Käsillä luotu maailma – Heikki Varjan näyttely, osa 2

Heikki Varjan näyttelyn raportti jatkuu.

Kapusimme portaat ylös. Kakkoskerroksessa oli monen monta pronssiin valettua pienoisveistosta. Muotokuviakin löytyi. Heti portaiden yläpäässä oli elämän perusjuttuja huumorillakin kuvaavia veistoksia. Seuraavissa kuvissa vasemmalta: Vilu (1979), Vedenkantaja (1983) ja Iltakeinu (1974).

Peremmältä kakkoskerroksen olotilasta, vihreiden kasvien luota, löytyi urheiluaiheisia veistoksia. Varja teki useita veistoksia kiertopalkinnoiksi, mm. Mäntsälän Urheilijoille. Ensimmäisenä Nyrkkeilijä (1976), sitten Kuulantyöntäjä (1947), Juoksijat (1976) ja Aamuvoimistelu (1976)

Kakkoskerroksessa olleista veistoksista yksi mielenkiintoisimmista oli tietenkin Onnimanni (1976). Se innoitti taiteenihailijat luettelemaan värssyä ulkomuistista. Ihan hyvin muistettiin. Myös Kylänkävijää (1983) tutkittiin hartaasti. Päässä olevan hatun johdosta ehdotin malliksi Tuu-tikkiä, mutta näin ei ollut asian laita.

Ylimmässä kerroksessa oli useita pienoisveistoksia ja muotokuvia. Heti portaiden yläpäässä vastaan katsoi Varjan yli vuosikymmenen työstämä pääkuva oppi-isästään Wäinö Aaltosesta (1954-68). Työn nimi on yksinkertaisesti Väiski.

Heikki Varja oli Aaltosen avustajana vuosina 1947-50. Jalustoilta löytyi myös Aaltosesta tehty kokovartalokuva, nimeltään Seisova Väiski. Se on vuodelta 1954. Varja teki nämä ilman mallia, omien vahvojen muistikuviensa perusteella.

Sivuhuoneessa oli mitaleja, julkisten veistosten pienoismalleja sekä tv-ruutu, johon paikalle saapunut Heikin poika Olli laittoi pyörimään näyttelyyn tarkoitetun videon, jossa näkyy Heikin tekemien julkisten teosten kuvia Mäntsälästä ja muualta Suomesta.

Siellä oli myös Varjan ensimmäisiin veistoksiin lukeutuva puinen Hevonen, vuosimallia 1934. Aika hyvin tosiaan on 16-vuotiaalla ollut hevosen muotokieli hallussa.

Keinussa (1976) ja Istuva nainen (1946):

Palkintojen (mm. Tampereen Teatterikesän vuosipalkinto Thalia, 1978) ja muistomerkkiluonnosten lisäksi sivuhuoneessa oli seinällä reliefi Luokkakokous. Se on vuodelta 1952. Sen tilasi professori Lauri Keso. Siinä on kuvattuna tamperelaisen Rellun oppilaita yhdessä opettajansa, nobelkirjailija F.E. Sillanpään kanssa. Taata kuvassa eturivissä toinen vasemmalta. Keso hänen oikealla puolellaan.

Ystäviä ja kunnanmiehiä oli myös kuvattu pienoisveistosmuotoon. Tauno Rautavesi (1963), Aake Eerola (1971) ja Kalle Flyttström (1960) saivat Varjalta varsin hupaisat muotokuvat. Eerola oli paikallinen urheilumies ja kunnallispoliitikko. Flyttströmin toimena oli eläintentäyttö eli preparaatio. Hänen vaimonsa oli myös Varjan vaimon opettajakollega.

Varjan hyviä ystäviä oli myös Enska eli rakennusmestari Ensio Kohonen, josta Varja teki rintakuvan vuonna 1971. Kohonen puolestaan maalasi samaan aikaan Varjasta muotokuvan. Kaksikko kuului vuodesta 1955 alkaen pitäjän ammattitaiteilijoiden ja harrastajien yhteiseen yhdistykseen ja tekivät vuonna 1968 Mäntsälän maatalousnäyttelyyn pääporttiluonnoksen.

Kolmoskerroksen pienoisveistoksista mainittakoon nämä muutaman pariskuntateokset. Avio-onnea vuodelta 1983 lienee omaelämäkerrallinen. Lisäksi näytillä olivat mm. Kaksin (1983), Kosinta (1983) ja Sovinto (1964).

Alhaalla oikealla olevat muotokuvat esittävät Jorma ja Liisa Väänästä. Jorma oli Heikin lapsuudenystäviä Tampereelta. Pariskunnan pojat lahjoittivat vanhempiensa muotokuvat Mäntsälän kunnalle vuonna 2018. Paikallislehden jutun aiheesta voit lukea tämän linkin takaa.

Yläkerrassa oli myös muita muotokuvia. Hauskoja kuvia ovat veistokset Varjan lapsista ja koirasta. Ensin ovat Pikku-Olli (1961) ja Pikku-enkeli (1961). Ollin kaksoisveli kuoli synnytyksessä. Isä-Heikki ikuisti kuolleen pienokaisen ensin kuolinnaamioon ja sitten tähän veistokseen. Toisella rivillä kuvissa Juokseva Annu (1952), Kaatuva Olli (1961) ja Assu (1973).

Vaimonsa Marjatan Heikki Varja ikuisti pronssiin vuosien aikana useasti - tai ainakin kolmasti. Tästä seuraavasta kuvasta voi katsoa, miten rouva Varja ikääntyi upeasti vuosien 1964 ja 1984 välisenä aikana.

Tuulispää (1967) oli mielenkiintoinen. Lähtiessämme alaspäin pysähdyimme tämän kohdalle ja Olli kertoi veistoksen syntyhistoriasta. Vaikka kuulin, miten veistos on valettu, en silti oikein ymmärrä miten se varsinaisesti tapahtui.

Palasimme sitten kakkoskerrokseen ja menimme takapihalle, jossa oli viisi patsasta. Niistä kerron lisää seuraavassa päivityksessä. Siellä luvassa myös juttua Mäntsälän julkisista taideteoksista.