Syksyistä patsasbongailua 2 - Wanha Rauma ja auringonlasku

Olin siis mukana Ahjolan järjestämällä kulttuurimatkalla Kultarannassa ja Naantalin kirkon läheisyydessä (lue edellinen päivitys). Lounaan ja pienen kävelykierroksen jälkeen bussimme lähti kohti Raumaa. Ajelimme aluksi pikkuteitä pitkin Naantalista Maskuun ja siellä siirryimme isommalle 8-tielle.

En varmaankaan muistanut edellisessä päivityksessä kehua säätilaa? No ilmahan oli mitä parhain! Aurinko tuli esiin, kun saavuimme Naantaliin eikä poistunut vasta kun oli auringonlaskun aika. Mutta siitä sitten tuonnempana. Joka tapauksessa linja-automme kulki tasaisen varmaa vauhtia kohti Raumaa eikä haitannut että olimme hieman myöhässä aikataulusta.

Sen kyllä aiemmin muistin mainita, että se bussin ilmastointi ei oikein toiminut kunnolla. Oli lopulta ihan hyvä, koska olin juossut sen verran siellä Naantalin kalmistossa, että viileä tuuletus oli paikallaan. Vähäksi aikaa räppänä auki ja kohdistus itseä kohti ja kun alkoi olla sopiva niin räppänä taas kiinni.

Ensimmäinen kohteemme Raumalla oli vesitorni ja siellä ylhäällä sijaitseva ravintola, jossa viettäisimme kahvitauon.

Heti kun bussi pysähtyi vesitornin edustalle, lähdin eri suuntaan kuin muut. Kun toiset suuntasivat kohti yläilmoja, minä menin kuvaamaan Aila Salon tekemää karjalaismuistomerkkiä nimeltään Vaikeuksien kautta voittoon. Lintujen matka ahtaiden renkaiden läpi kohti parempia aikoja on vertauskuva Rauman suuntaan evakoituneiden karjalaisten tilanteesta toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Muistomerkillä on hieno sijaintipaikka ja sen luota on hyvät näkymät kaupungille.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Koiviston karjalaisten kesäjuhlien järjestäminen tuli Rauman karjalaiset ry:n tehtäväksi vuonna 1976. Juhlien yhteydessä paljastettiin 24.7.1976 muistomerkki, joka luovutettiin Rauman kaupungille."

Vielä paremmat näkymät oli vesitornin ylätasanteelta. Sinne pääsi sekä hissillä että portaita. Hissijono oli sen verran pitkä, että lähdin kapuamaan portaita. Matkan varrelta löytyi paikallista koululaistaidetta.

Ylhäällä tasanteella arvuuteltiin eri paikkojen sijaintia. Merelle näki hyvin, vaikka UPM:n tehdas savuttikin melkoisesti. Myös Olkiluodon ydinvoimalan rakennukset näkyivät horisontissa. Äijänsuon jäähalli löytyi, mutta ganali jäi piiloon.

Kun kahvitauko oli pidetty, palattiin alas ja bussiin. Olimme saaneet mukaan oppaan, joka kertoi mm. tuosta Salon veistoksesta ja siinä puhuessaan opasti kuskia hieman epäselvästi, joten päädyimme kiemurtelemaan todella kapeille Wanhan Rauman kaduille puutalojen väliin. Hienosti kuljettajamme kuitenkin selvitti tilanteen ja pääsimme oikealle reitille kiertoajelua suorittamaan.

Näimme edellämainitun tehdasalueen, jonka läheisyydessä olevassa puistossa on Reijo Paavilaisen veistos Mesikämmen ja havununna (en saanut siitä kuvaa) sekä vanhan ruokalarakennuksen edustalla Tikkalassa oleva Heikki Häiväojan suihkukaivoveistos Lento, jossa neljä joutsenta lentää kohti horisonttia (myöskään tästä en saanut kuvaa).

Sitten näimme Rauman kaupungin leirintäalueen Poroholman sekä uimarannan. Ohitimme Merenkulkuoppilaitoksen ja sataman. Näimme raumalaisten paatteja pienvenesatamassa ennen kuin palasimme Wanhaan Raumaan.

