Kesälomareissulla Porissa, osa 3

Kävimme kesälomareissulla Porissa. Tämä on sen reissun raportti numero kolme. Jatketaan heti siitä, mihin edellisessä jäätiin.

Yö sujui kuin edelliset eli aika hyvin. Heräsin seitsemältä, lapset varttia myöhemmin. Ensin hieman lorvailtiin, sitten syötiin aamiaista ja pelattiin hetki DOS-korttipeliä. Reppu selkään ja tihkusateessa keskustaa kohti. Menimme Satakunnan museoon Hallituskadulle. Matkalla ihmeteltiin, mitä työmiehet tekevät leikkipuistossa - yrittivät poistaa maa-ampiasten pesää keinujen alta.

Museon pihalla on vanhojen kirkkojen muistomerkki. Se on vuodelta 1938. Suunnittelijasta/veistäjästä ei ole tietoa.

Museon seinässä pääsisäänkäynnin yläpuolella on Jarmo Mäkilän hauska veistos Hyppy. Se on vuodelta 2017. Satakunnan Kansan lehtijuttu kertoo aiheesta näin:

"Jarmo Mäkilän ensimmäinen ulkoilmateos symboloi elämää – hyppy tulevaisuuteen vaatii rohkeutta. Satakunnan museon seinään on pysäytetty pronssiin pieni poika kesken liikkeen. Pori on saanut uuden julkisen taideteoksen: taiteilija Jarmo Mäkilän pronssiveistoksen Hyppy. Mäkilä kertoo veistoksen aiheen liittyvän hänen lapsuudenmuistoihinsa Raumalla, yhdessäoloon kaverien kanssa.

–Muistan kuinka kesällä uimassa hyppäsimme kallion päältä veteen. Paroalhossa oli pieni soramonttu ja kallio, jonka päältä hypättiin veteen ilman minkäänlaista pidäkettä. Oli suuri seikkailu, kun kiven päältä hypättiin. Se vaati rohkeutta.

Hänen muistoissaan kivi oli valtava. Myöhemmin hän on käynyt paikalla ja havainnut kiven merkillisesti kutistuneen sitten lapsuuden. Hyppy-veistos on Mäkilän ensimmäinen ulkotiloihin sijoitettu taideteos. Veistos symboloi hyppyä tulevaisuuteen, rohkeutta ja uskoa vaativaa hyppyä elämään. Mäkilä teki veistoksen jo vuonna 2013, ja se on käynyt näyttelyssä Kaliforniassa asti."

Sisällä museossa oli suhteellisen hiljaista, aika vähän väkeä. Karttanäyttely Kartalla ollaan oli erittäin hyvä ja mielenkiintoinen. Lapsia kiinnosti erilaiset merisuunnistusvälineet ja karttapallot. Museon päänäyttely eli Satakunnan ja Porin historiaa läpikäyvä Elon merkkejä oli sekin erinomainen. Lisämausteen antoi viiden euron hintaan "pakopeli", jossa piti löytää koodit arkkujen avaamiseen ja lopulta saatiin palkinnotkin.

Elon merkkien keskellä on huone, joka oli pullollaan veistoksia, jotka on saatu taidemesenaatti Maila Talvion testamenttilahjoituksena. Veistokset oli aseteltu aika hankalasti köyden taakse turvaan ja oli hankala napsia niistä kuvia, mutta onnistuin kuitenkin jotain saamaan. Tässä niistä kavalkadi:

Wäinö Aaltonen: Suojelusenkeli, lasitettua keramiikkaa. Veistoksia valmistettiin Arabian tehtailla 500 kpl vuonna 1968, Pelastakaa lapset ry:n toiminnan rahoittamiseksi.

Wäinö Aaltonen: Aleksis Kivi, lasitettua keramiikkaa. Valmistettu n. 1930-33. Aaltonen lahjoitti tämän rouva ja professori Mikkolalle eli Maila Talviolle ja hänen miehelleen prof. JJ Mikkolalle jouluna 1933.

Wäinö Aaltonen: Onnelliset (Rakkaus) vuodelta 1930. Marmoria. Tiettävästi ainoa marmoriversio. Tästä löytyy kyllä dioriittiversio, mutta ei täältä museosta. 

