Palasimme siis Suomeen samaisella Viking Amorella -laivalla. Tällä kertaa yölaivalla ja meillä oli hytti. Ilta venyi pitkään, kuten edellisen päivityksen lopussa kerroin. Nyt oli edessä maanantai 11. kesäkuuta, loman viimeinen päivä. Laivalla nukuttu yö oli katkonainen. Vaikka paatti kulki kuin kiskoilla eikä huojuntaa ollut, nukuin silti huonosti. Syynä tähän oli se, etten tajunnut hakea pojalle putoamissuojaa yläsänkyyn ja heräilin siitä syystä jatkuvasti katsomaan ettei hän ole putoamisvaarassa.
Heräämisen jälkeen laittauduimme valmiiksi maihinnousuun. Odottelimme käytävällä ulospääsyä, kun tajusin, että taskussa oli vielä läjä kruunuja. Ei muuta kuin kauppaan hakemaan muutama suklaapatukka evääksi.
Turun satamassa oli useita takseja odottamassa matkustajia, me päädyimme invataksiin, jota ajoi pikkulettipäinen fitnessmimmi, turkkulaiseen tapaan puheliasta sorttia. Hyvä kuski, parempi kuin edellinen kohtaaminen paikkakunnan vuokra-autoilijan kanssa. Taksi kuljetti meidät joutuisasti rautatieasemalle, jossa oli iloksemme ainakin kaksi isoa lokeroa vapaana, saimme matkalaukut sinne päivän ajaksi säilöön. Tosin kolikoita ei ollut tarpeeksi. Onneksi kioskilta sai kortilla käteistä.
Kävelimme asemalta ensin Rauhankadulle, jolla ihastelimme hienoja vanhoja taloja sekä erästä vanhaa hotellia. Sen nurkalta alkaa Puolalanpuisto, jonne menimme syömään aamiaiseksi hankkimiamme eväitä. Tytärtä vaivasi Söderillä saatu polven palovamma ja kaiken lisäksi pörriäisiä oli liikkeellä.
Ruokailun jälkeen lähdimme ylemmäs puistoon ihailemaan päivän ensimmäistä patsasta. Antti Louhiston pronssinen monumentti, Turun ja Leningradin ystävyyden patsas vuodelta 1969.
Turun kaupungin sivuilta:
"Puolalanpuiston laella toisiaan tervehtii piirissä jykevä veistosnelikko, kolme miestä ja hulppeaan huiviin sonnustautunut nainen. Kuvanveistäjä Antti Louhiston (1918–1989) teos kuvaa Turun ja Leningradin (nykyinen Pietari) ystävyyskaupunkisuhdetta, ja teos paljastettiin kaupunkien 15-vuotisen ystävyystoiminnan kunniaksi vuonna 1969.
Alun perin veistos piti pystyttää Turun suomenkielisen työväenopiston edustalle, mutta se oli paikkaan liian suuri. Taiteilijan toivomuksena oli myös valmistaa jalusta Virolahden graniitista, joka olisi karkearakeisena ja ruskeanpunaisena sopinut oivallisesti veistoksen jykevään luonteeseen. Jalustamateriaalille olisi löytynyt myös ystävyyskaupunkiin viittaava historiallinen perustelu, sillä Virolahden graniittia vietiin jo tsaarillisen Pietarin rakennuskiviksi. Teokseen valikoitui kuitenkin lähempää louhittavaa ja halvemmaksi osoittautunutta kiveä, Vehmaan punaista graniittia."
Ruma kuin mikä, voisi sanoa, mutta silti mahtava klöntti.
Sen takana näkyy jo taidemuseo. Sehän oli tietenkin maanantaina suljettu. Edustalla on tutunnäköinen Jussi Mäntysen suihkukaivoveistos Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen. Tampereella on samannäköinen, ilman vesielementtiä.
