Museoita ja patsaita tammikuisessa Helsingissä

Oli taas vuotuisen rokkilätkätapahtuman eli Torpedoturnauksen vuoro. Aina tammikuun puolivälissä Lohjalla järjestettävä jääkiekkoturnaus on kuulunut minun ja kaveriporukan ohjelmaan jo parin vuoden ajan. Nyt vuorossa oli jo kolmas kerta, kun olimme mukana. Ja se hartaasti odotettu ja paljon duunia vaatinut ensimmäinen voitto saatiin vihdoin. Mutta se on ihan toisen raportin heiniä sen purkaminen. Tässä päivityksessä keskitytään edeltäneeseen päivään, jonka vietin ensin linja-autossa parin tunnin verran ja sitten vielä pidemmän ajan Helsingin keskustaa edes takaisin kulkiessa.

Aloitin reissun lähtemällä ensin Etu-Töölön suuntaan, tarkoituksenani etsiä Gunnar Finnen ateljeehen tehtyä ravintolaa (Ateljé Finne, Arkadiankatu 14). Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin (ajattelin kävellä sieltä kautta matkalla kohti Töölön kirjastoa, jos vain aikaa riittäisi), joten lähdin Fredaa pitkin takaisin kohti Forumia.

Ensimmäinen vierailukohde oli TikettiGalleria siinä entisen Tiketin myymälän paikalla. Siellä on nyt näytteillä amerikkalaisen rockvalokuvaaja Bob Gruenin (s. 1945, New York) ottamia kuvia. Niissä esiintyvät mm. John Lennon, The Rolling Stones, KISS ja Alice Cooper Band (kuvassa). Gruen on ansaitusti yksi maailman tunnetuimmista kuvaajista, vaikka itse en hänen nimeään tunnistanut. Kuvat kyllä ovat erittäin tuttuja, suorastaan ikonisia. Ainakin osa niistä.

Seuraavaksi menin Amos Andersonin museoon. Heti ulko- ja sisäovien välissä on Heikki Konttisen viestämä Andersonin sivuprofiilimedaljonki. Itse asiassa kun kuvaa tarkemmin tutkailin, huomasin että sehän on samanlainen kuin Forumissa oleva Andersonin plaketin medaljonki ja signeerauskin löytyy: Felix Nylund, mutta myös Konttinen on ollut tässä jollain tavoin mukana.

Myöhästyin hieman edellisestä näyttelystä, jossa oli näytteillä mm. Ville Vallgrenin veistoksia, mutta silti tämä museo on näkemisen arvoinen. Toivottavasti tälle paikalle jää myös museotoimintaa, kun uusi AmosRex avautuu Lasipalatsiin.

Alemmassa kerroksessa olleen Sigurd Frosteruksen taidekokoelma on näyttävä, mutta itse olen sen verran ronkeli taulujen suhteen, etten osaa niistä sanoa juuri mitään. Onneksi ylemmissä kerroksissa oleva Perustajan aarteet -näyttely pitää sisällään jokusen veistoksenkin. Niistä ensimmäisenä ihailin jo edellä mainitun Gunnar Finnen pienoisveistosta Tukanpesijä, joka on vuodelta 1945.

Samassa huoneessa seinän vieressä on vanha takka, jonka reunustalla on Finnen teos Muusa. Musta patsaanpää näyttää hieman samalta, kuin Finnen veistämän Topelius-muistomerkin naiset. Liekö sama muusa ollut kaikissa kyseessä?

Tästä kerroksesta löytyi vielä Johannes Haapasalon marmoriin veistämä Seisova tyttö vuodelta 1919.

Yläkerroksiin mentäessä matkan varrella portaikon ikkunasyvennyksessä on Harry Kivijärven tavaramerkkinen kiviveistos Niilillä vuodelta 1973.

Ylimpänä katsottavissa oli kappeli, jossa oli puuveistosten jäljitelmiä. Sivuhuoneessa oli kuitenkin vielä Viktor Janssonin suihkukaivoveistosta varten tekemä kipsiluonnos. Tuon luonnoksen pronssiin valettu, toiminnassa oleva suihkukaivo on tietenkin Espan puistossa olevista Janssonin veistoksista toinen, nimeltään Leikki 2 / Aallottaria.

Museolta lähdin kävelemään pitkin Manskua kohti Erottajaa. Ajattelin, että otan vihdoin kuvat Robert Stigellin veistämistä atlanteista. Komeita kannattelijoitahan nämä kaikki Stigellin veistokset ovat.

