Kuun alussa olin kävelyreissulla ja sattumalta bongasin Satakunnankadun ja Hämeenpuiston risteyksessä sijaitsevan tornitalon seinässä muistolaatan. Kävin tutkimassa lähemmin. Kyseessä on Mauno Kiviojan tekemä laatta Amurinlinnan kerrostalon muistoksi.
Tampereen taidemuseon sivuilta:
"Amurinlinnan seinään sijoitettiin vuonna 1999 kuvanveistäjä Mauno Kiviojan suunnittelema korkokuva, joka esittää korttelin suunnittelukilpailun voittajaa vuodelta 1949. Arkkitehti Erik Bryggmanin taustalle korkokuvaan on sijoitettu 14-kerroksinen Amurinlinnan pilvenpiirtäjä."
Syyskuun seitsemäntenä lähdettiin ajelulle ja päädyttiin Pirkkalan keskustaan. Olin muutaman paikallisen veistoksen lisännyt bongattavien listalle, mutta en tuntenut paikkoja niin hyvin, että olisin ne heti löytänyt. Hieman siinä pyörittiin sen tarkemmin patsaita etsimättä, kunnes kartanlukija huomasi tien vierellä, erittäin erikoiseen paikkaan sijoitetun Villu Jaanisoon hienon, Valte Niemistä esittävän patsaan.
Hyvät informaatiot teoksesta löytyvät Pirkkala-seuran sivuilta:
"VALTE- patsas (Pirkkalan Ihminen)
Valte -patsas syntyi Pirkkalan kunnan 75-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1998. Pirkkalan kädentaidon johtokunta halusi patsaan olevan jotain, mikä olisi kaiken kansan keskellä. Niin syntyi idea valita kunnan ikäinen, Pirkkalassa syntymästään asti asunut ihminen malliksi patsaalle. Peruspirkkalalainen Valte Nieminen Killosta valikoitui malliksi ja kuvanveistäjä Villu Jaanisoo muotoili hänet patsaaksi ihmisten keskelle."
Kävimme myös myöhemmin syyskuussa Pirkkalassa etsimässä mm. muusikkona tunnetun Anssi Kasitonnin taideteosta, mutta sitä emme löytäneet vielä. Sen sijaan näimme ainakin Matti Varikin (EST) tekemän Bambin sekä Jay Wholleyn (USA) käsialaa olevan Cubist Dilemman. Niistä ei vielä ole kuvamateriaalia, mutta eiköhän kevään saapuessa niitäkin saada.
Syyskuun bongauksia olivat myös paikallisen Väinö Richard Rautalinin teokset, niistä tarkemmin hänen omassa osiossaan täällä.
Syyskuun puolivälissä lähdimme normaalisti perjantai-iltapäivänä kauppaan ostamaan viikonlopuksi ruokaa. Turtolan Cittarissa oli myös tuote-esittelijöitä ja päätin maistaa savukasleria, joka oli erittäin tirisevän rasvaista ja herkullista. Paluumatkalla kotiin tunsin tavallista närästystä tiukempaa puristusta kylkiluiden alapuolella.
Sinnikkäästi jaksoin syödä rouvan kokkaaman herkullisen tonnikalakastikkeen pastalla, kunnes oli pakko mennä sänkyyn huilaamaan. Kun tovi oli vierähtänyt, ei enää pystynyt olemaan kuin yhdessä asennossa, kaikki muut olivat todella tuskaisia. Aloimme sitten selailemaan hyllystä löytyvää jättimäistä lääkärikirjaa, josta löytyikin monenlaista ehdotusta olotilani suhteen. Lopulta taivuin - kirjaimellisesti, linkkuun - ja soitin 112:een ja tilasin apuvoimia.
