keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulunalusviikon merkkipäivät

Viikko ennen joulua on tunnetusti täynnä hässäkkää. Sitä se myös on patsaanmetsästyksen puolella, varsinkin tänä vuonna kun juhlaa piisaa lähes joka päivälle. Tänä vuonna on jo ollut runoilija Lauri Viidan 100-vuotissyntymäjuhla (lauantaina 17.12.). Lauri Viita -seura järjesti upeassa talvisäässä seppeleenlaskun Viidan muistomerkillä Tampereen Pispalanharjulla. Tässä muutama kuva tilaisuudesta.






Tuon Lauri Viidan muistomerkin on tehnyt Pertti Mäkinen ja se paljastettiin vuonna 1991.

Eilen tiistaina 20.12. oli kirjailija Väinö Linnan syntymäpäivä. Linna, jonka pääteos oli tietenkin Tuntematon sotilas, syntyi vuonna 1920, joten tuosta päivästä on nyt kulunut 96 vuotta. Neljän vuoden päästä onkin vuorossa satavuotisen juhlintaa. Tässä kuvat Linnan kotitaloa muistavasta reliefistä sekä Linnan kunniaksi nimetyn aukion seinässä olevasta muotokuvasta. Molemmat sijaitsevat täällä Tampereella. Löysin mukaan vielä Linnan ja vaimonsa Kertun hautakiven, joka on sijoitettu Kalevankankaan hautausmaalle.




Reliefi on Mauno Kiviojan tekosia, muotokuva Raimo Heinon.

Väinö Linna asui Amurissa, Puuvillatehtaankadulla - aivan Hämeenpuiston kupeessa ja kirjoitti silloin Tuntemattoman sotilaan. Amurissa on myös hänen kunniakseen nimetty Väinö Linnan puisto.

Tänään keskiviikkona 21.12. tulee kuluneeksi 120 vuotta Haminan Mäntlahdessa vaikuttaneen kuvanveistäjä Sulo Mäkelän syntymästä. Sitä juhlistetaan paikan päällä vierailemalla Sulon ja vaimonsa Saimin haudalla Haminan Myllykylän hautausmaalla sekä ravintolassa vietettävällä juhlaohjelmalla. Tilaisuuden järjestää Sulo Mäkelä Seura ry. Tässä pari kuvaa tuolta Mäkelän haudalta ja pari kuvaa Mäkelän tekemistä veistoksista.





Sulo Mäkelän oma esittelyosio löytyy täältä!

Torstaina 22.12. tulee kuluneeksi 51 vuotta, kun Lauri Viita karisti maalliset tomut jaloistaan jouduttuaan autokolariin matkallaan ystävänsä, kuvanveistäjä Heikki Varjan luokse Mäntsälään. Tähän loppuun kuvat Viidan haudalta. Varjan veistämä muotokuva koristaa hautakiveä Kalevankankaalla.




Tämä olikin sitten viimeinen bloggaus ennen joulua. Toivotan kaikille Patsaanmetsästäjä-blogin lukijoille hyvää joulua!

1 kommentti:

  1. Hyvää joulua Patsaanmetsästäjällekin! Myöhässä tosin. Mukavaa, että kuvanveistäjien taholta on talvellakin tohinaa, merkkipäiviä näyttää riittävän. :)

    VastaaPoista