Wäinö Aaltonen: Mietteissään seisova Aleksis Kivi, kullattua kipsiä. Kilpailuluonnos vuodelta 1930, osallistui Helsingin Aleksis Kivi -muistomerkkitoimikunnan kesäkuussa 1930 julistamaan kilpailuun. Ainoa kappale tätä veistosta on juuri täällä, Maila Talvion testamenttilahjoituksena saatuna.

Wäinö Aaltonen: Satakuntalaisen tytön pää, kipsiä/savea? Vuodelta 1925. Samaisen veistoksen marmoriversio Turun taidemuseon hallussa.

Wäinö Aaltonen: Pronssiveistos / Kalvea impi (Marjatta). Tämä veistos on muunnelma tai luonnos Helsingin Aleksanterinkadun Suomen Yhdyspankin konttoriin tekemästä suuresta veistoksesta vuodelta 1934. Ehkä nämä pienet veistokset olivat rahoitusta varten, näitä myymällä saatiin rahaa isompien valmistamiseen. Samoin Aaltonen toimi ainakin Paavo Nurmen patsaan kohdalla. Tätä Marjatta-veistosta tunnetaan ainakin neljä pronssista 33-senttistä ja ainakin viisi kookkaampaa, 60-senttistä pronssista veistosta ja molemmista on jälkivaloksia.

Kalervo Kallio: Kyösti Kallio, pronssinen reliefi/muotokuvamedaljonki. Vuosiluku tuntematon. Presidentti Kyösti Kallio kuului Maila Talvion ystäväpiiriin ja tutustui myös presidentin poikaan, kuvanveistäjä Kalervo Kallioon, jolta hankki useita veistoksia kokoelmaansa.

Emil Cedercreutz: Kukkauurna, savea. Maila Talviolla oli tapana säilöä kukat tämän veistoksen keskiössä. Museon tietoruudulla Talvion ja Cedercreutzin välejä kehuttiin tämän teoksen infossa, mutta Cedercreutzista kertovassa kirjassa (A. Waenerberg ja M. Vélez Cea, SKS 2019) kerrotaan Cedercreutzin lähettäneen tämän veistoksen Talviolle ja sen olleen heidän ystävyytensä loppu. Syynä tähän oli Talvion siirtyminen uuden, nuoren veistäjän, Wäinö Aaltosen puolelle rahoineen.

Wäinö Aaltonen: Seppelöity tyttö, pronssireliefi. Näitä reliefejä valmistettiin aikoinaan sarjatuotantona.

Emil Cedercreutz: Kyntäjä (Peruna-aura), kipsireliefi. Luulin tätä ensin Maaseudun kunniaksi vuodelta 1929, jonka pronssinen veistos pystytetty Harjavaltaan vuonna 1969. Mutta ei, em. Cedercreutz-kirjasta löysin tiedon tästäkin. Kyntäjä lienee vuodelta 1912, koska kaksi muuta kirjassa esiteltyä samanlaista reliefiä on sille vuodelle kirjattu. Toinen niistä, kipsinen myös, on Helsingissä Tieteiden talossa. Kolmas reliefi on pronssia ja yksityiskokoelmassa.

Kalervo Kallio: Yrjö Kilpinen, mustaa graniittia, vuodelta 1942. Säveltäjän muotokuva oli alun perin hankala homma, mutta Kilpinen ja Kallio ystävystyivät työn ohessa ja näin saatiin säveltäjästä muhkea muotokuva.

Kalervo Kallio: V.A. Koskenniemi, mustaa graniittia, vuodelta 1942-43. Maila Talvio teetätti runoilija, akateemikko Koskenniemen muotokuvan Saksasta tienaamillaan rahoilla. Hassusti aseteltu muotokuva, kun hän katsoo ikkunasta ulos, näyttely-yleisöstä poispäin.

Emil Cedercreutz: Ida Aalberg, näyttämötaiteilijatar, kipsiä, vuosiluku 1912. Talvio oli suuri Aalbergin ihailija ja luultavasti Cedercreutz ilahdutti ystäväänsä tällaisella veistoksella. Cedercreutz veisti Aalbergista kokovartaloveistoksen Tragedienne ja kun teatteridiiva saapui Cedercreutzin tiluksille malliksi, oli kuvanveistäjä ollut kovin ihastunut suureen tähteen.