Monenmoisten testien ja tutkimusten jälkeen ensiapuhenkilöt nostivat miehen tuoliin ja kärräsivät alakertaan. Sitä ennen ehdin kuitenkin heittää ihmettelevän pikkupojan kanssa lähtöläpsyt eli yläfemmat, ennen kuin matkasin vaakatasossa tutustumaan paikalliseen keskussairaalaan. Siellä sainkin sitten sen verran hyviä troppeja ja osaavaa hoitoa, että saatiin paikallistettua oireet tulehtuneeseen ja sakkautuneeseen sappirakkoon.
Huilasin sairaalan pehkuilla yön ja aamulla olikin jo parempi olo. Muutamien testien jälkeen sain vapautuksen ja juuri sopivasti appiukko kurvasi kyläilyreissulle, joten sain kyydin kotiin. Mikä olikin ihan kiva juttu, kun ottaa huomioon sen seikan, että olin matkassa ilman kenkiä. Elina kyllä pakkasi mukaan kassin, jossa oli mm. mp3-soitin, kännykän laturi jne. Sain hospitaalista kenkäsuojat sukkia suojaamaan. En yllättäen tohtinut mennä appiukon mukaan, kun hän käväisi Sokoksen herkussa hakemassa savukalaa ja muita ruokatarpeita.
Sovimme sairaalassa, että palaan vielä verikokeisiin ja kuulemaan tuomion mahdollisesta leikkauksesta jo seuraavana päivänä eli sunnuntaina. Menin lasarettiin vasta iltapäivällä, koska olimme lasten kanssa sopineet eväsretkestä hotelli Rosendahlin rannalle ja Jalkasaarille enkä halunnut luopua reissusta.
Kun sitten pääsin sairaalaan, verikokeiden jälkeen juttelin lääkärin kanssa, joka ilmoitti, että leikkaus tulee, mutta hoidetaan tulehdus antibiooteilla ensin pois ja varataan myöhemmin aika päiväkirurgian osastolla tapahtuvaan tähystysleikkaukseen. Tuon jälkeen pääsin hieman metsästelemään patsaita - kun ei kerran tarvinnutkaan jäädä leikeltäväksi, niin mikäs siinä, mennään etsimään Pentti Papinahon Neitsyeitä.
Niitäpä ei pikaisella etsimällä löytynyt, mutta sairaalan pihalta löytyi jättimäinen suihkukaivotaideteos. Kyseessä on Eila Hiltusen teos Elämänliekki.
Tampereen museon sivuilta:
"Tampereen Keskussairaalan kymmenvuotisen toiminnan kunniaksi vuonna 1972 Keskussairaalan kuvataidetoimikunta tilasi veistoksen pääsisäänkäynnin edustalle kuvanveistäjä Eila Hiltuselta.
Veistoksen muoto ja symboliikka kuvaa elämän liekkiä, jonka ylläpitämiseen sairaalan työ keskittyy. Teos on voitu nähdä myös kasvun symbolina.
Hieman myöhemmin samana päivänä ajoimme ensin ostoksille Ideaparkiin ja sieltä Valkeakoskelle, josta löytyi puuttuvia Emil Wikströmejä ja pari muutakin tuttua. Ensimmäisenä löysimme paikallisen suurmiehen, Rudolf Waldénin huikean muistomerkin, jonka on veistänyt Heikki Varja. Useita hienoja patsaita tehneelle Varjalle on oma osio työn alla.
Waldénin monumentin jälkeen löysimme ensimmäisen Wikströmin, jota haimme. Yrmeä Kuokkamies sijaitsee tien vierustalla nurmikolla ja hieman heitteille jätettynä. Patsaan valaisemiseen tarkoitetun lampun kuvun sisältä löytyi rikkoutunut polttimo sekä paljon roskia.
Viehkeämpänä kuin em. kuokanheiluttaja seisoo kaupungintalon sivuseinän vierellä Wikströmin veistämä Marjatta.
Kaupungintalon sisällä, ala-aulassa on Aukusti Veuron teos Nappikuoppaa heittävä poika vuodelta 1909. Patsaan väritys on erilainen kuin muilla, onhan sillä ollut ilo sijaita sisätiloissa, poissa luontoäidin armoilta.