Turun kaupungin sivuilta:
"Vuonna 1970 taiteilijaprofessori Jussi Mäntynen (1888–1978) ja hänen vaimonsa Aune Mäntynen lahjoittivat Turun kaupungille pronssiin valetun Joutsen-veistoksen Tuomiokirkkopuistoon pystytettäväksi. Alun perin teos oli ollut tarkoitus sijoittaa heidän haudalleen, mutta talvella 1969–1970 aviopari oli tullut siihen tulokseen, että teos olisi parhaiten tavoitettavissa julkisessa puistossa. Teos paljastettiin 16.8.1970.
Mäntysen teoksen aiheena on häälennolle kohoava joutsenpari, nimi puolestaan tulee Aleksis Kiven säkeistä. Taiteilijan omien sanojen mukaan teos on ”kauneudelle omistettu”. Joutsenet olivat ensimmäisiä lintuja, joilla Mäntynen niitti mainetta lintuaiheiden kuvaajana.
Teoksesta on kaksi aikaisempaa valosta vuosilta 1936 ja 1938. Niistä ensimmäinen on Turun vanhalla hautausmaalla Turun Sanomien toimitusjohtajan, päätoimittaja Arvo Ketosen (1888–1948) ja hänen puolisonsa, toimitusjohtaja Irja Ketosen (1912–1988) haudalla. Vuodelta 1938 peräisin oleva valos Joutsenet pystytettiin Tampereen Kirjastonpuistoon."
Kiersimme museon ja bongasin takapuolella olevan ikkunan läpi Wäinö Aaltosen veistämän jonkun graniittisen naista kuvaavan veistoksen. Lasi heijasti sen verran etten saanut kuvaa napattua.
Museon edustalla, portaiden alapuolella ja Aurakadun puolella on kaksi Aaltosen veistämää punagraniittista muotokuvahermiä, joissa ovat R.W. Ekman ja Victor Westerholm. Hermi tarkoittaa veistostyyppiä, jossa nelikulmaisen pylvään päässä on rintakuva tai veistospää.
Turun kaupungin sivuilta:
"Robert Wilhelm Ekman (1808–1873) oli merkittävä suomalainen taidemaalari 1850-luvulla. Hän oli myös Turun Piirustuskoulun perustaja ja sen ensimmäinen johtaja. Tunnetuimpia Ekmanin teoksia ovat Turun Tuomiokirkon pääkuorin seinä- ja kattomaalaukset. R. W. Ekmanin muotokuvahermi on hankittu Gustav Albert Petreliuksen lahjoitusvaroin, ja se paljastettiin 4.1.1927.
Victor Westerholm (1860–1919) oli Turun taidemuseon ensimmäinen intendentti ja Turun piirustuskoulun johtaja, jonka ohjauksessa myös Wäinö Aaltonen (1894–1966) opiskeli maalausta vuosina 1910–1915. Westerholmilla oli suuri merkitys Turun piirustuskoulun ja suomalaisen taidekoulutuksen kehitykselle. Muotokuvahermi on hankittu Gustav Albert Petreliuksen lahjoitusvaroin, ja se paljastettiin 4.1.1927."
Hermien jälkeen kävimme etsimässä puiston koilliskulmassa olevan Mäntysen veistoksen Kurjet pesällä vuodelta 1947. Lapset tykkäsivät tästä kovasti, olihan siellä pesällä myös pikkuisia kurjenpoikasia.
Turun kaupungin sivuilta:
"Kurjet pesällä -teoksen korkeuksiin kurottelevia muuttolintuja voidaan tulkita koti-ikävän, sodan jälkeisen surun ja sielunrauhan etsimisen merkityksissä. Taiteilija kuvasi teoksissaan harvemmin kokonaisia eläinperheitä, mutta Kurjet pesällä -teosta voidaan tarkastella myös ajan perheideologisia käsityksiä vasten.
Kurjet pesällä on Mäntysen lahjoitus Turun kaupungille. Veistos paljastettiin 17.11.1986. Vuodesta 1968 lähtien Jussi Mäntynen ja hänen vaimonsa Aune Mäntynen lahjoittivat useita taideteoksia Turun kaupungin taidekokoelmaan. Teoksen toinen valos vuodelta 1961 sijaitsee Oulussa, Snellmanin puistossa."
