Mökkireissun patsaspommi jysähti Suomen Tsikagossa - katso kuvat!

Lähdimme Haminan suuntaan mökkeilemään perjantaina 5. kesäkuuta. Tarkoitus oli olla muutama päivä, mutta reissu venähti kahdentoista päivän mittaiseksi. Olin suunnitellut, että menomatkalla poikkeaisimme Lahteen, jossa voisi kuvata jokusen patsaan kaupungin varsin mittavasta julkisten taideteosten kavalkadista.

Päädyimme kuitenkin viime juhannukselta tuttuun reittiratkaisuun, joka vei meidät ensin erinomaiseen Pyynikintorin Liha -ruokakauppaan aamupalatarvikkeita hakemaan. Tällä kertaa vierailu kaupassa oli haikea, koska kauppiaspariskunta oli päättänyt lyödä hanskat lihatiskiin ja laittaa lapun luukulle. Onneksi ehdimme vielä piipahtamaan ja jättämään jäähyväiset ja tietenkin ostamaan ne pöperöt. Tampereelta ajoimme jälleen kohti Padasjokea ja pysähdyimme Matinsaaren levähdys- ja grillauspaikalle. Leipää, kinkkua, Laitilan La Rita -limpparia ja persikoita oli tarjolla evääksi.

 Matinsaaresta hurautimme ensin Padasjoen liittymään ja siitä Vääksyn kanavan kulmille Asikkalaan. Kanavapitäjässä päätimme etsiä Lauri Rapalan patsaan, mutta löysimme vain kalastusmuseon sekä sen pihamaan läheisyydessä olleen huikean hienon puiston. Tuon puiston kupeessa on Tomi Kulmalan teos Kiintorasti, joka on mestarisuunnistaja Minna Kaupin huikean uran kunniaksi pystytetty. Rapalan hienoa patsasta, jossa uistinkeisari on jättilohi sylissään, emme päässeet kuvaamaan, kun aikataulu alkoi jo painaa päälle eikä antanut sijaa jalkautua kanavan rannoille. Ensi kerralla sitten.

Täällä kuvamateriaalia Kiintorastin paljastustilaisuudesta.

Näytti siltä, että tämänvuotisen reissun patsasanti jää tuohon Kiintorastiin ja muutamaan tuttuun hautamuistomerkkiin sekä kahteen alla olevaan enkelipatsaaseen, jotka kuvasin uudelleen, kun kävimme Haminan Myllykylän hautausmaalla. Kunnes paluumatkalla poikkesimme sukuloimaan Lahteen. Haimme parkkipaikkaa Erkonpuiston kulmilta ja huomasin puistossa olevan peräti neljä pronssista muistomerkkiä aivan lähekkäin. Olin aiemmin kiinnittänyt huomiota vain Jussi Mäntysen Hirvi-patsaaseen.

Kun vierailumme oli päättynyt ja tulimme ulos porraskäytävästä, vaimo huikkasi, että "mikäs se tuo tuossa on?" Sisäpihalla oli suihkukaivo ja siinä naista esittänyt veistos. Tutkailin netistä ja sain selville, että kyseessä on Heikki Niemisen vuonna 1961 tekemä Susanna kylvyssä -veistos. Lapset olivat vesialtaan ympärillä innoissaan, olivathan he saaneet mäkkäristä happy meal -leluina vesipyssyt.

Toukokuussa 89 vuotta täyttänyt Heikki Nieminen on tehnyt uransa aikana lukuisia tunnettuja julkisia veistoksia. Niistä tunnetuimmat ovat varmasti Hymytyttö- ja Hymypoika-veistokset, joita on jaettu oppilaille vuosien aikana lukuisia pystejä.

Ennen kuin siirryin kuvaamaan Erkonpuiston patsaita, päätin poiketa parin korttelin päähän kävelykadulle torin kupeeseen, jossa on Pentti Papinahon veistämät kaksi korskuvaa ratsua, selässään kaksi kotiinpalaavaa hakkapeliittaa. Massiivinen monumentti on kyllä hieno teos.

Wikipedia-sivut kertovat näin:

"Hakkapeliittain kotiinpaluu on Lahden torin vieressä Aleksanterinkadun varrella Mariankadun kävelykaduksi muutetun osan keskellä oleva kahta kotiin palaavaa hakkapeliittaa kuvaava ratsastajapatsas. Sen on tehnyt kuvanveistäjä Pentti Papinaho, joka käytti työhön viisi vuotta.

