Ylitimme siis Lilla Värtän -salmen Strömbron-sillan kautta ja olisimme pian Gamla stanissa, vanhassa kaupungissa. Toki sen läpi oli ehditty jo tunnelbanan kautta ajella. Sillalta sihtailimme kameralla Helgeandsholmen-saarella olevaan puistoon. Strömparterren-puiston reunalla seisoo Carl Millesin pronssiveistos Solsångaren vuodelta 1926. Se on kirjailija ja professori Esaias Tegnérin (Frithiofs saga, 1825) muistomerkki. Patsaan takana on vesiallas, spegeldamm. Jalustassa näyttää olevan Tegnérin muotokuvamedaljonki.
>>Täällä tietoa "auringonlaulajasta" på svenska
Sillan ylitettyään näkee heti kuninkaanlinnan koilliskulman, jossa on monenlaisia patsaita ja medaljonkeja. Siinä sijaitsee kuningas Carl XI:n muistomerkki. Itäisellä sivustalla on näitä vesiputouksia kaksi kappaletta: toisessa on kuningas Oscar II:n muistomerkki ja toinen on siis tämä.
Molempien vesiputousten yläpuolella, molemmin puolin tuota kuninkaan muistolaattaa on kaksi pronssista rintakuvaa, jotka on veistänyt John Axel Wetterlund vuonna 1902. Neljä rintakuvaa esittävät kuninkaanlinnan kuvanveistosta vastanneita veistäjiä. Heitä olivat Guillaume Thomas Taraval, Pierre Hubert L'Archevêque, Carl Gustaf Tessin ja Carl Hårleman. Vielä tätä kirjoitettaessa minulla ei ole selvillä ketkä ovat milläkin paikalla.
Puistossa on toinenkin patsas, Gusten Lindbergin veistämä pronssinen nainen Dimman vuodelta 1910. Dimman seisoo kuninkaanlinnanpuoleisella reunalla. Patsaiden takana on hieno talo, jossa toimii Stockholms Medeltidsmuseum.
Lindberg muovaili Dimmanin kipsiin ensimmäisen kerran vuonna 1885. Neljä vuotta myöhemmin hän sai kultamitalin Pariisin maailmannäyttelyssä. 1904 Dimman pääsi Nationalmuseumiin marmorisena veistoksena. Sen jälkeen Dimman valettiin pronssiin ja Fredik Hagström lahjoitti veistoksen Tukholman kaupungille ja se sijoitettiin Strömparterretiin.
Ihmettelimme siinä Slottskajenia pitkin kävellessämme kunkunlinnan suurta kokoa ja välissä kulkenutta mukavaa pikku kanavaa. Siellä killuivat nätisti koristeena olevat kalastusveneet. Lejonsbacken-mäellä, kuninkaanlinnan tätä seinustaa ja sisäänkäyntiä vartioi kaksi linnanleijonaa, Slottslejonen. Ne ovat ranskalaiskuvanveistäjä Bernard Foucquetin käsialaa 1700-luvun alusta.
Korkeiden ovien yläpuolella olevan Bernadottegallerian parvekkeen yllä on friisi, jonka on tehnyt samainen Foucquet. Se kuvaa Ruotsin valtionvaakunaa. Veistos valettiin pronssiin jo vuonna 1704, mutta sijoitettiin paikalleen yli sata vuotta myöhemmin, 1814.
Lejonsbackenin alta pääsee Tre Kronor -museoon. Toiseen suuntaan vie Norrbro-silta, joka oli meidän tästä kulkiessa likimain tyhjä. Toisella puolella näkyi Gustaf II Adolfin ratsastajapatsas, jonka veisti alunperin Pierre Hubert L'Archevêque, mutta hän ehti kuolla vuonna 1778 ennen patsaan valamista pronssiin. Loppuosan muistomerkistä viimeisteli ranskalaiskuvanveistäjän oppilaana toiminut muuan Johan Tobias Sergel. Patsas pystytettiin lopulta paikalleen vuonna 1796.
Norrbro-sillan vasemmalla puolella täältä päin katsottuna on Ruotsin valtiopäivätalo eli Sveriges riksdagshuset. Sen itäisellä julkisivulla on näyttävät taideteokset. Alla on Gustaf Fredrik Norlingin graniittireliefi Sveriges stora riksvapnet ja ylempänä Theodor Lundbergin graniittipatsaita sekä ylimpänä, kuvassa tellinkien ja pressujen alla Moder Svea -gruppen.