Kaupungintalon ja kirjastotalon välisessä puistossa on Walkian valjastaja -suihkukaivoteos, josta vesi puuttui. Liekö puuttunut jo pidempään, kun vesialtaan reunaan on kyselyjä aiheesta kirjoitettu? Walkia on taattua Kari Juvan laatua, jollaista voi tutkailla tarkemmin täällä, miehen omassa osiossa.
Kirjastotalon edustalla on sitten viimeinen Valkeakosken keskustasta löytyvä Emil Wikströmin taideteos, nimeltään Kalapoika. Millaiseltahan näyttäisi, jos kaikki Wikströmin teokset olisi koottu jotenkin vierekkäin? Wikströmin oma osio täällä, jonne tulee enemmän kuvia näistä Valkeakosken patsaista.
Pitkää putkea olisi kaivattu, kun Marjattaa kuvatessani huomasin, että joen toisella puolella siintää Aimo Tukiaisen veistos Paperiperhe.
Paperiperhe on samaa tyyliä kuin mm. Virvatulet Tammerkosken rannalla Koskipuistossa. Toinen Tukiaisen teos Valkeakoskella on olympiavoittaja Veikko Hakulisen patsas. Siitä ja Paperiperheestä enemmän kuvia nähtävillä Tukiaisen omassa osiossa täällä. Kunhan vain ehdin nuo osiot päivittämään.
Tässä kaikki syyskuun osalta. Olipahan haipakkaa. Näemmä lokakuussa ei tullut otettua yhtään patsaskuvaa, joten siitä kuusta päästiinkin helpolla. Marraskuun alussa kävimme ensimmäistä kertaa Kalevankankaan hautausmaalla. Siitä sitten ensi kerralla lisää.
Kävimme myös myöhemmin syyskuussa Pirkkalassa etsimässä mm. muusikkona tunnetun Anssi Kasitonnin taideteosta, mutta sitä emme löytäneet vielä. Sen sijaan näimme ainakin Matti Varikin (EST) tekemän Bambin sekä Jay Wholleyn (USA) käsialaa olevan Cubist Dilemman. Niistä ei vielä ole kuvamateriaalia, mutta eiköhän kevään saapuessa niitäkin saada.
Syyskuun bongauksia olivat myös paikallisen Väinö Richard Rautalinin teokset, niistä tarkemmin hänen omassa osiossaan täällä.
Syyskuun puolivälissä lähdimme normaalisti perjantai-iltapäivänä kauppaan ostamaan viikonlopuksi ruokaa. Turtolan Cittarissa oli myös tuote-esittelijöitä ja päätin maistaa savukasleria, joka oli erittäin tirisevän rasvaista ja herkullista. Paluumatkalla kotiin tunsin tavallista närästystä tiukempaa puristusta kylkiluiden alapuolella.
Sinnikkäästi jaksoin syödä rouvan kokkaaman herkullisen tonnikalakastikkeen pastalla, kunnes oli pakko mennä sänkyyn huilaamaan. Kun tovi oli vierähtänyt, ei enää pystynyt olemaan kuin yhdessä asennossa, kaikki muut olivat todella tuskaisia. Aloimme sitten selailemaan hyllystä löytyvää jättimäistä lääkärikirjaa, josta löytyikin monenlaista ehdotusta olotilani suhteen. Lopulta taivuin - kirjaimellisesti, linkkuun - ja soitin 112:een ja tilasin apuvoimia.
Monenmoisten testien ja tutkimusten jälkeen ensiapuhenkilöt nostivat miehen tuoliin ja kärräsivät alakertaan. Sitä ennen ehdin kuitenkin heittää ihmettelevän pikkupojan kanssa lähtöläpsyt eli yläfemmat, ennen kuin matkasin vaakatasossa tutustumaan paikalliseen keskussairaalaan. Siellä sainkin sitten sen verran hyviä troppeja ja osaavaa hoitoa, että saatiin paikallistettua oireet tulehtuneeseen ja sakkautuneeseen sappirakkoon.