Patsas paljastettiin 4. lokakuuta 1975 Lahden Sairaalanmäellä, josta se sittemmin on siirrettiin myöhemmin nykyiselle paikalleen kävelykaduksi muutetulle Mariankadun osalle Lahden kauppatorin eteläpuolella kulkevan Aleksanterinkadun risteykseen, mikä osuu Lahden kaupungintalon ja Ristinkirkon väliselle suoralle linjalle. Uudessa paikassaan patsas paljastettiin toisen kerran puolustusvoimain lippujuhlapäivänä 4. kesäkuuta 1991.

1970-luvulla patsas sai osakseen arvostelua, koska jotkut pitivät sitä sotaa ihannoivana. Nykyisin Hakkapeliittain kotiinpaluu on lahtelaisten suosikkipatsas."

Erkonpuiston (tai itse asiassa tämä sijaitsee virallisesti Paasikivenaukiolla, joka on Erkonpuiston pohjoispäässä) ensimmäinen kohdalle osunut patsas on presidentti Juho Kusti Paasikiven muistomerkki, tekijänään Veikko Leppänen vuonna 1961. On kyllä pakko ihmetellä, miten tämän järkäleen on aiemmilla kerroilla missannut.

Lahden museolla on minimalistinen informaatio julkisista veistoksista nettisivuillaan. Sieltä löytyi kuitenkin tällainen pätkä Leppäsen töistä:

"Lahtelainen kuvanveistäjä Veikko Leppänen sai tehtäväkseen 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa suurmiesten muistomerkkejä. Leppäsen käsialaa ovat klassisistinen Mannerheimin ratsastajapatsas, informalistinen Eetu Salinin muistomerkki sekä tyylitellyn realistinen Paasikiven patsas."

Paasikiven jälkeen oli vuorossa em. Mäntysen hirvi. Samanlainen hirvi on se kuuluisampi, se joka seisoo Eläintieteellisen museon edustalla Helsingin Arkadiankadulla. Mäntysen veistoksista taitaa olla useampia vedoksia ympäri Suomea, ainakin lentoon nousevia joutsenia tai kurkia taitaa olla Turussa, Tampereella ja ties missä.

Essi Renvallin veistos J. H. (Johan Henrik) Erkosta oli myös itselle tuntematon teos. Hauskannäköinen mies tämä Hesarin perustajan isoveli. Hyvää työtä on Essi tehnyt, jälleen kerran. Renvallin teoksista lisää joskus myöhemmin.

Viimeisenä Erkonpuistossa on entisen kansakoulun edustalla, mutta puiston puolella Hämeenkatua sijaitseva Mikael Agricolan rintakuva. Emil Wikströmin vuonna 1924 veistämästä ja Lahdessa vuonna 1953 paljastetusta muistomerkistä on toinen vedos Pernajan kirkolla. Tuosta veistoksesta ja muista Wikströmin patsaista lisää täällä.

Ajaessamme kohti Aleksanterinkatua näin Vesijärvenkadulta kaupungintalolle päin katsoessani näin Viktor Janssonin Vapaudenpatsaan sekä Yrjö Liipolan Työn patsaan. Lahden patsastarjonta on - kuten aiemmin mainitsin - todella runsas ja olisi kyllä oman mielenrauhan takia mukavaa päästä sitä tarjotaa tutkimaan jo pian.

Loppuun vielä mukava kuva juhannukselta, toinen kuva Jussi Mäntysen teoksista tähän päivitykseen.

Ei muuta kuin hyvää kesää kaikille!

Nokian kirkonmäen hautausmaalla

Kävimme pikavisiitillä Nokian kirkkomäellä sijaitsevalla hautausmaalla tutkimassa, josko löytyisi hienoja hautamuistomerkkejä jo ennalta tiedetyn sankarihautaspektaakkelin lisäksi. Toiveet palkittiin parilla pronssisella naamakuvalla, jotka olivat tuttuun tapaan kiinnitetty muhkeisiin paasiin.

Parkkipaikka sijaitsee suht alhaalla mäen juurella ja sieltä on mukava kiivetä portaat kirkon pihalle. Heti vieressä nousee mäki vielä kohti huippuaan ja rinteelle on laitettu Nokian sankarihaudat. Niiden reunalla, matkalla kohti huippua on sankarihautamuistomerkki, jonka on tehnyt kuvanveistäjä Arvi Tynys.