Emil Cedercreutz: Juseliuksen mausoleumin kuparilevyt, vuodelta 1925. Cedercreutz suunnitteli pakotetusta kuparista tehdyt ovilevyt ja mausoleumin keskiosan Gallén-Kallelan surkeaan kuntoon menneet freskot korvaavat reliefit. Oven valmisti porilainen Isak Sahan kultasepänliike. Kun Juselius ja Gallén-Kallela olivat molemmat kuolleet vuosina 1930 ja 1931, alkoi Juseliuksen säätiön nokkamiehet fiksailla mausoleumin taiteita ja jyräsivät Cedercreutzin ulos. Jorma Gallén-Kallela maalasi isänsä suunnitelmien mukaan freskot uudelleen ja Alpo Sailo teki Akselin suunnitelman mukaisen oven, siitä kuva tuossa alla oikealla.

Kun museon taiteet oli katsottu läpi, ostimme museokaupasta pari postikorttia ja kahvilasta herkullista raparperipiirakkaa, berliininmunkit, mehua ja limpparia välipalaksi. Sitten lähdimme Kirjurinluodolle. Minä kävin kuitenkin nopeasti suljettuna olleen taidemuseon edustalla kuvaamassa Harry Kivijärven graniittiveistoksen Lokki vuodelta 1987.

Wikipediasta:

"Lokki on Porin Etelärannassa, Porin taidemuseon edustalla sijaitseva, espoolaisen kuvanveistäjä Harry Kivijärven tyyliltään abstraktia ilmaisua ilmentävä ulkoveistos. Lokki on kunnianosoitus professori Maire Gullichsenin työlle suomalaisessa taide-elämässä. Gullichsenin merkitys suomalaisessa taide-elämässä on yleisesti tiedossa aina 1930-luvulta lähtien; samoin tunnetaan hänen roolinsa lahjoittajana sekä keskeinen asemansa Porin taidemuseon syntyprosessissa. Porin taidemuseon edustalle sijoitettu veistos paljastettiin 17.6.1987. Lokki on valmistettu sisilialaisesta vaaleanpunertavasävyisestä harmaagraniitista. Veistos hakattiin osittain rosoiseksi ja hiottiin osittain kiiltäväpintaiseksi. Paaden päässä lepäävän linnun muotoa muistuttava elementti on yksi Kivijärven tutkittuja teemoja. Veistos on noin 380 cm korkea ja se istuu kauniisti Etelärannan - Kokemäenjoen ja rantakortteleiden - maisemakokonaisuuden henkeen. Teos käy myös mielenkiintoista dialogia alun perin lääninarkkitehti C. J. von Heidekenin (1858) tulli- ja pakkahuoneeksi suunnitteleman ja Gustaf Nyströmin (1897) korottaman taidemuseorakennuksen uusrenessanssityylisen fasadin kanssa."

Kävelimme kevyessä vesisateessa Kirjurinluodolla olevaan Tempputehdas-sisäleikkipaikkaan. Siellä on pingispöytä, biljardipöytä, sisäminigolfrata, pakohuone ja pari temppuilupaikkaa tyyliin hoplop. Aluksi vaikutti vähän liian pieneltä meidän lapsille, mutta niin vain he löysivät yli tunniksi puuhaa pallomerestä, trampoliineilta ja vaahtomuovihyppyaltaasta.

Kirjurinluodolta palasimme takaisin mantereelle ja lähdimme kohti Keski-Porin kirkkoa. Matkalla ennen Porinsiltaa on Eila Hiltusen teos Polyfonia. Se paljastettiin maaliskuussa 1987 entisen Rosenlewin pääkonttorin edustalle Etelärantaan. Wikipediasta löytyy mielenkiintoista tietoa tästä veistoksesta: Polyfonia

Ennen kuin alitimme sillan, otin kaukokuvan joen toisella puolella olevan Puuvilla-kauppakeskuksen edustalla olevasta Kain Tapperin tekemästä Sukkula-veistoksesta vuodelta 1958. Siellä se on, kuvan keskellä, uskokaa pois!

