Kesän viimeinen mökkireissu ja läjä patsaita, osa 1

Lähdimme vielä kerran tänä kesänä Haminaan mökille. Tällä kertaa emme syöneet eväitä Matinsaaressa. Syitä oli kaksi: ensimmäinen oli tietenkin se, että Pyynikintorin liha oli sulkenut ovensa eikä tuttuja eväitä ollut saatavilla ja toinen se, että koko kesän jatkunut Volvon korjausprojekti oli edennyt toistaiseksi toivottavasti viimeiseen etappiinsa eli takajarrujen fiksaukseen. Olin hakenut Motonetistä tarvittavat kilkkeet mukaan ja soitin netistä löydettyihin puhelinnumeroihin saadakseni matkan varrelle Vääksyyn korjausajan. Sellainen onnistuikin, tosin muutaman kilometrin päähän Vääksyn kanavasta ja mielenkiintoisista matkailukohteista.

Kello oli herättämässä aikaisin perjantaiaamuna ja kun klo 7 aikaan ikkunaremonttimiehet soittivat ovikelloa valmiina käymään hommiin, olimme mekin likimain valmiita lähtemään kohti kaakkoa. Perillä Vääksyssä olimme hieman yhdeksän jälkeen. Korjaamo oli nimeltään Kurren paja ja itse pääjehu kehoitti viemään perheen kanavan luo aikaa tappamaan ja tuomaan kotteron sitten pajalle. Haimme aamupalatarvikkeet kaupasta ja sitten kanavalle. Sen jälkeen ajoin takaisin keskellä metsää sijaitsevalle korjaamolle. Sain sieltä lainaksi suht romun maastopyörän, jolla poljin keskustaan. Matka sujui vauhdikkaasti, ilman ongelmia. Tosin vaihteet olivat hieman keljut, mutta nopeasti niihinkin tottui.

Löysin kolmikon kanavan pohjoispuolelta sijaitsevalta pieneltä uimarannalta. Hieman murua rinnan alle ja lasten lutraamista tovin verran. Ihmeteltiin, kuinka kovaa jotkut moottoriveneillään hurjastelevat. Lähdettiin sitten kohti kanavaa. Otin pojan ensi kertaa keskitangolle kyytiin ja ajoimme hissun kissun majakkaravintolalle. Siellä keksin, että nyt on sopiva hetki harjoitella tikanheittoa ja hyvinhän se viisivuotiaalta sujui.

Naisväen saavuttua paikalle ihastelimme kanavan maisemia ja vilkutimme läpikulkeneella paatilla matkustaneille. Ajattelin näyttää poitsulle (ja muillekin), miten hienosti sillä maastopyörällä pääsee hyppäämään edessä olleen nyppylän avulla. Kunnon lähtöpolkaisu ja menoksi! Tai siis se polkaisu onnistui liiankin hyvin, ketjut pamahtivat nätisti poikki. Pientä sadattelua ja pähkäilyä. Ei muuta kuin taluttamaan ja ketjut roikkumaan keskitangolle. Paria minuuttia myöhemmin Kurre soitti auton olevan kunnossa. Onneksi palvelu oli niin loistavaa, että Kurre kavereineen toi Volvon kalastusmuseon pihaan ja ottivat ketjuttoman fillarin amerikanpakettiautonsa kyytiin.

Rahan vaihdettua omistajaa päiviteltiin maailman pienuutta: Kurre oli ollut Haminassa armeijan spadena vuonna 1975, eli allekirjoittaneen syntymävuonna. Ja korjaajakumppanikin oli asunut aikoinaan tovin Husulassa. Hauska yhteensattuma.

Tämän jälkeen päästiin vihdoin patsaita metsästämään. Tai eihän tässä ensimmäisessä ollut juurikaan metsästämistä, se oli suoritettu jo edellisellä Vääksyn-kerralla. Nyt vain poimittiin hedelmät eli tässä tulee uistinkeisari Lauri Rapalan muistopatsas, jonka on veistänyt Toivo Pelkonen ja se on julkistettu v. 1989:

Komea on lohi äijän sylissä. Hieman on Laurissa myös samoja piirteitä kuin Kirk Douglasissa. Tällaisen patsaaseen liittyvän tekstinpätkän löysin netistä:

"Patsas on graniittijalustalla oleva valettu patsas, joka kuvaa Lauri Rapalaa pitämässä saamaansa kalaa. Hänet on puettu kalamieheksi, koska hän piti itseään nimenomaan kalamiehenä. Patsaan on tehnyt Toivo Pelkonen (1989)"

Vääksystä lähdettiin jatkamaan matkaa. Hetken harkitsin pysähtymistä Vierumäen urheiluopiston tiluksille Tahko Pihkalan patsasta kuvaamaan, mutta jätin väliin. Muu perhe oli juuri nukahtanut päiväunille ja kaatosade iski juuri tällä hetkellä. Ei hotsittanut mennä Helsingin patsaan kopiota kuvaamaan. Joskus toiste sitten.

Menomatkan muut patsaat löytyivät Kouvolasta, tarkemmin ottaen Kuusankoskelta. En ollut koskaan aiemmin kyseisessä "kaupunginosassa" käynyt, joten kivahan sitä oli sinne huristella, ohitettiin Voikkaan kohdalla legendaarisen Sami Hyypiän nimeä kantava futishalli. Kurvailtiin keskustaan, mutta haluttuja patsaita ei löytynyt. Googlemapsin avulla löysimme ensimmäisen, Wäinö Aaltosen veistämän jättimäisen sankaripatsaan, nimeltään Läpi tulen.