Muistomerkki on iso ja juuri sopiva tähän tilanteeseen. Graniittiseen hautausmaan muurina toimivaan seinään on Tynys hakannut teoksensa. Muistomerkki julkistettiin vuonna 1943. Reliefissä on kuvattuna sotilaita taistelemassa ja haudan äärellä tovereitaan suremassa sekä kotijoukkoja. Ensimmäisen kuvan oikeassa reunassa näkyvät isot ovet vievät Spåren sukuhautakammioon.

Kalmiston puolelta löytyi kaksi sukuhautaa, joiden paadet oli koristeltu reliefein. Ensimmäisenä näin Vikkulan haudan, jossa vasemmalla on Eino Vikkulan kasvot. Ne on veistänyt jälkipolville muistoksi Teuvo Kotilainen. Tai näin ainakin luulisin. Ihan tarkasti selvää ei signeerauksesta saanut.

Einon vaimo Bertha on myös saanut kasvonsa ikuistetuksi pronssiin. Berthan muistomerkin on veistänyt mitä luultavimmin Rakel Koivisto. Myöskään tästä signeerauksesta ei saa niin hyvin selvää, että varmaksi voisi vannoa.

Kolmas hautakuva on Junttu-nimisen suvun hautakivestä ja kuvaa vuonna 1946 kuollutta Kalle Vihtori Junttua. Kuvan on veistänyt Essi Renvall. Tästä signeerauksesta sentään saa selvää.

Paria päivää myöhemmin olin Ylöjärven kirkon pihamaalla olevalla hautausmaalla. Sieltä ei löytynyt yhtään pronssiteosta, joten en laita tähän kuin yhden hautamuistomerkin kuvan. Ja tämä hauta onkin jonkin verran näyttävämpi kuin yleensä. Katsokaa itse:

Mikäs tuossa on rennosti ottaessa kun sukulaisia käy morjestamassa.

Kirjallisuutta

Viime ajat ovat olleet hiljaisia patsaanmetsästyksen suhteen, mitä nyt käväisimme Nokian kirkolla, josta saaliiksi irtosi Arvi Tynyksen jyhkeä sankarihaudan reliefiseinä sekä pari hautakivissä olevaa kasvoreliefiä.

Lauantaina Tampereen pääkirjasto Metso järjesti taas poistokirjamyynnin ja tällä kertaa olin kärppänä paikalla tutkimassa, onko kenties mainio Diego Maradonan elämäkerta El Diego poistettavien joukossa. Jännitin myös Simo Salmisen kirjan puolesta. Kumpaakaan eivät onneksi vielä ainakaan poistaneet. El Diegon olen jo lukenut, mutta "Sörsselsönin" nide odottaa vielä vuoroaan.

Yllä mainittujen elämäkertojen sijaan mukaan tarttui kolme Patsaanmetsästäjälle tärkeää opusta. Ensimmäisenä huomasin pinon Tammerkoski-lehden vuosikertoja, mutta niistä puuttui vuoden 1964 vuosikerta. Vieressä oli kuitenkin koviin kansiin laitettuja samaisia vuosikertoja ja niistä tuo kuusnelonen löytyi. Syy miksi sitä tavoittelin on, että niiden kansien välissä on Markus Kiviniityn kolmen sivun mittainen artikkeli Kalevankankaan hautamuistomerkeistä. Näitä muistomerkkejä on käyty varsin ansiokkaasti läpi Voitto Silfverhuthin kirjassa Kalevankangas vuodelta 1993, mutta janosin lisätietoa ja nyt löysin tämän Kiviniityn artikkelin. Luulin aiemmin, että kyseessä oli erillinen kirja, mutta pari päivää sitten tutkin kirjastossa asiaa ja selvisi, että olin ollut väärässä.

Kirjasta selviää jokunen puuttuva tieto haudoilta löytyvistä taideteoksista. Sain siis nämä tiedot viime tipassa. Mitäköhän näille poistokirjoille tapahtuu, jos niitä ei osteta?

Toinen kirja, minkä löysin, on Viktor Janssonista kertova juhlajulkaisu. Se on vuodelta 1988 ja Tampereen taidemuseon toimittama. Tuolloin taidemuseossa oli Janssonin taidetta esitellyt näyttely. Kirjassa on paljon mielenkiintoista tietoa (CV:ssä teosluettelo jne) ja paljon kuvia "Faffanin" tuotannosta.