Taidemuseon lähistöltä Aurakadulta löytyi vielä V.I. Leninin muistomerkki. Sen on veistänyt Mihail Anikušin ja se on vuodelta 1977.
Turun kaupungin sivuilta:
"Turun kaupunki sai Lenin-veistoksen lahjaksi ystävyyskaupungiltaan Leningradilta (nykyinen Pietari) vuonna 1977. Vladimir Iljitš Uljanoville eli Leninille pystytettiin veistoksia useisiin kaupunkeihin Neuvostoliitossa, mutta Leniniä esittäviä veistoksia löytyy myös monista Neuvostoliittoon koskaan kuulumattomista maista. Mihail Anikušinin (1917–1997) muotoilemasta V. I. Lenin -rintakuvasta tuli pian paljastuksensa jälkeen poliittisen jakaantumisen symboli, ja se on edelleen säilyttänyt poliittisen latauksensa. Tästä syystä veistosta on myös töhritty aikojen saatossa. Veistos on valettu leningradilaisessa Monument Sculptura -valimossa. Jalustan on valmistanut Loimaan Kiviveistämö. Teos paljastettiin yleisölle 13.11.1977 Leningradin päivänä."
Rintakuvan vieressä on Tauno Torpon käsialaa oleva Leninin vuoden 1907 käynnistä Turussa kertova muistolaatta. Se paljastettiin vuonna 1964.
Valuimme Aurakatua pitkin alas kohti kauppatoria. Matkalla oli mm. hieno vanha koulurakennus ja muita hienoja taloja.
Yliopistonkadulla keskustassa oli katusoittaja juuri mukavasti Rafael Saifulinin hevospatsaan edessä. Sain kuitenkin ihan hyvät kuvat napattua veistoksesta. Veistoksen nimi on Onnenhevonen ja se on vuodelta 2006.
"Onnenhevonen on Rafael Saifulinin suunnittelema vuonna 2005 valmistunut, Turun keskustassa Yliopistonkadulla sijaitseva veistos. Pronssisen veistoksen pinta on koristeltu eri maiden kolikoilla, mitaleilla ja kunniamerkeillä.
Veistos pystytettiin kävelykadulle ensimmäisen kerran vuonna 2006, mutta se vaurioitui ilkivallan seurauksena ja se jouduttiin poistamaan paikaltaan korjattavaksi. Patsasta vahvistettiin ja se palasi kadulle Nostokonepalvelu Oy:n lahjoituksena. Patsaan paljastustilaisuus järjestettiin 31. maaliskuuta 2007.
Veistos on toinen osa Saifulinin onniveistosten sarjaa. Sarjan ensimmäinen veistos sijaitsee Turun kristillisen opiston pihalla ja kolmas veistos Gmunden kaupungissa Itävallassa."
Yliopistonkadulla on seinässä V.A. Koskenniemen muistolaatta, johon on käytetty Wäinö Aaltosen muovailema muotokuvamedaljonki.
Kävimme Stockmannilta ostamassa vähän vaatteita ja sitten menimme Kristiinankatua pitkin aina jokirantaan saakka. Kuvasin matkalla paremmin ne Emil Wikströmin kolme veistosta ja löysin viereisestä kirjakaupan talon seinästä kaksi patsasta lisää. Täältä Wikipediasta voi lukea lisätietoja näistä kolmesta patsaasta.
Niistä kun kyselin, sain vastaukseksi, että patsailla ei olisi tunnettua tekijää. Talon piirsi Martin Wahlberg, se valmistui vuonna 1887. Wahlbergin kuoleman jälkeen loppuunsaattoi Helge Rancken. Hienot patsaat kuitenkin, kuka sitten onkaan tekijä.
