Normaalien aamutoimien jälkeen pakkasimme tavarat ja kello yhdentoista aikaan lähdimme ulos hotellista. Satoi tihkua. Vein kaikki tyhjät pullomme (mm. julmustia ja jaffaa) lähikauppaan ja tulin innoissani rahojen kanssa ulos. Ilmeistä päätellen olin unohtanut jotain? Matkaevääthän ne olivat unohtuneet. Takaisin siis kauppaan.
Kävelimme tuttua puistokatua pitkin Lumabrygganille. Matkalla bongasin sitten toisen Gråtande stenar -veistoskokonaisuuden. Tekijänähän oli Pål Svensson.
Menimme Apatébronia pitkin Sickla Kanalin yli. Pojat pelasivat Pokemonia ja tytöt bongailivat ja kuvailivat lintuja. Haikaraa ei näkynyt. Nokikanat, sinisorsat ja naurulokit seurasivat meitä. Sitten haikara lennähti ihan pääni vierestä ja asettui laiturille. Lintu oli ollut lahdenpohjukan toisessa nurkkauksessa.
Kävelimme aina Henriksdalbrygganille asti ja nousimme lossin kyytiin. Ajoimme täyden kolmiokierroksen ennen kuin nousimme pois Söderin puolella Barnängsbrygganilla. Siitä menimme tuttua kävelyreittiä Danviksbron alitse Masthamnenille ja siitä laivaterminaaliin. Terminaalissa oli vapaa lokero tarjolla, joten isot pakaasit päätyivät sinne säilöön ja pääsimme lähtemään huoletta viettämään viimeistä Ruotsin-päivää.
Huomasimme, että matkalipuissa oli vielä puhtia, joten päätimme huristella keskustaan bussilla. Terminaalin parkkipaikan nurkassa olevat portaat eivät olleet käytössä, joten Londonviaduktenille piti kulkea yhden vanhan talon takaa kulkevaa kävelytietä, samaa tietä pääsee Fåfänganin näköalakukkulalle.
Siinä tietä kulkiessamme katsoin ylös puuhun ja siinä nökötti oksalla ruokailemassa kanahaukka! Hetken fogeli poseerasi meidän monille kameroille, kunnes kyllästyi ja lehahti lentoon ja häipyi Fåfänganin taakse. Me jatkoimme bussipysäkille. Bussi tuli pian ja pääsimme saman 53-linjan reitin toiseen suuntaan kuin muutama päivä aikaisemmin.
Jäimme pois Norrmalmin puolella, Tegelbackenin pysäkillä. Piti löytää lounaspaikka. Bussipysäkin nurkalla, Rödbodtorgetilla, oli Carl Rothlinin vuonna 1974 kivipatsas Envig.
Lähellä olevan virastotalon edustalla oli suikeroveistos. Sitä kuvatessa oven luona seisova vartija tuli esittämään pyynnön, etten kuvaisi suoraan edestä vaan vinottain. Joku salaisuushomma siellä talossa sisällä, onhan kyseessä kuitenkin Ruotsin valtiovarainministeriö.
Veistoksen on tehnyt Eva Hild ja se on nimeltään Binär. Vuosiluku on 2012.
Binääriltä jatkoimme keskustaan päin ja päätimme kulkea Gallerian-kauppakeskuksen läpi. Aikamoinen paikka kertakaikkiaan. Erityisesti tykkäsin kahvilasta, joka oli auditoriomainen: penkit olivat monessa tasossa ja ylimmässä kerroksessa oli tiski. Ostoskeskus oli muutenkin todella iso, tosin ei siellä itselle mitään mielenkiintoista ostettavaa tai edes katsottavaa ollut.
Sieltä ei havittelemaan hampurilaisbaaria löytynyt, ei tietenkään, koska kyseinen paikka sijaitsee naapurikadun varrella. Pääsimme siellä kokeilemaan ensimmäistä kertaa itsepalvelunäyttöruutua, jonka kautta tilattiin pöperöt tiskille. Söimme kaikessa rauhassa, kunnes tajusimme, että jos haluamme ehtiä Djurgårdeniin vievän Emelie-paatin kyytiin, oli pakko kiiruhtaa Nybroplanin laiturille.
Västra Trädgårdsgatanin sivukadulla, jota pitkin menimme Kungsanille, oli jättimäinen lumikinos. Sinne olivat kipanneet kaikki lähikatujen lumet sekä ne lumet, jotka oli aurattu luistinradalta. Rata oli pullollaan luistelijoita. Menimme Kungsanin poikki, pikkukatua pitkin Berzelii Parkiin. Aikaa ei ollut pidempään ihailuun, mutta näimme Berzeliuksen patsaan, Millesin veistämät karhut sekä isot valohirvet.
Emelie tuli ja poimi meidät kyytiin. Huomasimme, että kesällä meitä auttanut nainen oli jälleen työvuorossa. Tällä kertaa Emelie asettui Djurgårdenin puolella Gröna Lundin laituriin, kesällä olimme jääneet pois Vasa-museon laiturilla.
Oli jo pimeää, kun kävelimme Liljevalchsin taidemuseon ja Vikingalivin ohi Vasa-museoon. Siellä katselimme nyt jo tuttuja samoja juttuja kuin kesällä, kävimme tietty märssykorissakin. Näimme ja huomasimme myös uusia juttuja.
Loppuillan kävelyistä ja patsaista sitten seuraavassa päivityksessä.
Lähteet: Wikipedia
En muistanutkaan, että tuo Binär oli noin ihana. Pehmeä ja kiemurainen. Ehkä jännitin liikaa, kun nainen tuli sanomaan, ettei saa kuvata. Salamyhkäistä... Mahtava ilta oli tuokin.
VastaaPoistaJos nähtiin paljon patsaita, niin todella mukavasti myös erilaisia lintuja.