Kolmas kirja oli Wäinö Aaltosen syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi Aaltosen museon julkaisema juhlakirja. Yli 300-sivuisessa järkäleessä on huikea määrä kuvia, myös Aaltosen maalauksista ja sellainen infopaketti, että alta pois!

Vaikka mieli tekisikin käydä heti näiden infopakettien kimppuun, joudun vielä toviksi pistämään ne syrjään odottamaan vuoroaan. Sen verran paljon on niiden edellä luettavaa.

Kuvia patsaista tulee muuten myös piakkoin. Pitäähän blogin päätehtävään vähän myös panostaa.

Vappu ohi, kevät ei

Huhti-toukokuun vaihde sujui hienossa säässä. Sen vuoksi patsaanmetsästäjäkin pääsi jatkamaan auringossa kylpevien taideteosten ihailua ja kuvaamista.

Kuten arvelin, oli Minna Canthin kutreille vappuna asetettu kukkaseppele.

Vappuaattona oli kaunis ilma (kuten yllä olevasta kuvasta näkyy), mutta juuri sillä hetkellä, kun ohitimme Tampere-veistoksen, iski pilvi auringon eteen. Eipä sillä, vaikuttava ilmestys tämä patsas on joka kerta, satoi tai paistoi.

Kuun ensimmäisenä maanantaina oli jälleen huippusää. Olin aiemmin huomannut, että Tammerlampeen oli tullut uusi, Helsingistä tuttu Tommi Toijan pissaava poika -veistos. Joten ei muuta kuin kävelyreissulla siihen suuntaan teosta katselemaan. Ensin vastaan tuli kuitenkin Matto ja pallo.

Kännyköiden kamerat ovat kaikesta hehkutuksesta huolimatta aika surkeita. Tämä uusi hienous kaupunkimme taiteessa, eli Kukkulan kuningas ei tallentunut toivotulla tavalla. Toisaalta, onpahan syy mennä tuosta ohitse järkkärin kanssa.

Aleksanterin kirkon edustalla oleva Kevät-suihkulähde oli saanut veden suihkuamaan, mutta ajanpuutteen takia en saanut siitä uusia kuvia. Kunhan vielä asettavat sen ympärille kukat niin johan kelpaa nautiskella näkymistä.

Sama juttu kävi Näsinpuiston porttina toimivan Näsinkallion suihkukaivon kohdalla. Suihkut näkyvät kauas, pitääpä yrittää ehtiä ihastelemaan lähempää.

Maanantaina ehdin vielä yhdelle patsaalle, tällä kertaa vuorossa oli Runoilija ja muusa Vanhan kirkon puistossa. Taattua Wäinö Aaltosen laatua tämäkin.

Sää vaihtui näiden jälkeen sateiseksi ja harmaaksi, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kevättä rinnassa - ja patsaissa

Pitkän pilvisen kauden päätteeksi saatiin hieman aurinkoakin juuri ennen vappua. Kävellessäni Tampereen keskustassa huomasin, miten hienoilta patsaat näyttävät sopivassa auringonvalossa. Siitä sikisi idea kuvata eteen osuvat patsaat aurinkoisissa olosuhteissa. Laitan tähän vain nyt kuvatut uudet kuvat, vaikka olisihan näitä paikallisia patsaita ja niiden kuvia jo pitkältä ajalta ja monesta jo aiemmin otettuja aurinkokuvia.

Ensimmäisenä vuorossa ovat Wäinö Aaltosen Hämeensillan Pirkkalaisveistokset, jotka saavat usein koristeita ylleen. Nyt heille oli puettu paikallisen, viime aikoina hopeisiin mitaleihin erikoistuneen jääkiekkojoukkueen pelipaitoihin. Aaltonen veisti näitä patsaita kauan, samaan pyrkinee kirvesrintainen joukkue mestaruuden tavoittelussaan.

Vapaudenpatsas (Hämeenpuistossa) on vuosikaudet herättänyt paljon parranpärinää täällä Mansesterissa. Siihen sen enempää puuttumatta on pakko kehua, miten hyvin "Muumipapan" tekemä veistos asettuu kevätaurinkoon. Vertailun vuoksi alapuolella kuva parin kuukauden takaa, kun oli vielä kylmä.

Heikki Varjan Uutinen-veistos (Hämeenpuistossa) on kesäisin jemmattuna puiden siimekseen, joten siitä ei kovinkaan aurinkoista kuvaa voi saada kuin näin keväisin. Taustalla pääkirjasto Metso ja vasemmalla Aleksanterin kirkko.