Sen jälkeen kävin kuvaamassa Yrjö Liipolan teoksen Tellervo, Tapion tytär, joka myös nimellä Diana tunnetaan. Olimme vaimon kanssa viimeksi piipahtaneet tämän patsaan luona vuosia sitten, silloin kun ei näitä patsaita tullut vielä metsästettyä tähän malliin. Silloin oli hieno aurinkoinen kevätpäivä, nyt harmaa tammikuinen talvipäivä. Ainakin kuvat eivät ole aina samanlaisia ja siksi tylsiä.

Tässä taidemuseon sivuilta löytyvä infoteksti tästä veistoksesta:

"Helsingin kaupunki hankki kuvanveistäjä Yrjö Liipolalta puistoveistoksen Kolmikulman (Trekanten) kaunistukseksi 1928. Veistos tilattiin Taidehallin näyttelyssä esillä olleen Liipolan Diana-pienoispatsaan (1924) mukaisesti. Pienoisveistos kuuluu Helsingin taidemuseon kokoelmiin.
Antiikin taruston metsästävään jumalattareen viittavan aiheensa vuoksi teosta on alusta saakka kutsuttu sekä Dianaksi että Tellervoksi. Tellervo on Suomen kansantarustossa roomalaisen Dianan vastine, metsän jumala Tapion tytär. Kun Diana metsästää perinteisesti jousella, Tellervolla on kädessään keihäs. Veistoksen nimikysymys on vaikuttanut myös kaupungin nimistöön. Puistikko, jossa veistos sijaitsee on viralliselta nimeltään Kolmikulma, mutta se tunnetaan yleisesti myös Diana-puistona. Veistos valettiin pronssiin Unkarissa, jossa Liipola asui pitkiä aikoja 1900-luvun alussa. Vuonna 1929 paljastetusta veistoksesta tuli nopeasti yksi Helsingin ihastelluimpia julkisia teoksia."

Kävelin kohti tv:stä tuttua Hanneksen bensa-asemaa ja päätin napata instagram-kuvan Ville Vallgrenin veistämästä Zachris Topeliuksen muistomerkistä.
Taidemuseon sivuilta:

"Zacharias Topelius (1818-1898) oli kirjailija, lehtimies ja historioitsija. Topeliuksen muistomerkistä käytiin kova kiista 1920-luvun lopulla. Gunnar Finnen veistos Taru ja Totuus voitti Ruotsalaisen kirjallisuusseuran järjestämän muistomerkkikilpailun 1928. Finnen veistoksen tyylitelty muoto ei kuitenkaan miellyttänyt niitä, jotka toivoivat muistomerkin edustavan samaa ihanteellista realismia, joka oli ollut tyypillinen Topeliuksen ajalle ja hänen omille kirjoituksilleen.

Kirjailija Maila Talvio käynnisti toisen veistoshankkeen. Talvion järjestämä kansalaiskeräys sai aikaan, että Ville Vallgrenin 1909 valmistunut ja alunperin hautamuistomerkiksi kaavailtu veistos valettiin pronssiin ja paljastettiin Floran päivänä 13.5.1932 suuressa kansanjuhlassa. Tasavallan presidentti P.E. Svinhufvudin läsnäollessa suomen- ja ruotsinkieliset lapsikuorot lauloivat, Suomen liput liehuivat, juhlapuheita pidettiin ja koululaisista koostunut juhlakulkue marssi muistomerkin editse. Finnen Taru ja totuus -veistos paljastettiin vaatimattomammin menoin saman vuoden lokakuussa.

Vallgrenin Topelius-muistomerkissä satusetä Topelius istuu iloisten ja opinhaluisten lasten ympäröimänä. Vaasassa on samanhenkinen Emil Wikströmin tekemä muistopatsas, jossa Topelius on lasten kanssa. Helsingin Koulupuistikon Topelius-muistomerkki on kuin monet muutkin Vallgrenin vuosisadan alussa tekemät veistokset - leppoisaa, runollista ja perinteistä veistotaidetta. "

Sitten vuorossa oli päivän toinen museokäynti, koska tuon Koulupuiston naapurissahan on Designmuseo. Siellä oli näytteillä mm. Kirsti Rantasen köysistä tekemää taidetta. Ihan kiva kokemus tämäkin museo. Uloslähtiessä huomasin oviaukolla H.O. Gummerusta esittävän medaljongin. Otin kuvat, mutta en saanut signeerauksesta selvää. Jätin museolle yhteystiedot, mutta tätä kirjoittaessa en ole saanut vielä vastausta. Katselin kuvia tarkemmin ja aivan kuin nimmari olisi Kari Juvan tekemä.

Designmuseon jälkeen lähdin pitkin Korkeavuorenkatua takaisin keskustan suuntaan. Pikku-Roban risteyksessä on vanha apteekinkulma, jossa oven yläpuolella on komea leijona. Sen on veistänyt "Faffan" Jansson. Otin kuvia ja väistelin autoja, olinhan kuvaamassa keskellä autotietä.

