Syysloman reissu Helsinkiin, osa 1

Vuotuinen syysloma tuli jälleen. Lapset saavat hetkisen hengähtää kouluhommista ja iskällä on päivisin puuhankeksintää edessä. Keskiviikkona lähdimme lasten kanssa kolmisin aamuisella junalla kohti maamme pääkaupunkia. Matka sujui mukavasti, syksyisen sateen saatellessa valtionrautateiden matkustajia. Aikataulusta jäimme jälkeen tällä kertaa vain 17 minuuttia. Lapset tuijottivat puhelimiltaan jotain nettivideoita, itse keskityin erinomaiseen Sjövallin ja Wahlöön Beck-kirjaan "Kadonnut paloauto - romaani rikoksesta".

Asemalla luovutin jälkikasvun mummansa hoiviin loppuviikoksi ja lähdin päämäärättömästi kulkemaan stadin katuja. Aluksi oli suunnitelmissa mennä jonnekin museoon katsomaan näyttelyjä, mutta lopulta päädyin Punavuoren kautta Kaivopuistoon ja sieltä Kaartinkaupunkiin ja Richardinkadun kirjastoon.

Kuva syksyisestä Kaivopuistosta.

Ennen reissua suunnittelin hieman ohjelmaani tutkimalla patsastiedostojani. Huomasin, että suurin osa julkisista veistoksista, jotka ovat keskustan alueella, olen jo kuvannut. Ei siis ollut mitään erityistä paikkaa, minne mennä etsimään veistotaidetta. Hietsun hautausmaan ajatuksen hautasin heti alkuunsa. Kalmistossa olisi mennyt niin pitkään, että olisin varmasti myöhästynyt kotiin kuljettavasta linja-autosta.

Eirassa päätin käydä katsomassa ns. Grönblomin taloa. Kyseinen arvotalo oli pitkään surkeassa jamassa, mutta perikunta pääsi sopuun ja talo myytiin pari vuotta sitten. Suurremontin ja entisöinnin jäljiltä talo on nyt upeassa kunnossa. Ja pihamaalle on näemmä palautettu allasta koristamaan Viktor Janssonin veistos Kala ja poika vuodelta 1929. En tällä kertaa räpsinyt kuvia aidan ylitse, kuten tein vuosia sitten ohikulkiessani.

Grönblomin kartanon lähellä olevassa puistossa tutkailin ja kuvailin Matti Hauptin marmoriveistosta Kolme vesiastiaa kannattelevaa poikaa. Hieno veistos upeassa puistossa. Onneksi ilkivaltaa ei ole enää veistokselle tehty.

Astelin kohti meren rantaa ja poikkesin ihastelemaan Villa Ensin veistoksia. Otin uudet kuvat Harald Sörensen-Ringin kahdesta pronssiveistoksesta (Jäähyväiset ja Äitiyden ilo), Johannes Haapasalon marmorisista reliefeistä sekä Emil Wikströmin ovenkahvasta. Pihan nurkkauksessa olevaa tuimannäköistä ukkoa en tällä kertaa kuvannut.

Menin autotien toiselle puolelle ja könysin skeittipuiston poikki Merenkulkijoiden muistomerkille. En ole tämän Oskari Jauhiaisen ja Eero Eerikäisen yhdessä suunnitteleman teoksen luona käynyt koskaan ihan siinä monumentin läheisyydessä. Nyt kävin ja näin kaikki osiot, mitä siellä on.

Wikipediasta:

"Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkki (alun perin Merenkulun muistomerkki) on Oskari Jauhiaisen ja Eero Eerikäisen suunnittelema, Helsinkiin vuonna 1968 meren­kulkijoiden kunniaksi ja tunnustukseksi pystytetty muistomerkki.

Muistomerkki sijaitsee meren rannalla Eirassa, Ursinin kalliolla. Se on betoninen, majakkaa muodostava rakennelma, jonka huipulla paloi 2010-luvun puoliväliin asti ikuinen tuli. Betoni­pylväiden välissä maan pinnalla on pronssinen kompassi­aiheinen medaljonkimainen veistos, jossa on suomeksi ja ruotsiksi teksti 'Suomen meren­kulkijoille' sekä roomalaisin numeroin merkitty vuosi­luku MCMLXVIII (1968).

Nykyään muistomerkki käsitetään ennen kaikkea hukkuneiden merimiesten muisto­merkiksi ja muistelu­paikaksi. Vuosittain pyhäinpäivänä Suomen Merimieskirkko järjestää sen luona tilaisuuden mereen menehtyneiden muistoksi. Tilaisuuden yhteydessä pelastus­laivat tekevät kunnia­käynnin muisto­merkin edustalla. Järjestö on myös kiinnittänyt siihen muisto­laatan, jossa ovat Itämerellä vuonna 1979 uponneen M/S Malmin mukana hukkuneiden nimet sekä teksti: 'Mereen jääneiden vainajien muistolle.'"

