Tämän maailman kuvanveistäjän Hovissa - esittelyssä Mikko Hovi näyttelyineen

Huomasin taannoin, että Hämeenlinnassa on ollut jo syksystä alkaen näytillä Mikko Hovin veistoksia. Ja huomasin myös, että näyttely on juuri loppumaisillaan. Jos olisin aikeissa nähdä näyttelyn, nyt olisi vähän niin kuin pakko matkustaa Hämeenlinnaan veistoksia katsomaan. Onneksi olivat siellä päättäneet antaa näyttelylle pari viikkoa lisäaikaa.

Normaalien aamutoimien jälkeen kävelin Tampereen rautatieasemalle ja hyppäsin etelään matkaavaan lähijunaan. Matka kesti vajaan tunnin, jonka aikana oli aikaa lukea kirjallisuutta ja kuunnella musiikkia. Ei edes haitannut, että kuljimme hieman myöhässä, edelle päästetyn IC-junan oltua meitä ennen myöhässä.

Hämeenlinnan taidemuseo sijaitsee pienen kävelymatkan päässä asemalta ja olinkin nopeasti perillä. En ollut ennen nähnyt Hämeenlinnan teatteria enkä taidemuseota aivan tältä suunnalta. Ihan tyylikäs rakennuskokonaisuus heillä siellä.

Julkaisin syksyllä 2017 raportin Hämeenlinnan julkisista veistoksista, joita ehdimme bongata lukuisia yhden sunnuntai-iltapäivän kävelyn aikana. Juttu on yksi tämän blogin historian luetuimmista ja halusinkin näyttelyiden tutkailun lisäksi myös kysellä hieman tuosta asiasta.

Museolla oli senioripäivä, joten keltaisen rakennuksen aulassa oli jokunen ikäihminen. Oletin Hovi-näyttelyn opastuskierroksen olevan jo käynnissä, joten kiemurtelin hieman hermostuneena joutuessani odottamaan vuoroani. Vähänpä tiesin, että punatiilitalossa on myös myyntitiski. Nyt tiedän vastaisen varalle.

Opas toivotti meidät tervetulleiksi, odottelimme vielä hetken mahdollisia kierrokselle tulijoita ja kun ryhmä oli kasassa, aloitimme kierroksen. Oppaalta saimme kuulla Mikko Hovin historian ja kehityksenkaaren arvostetuksi kuvanveistäjäksi, juuri ennen kuin Hovin aika maan päällä päättyi vuonna 1962.

Näyttely on koostettu museon omista kokoelmista. Helmi Hovi, Mikon leski, lahjoitti aikoinaan vuonna 1966 Hämeenlinnan taidemuseolle miehensä mittavan kokoelman. Hyvä niin, ovat hyvässä tallessa ja pääsevät välillä näytillekin.

Lainataan tähän Hämeenlinnan taidemuseon esittelyteksti:

"Kuvanveistäjä Mikko Hovia (1879–1962) on kutsuttu primitivistiksi, humoristiksi, naivistiksi ja modernistiksi, ja hän olikin tätä kaikkea varsin persoonallisella tavalla. Mikko Hovin veistotaiteen näyttelyssä on teoksia taiteilijan koko tuotannon ajalta. Näyttely perustuu kuvanveistäjän puolison rouva Helmi Hovin Hämeenlinnan taidemuseolle vuonna 1966 tekemään mittavaan testamenttilahjoitukseen.

Hovi käytti taitavasti keramiikkaa, kipsiä, pronssia, puuta ja graniittia, ja näyttelyssä voi tutustua monipuolisesti veistotaiteen erilaisiin materiaaleihin. Lopullisten veistosten ohella nähdään saviluonnoksia ja kipsimalleja, jotka havainnollistavat kuvanveistäjän työn monia vaiheita.

Mikko Hovin viimeiseksi teokseksi jäi Hämeenlinnan Toripuistossa juhannusviikolla 1962 paljastettu runoilija Larin-Kyöstin patsas. Teokseensa Hovi kuvasi edesmenneen runoilijaystävänsä tälle tyypillisessä asennossa. Larin-Kyöstillä oli tapana istua polveensa nojaten ja tarinoida pitkiä toveja."