Kirkkomaalla on viisi muistomerkkiä ja iso sankarihautausmaa. Kirkko on hieno punatiilirakennus. Ensimmäisenä esitellään muistomerkeistä Karjalaan jääneiden muistomerkki eli Kultakäkönen. Sen on tehnyt Aimo Tukiainen ja se on vuodelta 1955. 

Hyvin tyypillinen Karjalaan jääneiden muistomerkki tuo mustagraniittinen vaakapaasi. Erittäin hienon lisän kyllä tuo Tukiaisen käkönen siihen tuo.

Seuraavaksi vuorossa on Emil Cedercreutzin käsialaa oleva sisällissodan valkoisten muistomerkki, Isänmaan ja vapauden puolesta. Se on toteutettu yhdessä arkkitehtien Juho ja Toivo Paatelan kanssa ja se on yksi varhaisimmista sisällissotaan liittyvistä sotamuistomerkeistä. Pronssireliefissä on kuvattu kolme suojeluskuntasotilasta. Muistomerkki paljastettiin 19. joulukuuta 1920.

Cedercreutzin tekemä on myös Heimoveljien muistomerkki.

Aimo Tukiaisen viisiosainen sankaripatsaiden veistosryhmä on myöskin hieno ja varsin huikea monumentti. Viiden pronssiveistoksen nimet ovat Isänmaa kutsuu, Etulinjoilla, Matkan pää, Risti kirkastuu ja Elämä jatkuu.

Viimeisin muistomerkki kirkkopuistossa on Marjo "Mollu" Heinon suunnittelema Punaisten muistomerkki, joka paljastettiin vuonna 2018. Siinä Heinon veistämä pronssinen reliefi on kiinnitetty punagraniittiseen paateen. Marjo Heinon töihin voi tutustua hänen nettisivuillaan täällä!

Kirkolta kävelimme kohti kauppatoria. Tori oli jälleen lähes autio, mutta reunamilla oli elämää. Torin reunalla on myös kiva pelikauppa, jossa lapset halusivat ehdottomasti käydä. Melkein tehtiin kaupat meidän ruokakunnan toisesta Nintendo Switch -pelilaitteesta. Torilta kävelimme Sokokselle ruokaostoksille.

Matkalla takaisin Kortteeriin (olimme jo Liisantorin kohdalla) huomasin, että sateenvarjo oli jäänyt jonnekin matkan varrelle. Muistin sitä kantaneeni vielä ainakin kirkkopuistossa, joten lähdin sinne sitä etsimään. Muut jatkoivat matkaa "kotiin". Kuljin Pohjoispuiston päähän, yritin löytää Selim Palmgrenin kotitalon muistolaatan, mutta se talon seinä, jossa sen piti olla, oli tyhjä. Ihastelin hienoa puiston pohjoispäätyä, raatihuoneen puistoa, jonka luona on mm. Palmgrenin rintakuva (Lauri Leppänen), Hj. Nortamon patsas teatterin edustalla (Yrjö Liipola), Juhana III:n patsas (kuvassa oik, Sofia Saari) ja Porin karhu. Aiemmin puistosta nappasin Heikki Niemisen veistämästä Gallén-Kallelan patsaasta tämänvuotisen kuvan.

Käännyin Hallituskadulle itään päin. Sen varrella, todella kapealla kujalla kahden talon välissä - on muuten upeita taloja siinä Hallituskadulla - on Jan-Erik Anderssonin teos Palokuja vuodelta 2015. Anderssonin facebooksivulta löytyi tällainen teksti aiheesta:

"Viikonloppuna avattiin teokseni 'Palokuja' Porin keskustassa (Hallituskatu 5). Hienoa ja hauskaa oli, että tilaus tuli yksityiseltä taloyhtiöltä, joka halusi kaunistaa ränsistynyttä 1,5 m leveätä palokujaa. Paikka on Porin kaupungintaloa vastapäätä, joka tekee tehtävän vieläkin haastavammaksi. Suunnittelin portin sekä ilmatilassa olevat 11 kuviota; vesitippoja, liekkejä, sydän ja lapio! Katsottuna toiselta puolelta katua, ne muodostavat yhdessä vaakunaa muistuttavaa kuviota. Taloyhtiö haluaa että kesällä kujassa on erilaista toimintaa, mm. näyttelyitä."