Kävelimme Mynttorgille ja ihastelimme pohjoiseen vievän Stallbron-sillan toisella puolella olevaa Riksdagshusetin eteläistä porttia. Sieltä viereltä, kuvassa ihan takana pienenä, löytyi Aron Johanssonin suunnittelema Riksäpplet, valtionomena, joita Johansson veisti kaksikymmentä ja ne sijoitettiin eri puolille valtiopäivätaloa.
Jatkoimme matkaa Myntgatania pitkin Riddarhustorgetille ja Lars Johan Hiertan muistopatsaalle, joka sijaitsee torgetin vieressä. Sen on veistänyt Christian Eriksson vuonna 1927. Hierta perusti Aftonbladet-lehden vuonna 1830. Patsaan kulmalta katselimme Storkyrkobrinken-katua, jota pitkin näki aina Suurkirkolle saakka.
Pidimme pienen juomatauon ja tutkimme puhelimen kautta mahdollisia ruokapaikkoja Gamla stanissa. Jostain syystä netti tarjosi vanhaankaupunkiin amerikkalaista alkuperää olevaa hampurilaisravintolaa, mutta eihän sitä annetusta osoitteesta löytynyt, johtuen varmaan myös siitä, että osoite ohjasi suoraan keskelle pohjoista vievää vilkkaasti liikennöityä autotietä.
Riddarhusetin edustalla seisoo Pierre Hubert L'Archevêquen veistämä Gustav Vasan näköispatsas. Pronssiveistos on vuodelta 1773.
Länsinaapurissa näitä kunkkujen ja merkkihenkilöiden patsaita veisteltiin ja pystyteltiin hyvinkin yli sata vuotta ennen kuin Suomessa moiseen innostuttiin. Jostain syystä itänaapurimme, jonka vallan alaisuudessa aiemmin oltiin, ei nähnyt tarpeellikseksi raahata tänne tsaarien patsaita. Ensimmäinen hallitsijan muistomerkki on Senaatintorilla ja sen tekivät Johannes Takanen ja hänen huomattavin kilpailijansa Walter Runeberg. Kustaa Vaasakin perusti vain ja ainoastaan Helsingin, mutta pääkaupungin kaduilla ei muistomerkkiä kadunnimeä lukuunottamatta näy. Mutta se kotimaan taiteesta, takaisin Sverigeen.
Hiertan muistomerkkiä vastapäätä on kaupungin oikeustalo, Sveriges högsta domstol. Sen vierellä olevan Riddarhusetin katolla on myös näyttävän näköisiä veistoksia. Riddarhusetin puutarhassa on John Börjesonin veistämä Axel Oxenstiernan muistopatsas, sitä en tällä kertaa nähnyt.
Kuljimme Munkbron-kadun kapeampaa osaa kohti tunnelbana-asemaa. Samalla pohdimme, mistä saisimme jotain murkinaa. Kun mitään muuta ei löytynyt (koska pizzaa ei haluttu syödä toisena peräkkäisenä päivänä) päädyimme lähellä metroasemaa olevaan kauppahallikauppaan, josta löytyikin vaikka mitä hauskaa naposteltavaa: lihapullia, hedelmiä, ilmakuivattua kinkkua, suklaapatukoita, Ramlösa-kuplavettä ja karkkeja. Jotain herkullista juustoakin oli.
Ennen kaupassakäyntiä ehdimme pikaisesti ihastella Pye Engströmin pronssiveistosta Familjen vuodelta 1973. Se sijaitsee metroaseman ulkopuolella Mälartorgetilla. Torilla oli mukava kuhina patsaan läheisyydessä.
Kun ruoat olivat kassissa, lähdimme etsimään sopivaa eväspaikkaa. Kuljimme Schönfeldts gränd -kujaa Stora Nygatanille, jonne käännyimme kaakkoon päin. Tyska brinken -kujaa pitkin nousimme ylös kohti saksalaista kirkkoa, jota ennen käännyimme oikealle Prästgatanille. Sen alussa on Stockholm Ghost Walk -galleria tms, jonka ikkunoissa oli mielenkiintoista katseltavaa. Sitten pääsimme Junotäppan-puistopihalle. Lapset saivat leikkiä ja aikuiset istuivat pöydän ääressä eväitä levitellen ja syöden.