Mikko Hovi, tosiaan maailman meriä laivoilla kiertänyt, lähes itseoppinut kuvanveistäjä, sai urallaan töitään näytille biennaaleihin São Pauloon ja Venetsiaan. Silti hänen nimeään ei patsasrintamalla juurikaan tunneta. Legendaariset monumentalistit Emil Wickströmistä Walter Runebergin ja Wäinö Aaltosen kautta Aimo Tukiaiseen ovat ne tunnetuimmat. Silti moni on huvitellessaan tullut varmasti törmänneeksi Hovin kahteen julkiseen teokseen. Ne ovat Leikkivät karhut ja Kalapoika, jotka Suomen Lasten Säätiö osti ja sijoitti Linnanmäen huvipuistoon.

Lahtelaiset ovat saaneet ihailla omasta Kalapojastaan muutaman vuoden enemmänkin. Helsingissä Herttoniemessä koulun pihalla vierailleet puolestaan ovat voineet ihastella Pallopojat-patsaan rentoa meininkiä.

Museon näyttelyssä on monesta erilaisesta materiaalista tehtyjä veistoksia. Aluksi kohtasimme em. Larin-Kyöstin patsaan kipsisen pienoismallin.

"Hovi kuvasi ihmistä lempeästi, arjen hetkissä ja tilanteissa. Eläinhahmoista hän suosi karhua, leikkimässä ja painimassa tai eräänlaisena rakenteellisena toteemieläimenä. Hovin veistoksissa on aina vahva sisäinen rytmi. Pienikokoisetkin veistokset uhkuvat voimaa ja ovat muodoltaan massiivisia."

Tässä yksi niistä - Karhu ja pallo -veistos:

Seuraavaksi kokoelma ensimmäisessä salissa olleita veistoksia.

"Näyttelyssä on varhaisia klassisiin ihanteisiin pohjautuvia figuriineja, myöhempiä harkitun kömpelöitä ja primitiivisiä pienoisveistoksia sekä geometrisen pelkistettyjä teoksia. Mukana on myös joitakin monumentaalisia teoksia, niiden luonnoksia ja pienoismalleja."

Ylläolevat kuvat järjestyksessä vasemmalta: Kalapoika (1931), Härkä/Talkoojuhla (1930), Siunaus, Vilkutus (1950-luku), Uinuvat immet (1941), Levähdys, Kädet ylös!

Arkisia asioita Hovi kuvasi mielellään. Sellaisia, jotka ovat nykypäivänä nuorille ja lapsille jo outoja. Kuten esimerkiksi nämä Paluu saunasta ja Kuritus. Puhumattakaan Töistä paluusta.

Nykyäänhän ei saunasta tarvitse palata, koska sauna on samassa huoneistossa tai talossa. Ennen vanhaan sauna oli omassa rakennuksessaan. Miten mukavaa olivatkaan ne hetket, kun kuuman saunan ja vilvoittavan pesun jälkeen pääsi pelkässä pyyhkeessä kirmaamaan läpi kylmän pakkasilman...

Kurittaminen on nykyään ymmärrettävästi kielletty, mutta ei ole montaa vuosikymmentä eikä montaa sukupolvea mennyt siitä, kun vielä lapsi nostettiin polvelle ja annettiin tuntua takamuksessa.

Hassunnäköisiä pienoisveistoksia olivat myös Neitsyt, Päällysmies, Ahmatti ja pronssinen versio Paluu saunasta -veistoksesta. Nämä ovat ajalta, jolloin Hovi alkoi toden teolla käyttää modernistisia tyylikeinoja: muotoilla, venyttää, pullistaa.

Ensimmäisessä salissa oli myös vitriinissä Hovin tekemiä pienoisveistoksia sekä koriste-esineitä, kuten fajassituhkakuppeja.

