keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesäkuun sekalaisia

Tampereella metsästyksiä on tullut viime aikoina vähemmän. Silti, kun vain sopiva taideteos osu kohdalle, se otetaan ilolla vastaan ja kuvataan mahdollisuuksien mukaan. Kesäkuun alussa lähdimme kävelylenkille ja aloitimme sen aivan kotimme lähistöltä, Sepänkadun ja Satakunnankadun risteyksessä sijaitsevasta Yrjö Jylhän puistikosta, jonka maamerkkinä seisoo Terho Sakin veistos Sotaratsu - Runoratsu, eli Yrjö Jylhän muistomerkki. Polle on tekijälleen tyypillisen kolho ja kulmikas.

Tampereen taidemuseon sivuilta poimittua:

"Yrjö Jylhä (1903-1956) oli runoilija ja maailmanrunouden kääntäjä. Tamperelainen kirjailijayhdistys Pirkkalaiskirjailijat ry. esitti kaupunginhallitukselle vuonna 1961 muistomerkin pystyttämistä Tampereella syntyneelle runoilija Yrjö Jylhälle. Kaupunki järjesti muistomerkistä kilpailun, jonka voitti kuvanveistäjä Terho Sakki luonnoksellaan Runoratsu - sotaratsu.

Teos kuvaa vauhkona takajaloilleen nousevaa hevosta ja sitä hillitsevää miestä. Korkea jalusta lisää ylöspäin suuntautuvan liikkeen tehoa. Idean luonnokseensa kuvanveistäjä sai Jylhän runosta Aleksanteri ja Bukefalos, jossa vastakkain ovat villi alkuvoima ja määrätietoinen tahto."





Jylhän puistosta kävelimme Särkänniemen edustalle tutustumaan Minettin jäätelöihin ja Jolly Roger -merirosvolaivaan. Hieno paikka, lapset viihtyivät ja nauttivat jädestä ja paatista. Sieltä kävelimme Näsinpuiston vierestä Tallipihalle ja sen läpi Wilhelm von Nottbeckin puistoon. Kyseisen puiston olimme nähneet useastikin, mutta emme olleet aiemmin siihen tulleet tutustuneeksi. Puiston kruununa olevan Finlaysonin palatsin kupeessa on vaalea, hieno suihkukaivoveistos, joka tosin ei ollut toiminnassa. Suihkukaivo on sukulaisteos Keskustorilla sijaitsevalle suihkukaivolle.



Kaksi päivää myöhemmin olimme oikeustalon edustalla ja sain pari kesäistä kuvaa Yrjö Liipolan veistämistä Törnqvistin ja Wasastjernan rintakuvista sekä myös niiden edessä viilentävästä Milja Aarnion tekemästä Merenneito-suihkukaivoveistoksesta. Liipolan työt on esitelty hänen omassa osiossaan täällä.


"Tamrockin edeltäjä Tampella tilasi veistoksen suoraan taiteilijalta. Teos on sijoitettu vesialtaaseen. Etualalla on suurikokoinen kala, jonka suusta vesi suihkuaa sekä kalan takana merenneito kädet vatsansa päällä. Vesialtaan pohja on ruutukuvioitu."




Kesäkuun 7:ntenä bongasimme Satakunnankadun ja Aleksis Kivenkadun risteyksessä olevan presidentti J.K. Paasikiven muistoreliefin, jonka on tehnyt Sisko Petäjä, joka muistetaan myös Nekalassa olevasta Leikkivät kalat -veistoksesta.


Muutamaa päivää myöhemmin (11.6.) olimme jälleen von Nottbeckin puistossa ja kävimme tutustumassa Kotkankallion muistomerkkiin. Huikea levitetyin siivin kivellä seisova kotka on ilmeisesti Tampereen vanhin julkinen muistomerkki.

