsella.

Finlayson Art Arean sivuilta:

"Pekka Kauhanen on pitkän linjan kuvanveistäjiä, ja tunnettu suurikokoisista teräsveistoksistaan. Aiheissa yhdistyvät yksinäisyyden, erillisyyden ja erilaisuuden teemat. Hahmot ovat symboleja suuremmille aiheille elämässä. Metallin hohde, erilaiset materiaalivalinnat ja veistosten muodot saavat valojen ja varjojen kanssa aikaan kiinnostavia tunnelmia. Finlayson Art Arean näyttelyssä on ollut yhteistyössä Tampereen taidemuseo.

Kauhanen tunnetaan etenkin Miehen puku -teoksista. Puku on suomalaisen miehen univormu, joka hankitaan konfirmaatiota varten, ja joka päällä kuljetaan tärkeät tilaisuudet hamaan hautaan asti. Tampereen Kuninkaankadun kävelykadulla Pekka Kauhasen Odottajan puku on ollut mukana tamperelaisessa elämänmenossa jo vuodesta 2003 asti.

Veistokset ja näyttävä catwalk-jalusta olivat esillä viimeksi HAMin näyttelyssä. Tampereella nähdään laajempi kokonaisuus, mukana on myös suuri Velj’ puol -veistos (Taidepoliisi) Väinö Linnan aukiolla sekä Tammerlammen kokonaisuus. Hotelli Tammerin viereiseen lampeen on pystytetty yksi veistos, joka katsoo rannalla seisovaa. Aamulehti järjesti nimikilpailun lammessa seisovalle veistokselle kesän alussa yhteistyössä Kauhasen kanssa ja kilpailu sai valtavan määrän nimiehdotuksia.

Pekka Kauhasen viimeisin merkittävä, suuri hanke oli Talvisodan kansallinen muistomerkki Helsingin Kasarmitorille. Tammerlammessa esillä oleva veistos on eräänlainen esityö muistomerkin mieshahmolle."

Wireless? Not so much.

FAA:n tämän vuoden näyttelyissä oli mukana myös Jasmin Anoschkin. Hänen puuveistoksissaan on paljon samaa kuin viimevuotisessa näyttelyssä mukana olleen Pasi Karjulan puupatsaissa.

Rosa Liksom oli tehnyt mielenkiintoisia taideteoksia, joissa täytetyillä eläimillä ratsastivat Legon Hero Factory ja Bionicle -robottihahmot. 8-vuotias tykkäsi näistä hahmoista kovasti, mutta taisi ennemmin haluta ne itselleen kuin näyttää muille taideihailijoille.

Liksomin näyttelyn paras juttu lapsille oli myös hauska keinu, jossa sai ottaa kunnolla vauhtia. Parfyymikattokruunu oli hauska, mutta Contemporary Warriors -valokuvateoksesta en tykännyt.

Rut Brykin taidetta oli myös näytillä. Lars Nybergin grafiikkanäyttely oli hieno. Uskomattoman upeita kuivaneulateoksia. Hannu Palosuon taulut olivat myös näyttäviä ja hienoja. Varsinkin sametille maalatut taulut.

Jonna Kinan video- ja marmoriteos Somnivm näytti videolta Carrara-marmorin kaivoksen kuvaa ja keskellä lattiaa oli ison tyynyn kokoinen pala kyseistä marmoria. Tuo pala esittää sellaista ilmatyynyä, jonka avulla marmoria irroitettiin louhoksen seinästä.

Anssi Kasitonnin lyhytelokuvat ovat aina erinomaisia ja hauskoja, niin nytkin. Kaiken lisäksi nyt leffat oli katsottavissa pienen pienessä "leffateatterissa", jossa oli popcorn-konekin. Siitä ei ikävä kyllä tullut otettua parempaa kuvaa.

Finlayson Art Area on hieno juttu ja mielenkiinnolla odotan jo tässä vaiheessa, mitä ensi vuoden näyttely tuo tullessaan!

Presidenttejä - hyvää itsenäisyyspäivää 2015!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi kuvia Suomen presidenttien patsaista ja muistomerkeistä. Näitähän on ympäri Suomen, jotkut ikivanhoja, toiset uusia. Tässä ne, jotka olen tähän mennessä ehtinyt bongaamaan.

K.J. Ståhlberg oli ensimmäinen presidentti, virassa 1919-1925.

Wäinö Aaltonen: K.J. Ståhlberg (Helsinki, 1959)

P.E. Svinhufvud vietti vuodet 1931-1937 presidenttinä.

