Bussi odotti matkaajia Tampereen keskustorilla, vanhan kirkon kupeessa. Kapusin autoon ja valitsin itselleni parhaan mahdollisen paikan. Tai kuten sitten aika nopeasti huomasin, aika ikävän paikan, koska ilmastointiräppänästä puuttui vipstaaki, jolla sen saisi pois päältä. Ja räppänästä virtasi pikkasen liian lämmintä ilmaa suoraan ylle.
Kävin pyytämässä kuljettajalta tilanteeseen helpotusta ja pian alkoikin ilmastointi piiskata matkaajia kylmällä henkäyksellä. Tämä puolestaan silitti montaa kanssamatkustajaa vastakarvaan, joten he toivoivat hieman lämpimämpää puhallusta. Loppujen lopuksi puhallin toimi sopivasti, paitsi että en saanut omaani pois päältä.
Lisää jobinpostia tuli, kun matkanjohtaja ilmoitti saniteettitilojen olevan epäkunnossa. Itse en tarvinnut helpotusta menomatkan aikana, mutta kun saavuimme Kultarannan pihaan, muodostui huussille päin aikamoinen jono. Sitä en kuvannut, mutta tämän telakan ja sataman kuvasin bussin ikkunan läpi:
Kun porukka oli kerätty kokoon, saapui oppaamme viemään meidät tasavallan presidentin kesäasunnon aitojen sisäpuolelle. En ollut aiemmin Kultarannassa käynyt ja olihan se huikea paikka! Nurmikenttää liki silmänkantamattomiin, kuin olisi tullut jättimäiseen, erittäin hyvinhoidettuun puistoon.
Ensin kuulimme Munkkimäki-kartanon tarinan ja sitten siirryimme Kultarannan rakennuttaneen Alfred Kordelinin rintakuvan ääreen. Siellä opas kertoi sopimuksen mukaisesti valtion aiempien presidenttien vaiheista Kultarannassa. Saimme myös kuulla pikaisesti Kordelinin tarinan.
Kordelinin rintakuvan on veistänyt Wäinö Aaltonen ja tämä Kultarannassa oleva veistos on ensimmäinen valos samasta teoksesta, vuodelta 1919. Toinen on Raumalla ganalin rannassa, se on vuodelta 1920.
Sitten siirryimme puistossa eteenpäin ja informatiivisen opastuksen siivittämänä saavuimme pergolaan, jossa on iso suihkulähde ja sen lähettyvillä hieno patsas. Sen nimi on Lohdutus ja sen on veistänyt Johannes Haapasalo.
Kun pääsimme rantaan, ihastelimme taustalla näkyvää Naantalin kirkkoa ja muutenkin näkymät merelle olivat upeat. Samassa paikassa on Ewert Saarnion vuodelta 1915 oleva veistos Kokko, jossa kotkalla on kynsissään hauki.
Eläinhavainnot eivät jääneet näihin kahteen pronssiseen vaan luoksemme luikerteli rantakäärme. Se näyttää näissä kuvissa ihan isolta ja normaalilta, mutta oikeasti se oli vain pikkurillin paksuinen ja noin 20cm pituinen pieni lierolainen. Siinä se lipui eteenpäin ja kääntyi takaisin, kun ei päässyt rantaterassilta haluamaansa paikkaan.
Ikävä kyllä Kultarannassa olevaa neljättä isoa veistosta ei pääse kuvaamaan. Felix Nylundin marmoriin veistämä, Eevan luomista esittävä Herääminen-veistos on Kultarannan linnan alueella eikä sinne ole nykyään enää lainkaan tavalliselle tallaajalle lupa mennä.
Ryhmämme siirtyi viimeisten pressatarinoiden jälkeen linja-autoon ja puikkelehdimme Naantalin kapeiden kujien läpi lähelle kirkkoa, jota vastapäätä lounaspaikkamme Trappi sijaitsi. Matkalla sinne yritin muistella niitä paikkoja, joissa Risto Räppääjä -elokuvissa on käyty. Helpoin paikka tunnistaa on satamalaiturin keskellä oleva kesäkioski, jossa näissä uudemmissa elokuvissa Elvi-täti on töissä. Pakko tässä kehua, miten hyviä ne Mari Rantasilan ohjaamat kolme ensimmäistä RR-leffaa olivat.