Kustaa Hiekan rintakuva köllöttelee paasinsa päällä, suoraan nimeään kantavan säätiön ja taidemuseon/-gallerian edustalla (Pirkankadulla).

Pirkankadulla, Tampereen taidemuseon edustalla on entisen johtajansa Gabriel Engbergin muistomerkki Korpikuuset, jonka on tehnyt Mauno Juvonen.

Minna Canthin patsas Hämeenpuistossa oikein kylpee auringonsäteissä. Lauri Leppäsen käsialaa oleva muistomerkki oli itse asiassa tämän blogimerkkinän alkuun saanut voima.

Huomasin aiemmalla kävelyreissulla, että keskustorin suihkulähteestä oli poistettu talvikupu. Nyt huomasin saman Hämeenpuistossa, vedessä pyörivän kiven ympäriltä oli myös poistettu suojakupu. Ja näemmä myös läheisen Aleksanterinpuiston hieno, Richard Rautalinin Kevät-suihkukaivoveistoksen kupu on poistettu, mutta siihen ei ole vielä saatu vesielementtiä mukaan.

Yrjö Liipolan Paimenpoika oli kellonajallisesti hankalassa paikassa kuvaamista ajatellen, mutta ihan kivasti aurinko siihenkin osui. Ei vain kuvassa näytä niin hyvältä kuin paikan päällä. Taustalla näkyy Takon tehdas. Taitaa olla viimeinen vanhan liiton tehdas, joka on vielä toiminnassa Mansesterissa.

Paimenpojasta paikalliseen kansalliseläimeen eli Ilvekseen. Haarlan palatsi Hatanpään valtatien toisella puolella Liipolan Paimenpojasta nähden on ollut nyt jo tovin remontissa. Portaiden yläpäässä vartioivat ilvekset ovat nekin saaneet osansa remontista, jouduttuaan hetkellisesti evakkoon, mutta nyt ne irvistelevät paikoillaan. Vain taustalla olevat remonttitelineet muovipressuineen rumentavat hienon kivilinnan maiseman.

En ollut aiemmin niin kiinnostunut Sorinaukiolta löytyvästä punagraniittisesta muistomerkistä, mutta kun olin muutama viikko sitten Kalevassa, Liisanpuistossa, hammaslääkärissä ja ajoin Kalevan kirkon ohitse, jostain syystä innostuin ns. möhkäleteoksiin. Niistä lisää tuonnempana, mutta ensimmäisenä näistä persoonattoman näköisistä järkäleistä on siis Sorinaukiolla seisova Pirkka-veistos, jonka on tehnyt Harry Kivijärvi.

Tarkemmin kun veistoksen taustaa tutkii, huomaakin sen olevan mielenkiintoinen. Pirkka eli pulkka oli tärkeä osa kaupantekoa muinaisina aikoina ja näin ollen muistomerkki on täällä Pirkanmaalla erittäin oleellinen.

Tampereen yliopiston edustalla on Väinö Voionmaan muistomerkki, nimeltään Kasvu. Sekin on näitä pronssista veistettyjä möhkäleitä, joissa ei ole ensikatsomalla juurikaan järkeä. Sitten kuitenkin huomasin möhkäleen yhteyteen liitetyn reliefin, jossa on Voionmaan kuva. Muistomerkin on tehnyt Kauko Räike. Voionmaa oli tärkeä hahmo yli puoli vuosisataa sitten Tampereen elämässä.

Mielestäni veteraanien päivän kunniaksi saloissa liehuneet Suomen liput tuovat kuvaan juuri sopivasti lisää arvokkuutta.

Seuraavaksi vuoron saavan Kalevan kirkon möhkäleen on veistänyt Terho Sakki, jonka tuotokset ovat varsin kulmikkaita. Tunnetuin Sakin hivutus taitaa olla olympiavoittaja ja senaattori Lasse Virenin näköispatsas, jonka versiot voi nähdä sekä Helsingin Kisahallin edustalla että Virenin kotipitäjä Myrskylän keskustassa.

Kolmannen ulkoilun saldona oli myös pari taideteosta auringossa, vaikka tälläkin kertaa isot, jopa jättimäiset pilvet välillä rajoittivatkin aurinkokuvien ottamista.