Kävelimme rantakatua Aurasillan luo ja ostimme kioskista jäätelöt. Muu perhe meni syömään jäätelöitä joen rantaan, minä otin kameran ja menin kuvaamaan Laila Pullisen Icaros-veistoksen. Luulin ensin (todellinen taidetietäjä kun olen), että tuo veistos on se ihme puuhäkkyrä, joka on bussipysäkkien takana. En nähnyt varsinaista Pullis-teosta, koska sen edessä oli linja-auto. Kun pääsin linjurin taakse, löytyihän se Pullisen työkin lopulta.
Turun kaupungin sivuilta:
"Taiteilijaprofessori Laila Pullisen (1933–2015) Ikaros-veistoksessa yhdistyy ajatuksen, unelman ja lennon keveys sekä maan vetovoiman raskaus. Lyyrisen voimakas veistos viittaa antiikin Kreikan tarustoon. Taivaisiin tavoittelun ja lankeemuksen merkityksien lisäksi Pullisen teosta voidaan tarkastella materiaalisista lähtökohdista. Graniittiteoksessa vuorottelevat kiiltäväksi silotettu ja sulkamaiseksi uurrettu, rosoinen pinta. Veistos kutsuu tarkastelemaan itseään lähemmin. Aurakadulta katsottaessa voi havaita veistoksen kevyen siipimuodon, lähietäisyydeltä erottuu puolestaan taidokas rosoinen kivityö. Sekä veistos että Loimaan kiven valmistama jalusta ovat punamustaa graniittia."
Yhden talon seinässä on Augusta Heurlinin ja hänen koulunsa muistolaatta. Tekijästä ei ollut aluksi tietoa, mutta kun katsoin edellisen maanantain Turun linnan käynniltä otettuja kuvia mitaleista, joita on linnassa vitriineissä, huomasin, että siellähän oli samanlainen kuva! Tekijä Jussi Vikainen. Nyt kun kuvia katsoo, ne eivät olekaan aivan samanlaiset. Mutta tämä muistolaatan kuva on ottanut mallinsa selkeästi Vikaisen muotoilemasta mitalista.
Ylitimme joen Kirjastonsiltaa pitkin ja istuimme hetken Runeberginpuistossa. Muut muistiinpanoja tehden, minä Aaltosen Turun Lilja -patsasta kuvaten. Hieno patsas ja on upea juttu, että se pestään aina ennen vapun lakitusta.
Turun kaupungin sivuilta:
"Wäinö Aaltosen Turun Lilja Aurasillan viereisessä Runebergin puistossa on Turun kaupungin ensimmäinen oma ulkoveistoshankinta. Modernistinen veistos oli Wäinö Aaltosen kolmas monumentaalityö, ja se toteutettiin graniittiin J. E. Forsmanin kiviveistämössä Helsingissä. Veistos valmistui 1924–1926 ja paljastettiin 7.9.1928."
Puistosta menimme tien yli Aboa Vetus / Ars Nova -museon luokse. Siinä edustalla on elefanttiveistos. Se on vuodelta 2011 ja sen on suunnitellut Hanna Vihriälä, Tampereella asuva taiteilija, joka aiemmin tunnettiin sukunimellä Jaanisoo. Täällä Turun Sanomien juttu paljastuksen tienoilta.
Ainoa museo, joka oli maanantaisin auki eikä tullut museokauppaa pidemmälle mentyä katsomaan heidän tarjontaansa. Aika ei vain tällä kertaa ollut myöden pidempää vierailua ajatellen. Kirjoitimme joen rannalla olevalla penkillä pari postikorttia ja jatkoimme sitten matkaa.
Joen keskellä on jätteistä tehdyt haahkat uiskentelemassa. Reima Nurmikko on tekijä ja nimi on Veden kiertokulku. Aamuset-kaupunkimedian jutusta sain selville, että nämä ympäristötilan heikkenemisen aiheuttamaa huolestuneisuutta tekijässään herättävät teokset laitettiin paikoilleen Aurajokeen vain viikkoa aikaisemmin kuin olimme niitä kuvaamassa ja tutkimassa.