Matkalla nappasin pari kuvaa ikkunan läpi, kun ajoimme Syväraumankatua pitkin. Sen varrella nurmialueella eli Nyberginpuistossa on Kerttu Horilan teos ABC. Se on vuodelta 1999.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Veistoksen toisen keskeisen elementin muodostaa punatiilinen holvikaari. Roomalaiset rakensivat riemukaaria keisareiden sotasaavutusten ja kotiinpaluun kunniaksi. ABC-veistoksen riemukaari on rakennettu koululaisille. Kahden lapsen koulumatka saa suuremman merkityksen, ja kaaren alta kulkee pienimuotoinen mutta vaikuttava juhlakulkue. Kirjaimet ja numerot on sijoitettu vapaasti holvikaareen. Merkkien kautta lapselle avautuu uusi todellisuus."

Saavuimme Pyhän ristin kirkon lähelle ja bussi laitettiin kadun varteen parkkiin. Kiiruhdimme kirkkoon, koska olimme jälleen myöhässä aikataulusta. Kirkko on ulkoa ja sisältä todella hienon näköinen. Itseä kiinnosti kirkossa eniten Horilan teos Nainen kirkon penkissä, toiselta nimeltään On riemu kun saan tulla sun Herra temppeliis.

Tämä Horilan nainen on alun perin istunut Mäntän kirkossa, mutta viitisen vuotta sitten tullut kotiin Raumalle.

Kirkon ulkopuolella käväisin kuvaamassa Jussi Vikaisen patsaan Fransiskaanimunkki, jonka olen esitellyt jo Vikaisen omassa osiossa täällä!

Jakauduimme kahteen ryhmään ja lähdimme kiertämään Wanhaa Raumaa. Ensin kävelimme torille. Sieltä lähdimme katsomaan kapeita kujia ja hienoja taloja, oppaan samalla kertoen tarinoita Rauman historiasta.

Edellisen kerran, vuonna 2009, kun Raumalla kävimme niin osuimme erikoiseen liikkeeseen, jonka omistaja toi vaimolle näytille juhlapukuja, jotka ovat olleet muodissa vähintään sata vuotta sitten. Eikä myyjä olisi millään tahtonut päästää meitä lähtemään. Yritin nyt etsiä tuota liikettä, mutta en löytänyt.

Matkalla ohitimme Kauko Räiken veistoksen nimeltään Nyplääjä, joka on raumalaisen perinteisen käsityöammatin, pitsinnypläyksen, muistomerkki.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Jo 1950-luvulla syntyi ajatus toteuttaa patsas raumalaisten pitsinyplääjien kunniaksi, mutta varsinainen patsashanke alkoi virallisesti vasta vuonna 1973 valtuuston aloitteesta. Veistos pystytettiin 25.7.1976 kunnioituksen osoituksena raumalaisten pitsinnyplääjien työtä kohtaan."

Nyplääjän ympärillä oli toistakymmentä Pokémon-pelaajaa, jotka katselivat ihmeissään meikäläistä ottamassa patsaasta kuvia. Nyplääjältä jatkoimme matkaa hienoissa puitteissa.

Tulimme rauniokirkon kohdalle ja kun opas kertoi heidän jatkavan matkaa kohti pitsinnypläyspajaa, lähdin toiseen suuntaan, koska halusin päästä lähietäisyydelle kuvaamaan aiemmin ohi kulkiessamme nähdyn Emil Cedercreutzin veistoksen Sirkushevonen.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Emil Cedercreutzin Sirkushevonen on veistetty kipsiin vuonna 1946 ja valettu pronssiin Emil Cedercreutzin säätiön toimeksiannosta vuonna 2009, jolloin teos myös lahjoitettiin Rauman kaupungille."

Harjavallan mies osasi kyllä veistää noita hevosia. Cedercreutzin oman osion voit käydä tsekkaamassa täältä!

