Vuodenvaihteessa Turussa ja Tukholmassa - Slussenilta Tekniskaan

Oli lauantai 28. joulukuuta ja olimme saapuneet Tukholmaan ja Södermalmille! Viimeksi olimme täällä päättyvän vuoden tammikuussa. Pääsimme sujuvasti ulos laivasta ja terminaalista. Pienen neuvonpidon jälkeen päätimme hylätä suunnitelman kävellä terminaalilta lähtevän Folkungagatanin keskiväliin etsimään bussi nro 3:n pysäkkiä. Sillä olisi päässyt suoraan lähelle hotellia. Sen sijaan menimme viereiselle Londonviaduktenin pysäkille ja hyppäsimme ensimmäiseen Slussenille vievään bussiin.

Päätepysäkillä pois bussista ja portaita ylös Ryssgårdille. Tunnelbana-asemalle ja alas laiturille. Ensimmäinen vierailu kyseisellä asemalla, oli taas pakko muistella vanhoja aikoja, millaista suomalaisrokkareilla on 1980-luvun alussa ollut siellä yöpyä. Asemalla oli taiteiluja, mutta en siinä tajunnut allaolevaa kuvaa enempää kuvata.

Erinomaisesta Tukholman metromatkaopas -kirjasta Slussenin kohdalta:

Vaikka Slussenin asema ei olekaan tunnelbanan keskeisin asema, sitä voidaan pitää tunnelbana-asemien äitinä. Slussenista tuli tunnelbanaksi kutsutun maanalaisen raitiotielinjan pohjoinen pääteasema 1933, ja ensimmäisen varsinaisen metrolinjan pohjoinen pääteasema 1950. Slussen on vihreän ja punaisen linjan nollapiste, josta lasketaan kilometriluvut näiden kahden linjan rataverkolle.

Slussenin alue oli merkittävä paikka jo keskiajalla. Vanhan kaupungin itärannalla sijaitsi Skeppsbronin satamalaiturit, ja Slussenin kautta kulki vesireitti Mälaren-järveltä merelle. Mälarenin ja meren välille rakennettiin ensimmäinen kanava sulkuineen 1642, ja näin paikka sai myös nykyisen nimensä (sluss=sulku). 1750-luvulla vanhat sulut korvattiin Polhemin suluilla, vuonna 1850 Karl Johanin suluilla. Nykyiset sulut valmistuivat 1935, samaan aikaan, kun sulkujen eteläpuolella avattiin moderni apilanmuotoinen eritasoliittymä. Liittymän yhden rampin sisään oli sijoitettu pyöreä yökerhorakennus Kolingsborg. Eritasoliittymä on viime vuosina purettu, koska autojen merkitys paikalla on vähentynyt läntisempien Mälarenin ylittävien siltojen myötä.

Slussenin eteläpuolelle muodostui Södermalmin alueen keskeinen aukio Södermalmstorg, josta pääkadut Götgatan ja Hornsgatan johtavat etelään ja länteen vanhojen maanteiden reittejä myöten. Aukion reunalle rakennettiin eteläinen kaupungintalo (Tessin 1680), johon sijoittui mm. tuomioistuin. 1930-luvulla rakennukseen muutti Tukholman kaupunginmuseo, joka toimii rakennuksessa edelleen. Kaupunginmuseon laaja näyttely antaa kattavan kuvan Tukholman historiasta. Kaupunginmuseon takana Götgatanin varrella on raudankauppaamisella omaisuutensa hankkineen Louis de Geerin palatsi (1651), jossa toimii nykyisin Alankomaiden lähetystö. Lähellä sijaitsee myös K.A. Almgrenin silkkikutomo, museo, jossa edelleen tuotetaan silkkiä lähes 160-vuotiailla laitteilla. Tehdas perustettiin 1833, ja tehdasrakennus valmistui 1862.