Sateenvarjoa ei kirkkomaalla näkynyt eikä matkan varrella missään. Ehkä se jäi sinne pelikauppaan, mutta en voinut tarkistaa, koska kello oli jo sen verran, että pulju oli mennyt kiinni. Kävelin sitten uudelleen samaa reittiä Liisantorille ja siitä Kortteeriin. Aurinko alkoi matkan aikana paistaa täydeltä taivaalta ja alkoi tulla kuuma.

Kortteerissa oli makaronilaatikko miltei valmista, kun saavuin paikalle. Ruokailun jälkeen lähdimme vielä iltakävelylle. Kuljimme uudelle asuinalueelle Karjarantaan, joka sijaitsee todella upealla paikalla Raumajuopan varrella. Hulppeita uusia asuntomessuille valmistuneita taloja, sekä myös hauskoja pieniä taloja. Kesällä Karjarannasta on siltayhteys Hevosluodon puolelle, silta lienee varsin kiva paikka hyppiä veteen n. viiden metrin korkeudesta. Ainakin meidän ohikulkiessa muutama paikallinen jantteri oli näin tekemässä.

Sillan läheisyydessä on Mirja Vallinojan tekemä Aurinkolähde, suihkukaivoveistos, jota etsimme ensin ihan väärästä paikasta. Kun sitten sen löysimme, oli sen sijoituspaikka varsin oivallinen. Teos on vuodelta 2018 ja siitä voi lukea lisää täältä!

Ylitimme sillan ja kävelimme kohti siirtolapuutarhaa. Kiersimme puutarhapalstojen ja joen välissä kulkevaa polkua pitkin menevän mukavan reitin ja lopulta ylitimme kaksi siltaa, joista jälkimmäisen olimme nähneet silloin kun leikimme lossinkuljettajia. Aurinko alkoi jo laskea, kun ehdimme Kirjurinluodon uimarannalle. Vesi oli edelleen todella lämmintä ja uiskentelimme hetken ja nautimme auringosta. Kotimatkalla bongasimme yhden geokätkön, mutta kirjaaminen jäi seuraavaan päivään, kun ei ollut kynää mukana.

Perjantaina oli sitten kotiinlähdön aika. Söimme aamiaista, pakkasimme tavarat ja putsasimme paikat. Sitten avainten luovutus, kiitokset ja hyvät kesän jatkot. Kävelimme geokätkölle, kirjasimme sen ja jatkoimme keskustaan. Liisantorin lähellä oli Pertti Mäkisen sininen kiemura nimeltä Kölvattnet eli Vanavesi. Se on vuodelta 2009.

Kävimme VisitPorissa ostamassa muutaman karhupostikortin ja sitten kävimme pirtelölle pikaruokaravintolassa. Sieltä lampsimme pikkuhiljaa kohti rautatieasemaa. Jättisade ehti onneksi loppua, kun olimme pirtelöllä.

Matkalla näimme jollain kadulla koulun kupeessa Summan taistelun muistomerkin, jonka on suunnitellut vuonna 1958 Pentti Nykopp. Paljastuspäivä oli 16. maaliskuuta. Nykopp oli aikoinaan Porin taiteilijaseura ry:n kautta aikojen toinen puheenjohtaja vuosina 1950-59 eli tämä veistos pääsi Porin katukuvaan Nykoppin heilutellessa seuran puheenjohtajan nuijaa samaan aikaan. Hänen jälkeensä toimessa oli Kauko Räike.

Juuri ennen asemalle menoa vaimo huomasi SAMK:n pääsisäänkäynnin edustalla veistoksen. Sehän piti kuvata. Kyseessä on Tapio Haapalan teos Iso sade, joka on vuodelta 2007.

Sitten junaan ja kohti Tamperetta. Olipas mukava loma, oli mahtavaa kun matkaa oli odottanut ja sitten kaikki meni paremmin kuin hyvin. Kauaa ei kuitenkaan kotona ehditty olosta nauttia, edessä siinsi jo tuleva Helsingin-reissu ja sieltäkin on kuvanveistomateriaalia tiedossa. Mutta siitä seuraavassa päivityksessä.