Wäinö Aaltonen: P.E. Svinhufvud (Helsinki, 1961)

Kyösti Kallion presidenttiaikaa kesti 1937-1940, aina Kallion kuolemaan saakka.

Kalervo Kallio: Kyösti Kallio (Helsinki, 1962)

Risto Ryti oli presidenttinä loppujen sotavuosien ajan.

Kauko Räike: Risto Ryti (Huittinen, 1979)

Sofia Saari: Risto Ryti (Pori, 2009)

Marsalkka Mannerheim toimi presidenttinä kaksi vuotta sodan jälkeen 1944-1946.

Aimo Tukiainen: Ratsastajapatsas (Helsinki, 1960)

Nina Terno: Ratsastajapatsas (Tampere, 1961)

Evert Porila: C.G.E. Mannerheim (Tampere, 1956)

J.K. Paasikivi hallitsi presidenttinä 10 vuoden ajan 1946-1956.

Veikko Leppänen: J.K. Paasikivi (Lahti, 1961)

Veikko Leppänen: J.K. Paasikivi (Kerava, 1970)

Sisko Petäjä: J.K. Paasikivi (Tampere, 1970)

Urho Kaleva Kekkonen. Presidenttinä 1956-1981.

Pekka Jylhä: Urho Kekkonen (Helsinki, 2000)

Pekka Jylhä: Urho Kekkonen (Helsinki, 2000)

Pekka Kauhanen: Urho Kaleva Kekkonen (Kajaani, 1990)

Lopuista pressoista ja heidän muistomerkeistään minulla ei olekaan kuvia. Minkälainen on Mauno Koiviston muistomerkki? Onko sellaista? Entä Martti Ahtisaaren?

Heinäkuussa löytyi erikoisuuksia ja perinteitä

Heinäkuussa saatiin vihdoin helteetkin Suomeen. Vaikka rannalla on kiva peuhata lasten kanssa, on tuskallista yrittää nukkua hikilammikossa. No, onpahan jotain mitä muistella sitten talvipakkasilla.

Patsaanmetsästäminen on nykyään aika hankalaa, kun ensirysäyksen jälkeen on jäljellä enää muutamia patsaita ja veistoksia kuvaamatta ja ne sijaitsevat hankalissa paikoissa, tai sitten ne on aiemmin tullut sivuutettua jostain syystä. Nyt tuli hoideltua yksi ikuisuusprojekti pois alta ja pari muuta hassua taideteosta kuvattua.

Virolaissyntyisen, 51-vuotiaan Villu Jaanisoon teos Kumiankka on erittäin hienosti tehty taideteos. Se sijaitsee tällä hetkellä Tampereen taidemuseon pihamaalla, Amurin työläismuseokorttelin ja Pyynikintorin välimaastossa.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Virolaisen kuvanveistäjä Villu Jaanisoon käytetyistä autonrenkaista valmistama teos Kumiankka pystytettiin vastikään kunnostettuun Ratinanniemeen 16.6.2011. Veistos on aiemmin vieraillut useilla paikkakunnilla. Tampereellakin se oli esillä taidemuseon Puhuvaa ainetta –näyttelyssä kesällä 2010. Kaupunki osti ankkateoksen taidekokoelmaansa, ja tulevina vuosina se nähdään ilahduttamassa kuntalaisia määräajoin eri puolilla kaupunkia. Koska kumimateriaalin kesto on rajallinen, on teoksen iäksi määritelty n. 10 vuotta."

Kuninkaankadulla seisoo Odottajan puku, Pekka Kauhasen pronssiveistos vuosilta 2001-02. Tämän ohi on kuljettu lukemattomat kerrat, jo ennen kuin muutimme Tampereelle. Muistelen, että tästä on jotain kuvia joskus napsittu, mutta nyt tuli vasta varsinaisesti pysähdyttyä ja tutkailtua pitkästä aikaa tarkemmin veistosta. Kuvasinkin sen sitten ja päätin lisätä tähän päivitykseen.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Pekka Kauhanen on toteuttanut useita kymmeniä lapsen kokoisia miehen puku -teoksia. Hän kuvaa teoksissaan miehen pukua - länsimaisen miehen uniformua, jonka mies pukee ylleen konfirmaation yhteydessä 15 vuotiaana ja josta mies ei luovu koko aikuisikänsä aikana. Pienikokoisten teosten sarjaa tuli 2001-02 täydentämään miehen kokoinen pukuteos.

Pekka Kauhasen Odottajan puku -veistos oli sijoitettu kesän 2003 ajaksi Kuninkaankadun kävelykadulle. Kesän kokemukset osoittivat tämän teoksen sopivan hyvin vilkkaalle kävelykadulle, joten kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta teki päätöksen teoksen hankkimisesta kaupungille ja sijoittamisesta pysyvästi nykyiselle paikalleen. 