Kaupungin läpi vuonna 1871 valmistunut rautatie kulki pohjoisesta Slusseniin siltaa, jatkui nykyisen kaupunginmuseon edestä ja sukelsi museon eteläpuolella tunneliin kohti etelää. Vuonna 1954 rata siltoineen ja tunneleineen siirtyi lännemmäs, ja vanhan sillan paikalle rakennettiin tunnelbana-silta. Vanha tunneli jäi pois käytöstä ja siellä on mm. kaupunginmuseon varastotiloja. Slussenin kohdalla pääradasta haarautui satamarata Stadsgårdenin satamaan itään sekä Skeppsbronin satamaan pohjoiseen. Stadsgårdenin kautta oli ratayhteys myös Saltsjöbanan radalle sekä Norra Hammarbyhamnenin satamaan. Satamaratayhteys jäi pois käytöstä 1950-luvulla pääradan uuden linjauksen myötä.

Södermalmstorgista muodostui 1800-luvun lopussa raitiovaunulinjojen solmukohta, jonne eteläisten esikaupunkien ja Södermalmin useimmat raitiolinjat päättyivät. Aukio muutti muotoaan maanalaisen raitiotielinjan avaamisen myötä 1933, kun tunnelista aukiolle päivänvaloon tulleen raitiolinjan kääntösilmukka sijoitettiin aukiolle muuta ympäristöään alemmalle tasolle. Paikan liikenteellinen merkitys kasvoi entisestään 1936, kun itäinen esikaupunkirata Saltsjöbanan johdettiin Stadsgårdenin satama-alueelta Slusseniin saakka. Radan uusi pääteasema sijoitettiin satamalaiturien tasolle, raitiotien ja katujen alapuolelle, ja asemalta johdettiin Tukholman ensimmäiset joukkoliikenteeseen liittyvät liukuportaat ylös katutasolle. Saltsjöbanan ratapihan paikalle rakennettiin vuonna 1971 Värmdön bussilinjojen terminaali, joka on koko Ruotsin vilkkain bussiterminaali.

Maanalaisen raitiotien kääntösilmukka korvattiin päättyvillä raiteilla maaliskuussa 1950 - noin puoli vuotta ennen varsinaisen metrojunaliikenteen alkua. Raiteet sijoitettiin uudestaan 1957, jolloin asema sai kaksi lisäraidetta vuonna 1964 avattavaa uutta linjaa varten, ja samalla valmistui raideyhteys pohjoiseen, kohti Gamla Stania. Edellisen, ennen käynnissä olevaa jättiremonttia olleen ulkomuotonsa Södermalmstorg sai 1960-luvun alussa, kun asema katettiin, ja asemalaiturien yläpuolelle muodostui Ryssgårdenin aukio.

Södermalmstorgin itäpuolella rannasta korkealle yläilmoihin kohoaa Katarinahissen, hissi, joka kuljettaa matkustajat alhaalta rannasta korkean kallioseinämän yläreunalle. Kun ensimmäinen hissi valmistui 1883, aukiolta ei vielä johtanut Katarinavägenin katua ylös, ja hissi oli ainoa yhteys ylhäällä sijaitsevalle asutusalueelle. Hissistä muodostui merkittävä nähtävyys, ja hissitornin kylkeen vuonna 1909 kiinnitetty Stomatol-hammastahnan valomainos syöpyi kaikkien tukholmalaisten mieliin. Alkuperäinen hissi purettiin 1933 - samaan aikaa, kun koko aukion liikennejärjestelyt uusittiin. Uusi moderni hissi avattiin 1935, ja legendaarinen valomainos päätyi läheisen talon katolle. Hissin ylätasolta johtavalla sillalla toimii ravintola Gondolen, yksi kaupungin tunnetuimmista näköalabaareista.