Sisäänkäynnin toisella puolella olevassa toisessa salissa oli vastassa ensimmäisenä upea marmorinen Suru (Runo) -veistos vuodelta 1953. Sen pronssinen valos pitäisi löytyä Hovin haudalta Helsingistä.

Tässä toisessa salissa olleita veistoksia:

1950-luvulla tehtyjä puuveistoksia, jotka oli aseteltu näppärästi yhteen.

Lähikuvassa Lyhteenkantaja, Ujo ja Kädet rinnalla.

Heinäsirkka II (1950-luku)

Mistä lie tulee nimi Heinäsirkka? En kyllä ihan ymmärrä, miksi taustalla näkyvä veistos on Sudenkorento? Pari kuvaa lisää Sudenkorennosta:

Sudenkorento (1955)

Ehkä ne tosiaan muistuttavat muodoiltaan eläinesikuviaan. Näin asia on ainakin näyttelyvihkosessa selitetty. Tuosta alla olevasta on myös hauska etsiä sitä ankeriasta:

Ankerias (1950-luku)

Ankeriaan alla vasemmalta: Noita (1957), Tähystäjä (1950-luku), Istuva nainen (1950-luku) ja vielä kerran, Paluu saunasta (1950-luku).

Hovi ei ilmeisesti juurikaan saanut toimeksiantoja muotokuvien suhteen. Liekö niitä edes himoinnut tehtäväkseen? Larin-Kyöstin lisäksi näyttelyssä on yksi muu näköisveistos. Se on runoilija Anja Vammelvuosta tehty puinen muotokuva.

Museorakennuksen aulassa on kolme tummaa graniittipatsasta. Niistä kahteen Hovi otti mallia museokäynneillään maailmalla. Ja Helsingissäkin. Erinomaisen mainiot meksikolaistyyliset veistokset eivät saaneet aikoinaan täyttä hyväksyntää, mikä tuntuu tylsältä.

Majesteetti (1953)

Maistraatti (1953)

Maistraatti (1953)

Isä ja poika (1960)

Viimeisessä huoneessa oli nähtävillä viisi veistosta ja arkistokuvia muilla paikkakunnilla olevista julkisista patsaista.

Raakalaudoista tehdyt jalustat olivat mielestäni erinomainen keksintö.

Kalapoika (maalattu kipsi, 1919-21/1951-53)

Aamuhartaus (kipsi, 1952-53)

Istuva kalapoika / Aallokossa (maalattu kipsi, 1920-luku)

Äiti ja lapsi (kipsi, 1950-luku)

Karhupaini (maalattu kipsi)

Kävin myös katsomassa muut taidemuseon näyttelyt ja vaikka erittäin hyvät olivatkin, en lisää tähän suomalaisten legendaaristen maalarien taulujen kuvia. Kävin myös parissa muussakin museossa Hämeenlinnassa ja bongaamassa yhden Harry Kivijärven veistämän muistomerkin. Niistä lisää tuonnempana.

Härkä / Talkoojuhla (pronssi, 1930)

Lähteet: Niina Lahtinen, Päivi Viherluoto (Hämeenlinnan taidemuseo), Wikipedia.

Tukholmasta Tampereelle - mutta ensin Turkuun

Laivamatka sujui ihan mukavasti. Merenkäynti oli rauhallista ja nukuin suht hyvin, mitä nyt heräilin aika monta kertaa yön aikana. Aamulla sitten heräsimme jo ennen kuiin siivooja koputteli oveen ennen seitsemää.

Pakkasimme tavaramme ja poistuimme laivasta. Näin olimme palanneet takaisin Suomeen.

Jäimme terminaaliin syömään eväitä aamupalaksi ja pohtimaan päivän ohjelmaa. Onneksi terminaalissa on automaatti, josta saa käteistä rahaa ja onneksi kännykällä voi ostaa bussiliput. Kuten ehkä jo aiemmassa Turku-osuudessa mainitsin, en halua maksaa bussimatkojani jälkikäteen isossa puhelinlaskussa, mutta on ihan mukavaa, että sellainen mahdollisuus on olemassa.