Odottajan puku -teos on ihmisen kokoinen. 'Tämän kaverin tarkoitus on olla kadunmies muiden vertaistensa joukossa' luonnehti taiteilija teostaan. Pekka Kauhasen toivomuksena on, että teoksesta muodostuisi kaupunkilaisille kohtaamispaikka."

Heinäkuun lopulla vein auton huoltoon Vehmaisille ja aikaa kuluttaakseni päätin kävellä katsomaan, millaisessa metsikössä Mannerheimin Tampereen-patsas sijaitsee. Hieman pitää kierrellä pientaloaluetta, mutta lopulta oikea paikka eli Mannerheiminkallio löytyy ja siellä se Marski seisoo.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Vuoden 1918 vapaussotureita edustavan Tampereen seudun Rintamamiesyhdistyksen aloitteesta Wäinö Aaltonen ja Evert Porila tekivät luonnokset Mannerheimin patsasta varten. Varsinainen patsashankkeen alkuunpanija oli kauppaneuvos Rafael Haarla, joka ilmeisesti lahjoitti rahaa hankkeelle. 

Kuvanveistäjä Porilalta työ tilattiin ja hän sai patsaan valmiiksi vuonna 1939. Kaupunginvaltuusto luovutti patsaalle paikan Koskipuistosta Verkatehtaan edustalta, jonne patsaan jalusta ehdittiin asettaa. Jalusta oli tehty Kurun mustasta graniitista ja siinä oli korkokuvina jääkäri ja suojeluskuntalainen. Sotien vuoksi patsaan pystyttäminen viivästyi eikä sen pystyttämiseksi ryhdytty enää toimiin marsalkka Mannerheimin pyynnöstä hänen eläessään.

Mannerheimin kuoltua kaupunginvaltuusto päätti, ettei patsasta pystytetä Koskipuistoon, koska Mannerheim on esitetty vuoden 1918 aikaisessa sotilasasussa. Neutraalimmin esitettynä eli Suomen marsalkkana, kahden myöhemmän sodan johtajana, Mannerheimin patsas olisi todennäköisesti pystytetty Tampereen keskustaan. Patsas pystytettiin lopulta vuonna 1956 Mannerheiminkalliolle Vehmaisiin, josta Mannerheimin tiedetään seuranneen Tampereen taisteluita vuonna 1918."

Ennen kuin heinäkuu päättyi, ehdimme vielä Kalevankankaan hautausmaan vieressä olevaan Tarkonpuistoon, mistä löytyi kaksi kiveä. Toisessa oli kaupunginpuutarhuri Viljon Tarkon muistoksi veistetty muistolaatta ja toinen on graniittinen karhu.

Tampereen taidemuseon sivuilta:

"Vuonna 1982 paljastettiin kuvanveistäjä Eija Mäkipirtin muovailema Viljo Tarkon muistolaatta, joka kiinnitettiin luonnonkiveen Tarkonpuistoon Salhojankadun ja Kalevantien risteykseen. Puutarhaneuvos Viljo Tarko toimi kaupunginpuutarhurina Tampereella vuodesta 1936 vuoteen 1965. Hänen aikanaan puistojen rakentamisen painopiste siirtyi keskustasta muihin kaupunginosiin. Tarko kiinnitti erityistä huomiota puistojen sosiaaliseen merkitykseen tehdaskaupungin asukkaiden virkistyspaikkoina. Hänen aikanaan rakennettiin ensimmäiset lasten leikki- ja pallokentät."

Karhusta taidemuseo kertoo seuraavaa:

"Teos kuvaa istuvaa maahan katsovaa karhua. Veistos on sijoitettu nurmelle ilman jalustaa, jotta se olisi lapsille sopivalla korkeudella. Kaupunki tilasi veistoksen kuvanveistäjä Mauno Juvoselta sijoitettavaksi johonkin kaupungin puistoon. Aluksi veistos sijoitettiin Hatanpään valtatien ja Aleksanterinkadun väliseen puistikkoon. Sittemmin veistos siirrettiin Tarkonpuistoon, joka on nimetty puutarhaneuvos Viljo Tarkon työn kunnioittamiseksi."

Elokuun käynnistyttyä tiedossa on ainakin reissu pääkaupunkiin, jossa on hieman aikaa käytettäväksi. Ajattelin hyödyntää tuon ajan bongaamalla vihdoinkin muutaman ikuisuusprojektin ja ehkä löytää jokusen uudenkin tänne laitettavaksi :)