Tampereen virastotalon kupeessa, Puutarhakadulla on Unto Hietasen veistos Kaupunki lähtee nousuun, jonka luen kuuluvaksi möhkäleveistosten joukkoon, vaikka tämä ei olekaan mitenkään jättisuuri. Unskin muista töistä voit lukea täältä!

Koskipuistossa on Aimo Tukiaisen veistos Virvatulet, aikamoinen möhkäle sekin. Tästä veistoksesta ja muista Aimon töistä lisää täällä!

Siinäpä ne tällä kertaa. Toivottavasti vapusta tulee aurinkoinen, että rouva Canth saa taas nautiskella kutreilleen ilmestyvästä kukkaseppeleestä hyvässä säässä. Tämänpäiväinen räntäsade ei kyllä antanut aihetta juhlaan, mutta toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Kalle Päätalo Tampereella

Pitkä tovi on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Patsaita on silti tässä väliajallakin bongattu, mutta sen enempää kirjoitettavaa ei ole niistä irronnut. Pääsin vihdoin kuvaamaan kirjailijalegenda Kalle Päätalon muistomerkin, joka sijaitsee Tampellan puolella Tammerkoskea, Aleksandra Siltasen puistossa.

Hieman yllättäen Tampereen museon sivuilta ei muistomerkistä tietoa löydy, joten laitetaan kaupungin sivuilta löytynyt uutinen tähän:

"Tampereella julkistetaan keskiviikkona 18.6 uusi julkinen veistos, joka on suunniteltu Kalle Päätalon muistolle. Veistoksen on suunnitellut Arja Renell ja sen nimi on Maaltamuutto. Veistos on jatkoa Taivalkoskella vuonna 2005 valmistuneelle Kalle Päätalo -muistomerkille Kirja. Osa Tampereella nyt valmistuneen veistoksen osista on peräisin Kirja-veistoksesta, muuten veistos on täysin uuden paikan ehdoilla tehty tulkinta samasta aiheesta.

Maaltamuutto sijoittuu n. 30 metrin matkalle luonnonkallio- ja betoniseinään Tammerkosken viereen kunnostettuun Alexandra Siltasen puistoon. Teos koostuu taivalkoskelaisista ihmishahmoista ja suorakaiteen muotoisista maalatuista teräs- ja Cor-Ten -osista. Kalle Päätalon hahmo on teoksen keskellä. Syksyllä teos saa vielä uuden ulottuvuuden kun valolla heijastettava teksti tulee pimeän tullen näkyviin betoniseinään. Teksti on Kallen mietelause hänen aloittaessaan ensimmäistä kirjaansa: 'Ellet yritä, et mitään saa, mutta heikommillakin lahjoilla päästään pitkälle - sitkeydellä.'Kuten Taivalkoskellakin, teoksessa yhdistyy figuratiivinen sekä abstraktimpi taso, joka tekee siitä helposti lähestyttävän mutta jättää samalla tilaa yksilöllisille tulkinnoille. Maaltamuutto kuvaa Päätalon kirjojen sisältöä ja hänen aikanaan tapahtunutta kaupungistumista Suomessa. 

Arja Renell on Helsingissä asuva taiteilija ja arkkitehti."

Hieno teos, jonka sijoituspaikka on erinomainen. Tampellan puoleinen osuus Tammerkoskesta on kokenut hienon remontin, nyt kun kulkijat ylittävät Palatsinsillan, he näkevät edessään viihtyisän puiston sekä näyttävän muistomerkin.

Netistä katsoin nopeasti, miltä Taivalkoskella oleva Kirja-veistos näyttää. Olisi kyllä hauskaa päästä pitkästä aikaa pohjoiseen reissulle, jotta voisi käväistä katsomassa Päätalon museota ja kaikkea, mitä sieltä löytyy. Ei vaan taida aika riittää kaikkeen, mitä Lapista ja niiltä seuduilta löytyisi. Patsaita, jokia, putouksia, tuntureita, kanjoneita, jne.

Patsaat ja selfiet

Terve taas!

Pitkä tovi on vierähtänyt Patsaanmetsästäjän päivityksien välillä. Talvi on sellaista aikaa, ettei patsaita tule hirveästi metsästeltyä. Kaiken lisäksi Tampereen patsaat alkavat olla kuvatut, joten materiaalia ei ole niin hirveästi tarjolla.

