Käsillä luotu maailma – Heikki Varjan näyttely, osa 3

Heikki Varjan näyttelyn raportointi on edennyt jo kolmanteen osaan. Aiemmin olimme tutustuneet kolmessa kerroksessa olleisiin veistoksiin ja saaneet oppaaksemme Heikki ja Marjatta Varjan pojan Ollin, joka kertoi meille varsinkin kolmoskerroksen pikkuhuoneessa olleista teoksista.

Kakkoskerroksesta pääsi takapihalle, jonne oli siis pystytetty jalustoille kuusi veistosta. Askolassa olevan Johannes Linnankosken muistomerkin yläosan toinen valos oli sijoitettu kasvillisuuden keskelle, aivan kuin voisi olla puistossa oleva patsaskin.

Vuodelta 1982 oleva Tellus-parka on ollut aiemmissa näyttelyissä pelkistetyllä nimellä Tellus. Varsin mielenkiintoinen pallo kyseessä.

Kuvakierre on hauska teos:

Mikromaailmassa renkaat lomittuvat näppärästi:

Kuvarulla on samaa kastia -kierteen kanssa:

Riku:

Kun takapiha oli tarkastettu, päätimme siirtyä Varjojen maille eli käydä tutustumassa Heikki ja Marjatta Varjan sekä tietenkin Olli Varjan kotitaloon Mäntsälän keskustan kupeessa. Ruohottuneen pihan keskellä katseen vangitsi saukkokaksikko, Kalevan Saukonpuiston suihkukaivoveistoksen toinen valos, ilman vesielementtiä.

Punaisessa aitassa oli useita näyttelyssä pronssisena nähtyjen veistosten kipsiversioita sekä paljon sellaisia kipsejä, joita ei näyttelyyn oltu valittu. Aitan takaseinässä oli Tammelan koulun seinästä tuttu Me neropatit -reliefi. Saunan ulkoseinille oli ripustettu muutama reliefi.

Ateljeen edustalla on ulkovarasto, jossa oli monenmonta veistoksen luonnosta, mm. Askolan Linnankosken muistomerkin yksi versio. Sisällä ateljeen vanhalla puolella oli lisää muotokuvia, reliefejä ja luonnoksia. Myös Seppo Näätäsen maalaukset koristavat Varjan vanhan työskentelytilan seiniä.

Ateljeen uudemmalla puolella huomion kiinnitti ensimmäisenä Hämeenpuiston Uutinen-monumentin kipsiversio, keskellä lattiaa. Siellä oli myös paljon pienoisveistoksia, reliefejä ja mm. Kalevankankaalla olevan Aron haudan muotokuvamedaljonkien kipsiset versiot.

Tässä välissä kirjailija Manninenkin ehti paikalle tuoden meikäläiselle pari kappaletta kirjasta ja hän sekä Olli signeerasivat meidän kirjamme. Juteltiin ja taivasteltiin tulevaa ukonilmaa.

Ateljeen jälkeen piipahdimme pikaisesti vielä asuinrakennuksessa ja sen jälkeen lähdimme kohti keskustaa. Olli Varja opasti meitä, kun kiersimme muutaman julkisen veistoksen. Niistä ensimmäinen oli vanhan linja-autoaseman puistikossa oleva Rakentajien ja raivaajien muistomerkki vuodelta 1985. Siinä graniittista obeliskia kiertää pronssinen reliefi, joka alkaa ja päättyy tulevaisuuteen eli pikkulapseen.

Seuraavaksi vuorossa oli terveyskeskus ja Kivistön palvelutalo. Aiemmin Tytöt rantakivellä -veistos sijaitsi parikymmenen metrin päässä, terveyskeskuksen edustalla ja toimi suihkukaivona. Sittemmin patsas siirrettiin viereisen palvelutalon seinustalle ja samalla poistettiin vesielementti.

Tampereella on tätä kirjoitettaessa alkanut kalabaliikki koskien Tahmelassa olevan Hirvitalon kohtalosta. Mäntsälässä Hirvitalo näyttää tältä:

Lähdimme jälleen liikkeelle ja ylitimme Mäntsälän keskustaa halkovan joen nousten siitä kirkonmäelle. Tyylikkään tiilikirkon ympärillä olevalla hautausmaalla on Karjalaan jääneiden muistomerkkinä Varjan veistämä Karjalan neito vuodelta 1965. Veistos paljastettiin kirkon 100-vuotisjuhlien aikaan.

Kirkonmäellä on punainen Pitäjäntupa. Siellä oli vuonna 2018 Varjan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi pienimuotoisempi näyttely (olisi ollut kiva nähdä sekin) kuin tämä jota juuri olimme katsomassa. Tuvan vieressä, ylisuureksi kasvaneen puun kupeessa on hieno luonnonkivi, johon on liitetty Varjan veistämä Nälkävuosien 1866-1868 uhrien muistomerkki -reliefi.

Kuulemma muistomerkki oli niin hieno, että näitä nälkävuosimuistomerkkejä ympäri Eurooppaa kierrellyt brittimies oli sitä vuolaasti ainakin Ylen jutussa kehunut.

Läheisellä mäennyppylällä sijaitsi aikoinaan Mäntsälän ensimmäinen kansakoulu eli Ehnroosin koulu. Sinne Olli Varja tuotiin vastasyntyneenä vuonna 1956 ennen kuin perhe muutti uuteen kotiin, jonne Heikki sai rakennettua työskentelytilansa. Koulun muistomerkki on myös graniittipaateen kiinnitetty pronssireliefi vuodelta 1963.

Tien toisella puolella olevan vanhan kunnantalon seinässä on Marianne Falkin reliefi Vaakalintu vuodelta 1997.

Tähän päättyi Olli Varjan pitämä kierros. Kiitimme mahtavasta opastuksesta ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Päädyimme nauttimaan perinteisestä huoltamolla tarjoillusta wieninleikkeestä ranskalaisten kera. Annos oli muhkea. Täysin vatsoin siirryimme kotimatkalle.

Kun lähestyimme Ohkolan tienhaaraa, pohdin ääneen oliko siellä joku Varjan teos? Vanhempani  olivat sitä mieltä, ettei siellä ollut, joten jatkoimme matkaa. Muistelimme isäni isän syntyneen Ohkolassa, mutta emme poikenneet tutkimaan paikkaa tarkemmin. Sitten kun kotona luin juuri saamaani kirjaa niin siellähän muistutettiin Ohkolassa olevan Varjan veistämä Joutsenet-suihkukaivoveistos. No, ensi kerralla sitten.

Keravan lähestyessä päätin opastaa kuskin Lapilan päiväkodille. Siellä keskellä päiväkodin leikkipihaa on Veikko Haukkavaaran hauska Sammakko. Teräksinen veistos kiiltää auringossa, saahan teos päivittäisen kiillotuksen lasten kiipeillessä sen päällä hiekkaisine vaatteineen.

Sammakolta ajoimme Tikkurilaan, jossa menin läheiseen kahvilaan nauttimaan artesaanijäätelöä ennen kotimatkan alkua. Juna saapui likimain ajallaan ja ehdin ajoissa vielä kotiinkin. Enkä edes kastunut, vaikka ukkosmyrskyt riepottelivat eteläistä Suomea.

Muuan arvostelija totesi jo vuosikymmeniä sitten, että “taiteen ei tarvitse olla juhlallista ollakseen hyvää”. Olen samaa mieltä.