Huilasin sairaalan pehkuilla yön ja aamulla olikin jo parempi olo. Muutamien testien jälkeen sain vapautuksen ja juuri sopivasti appiukko kurvasi kyläilyreissulle, joten sain kyydin kotiin. Mikä olikin ihan kiva juttu, kun ottaa huomioon sen seikan, että olin matkassa ilman kenkiä. Elina kyllä pakkasi mukaan kassin, jossa oli mm. mp3-soitin, kännykän laturi jne. Sain hospitaalista kenkäsuojat sukkia suojaamaan. En yllättäen tohtinut mennä appiukon mukaan, kun hän käväisi Sokoksen herkussa hakemassa savukalaa ja muita ruokatarpeita.
Sovimme sairaalassa, että palaan vielä verikokeisiin ja kuulemaan tuomion mahdollisesta leikkauksesta jo seuraavana päivänä eli sunnuntaina. Menin lasarettiin vasta iltapäivällä, koska olimme lasten kanssa sopineet eväsretkestä hotelli Rosendahlin rannalle ja Jalkasaarille enkä halunnut luopua reissusta.
Kun sitten pääsin sairaalaan, verikokeiden jälkeen juttelin lääkärin kanssa, joka ilmoitti, että leikkaus tulee, mutta hoidetaan tulehdus antibiooteilla ensin pois ja varataan myöhemmin aika päiväkirurgian osastolla tapahtuvaan tähystysleikkaukseen. Tuon jälkeen pääsin hieman metsästelemään patsaita - kun ei kerran tarvinnutkaan jäädä leikeltäväksi, niin mikäs siinä, mennään etsimään Pentti Papinahon Neitsyeitä.
Niitäpä ei pikaisella etsimällä löytynyt, mutta sairaalan pihalta löytyi jättimäinen suihkukaivotaideteos. Kyseessä on Eila Hiltusen teos Elämänliekki.
Tampereen museon sivuilta:
"Tampereen Keskussairaalan kymmenvuotisen toiminnan kunniaksi vuonna 1972 Keskussairaalan kuvataidetoimikunta tilasi veistoksen pääsisäänkäynnin edustalle kuvanveistäjä Eila Hiltuselta.
Veistoksen muoto ja symboliikka kuvaa elämän liekkiä, jonka ylläpitämiseen sairaalan työ keskittyy. Teos on voitu nähdä myös kasvun symbolina.
Veistos rakentuu alumiinipronssipellistä valmistetuista kappaleista, jotka on ensin taivutettu ja sen jälkeen hitsattu haluttuun nousevaan muotoon. Alumiinipronssi säilyttää sateista ja tuulista riippumatta kiiltävän pintansa. Taiteilija valmisti valtavan sommitelman ainoastaan yhden hitsaajan avustamana."
Sairaalan sisältä löytyi pääaulasta Heikki Niemisen rintakuva kaupunginjohtaja Erkki Lindforsista ja kahvilan nurkalta Nikolai Bagratovich Nikogosjanin rintakuva pääkonsuli Juhani Sarasteesta. Niistä ei ole netissä tietoa, joten mennään suoraan kuviin:
Syyskuun loppuun teimme vielä pari kuvausreissua etelän suuntaan. Ensin kävimme Lempäälässä kuvaamassa Rautalinin tekosia (mm. Vapaudenpatsas). Kun lapset nukkuivat sikeästi takapenkillä, päätin nopeasti piipahtaa kirkkomaalla tutkimassa, josko sieltä löytyisi jotain patsaita kuvattavaksi. Ja olihan siellä jokunen mielenkiintoinen. Riku Rautalinin haudan lisäksi löytyi Yrjö Kokon haudalta poikaa ja lintua kuvaava teos. Tämän oli vaimo ehtinyt jo kuvaamaan aikoinaan vuonna 2009, kun pysähdyimme häämatkallamme Lempäälän kirkolle ottamaan siitä kuvan ja syömään eväitä. Tuosta lähtien on mieltä hieman vaivannut, että kenen haudalla tuo patsas sijaitsi. Nyt siihen sain vihdoin vastauksen, kun konsultoin hautausmaan puutarhuria, joka tiesi kertoa varmistuksen epäilyksiin.
