Kotkan poikii (ja ukkoja) ilman siipii, osa 2

Kotkan patsaskierros jatkuu...

Saavuin veistosbulevardin eli Keskuskadun lehmusbulevardin keskikohdalle. Siinä portaiden yläpäässä seisoo Tapio Junnon veistos Aurinkoon katsoja vuodelta 2001.

Nousin yhdet portaat Mariankadulle ja siirryin Seurakuntakeskuksen kulmalle, josta löytyi Heikki Häiväojan graniittinen seinäreliefi Ylösnousemus vuodelta 1969.

Palasin takaisin Keskuskadun bulevardille ja lähdin katua lounaaseen päin. Ensimmäisenä vastaan tuli Kain Tapperin vuodelta 2004 oleva veistos Pylväs.

Siitä pari metriä eteenpäin oli Olavi Lanun vuodelta 2003 oleva Lepäävä pajutyttö -veistos.

Palasin samoille portaille ja laskeuduin hetkeksi toiselle puolelle Keskuskatua. Siellä, talon seinässä on mainio Tommi Toijan teos Tuulen viemää, vuodelta 2011.

Hannu Sirénin veistos Varjo on valmistunut 1984, mutta sijoitettu paikalleen 30 vuotta myöhemmin 2014.

Markku Hirvelän veistos Yökulkijat on vuodelta 2007. Sibeliuspuiston nurkalle sijoitetussa veistoksessa on kaksi keskeltä halkaistua ilvestä, jotka ovat matkalla eri suuntiin. Hieno eläinveistos tämä.

Sitten oli vuorossa se, jota eniten odotin. Jussi Mäntysen suihkukaivoveistos Kotkat, joka oli joitakin vuosia sitten remontissa ja oli puhetta, ettei sen yhteyteen välttämättä enää tulisi suihkuavaa vettä. Onneksi ne jäivät vain puheiksi ja kun ilmakin oli mitä parhaimman kesäinen ja aurinkoinen, sain juuri sellaisessa maisemassa olevat kuvat teoksesta kuin halusinkin.

Mäntysen veistos on vuodelta 1955. Toiselta nimeltään myös Merikotkat. Vuotta aiemmin samainen veistos pystytettiin Turkuun, Kauppakorkean edustalle. Seuraavalla Turun-reissulla pitää käydä niillä nurkilla.

Keskuskadun varrella, Sibeliuspuiston kupeessa on Matti Nurmisen veistos Vaikea portti (ahdas portti). Se on vuodelta 2002.

Kauppakeskus Pasaatin sisäänkäynnin sisäpuolella on Anneli Sipiläisen teos Äiti maan lapset. Siinä on käytetty materiaalina puuta ja pronssia. Veistos on vuodelta 2011.

Ortodoksisen kirkon puistosta löysin Maria Purpurin muistopatsaan. Juta Eskelin veistämä patsas on vuodelta 1999. Krimin sodan aikaan 1855 englantilaiset tulittivat Kotkaa ja tuhosivat Ruotsinsalmen linnoituksen. Englantilaiset myös rynnivät ympäri Kotkansaarta ja tuhosivat kaikki julkiset rakennukset. Maria Purpur, yli satavuotias everstinna ei suostunut lähtemään kodistaan ja hänen ansiostaan Pyhän Nikolaoksen kirkko säilyi vahingoittumattomana.

Vähän matkaa eteenpäin puistossa on uudempi teos, Kotkan kilpi, jonka on veistänyt Pekka Pitkänen ja teos on vuodelta 2018.

Laakealla luonnonkalliolla seisoo puolestaan Elämän tanssi, vuodelta 2015 oleva Virpi Kanto -nimisen taiteilijan tekemä veistos.

Kävelin Ruotsinsalmenkatua kohti keskustaa ja ohitin kaupunginteatterin. Siinä jäi jostain syystä kuvaamatta ja tutkimatta Olavi Mantereen vuodelta 2005 oleva Ovidiuksen tanssi. Samalla nyt muistin, että matkalla Palotorninvuoren puistoon ohitin Tapio Sinisalon sinisen teoksen Tuliportaat. Taisin luulla sitä vain siniseksi maalatuksi ilmastointiputkeksi tai vastaavaksi. Hups.

Tässä vaiheessa siirryin viihteelle ja patsasbongailu jäi tauolle hetkeksi. Sunnuntaina olisi hetkinen aikaa ennen kotimatkan alkua käydä bongaamassa loput suunnitelmassa olleet veistokset Kotkassa. Siitä lisää seuraavassa osassa.