Katarinahisseniltä itään sataman vanhassa jugendtyylisessä tullihuoneessa (Boberg 1910) toimii valokuvataiteen museo Fotografiska, yksi maailman suurimmista valokuvakokoelmista ja -näyttelyistä. Museo avattiin yleisölle 2010.
Ajoimme vihreän linjan metrolla Fridhemsplanin asemalle. Juna kiertää Norrmalmin ja Vasastanin kautta Kungsholmenin saarelle. Vasastanin puolella olevan S:t Eriksplanin aseman jälkeen juna oli hetken ulkoilmassa ylittäessään S:t Eriksbronia. Hauska pikku hetki matkalla. Fridhemsplanilla oli myös taidetta. Seinälle kaakeliteokset ja yhden lasikuvun sisälle jemmatun veistoksen on tehnyt portugalilainen Dimas Macedo.

Noustessamme kohti S:t Eriksgatania huomasimme, että Västermalmsgallerian-kauppakeskuksen ovet olivat avoinna vaikka liikkeet olivat vielä kiinni. Menimme siis etsimään etukäteen siellä olevan lelukaupan, jotta esikoinen osaisi sinne helposti, kun myöhemmin olisi aika käydä siellä törsäämässä pitkin syksyä säästetyt taskurahat.

Kävelimme sitten Alströmergatania hotellille. Kyseessä on kapeahko pikkukatu, joka lähtee S:t Eriksgatanilta länteen. Hotellilla ostimme aamiaisen kaikille ja saimme tietää, että huoneemme on valmis viimeistään klo 15 ja että matkatavarat voi jättää komeroon säilytykseen. Aamiainen oli hyvä, eikä liian kallis. Lapset pitivät erityisesti nutellacroissanteista.

Lähdimme ulos ja kävelimme takaisin tunnelbanalle. Nyt valitsimme sinisen linjan laiturin (siellä on Ingegerd Möllerin ja Torsten Renqvistin taidetta) ja hurautimme ohi T-Centralenin aina Kungsträdgårdenin pääteasemalle. Asemalla oli paljon taidetta. Neljäkymmentä metriä merenpinnan alapuolella olevalle asemalle on kärrätty erilaisia taide-esineitä mm. Makalösin palatsista ja Tukholman kaupunginmuseosta.

Nousimme ylös Arsenalsgatanin puolelta. Suoraan vastapäätä on Svenska Handelsbankenin jyhkeä talo, jossa on paljon kuvanveistotaidetta. Tämän oven on tehnyt Olof Ahlberg.

Tunnelbanan sisäänkäynti on puolestaan Gamla Jernkontoretin talossa, jonka seiniä koristavat neljäntoista merkkihenkilön muotokuvamedaljongit (mm. Berzelius, Scheele ja Polhem) ja koko talon yläreunassa kulkeva 57-metrinen friisi. Ne ovat Johan Frithiof Kjellbergin (1836-1885) tekemiä. Ilmeisesti myös pääsisäänkäynnin ympärillä olevat upeat lyhdynkannattajat ovat Kjellbergin tekemiä.

Myös viereisessä talossa Kungsträdgårdsgatanin varrella seinällä oli kuuluisaa taidetta. Katunumero kahdeksikossa on Skandinaviska Enskilda Bank. Arkkitehti Ivar Tengblom suunnitteli talon alun perin Knut Wallenbergin toimeksiannosta Svenska Enskilda Bankille ja se rakennettiin vuosina 1913-14. Pääsisäänkäynnin ympärillä olevat veistokset on tehnyt itse Carl Milles. Ne ovat mustaa diabaasia ja kuvaavat kaupankäyntiä historian kautta.

Kungsan-puisto oli lauantaiaamuna aikalailla tyhjillään. Zamboni kiersi yleisöluistelujään kuntoon ja heti olikin pari lasta äitinsä kanssa valmiina pyörähtelemään piruetteja. Ihailin Molinin fontääniä ja muita veistoksia, joita puistossa on, nyt kun tällä käyntikerralla puistossa ei ollut ruokamessuja emmekä olleet liikkeellä pimeän aikaan. Aiemmista reissuista löytyy raportit vanhemmista päivityksistä. Puistossa olivat myös jälleen kerran valoeläimiä eli peuroja,  nyt tosin ilman valaistusta.