Kokon haudalle sijoitetun veistoksen on tehnyt Viljo Savikurki, jonka tunnetuin teos lienee Töölössä, Oopperatalon lähellä oleva Sokerityttö-veistos. Kuvamateriaalissa tuo ensimmäinen otettu kuva tästä Lempäälän teoksesta sekä pari uudempaa.
Signeeraus kertoo Savikurjen tehneen tämän veistoksen vuonna 1958, mutta lopullisen sijoituspaikkansa se löysi vasta 19 vuotta myöhemmin, kun kirjailija-eläinlääkäri Kokko laskettiin maan poveen. Kokosta lisäinfoa hänen wikipedia-sivullaan täällä.
Seuraavana oli vuorossa oikeusneuvos Otto Laurila, jonka hautakiveen reliefin on tehnyt joku CW vuonna 1974. Sen enempää tietoa kuvan tekijästä ei ole. Laurilastakaan ei netti infoa tarjoa. Aivan Laurilan naapurissa on Mannerheim-ristin ritarin, kenraali Kustaa Tapolan hauta. Kivessä olevan reliefin on tehnyt Jussi Pohjonen vuonna 1943. Tapola kuoli kuitenkin vasta vuonna 1971. Pohjosesta ei löydy mitään tietoa netin syövereistä, joten laitetaan tähän linkki Tapolan infopakettiin.
Kirkon vieressä on Knut Wiktor Palanderin hauta. Palander oli Kuljun kartanon omistaja ja muutenkin lempääläinen tärkeä mies aikoinaan. Reliefin tekijästä ei saa selvää, joten täältä löytyy tietoa Palanderista.
Tyylikkään näköinen hauta äijälle rakennettu. Komiat olivat myös viikset, jos on reliefissä näkyviin uskominen.
Lempäälän hautausmaalta löytyi vielä muutama hautamuistomerkki, joissa oli taidettakin ynnättynä, mutta jätetään ne nyt pois tästä. Yhden kuvan kuitenkin laitan tähän, nimittäin Ilmari Wirkkalan tekemästä sankarirististä, joka seisoo jylhänä sankarihautausmaan reunalla.
Lempäälän seurakunnan sivuilta:
"Toteutettu talvisodassa kaatuneiden muistolle. Sijainti: keskellä Vanhaa hautausmaata sankarihauta-alueella.
Punaista Vehmaan graniittia, suunnittelija Ilmari Virkkala. Paljastus 27.7.1947"
Seuraavana päivänä kävin aamulla Hatanpään sairaalassa keskustelemassa tohtorin kanssa tulevasta leikkauksesta. Sillä reissulla kuvasin Unto Hietasen joutsenpatsaan ja pääsisäänkäynnin yläpuolella olevan Marjo Suikkasen teoksen Ajalla ei ole rantoja.
Tampereen taidemuseon sivuilta:
"Teos koostuu neljästä neliömäisellä pohjalla olevasta erillisestä elementistä. Vasemmalla on pelkistetty kaksiosainen ihmishahmo, jonka viereen sijoittuu kolme erilaista abstraktia muotoa.Teos kuvaa muodoillaan ja pintarakenteeltaan ajan liikettä."