Tampereen museon sivuilta:

"Teos kuvaa suurikokoista kotkaa siivet levällään kiven päällä seisomassa. Todennäköisesti kyseessä on Tampereen vanhin veistos. Muistomerkki pystytettiin Venäjän keisari Aleksanteri I:n käynnin kunniaksi. Aleksanteri I hyväksyi Finlaysonin tehtaan rakennuksen. Veistoksen juurelle kiinnitettiin vierailusta kertova muistolaatta.

Toinen muistolaatta kiinnitettiin Aleksanteri II:n vierailun kunniaksi. Aleksanteri II uudisti kaupungin vapaakauppaoikeudet 50 vuodeksi. Aleksanteri I:n laatta varastettiin vuonna 1997. Varotoimenpiteenä toinen alkuperäinen laatta otettiin talteen ja siirrettiin Tampereen museoiden kokoelmaan. Esillä olevat laatat ovat kopioita alkuperäisistä laatoista. Laatoissa on latinankieliset tekstit, joista on säilynyt suomennos vuodelta 1879."




12. kesäkuuta löytyi erään talon seinästä Puuvillatehtaankadulla Väinö Linnan muistoreliefi, jonka tekijäksi kerrotaan Mauno Kivioja. Kirjailija asui talossa kirjoittaessaan Tuntematonta sotilasta.


13.6. Rothin ja Spoofin muistokivi Mältinrannan ja Näsinpuiston välissä, Unnekiven salmessa:


Paria päivää myöhemmin, kesäkuun 16:ntena bongasimme hotelli Tammerin edustalta vesialtaasta paljon keskustelua herättäneen taideteoksen, jossa veneissä istuvat "ihmiset" ovat kyllä kuin suoraan kauhuelokuvasta. Tammerpuistosta kävelimme oikeustalon vierestä kohti Veturipuistoa. Samalla nappasin taas muutaman kuvan suihkukaivoveistoksesta ja rintakuvista.




19.6. kuvattu Unto Hietasen tekemä Ammattikoulun seinäreliefi olikin sitten viimeinen kesäkuun bongaus. Kyseinen teos sijaitsee sekin kotimme lähellä, korttelin päässä. Olimme matkalla Pyynikin näkötornille ja ohikulkiessa nappasin yhden kuvan tästä teoksesta. Hietanen on saanut aika monta patsasta ja veistosta tänne Tampereen ympäristöön, lienee syytä tehdä hieman lisätutkimuksia aiheesta ja paiskata sen jälkeen Unskista ihan oma osionsa. Jos vain aikaa riittää. Tähän loppuun vielä info tuosta reliefistä ja tietenkin se kuva.


Seuraavassa päivityksessä ollaankin jo heinäkuun puolella ja sen jälkeen tehdään pikainen visiitti Helsinkiin.


2 kommenttia:

  1. En ensin pitänyt tuosta Yrjö Jylhän muistopatsaasta, mutta kun sitä tarkemmin katselee, on Sakin tyyli aika makea. Rosoinen ja kolho. Mielenkiintoinen.

    Tuosta Tammerpuiston hommelista en pidä vieläkään, vaikka sitä kuinka katsoo. Hahmot ovat todella pelottavia. Hui! Ihan kaunis paikka muuten, vaikka vesialtaan roskat vievät hieman puiston hohtoa pois.

    Merenneito-suihku on suloinen ja rauhoittava. Vesi pulppuaa kalan suusta niin, että kuuluu pieni solina. Kaunis.

    Reliefit taas... ovat aika tylsiä. Välillä mielenkiintoisia, kuten tuo Väinö Linna -juttu.

    Hyvä kirjoitus, innolla odottelen seuraavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi muistolaatat (Linna ja Paasikivi) ovat ihan kivoja, kun niissä on joku järkevä kuva, kuten kyseisten merkkihenkilöiden lärvi. Mieluummin juuri tuollainen kuin pelkkä messinkilaatta.

      Pakko myös kommentoida tuota merenneito-suihkukaivon tekstiä siltä osin, että ei se nyt taida ihan "suihkuta" se vesi sieltä kalan suusta... ;)

      Poista