Bussi nro 1 jätti matkustajat pysäkille hieman ennen kauppatoria. Kävelimme Humalistonkadulle ja siitä juna-asemalle, jonne jätimme tavarat säilöön. Sitten samaa katua pitkin takaisin keskustaan. Katselimme matkalla hienoja taloja ja muistelimme, miten vuonna 1991 eräässä paikallisessa pubissa oli ollut hurjat rettelöt.

Piipahdimme Stockmannilla ja ostosten jälkeen kipitimme Hansakorttelin läpi Eerikinkadulle ja kauppahallin vieritse Linnankadulle. 1-bussi tulikin heti pysäkille, kun siihen ehdimme ja nipin napin riitti vaihtoaikaakin lipuissa.

Määränpäämme pysäkki on mukavasti linnan nurkalla. Ei muuta kuin suojatien yli ja muurien suojiin. Ilmoitustaulu kertoi kyseisenä viikonloppuna olevan ritaripäivät ja erityistä ohjelmaa olevan tiedossa. Hyvä.

Menimme ensin kahville ja pullalle. Selvisi, että ravintolassa (kahvilassa) olisi hyvä lounasvaihtoehto tarjolla nälkäisille kulkijoille. Kahvituokion jälkeen siirryimme sisään linnaan, laitoimme tavarat kaappiin ja lähdimme tutustumaan siihen osaan linnaa, joka jäi kesällä käymättä.

Turun linna on iso ja paljon on nähtävää. Jokunen patsaskin löytyi. Aulassa on Gustav II Adolfin patsas, jonka on veistänyt vuonna 1905 saksalainen kuvanveistäjä Martin Götze. Hänen töitään löytää mm. Berliinistä, Zwinglikirchen luota ja teknillisestä museosta. Patsas on lahjoitus Ruotsista.

Kustaa Vaasan hautamonumentin yksityiskohta, Suomen leijona, on yhden huoneen seinällä. Pronssinen reliefi on tehty hollantilaisen Willem Boyn 1580-luvun alussa suunnittelemien kuvien perusteella. Kustaa Vaasan hautamonumentissahan on monen Suomen läänin vaakunat.

Jussi Vikainen on muotoillut linnassa olevat kaksi muistomitalia. Ensimmäisessä on muisteltu vanhaa linnaa ja linnanisäntää. Turun museokeskuksen kulttuurihistoriallisessa kokoelmatoiminnan tutkijan Kari Hintsalan blogista:

"Turku-aiheinen mitali Turun museokeskuksen kokoelmista on sekin Jussi Vikaisen suunnittelema, ja lyöty 1961 Turun linnan sodanjälkeisen restaurointityön valmistumisen kunniaksi. Etupuolella on linna itse, ja pitkäpartainen hahmo, mitä ilmeisimmin Juhana-herttua. ARX CLIPEUS URBIS viitannee 'linnaan kaupungin kilpenä'."

Mitalin kääntöpuoli on nähtävillä hieman myöhemmin, linnan toisessa huoneessa. Siinä ovat restauroijat työn touhussa kiven ja puun kimpussa.

"Teksti CASTRUM ABOENSE 1280-1961 onkin mitä sopivin, sillä olihan restaurointi todellakin vain viimeisin linnan lukuisista rakennusvaiheista. Itse tapaankin aina sanoa että Turun linna valmistui vuonna 1961."

Yhdessä vitriinissä on miehen pääkuva. Sen on tehnyt Wäinö Aaltonen ja kyseessä on arkkitehti Erik Bryggmanin patsas. Linnan seinäteksti sanoo näin:

"Suomen Arkkitehtiliitto SAFA lahjoitti Erik Bryggmanille häntä esittävän pronssiveistoksen. Sen veisti Suomen akatemian jäsen, professori Wäinö Aaltonen Erik Bryggmanin 60-vuotispäivän johdosta. Carin Bryggman lahjoitti muotokuvan Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymälle sijoitettavaksi Ylösnousemuskappeliin, missä sitä on pidetty esillä omaistenhuoneessa."