Sairaalan sisältä löytyi pääaulasta Heikki Niemisen rintakuva kaupunginjohtaja Erkki Lindforsista ja kahvilan nurkalta Nikolai Bagratovich Nikogosjanin rintakuva pääkonsuli Juhani Sarasteesta. Niistä ei ole netissä tietoa, joten mennään suoraan kuviin:
Syyskuun loppuun teimme vielä pari kuvausreissua etelän suuntaan. Ensin kävimme Lempäälässä kuvaamassa Rautalinin tekosia (mm. Vapaudenpatsas). Kun lapset nukkuivat sikeästi takapenkillä, päätin nopeasti piipahtaa kirkkomaalla tutkimassa, josko sieltä löytyisi jotain patsaita kuvattavaksi. Ja olihan siellä jokunen mielenkiintoinen. Riku Rautalinin haudan lisäksi löytyi Yrjö Kokon haudalta poikaa ja lintua kuvaava teos. Tämän oli vaimo ehtinyt jo kuvaamaan aikoinaan vuonna 2009, kun pysähdyimme häämatkallamme Lempäälän kirkolle ottamaan siitä kuvan ja syömään eväitä. Tuosta lähtien on mieltä hieman vaivannut, että kenen haudalla tuo patsas sijaitsi. Nyt siihen sain vihdoin vastauksen, kun konsultoin hautausmaan puutarhuria, joka tiesi kertoa varmistuksen epäilyksiin.
Kokon haudalle sijoitetun veistoksen on tehnyt Viljo Savikurki, jonka tunnetuin teos lienee Töölössä, Oopperatalon lähellä oleva Sokerityttö-veistos. Kuvamateriaalissa tuo ensimmäinen otettu kuva tästä Lempäälän teoksesta sekä pari uudempaa.
Signeeraus kertoo Savikurjen tehneen tämän veistoksen vuonna 1958, mutta lopullisen sijoituspaikkansa se löysi vasta 19 vuotta myöhemmin, kun kirjailija-eläinlääkäri Kokko laskettiin maan poveen. Kokosta lisäinfoa hänen wikipedia-sivullaan täällä.
Seuraavana oli vuorossa oikeusneuvos Otto Laurila, jonka hautakiveen reliefin on tehnyt joku CW vuonna 1974. Sen enempää tietoa kuvan tekijästä ei ole. Laurilastakaan ei netti infoa tarjoa. Aivan Laurilan naapurissa on Mannerheim-ristin ritarin, kenraali Kustaa Tapolan hauta. Kivessä olevan reliefin on tehnyt Jussi Pohjonen vuonna 1943. Tapola kuoli kuitenkin vasta vuonna 1971. Pohjosesta ei löydy mitään tietoa netin syövereistä, joten laitetaan tähän linkki Tapolan infopakettiin.
Kirkon vieressä on Knut Wiktor Palanderin hauta. Palander oli Kuljun kartanon omistaja ja muutenkin lempääläinen tärkeä mies aikoinaan. Reliefin tekijästä ei saa selvää, joten täältä löytyy tietoa Palanderista.
Tyylikkään näköinen hauta äijälle rakennettu. Komiat olivat myös viikset, jos on reliefissä näkyviin uskominen.
Lempäälän hautausmaalta löytyi vielä muutama hautamuistomerkki, joissa oli taidettakin ynnättynä, mutta jätetään ne nyt pois tästä. Yhden kuvan kuitenkin laitan tähän, nimittäin Ilmari Wirkkalan tekemästä sankarirististä, joka seisoo jylhänä sankarihautausmaan reunalla.
Lempäälän seurakunnan sivuilta:
"Toteutettu talvisodassa kaatuneiden muistolle. Sijainti: keskellä Vanhaa hautausmaata sankarihauta-alueella.
Punaista Vehmaan graniittia, suunnittelija Ilmari Virkkala. Paljastus 27.7.1947"
Seuraavana päivänä kävin aamulla Hatanpään sairaalassa keskustelemassa tohtorin kanssa tulevasta leikkauksesta. Sillä reissulla kuvasin Unto Hietasen joutsenpatsaan ja pääsisäänkäynnin yläpuolella olevan Marjo Suikkasen teoksen Ajalla ei ole rantoja.