Kungsträdgårdsgatan 14 eli Thulehuset on sekin koristeltu julkisivutaiteella. Ikävä kyllä nappasin vain puiden välistä surkeat kuvat, mutta kerron kuitenkin tässä, että talon pääsisäänkäynnin eli portaalin yllä on Christian Erikssonin veistokset. Katonrajassa puolestaan on Ivar Johanssonin veistokset. Välissä olevat naamat ovat ehkä Carl Fagerbergin.

Menimme Hamngatanin pysäkille. Pienen odottelun jälkeen Spårvagn City eli raitsikka numero 7 tuli Sergels torgin suunnalta ja kapusimme kyytiin. Oli mukavaa katsella aamuauringossa Norrmalmstorgia, Berzelii Parkia, Dramatenia ja Nybroplania. Pää pyöri ympyrää, kun yritin ahmia sekä Strandvägenin ja vesistön antimia vuorotellen. Jäimme pois Djurgårdsbronin pysäkillä. Ohitimme tuon sillan, muistelimme Thor-patsaan paljasta peppua, kuvasimme kauempaa Oscarskyrkania ja jatkoimme sitten rantareittiä eteenpäin.

Ensin ohitimme kuninkaallisen venekerhon. Kivenheiton päässä sillalta sijaitsevan Israelin suurlähetystön kulmilla rannan puolella on lekplats, mainio pieni leikkipaikka, joka itse asiassa oli vain yksi rämä hiekkalaatikko. Silti siinä lapset saivat äidin kanssa hyvät leikit sillä aikaa, kun itse kuvasin David Wretlingin veistosta. Se on nimeltään Den första segelbåten ja on vuodelta 1982.

Pienellä hiekkarannalla oli paljon sorsia, hanhia ja nokikanoja. Patsaan takana Nobelparkenin mäellä oli monenlaisia puita, onhan paikka arboretum. Puistossa oli paljon lenkkeilijöitä, koiria ulkoiluttajineen, kävelijöitä sekä jäätä veden pinnalla ja siitä tulevaa ritinää. Aurinko paistoi matalalla Djurgårdenin horisontin yllä. Mahtava ulkoilusää!

Siinä kävellessä eteenpäin huomasimme, että haikara lensi edestämme yhden Diplomatstadenin talon katolle. Katsoimme katolle tarkemmin ja sehän oli täynnä haikaroita! Muutaman vierekkäisen talon katoilla laskimme pikaisesti olevan n. 20 haikaraa auringossa lämmittelemässä.

Yhden näistä Nobelgatanin taloista edustalla oli terassin molemmin puolin graniittiset villisiat. Näiden tekijöistä ei ole vielä tietoa, mutta kuvan voin tähän laittaa:

Vastarannalla Djurgårdenin puolella näimme hevosen ratsastajineen, hienon Sirishovin kartanon ja Skansenin. Toissa kesän reissulla piti käydä kulkemassa tuota rantareittiä, mutta aika ei siihen riittänyt. Jäi siis tuolloin Erik Rafael-Rådbergin veistämä Jenny Lindin muistopatsas näkemättä. Nyt näimme sen Djurgårdsbrunnsvikenin toiselta puolelta. Otin tietenkin kaukokuvankin muistoksi. Kuvasin myös Jennyä suht lähellä olevan patsaan.

Nobelgatanin ja Laboratoriegatanin välissä kulkee Kruthusplan ja sen rannanpuoleisessa päässä on Den Vilande Diana -niminen patsas. Se paljastettiin paikallaan vuonna 1964. Ranskalainen kuvanveistäjä Jean Goujon veisti patsaan alun perin 1500-luvun puolivälissä ja tuolloinen Ranskan kuningas Henri II antoi sen lahjaksi rakastajattarelleen Diana de Poitiersille.