Linnankirkoissa on esillä monta puuveistosta, jotka on kerätty Suomen monista vanhoista kirkoista ja joita nyt säilytetään hyvissä oloissa Turun linnan suojissa.

Ritaripäivillä oli tarjolla mm. oikeankokoisia sotisopia varusteineen ja aseineen sekä lasten mallistoa. Oli myös solmujentekopiste, linnashakki, lapsille väritys- ja maalauspiste sekä muuta askartelua.

Viimeisenä linnasta löytyneenä veistoksena oli joku kirkonmies, jolla oli suuri risti vasemmassa kädessään. Soitto tutkija Hintsalalle valaisi, että kyseessä on Juhana-herttuan pojan, Puolan kuningas Sigismund III:n muistoksi pystytetyn patsaan pienempi versio. Isompi patsas sijaitsee Varsovassa kuninkaanlinnan edustalla.

Linnan kierrettyämme kävimme pikaisesti museokaupassa. Ei kovin mieltäylentävä kokemus tällä kertaa. Viime kerralla mukaan tarttui mm. linnantontun tarinat ja surkea tykinmuotoinen teroitin, joka ei toiminut ollenkaan. Nyt emme viitsineet edes postikorttia ostaa.

Lounas Juhana Herttuan kellarissa oli hyvä. Kaikki santsasivat monta kertaa. Tarjolla oli juuresmuhennosta, ryynimakkaraa, lihapullia, salaattia, raastetta ja erinomaista leipää. Jälkiruoaksi mehukasta omenapiirakkaa.

Huomasimme sitten, että meillähän alkoi olla kiire ehtiä junaan ajoissa. Lähdimme kävelemään niin nopeasti kuin mahdollista kohti rautatieasemaa. Kävelimme Tallipihanmäen puiston vierestä Puutarhakadulle, sitä pitkin Portsan läpi Mikaelinkirkon luo ja siitä alas Ratapihankadulle.

Nappasimme tavarat lokerosta, ostimme pienet eväät kioskilta ja kirmasimme laiturille. Siellä saimme huomata, että juna on myöhässä. Ja mukavan myöhässä olikin. Olisimme ehtineet rauhallisestikin kävellen. Lopulta juna tuli, ja vaikka olikin teknisiä ongelmia, matka meni hyvin ja pääsimme Tampereelle. Kotimatkan hurautimme taksilla.

Siinä se reissu. Kivaa oli! Monta patsasta nähtiin, monta muuta hauskaa nähtävyyttä ja paljon taas kierreltiin ja kaarreltiin.

Tämän jälkeen sitten hieman erilaisia päivityksiä tiedossa. Pysykää kanavalla!

Lähteet: Wikipedia, Kaponieeri-blogi

Takaisin Tukholmaan, reissupäivä 5 - Vasamuseosta laivalle

Olemme Tukholman-raportoinnissa viimeisen illan kohdalla. Sen verran pitkään on mennyt näissä tekstien ja kuvien laittamisessa, että alkaa jo melkein unohtua tapahtumat. Onneksi tuli tehtyä muistiinpanoja matkan aikana, niistä saa tiedon nopeasti. Mutta pidemmittä puheitta takaisin länsinaapuriin:

Vasa-museo kierrettiin viimeiseen asti ja juuri ehdimme vielä museokauppaankin. Muutama kortti, magneetti ja kassalle. Sitten mietimme, mitä tehdä pimeän aikaan Djurgårdenissa... Emme halunneet vielä hypätä M/S Emelien kyytiin, koska siitä olisi seurannut liian pitkä odotus laivaterminaalissa, joten lähdimme kiertelemään Djurgårdenia.

Liljevalchsin taidemuseon kohdalla on jokunen taideteos. Museo on remontissa, ainakin osittain, ja sen edustalla oli tellinkejä, kontteja ja pressuja. Jonkun sisäänkäynnin yläpuolella on Carl Millesin tekemä enkelireliefi.