Siksi olikin hauska nähdä tänään, että voi niillä patsailla tehdä jotain hauskaa etteivät joudu vain pönöttämään ikiaikoja paikoillaan. Nyt-lehti oli ottanut mallia maailmalta ja kuvannut patsaat ottamassa selfieitä. Loistava idea ja muutama kuva olikin erinomaisen hauska.

Katsokaa itse täältä.

Uusia patsaanmetsästysjuttuja ja -kuvia on varmaankin tulossa ihan lähiaikoina, joten pysykää kuulolla!

Vuoden viimeinen Veikko

Vuosi 2014 lähestyy tosiaan loppuaan, mutta vielä ehdin muutaman Veikko Haukkavaaran teoksen kuvaamaan. Veikko oli tämän loppuvuoden patsastähti, innostuin kesän reissulla Haminaan näistä ja bongasin muutaman kuukauden aikana kelpo läjän miehen tuotoksia.

Ensimmäisenä vuorossa on edellisessä päivityksessä mainittu Pyynikinharjulta löytyvä pöllö. Aikani sitä erään talon pihamaalla olevana katseltuani rohkaisin itseni ja kävin soittamassa ovikelloa. Ensimmäisellä yrittämällä ei kukaan tullut avaamaan, mutta seuraavalla kerralla tärppäsi. Esittelin asiani ja sainkin luvan kuvata patsasta. Tosin en sillä kerralla onnistunut tavoitteessani, koska kun juttelin isäntäväen kanssa, huomasin, että heillä oli Haukkavaaran varainkeruumielessä tekemä pieni lintupatsas ikkunalaudalla ja sen vieressä Vehmaisten Mannerheim-patsaan pienoisvedos. Otin niistä muutaman kuvan, mutta sitten jo tuolloin temppuilemaan ruvennut puhelimeni päätti sammua, eikä muuta kameraa ollut mukana.

Seuraavana päivänä olimme kävelyllä noilla seuduin, joten päätin poiketa pihamaalle nappaamaan muutaman kuvan, kun kerran olin siihen luvan saanut. Tästä teoksesta ei ole tietoa netissä, joten kerrotaan se, mitä kuulin isäntäväeltä. Haukkavaara oli jonkinlainen tuttu aikoinaan ja sitä kautta oli hankittu talon emännän isän 50-vuotislahjaksi n. 30 vuotta sitten tämä pöllöpatsas. Alempana olevia pienia lintupatsaita on kuulemma tehty ja jaettu useitakin. Kiitokset vielä kerran patsaiden omistajille, että sain hyvää informaatiota ja mahdollisuuden käväistä kuvaamassa näitä hassunhienoja teoksia.

Tuon kuvauskerran jälkeen meni aikaa, ennen kuin oli seuraava Haukkavaara kuvattavana. Välissä yritin löytää Tesomalta Kissanpuu-teosta, mutta en vielä onnistunut tavoitteessani. Pirkkalassa, kolmostien eteläpuolella sijaitsee kirkonkylän koulu ja sen pihamaalla seisoo komea pukki. Ikävä kyllä sitä ei tuolloin ohiajaessa voinut pysähtyä kuvaamaan, mutta tulipahan nähtyä paikka, josta niitä kuvia voi myöhemmin käydä napsimassa.

Joulukuun jo alettua ajoimme iltapäiväreissulle Siuroon. Kun lapset vetivät hirsiä takapenkillä, jatkoin matkaa kohti Hämeenkyröä, käännyin Porintielle ja ajoin sitä Salmentien risteykseen. Salmenkylään päästyämme en kääntynytkään Siuroon päin vaan lähdin vastakkaiseen suuntaan. Sitten huomasin, että tässähän ollaan lähellä Ellivuorta, jossa hotellin pihalla ja katonrajassa on kaksi Haukkavaaran lintua.

Molemmat löytyivät helposti. Harmi vaan, että ilma oli sumuinen, tihkusateinen ja varsinkin todella harmaa. Myös kellonaika teki tepposet, kun alkoi jo pikkuhiljaa iltapäivä pimentyä illaksi. Siksi katonrajassa seisova kotka näyttää huonolta.

Kuvaamisen jälkeen ajoimme takaisin Siuroon, näimme takapenkillä heränneen pojan iloksi tavarajunan ja pääsimme syömään eväitä tutulle paikalle. Lisäksi sain kuvatuksi läheisen koskibaarin hienon valomainoksen. Niistä lisää hieman myöhemmin toisen blogin (Amurin tiikeri) puolella.