Myöhemmin veistos päätyi Louvren haltuun. Toisen maailmansodan aikana veistos katosi jäljettömiin ja sodan jälkeen Louvre tilasi tukholmalaiselta taidevalimolta (Bergmans konstgjuteri) uuden valoksen. Mallina käytettiin Vatikaanissa ollutta marmorista jäljennöstä.

Samaan aikaan taide-entusiasti Svante Påhlson tilasi veistospuistoonsa Rottnerosiin yhden kappaleen teoksesta. Veistos oli hetken esillä Tukholmassa ja sen saaman positiivisen palautteen johdosta päätettiin tilata Tukholman kaupungillekin yksi kappale patsaita. Kun vielä saatiin apua taidemesenaatti Axel Hirschiltä, saatiin patsas pystytettyä nykyiselle paikalleen.

Patsas esittää Dianaa, metsästyksen jumalatarta, joka pitelee kädessään kultaista jousta ja toisella kädellä kiinni ampumaansa kaurista tai peuraa. Heidän takana on kaksi koiraa.

Dianalta kuljimme eteenpäin ja ohitimme mm. vahvasti suojatun Turkin lähetystön. Sen ympärillä oli muurit, piikkilankaa niiden yllä ja alimpien kerrosten ikkunoissa vahvat kalterit. Muiden lähetystöjen ympärillä ei ollut näin vahvaa puolustusta.

Sjöhistoriska museetille kulkiessa oli Etelä-Korean lähetystön luona Korean sotaan vuonna 1950 perustetun ruotsalaisen kenttäsairaalan muistokivi.

Viereisen Norjan lähetystön lähellä muistokivi Ruotsissa koulutettujen norjalaisten poliisisotilaiden muistoksi.

Nobelparken vaihtui Museiparkeniksi. Täällä ovat pieni hotelli Villa Källhagen (jonka rannanpuoleisella edustalla on vanha punamultainen hirsirakennus), Sjöhistoriska, Riksidrottsmuseet, Polismuseet, Etnografiska ja Tekniska.

Sjöhistoriska museetille saavuttaessa edessä on ensin ison nurmikenttä. Sen keskellä on muistomerkki, jonka nimi on Restare. Tekijä on Monika Larsen Dennis. Muistomerkin paljasti kuningas Carl XVI Gustaf vuoden 2013 veteraanien muistopäivänä. Monika Larsen Dennis on syntynyt Malmössä vuonna 1963 ja tekee kuvanveiston lisäksi valokuva- ja videotaideteoksia.

Sjöhistoriskan viereinen piha on kivimuurin päällä, kävelytie kulkee rantaa pitkin alhaalla. Siellä on myös Sjömannen-patsas, jonka on veistänyt Nils Sjögren. Patsas on vuodelta 1953. Siinä on pronssiveistoksen lisäksi graniittipaadessa jokaisella neljällä sivulla reliefit.

Patsaalle ja museoon pääsee portaita, joiden yläpäässä on laivan masto. Tällä kertaa emme menneet tutkimaan merimuseota, koska Tekniskassa olevat robotit kiinnostivat enemmän. Museon pihalla oli matematiikkapuisto, johon oli laitettu leikki- ja kiipeilyvälineitä matikkameiningillä.

Tekniskassa oli todella paljon kaikenlaista, niin paljon, että emme ehtineet kaikkea käydä läpi ennen kuin oli pakko mennä jo lounaalle ja sitten kaikki olivat niin väsyneitä jo, että päätimme jättää loput näyttelyt väliin ja mennä bussipysäkille.

Kävin muiden vielä pukeutuessa vastapäisen Etnografiska museetin edustalla kuvaamassa siellä olleet kaksi itämaista patsasta. Vahtileijonat ovat alun perin Kiotosta, Japanista ja ne lahjoitti Etnografiskalle vuonna 1938 hovijalokiviseppä Karl Andersson.