Seuraava etappi löytyi sattumalta sen jälkeen, kun olin ihastellut paloaseman korkeaa tornia ja muutenkin jyhkeää punatiilistä ulkoasua. Muistelin, etten ole juuri lainkaan, en ehkä koskaan kävellyt tuota pätkää Korkeavuorenkadusta. No, paloasemaa vastapäätä on WSOY:n ja Tammen kirjakauppa, josta bongasin jokusen veistoksen.

Vasemmanpuolimmainen eli Raimo Heinon Väinö Linna -rintakuva on tuttuakin tutumman näköinen.

Kari Huhtamon veistämän Eila Pennasen kuva on aika hurjan näköinen, kun siinä ei ole pään alla kaulaa lainkaan. Pennasen kunnian perään kuulutettiin Aamulehdessä, olihan kirjailijalla myös viime vuonna satavuotissynttärit, mutta aiheesta ei juuri puhuttu. Enemmän palstatilaa sai mm. Lauri Viita.

Wäinö Aaltosen veistämä Aleksis Kiven pää on sekin tuttua tavaraa.

Carl Eneas Sjöstrandin veistämä Elias Lönnrot puolestaan ei ole niin tuttu kuvaus, joten sitä tuli tarkasteltua erityisen tarkasti. Hieno pysti.

Essi Renvallin veistämä Aila Meriluodon muotokuva on tällä hetkellä lainassa Tampereen taidemuseon Renvall-näyttelyssä.

Kaupan toisessa huoneessa oli vielä koroke, jonka päällä on yleensä Aaltosen veistos Runoilija, mutta se on puolestaan lainattu HAM Helsingin tulevaan Moderni elämä -näyttelyyn. Tämä ei ollut viimeinen kerta, kun törmäsin tuohon näyttelyyn perjantain aikana.

WSOY:llä on varsin mittava taidekokoelma tiloissaan. Moni niistä on tosiaan Tampereella Renvallin näyttelyssä, mutta kustantamoon mennessä aulassa on muutama veistos lisää. Olin ikävä kyllä sen verran myöhään liikkeellä, etten tällä kertaa päässyt noita teoksia kuvaamaan.

Richardinkadun kirjastoon olen halunnut mennä käymään, enkä vain sen takia, että siellä on Wäinö Aaltosen veistos Uimaan lähtevä neito, vaan myös siksi että se on niin hienossa talossa ja niin hieno interiööri, että olisin voinut hautautua sinne pidemmäksikin aikaa ellei olisi ollut vielä paljon kuvattavaa. Ikävä kyllä allekirjoittaneen suhteen tämäkin Aaltos-teos oli kärrätty HAM:lle tulevaa näyttelyä varten.

Kirjaston jälkeen harpoin Kasarmitorin ohi aina Norssin ja Tähtitorninmäen kulmille Bernhardinkadulle, jossa sijaitsevan talon seinässä on Raimo Heinon käsialaa oleva Eero Järnefeltin muistolaatta. Ilta oli vain ehtinyt jo niin pitkälle ettei kuvasta saa oikein mitään selvää.

Sama homma on Finnen kaakeliseinäreliefin kanssa. Tämä teos on Fabianinkadulla, Kasarmitorin kulmauksessa. Koska kuvat eivät onnistuneet, laitan tähän viereisestä Agronomitalosta ottamani kuvan, missä on hauska ärjyvä naama.

Nyt oli pakko laittaa kuvauspillit pussiin ja hakeutua johonkin ravitsemusliikkeeseen ruokailemaan. Päädyin samaan paikkaan kuin kesäisellä kuvausreissulla eli Annankadulla sisäpihalla sijaitsevaan OmNamiin. Tofuburger oli hyvä, kera bataattiranskalaisten. Prykmeisterin Pils oli hyvä ruokajuoma. Myös henkilökunta oli jälleen hyvällä jalalla liikkeellä.

Ruoan jälkeen kävin Bar Loosessa pelaamassa wrestling-flipperiä ja lähdin sitten kohti majapaikkaa. Matkalla bongasin Basen ikkunasta tuttuja kasvoja ja käväisin juttelemassa vanhojen työkaverien kanssa. Terveisiä Katrille, Annalle ja Minnalle :)

Siinä kaikki tältä reissulta. Seuraavassa päivityksessä nähdään sitten monen monta Eemil Halosen veistosta, kun esittelen sen pienen osan Hietaniemen hautausmaasta, jonka ehdin kelata läpi sunnuntaina ennen kuin oli aika siirtyä linja-autoasemalle kotimatkaa varten.