Kouvolan nettisivuilta:

"Läpi tulen -patsas paljastettiin Kuusankoskella 28.9.1958 talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden Kymin Osakeyhtiön palveluksessa olleiden muistoksi. Tilaisuudessa juhlapuheen piti Kymin Oy:n hallituksen puheenjohtaja, varatuomari C.J. Ehrnrooth. Patsas esittää nuorukaista, joka pidättävin askelin, luja ilme kasvoillaan astuu läpi sodan liekkien. Jalustaan on hakattu teksti Pro Patria sekä vuosiluvut 1939-1944. Veistoksen monumentaalisuutta tehostaa taustalla sijaitseva toista metriä korkea liuskakivipäällysteinen muuri."

Aika perinteistä Aaltosta tämäkin. Kokoa piisaa, varpaat ovat nyrkin kokoiset. Sijainti on hienolla paikalla, taustalla vanhoja rakennuksia ja Steiner-koulu hulppeassa vanhassa kivikartanossa. Patsas katsoo toiseen puistoon.

Nyt näitä kuvia tutkiessani ja Kouvolan nettisivuja lukiessani huomasin, että olin ottanut Kouvolan Vapaudenpatsaasta jo kuvan, vahingossa. Se sijaitsee tuon em. koulun pihamaalla. Tässä siitä yksi sattumalta ottamani kuva.

Kouvolan nettisivuilta:

"Suunnitellut Eric O.W. Ehrström. Paikka Kymiyhtiön ammattikoulun kenttä. Kuusankosken muistomerkeistä vanhin on Kymiyhtiön ammattikoulun kentällä 1933 paljastettu ns. Vapaudenpatsas. Patsas muodostaa yhdessä ammattikoulun juhlasalin kanssa kokonaisuuden vuoden 1918 sodan ja maamme itsenäistymisen muistoksi. Aloitteen Vapaudenpatsaan pystyttämisestä teki Kuusankosken Rintamamiesyhdistys."

Aaltosen jälkeen piti löytää vielä Matti Hauptin teos Tukinuittaja, toiselta nimeltään Koskenlaskija. Yhden harhaanajon jälkeen patsas löytyi ja kirmasin kummulle kuvaamaan taiteilun. Matti Hauptille pitäisi tehdä kyllä oma osionsa, sen verran hienoja patsaita on mies tehnyt!

Kouvolan nettisivuilta:

"Kuvanveistäjä Matti Hauptin pronssinen Tukinuittaja -patsas paljastettiin Kuusankoskella 16.9.1972. Kymin Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mika Tiivola luovutti veistoksen Kuusankosken kauppalalle yhtiön juhlavuoden lahjana. Tukinuittaja sijaitsee puistoalueella, jonka yhtiö lahjoitti kauppalalle Kuusankosken kunnallisen itsenäistymisen 50-vuotisjuhlavuonna 1971."

Onnistuneen metsästyksen jälkeen ajoimme Kouvolan keskustaan päin, ohi jättimäisten tehdasalueiden. Kävimme mäkkärissä syömässä ja koska kello alkoi olla jo aika paljon, päätimme jättää Kouvolan keskustan patsaat odottamaan parempaa kuvailukertaa ja siirryimme Kouvola-Kotka-tielle nro 15. Tuon tien päässä lähdimme moottoritietä kohti Haminaa ja koska tienumerot olivat hieman hämäävät, jatkoin matkaa moottoritietä kohti Lappeenrantaa ja Pietaria. Päätimme sitten ajaa uuden tienpätkän toiseen päähän ja sieltä sitten vanhaa tietä takaisin Haminan keskustaan. Aika karua maisemaa on tarjolla eikä pitkään aikaan ole mahdollisuutta päästä tieltä pois, jos vaikka ajaa liittymästä ohi niin pitkä kiekka tulee.

Haminassa nappasin uudet kuvat Pesäpalloilija-patsaasta, joka on aiemmin esitelty Urheiluaiheisten patsaiden osiossa. Kuvat otin jännittävän ja tiukan Ykköspesismatsin jälkeen. Sunnuntaina kävimme Rampsinkarilla uimassa ja päätin poiketa Pelleä moikkaamassa. Samalla otin pari uutta kuvaa ja lisäsin Pelle Miljoonan patsaan uuteen osioon Instagramin puolelle, sieltä löytyvät Patsaanmetsästäjän saalistukset näppärästi hashtagin #patsaanmetsastaja alta. Check it out!

Haminan keskustassa on vallien keskellä mainio Kesäpuisto, jonka reunalla on Ankkalampi. Lammen rannalla on iso myllynkivi, joka on historiallisesti merkittävä. Lammen keskellä on suihkukaivoveistos, joka on hitsaamalla tehty ja jossa on kaksi lintua. Kukakohan sen olisi voinut tehdä? Netistä kun etsii, ei tietoa löydy. Veikko Haukkavaara, josta julkaisin loppuvuodesta 2014 kolme päivitystä (täällä, täällä ja täällä), ei liene tekijä vaikka miehellä kaksi julkista taideteosta Haminassa onkin.

Kävimme yhtenä päivänä Virojoella kaupassa ja ajoimme pitkästä aikaa Virojoen kirkolle. Kävin ihailemassa ja kuvaamassa Sulo Mäkelän sinne 1950-luvulla tekemän sankaripatsaan. Tuosta patsaasta lisää kuvia ja infoa Sulon omassa osiossa täällä!

Koska tämä teksti kuvineen on jo niin tuhottoman pitkä, jaan raportin jälleen kahteen osaan. Kotimatkan patsaat sitten seuraavassa osassa.