Kadunkulmauksessa on Millesin veistämä Bågskytten vuodelta 1919. Jalustana toimii 12-metrinen graniittipaasi, jonka päällä on diabaasista veistetty kotka. Sen päällä seisoo jyhkeä jousiampuja. Varmasti päivänvalossa näyttävä teos.

Wikipediasta tutkin, että Milles veisti teostaan vuosien 1913 ja 1919 välisenä aikana. Ensimmäinen, hieman erilainen ja pienempi versio on edempänä Djurgårdenissa, Waldemarsuddessa. Varsinaisen patsaan luonnos, joka julkistettiin keväällä 1916, on Millesgårdissa, Lidingön puolella.

Patsaan taustalla ovat taivaan jumala Panin poika Krotos, joka oli hyvä metsästäjä ja ampuja ja antoi nimen Jousimiehen tähtikuviolle. Kotka puolestaan oli Zeuksen lintu ja kotka oli myös Millesin suosikkihahmoja muotoilla.

Tien toisella puolella, Skansenin rinteiden alapuolella on Fången Viking -niminen veistos. Sen on veistänyt John Börjeson ja se on vuodelta 1913.

Liljevalchsin luona on myös mm. Christian Erikssonin veistämä Carl Liljevalch nuoremman graniittinen rintakuva, Fredrik Wretmanin pronssipatinoitu lasikuitujalka Budbäraren sekä Sean Henryn maalattu pronssinen Standing Man. Ne jäivät odottamaan seuraavaa vierailukertaa.

Kuljimme tietä eteenpäin ohi ABBA-museon. Siellä näytti olevan meiningit kohdallaan, tutut laulut raikaisivat ja ihmiset viettivät iloista perjantain alkuiltaa ravintolassa.

Tien toisella puolella on Hasselbackenin hotelli ja ravintola. Sen pihalla on Carl Michael Bellmanin patsas, nerokkaasti nimetty Bellmansstatyn. Pronssattua sinkkiä oleva näköispatsas on vuodelta 1872, sen on veistänyt Alfred Nyström ja se sijaitsee Bellmanin tammen vierellä.

Hasselbackenilla, Bellmanin tammen luona käyskenteli aikoinaan kunkku Gustav III, tutustumassa rahvaan elämään. Siellä myös pakanallinen ryhmä Par Bricole perusti Bellmaninpäivän, jota vietetään heinäkuun 26:ntena.

Hotelliravintolan katolla on kaksi veistosta, joiden alkuperästä minulla ei ole tietoa.

Viereinen talo on Cirkus, siellä ovat lukuisat artistit ja tähdet esiintyneet. Alun perin talossa toimi sirkus, mutta myöhemmin siitä on tullut Ruotsin suurin yksityisteattereri. Siellä järjestetään myös konsertteja. Talon katolla on Carl Johan Dyfvermanin nelihevosvankkuriveistos Fyrspann. Näyttävän taideteoksen valmistus- eikä paljastusvuotta ole tiedossa.

Cirkuksen parkkipaikalla oli valaistu polkupyörä, joka opasti fillariparkkiin. Satulaosasto oli vähän kovemman sorttinen, mutta siihen piti lasten päästä silti istuskelemaan ja leikkimään pyöräilyä.

Vähän matkan päässä, Skansenin pääsisäänkäynnin luona, seisoo Kalle och Emma -patsas. Se on vuodelta 1985 ja tekijänä toimi David Wretling. Patsas on tehty Djurgårds-Kallen ja Emman muistoksi.

Södermalmilla syntynyt Emelia "Emma" Sjöström (1869-1939) oli ensin isänsä posetiivarikaverina, mutta isän kuoleman jälkeen hän valitsi uudeksi partnerikseen Tukholman katuja laulellen kierrelleen, Kungsholmin puolella syntyneen Axel Lindvallin (1866-1934), josta tuli pian Djurgårds-Kalle.