Merenkulkijoiden muistomerkiltä kuljin rantaa pitkin kompassikulmalle saakka ja siitä aina Kaivopuiston reunaa pitkin roomalaiskatoliselle katedraalille. Jätin Pekka Jylhän kultaisen Odotus-patsaan nyt kuvaamatta. Kadun varrella oli poliisiauto parkissa. Ajettelin heidän olevan aika kaukana jenkkien ja brittien lähetystöltä, mutta kun pääsin lähemmäs, tajusin syyn miksi he olivat siinä: tuollahan on Turkin lähetystö, sitä pollarit olivat vahtimassa.

Kuvasin katedraalin seinällä olevat valkoiset patsaat, jotka ovat seuraavanlaiset: ylinnä on pyhä Henrik, vasemmalla Paavali ja oikealla Pietari. Tekijää ei seurakunnan sivuilta löytynyt.

Kirkolta lähdin ohi Venäjän lähetystön kohti Tähtitorninmäkeä. Tulin lopulta Kirurgisen sairaalan ohi ja Kaartinkujalle Pääesikunnan taakse ja huomasin vanhan maneesirakennuksen seinässä olevat hevosreliefit. Kukakohan ne on siihen tehnyt?

Sitten päädyin Kasarmitorin kulmille. Jälleen kerran katselin suljettujen ovien takaa, kuinka Tapio Junnon veistämä teos seisoo Korkeimman hallinto-oikeuden ala-aulassa. Ei kuvia siitä, vieläkään. Lähellä olevassa seinässä on Gunnar Finnen reliefi Säästäjä, josta otin nyt vähän paremmat kuvat kuin aiemmalla ohikulkukerralla. Finne teki reliefin aikoinaan vuonna 1942 silloisen Postipankin pääkonttorin seinäkoristeeksi.

Sen jälkeen menin torille tutustumaan Pekka Kauhasen hienoista kalabaliikkia aiheuttaneeseen Talvisodan muistomerkkiin nimeltä Valon tuoja. Sotien muistomerkkejähän on lukemattomia ympäri Suomen ja varsinkin kirkkomailla. Pääkaupungista sellainen on kuitenkin puuttunut (onhan tietenkin Hietsussa ja muuallakin sankarihautausmaita), joten sellaisen päättivät 100-vuotisjuhlaa varten hankkia.

Veistos on samanlainen kuin monet Kauhasen aiemmat veistokset. Se vaan on julmetun paljon isompi kuin ne aiemmat. Mutta ihan näyttävä reikäinen peltiukko se on.

Wikipediasta:

"Talvisodan kansallinen muistomerkki eli Valon tuoja on Helsingin Kasarmitorilla sijaitseva teräspatsas, joka valmistui vuonna 2017. Muistomerkki on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen suunnittelema noin 10 metriä korkea sotilas. Se on Suomen suurin teräspatsas. Kauhanen voitti kulttuuriministeriön järjestämän suunnittelukilpailun vuonna 2013.

Veistos koostuu pallolla seisovasta sotilaasta. Pallon sisällä on 105 valokuvaa, jotka edustavat 105 päivää kestänyttä sotaa. Teos on 10,6 metriä korkea ja painaa 6 000 kiloa. Muistomerkki symboloi talvisodan tapahtumia ja sen vaikutuksia kulttuuriin. Sotilaan univormu on täynnä reikiä, esittääkseen sekä vahvuutta että voimattomuutta."

Kasarmitorilla on myös Silmä, vanhan kaivon muistomerkki. Sen on tehnyt Jukka Tuominen vuonna 2006.

Torilta kuljin katuja pitkin Richardinkadulle ja päätin poiketa kirjastoon katsomaan, josko Wäinö Aaltosen marmoriveistos Kahlaaja olisi palannut omalle paikalleen kirjatornin portaiden yläpäähän. Ja siellähän se olikin! Edellisellä kerralla, kun kävin siellä, veistos oli kärrätty HAM:iin näyttelyä varten.

Kirjastosta menin viereiselle Korkeavuorenkadulle ja ajattelin piipahtaa WSOY:n päämajassa. Viime kerralla, kun siellä kävin, sain kuvata myymälässä olleet hienot veistokset. Niistä kerroin tässä raportissa! Toivoin, että nyt voisin päästä tutkimaan kustantamon muita taideteoksia. Mutta siellähän oli vain tyhjät liiketilat ja näytti muutkin paikat olevan tyhjillään. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että byroo oli häipynyt paikalta.

Sieltä lähdin sitten kohti Amos Rexiä, jonne en kuitenkaan mennyt, koska oli mentävä nappaamaan jotain hiukopalaa. Kävin kultaisten kaarten alla syömässä. Sen jälkeen pohdin HAM:ia ja Ellen Thesleffin näyttelyä. Jätin senkin väliin, koska aika oli käymässä vähiin. Päädyin kiertämään Kampin korttelin, kiipeilemään Amos Rexin takapihalla ja käymään Lautapelit.fi-kaupassa Carcassonne-pelin lisäosia tutkimassa. Sitten olikin aika siirtyä linja-autoasemalle ja kohti kotia.

Seuraavan kerran isolle kirkolle lauantaina, ehkä siitä reissusta tulee jotain pientä kerrottavaa myös tänne blogiin. Pysykää taajuudella.