Tämän maailman kuvanveistäjän Hovissa - esittelyssä Mikko Hovi näyttelyineen

Huomasin taannoin, että Hämeenlinnassa on ollut jo syksystä alkaen näytillä Mikko Hovin veistoksia. Ja huomasin myös, että näyttely on juuri loppumaisillaan. Jos olisin aikeissa nähdä näyttelyn, nyt olisi vähän niin kuin pakko matkustaa Hämeenlinnaan veistoksia katsomaan. Onneksi olivat siellä päättäneet antaa näyttelylle pari viikkoa lisäaikaa.

Normaalien aamutoimien jälkeen kävelin Tampereen rautatieasemalle ja hyppäsin etelään matkaavaan lähijunaan. Matka kesti vajaan tunnin, jonka aikana oli aikaa lukea kirjallisuutta ja kuunnella musiikkia. Ei edes haitannut, että kuljimme hieman myöhässä, edelle päästetyn IC-junan oltua meitä ennen myöhässä.

Hämeenlinnan taidemuseo sijaitsee pienen kävelymatkan päässä asemalta ja olinkin nopeasti perillä. En ollut ennen nähnyt Hämeenlinnan teatteria enkä taidemuseota aivan tältä suunnalta. Ihan tyylikäs rakennuskokonaisuus heillä siellä.

Julkaisin syksyllä 2017 raportin Hämeenlinnan julkisista veistoksista, joita ehdimme bongata lukuisia yhden sunnuntai-iltapäivän kävelyn aikana. Juttu on yksi tämän blogin historian luetuimmista ja halusinkin näyttelyiden tutkailun lisäksi myös kysellä hieman tuosta asiasta.

Museolla oli senioripäivä, joten keltaisen rakennuksen aulassa oli jokunen ikäihminen. Oletin Hovi-näyttelyn opastuskierroksen olevan jo käynnissä, joten kiemurtelin hieman hermostuneena joutuessani odottamaan vuoroani. Vähänpä tiesin, että punatiilitalossa on myös myyntitiski. Nyt tiedän vastaisen varalle.

Opas toivotti meidät tervetulleiksi, odottelimme vielä hetken mahdollisia kierrokselle tulijoita ja kun ryhmä oli kasassa, aloitimme kierroksen. Oppaalta saimme kuulla Mikko Hovin historian ja kehityksenkaaren arvostetuksi kuvanveistäjäksi, juuri ennen kuin Hovin aika maan päällä päättyi vuonna 1962.

Näyttely on koostettu museon omista kokoelmista. Helmi Hovi, Mikon leski, lahjoitti aikoinaan vuonna 1966 Hämeenlinnan taidemuseolle miehensä mittavan kokoelman. Hyvä niin, ovat hyvässä tallessa ja pääsevät välillä näytillekin.

Lainataan tähän Hämeenlinnan taidemuseon esittelyteksti:

"Kuvanveistäjä Mikko Hovia (1879–1962) on kutsuttu primitivistiksi, humoristiksi, naivistiksi ja modernistiksi, ja hän olikin tätä kaikkea varsin persoonallisella tavalla. Mikko Hovin veistotaiteen näyttelyssä on teoksia taiteilijan koko tuotannon ajalta. Näyttely perustuu kuvanveistäjän puolison rouva Helmi Hovin Hämeenlinnan taidemuseolle vuonna 1966 tekemään mittavaan testamenttilahjoitukseen.

Hovi käytti taitavasti keramiikkaa, kipsiä, pronssia, puuta ja graniittia, ja näyttelyssä voi tutustua monipuolisesti veistotaiteen erilaisiin materiaaleihin. Lopullisten veistosten ohella nähdään saviluonnoksia ja kipsimalleja, jotka havainnollistavat kuvanveistäjän työn monia vaiheita.

Mikko Hovin viimeiseksi teokseksi jäi Hämeenlinnan Toripuistossa juhannusviikolla 1962 paljastettu runoilija Larin-Kyöstin patsas. Teokseensa Hovi kuvasi edesmenneen runoilijaystävänsä tälle tyypillisessä asennossa. Larin-Kyöstillä oli tapana istua polveensa nojaten ja tarinoida pitkiä toveja."

Mikko Hovi, tosiaan maailman meriä laivoilla kiertänyt, lähes itseoppinut kuvanveistäjä, sai urallaan töitään näytille biennaaleihin São Pauloon ja Venetsiaan. Silti hänen nimeään ei patsasrintamalla juurikaan tunneta. Legendaariset monumentalistit Emil Wickströmistä Walter Runebergin ja Wäinö Aaltosen kautta Aimo Tukiaiseen ovat ne tunnetuimmat. Silti moni on huvitellessaan tullut varmasti törmänneeksi Hovin kahteen julkiseen teokseen. Ne ovat Leikkivät karhut ja Kalapoika, jotka Suomen Lasten Säätiö osti ja sijoitti Linnanmäen huvipuistoon.

Lahtelaiset ovat saaneet ihailla omasta Kalapojastaan muutaman vuoden enemmänkin. Helsingissä Herttoniemessä koulun pihalla vierailleet puolestaan ovat voineet ihastella Pallopojat-patsaan rentoa meininkiä.

Museon näyttelyssä on monesta erilaisesta materiaalista tehtyjä veistoksia. Aluksi kohtasimme em. Larin-Kyöstin patsaan kipsisen pienoismallin.