Kun mahat olivat täynnä ja leikit leikitty, lähdimme jatkamaan matkaa. Tyska stallplan -aukiolla on Ivar Johanssonin graniittipatsas Yngling bestiger häst (Nuorukainen kiipeää hevosen selkään) vuodelta 1956.
Ylläoleva patsas on kokenut kovia: vuonna 1998 se räjäytettiin ilkivaltaisesti kappaleiksi, mutta taidokkaalla työllä onnistuttiin korjaamaan kuntoon. Se ei riittänyt vaan patsas rikottiin vielä uudelleen, mutta samainen korjaaja onnistui laittamaan patsaan reilaan.
Hevospatsaan takana on taidemaalari Carl Larssonin synnyinkoti ja siitä kertova laatta sekä yksi Gamla stanin suosituimmista nähtävyyksistä eli Mårten Trotzigs gränd, kaupungin kapein kuja.
Sen jälkeen kävelimme Järntorgetille. Siellä on vanha kaivonpumppu sekä Evert Tauben patsas. Se on Karl Göte Bejemarkin veistämä vuodelta 1985. Taube oli suosittu laulaja ja kirjailija monien vuosikymmenien ajan Ruotsissa.
Tauben muistoksi on neljä patsasta Ruotsissa, niistä kaksi Tukholmassa. Toinen niistä on tämä ja toinen on Riddarholmenin saarella Evert Taubes Terass -aukiolla. Kuten niin monta kertaa jo aiemmin näissä kirjoituksissa on tullut ilmi, ei aika riittänyt käydä ihailemassa Riddarholmenin nähtävyyksiä.
Lapset olisivat halunneet lähteä jo terminaalia kohti, mutta suostuivat kulkemaan vähän matkaa Österlånggatania pohjoiseen. Kuljimme ohi Den Gyldene Freden -ravintolan, joka oli sekä Tauben että Corneliksen kantapaikkoja. Ohitimme monta upeaa ja mielenkiintoista taloa. Tämä Stig Blombergin veistos nimeltään Portalutsmykning med emblem löytyi sieltä.
Sitten käännyimme Johannesgrändille kohti rantakatua. Skeppsbron-kadulla oli kuhinaa, paljon väkeä liikkeellä. Lauttarantaakaan ei meinannut nähdä väenpaljouden takaa. Siellä Slussen-laiturilla, josta mm. Djurgårdenin lautat lähtevät, on Carl Millesin erikoinen punagraniittinen veistos Sjöguden. Sitäkin olisi ollut kiva käydä lähempää katsomassa, mutta matka laivaterminaaliin oli vielä pitkä, joten kaukokuvalla mennään toistaiseksi.
Sjöguden on vuodelta 1913. Milles suunnitteli samanlaisia graniittimöhkälehahmoja sijoitettavaksi ympäri kaupungin laitureita, mutta vain tämä veistos löysi paikkansa.
Slussenin totaaliremontin takia reitti Södermalmille oli työmaa-aitojen ympäröimä. Slussplan-kadun varrella olevan talon seinässä oli veistos, reliefi, joka oli laitettu siihen talossa paossa olleen georgialaisen kirjailijan ja kenraalin Alexandr Bagrationin muistoksi.
Ylitimme sillan ja katselimme katselukoloista alhaalla käynnissä olevaa remonttia. Pähkäilimme, miten pääsemme Katarinavägenille, jota pitkin pääsee terminaaliin. Vanha Slussenin alue, joka on tällä hetkellä yksi iso monttu, jäi sillan toiselle puolelle, kuten jäi myös Södermalmstorg ja kaupunginmuseo. Mielenkiinnolla odotan, missä tilanteessa tuo paikka on seuraavalla vierailukerralla.
Pääsimme kuin pääsimmekin Katarinavägenille, jota pitkin kuljimme ohi Sjöfartshotelletin (jonka olimme edellisenä iltana nähneet ylhäältä Höga stigen -puistosta).
Pidimme pienen tauon espanjalaisten muistomerkillä. Liss Erikssonin punagraniittinen La Mano -veistos on kyllä aikamoinen. Veistos on vuodelta 1977.