Hevospatsaalta siirryin vanhalle hautausmaalle, joka on ihan siinä vieressä. Siellä etsiydyin ensimmäiseksi sankarihauta-alueelle, jonka kruununa on Vikaisen kaksipuolinen punagraniittinen monumentti Myrsky asettuu.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Sankaripatsas on omistettu Suomen sotien (1939-1945) raumalaisten sankarivainajien muistoksi. Vuonna 1953 Rauman seurakunta, Rauman kaupunki ja Rauman maalaiskunta järjestivät kutsukilpailun, jossa Jussi Vikaisen työ sijoittui II sijalle. Patsastoimikunta kuitenkin katsoi 'Myrsky asettuu' –työn niin ansiokkaaksi, että Vikaisen tehtäväksi annettiin lopullisen monumentin luominen. Sankarihauta-alueen yleissuunnittelu annettiin arkkitehti Olli Vahteralle. Muistomerkin paljastustilaisuus oli 27.7.1954."

Yrjö Liipola on veistänyt Rafael Lönnströmin haudakiven päällä olevan isokokoisen patsaan. Se on nykyään puiden varjossa.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Rafael Lönnströmin hautamuistomerkki on polvistuvaa seppää kuvaava pronssiveistos, joka on kiinnitetty graniittitaustaan. Se paljastettiin 6.10.1946. Hankkeen tilaajana oli Lönnström Oy. Rafael Lönnström (1892-1943) teki elämäntyönsä pääasiassa metalliteollisuuden parissa. Vuonna 1942 Lönnströmin tehtaiden tuotanto keskittyi kokonaan Raumalle. Sodan päätyttyä tehtaan tuotantoon kuuluivat mm. kattilat, maitokannut, partakoneen terät jne. Testamentissaan Teresia Lönnström määräsi perustettavaksi Teresia ja Rafael Lönnströmin nimeä kantavan säätiön, jonka tarkoituksena on edistää taiteen tuntemusta ja arvostusta."

Perinteistä Liipolan sankarikuvastoahan tuo edustaa. Yllättävä yksityiskohta osui silmään, siis tuo vaakunaleijona tuolla vasemmassa ylänurkassa.

Hautausmaan keskellä on iso talo. Se on kuuluisa Alfred Kordelinin kappeli. Kordelin on haudattu sen kryptaan. Kappelin on suunnitellut Lars Sonck ja se valmistui vuonna 1921. Kappelin edustalla on Emil Wikströmin veistämät patsaat Elämän alku (vas.) ja Elämän loppu. Kappelin julkisivun koristereliefit ovat Gunnar Finnen tekemät.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Kordelinin kappelin portaikon sivustoilla on kaksi täysplastista veistosta. Vasemmalla puolella on alkua symboloiva nuori nainen, joka pitää pientä lasta käsivarsillaan. Oikealla oleva veistos esittää vanhusta, joka symboloi elämän loppua. Vanhuksen kasvoilta kuvastuu levollinen usko ja toivo tulevaan elämään. Veistosten symboliikka viittaa myös elämän jatkuvuuteen sekä yleisemminkin uskoon, toivoon ja rakkauteen. Veistokset on valettu pronssiin. Myös Kordelinin kappelin kryptaan johtavan oven kiviveistokset ovat Wikströmin käsialaa."

Onhan tuo näyttävä tönö! Ja patsaista Elämän loppu -vaari näyttää samalta kuin täällä Tampereella Näsinkallion suihkukaivolla oleva pappapatsas.

Frans Hjalmar Nortamo, alun perin Nordling, kirjailijanimeltään Hj. Nortamo (1860-1931) oli raumalainen murrekirjailija, professori ja lääkäri. Hänet tunnetaan Rauman murteella kirjoitetuista kertomuksista, "raumalaisista jaarituksista". Nortamon syntymäpäivä on vakiintunut liputuspäivä Raumalla. Nortamolla on patsaita Porissa ja Raumalla. Hänen hautansa on Rauman vanhalla hautausmaalla. Sen on suunnittelut ja taiteillut Erkki Huttunen ja Arvi Tynys.

Rauman taidemuseon sivuilta:

"Hautamuistomerkissä oleva Nortamon kasvoja esittävä reliefi on Tynyksen tekemä, ja funktionalistinen yleismuotoilu on todennäköisesti Huttusen käsialaa. Muistomerkki on valmistettu mustasta graniitista. Patsaan taustapuolella on signeeraus E. Huttunen – A. Tynys – K. Reunanen, joista viimeksi mainittu oli raumalainen kivenhakkaaja."

Muutamilla muillakin haudoilla on taidetta. Niiden tekijät eivät ole minulla (ainakaan vielä) tiedossa, joten laitan ne nyt tähän yhtenä pötkönä.