Kolmenkymmenen vuoden ajan kaksikko oli päivittäin Skansenin portilla soittamassa ja laulamassa laulujaan posetiivin säestyksellä. Kallen tekoviikset ja posetiivi on talletettu Tukholman kaupunginmuseoon.

Wretling teki luonnoksen Kallesta ja Emmasta jo Kallen kuolinvuonna 1934, mutta patsas saatiin aikaiseksi vasta 50 vuotta myöhemmin. Patsashanketta ajoi voimakkaasti näytelmäkirjailija Kar de Mumma, joka sai panostuksestaan palkkioksi nimikirjaimensa K de M patsaan jalustaan.

Pian vastaan tuli raitsikkapysäkki, johon näemmä tämä eteläisen Djurgårdenin viihdealue päättyi. Käännyimme siitä takaisin päin. Ihastelimme tässäkin alueella olevia taloja, miten heillä näkyy Saltsjö toisella puolella ja Skansen toisella. Yhden risteyksen kohdalla bongasimme sen, mitä vaimo jo kesällä olisi halunnut nähdä eli Djurgårdsslättenin kaivon.

Nousimme brunnilta mäkeä ylös vanhoille puutaloille. Hienot talot ja kujat, kerrassaan. Talojen välistä pääsi sitten mäkeä alas Gröna Lundin takakujalle. Gröna Lundin kierrettyämme pääsimme lauttalaiturille ja hyppäsimme Emelien kyytiin.

Kiersimme vielä kerran Nybroplanin kautta, ihastelimme hienoja iltamaisemia, joissa näkyivät Östermalmin vanhat talot, Norrmalmin maisemat, jonossa Blasieholmen, Skeppsholmenin paatit, viimeisenä kärkenä Kastellholmen, Gamla stan sekä lopulta Södermalmin korkealla huipulla olevat talot.

Emelien kyydistä jäimme jälleen Masthamnenin kohdalla ja kävelimme siitä terminaaliin. Ei näkynyt haukkaa enää tällä kertaa.

Nappasimme tavarat säilytyslokerosta, menimme lähtöselvityksen läpi ja siirryimme kakkoskerrokseen muiden matkustajien joukkoon odottamaan laivaan pääsyä. Tällä kertaa pääsimme sisään laivaan, mutta siellä jouduttiin nyt odottamaan käytävällä siivouksen valmistumista.

Amorellan hytti oli tietenkin pienempi kuin uudemmassa Gracessa oli ollut, mutta mahduimme hyvin. Pikainen vierailu kauppaan, karvapuput lähtivät nuoremman väen mukaan. Sitten menimme buffetiin syömään. Ruoka oli jälleen hyvää, sitä oli tarpeeksi, mutta tuli jälleen syötyä liikaa.

Ruokailun jälkeen kävimme hakemassa hytistä karvakamut mukaan ja nousimme sitten kannelle. Kiersimme tutut paikat kannella, samat missä vietimme useasti kesän reissulla aikaa. Nyt oli vain paljon pimeämpää ja kylmempää. Sitten siirryimme hyttiin iltapuuhiin.

Vasamuseosta ostamani postikortti sai postimerkin vasta laivalla ja päätyi laivan laatikkoon. Perille kuitenkin meni.

Näin jäi Tukholma ja Ruotsi taakse. Oli hieno reissu, vaikka tulikin muutoksia suunnitelmiin. Oli hauska käydä katsomassa Djurgårdenia, varsinkin kun sinne ei pitänyt mennä tällä reissulla lainkaan. Vaikka emme päässeetkään niille paikoille (Vasastan, Humlegården) mihin suunniteltiin, ovat ne odottamassa sitten seuraavaa kertaa. Toivottavasti se tulee nopeasti, vielä tämän vuoden puolella.

Nyt kuitenkin Ruotsin osuus näistä pitkään julkaisuaan odottaneista raporteista on valmis ja vielä on jäljellä yksi päivä Turussa. Siitä lisää ensi kerralla.

Lähteet: Wikipedia