Vastarannalta kuvasin kaukokuvina Tapaaminen Turussa 1812 -patsaan. Tuon kiistellyn patsaan veisti Andrei Kovaltšuk.
"Aurajoen varrelle sijoitettu venäläisen kuvanveistäjä Andrei Kovalchukin (s.1959) Tapaaminen Turussa 1812 on tilattu Turun Venäjän pääkonsulaatin ja Turun kaupungin yhteistyönä. Teoksessa Venäjän tsaari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johan neuvottelevat Euroopan laajuisista valtapoliittisista kysymyksistä Turussa vuonna 1812. Tapaaminen oli merkittävä paitsi kansainvälisesti, myös Suomen ja Turun historiassa, sillä Pohjoismaita koskevien alueellisten ratkaisujen myötä Ruotsi luopui lopullisesti kaikista tavoitteistaan Suomen suhteen. Vaikka Andrei Kovalchukin veistos tulkitsee historiallista tapahtumaa, se on valmistettu taiteilijan vapautta ja historiallista mielikuvitusta hyödyntäen."
Kävelimme kohti tuomiokirkkoa. Vanhan suurtorin kohdalla huomasin akveduktin, joka on tietenkin Kain Tapperin taideteos nimeltään Ajan virta vuodelta 2000. Seinässä oli reliefi, johon oli kuvattuna Itäisen jokirannan rakennuksia vuonna 1800. Laatan on tehnyt Bruno Aspelin.
Vanhan suurtorin reunalla on Henrik Gabriel Porthánin monumentti, jonka on veistänyt Carl Eneas Sjöstrand.
Turun kaupungin sivuilta:
"Carl Eneas Sjöstrandin (1828–1906) muotoilema H. G. Porthanin muistomerkki on Suomen ensimmäinen kansalaiskeräyksellä rahoitettu muistomerkki. Se paljastettiin juhlavin menoin 9.9.1864. Henrik Gabriel Porthan (1739–1804) oli merkittävä suomalaista kansallisaatetta edistänyt akateemikko ja suomalaisen historian, kulttuurin ja maantieteen asiantuntija. Hän ehti elämänsä aikana kunnostautua suomalaisen kulttuurin tutkimuksessa niin kansanrunouden, kielitieteen, arkeologian ja kirkkohistorian kuin maantieteenkin alalla.
Sjöstrand muotoili muistomerkin Roomassa, mutta valatti sen Münchenissä vuonna 1860. Kuvanveistäjälle oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta annettu ohje tehdä veistoksesta "sen tyylinen ja suuruinen, joka oli sellaiselle miehelle sopiva ja arvokas". Sjöstrandin muotoilema veistos jatkaa pitkää veistotaiteen perinnettä, jossa filosofit ja tutkijat esitetään istumassa mietteissään kirjoitusväline kädessään."
Jalustassa on medaljonkeja, joihin on kuvattu Tengström, Franzen sekä vertauskuvalliset allegoriat Tieteestä ja Historiasta.
Aikataulut, vallinnut kuuma keli sekä pureva nälkä pakottivat tällä kertaa jättämään väliin tuomiokirkon alueen ja käännyimme Aninkaistenkadun siltaa pitkin kohti keskustaa. Kävelimme kirjaston luo. Siinä on suihkulähde jonka on suunnitellut Armas Lindgren ja leijonan veistänyt Gunnar Finne. Turun ensimmäinen suihkulähde on vuodelta 1924. Lindgren ja Finne voittivat ensimmäisen kilpailun aiheesta jo vuonna 1914, mutta mullistukset Suomessa ja Euroopassa siirsivät veistoksen ja altaan toteutusta.