Juho Vihtori Lounasta löytyi tällainen genealogia-sivusto, jossa kerrotaan hänen olevan yksi näistä sisällissodan uhreista:

"Luettelo valtiorikosvangeista, joiden on katsottu jääneen osattomaksi 30.1.1920 annetulla lailla myönnetystä armahduksesta"

Siinä hautoja kuvaillessani huomasin, että kellohan on jo vaikka mitä! Oli pakko jättää puolet kalmistosta tutkimatta ja lähdettävä vauhdilla kohti bussia. Matkalla kuitenkin osuin taidemuseon edustalle ja näin Horilan veistoksen Rauma Flikk, joka istuu penkillä.

"Rauma Flikk rakastaa kulttuuria ja urheilua. Rauma Flikk on maalattu pronssiveistos, jonka viereen penkille voi istua. Rauma Flika serkku Maire asuu Porissa, mutta Rauma Flikk rakastaa kotikaupunkiaan, eikä aio muuttaa täältä pois. Rauman Taideyhdistys ja Rauman taidemuseo järjestivät kesällä 2013 Kerttu Horilan retrospektiivisen näyttelyn. Näyttely sai ennennäkemättömän suosion - se houkutteli Raumalle matkailijoita ja myös kaupunkilaiset vierailivat taidemuseossa runsain joukoin. Koskaan aikaisemmin ei Rauman taidemuseon missään näyttelyssä ole ollut yhtä paljon yleisöä. Kävijöitä oli yhteensä 14 016.

Näyttelyn yhteydessä Rauman taidemuseo lainasi Horilan tekemää Porin kaupungin omistamaa, liikuteltavaa julkista veistosta Mairea, joka on penkille sijoitettu pronssiveistos ja jonka vieressä voi istua. Veistos sijaitsi lähes koko näyttelyn ajan Hauenguanon aukiolla Rauman taidemuseon edessä. Veistos oli jatkuvasti kävijöiden ympäröimä ja se elävöitti Vanhaa Raumaa sekä taidemuseon seutua. Veistos oli raumalaisille sekä matkailijoille iloinen ja mieleenpainuva, kymmeniin tuhansiin kuviin talletettu kohde."

Aluksi en näistä Horilan patsaista oikein pitänyt, mutta olen tässä niitä nähneenä alkanut tykkäämäänkin. Kyllähän ne elävöittävät kaupunkikuvaa ja ovat käytännöllisempiä kuin esim. paaden päässä nököttävät vakavailmeiset rintakuvaäijät, vaikka niilläkin on paikkansa ja pidän myös niistä.

Rauma Flikk oli pakko jättää tuonne istumaan ja jatkaa matkaa. Tapasin matkakaverit, kun he olivat tulossa pitsinyblyyhommista ja kävelimme yhtä matkaa kirkon ohi bussille. Ennen kuin lähdimme, oppaamme esitti hienon laulun, jonka oli kirjoittanut Hj. Nortamo ja sai ansaitut aplodit.

Matkalla meitä saattoi lännessä näkynyt upea auringonlasku (kuva ei tee sille oikeutta!). Poikkesimme varikkopysähdykselle Huittisissa ja ajoimme pimenevässä illassa kohti Tamperetta, joka ilmestyikin Nokian moottoritien loppuvaiheissa oikeanpuolisten ikkunoiden taakse. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että aika moni bussissa ollut huokaisi hiljaa ja sisäisesti nähdessään Pispalan, Haulitornin ja Näsinneulan upeissa iltavaloissaan.

Hieno reissu ehdottomasti. Paljon onnistuin kuvaamaan niitä taideteoksia, mitä lähdin matkalle kuvaamaan ja löytämään. Silti pakko unksuttaa niistä, jotka missasin (mm. Horilan Kolme sulotarta ---veistos, Wäinö Aaltosen Hj. Nortamon pääkuva ja Liipolan John Nurmisen rintakuva) ja jotka jäivät seuraavaan kertaan. Toivottavasti seuraavaan Rauman-reissuun ei mene taas kahdeksaa vuotta.

[Lähteet: Rauman taidemuseo, Rauman taideyhdistys ja Wikipedia]