Sen edustalla maassa on Göran Langen tekemä Spanienkarten-laatta, joka nimensä mukaisesti kuvaa Espanjan karttaa. La Mano tarkoittaa kättä ja patsas on muistomerkki niille ruotsalaisille taistelijoille, jotka osallistuivat Espanjan sisällissotaan vuosina 1936-38. Langen kartassa ovat paikat, joissa ruotsalaiset taistelivat. Mainittakoon tässä vielä, että tätä kirjoittaessa olen juuri paraikaa lukemassa Ernest Hemingwayn kirjaa Kenelle kellot soivat, joka kertoo amerikkalaissotilaasta Espanjan sisällissodan tuoksinassa.
Jatkoimme ohi kaikkien ylhäällä olevien hienojen paikkojen aina Stadsgårdshissenille saakka. Hissi ei ollut toiminnassa, mutta portaita pitkin pääsi alas Stadsgårdsledenille. Fotografiska-museoon piti mennä, mutta aikataulu ei antanut myöden. Kuljimme siis ohi ja nappasimme kuvat pihalla olevasta Dan Wolgersin veistämästä pronssisesta pallosta nimeltä Torso. Vuonna 2010 yhdessä uuden museon kanssa julkistettu veistos esittää tekijänsä päätä kallellaan.
Näin oli kaikki Tukholman patsaat tältä reissulta nähty. Enää oli jäljellä pikainen kävely terminaaliin. Siellä olikin vastassa todella hikiset oltavat, kun Turkuun lähtevien matkustajien oli jonotettava, jotta kaikilta saatiin tarkistettua matkaliput ja henkilöllisyys. Olin varma, että paatin lähtö myöhästyy, mutta niin vain kun olimme sisään päässeet, jättäneet isomman matkalaukut säilytyshuoneeseen ja etsiytyneet hyttiimme, irtautui Amorella laiturista kaksi minuuttia etuajassa.
Asetuimme pikaiseksi hetkeksi hyttiin. Poika päätti käydä itsekseen katsomassa, onko taxfree-kauppa jo auki. Ei ollut, joten odottelimme hetken. Kaupan auettua menimme ostamaan tuliaiset ja muut tarvittavat. Kassien kanssa palasimme takaisin hyttiin.
Lähdimme tutulle peräkannelle ihailemaan lähtöä. Kannella oli aasialaisia turisteja, jotka päättivät alkaa syöttää lokkeja kädestä. Linnut olivatkin innoissaan moisesta ravitsemustoiminnasta ja parveilivat turistien ympärillä herkkupalojen toivossa. Myös itänaapurimme suunnasta olleet turistit innostuivat samaan toimintaan. Hetkistä myöhemmin huomasimme, että molemmissa seurueissa puhdistettiin sormiin tulleita haavoja desinfiointiaineilla.
Kannella ihailimme maisemia ja auringonlaskua sihijuomia ja perunalastuja nauttien. Lopulta siirryimme hyttiin iltapesulle ja -sadulle. Sitä ei tosin koskaan luettu, koska nuorempi lapsista meinasi nukahtaa heti, äiti kirjoitti muistiinpanoja ja vanhempi lapsista remusi yläsängyssä, haluten valvoa avomerelle saakka.
Hampaita kiristellen puin ylleni ja menimme pojan kanssa vielä käymään peräkannella katsomassa miltä siellä näyttää. Kun palasimme, harmitti urputukseni, koska olipahan hauskaa käydä vielä katsomassa maisemia ulkona. Sitten kun kello oli jo lähelle puoltayötä, olimme ohittaneet Kapellskärin sataman ja saavuimme avomeren luokse, nukahti poika tyytyväisenä sänkyynsä.
Siihen päättyi Tukholman osuus tällä matkalla. Vielä olisi edessä yksi päivä Turussa ennen junamatkaa kotiin Tampereelle. Siitä lisää seuraavassa, toivottavasti viimeisessä matkaraporttiosuudessa.
Aika mahtipontisia patsaita Gamla Stanilla. Olisi kiinostava tutkia esim. kuninkaanlinnan ulkopinta, mitä kaikkea siitä löytyy. Patsaita siis. Ihana paikka ja hienoja kuvia sulla. Harmi, että reissu on kohta käsitelty. Näitä tarinoita on niin mukava lukea.
VastaaPoista