lauantai 15. elokuuta 2015

Kesäloman viimeinen mökkireissu ja läjä patsaita, osa 2

Ja näin jatko-osaa pukkaa. Yleensä niissä on enemmän mättöä ja vähemmän oikeaa sisältöä. Mitenköhän on tämän päivityksen laita? Pidemmittä jorinoitta suoraan asiaan, vassokuu!

Mökkireissun kotimatka aloitettiin Haminan keskustasta. Kävimme viemässä lankomiehen silmätipat Satamakadun jääkaappiin ja lähdimme sitten kohti Tamperetta. Ensin kuitenkin poikkesimme Haminan sairaalalla, koska Mäntlahden hollantilaissyntyinen kuvataiteilija Herman oli siellä olevasta hitsaustyöstä allekirjoittanutt informoinut. Tosiaan, ensiavun edustalla seisoo tutunnäköinen lintu. Sitä ei kuitenkaan ole Haukkavaaran Veikko tehnyt, vaan Haaralan Veikko. Jälkimmäisestä ei ole mitään tietoa internetissä, joten voisiko kyseessä olla kuitenkin Haukkiksen Veka? Ja onko se Ankkalammen lintutyö saman miehen käsialaa? Vai naisen? Hmmm...



Hieno on joka tapauksessa tämäkin teos. Sen kuvattuamme lähdimme kohti moottoritietä ja suht lähellä sairaalaa bongasin omakotitalon pihamaalta läjän lintuveistoksia. Liekö samaisen Haaralan kotipiha? Nappasin pikaisen salakuvan ja sitten jatkoimme matkaa.



Ajoimme uutta moottoritietä aina tuttuun kuutostien risteykseen Koskenkylään ja siitä lähdimme pohjoiseen kohti Myrskylää. Paikallisia kuuluisuuksia emme nähneet, mutta pidimme juomatauon Lasse Virenin patsaan viereisessä puistikossa. Terho Sakki on patsaan veistänyt ja samanlainen on Helsingin Kisahallin edustalla. Siitä lisää Urheiluaiheiset patsaat -osiossa täällä.



Täällä YLE:n juttu ja video patsaan julkistustilaisuudesta Helsingissä.

Myrskylän kirkkomaalla on Sulo Mäkelän sankaripatsas, mutta sitä emme tällä kertaa ihastelleet vaan kävimme tien toisella puolella olevalla hautausmaalla kuvaamassa Pentti Papinahon veistosta Karjalaan jääneiden muistoksi.



Ei mitenkään erityisen vavahduttava teos, mutta ajaa asiansa erittäin hyvin.

Myrskylästä matka jatkui Orimattilaan, jossa jatkui kotimatkan veistäjähenkilöksi nousseen Papinahon veistosten metsästys. Kurvasin keskustaan, joka oli pullollaan väkeä. Kylällä oli markkinat ja se yhdessä aurinkoisen sään kanssa oli saanut porukan liikkeelle. Parkkipaikka oli kiven alla, mutta onneksi bongasin kaupungintalon takana vapaita paikkoja. Ei muuta kuin Volvo sinne ja kipin kapin lähialueella sijaitsevia patsaita tutkailemaan. Ensin kuvasin Papinahon veistämän Orimattilan varsat -monumentin, joka on vuodelta 1976.




Tässä teoksessa on vahvasti sama meininki kuin Lahdessa olevassa Hakkapeliittain paluu -teoksessa (1975), josta kerroin taannoisessa raportissa, jonka voi lukea täältä! En ole Lappeenrannassa vieraillut vuosikausiin, enkä ole siellä olevaa Rakuunapatsasta (1982) nähnyt, mutta kuvien perusteella siinäkin on sama idea ollut käytössä.

Kaupungintalon toisella puolella, talon seinässä on Papinahon vuonna 1959 tekemä Orimattilan kunnanvakuuna.



Kaupungintalon edustalla olevassa puistikossa on orimattilalaissyntyisen J.H. Erkon muistopatsas, jonka on veistänyt Aukusti Veuro. Tuosta ylläolevasta linkistä löytyvästä tekstistä voi lukea Lahdessa sijaitsevasta Erkon patsaasta. Laitetaan se linkki vielä, eli tästä klikkaamalla.





Tykkään paljon tuollaisista patsaista, missä on muitakin hahmoja kuin se, jota patsaalla kunnioitetaan. Kuten viime aikoina nähdyistä Uno Cygnaeuksen patsas Jyväskylässä ja tietenkin helsinkiläiset Runebergin ja Aleksanteri II:n patsaat.

Kävin Orimattilan paikallisesta pitseriasta hakemassa pari matkaevästä ja sitten lähdimme kohti sopivaa retkipaikkaa. Ajoimme kohti Lahtea, ei mitään. Emme halunneet pysähtyä Lahteen, vaikka siellä olisi mukaviakin paikkoja ollut puistoissa ja järven rannoilla, joten jatkoimme matkaa kohti kotia. Kyllähän nyt sitten siinä Hollolan jälkeen joku sopiva löytyy. Ei mitään sopivaa. Lapset nukahtivat takapenkille, joten posotin menemään, kunnes olimme jo lähellä Pälkänettä. Päätimme mennä Aapiskukkoon syömään ja viettämään viimeistä taukoa ennen kotia. Näin ollen orimattilalaiset pitsat matkustivat aina kotiin saakka ja ne syötiin vasta iltapalaksi.

Tämän enempää ei tälle reissulle patsaita siunaantunut, hieman verotti se ruokapaikan löytymisen hankaluus sekä kuuma auringonpaiste, jota oli jo monta tuntia autossa istuen (ilmastointi edelleen rikki) nautittu.

4 kommenttia:

  1. Vieläkö on villihevosia... Hevospatsaat toimivat aina. Tosin tuossa vaakunassa oleva viikate on aika hurja. Hieman harmittaa nuo Haminan teokset, joista ei löydy mistään tietoa.

    VastaaPoista
  2. Isäni sai Veikko Haaralan viulunsoittaja-patsaan 50-vuotislahjaksi vuonna 1978. Muutaman vaiheen jälkeen viulunsoittaja muutti tänään meille ja kun en muista, mitä vanhempani aikanaan Haaralasta puhuivat, yritin googlettaa (ja päädyin blogiisi). Voin olla väärässä, mutta muistelen Haaralan olleen töissä Summan paperitehtaalla, jossa myös isäni tuolloin oli töissä. Selvittelen vähän asiaa. - Elina Harjama

    VastaaPoista
  3. Löysin isäni leikekirjasta uutisen Veikko Haaralan kuolemasta. Hän oli syntynyt 11.10.1930 Raahessa ja kuoli marraskuun puolivälissä 1982 Haminassa, jossa asui vuodesta 1957. Haarala oli ammatiltaan koneasentaja ja hän oli töissä Enso-Gutzeitin Summan tehtaalla

    Haarala oli Haminan kulttuurilautakunnan ja kuvataidetoimikunnan jäsen. Hän kuului myös Haminan Taideseuran johtokuntaan.

    Ankkalammella oleva työ on myös Haaralan.

    - Elina Harjama

    VastaaPoista
  4. Kiitos Elmu tiedosta, välitän tiedot myös eteenpäin.

    VastaaPoista