Viimeisimmät kolme (jotka on siis kuvattu Naantalissa, ja missä on kaikissa samat Risto ja Nelli) eivät ole olleet lainkaan niin hyviä. Liukas Lennart oli suorastaan kamala, Sevillan saiturissa oli jo omat hyvät hetkensä, mutta oikeastaan vasta Yöhaukassa oli edes vähän samanlaista tunnelmaa kuin ensikolmikossa.
Takaisin reissun raporttiin! Siirryimme Trappiin, jossa meille tarjoiltiin ensin kalalautanen (hyviä erilaisia kalajuttuja!) kera saaristolaisleivän. Pääruokana oli oskarinleike ranskalaisilla (kasarifiiliksesta huolimatta hyvä!) ja jälkkäriksi jäätelöä ja kahvia. Ravitsemusosasto oli hyvä ja taas jaksoi jatkaa bongailuja.
Heti ruoan päätyttyä kirmasin kirkon pihamaalle. Siellä on mm. Jussi Vikaisen punagraniittiin veistämä sankaripatsas. Se paljastettiin heinäkuun lopussa vuonna 1950. Jussin teoksista voi lukea lisää täältä!
Löysin myös pari isoa patsasta. Toisessa niistä on signeerauksena Aarre Aaltonen, toisessa ei, mutta näyttävät jotenkin niin samanlaisilta, että voisin epäillä myös toisen olevan Aarren tekemä. Nämä siis sijaitsevat Karvetti-nimisten henkilöiden haudalla. Karvetti on myös Naantalin kaupunginosa. Karvetit ovat ilmeisesti vaihtaneet nimensä aikoinaan Karlströmistä.
Oksasen haudalla oli hieno pienoisveistos, jossa hahmolla on sylissään purjelaiva. Sen tekijää ei ole näkyvissä.
Toivo Lyy perheineen on saanut haudalleen komean reliefin, jossa nainen soittaa lyyraa. Epäilin tätä Wäinö Aaltosen teokseksi, mutta ainakaan Aaltosen historiikkikirjasta ei tällaista työtä löytynyt.
Sanni Ailion hieman erikoisemman muotoisen hautapaaden päälle on kiinnitetty muotokuvamedaljonki, jonka signeerauksessa lukee joko IK tai JK ja vuosiluku 1953. Kukakohan rouva Ailio oli, kun on näin pramean muistomerkin saanut.
Suontilan pariskunnan haudalla on Osmo-herrasta muotokuva. Sen on tehnyt Niilo Savia, jonka tunnetuin teos taitaa olla Turussa oleva Rumpalit-patsas. Se on Porin prikaatin muistomerkki.
Näiden kuvaamisen jälkeen huomasin, että porukkamme oli lähdössä oppaan johdolla vielä pienelle kierrokselle lähialueelle, joten liityin seuraan.
Hienoja maisemia, hienoja taloja. Voi olla aikamoisen erilaista tälläkin alueella kesäisin, kun on paljon enemmän porukkaa pyörimässä samoissa nurkissa. Nythän tuolla oli likimain tyhjää.
Kun kysyin matkanjohtajalta, että käymmekö kirkossa sisällä ja sain kieltävän vastauksen, otin jalat alle ja lähdin liukkaasti takaisin kirkolle, koska Raimo Heinon Birgittalaisnunna-patsas oli vielä kuvaamatta.
Patsas paljastettiin vuonna 1993, joka oli birgittalaisluostarin perustamisen 550-juhlavuosi. Nunnaluostarista ei ole juuri mitään enää jäljellä ja patsaskin seisoo munkkiluostarin puolella.
Merikapteeni Frans Johan Neumanin haudan teksteistä ei likimain saa selvää eikä saa hänen muotokuvansa tehneen veistäjän signeerauksestakaan.
Samoin on käynyt seuraavan haudan kohdalla. Tekstit ovat kuluneen lähes lukukelvottomiksi, mutta erään nettisivun kautta löysin paremmin luettavat tekstit ja paljastui että tämä muotokuva esittää Kerttu Tyyne Airaksista.
Himbergien hautakiveen on kaiverrettu surija nojaamaan ristiin.
Karl Rautamaan muotokuvamedaljongin signeeraus on myös sen verran epäselvä, ettei siitä voi tekijää kertoa.
Sitten olikin jo aika juosta takaisin bussiin, jonka nokka oli suunnattu seuraavaan kohteeseemme. Tässä alla vielä kuva Kuparivuoren tunnelista, jonka toisella puolella ovat Ukko-Pekan sillat ja Kultaranta.
Näin päättyi reissumme ensimmäinen osio ja myös tämän raportin ykkösosa. Seuraavassa osassa kerron loppupäivästä Raumalla.