Museoiden ja Kaknäs-tornille vievän tien takana oli julmetun iso nurmikenttä, jolla kulkevilla kävelyteillä oli paljon kansaa lauantaikävelyllä. Ladugårdsgärdetin takana näkyi vasemmalla Gärdet ja Hjorthagen korkealla ja oikealla metsän takana Kaknäs-torni.

Tällipaju Ladugårdsgärdetin reunalla.

Bussi 69 vei samaa reittiä kuin olimme tulleetkin eli Strandvägen-Hamngatan-Sergelin tori. Huomasimme, että Sergelin torin remontti oli ainakin osittain ohi ja tori oli jo normaalissa käytössä ilman työmaa-aitoja. Hyvä! Torilla olivat viime reissulta tutut valoeläimet eli hirviperhe. Jäimme kyydistä Klarabergsgatanilla, toiseksi viimeisellä pysäkillä, ja lähdimme kävelemään kohti Kungsholmenia.

Muut perheenjäsenet halusivat mennä tunnelbanalla T-Centralenilta perille saakka, mutta olin vakaasti päättänyt, että menemme matkan kävellen ja näin myös teimme. Menimme Klara Sjön yli pitkin Klarabergsviadukten-siltaa. Ensin katselin alas keskusrautatieaseman edustalle ja pähkäilin, josko milloinkaan osun sinne ja pääsen tutkimaan Nils Ericsonin patsasta...

Kungsholmenin puolella vastaan tuli jyrkkä rinne ja sen yläpuolelle vievät portaat.

Portaita ennen on Bolinders Plan -aukio ja sen reunalla vanhusten hoitokoti tms, jonka sisäänkäynnin ympärillä on Keisarin uudet vaatteet -veistos. Kyseessä on Sven Lundqvistin veistos Kejsarens nya kläder. Vuosilukua en vielä löytänyt intterneetin syövereistä. Sisäänkäynnin tolpassakaan ei vuosilukua mainita, vain se, että veistos on valettu Eskilstunassa taidevalimossa.

Kiipesimme ainakin 115 rappusta käsittävät Kaplanstrappan-portaat ylös Kungsklippanille. Siellä on Sven Wallanders Park, leikkipuisto ja näköalapaikka, kaupunginarkiston (Stadsarkivet) ja jyrkänteen välissä.

Tukholmassa ovat mahtavasti nimenneet näitä tällaisia pieniäkin paikkoja tuolla plan-nimityksellä. Bolinders Plan on siis pieni laattapiha sillalle kaartavan Kungsholmsgatanin ja Serafimerslasarettet-talon välissä. Wikipedia kertoo paikalla sijainneen Jean Bolinderin 1855 perustama tehdas, joka muutti Eskilstunaan vuonna 1932. Tehtaan lähdön jälkeen sekä alas Klara Sjön rannalle että Kungsklippanille ylös rakennettiin asuintaloja, jotka oli piirtänyt Sven Wallander. Arkkitehti ikuistettiin siis paikkaan nimeämällä puisto hänen mukaansa.

Arkiston eli Stadsarkivetin yläoven edustalla on Mimi, nuorta tyttöä esittävä patsas, jonka on veistänyt Gunnar Nilsson. Se on vuodelta 1967 ja omaa myös toisen nimen La petite baigneuse (Pikku kylpijä).

Näin pikaisella vilauksella Kungsklippan vaikutti erittäin upealta asuinpaikalta. Vanhat talot olivat todella hienoja ja maisemat ylhäältä ovat varmasti huikeat. Kuljimme klippanilta alas pitkin Coldinutrappania (mistä lie nimi?). En antanut vieläkään periksi, kun portaiden alapäässä oli sisäänkäynti Rådhusetin tunnelbana-asemalle. Jatkoimme siis jalkaisin matkaa.