"Hovi kuvasi ihmistä lempeästi, arjen hetkissä ja tilanteissa. Eläinhahmoista hän suosi karhua, leikkimässä ja painimassa tai eräänlaisena rakenteellisena toteemieläimenä. Hovin veistoksissa on aina vahva sisäinen rytmi. Pienikokoisetkin veistokset uhkuvat voimaa ja ovat muodoltaan massiivisia."

Tässä yksi niistä - Karhu ja pallo -veistos:

Seuraavaksi kokoelma ensimmäisessä salissa olleita veistoksia.

"Näyttelyssä on varhaisia klassisiin ihanteisiin pohjautuvia figuriineja, myöhempiä harkitun kömpelöitä ja primitiivisiä pienoisveistoksia sekä geometrisen pelkistettyjä teoksia. Mukana on myös joitakin monumentaalisia teoksia, niiden luonnoksia ja pienoismalleja."

Ylläolevat kuvat järjestyksessä vasemmalta: Kalapoika (1931), Härkä/Talkoojuhla (1930), Siunaus, Vilkutus (1950-luku), Uinuvat immet (1941), Levähdys, Kädet ylös!

Arkisia asioita Hovi kuvasi mielellään. Sellaisia, jotka ovat nykypäivänä nuorille ja lapsille jo outoja. Kuten esimerkiksi nämä Paluu saunasta ja Kuritus. Puhumattakaan Töistä paluusta.

Nykyäänhän ei saunasta tarvitse palata, koska sauna on samassa huoneistossa tai talossa. Ennen vanhaan sauna oli omassa rakennuksessaan. Miten mukavaa olivatkaan ne hetket, kun kuuman saunan ja vilvoittavan pesun jälkeen pääsi pelkässä pyyhkeessä kirmaamaan läpi kylmän pakkasilman...

Kurittaminen on nykyään ymmärrettävästi kielletty, mutta ei ole montaa vuosikymmentä eikä montaa sukupolvea mennyt siitä, kun vielä lapsi nostettiin polvelle ja annettiin tuntua takamuksessa.

Hassunnäköisiä pienoisveistoksia olivat myös Neitsyt, Päällysmies, Ahmatti ja pronssinen versio Paluu saunasta -veistoksesta. Nämä ovat ajalta, jolloin Hovi alkoi toden teolla käyttää modernistisia tyylikeinoja: muotoilla, venyttää, pullistaa.

Ensimmäisessä salissa oli myös vitriinissä Hovin tekemiä pienoisveistoksia sekä koriste-esineitä, kuten fajassituhkakuppeja.

Sisäänkäynnin toisella puolella olevassa toisessa salissa oli vastassa ensimmäisenä upea marmorinen Suru (Runo) -veistos vuodelta 1953. Sen pronssinen valos pitäisi löytyä Hovin haudalta Helsingistä.

Tässä toisessa salissa olleita veistoksia:

1950-luvulla tehtyjä puuveistoksia, jotka oli aseteltu näppärästi yhteen.

Lähikuvassa Lyhteenkantaja, Ujo ja Kädet rinnalla.

Heinäsirkka II (1950-luku)

Mistä lie tulee nimi Heinäsirkka? En kyllä ihan ymmärrä, miksi taustalla näkyvä veistos on Sudenkorento? Pari kuvaa lisää Sudenkorennosta:

Sudenkorento (1955)

Ehkä ne tosiaan muistuttavat muodoiltaan eläinesikuviaan. Näin asia on ainakin näyttelyvihkosessa selitetty. Tuosta alla olevasta on myös hauska etsiä sitä ankeriasta:

Ankerias (1950-luku)

Ankeriaan alla vasemmalta: Noita (1957), Tähystäjä (1950-luku), Istuva nainen (1950-luku) ja vielä kerran, Paluu saunasta (1950-luku).

Hovi ei ilmeisesti juurikaan saanut toimeksiantoja muotokuvien suhteen. Liekö niitä edes himoinnut tehtäväkseen? Larin-Kyöstin lisäksi näyttelyssä on yksi muu näköisveistos. Se on runoilija Anja Vammelvuosta tehty puinen muotokuva.

Museorakennuksen aulassa on kolme tummaa graniittipatsasta. Niistä kahteen Hovi otti mallia museokäynneillään maailmalla. Ja Helsingissäkin. Erinomaisen mainiot meksikolaistyyliset veistokset eivät saaneet aikoinaan täyttä hyväksyntää, mikä tuntuu tylsältä.

Majesteetti (1953)

Maistraatti (1953)

Maistraatti (1953)

Isä ja poika (1960)

Viimeisessä huoneessa oli nähtävillä viisi veistosta ja arkistokuvia muilla paikkakunnilla olevista julkisista patsaista.

Raakalaudoista tehdyt jalustat olivat mielestäni erinomainen keksintö.

Kalapoika (maalattu kipsi, 1919-21/1951-53)

Aamuhartaus (kipsi, 1952-53)

Istuva kalapoika / Aallokossa (maalattu kipsi, 1920-luku)

Äiti ja lapsi (kipsi, 1950-luku)

Karhupaini (maalattu kipsi)

Kävin myös katsomassa muut taidemuseon näyttelyt ja vaikka erittäin hyvät olivatkin, en lisää tähän suomalaisten legendaaristen maalarien taulujen kuvia. Kävin myös parissa muussakin museossa Hämeenlinnassa ja bongaamassa yhden Harry Kivijärven veistämän muistomerkin. Niistä lisää tuonnempana.

Härkä / Talkoojuhla (pronssi, 1930)

Lähteet: Niina Lahtinen, Päivi Viherluoto (Hämeenlinnan taidemuseo), Wikipedia.