Hieno vanha kirjastorakennus, jonka sisätiloissa olevat Walter Runebergin patsaat jäivät kuvaamatta sen edellämainitun nälän vuoksi. Jatkoimme matkaa keskustaa kohti. Kauppatorin eteläreunalla ihmettelimme siellä olevia arkeologisia kaivauksia. Tovin kuluttua päädyimme amerikkalaislähtöiseen hampurilaisravintolaan. Kun olimme saaneet ruoat syötyä, lapset juoksivat Hansakorttelissa olevaa lelukauppaa tutkimaan. Sieltä selvittyämme kohtasimme lähistöllä asuvan ystäväperheen, jotka olivat tulleet kaupungille meitä tapaamaan, muutaman vuoden tauon jälkeen.
Heidän ehdotuksestaan päätimme lähteä käymään kirjastossa. Sehän sopi mainiosti. Kirjastot ovat aina erinomaisia paikkoja katsella paikkakunnan meininkiä. Vaihdoimme kuulumisia ja lopulta pääsin sinne vanhan kirjastotalon puolelle, jonka aulassa on Runebergin veistämä Turun suurmiehen Fredric von Rettigin rintakuva vuodelta 1915.
Rettig oli tupakkatehtailija, joka lahjoitti 1903 Turun kaupungille tämän kirjastotalon, jonka aulaan herra päätyi pronssiin valettuna.
Ovista ulospäin mentäessä - tai toisin päin eli sisäänkäynnin luona olevien portaiden alapäässä on Runebergin veistos Pax vuodelta 1893. Se sijoitettiin kirjastoon vuonna 1938 eli tänä vuonna tuli 80 vuotta täyteen tuon katon alla.
Kirjaston jälkeen menimme jokirantaan ihmettelemään Tapaaminen-patsasta ja sain siitä nyt siis lähemmät kuvat.
Juttelussa kuluikin mukavasti aikaa ja töihin piti lähteä takaisin. Meilläkin alkoi kotiinlähdön aika olla lähellä. Jätimme parkkihallin edustalla hyvästit ja lähdimme tuttua Humalistonkatua kohti rautatieasemaa.
Ennen asemalle menoa kävimme vielä kerran katsomassa edustalla olevassa puistossa olevaa Matti Hauptin Aino-suihkukaivoveistosta.
Aseman edustalla otimme lapsista ympyrä sulkeutuu -kuvan, haimme matkatavarat lokerosta ja menimme laiturille, jossa juna jo odottikin. Junamatkalla herkuttelimme vielä viimeiset eväät. Lapset katselivat juutuubasta piirrettyjä ja aikuiset yrittivät pysyä hereillä. Muistaakseni kotimatka ei keskeytynyt lainkaan, taisimme olla etuajassa perillä Tampereella.
Rautatieaseman taksitolpalla ei ollut yhtään autoa valmiina odottamassa. Ehkä nopeimmat olivat napanneet ne siellä odottaneet. Pääsimme kuitenkin jonoon kakkoslähtöruutuun. Ensimmäisenä ollut mies sai tilataksin ja meille tuli hetkistä myöhemmin normimersu. Sitä kuljettu vanha ukko, jolle tuotti suuria vaikeuksia saada meidän iso matkalaukku nostettua konttiin. Onnistui kuitenkin ja pääsimme sujuvasti kotiin. Kotipihalla laukkujen nostaminen kontista oli myös työn takana. Loppu kuitenkin hyvin ja kaikki hyvin.
Mahtava reissu, haikeutta oli kotiinpaluussa. Seuraavana päivänä alkoi heti suoraan arki, ettei ollut edes aikaa makustella rauhassa tehtyä matkaa. No, tätä pitkää moniosaista raporttia kirjoittaessa ja kuvia valitessa näiden kahden kuukauden aikana onkin saanut enemmän kuin hyvin fiilisteltyä lomareissua.
Näihin kuviin ja tunnelmiin. Seuraavassa päivityksessä sitten vihdoin jotain ihan muuta.
Ihana tarina, mukava seurata matkaa. Noita patsaitahan löytyi Turusta hurjan monta noin pieneltä alueelta. Itse aloin pitää valtavasti Aaltosen Turun liljasta ja ylipäänsä hänen tyylistä. Kiitos tästä juttusarjasta!
VastaaPoista