Kungsholmens glassfabrik -jäätelötehdas ja kahvila olisivat olleet avoinna, mutta muut eivät halunneet paikallista jätskiä. Jatkoimme taas matkaa. Piperstrappor veivät meidät Piperska murenin vierelle.

Takapihalla olevan muurin syvennyksissä on antiikkisia hahmoja esittäviä rintakuvia.

Varsinainen barokkipuutarha oli suljettu talven ajaksi eikä siellä ollut kuvista nähtyjä veistoksia kuin yksi.

Vanha raatihuone eli Rådhuset oli jättimäinen talo pitkin Scheelegatania. Kun tuli Piperska parkin ja sitä reunustavan talon välistä kujaa katujen risteykseen, tuntui kuin raatihuone olisi kaatunut päälle. Kuvasin pikaisesti pääsisäänkäynnin ympärillä olleita reliefejä.

Lapset halusivat nyt vauhdikkaammin lelukauppaan, joten emme kääntyneet kohti poliisitaloja ja Kronobergsparkenia. Jatkoimme Scheelegatania kunnes tulimme Fleminggatanille. Risteyksen toisella puolella Tukholman käräjäoikeuden talo ja sen edustalla on Peter Linden veistos Riddare, tosin jalustassa lukee Ecce homo. Patsas on vuodelta 1988.

Linden veistokset ovat hienoja ja näyttävät samaan aikaan sekä nykyaikaisilta että vanhoilta.

Kun kävelin Flemaria eteenpäin, näin sisäpihalla erikoisen näköisen taideteoksen. Noas dans on Lasse Trollbergin tekemä ja vuodelta 1975. Sisäpiha kuuluu Trygg-Hansahusetille. Jälleen yksi hieno iso taideteos, joka tarvitsee nähdä kesällä, kun kaikki härpäkkeet (lue: vesielementti) ovat käytössä.

Grubbensringen-kadulle ja Grubbensparken-sisäpihalle vievää porttia vastapäätä on sisäänkäynnin yllä veistokset, jotka täydentävät HSB:n logon. Yritin saada mahdollisimman hyvän kuvan. Välillä tämän reissun aikana tuli ikävä ns. pitkää putkea, mutta toisaalta olin iloinen ettei se ollut mukana lisäämässä kannettavaa painoa.

Valurautaiset veistokset on tehnyt Bo Notini, vuonna 1910 Södertäljessä syntynyt taiteilija. Tämä työ on Notinin (k. 1975) kuuluisin veistos.

Fleminggatanin ja S:t Eriksgatanin risteyksessä on jo aamulla jo kahteen kertaan näkemämme kauppakeskus. Ehdimme lelukauppaan ajoissa ja lapset pääsivät käyttämään säästämiään taskurahoja haluamiinsa tuliaisiin. Kiersimme vähän eri reittiä lopun matkaa hotellille.

Hain iltaruokamme "kultaisilta kaarilta". Ennen kuin menin Mäkkäriin, kuljin hotellikatumme päästä päähän ja yritin löytää sinne sijoitetut patsaat. En löytänyt niitä, mutta löysin vanhan juutalaisen hautausmaan, josta lisää myöhemmin. Huomasin myös, että Tukholmassa on vielä vahvasti voimissaan pienyrittäjyys. Kaupungissa on paljon yksityisiä kioskeja, vaikka tärkeimpiä liikepaikkoja hallitseekin Pressbyrån ja myös jossain määrin amerikkalainen 7-Eleven. Suomessa kiellettyjä tupakkaa ja uhkapelejä myös mainostetaan edelleen kioskien nimissä ja julkisivukylteissä.

Ilta meni mukavasti aikaa viettäessä hotellihuoneessa. Seuraavana päivänä oli sitten vuorossa kaupungintalo eli Stadshuset. Miten siellä meni, siitä kuulette seuraavassa päivityksessä.