Tampereen taidemuseon sivuilta:
"Teos koostuu neljästä neliömäisellä pohjalla olevasta erillisestä elementistä. Vasemmalla on pelkistetty kaksiosainen ihmishahmo, jonka viereen sijoittuu kolme erilaista abstraktia muotoa.Teos kuvaa muodoillaan ja pintarakenteeltaan ajan liikettä."
Hieman myöhemmin samana päivänä ajoimme ensin ostoksille Ideaparkiin ja sieltä Valkeakoskelle, josta löytyi puuttuvia Emil Wikströmejä ja pari muutakin tuttua. Ensimmäisenä löysimme paikallisen suurmiehen, Rudolf Waldénin huikean muistomerkin, jonka on veistänyt Heikki Varja. Useita hienoja patsaita tehneelle Varjalle on oma osio työn alla.
Waldénin monumentin jälkeen löysimme ensimmäisen Wikströmin, jota haimme. Yrmeä Kuokkamies sijaitsee tien vierustalla nurmikolla ja hieman heitteille jätettynä. Patsaan valaisemiseen tarkoitetun lampun kuvun sisältä löytyi rikkoutunut polttimo sekä paljon roskia.
Viehkeämpänä kuin em. kuokanheiluttaja seisoo kaupungintalon sivuseinän vierellä Wikströmin veistämä Marjatta.
Kaupungintalon sisällä, ala-aulassa on Aukusti Veuron teos Nappikuoppaa heittävä poika vuodelta 1909. Patsaan väritys on erilainen kuin muilla, onhan sillä ollut ilo sijaita sisätiloissa, poissa luontoäidin armoilta.
Kaupungintalon ja kirjastotalon välisessä puistossa on Walkian valjastaja -suihkukaivoteos, josta vesi puuttui. Liekö puuttunut jo pidempään, kun vesialtaan reunaan on kyselyjä aiheesta kirjoitettu? Walkia on taattua Kari Juvan laatua, jollaista voi tutkailla tarkemmin täällä, miehen omassa osiossa.
Kirjastotalon edustalla on sitten viimeinen Valkeakosken keskustasta löytyvä Emil Wikströmin taideteos, nimeltään Kalapoika. Millaiseltahan näyttäisi, jos kaikki Wikströmin teokset olisi koottu jotenkin vierekkäin? Wikströmin oma osio täällä, jonne tulee enemmän kuvia näistä Valkeakosken patsaista.
Pitkää putkea olisi kaivattu, kun Marjattaa kuvatessani huomasin, että joen toisella puolella siintää Aimo Tukiaisen veistos Paperiperhe.
Paperiperhe on samaa tyyliä kuin mm. Virvatulet Tammerkosken rannalla Koskipuistossa. Toinen Tukiaisen teos Valkeakoskella on olympiavoittaja Veikko Hakulisen patsas. Siitä ja Paperiperheestä enemmän kuvia nähtävillä Tukiaisen omassa osiossa täällä. Kunhan vain ehdin nuo osiot päivittämään.
Tässä kaikki syyskuun osalta. Olipahan haipakkaa. Näemmä lokakuussa ei tullut otettua yhtään patsaskuvaa, joten siitä kuusta päästiinkin helpolla. Marraskuun alussa kävimme ensimmäistä kertaa Kalevankankaan hautausmaalla. Siitä sitten ensi kerralla lisää.
Kommenttini katosi jonnekin... Mikään ei ole inhottavampaa kuin se, että kirjoittaa hienon tekstin ja se katoaa. Murr...
VastaaPoistaIdea oli, että hieno teksti, paljon asiaa.
Teksti-idea: patsaat, jotka ovat saaneet kauniin suojakuvun talveksi. Kamalia vanerihökötyksiä ei välttämättä tarvitse mainita. :)
Tykkäsin Marjatasta ja Valtesta.
Hörähdin nauramaan Erkki Napoleon Lindforsille. Siinä vasta munapää, ei pahalla!
Onnea sappirakottomuuteen.