perjantai 30. marraskuuta 2012

Villit patsaanmetsästysviikot marraskuussa 2012 - osa 2

Kun vauhtiin on päässyt, lisää kuvia tulee liukuhihnalta. Tällä kertaa jatkoimme metsästysviikkoja sunnuntaina, kun ajoimme Sipoon kirkonkylään Nikkilään. Ajattelin, että jos paikkakunnalla on sekä vanha kivikirkko että "uudempi" tiilikirkko, on siellä pakko olla jonkinlaista sankarihautaa ja sitä myöten myös jonkinlaista sankaripatsasta. Ja sellainenhan löytyi keskiaikaisen kivikirkon pihamaalta. Sankaripatsaan on veistänyt Teuvo Suutari.


Tuosta patsaasta eikä sen veistäjästä löytynyt nopealla haulla mitään informaatiota, joten mennään eteenpäin.

Seuraavana vuorossa oli tiistainen vierailu Töölössä Talvipuutarhassa. Ensin kuvailtiin hieman puutarhan perustamiseen rahallisesti osallistuneen Julius af Lindforsin hienoa rintakuvaa, jonka on tehnyt Walter Runeberg 1900-luvun alussa.


Kaktusten, karppien ja muiden hienojen kasvien jälkeen oli vuorossa pikainen kävelyreissu puutarhan ympäri, jotta saimme muutaman kuvan kahdesta patsaasta. Upeassa säässä oli mukava kuvata Ruotsista Suomeen aikoinaan muuttaneen C.E. Sjöstrandin teos Kullervo puhuu miekalleen, vaikka jouduimmekin ottamaan kuvat aidan ulkopuolelta ja suhteellisen kaukaa, puutarhan ulko-osion ollessa jälleen talven johdosta suljettuna yleisöltä.


Puutarhan toisella puolella, rinteessä kasvaa merkkihenkilöille istutettuja tammia. Puun nimiinsä ovat saaneet Walter Runeberg, Leo Mechelin, J.V. Snellman sekä Jean Sibelius. Kaikkia näitä valvoo rinteen yläpuolella Henrik C. Borgströmin rintakuva, sekin Runebergin käsialaa.



Keskiviikkona oli tarkoitus mennä Helsinkiin, allekirjoittaneelle oli varattuna hiustenleikkuuaika Liisankadulla sijaitsevaan parturiliikkeeseen. Mainio olikin tämä frisyyrinhuoltopaikka kaikin puolin, siitä ehkä tarkemmin toisessa blogissani.

Päivä valkeni varsin harmaana ja lunta oli tosiaan satanut hieman edellisen illan ja yön aikana. Aamiaisen jälkeen puimme ja lähdimme bussilla kohti keskustaa. Menimme ensin tsekkaamaan Stockan perinteisen jouluikkunan, josta Simo löysikin vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää. Sitten lähdimme kulkemaan Aleksia pitkin kohti Suurtoria. Matkan varrelta löytyi ainakin Aleksi 13 -vaateliikkeen oven yläpuolella olevat Robert Stigellin hienot Kehruu ja Metsästys -patsaat.


Senaatintorilla kuvasimme jälleen kerran Aleksanteri II:n huikean muistomerkin, jonka siis Walter Runeberg on veistänyt, mutta tarina kertoo paljon mielenkiintoista tämän monumentin syntyvaiheista. Niistä lisää Runebergin omassa (vielä työn alla olevassa) osiossa.


Snellman, Mechelin ja Säätytalon julkisivufriisi Aleksanteri I ja 1809 valtiopäivistä saivat uuden mahdollisuuden päivänvalossa. Ensin räpsin kuvat Emil Wikströmin aivan mielettömän hienosta ja yksityiskohtaisesta valtiopäiväteoksesta. Taiteilijakodeista kertovassa kirjassa kerrotaan, että Wikströmin ateljeekoti Visavuori lähellä Valkeakoskea paloi tämän teoksen työstövaiheessa ja taiteilija joutui aloittamaan työnsä alusta. Ei ollut helppoa tuohon aikaan näiden hommien tekeminen. Saattoi mökki ja mammona kärähtää hetkenä minä hyvänsä.


Valtiomies Snellmanista tuli nyt saatua paremmat kuvat. Wikströmin teoksessa ukko pönöttää jakkarallaan samaan tapaan kuin yhdessä maailman kuuluisimmista patsaista, eli Washington DC:ssä sijaitsevassa Abraham Lincolnin patsaassa.


Leo Mechelinistä yritin ottaa vielä muutaman paremman päivänvalokuvan, mutta tarkennus meni mönkään.


Kansallisarkiston katolla, edellämainittujen patsaiden välittömässä läheisyydessä seisovat Kolme geniusta, alun perin C.E. Sjöstrandin teos, mutta toisen maailmansodan pommituksista kärsineen taideteoksen veisti hiekkakivestä uudelleen Johannes Haapasalo.


Päivän päätteeksi kuljimme kotimatkan Hakaniemen metroaseman kautta ja sieltähän löytyi Aimo Tukiaisen hieno Torielämää-reliefi, josta lisäinfoa Tukiaisen omassa osiossa.


Siinäpä ne tällä kertaa. Marraskuu on päätöksessään näillä näppäimillä ja alkaa joulukuu. Talviaikaan on vähän päivänvaloa tarjolla eli patsaiden kuvaaminen on hankalaa. Asiaa ei myöskään auta se, että lumiseen aikaan patsaat tuppaavat olemaan lumen peitossa - ainakin osittain. Uusia kuvia ei siis välttämättä ole tulossa, mutta jokunen patsasmaakarin osioiden lisäys varmasti tulee lähiaikoina.


1 kommentti:

  1. Äläs kuule nyt yhtään väitä, etteikö lisää kuvia ole tulossa. Innokkaat fanisi niitä odottavat eivätkä jaksa kevääseen asti odotella. :)

    Tähän viikkoon kuului monta huikeaa patsasta. Huimin teos (varmaan koko Suomessa) on tuo Säätytalon pääty. Harmi, että se on niin korkealla, ettei yksityiskohtia pääse näkemään omin silmin lähempää.

    Metsästys jatkukoon!

    VastaaPoista