Hämeenlinnassa museoissa ja räntäsateessa

Aiemmassa raportissa tuli jo käytyä läpi saapuminen Hämeenlinnaan ja Mikko Hovin näyttelyn kierros. Piipahdin pikaisesti Hovin näyttelyn jälkeen katsomassa Kotimaan kasvot -näyttelyä, joka on avautunut punatiilirakennuksen toisessa kerroksessa jo itsenäisyyspäivän 2018 tienoilla. Hieno ja perinteinen kotimaisen taiteen kultakauden näyttely, mukana Halonen, Gallen-Kallela ja monia muita. Mutta tyylikkään ripustuksen kruununa on isoa keskisalia majesteetillisesti vartioiva Ilves. Ja samalla tämä tupsukorvaemo vartioi myös pentujaan.

Puuveistos Ilvesemo poikineen vuodelta 1938 on Jussi Mäntysen käsialaa. Mäntysen eläinveistoksia on tällä hetkellä näytillä Tampereen taidemuseossa. Käväisin näyttelyn avajaisissa, mutta en ole vielä ehtinyt kunnolla uudelleen tutustumaan siihen näyttelyyn. Kunhan ehdin käydä, niin pääsette täälläkin lukemaan siitä. Suosittelen kuitenkin piipahtamaan henkilökohtaisesti paikalla.

Keltaisessa kivirakennuksessa oli puolestaan esillä näyttely Hämeenlinna 380, joka esittelee kattavasti lähes 400 vuoden ikään ehtinyttä Hämeenlinnan kaupunkia. Hieno näyttely tämäkin. Porraskäytävän katossa on Gallen-Kallelan freskoluonnoksia.

Lähdin museolta kaupungin keskustaa kohti. Sää oli hieman kylmennyt ja muuttunut vielä harmaammaksi. Nousin ylös Raatihuoneenkatua ja ihastelin kadun varrella olevia vanhoja taloja. Yhdessä niistä hienoista taloista toimii Hämeenlinnan kaupunginmuseoon kuuluva Museo Skogster. Siellä oli pysyvä kaupunginmuseon perusnäyttely, jossa oli kaikenlaista vanhaa Hämeenlinnan historiasta, kuten muistelua 1952 olympialaisista.

Yläkerrassa vaihtuvan näyttelyn tiloissa oli äskettäin avautunut mahtava Henkimaailman juttuja. Sieltä bongasin tämän kiinalaispään. Tai siis tarkemmin tutkittuani asiaa, Eino Leinon kuolinnaamion.

Tuolla Henkimaailman jutuissa pitää käydä ehdottomasti vielä uudelleen, ja lasten kanssa. Onneksi näyttely on avoinna vuoden 2020 tammikuuhun asti.

Skogsterista kävelin kirkolle, mutta myöhästyi kymmenisen minuuttia: ovet olivat jo kiinni. Jatkoin tien yli torin puolelle. Tutkin kauempaa Mikko Hovin tekemää Larin-Kyöstin muistomerkkiä ja sitä vastapäätä olevaa Paavo Cajanderin rintakuvaa (Alpo Sailo), kun taivaalta alkoi sataa mannaa. Tai ei ihan, räntäähän se vain oli.

Loikin torin poikki kohti moottoritietä. Myräkkä tuntui yltyvän. Onneksi seuraava kohteeni eli Jean Sibeliuksen synnyinkoti oli lähellä. Sujahdin pikkuportista pihalle ja pikkuovesta porraskäytävään. Portaiden yläpäässä vastassa oli museon opas, joka otti ystävällisesti vieraansa vastaan ja laittoi heti Sibeliuksen musiikkia soimaan. Toiveitakin sai esittää.

Sibben ensikoti on hieno talo keskellä liikenteen jylinää ja ostoskeskuksen betonia. Nurkkahuoneessa talo tärisi, kun autolauma huristi ohi. Siellä saatoin kuitenkin napata muutaman kuvan Kain Tapperin tekemästä nuoren Sibeliuksen rintakuvasta.

Pysti on melkoisen kokoinen, eikä sitä olekaan tarkoitettu sisätiloihin, ainakaan näin pieniin sellaisiin. Hauskasti oikeanpuoleisessa kuvassa teos sulautuu takanaan olevaan tapettiin.

Sibeliuksen kodilta hyökkäsin takaisin räntämyräkän keskelle. Jatkoin kohti moottoritietä ja ylitin sen Lukiokadun siltaa pitkin. Toisella puolella näkyi tienmutka, toisella puolella tien päälle rakennettu ostoskeskus.

Kaurialan puolella puikkelehdin hienojen omakotitalojen välissä, kunnes tulin ison aukean kohdalle. Siellä, tumman pusikon edustalla seisoo Harry Kivijärven punagraniitista veistämä muistomerkki Suomen lukioiden isälle, Uno Cygnaeukselle. Se on vuodelta 1965 ja nimeltään Kasvun kivi.

Jalustassa on pronssinen muotokuvamedaljonki, jonka tekijästä ei ole vielä tietoa. Pitää tutkia asiaa. Luulisin senkin olevan Kivijärven tekosia.

Jos saisin päättää, perkaisin tuon muistomerkin takana olevan pusikon, jotta Kivijärven paasi pääsisi paremmin esiin.

Kasvun kiveltä palasin takaisin keskustaan Lukiokatua pitkin. Vilkaisin Aimo Tukiaisen veistämää muistomerkkiä, joka sijaitsee Itsenäisyydenpuistossa. Puistoaukean takana on murheellisen autio vanha koulu. Oppilaat ja opettajat käyskentelevät tällä hetkellä taidemuseon takana Verkatehtaan tiloissa.

Lukiokadun toisella puolella on hieno vanha kunnon Lyseo. Ajattelin, että kyllähän nyt Sibeliuksen ja Paasikiven kouluna tunnettu perinteikäs rakennus pitää sisällään jos jonkinmoisia muistopatsaita. Joten kävelin rehvakkaasti Linnankadun puolella sijaitseville paraatioville. Lukossa olivat.

Kiersin pihan puolelle. Sielläpä kaikilla ovilla oli lappu, että koulu on viime syksynä muuttanut kauas toiselle puolelle moottoritietä. Niinpä ne kaikki taideteoksetkin on poistettu tästä mahtavasta talosta. No, ei voi mitään. En myöskään päässyt kirjastoon, koska sekin on suljettu ja huputettu remontin ajaksi.

Kävelin siis suoraan rautatieasemalle ja jäin odotushalliin odottelemaan kotiin vievää junaa saapuvaksi. Erinomainen reissu oli, voi tehdä tällaisen uudelleenkin.